Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä mun äitiä vaivaa? Pakko olla jotain mt-ongelmia
12.07.2023 |
Miks oma äiti käyttäytyy näin? Mulla on aina ollu vaikea äitisuhde, koska äiti mollaa/nälvii/piilov*ttuilee melkein kaikesta.
Kun olin nuori ja asuin vielä kotona, äiti puuttui aina mun pukeutumiseen/hiustenlaittoon yms. "Laita hiukset kiinni, laita joku muu paita päälle, miks pidät hiuksia noin" jne.
Oon jo aikunen ja asunu yli 10v yksin mutta tässä muita esimerkkejä äidin käyttäytymisestä
Ostan jonkun huonekalun, vaikka sohvan, niin äiti alkaa aina kauhistelemaan ja v*ttuilemaan "miksi ostit sen, paljon maksoi, mikä entisessä vikana" yms, koskaan se ei sano mitään vaikka että "ompa nätti, kiva kun sait ostettua uuden" tai jotain muuta POSITIIVISTA! Tai olis vaikka edes ennemmin hiljaa. En minäkään arvostele sitä kun ostaa jonku huonekalun.
Vuokraan mökin jostain, niin alkaa samanlainen rasittava ruikutus mitä huonekalu asiankin kohdalla. Lisäksi urputtaa kuinka ei kannata mihinkään lähteä koska auto kuitenki hajoaa tielle, koska hänen mielestään mulla on aina p*skoja autoja.
Normaali äiti kait sanois tuohonki että "kiva kun pääset lomaileen, laita kuvia mökistä" tms.. Mutta ei mun äiti, ei vahingossakaan.
Ostin kerran koiranpennun ja iloisesti laitoin siitä kuvan äidille. No sieltähän tuli vastaukseksi jotain myrkyllistä p*skaa taas, en muista tarkalleen mitä vastasi. Normaali äiti olis tuohonki vastannu vaikka jotain että "ompa söpö, pitää pian tulla katsomaan!"
Sitten kun kerroin äitille hieman naureskellen jotain tyyliin että se pentu järsi kenkää, niin heti alkoi haukkuminen "kuinka en osaa kouluttaa koiraa ja kuinka koira pitää kouluttaa" Selitin että se on jum*alauta pentu ja tottakai ne tekee tuossa iässä kaikkea kiellettyä niin ei äiti ota kuuleviin korviinsa mitään mitä sanon, jankkaa vaan samaa mantraansa kuinka en osaa kouluttaa.
Huvittavinta tässä on se, että jonkun ajan päästä äiti otti itekin koiranpennun ja vajaa vuoden ikäsenä se ei oo vieläkään sisäsiisti, se ei osaa luoksetuloa, ei kuuntele yhtään kun sen nimeä huutaa, ei osaa yhtään kulkea hihnassa nätisti jne, toisin kuin oma koirani osaa jo nuo kaikki 😂
Kun sanon asiasta, äiti vastaa että "kun se koira vaan on semmonen, se on sen luonne, ei sille voi mitään" 😂
Kerran sanoi että hänellä on yksi paita jonka sai joltain tutulta, kun se on laihtunu ja paita on liian iso mutta on kuulemma myös hänen päällään liian iso koska hänkin on laihtunu, mutta "Sullehan se varmaan sopis", vaikka ite on lihavampi ku minä 😂
Nuorempana koin traumaattisen tapahtuman, jonka seurauksena viiltelin käsiä, ihan vain muutama veto, enkä sen jälkeen ole niin tehnyt. Asuin silloin jo yksin. Mutta äiti sai siis tietää asiasta (en muista tarkalleen miten) niin äiti oli sanonut hieman naureskellen että "viiltäkööt vaikka ranteensa auki, ei mua tarvi häiritä tuollasella"
On myös maininnut ettå häntä hävettää kun asun vuokralla.
Kun olen ollut työttömänä niin häntä on hävettänyt kertoa kellekään asiasta, vaan on aina kaikille valehdellut että olen jossakin töissä.
Mulla on masennusta ja ahdistusta ollu läpi elämäni ja nuorempana yritin näistä asioista puhua äidille. En saanu mitään ymmärrystä enkä tukea niihin asioihin, äidin mielestä masennusta ei vissiin ole olemassa vaan se on laiskuutta tai jotain.
Mutta siis, mikä h*ton vakava mt-ongelma tuollasella ihmisellä voi olla?
Äiti on negatiivinen ja raskas ihminen. Ja ilkeä.
Ei kyllä tartte ihmetellä miks mulla ei oo yhtään itsetuntuntoa.
Oon pyrkiny etten enää kerro sille mitään mun elämästä. Jos lähden reissuun, en mainitse sille mitään. Jos hommaan lemmikin, en mainitse sille mitään. En aio sanoa sille enää yhtään mitään yhtään mistään.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun äiti on negatiivinen ja katkera.
Oma äiti on katkera mutta ei noin paha. Ehkä se on jotain 50-luvulla syntyneen, isoon köyhään perheeseen, sodanaikaisen ajan selvitymistapaa. Kun itse iskee puukolla niin kukaan muu ei ehdi ensin. Ja maailma on puukkoja, nöyryytystä, häpeää ja ohittamista täynnä..
Nykyään elämme ihanaa, sallivaa aikaa jolloin (Suomesssa) naisella on melkeinpä rajattomat mahdollisuudet jos päätä ja tahtoa riittää.
Ei ole pakko mennä vanhalla naisenmallilla mies, lapset, asuntolaina, kotihengettäreksi, jne.
Se tekee edellisen sukupolven naisia katkeriksi ja tytär saa kärsiä närppimisestä. Ettei pääse vain liian helpolla.
En tiedä. Äiti on opiskellut, tehnyt monenlaista, asunut ulkomailla, saanut lopulta perheen jota toivoi.
Hän on hirveän katkera lapsuudestaan ja sairauksista, kaikki hyvä mitä on saanut, ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhanajan kasvatusmetodit olivat alistavia ja vähätteleviä. Lapsi ylpistyy ja kasvaa kieroon, jos häntä kehutaan ja kannustetaan, sanoivat. Varhaisin selvä muisto minulla on tästä, kun olin 6 vuotiaana käynyt koulukypsyystestissä vuonna 1969. Oli kuuma kesäpäivä ja kävimme testin jälkeen kuulemassa tulokset. Sain yhtä vaille täydet pisteet. Tämän täti siellä toimistolla mainitsi äidilleni, ei minulle, mutta kuulin kuitenkin. Tämän testituloksen äiti kertoi isälleni ja mummolleni, mutta ei minun kuullen, mutta senkin kuulin kuitenkin. Erityisesti muistan se, että hän erikseen mainitsi, ettei minulle pidä kertoa, etten luule itsestäni liikoja.
Jo silloin, sen ikäisenä osasin ajatella, että eihän tällaisessa vähättelyssä ole mitään järkeä.
Omat lapseni sitten aikanani kehuin ja kannustin joskus yli äyräiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun äiti on negatiivinen ja katkera.
Oma äiti on katkera mutta ei noin paha. Ehkä se on jotain 50-luvulla syntyneen, isoon köyhään perheeseen, sodanaikaisen ajan selvitymistapaa. Kun itse iskee puukolla niin kukaan muu ei ehdi ensin. Ja maailma on puukkoja, nöyryytystä, häpeää ja ohittamista täynnä..
Nykyään elämme ihanaa, sallivaa aikaa jolloin (Suomesssa) naisella on melkeinpä rajattomat mahdollisuudet jos päätä ja tahtoa riittää.
Ei ole pakko mennä vanhalla naisenmallilla mies, lapset, asuntolaina, kotihengettäreksi, jne.
Se tekee edellisen sukupolven naisia katkeriksi ja tytär saa kärsiä närppimisestä. Ettei pääse vain liian helpolla.
Noooh on siinä tiettyä viisautta, että vuokralla ei kannata asua kuin välttämätön aika. Onneksi omat lapseni ymmärsivät tämän ihan itse. Mutta kukin tyylillään. Elämä on valintoja täynnä ja kukapa tulevaisuudesta tietää.
Monet ikäiseni naiset harmittelevat, ettei aikoinaan tullut lapsia hankittua. Elämä on niin erilaista, 35-mummoikään. Muut keskustelevat lapsista, lastenlapsista, neuvoloista, päiväkodeista, kouluista jne jne, lapsettomat jäävät usein ulkopuolelle. Heillä on toki vapaus, mutta monesta jäävät myös paitsi, niin iloista kuin suruista.
Ymmärtääkää ihmiset, että teidän äitinne ei ole mikään "äiti jollainen äidin kuuluu olla, eli täydellinen ihminen" vaan tavallinen ihminen. Ei se, että tekee lapsen tee ihmisestä yhtään sen parempaa ihmistä mikä hän olisi ilman lapsiakin. Jos on paska luonne, se on edelleen paska vaikka tekisi kymmenen kersaa.
Yleensä siinä vaiheessa kun itse saa lapsen, ymmärtää että omat vanhemmat, varsinkin äiti, on vain ihminen, kaikkinen vikoineen, kuten itsekin olemme, eikä äitiys meitä muuttanut täydelliseksi ihanaksi, pirteäksi, lapseen keskittyväksi pullantuoksuiseksi muumimammaksi.
Jokaisella on omat taakkansa kannettavanaan, omat huonot luonteenpiirteet, myös vanhemmilla, joskus vanhemmuus jopa pahentaa niitä omia henkisiä ongelmia, jotka eivät ole sairauksia, vaan normaaleja ihmisyyteen kuuluvia asioita.
Toki täydellinen hyvä äiti ei olisi arvosteleva ja osaisi tukea lastaan juuri oikealla tavalla, mutta mistä se ihminen sellaiseksi itsestään muuttuisi? Minäkin olen äitinä luullut pärjänneeni aika hyvinkin, silti esikoiseni latasi niskaani kauheat syytökset nuorena aikuisena, että miten hänestä oli tuntunut joltain syystä x jota tein tai jätin tekemättä. En missään nimessä ollut tarkoittanut mitään sellaista. Aina lapseni ovat olleet minulle maailman tärkein asia, ja olen kaikkeni tehnyt heidän kaikkien eteensä. Mistä olisin voinut tietää, että lapseni omassa päässään kehittelee jotain paineita joita kuvittelee, että minä muka oletan häneltä, vaikka en koskaan sanonut puolta sanaa siihen suuntaan, eikä hän sanonut minulle mitään.
Kukaan ei ole täydellinen ihminen, eikä varsinkaan äitinä. Hyväksykää se. Älkää odottako että juuri äitinne olisi hyvä ihminen. Myös paskat ihmiset ovat äitejä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhanajan kasvatusmetodit olivat alistavia ja vähätteleviä. Lapsi ylpistyy ja kasvaa kieroon, jos häntä kehutaan ja kannustetaan, sanoivat. Varhaisin selvä muisto minulla on tästä, kun olin 6 vuotiaana käynyt koulukypsyystestissä vuonna 1969. Oli kuuma kesäpäivä ja kävimme testin jälkeen kuulemassa tulokset. Sain yhtä vaille täydet pisteet. Tämän täti siellä toimistolla mainitsi äidilleni, ei minulle, mutta kuulin kuitenkin. Tämän testituloksen äiti kertoi isälleni ja mummolleni, mutta ei minun kuullen, mutta senkin kuulin kuitenkin. Erityisesti muistan se, että hän erikseen mainitsi, ettei minulle pidä kertoa, etten luule itsestäni liikoja.
Jo silloin, sen ikäisenä osasin ajatella, että eihän tällaisessa vähättelyssä ole mitään järkeä.
Omat lapseni sitten aikanani kehuin ja kannustin joskus yli äyräiden.
No se ylikehuminenkin on haitallista. Eli vedit sitten toiseen äärilaitaan täysillä...
Alue: Aihe vapaa
Nykyään elämme ihanaa, sallivaa aikaa jolloin (Suomesssa) naisella on melkeinpä rajattomat mahdollisuudet jos päätä ja tahtoa riittää.
Ei ole pakko mennä vanhalla naisenmallilla mies, lapset, asuntolaina, kotihengettäreksi, jne.
Se tekee edellisen sukupolven naisia katkeriksi ja tytär saa kärsiä närppimisestä. Ettei pääse vain liian helpolla.