Miten jaksaa vielä 15 vuotta työelämää? En enää jaksa.
En enää kykene. Joka kerta olen pyrkinyt eteen päin, tehnyt kovasti töitä, opiskellut, hakenut töitä, tehnyt töitä. Ja nyt yhtäkkiä tuntuu, että en enää jaksa. Luovutan.
Kommentit (63)
En jaksa enää yrittää, miellyttää työnantajia, koittaa pärjätä, vaikka työnantaja taho kohtelee huonosti. Niellä ylpeyteni. Ottaa vastaan kaikki uudistukset ja työolojen huonontamiset. Lisää vaan tehtäviä, mutta vähemmän palkkaa.
Pitää mölyt mahassa ja olla kiltti työntekijä ja silti mitään ei saa vastapuolelta.
Ennen aina ihmettelin niitä 50 v. työntekijöitä, jotka nosti aina kaikki ongelmat esille ja valitti. Nyt tuntuu, että haluaisin tehdä samaa. Ymmärrän. Työnantajalta ei koskaan saa mitään muuta kuin paskaa kohtelua. Outoja päätöksiä, keplottelua. Kavereille kaikki.
Eniten itseäni ärsyttää tämä nykyinen työilmapiiri: pitää olla NIIN helkkarin iloinen KOKO ajan!
Oikeesti, työt tehdään eikä se vaadi mitään korviin asti ulottuvaa hymyä jatkuvasti.
Ihmiselle tapahtuu niin kuin ajattelee. Muuta ajatusta. Se on sinun parhaaksesi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle tapahtuu niin kuin ajattelee. Muuta ajatusta. Se on sinun parhaaksesi.
Älä suolla tuota manifestointi paskaa. Taidat olla vielä aika nuori. Tässä kyllä kyynistyy kun alkaa olla 50 v.
Sama juttu täällä. Koko ajan pitää olla oppimassa uutta, joka päivä muutetaan jos jotakin osa-aluetta työstä. Vanha ihminen ei vain enää pysy perässä - tai no, perässä tosiaan pysyy ja todella kaukana kun nuoremmat oppivat aivan hetkessä kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Quiet quitting voisi olla sun juttu.
No kun en halua lopettaa, koska tartten rahaa.
Starta eget eller nöj dig med de som har bolag har att erbjuda. Valet är helt fritt och bara ditt.
Vierailija kirjoitti:
Starta eget eller nöj dig med de som har bolag har att erbjuda. Valet är helt fritt och bara ditt.
En jaksa aloittaa enää omaa yritystä tässä iässä. Ja konkurssiin ne suurin osa yrityksistäkin joutuu.
Vierailija kirjoitti:
Starta eget eller nöj dig med de som har bolag har att erbjuda. Valet är helt fritt och bara ditt.
Eläke ei kerry. EIkä ole mitään yritysideaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole tuollaista kokemusta työelämästä, vaikka olen 55 v. Ei ole huonoa kohtelua, vaikka en aina ole samaa mieltä. Yritän tehdä työni good enough.
No olet saanut hyvän työn, jonku kaverin kautta.
Sama täällä! Täytin pari vuotta sitten 50 eikä enää kiinnosta nykyiset työt. Haluaisin vain olla rauhassa ja harrastaa mukavia asioita, jotka tuovat minulle iloa. Valitettavasti on vielä asuntolainaa jäljellä eikä asuntoa kannata tässä tilanteessa alkaa myymään.
Elokuun alussa alan hakea uutta työpaikkaa. Alanvaihto toisi motivaatiota ja innostusta lisää. Kokemusta ja osaamista on vaikka muille jakaa, siitä ei ole kiinni.
Se on kumma juttu, miten paljon tietokoneiden myötä on tullut työelämään sellaista jatkuvaa uudistamisen tarvetta. Itsellänikään työn perusteet ei sinänsä ole muuttuneet, mutta käytettäviä ohjelmia uudistetaan jatkuvasti. Usein ne uudistukset eivät mene edes parempaan suuntaan. Haaveilen sellaisesta työvuodesta, että mitään uudistuksia ei tulisi. Taitaa olla turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten itseäni ärsyttää tämä nykyinen työilmapiiri: pitää olla NIIN helkkarin iloinen KOKO ajan!
Oikeesti, työt tehdään eikä se vaadi mitään korviin asti ulottuvaa hymyä jatkuvasti.
Missä firmassa tuollaista vaaditaan?
Mä sain perinnöksi 1,5 miljoonaa. Samat mietteet. Haluan kyllä jättää siitä lapsillekin yhtä paljon, mutta siis en vain tajua, miten pystyisin elämään ilman tuota perinnön mukanaan tuomaa mahdollisuutta, jossa TIEDÄN, että pääsen pois, jos en vain todellakaan enää jaksa.
Tosin itse aion yrittää vähentää, ihanne ois 2-3 työpäivää viikossa.
Teen nytkin vain 30h viikossa.
Paha on vain se, että en saa MITÄÄN tukia, jos en käy töissä. Työttömänäkään en pystyisi olemaan, koska alallamme on työvoimapula. Ihan p*skaa, että sen takia ei vuorotteluvapaakaan tule kysymykseen. 😠
Ikävää kun työelämäkin on Suomessa niin ankeaa. Jätä kaikki ja muuta ulkomaille. Suomi on pieni junttila, joten ei ihme että ilmapiiri on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä! Täytin pari vuotta sitten 50 eikä enää kiinnosta nykyiset työt. Haluaisin vain olla rauhassa ja harrastaa mukavia asioita, jotka tuovat minulle iloa. Valitettavasti on vielä asuntolainaa jäljellä eikä asuntoa kannata tässä tilanteessa alkaa myymään.
Elokuun alussa alan hakea uutta työpaikkaa. Alanvaihto toisi motivaatiota ja innostusta lisää. Kokemusta ja osaamista on vaikka muille jakaa, siitä ei ole kiinni.
Tässä iässä alkaa v***ttaa sellainen muiden juoksupoikana olo. Työnantajat eivät tajua tätä. Ikääntyneemmille tulisi todellakin antaa arvostusta enemmän työpaikalla, antaa valita tehtäviä jne. Itse ainakin tein nuorena ihan into piukeana sitä, mitä sanottiin, eli ei ois haitannut yhtään. Mulle oli nuorempana ihan sama, mitä tein työajalla, vaikka olisi pyydetty seisomaan päällään, niin ok, sama palkka kuitenkin.
Olen siis alalla, jossa työt eivät tule kotiin ja etenemismahdollisuuksia työpaikan sisällä ei ole.
Siis, mitä sinä et tarkalleen jaksa työelämässä?