Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä tavalla itsensä viiltely ratkaisee ongelmat, tai edes helpottaa oloa?
12.07.2023 |
Yllättävän paljon näkee varsinkin naisilla arpia, jotka ovat selvästi tulleet itsensä viiltelystä. Myös exälläni oli näitä ja hän itse kertoi myös, että viiltelystä olivat tulleet. Jotain pahaa oloa hän oli viiltelyllä helpottanut.
Voisiko joku kertoa, että mikä tuossa viiltelyssä auttaa pahaan oloon? Jos on pakko ymmärtää, niin ymmärrän vielä senkin, jos joku käyttää olonsa helpottamiseksi esim päihteitä, niillä kun saa nuppia sekaisin ja mieltä pois tästä maailmasta. Mutta että viiltely, ei mene yhtään meikäläisen jakeluun.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä niin suuria traagisia asioita teille on elämässä tapahtunut, että pitää niin seota siten, että viiltelee itseään? En minäkään ole helpolla päässyt. On kuollut läheltä ihmisiä. On ollut katkeria parisuhteita. Lapsettomuushommien takia en saa koskaan perhettä. Työelämässä on ollut jaksoja, jotka ovat olleet yhtä helvettiä. Silti ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että sekoan ja rupeaisin tekemään jotain viiltelyn kaltaisia älyttömyyksiä.
Minä olen saanut voimaa esim siitä, että olen pyrkinyt ajattelemaan, mitä minulla on ja mitä monella muulla maailmassa ei ole. Ihmiset vain keskittyvät siihen, että mitä heillä ei ole ja sitten pälli leviää.
"Pitää seota" "ei olisi ikinä tullut mieleenkään että sekoan" semmoset sanavalinnat sieltä :D
Traumat ja pahoinvointi ei ole mitattavissa sillä mitä on tapahtunut, vaan sillä miten yksilö reagoi tapahtuneeseen. Tuo positiivisiin asioihin keksittyminen on kyllä oiva juttu, sitä vaan ei välttämättä hädän hetkellä tajua.
Ja siksihän ihmiset eivät keskity niihin hyviin asioihin joita jo on, koska haluavat elämältään aina vain enemmän. Tämä "sisäinen ahneus" on juuri yksi niistä asioista, jotka tekee maailmasta paskan paikan. Ei kaikki voi saada samoja asioita elämässään kuin jotkut toiset. Se vain pitää hyväksyä ja kaivaa ne positiiviset jutut esille. Siksi minua vetuttaa nuo itsensäviiltelijät, koska koen että he ovat juuri niitä sisäisesti ahneita ihmisiä, jotka tekevät maailmasta sen paskemman paikan. Ja siis maailmahan on täynnä paskoja ihmisiä, ihan perus itsekkäistä menestyjistä lähtien joilla ei ole mt-ongelmia tms. Pointtini oli siinä, että miksi en sympatiseeraa noita viiltelijöitä, koska heidän sisäinen agendansa on itselläänkin olla tuollainen paljon elämältään vaativa menestyjä ja he ovat osa sitä rengasta, joka tekee maailmasta sen paskan paikan. Jos me olisimme vähempään tyytyväisiä, niin meillä olisi paljon helpompaa ja maailma olisi parempi paikka.
Tai sitten heillä ei ole niitä hyviä asioita elämässä. Minä en ainakaan saa kiksejä esimerkiksi auringonlaskusta. Tuntuu todella typerältä olla kiitollinen jostain, joka vaan on, johon ei edes itse voi vaikuttaa.
Aika syvältä saa kaivaa niitä hyviä juttuja, jotka tuntuu omilta, eikä jonkun toisen jutuilta. Ja sitten kun sellaisen hyvän jutun löytää, siihen tulee joku toinen sanomaan, että eihän tuo ole mitään.
Ajatellaan tilanne: ukrainalainen 32-vuotias Natasha menetti Venäjän iskussa miehensä ja 2-vuotiaan lapsensa. Lisäksi hän menetti iskussa toisen jalkansa.
Vaihtaisitko rooleja Natashan kanssa, vai onko elämäsi sittenkin ihan jees häneen verrattuna? Ja ei nyt sitten lähdetä sille tielle, että ei voi verrata tuommoiseen. Kyllä voi, ja se on juuri kaiken pointti. Juuri siitä se kaikki kumpuaa, kun verrataan itseä aina vain niihin joilla menee paremmin ja unohdetaan se, mitä itsellä jo on. Se on juuri se pimeä ja sisäinen ahne mieli.
Entä jos Natashan kohtalon ajatteleminen lisää ahdistusta ja tunnetta siitä, että tämä maailma on hirveä paikka, eikä paremmaksi muutu? Vai pitäisikö itsetyytyväisenä "reipastua", kun MINÄ sentään oon ansainnut paremman kohtalon? Vai mitä ihmettä tarkoitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä niin suuria traagisia asioita teille on elämässä tapahtunut, että pitää niin seota siten, että viiltelee itseään? En minäkään ole helpolla päässyt. On kuollut läheltä ihmisiä. On ollut katkeria parisuhteita. Lapsettomuushommien takia en saa koskaan perhettä. Työelämässä on ollut jaksoja, jotka ovat olleet yhtä helvettiä. Silti ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että sekoan ja rupeaisin tekemään jotain viiltelyn kaltaisia älyttömyyksiä.
Minä olen saanut voimaa esim siitä, että olen pyrkinyt ajattelemaan, mitä minulla on ja mitä monella muulla maailmassa ei ole. Ihmiset vain keskittyvät siihen, että mitä heillä ei ole ja sitten pälli leviää.
"Pitää seota" "ei olisi ikinä tullut mieleenkään että sekoan" semmoset sanavalinnat sieltä :D
Traumat ja pahoinvointi ei ole mitattavissa sillä mitä on tapahtunut, vaan sillä miten yksilö reagoi tapahtuneeseen. Tuo positiivisiin asioihin keksittyminen on kyllä oiva juttu, sitä vaan ei välttämättä hädän hetkellä tajua.
Ja siksihän ihmiset eivät keskity niihin hyviin asioihin joita jo on, koska haluavat elämältään aina vain enemmän. Tämä "sisäinen ahneus" on juuri yksi niistä asioista, jotka tekee maailmasta paskan paikan. Ei kaikki voi saada samoja asioita elämässään kuin jotkut toiset. Se vain pitää hyväksyä ja kaivaa ne positiiviset jutut esille. Siksi minua vetuttaa nuo itsensäviiltelijät, koska koen että he ovat juuri niitä sisäisesti ahneita ihmisiä, jotka tekevät maailmasta sen paskemman paikan. Ja siis maailmahan on täynnä paskoja ihmisiä, ihan perus itsekkäistä menestyjistä lähtien joilla ei ole mt-ongelmia tms. Pointtini oli siinä, että miksi en sympatiseeraa noita viiltelijöitä, koska heidän sisäinen agendansa on itselläänkin olla tuollainen paljon elämältään vaativa menestyjä ja he ovat osa sitä rengasta, joka tekee maailmasta sen paskan paikan. Jos me olisimme vähempään tyytyväisiä, niin meillä olisi paljon helpompaa ja maailma olisi parempi paikka.
Tai sitten heillä ei ole niitä hyviä asioita elämässä. Minä en ainakaan saa kiksejä esimerkiksi auringonlaskusta. Tuntuu todella typerältä olla kiitollinen jostain, joka vaan on, johon ei edes itse voi vaikuttaa.
Aika syvältä saa kaivaa niitä hyviä juttuja, jotka tuntuu omilta, eikä jonkun toisen jutuilta. Ja sitten kun sellaisen hyvän jutun löytää, siihen tulee joku toinen sanomaan, että eihän tuo ole mitään.
Ajatellaan tilanne: ukrainalainen 32-vuotias Natasha menetti Venäjän iskussa miehensä ja 2-vuotiaan lapsensa. Lisäksi hän menetti iskussa toisen jalkansa.
Vaihtaisitko rooleja Natashan kanssa, vai onko elämäsi sittenkin ihan jees häneen verrattuna? Ja ei nyt sitten lähdetä sille tielle, että ei voi verrata tuommoiseen. Kyllä voi, ja se on juuri kaiken pointti. Juuri siitä se kaikki kumpuaa, kun verrataan itseä aina vain niihin joilla menee paremmin ja unohdetaan se, mitä itsellä jo on. Se on juuri se pimeä ja sisäinen ahne mieli.
Entä jos Natashan kohtalon ajatteleminen lisää ahdistusta ja tunnetta siitä, että tämä maailma on hirveä paikka, eikä paremmaksi muutu? Vai pitäisikö itsetyytyväisenä "reipastua", kun MINÄ sentään oon ansainnut paremman kohtalon? Vai mitä ihmettä tarkoitat?
Ja sen voi myös kääntää niin, etten ansaitse mitään parempaa, koska olen huonompi ihminen kuin Natasha. En ansaitse mitään hyvää ja minun pitäisi kadota.
Hei, te (toivottavasti entiset) viiltelijät. Mitä sanoisitte niille lapsille ja nuorille, joilla ei mene niin hirveen hyvin? Ja heidän vanhemmilleen. Mistä huomaa, että lapsi on liukumassa sitä ensimmäistä viiltoa kohti? Mitä siinä tilanteessa voi tehdä?
Entä mitä sanoisit jo viiltelevälle? Miten vanhempi tai kuka tahansa aikuinen voisi auttaa? Miten te selvisitte? Kadutko vai onko se vain osa elettyä elämää? Mitä tekisit toisin, jos voisit?
Mulla on nyt parikymmentä vuotta nuoruuden viiltelystä. Alotin sen seiska- tai kasiluokalla ja viimeisen kerran viiltelin 19-vuotiaana. Koin sen ennen kaikkea itselleni niin, että rankaisin itseäni, kun olin niin p*ska.
Olin kompastunut koulussa muiden nähden? Viilsin illalla rangaistukseksi.
Olin kuvitellut jonkun ihmisen haluavan olla ystäväni mutta hän nauroikin mulle koulussa päin naamaa? Viilsin.
Orastava juttu ihastuksen kanssa meni päin persettä, ja mun olis pitänyt tietää paremmin kuin kuvitella itsestäni jotain? Viilsin.
Olin korjaamattoman hirveä läjä p*skaa, joka ei kelvannut mihinkään eikä ei osannut mitään? Viilsin.
Aikuisena mulla todettiin mm. toistuva masennus, mikä varmaan ensi kertoja näyttäytyi tuolloin nuoruudessa. Viiltelyn aikoihin kävin juttelemassa vanhemmilta salaa jonkun aikaa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, joka tuumi että "ei sulla ainakaan vakavaa masennusta ole :)" eikä siinä siitä sitten sen enempää.
En osannut ajatella sitä mitenkään niin, että tässäpä nyt teen henkisen kivun näkyväksi jotta osaan käsitellä sitä paremmin. Ehkä tarkkaan analysoiden sieltä jotain semmoista taustalta löytyy, mutta oon aina vieroksunut tuota selitystä viiltelylle. En lainkaan sano etteikö jo muu olisi voinut juuri tuosta syystä sitä tehdä. Itse olin mielestäni niin kertakaikkisen epäonnistunut ihminen, että ansaitsin tulla itseni pahoinpitelemäksi.
Vierailija kirjoitti:
Hei, te (toivottavasti entiset) viiltelijät. Mitä sanoisitte niille lapsille ja nuorille, joilla ei mene niin hirveen hyvin? Ja heidän vanhemmilleen. Mistä huomaa, että lapsi on liukumassa sitä ensimmäistä viiltoa kohti? Mitä siinä tilanteessa voi tehdä?
Entä mitä sanoisit jo viiltelevälle? Miten vanhempi tai kuka tahansa aikuinen voisi auttaa? Miten te selvisitte? Kadutko vai onko se vain osa elettyä elämää? Mitä tekisit toisin, jos voisit?
Vanhemmille sanoisin että älkää raivostuko jos huomaatte että lapsellanne on paha olla. Mulle vanhemmat suuttuivat jos jostain saivat vihiä että mulla on paha mieli, jo kauan ennen viiltelyn alkuakin. Ei heillä ollut aikaa, kärsivällisyyttä ja kaikesta jälkikäteen päätellen henkisiä työkaluja käsitellä mun ahdistusta ja alakuloa ja järjestää apua. En halunnut kilttinä tyttönä vielä sitäkin syyllistystä niskaani joten salasin viiltelyn ja ahdistuksen parhaani mukaan heiltä.
Nykyään tunnen erään ahdistuneen nuoren joka viiltelee, paljon pahemmin kuin minä aikanaan. Hänelle haluaisin sanoa että asiat voi näyttää nyt toivottomilta, mutta ne paranee. Ajan kuluessa, iän karttuessa, maisemien vaihtuessa ja oikean hoidon kanssa olo helpottaa. Ei elämä aina tule olemaan sietämätöntä. Ja että hän on arvokas ihminen ja ansaitsee voida hyvin, mutta hänen täytyy itsekin sitoutua hoitoon, kun häntä halutaan auttaa. Hänen vanhempansa ovat onneksi tiiviisti mukana hänen hoidossaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siinä on jännitystä, joka saa aikaan endorfiinipiikin. Osittain on kysymys muotivirtauksesta jolla haetaan huomiota. Ei ole hyvä keino pyytää apua. Ongelmat pitäisi purkaa sanoiksi ja hätään sitten vastata. Kuuntelevista aikuisista on pulaa.
En tykkää mistään psykologia hömpötyksiä, mutta ehkä se on jotain voimaantumis hömppää taas. Tunne jotain uli uli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu, että miehissä ja naisissa on aggressiivisuutta yhtä paljon, mutta siinä missä miehillä se kohdistuu ulospäin, naisilla taas sisäänpäin. Eli syystä tai toisesta, kun paha olo läikkyy yli, nainen vahingoittaa muiden sijasta itseään. Mekanismit ovat kuitenkin samat, eli jollain tapaa on niin kyvytön ilmaisemaan itseään ja samaan apua, että tuska purkautuu väkivaltana.
Ja tämä ei ole tietenkään minkäänlaisen väkivallan puolustuspuhe. Tarkoitukseni on vain sanoa, että väkivalta on aina oire jostain ongelmasta. Vakaa ja mieleltään terve ihminen ei ole väkivaltainen itseään tai muita kohtaan.
Tämä. Esim. Lasten ja nuorten psykiatrisessa akuuttihoidossa on paljon aggressiivisesti oireilevia poikia, tytöt taas kärjistäen viiltelee itseään tai sairastuvat anoreksiaan.
Itsellä vanhempien avioero aikoinaan laukaisi anoreksian, tuttavan tytär aloitti itsensä viiltelyn vanhempien avioeron takia. Yksi tuntemani nuori poika reagoi väkivallalla. Joskus siihen riittää ihan se: jokin iso elämänkriisi, jota ei pysty käsittelemään ns. terveellä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Hei, te (toivottavasti entiset) viiltelijät. Mitä sanoisitte niille lapsille ja nuorille, joilla ei mene niin hirveen hyvin? Ja heidän vanhemmilleen. Mistä huomaa, että lapsi on liukumassa sitä ensimmäistä viiltoa kohti? Mitä siinä tilanteessa voi tehdä?
Entä mitä sanoisit jo viiltelevälle? Miten vanhempi tai kuka tahansa aikuinen voisi auttaa? Miten te selvisitte? Kadutko vai onko se vain osa elettyä elämää? Mitä tekisit toisin, jos voisit?
Lapsi tulisi kohdata mahdollisimman suurella empatialla. Ei suuttua, ei syyttää, ei tivata että miksi teit näin. Sitä voi kyllä kysyä. Voi myös kysyä, olisiko jotain missä voisin auttaa tai olisiko joku muu, jolle puhuminen voisi sinua auttaa, vaikka koulupsykologi tai joku muu terveydenhuollon ammattilainen. Kaikkia asioita kun ei vain halua kertoa vanhemmille, ja se on ihan normaalia. Ne kuitenkin kannattaisi kertoa jollekulle, mielellään aikuiselle.
En mä erityisesti omia viiltojälkiäni häpeä. Ei ne kivoja ole, mutta ne on osa mun kehoa, ne saa olla osa sitä. Kaduttaa lähinnä se, että en ala- tai yläasteella tai edes lukiossa hakenut apua mt-ongelmiin. Yliopistossa vasta. Paljon vähemmällä olisin päässyt jos olisin itse uskaltanut hakea apua tai joku muu olisi patistanut siihen.
Haluisin sanoa, että se helvetti ei kestä ikuisesti. Ja siihen on saatavilla apua. Sen saaminen on välillä ihan tajuttoman kiven alla ja hoidot (eri terapiat, lääkkeet, sähkö ja muu neuromodulaatio jne) voivat olla rankkoja fyysisesti ja psyykkisesti, mutta niitä on. Jos eka, toka tai seitsemäs ei auta, se ei tarkoita että ne kaikki on paskaa. Vaikka joskus siltä tuntuukin. On muuten ihan ok tuntea niin. Sun tunteet on ihan aitoja ja hyväksyttäviä, ei niistä tarvitse kokea häpeää.
Maailmassa on ihmisiä jotka haluaa olla sun kanssa, ja niitä, joiden työ on auttaa sua ja jotka oikeasti haluaisi auttaa sua jos vain löytäisit niiden luo.
Ja vaikka tuntuu siltä että sä oot yksin, sä et todellakaan oo yksin. Valitettavasti. Mielenterveysongelmia on ihan helvetisti, ja todella monenlaisilla ihmisillä. Niin hirveältä kuin se tuntuukin sanoa, on lohdullista välillä kuulla että muillakin on ihan samanlaisia ongelmia kuin mulla ja en ole ainoa, jonka arki ei pyöri kuin fitness-vaikuttajan myday-video. Netti on onneksi näiden epärealististen ihanteiden lisäksi mahdollistanut monenlaisia vertaistukiryhmiä, joissa on joskus ihan kiva poiketa juttelemassa. Niitä tarinoita saattaa myös löytyä yllättävän läheltä itseä, mutta niistä ei vain puhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viiltely muuttaa henkisen kivun fyysiseksi ja ikään kuin konkretisoi sitä. Voisi verrata vaikka siihen, että vihaisena voi rikkoa astioita.
Mutta eikö se ole sitten vielä kauheampaa kuin on sekä fyysistä kipua ja henkistä kipua yhtä aikaa? Eihän se henkinen kipu kuitenkaan mihinkään katoa sillä viiltelyllä. Itsellä kun joskus on ollut esim henkistä tuskaa jostain asiasta ja samalla sitten tullut siihen päälle vaikka migreeni niin on ainakin ollut entistä pahempi olo.
Vierailija kirjoitti:
Miehestäni ne arvet on järkyttäviä. Toiset vielä esittelevät niitä. Viiltely lähinnä naisten harrastama juttu.
Sinä tarvit apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiltely muuttaa henkisen kivun fyysiseksi ja ikään kuin konkretisoi sitä. Voisi verrata vaikka siihen, että vihaisena voi rikkoa astioita.
Mutta eikö se ole sitten vielä kauheampaa kuin on sekä fyysistä kipua ja henkistä kipua yhtä aikaa? Eihän se henkinen kipu kuitenkaan mihinkään katoa sillä viiltelyllä. Itsellä kun joskus on ollut esim henkistä tuskaa jostain asiasta ja samalla sitten tullut siihen päälle vaikka migreeni niin on ainakin ollut entistä pahempi olo.
Tätä mietin itsekin. Sitten vielä täällä porukka on sitä mieltä, että eivät viiltelijät ole mitään sekopäitä. Juu, eivät toki. Ihan normaalia tuo on ja henkisesti tasapainoista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siinä on jännitystä, joka saa aikaan endorfiinipiikin. Osittain on kysymys muotivirtauksesta jolla haetaan huomiota. Ei ole hyvä keino pyytää apua. Ongelmat pitäisi purkaa sanoiksi ja hätään sitten vastata. Kuuntelevista aikuisista on pulaa.
Typerä ihminen olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiltely muuttaa henkisen kivun fyysiseksi ja ikään kuin konkretisoi sitä. Voisi verrata vaikka siihen, että vihaisena voi rikkoa astioita.
Mutta eikö se ole sitten vielä kauheampaa kuin on sekä fyysistä kipua ja henkistä kipua yhtä aikaa? Eihän se henkinen kipu kuitenkaan mihinkään katoa sillä viiltelyllä. Itsellä kun joskus on ollut esim henkistä tuskaa jostain asiasta ja samalla sitten tullut siihen päälle vaikka migreeni niin on ainakin ollut entistä pahempi olo.
Ei katoa. Kyse on hetken helpotuksesta, elimistö reagoi kuitenkin äkilliseen kipuun eri tavalla kuin päänsärkyyn. Ja tosiaan usein taustalla on lisäksi halu rangaista itseään.
Viiltely on todella palkitsevaa. Samalla jos hieroo klitorista, niin voi saada todellisen endorfiiniryöpyn ja mahtavan sätkyorgasmin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä niin suuria traagisia asioita teille on elämässä tapahtunut, että pitää niin seota siten, että viiltelee itseään? En minäkään ole helpolla päässyt. On kuollut läheltä ihmisiä. On ollut katkeria parisuhteita. Lapsettomuushommien takia en saa koskaan perhettä. Työelämässä on ollut jaksoja, jotka ovat olleet yhtä helvettiä. Silti ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että sekoan ja rupeaisin tekemään jotain viiltelyn kaltaisia älyttömyyksiä.
Minä olen saanut voimaa esim siitä, että olen pyrkinyt ajattelemaan, mitä minulla on ja mitä monella muulla maailmassa ei ole. Ihmiset vain keskittyvät siihen, että mitä heillä ei ole ja sitten pälli leviää.
Aika tyypillistä käytöstä ylimieliseltä ihmiseltä että luettelee elämänsä vaikeuksia ja kertoo kuinka hienosti ihan itse on selvinnyt, kertomatta mitä kaikkea kannattelevaa ja hyvää on myös elämässä ollut. Omaa ansiota tietenkin kaikki. 🙂 Sitten vähän morkataan heikommassa hapessa olevia jossain vauvalla että saisi kokea sitä ylemmyydentunnetta ja purkaa omaa vitutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiltely muuttaa henkisen kivun fyysiseksi ja ikään kuin konkretisoi sitä. Voisi verrata vaikka siihen, että vihaisena voi rikkoa astioita.
Mutta eikö se ole sitten vielä kauheampaa kuin on sekä fyysistä kipua ja henkistä kipua yhtä aikaa? Eihän se henkinen kipu kuitenkaan mihinkään katoa sillä viiltelyllä. Itsellä kun joskus on ollut esim henkistä tuskaa jostain asiasta ja samalla sitten tullut siihen päälle vaikka migreeni niin on ainakin ollut entistä pahempi olo.
Tätä mietin itsekin. Sitten vielä täällä porukka on sitä mieltä, että eivät viiltelijät ole mitään sekopäitä. Juu, eivät toki. Ihan normaalia tuo on ja henkisesti tasapainoista.
Totta kai viiltely on merkki siitä että voi henkisesti huonosti. Tekeekö se sinusta automaattisesti sekopään? Ei tietenkään. Et varmasti edes päältä päin tunnistaisi viiltelijää ellet sattuisi näkemään arpia. Aika harva on mikään suljetulla osastolla riehuva hullu.
Pahan olon voi vain päättää loppuvan samoin kuin unen saapuvan. Normaalilla ihmisellä ei ole typeriä vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiltely muuttaa henkisen kivun fyysiseksi ja ikään kuin konkretisoi sitä. Voisi verrata vaikka siihen, että vihaisena voi rikkoa astioita.
Mutta eikö se ole sitten vielä kauheampaa kuin on sekä fyysistä kipua ja henkistä kipua yhtä aikaa? Eihän se henkinen kipu kuitenkaan mihinkään katoa sillä viiltelyllä. Itsellä kun joskus on ollut esim henkistä tuskaa jostain asiasta ja samalla sitten tullut siihen päälle vaikka migreeni niin on ainakin ollut entistä pahempi olo.
Tätä mietin itsekin. Sitten vielä täällä porukka on sitä mieltä, että eivät viiltelijät ole mitään sekopäitä. Juu, eivät toki. Ihan normaalia tuo on ja henkisesti tasapainoista.
Totta kai viiltely on merkki siitä että voi henkisesti huonosti. Tekeekö se sinusta automaattisesti sekopään? Ei tietenkään. Et varmasti edes päältä päin tunnistaisi viiltelijää ellet sattuisi näkemään arpia. Aika harva on mikään suljetulla osastolla riehuva hullu.
Ei minun mittapuussa sekopää ole pelkästään riehuva hullu tai pommi-iskuntekijä. Jos jumalauta puukolla viiltelee itseään, niin että verta tulee ja rumia arpia jää, niin se nyt on sekopäistä touhua. Joka oikeasti pitää tuollaista keskimääräisen normaalina touhuna, niin on todellakin sekaisin päästään.
Alue: Aihe vapaa
En vaihtaisi rooleja. Mutta ei se vie mun pahaa oloa pois.
Mutta ei ne mun ongelmat häivy mihinkään vain siksi, että jollakin toisella menee huonosti aivan eri olosuhteissa. Natashan pitäisi olla onnellinen siitä, että on elossa ja menetti vain toisen jalkansa ja perheensä. Kun se Ivanka siitä naapurista menetti perheensä ja neliraajahalvaantui.