Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan uusiksi kun vassari poistatti.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
En ymmärrä millä tavalla natsismin hyväksyminen ja rasistisen solvaamisen salliminen autaa näiden tavotteisen saavuttamisessa pätkän vertaa. Suomen voi laittaa kuntoon ilmankin.
Ehkä et oikein ymmärrä politiikkaa. Ei liity siihen mitenkään. Tarvitaan oikeisto laittamaan talous ja muut edellä mainitut kuntoon, jotka vasemmisto tuhosi.
Vasemmisto ei kykene eikä halua oikaista tilannetta. SDP ilmoitti ettei suostu leikkaamaan, joka olisi tarkottanut yli 40 miljardia lisää velkaa.
Hallitus on paras pitää kasassa, jotta talous saadaan kuriin. Vasemmisto veisi meitä yhä syvemmälle velkasuohon.
Näille on turha puhua valtion taloudesta.
Miljardissa on kolme nollaa enemmän kuin miljoonassa, ei niissä muuta eroa ole ja rahaa saa seinästä, tuumaa vassari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän Riikasta entistä enemmän. Hyvä Riikka! Jatka samaan malliin, Suomessa on sananvapaus!
Sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta omista sanomisistaan. Ei mitä tahansa rasistista sontaa saa julkisesti levittää.
Jännä vaan ettei se "sananvastuu" koskaan koske vassareita. Aina vaan kaikkia muita...
Yksikin vassari yhteiskunnassa on liikaa! 💪
Kukaan vassari ei ole kirjoittanut yhtä karmaisevaa sontaa kuin Riikka Purra. Jos olisi niin saisi ihan samalla mitalla arvostelua osakseen.
"T a p e t tiin sun kattis" kirjoitti Mikkel Näkkäläjärvi rikospaikan oveen sen jälkeen, kun oli kiduttanut ja polttanut elävältä kissanpentuja.
Mikähän tässä on, että asiallista maa han muut tokriittistä kommenttiani ei julkaistu lainkaan 😨

Tämähän on siis SDP:läinen. Lisäksi on lienee unohtuneet Al-Taen (SDP) kirjoitukset, joita en viitsi tässä edes toistaa.

Sulla on jokin sana, mikä ei mene sensuurista läpi.
Tässäkin nähdään vasemmiston ihannoimaa totalitarismia, miten meillä sensuroidaan jo sanoja, omaa äidinkieltämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä persu, siellä tyhmyys = haittapuolue.
Perussuomalaisten kannatus on varsin korkea. Ovatko kaikki äänestäjät tyhmiä? Miten määrittelet tyhmyyden? Eikö ylenkatseen sijaan kannattaisi keskittyä analysoimaan mistä perussuomalaisten kannatus kumpuaa. Taustalla monenlaista tyytymättömyyttä. Aikoinaan vihreät oli ainoa puolue, joka puhui ympäristöongelmista, kun nuo ymmärrettiin tärkeäksi teemaksi, muut puolueetkin ottivat ympäristön agendalleen. Käykö muutt o -ongelmien kanssa samoin? Nyt helppo leimata kaikki keskustelu aiheesta moraalisesti arveluttavaksi, ongelmat eivät kuitenkaan noin ratkea. Ongelmia voidaan ratkaista kun niitä uskalletaan tarkastella, nimetä ongelmia ilman tarvetta maalittaa kaikkia.
Persuäänestäjän keskiverto on ihan yleisesti tiedossa;
-Väkivalta/perheväkivaltatuomio
- Koulut kesken
- Herkkäuskoinen, hyväuskoinen.
- Päihteet ja alkoholi sekä masennuslääkkeet kuvioissa
- Asuu lähiössä
-Elää tukien varassa
- Kapeat sosiaaliset suhteet
- Taipumus fanittamiseen (Mestari jne.)
Eivätkö nämä koske enemmän vasemman laidan ihmisiä?
-Koulut kesken, kun ikää ei ole kuin max. 25
-Hyväuskoinen
-Päihteet (laillistakaa tuo ja tämä huume), alkoholi sekä masennuslääkkeet kuvioissa
-Asuu lähiössä
-Elää tukien varassa
-kapeat sosiaaliset suhteet
-Taipumus fanittamiseen (Marin jne.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YLE, HS, IS saavat rahaa Venäjältä Suomen hallituksen kaatamiseksi. Mitään muuta syytä viikkoja jatkuneeseen mediamyllytykseen Suomen laillisen hallituksen kaatamiseksi ei ole kuin raha, joko suoraan rahallisena tukena mediataloille tai palkkioina yksityisille toimittajille Venäjän FSBn peiteyritysten kautta.
Kyllä se Persmussuomalaiset on, joka saa käskynsä Venäjältä:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006114058.html
Riikka saa käskynsä Jussilta, ja Jussi Moskovasta.
Juuri näin. Ainoa ettei äänestäjänsä ymmärrä tätä kuviota.
Höpöhöpö!
Mikään ei ole tuhonnut Suomen puolustuskykyä niin pahoin, kuin holtiton velanotto.
Persaukisena on paha puolustautua.
Kiinnostaisi tietää mitä oli se holtiton velanotto?
Sitä että Marin ratkaisi hallituksen sisäiset riidat jakamalla aina kaikille hallituspuolueille miljardeja valtion rahaa jotka otettiin velaksi kun valtion kassa oli tyhjä.
Linkki?
Katso hallituksen talousarvioesitykset vuosille 2020, 2021, 2022, 2023
Jos et osaa itse niitä löytää kysy kirjastontädiltä tai äidiltäsi jotta lukevat vaikka ääneen.
Olet ilmeisesti sosialisti joten tarvitset myös isän apua joka kertoo sinulle poloiselle kuinka iso luku on miljardi.
Ja anna olla viimeinen kerta kun kyselet tällä aikuisten palstalla.
MITÄS HELVETIN TEKEMISTÄ MARINILLA ON TÄN KAIKEN KANSSA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän Riikasta entistä enemmän. Hyvä Riikka! Jatka samaan malliin, Suomessa on sananvapaus!
Sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta omista sanomisistaan. Ei mitä tahansa rasistista sontaa saa julkisesti levittää.
Jännä vaan ettei se "sananvastuu" koskaan koske vassareita. Aina vaan kaikkia muita...
Yksikin vassari yhteiskunnassa on liikaa! 💪
Kukaan vassari ei ole kirjoittanut yhtä karmaisevaa sontaa kuin Riikka Purra. Jos olisi niin saisi ihan samalla mitalla arvostelua osakseen.
"T a p e t tiin sun kattis" kirjoitti Mikkel Näkkäläjärvi rikospaikan oveen sen jälkeen, kun oli kiduttanut ja polttanut elävältä kissanpentuja.
Tämähän on siis SDP:läinen. Lisäksi on lienee unohtuneet Al-Taen (SDP) kirjoitukset, joita en viitsi tässä edes toistaa.
Tosi tyhmiä juttuja nuokin. Mutta he eivät ole ministereitä.
Kyllä täällä on yksi voittaja tässä kohussa ja se on Keskusta!
Mielenkiinnolla odotan seuraavaa gallupia, milloin se on?

Ei tietenkään ole, aina on olemassa sitä parempaa väkivaltaa, mikä sallitaan vasemmiston nimissä:
-Poliittista väkivaltaa ihannoinut vasemmistoliittolainen hallitusneuvotteluissa - Li Andersson: "Hän on hyvin selvästi pahoitellut"
Poliittista väkivaltaa aikaisemmissa kirjoituksissaan ihannoinut vasemmistoliiton Dan Koivulaakso (vas) johtaa Säätytalon hallitusneuvotteluissa oikeusvaltion kehittäminen -alaryhmää, joka on osa suurempaa turvallinen oikeusvaltio Suomi -työryhmää.
-Miten hyvin tällainen henkilö soveltuu oikeusvaltion kehittäminen -työryhmän puheenjohtajaksi?
Li: No, hän on hyvin selvästi pahoitellut niitä vanhoja kirjoituksiaan ja on myöskin hyvin selvästi sanonut, ettei edusta enää sellaista ajattelua. Meille kelpaa kyllä tämä.
Eli tämä riittää?
Li: -Joo.
Mutta eikö tämä näytä ulospäin aika huonolta?
Li: - No siis totta kai nämä kirjoitukset, joita hän oli tehnyt, niin eivät ne edusta puolueen linjaa eikä meidän kantoja...mutta hän oli tehnyt ne yli kymmenen vuotta sitten ja on hyvin selvästi itse pahoitellut asiaa ja todennut, etteivät ne edusta enää hänen ajatteluaan.
Tuliko yllätyksenä?
Li: - No, minusta tärkeintä on nyt se, että hän on itse hyvin selvästi asiaa kommentoinut. Se riittää meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään Purran ajojahtia, jos persut katsoisi totuutta silmään, millainen takinkääntäjä Purra on ollut. Nyt teot puhuvat puolesta.
Riikka Purra on käynyt kolmet vaalit puolueensa puh.johtajana ja jokaisessa vaalitilaisuudessa hän on ollut "köyhän ja heikompiosaisten" asialla, luvannut alentaa bensan ja sähkönhintaa 25%, jopa aluevaaleissa, nostaa tukia ja etuuksia jne.
Mitä teki Riikka Purra hallitusneuvottelussa, hän hyväksyi täysin Kokoomuksen vaaliohjelman, mitä Petteri Orpo tarjoili lautasella nenän eteen, saadakseen itselleen hillopurkin, unohtaen köyhät ja vähäosaiset ja läksi edustamaan ja tekemään hyväosaisten ja rikkaiden hallitusohjelmaa ja politiikkaa. Ainoa, mitä tarjoili köyhille, oli äitiyspakkaukseen muutaman euron pallon.
Ihanko oikeasti persut kuvittelevat, että asiat hoidetaan vihapuheilla ja alentamalla muita?
Jos halutaan parantaa maah anmuuttajien naisten asemaa tai oloja, tuskin se tapahtuu haukkumalla ja solvaamalla heitä mustasäkiksi tai heidän uskontoaan, vaan rakentavalla keskustellulla.Purra tulee eroamaan ja tämä hallitus kaatuu viimeistään syyskuussa ja se on persujen itsensä syytä.
Tulisi uudet vaalit ja vasemmistolle tulisi yhä suurempi tappio.
Uusissa vaaleissa vasemmiston ja vihreiden tukiäänet toisivat sosialisteille saman äänimäärän kuin viime vaaleissa.
Kepulaisista iso osa vaihtaisi punikki-kepusta persuihin ja kokoomukseen. Sieltä voisi tulla 3 paikkaa oikeistolle.
RKPsta pohjalaiset yrittäjät antaisivat äänet kokoomukselle jotta kurkun ja mansikanpoimijat saadaan taas Suomeen. Sieltä tulisi ainakin 1 paikka oikeistolle.
Edustajat uusien vaalien jälkeen
KOK 50 + PS 48 + KD 5 = YHT 53
Eli RKP jätettäisiin kokonaan pois hallituksesta.
Edustajat uusien vaalien jälkeen
KOK 50 + PS 48 + KD 5 = YHT 103

RKP ssa on paljon porukkaa varsinkin pohjanmaalla jotka voisivat äänestää Persuja jos Purra ilmoittaisi ettei ruotsinkielisten asemaan koskettaisi.
veikkaan että purra kohu hiljenee syksyn 2023 / talven 2023 aikana ja persuissa alkaa jälkipyykin pesu....soinihan uhosi lähtevänsä keskustaan eurovaaliehdokkaaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä persu, siellä tyhmyys = haittapuolue.
Perussuomalaisten kannatus on varsin korkea. Ovatko kaikki äänestäjät tyhmiä? Miten määrittelet tyhmyyden? Eikö ylenkatseen sijaan kannattaisi keskittyä analysoimaan mistä perussuomalaisten kannatus kumpuaa. Taustalla monenlaista tyytymättömyyttä. Aikoinaan vihreät oli ainoa puolue, joka puhui ympäristöongelmista, kun nuo ymmärrettiin tärkeäksi teemaksi, muut puolueetkin ottivat ympäristön agendalleen. Käykö muutt o -ongelmien kanssa samoin? Nyt helppo leimata kaikki keskustelu aiheesta moraalisesti arveluttavaksi, ongelmat eivät kuitenkaan noin ratkea. Ongelmia voidaan ratkaista kun niitä uskalletaan tarkastella, nimetä ongelmia ilman tarvetta maalittaa kaikkia.
Persuäänestäjän keskiverto on ihan yleisesti tiedossa;
-Väkivalta/perheväkivaltatuomio
- Koulut kesken
- Herkkäuskoinen, hyväuskoinen.
- Päihteet ja alkoholi sekä masennuslääkkeet kuvioissa
- Asuu lähiössä
-Elää tukien varassa
- Kapeat sosiaaliset suhteet
- Taipumus fanittamiseen (Mestari jne.)Eivätkö nämä koske enemmän vasemman laidan ihmisiä?
-Koulut kesken, kun ikää ei ole kuin max. 25
-Hyväuskoinen
-Päihteet (laillistakaa tuo ja tämä huume), alkoholi sekä masennuslääkkeet kuvioissa
-Asuu lähiössä
-Elää tukien varassa
-kapeat sosiaaliset suhteet
-Taipumus fanittamiseen (Marin jne.)
Maalaa grafiitteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän Riikasta entistä enemmän. Hyvä Riikka! Jatka samaan malliin, Suomessa on sananvapaus!
Sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta omista sanomisistaan. Ei mitä tahansa rasistista sontaa saa julkisesti levittää.
Jännä vaan ettei se "sananvastuu" koskaan koske vassareita. Aina vaan kaikkia muita...
Yksikin vassari yhteiskunnassa on liikaa! 💪
Kukaan vassari ei ole kirjoittanut yhtä karmaisevaa sontaa kuin Riikka Purra. Jos olisi niin saisi ihan samalla mitalla arvostelua osakseen.
"T a p e t tiin sun kattis" kirjoitti Mikkel Näkkäläjärvi rikospaikan oveen sen jälkeen, kun oli kiduttanut ja polttanut elävältä kissanpentuja.
Tämähän on siis SDP:läinen. Lisäksi on lienee unohtuneet Al-Taen (SDP) kirjoitukset, joita en viitsi tässä edes toistaa.
Tosi tyhmiä juttuja nuokin. Mutta he eivät ole ministereitä.
Ei ollut Purrakaan ministeri kirjoittaessaan tekstejään 15 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään Purran ajojahtia, jos persut katsoisi totuutta silmään, millainen takinkääntäjä Purra on ollut. Nyt teot puhuvat puolesta.
Riikka Purra on käynyt kolmet vaalit puolueensa puh.johtajana ja jokaisessa vaalitilaisuudessa hän on ollut "köyhän ja heikompiosaisten" asialla, luvannut alentaa bensan ja sähkönhintaa 25%, jopa aluevaaleissa, nostaa tukia ja etuuksia jne.
Mitä teki Riikka Purra hallitusneuvottelussa, hän hyväksyi täysin Kokoomuksen vaaliohjelman, mitä Petteri Orpo tarjoili lautasella nenän eteen, saadakseen itselleen hillopurkin, unohtaen köyhät ja vähäosaiset ja läksi edustamaan ja tekemään hyväosaisten ja rikkaiden hallitusohjelmaa ja politiikkaa. Ainoa, mitä tarjoili köyhille, oli äitiyspakkaukseen muutaman euron pallon.
Ihanko oikeasti persut kuvittelevat, että asiat hoidetaan vihapuheilla ja alentamalla muita?
Jos halutaan parantaa maah anmuuttajien naisten asemaa tai oloja, tuskin se tapahtuu haukkumalla ja solvaamalla heitä mustasäkiksi tai heidän uskontoaan, vaan rakentavalla keskustellulla.Purra tulee eroamaan ja tämä hallitus kaatuu viimeistään syyskuussa ja se on persujen itsensä syytä.
Tulisi uudet vaalit ja vasemmistolle tulisi yhä suurempi tappio.
Uusissa vaaleissa vasemmiston ja vihreiden tukiäänet toisivat sosialisteille saman äänimäärän kuin viime vaaleissa.
Kepulaisista iso osa vaihtaisi punikki-kepusta persuihin ja kokoomukseen. Sieltä voisi tulla 3 paikkaa oikeistolle.
RKPsta pohjalaiset yrittäjät antaisivat äänet kokoomukselle jotta kurkun ja mansikanpoimijat saadaan taas Suomeen. Sieltä tulisi ainakin 1 paikka oikeistolle.
Edustajat uusien vaalien jälkeen
KOK 50 + PS 48 + KD 5 = YHT 53
Eli RKP jätettäisiin kokonaan pois hallituksesta.
Edustajat uusien vaalien jälkeen
KOK 50 + PS 48 + KD 5 = YHT 103
Eli RKP jätettäisiin kokonaan pois hallituksesta.
RKP ssa on paljon porukkaa varsinkin pohjanmaalla jotka voisivat äänestää Persuja jos Purra ilmoittaisi ettei ruotsinkielisten asemaan koskettaisi.
RKP läisiä on niin vähän, ettei niiden ääniä tarvitse kalastella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täällä on yksi voittaja tässä kohussa ja se on Keskusta!
Mielenkiinnolla odotan seuraavaa gallupia, milloin se on?
Keskusta ei voita mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän Riikasta entistä enemmän. Hyvä Riikka! Jatka samaan malliin, Suomessa on sananvapaus!
Sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta omista sanomisistaan. Ei mitä tahansa rasistista sontaa saa julkisesti levittää.
Jännä vaan ettei se "sananvastuu" koskaan koske vassareita. Aina vaan kaikkia muita...
Yksikin vassari yhteiskunnassa on liikaa! 💪
Kukaan vassari ei ole kirjoittanut yhtä karmaisevaa sontaa kuin Riikka Purra. Jos olisi niin saisi ihan samalla mitalla arvostelua osakseen.
"T a p e t tiin sun kattis" kirjoitti Mikkel Näkkäläjärvi rikospaikan oveen sen jälkeen, kun oli kiduttanut ja polttanut elävältä kissanpentuja.
Tämähän on siis SDP:läinen. Lisäksi on lienee unohtuneet Al-Taen (SDP) kirjoitukset, joita en viitsi tässä edes toistaa.
Tosi tyhmiä juttuja nuokin. Mutta he eivät ole ministereitä.
Tuossa viitattiin vasemmistolaisiin kai yleensä, ei pelkästään ministereihin. Näkkäläjärvi on varakansanedustaja ja Al-Tae ex-edustaja. Ja ennen kuin sanot, että noista "hölmöilyistä" on aikaa, eivätkä olleet tuolloin sitä taikka tätä, viitatte kuitenkin Purran vuosien takaisiin puheisiin, jolloin hän ei ollut mukana edes politiikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän Riikasta entistä enemmän. Hyvä Riikka! Jatka samaan malliin, Suomessa on sananvapaus!
Sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta omista sanomisistaan. Ei mitä tahansa rasistista sontaa saa julkisesti levittää.
Jännä vaan ettei se "sananvastuu" koskaan koske vassareita. Aina vaan kaikkia muita...
Yksikin vassari yhteiskunnassa on liikaa! 💪
Kukaan vassari ei ole kirjoittanut yhtä karmaisevaa sontaa kuin Riikka Purra. Jos olisi niin saisi ihan samalla mitalla arvostelua osakseen.
Ei tietenkään ole, aina on olemassa sitä parempaa väkivaltaa, mikä sallitaan vasemmiston nimissä:
-Poliittista väkivaltaa ihannoinut vasemmistoliittolainen hallitusneuvotteluissa - Li Andersson: "Hän on hyvin selvästi pahoitellut"
Poliittista väkivaltaa aikaisemmissa kirjoituksissaan ihannoinut vasemmistoliiton Dan Koivulaakso (vas) johtaa Säätytalon hallitusneuvotteluissa oikeusvaltion kehittäminen -alaryhmää, joka on osa suurempaa turvallinen oikeusvaltio Suomi -työryhmää.-Miten hyvin tällainen henkilö soveltuu oikeusvaltion kehittäminen -työryhmän puheenjohtajaksi?
Li: No, hän on hyvin selvästi pahoitellut niitä vanhoja kirjoituksiaan ja on myöskin hyvin selvästi sanonut, ettei edusta enää sellaista ajattelua. Meille kelpaa kyllä tämä.
Eli tämä riittää?
Li: -Joo.
Mutta eikö tämä näytä ulospäin aika huonolta?
Li: - No siis totta kai nämä kirjoitukset, joita hän oli tehnyt, niin eivät ne edusta puolueen linjaa eikä meidän kantoja...mutta hän oli tehnyt ne yli kymmenen vuotta sitten ja on hyvin selvästi itse pahoitellut asiaa ja todennut, etteivät ne edusta enää hänen ajatteluaan.
Tuliko yllätyksenä?
Li: - No, minusta tärkeintä on nyt se, että hän on itse hyvin selvästi asiaa kommentoinut. Se riittää meille.
Li on kommari joka ihannoi Marxilaista väkivaltaista vallankumousta
https://www.verkkouutiset.fi/a/li-andersson-kylla-olen-marxilainen/#9ab…
Tämmöinen aate sallitaan Suomen kansanedustuslaitoksessa.
Eiköhän tuo "rikos" ole jo vanhentunut.