Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä mun äitiä vaivaa? Pakko olla jotain mt-ongelmia
12.07.2023 |
Miks oma äiti käyttäytyy näin? Mulla on aina ollu vaikea äitisuhde, koska äiti mollaa/nälvii/piilov*ttuilee melkein kaikesta.
Kun olin nuori ja asuin vielä kotona, äiti puuttui aina mun pukeutumiseen/hiustenlaittoon yms. "Laita hiukset kiinni, laita joku muu paita päälle, miks pidät hiuksia noin" jne.
Oon jo aikunen ja asunu yli 10v yksin mutta tässä muita esimerkkejä äidin käyttäytymisestä
Ostan jonkun huonekalun, vaikka sohvan, niin äiti alkaa aina kauhistelemaan ja v*ttuilemaan "miksi ostit sen, paljon maksoi, mikä entisessä vikana" yms, koskaan se ei sano mitään vaikka että "ompa nätti, kiva kun sait ostettua uuden" tai jotain muuta POSITIIVISTA! Tai olis vaikka edes ennemmin hiljaa. En minäkään arvostele sitä kun ostaa jonku huonekalun.
Vuokraan mökin jostain, niin alkaa samanlainen rasittava ruikutus mitä huonekalu asiankin kohdalla. Lisäksi urputtaa kuinka ei kannata mihinkään lähteä koska auto kuitenki hajoaa tielle, koska hänen mielestään mulla on aina p*skoja autoja.
Normaali äiti kait sanois tuohonki että "kiva kun pääset lomaileen, laita kuvia mökistä" tms.. Mutta ei mun äiti, ei vahingossakaan.
Ostin kerran koiranpennun ja iloisesti laitoin siitä kuvan äidille. No sieltähän tuli vastaukseksi jotain myrkyllistä p*skaa taas, en muista tarkalleen mitä vastasi. Normaali äiti olis tuohonki vastannu vaikka jotain että "ompa söpö, pitää pian tulla katsomaan!"
Sitten kun kerroin äitille hieman naureskellen jotain tyyliin että se pentu järsi kenkää, niin heti alkoi haukkuminen "kuinka en osaa kouluttaa koiraa ja kuinka koira pitää kouluttaa" Selitin että se on jum*alauta pentu ja tottakai ne tekee tuossa iässä kaikkea kiellettyä niin ei äiti ota kuuleviin korviinsa mitään mitä sanon, jankkaa vaan samaa mantraansa kuinka en osaa kouluttaa.
Huvittavinta tässä on se, että jonkun ajan päästä äiti otti itekin koiranpennun ja vajaa vuoden ikäsenä se ei oo vieläkään sisäsiisti, se ei osaa luoksetuloa, ei kuuntele yhtään kun sen nimeä huutaa, ei osaa yhtään kulkea hihnassa nätisti jne, toisin kuin oma koirani osaa jo nuo kaikki 😂
Kun sanon asiasta, äiti vastaa että "kun se koira vaan on semmonen, se on sen luonne, ei sille voi mitään" 😂
Kerran sanoi että hänellä on yksi paita jonka sai joltain tutulta, kun se on laihtunu ja paita on liian iso mutta on kuulemma myös hänen päällään liian iso koska hänkin on laihtunu, mutta "Sullehan se varmaan sopis", vaikka ite on lihavampi ku minä 😂
Nuorempana koin traumaattisen tapahtuman, jonka seurauksena viiltelin käsiä, ihan vain muutama veto, enkä sen jälkeen ole niin tehnyt. Asuin silloin jo yksin. Mutta äiti sai siis tietää asiasta (en muista tarkalleen miten) niin äiti oli sanonut hieman naureskellen että "viiltäkööt vaikka ranteensa auki, ei mua tarvi häiritä tuollasella"
On myös maininnut ettå häntä hävettää kun asun vuokralla.
Kun olen ollut työttömänä niin häntä on hävettänyt kertoa kellekään asiasta, vaan on aina kaikille valehdellut että olen jossakin töissä.
Mulla on masennusta ja ahdistusta ollu läpi elämäni ja nuorempana yritin näistä asioista puhua äidille. En saanu mitään ymmärrystä enkä tukea niihin asioihin, äidin mielestä masennusta ei vissiin ole olemassa vaan se on laiskuutta tai jotain.
Mutta siis, mikä h*ton vakava mt-ongelma tuollasella ihmisellä voi olla?
Äiti on negatiivinen ja raskas ihminen. Ja ilkeä.
Ei kyllä tartte ihmetellä miks mulla ei oo yhtään itsetuntuntoa.
Oon pyrkiny etten enää kerro sille mitään mun elämästä. Jos lähden reissuun, en mainitse sille mitään. Jos hommaan lemmikin, en mainitse sille mitään. En aio sanoa sille enää yhtään mitään yhtään mistään.
Kommentit (46)
Joskushan äidit voivat olla todella kateellisia nuorille ja fiksuille tyttärilleen. Ilkeydeltä ja myrkyllisyydeltä kannattaa suojata itseään oli syy mikä hyvänsä!
Äitini arvioi elämääni koko ikänsä, hyvin harvoin sain myönteistä palautetta.
Mieleen on jäänyt mm. Hävettää kertoa mitä opiskelet, eihän se ole mikään kunnon ala (opiskelin filosofiaa)
Pulla on kohtalaista, mutta ilman housuja leivottu. Minunaikana pukeuduttiin kotonakin tyylikkäästi (olin leiponut hyvin lyhyissä sortseissa)
Hoidin äitini asioita ja hyvin paljon myös taloutta n.15v hänen vanhetessaan ja sairastaessaan, ilkeää arvostelua riitti ja jatkuvaa vertailua mm. serkkuihini!
Vasta hänen kuoltuaan (93v) olen vapautunut kritiikistä ja alkanut katsoa itseäni arvostavasti. Ota etäisyyttä, arvosta itseäsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap:lle. Kuulostaa masentavalle. Omat läheiset ovat kuitenkin niitä, joihin toivoisi voivan tukeutua, viimeistään silloin, kun tulee vastoinkäymisiä.
Toivottavasti tätä lukee sellaiset äidit, jotka eivät osaa puhua lapsilleen/läheisilleen kauniisti. Eivät koskaan sano rakastavansa, lohduta tms. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa käytöstään.
Ehkä sinun ap pitää vain hyväksyä äitisi käytös ja antaa sille vähemmän painoarvoa. Niihin asioihin, joihin et voi vaikuttaa, ne kannattaa hyväksyä. Minä olen jotenkin automaattisesti hyväksynyt hankalat sukulaissuhteet ja vältellyt mahdollisuuksien mukaan näitä ihmisiä. Suurella osalla taitaa olla tällaisia.
Toinen vaihtoehto on kirjoittaa kirje äidillesi. Lukea se pari kertaa, muuttaa positiivisemmaksi ja miettiä annatko sitä hänelle.
kuulostaa ihan minun äitiltä ja ainakin osa hänen siskoistaan on aivan samanlaisia. Liekö koko sukupolvi tuommoinen kyyninen. Nykyinen hyvä itsetunto auttaa ettei nuo tommoiset naurettavat negatiiviset kommentit paljoa hetkauta.
Äitini on hieman samanlainen. Olen ollut vakavasti masentunut nuoruudessani pitkiä pätkiä. Ei ole helpottanut, että äiti on tuollainen. On hänessä hyviäkin asioita, en kiellä. Sanon äidille nykyisin, että voisiko pitää mölyt mahassaan, jos ei mitään positiivista keksi. Lisäksi olen opettanut hänelle empaattisia lauseita.
En tiedä. Välillä mietin onko hän jonkin sortin psykopaatti tai asperger. Olen tunneasioissa jäänyt paljon paitsi ja yksin. Aika ja ikä on onneksi tehnyt tehtävänsä.
Näitä juttuja on todella vaikea uskoa. Äitinä kuitenkin haluaa kaikkea hyvää lapsilleen ja tukea heitä. Monet mt-ongelmaiset syyttävät muita ongelmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja on todella vaikea uskoa. Äitinä kuitenkin haluaa kaikkea hyvää lapsilleen ja tukea heitä. Monet mt-ongelmaiset syyttävät muita ongelmistaan.
Et voi puhua kaikkien äitien puolesta ja vähätellä niin muiden kokemaa.
Koita kehittää ajatteluasi oman mavan ympäriltä avoimemmaksi. Ei maailma pyöri samalla lailla kuin sun omassa pikku kuplassa.
Et ole tainnut kapinoida äitiäsi vastaan avoimesti kun asuit kotona? Tekstistäsi kuitenkin näkyy ironian värittämä terve huumori äitiäsi kohtaan. Kapinavaihe vanhempaa kohtaan on tärkeä itsenäistymiselle. Tällöin nuori alkaa elää omaa elämäänsä omista arvoistaan käsin. Etäisyyden otto voi olla myös tervettä, mutta vastaankin saa sanoa tai totuuden, vähintäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut sanoa äitillesi joka kerta kun hän sanoo ilkeästi että miksi noin ilkeästi piti sanoa. Tai jotain vastaavaa. Jospa tajuaisi mitä hänen puhetyyli on kun jatkuvasti vaan nostat kissan pöydälle
Minä katkaisin napanuoran jo alle 20 vuotiaana vääpelimäiseen ja kaikkitietävään äitiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monilla naisilla on mt-ongelma. useimmilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset nyt vain ovat sellaisia, ei tarvitse olla mitään mt -ongelmaa.
Ja palsta ei ole lääkäri, emme tee diagnooseja.
Jotkut todella uskovat että me ollaan jotain ihmeen terapeutteja että tänne vain kaikkine ongelmineen niin ohgelma ratkaistu dimsala bim.
Toikin kommentti -aloitus oli niin tylsän pitkä etten jaksanut lukea kuin 2 riviä, mutta teinin kirjoitushan toi selkeesti on, jotain 12 vuotiaan sepustus.878
Miten olet pärjännyt koulussa tai aiot pärjätä jos et paria riviä enempää pysty kerralla lukemaan? Olet sumentanut aivosi jossain pelimaailmassa, tiktokissa ym.
Kokemusta on. Auttaa kun ei päästä toista niskan päälle. Se taas saavutetaan niin, että yhteydenpito ja tapaamiset tapahtuvat vain kun haluat, sillä tavalla kuin haluat, mutta älä sano tätä äidillesi, älä sano mitään vaan ainoastaan tee ja ennen kaikkea ole tekemättä.
Myös välimatka voi auttaa, on ihan eri asia asua samassa kaupungissa kuin parin sadan tai varsinkin parin tuhannen kilometrin päässä (kokemusta tästäkin). Älä kerro sinulle tärkeitä asioita, joihin hän voisi tarttua negatiivisesti vaan kerro, että "kävit kävelyllä ja oli hyvä sää"-tasoisia asioita, joihin on ihan sama mitä hän sanoo.
Tärkeintä on laskea odotukset riittävän alas ja lopettaa toiveet, siitä, että tästä ihmissuhteesta taianomaisesti tulisikin yhtäkkiä hyvä ja läheinen. Ei tule, joten keskity elämässäsi muuhun, sellaiseen, joka oikeastikin voi olla hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans mamma joka soittaa aina vain kehuakseen itseään, mollatakseen muita ja jollaintapaa aina alistaa mut. Tätä on siis jatkunut vuosia. Nykyisin en enää vastaile pahemmin. Siinä on aistittavissa sellaista outoa uhriutumista ja narsismia ja ylemmyyden tunnetta. Hän on siis hyvässä ammatissa jne, itseasiassa johtotehtävissä omalla alallaan. Hän ei edes itse tiedosta tätä, sitten hän ihmettelee kun kukaan ei vastaa.
Ei tuollaisen kanssa pidä olla missään tekemisissä. Voit paremmin kun kokonaan välit poikki. Itse laitoin äitini 10 vuotta sitten ja voin paljon paremmin.
Voi hellanlettas uniikit lumihiutaleet. Äitinne olisi pitänyt niellä sperma, josta saitte alun. Olkaa kiitollisia elämästä!
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki tuota samaa, mutta lopetti vanhetessaan.
Olisko se elämän tuomaa kokemuksesta nousevaa viisautta ja sitä ,että ei jaksa enää puuttua kaikkeen, koska vihdoin kiinnittää huomiota vain tärkeisiin asioihin.
Sun äiti on negatiivinen ja katkera.
Oma äiti on katkera mutta ei noin paha. Ehkä se on jotain 50-luvulla syntyneen, isoon köyhään perheeseen, sodanaikaisen ajan selvitymistapaa. Kun itse iskee puukolla niin kukaan muu ei ehdi ensin. Ja maailma on puukkoja, nöyryytystä, häpeää ja ohittamista täynnä..
Tytärtään kadehtivat, latistavat ja raskaat (donimoivat äidit) ovat yksi ärsyttävä luku sinänsä.
Kaikista huvittavinta on heidän reaktio kun ikänsä kiusatut tyttäret ilmoittavat ettei kumppaninsa kanssa hanki lainkaan lapsia (lapsenlapsia joiden itsetuntoa nakertaa seuraavaksi ja kilpailuttaa lisää) .
Eikä mikään ihme etteivät halua.
Alue: Aihe vapaa
Mä lopetin täysin äidilleni kuulumisien kertomisen muutama vuosi sitten ja olen pärjännyt paljon paremmin elämässäni. Mistään, siis kirjaimellisesti mistään, ei tullut onnittelua, positiivista palautetta tai mitään muutakaan kannustavaa enää vuosiin. Noin 15-vuotta sitten kuulin kuinka äitini kehui minua sanoen, että on yllättynyt siitä, kuinka sinnikäs olen. Se on ainut kehu, jonka olen kuullut ikinä äidin suusta. Epäonnistumiset onneksi aina kaivaa esiin, ihan joka tapaamisella. Tapaamme ehkä kaksi kertaa vuodessa kun käyn isääni katsomassa.
Valmistuin pari vuotta sitten DI:ksi, äitini totesi, että ketään ei kiinnosta tulla juhlimaan valmistujaisiani. En tiedä mitä hän oli sanonut sukulaisilleen, mutta yksikään ei saapunut paikalle. Siskoni ja isäni olivat ainoat, joka tuli. Olin varannut juhlapaikan, tarjoilijat ja ruokaa 60 ihmiselle ja kaksi tosiaan tuli. No syötiin sitten reilusti leipäkakkua ja kakkuja. Loput annoin paikalliselle vanhustentalolle ja erään tuotantolaitoksen kahvitilaan kun ystäväni haki. Äidiltäni sain palautteen, että hän arvasi ettei kukaan tule juhliini, koska ei tuollaisia pitäisi juhlia.
Sain todella hyvän työpaikan ja äitini ei asiaan kommentoinut muuta kuin että saan koeajalla kenkää, koska huomaavat todellisen tasoni.
Olen yhdessä ihanan ja kivan miehen kanssa ja äitini on todennut, että mies on vielä ihastumisvaiheessa ja hän eroaa minusta. Vielä ei ole käynyt niin.
En halua omistaa asuntoa ja äitini on sitä mieltä, että olen mielenvikainen ja epäonnistunut elämässä.
Paloin loppuun muutama vuotta sitten todella pahasti ja sain ihan fyysisiä oireita ja mielenterveys oli vaakalaudalla. Äitini kommentti oli, että vain vahvat selviävät tässä maailmassa ja jos tekee mieli tappaa itsensä niin sen kun tappaa.
Tässä on ihan muutama näin alkuun. Nykyään kun en ole tekemisissä pahemmin niin ihmettelee siskolleni, että miksi. Hänen tyttärensä on kuulemma pettänyt hänet ja hän ei ymmärrä alkuunkaan, että miksi en kerro asioitani ja ole kiinnostunut miten hänellä menee.