Minusta hyvä parisuhde ei "vaadi työtä"

Mieheni mukaan panostaa suhteeseen, kun on minulle ystävällinen eikä piikittele. Tämä tosin ei aina toteudu, mutta kun tulee näitä hyviä päiviä, minun pitäisi olla tyytyväinen siitä, että hän "yrittää". Itse ajattelen, että se panostaminen tarkoittaa vähän muutakin, mutta näillä mennään.

Hyvä parisuhde vaatii työtä, mutta se ei tunnu työltä, tai ei pitäisi siltä jatkuvasti tuntua.

Aloitus on juuri nykyaikaa. Mitään ei haluta itse tehdä tai saada aikaan, mutta kaikki pitäisi silti saada valmiina.

Olen joskus tämän kirjoittanut ennenkin, mutta en pari- ja perhepsykoterapian ammattilaisena käsitä mistä tämä yleinen hokema siitä, että parisuhde vaatii työtä on oikein ilmaantunut. Sitä hoetaan jatkuvasti, mutta ei sille mitään asiallista perustaa ammattikirjallisuudessa ole. 

Parisuhde perustuu kontaktille eikä sen hoitamisen pitäisi pääsääntöisesti tuntua työltä. Työ on aivan erilainen elämänalue kuin parisuhde ja perhe. En ole milloinkaan nähnyt muuta termiä kuin "tunnetyö" parisuhteen yhteydessä, mutta sillä tarkoitetaan tunteiden käsittelyä ja sanallistamista eikä sitä, että parisuhde olisi työtä.

Riippuen mitä työllä tarkoitetaan. Itse koen, että parisuhteen hyväksi tehty työ on yksinkertaisimmillaan sitä, että ottaa toisen huomioon kotona tai yhteisessä elämässä tehtävien päätösten suhteen. Vaikka sitten maton valinnassa tai toisen huomioivan kosketuksen myötä aamulla

Mikähän siinä on, kun suhteessa on kaikki hyvin, yhdessä on aivan ihanaa ja ollaan vaikka vietetty huumaavan ihana päivä, niin jo saattaa seuraavana päivänä tulla naiselta synkkä viesti, vaikkei olla välissä ehditty edes kommunikoida mitään?  Ja se synkkä viesti enteilee aina eroa.

Ehdotuksia? Minä en siis tosiaan tiedä, vaikka näin on käynyt jo monta kertaa eri vaiheissa suhdetta. Alkuhuumassa, ennen ensimmäistäkään riitaa, pitkässä seesteisessä suhteessa, intohimoisessa suhteessa jossa on jo selvitty monista vastoinkäymisistä, siis melkeinpä minkälaisessa suhteessa vaan on käynyt kuvailemallani tavalla. Kaksi kertaa olen kokenut myös syvän, molemminpuolisen rakkauden, joissa molemmissa naisen rakkaus on vain sammunut vuosien jälkeen ilman näkyvää syytä. Toinen kaipailee edelleen perääni pitkän ajan jälkeen. Toinenkaan ei löytänyt parempaa ja elää yksin vuosien etsimisen jälkeen eikä enää yritäkään löytää ketään. Ja molemmissa näissä suhteissa seksielämä kukoisti vielä erovaiheessa ja sitä tämä ensin mainittukin kipuilee.

Kyllä vaatii. Minä teen työkseni meille safkaa ja mies häärii tuolla metsätöissä. Tätä on jatkunut kohta 60,v. Tosi rankkaa🤣

Olen samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Mitkä ongelmat? Ei parisuhde auttamatta ole nippu ongelmia.

Olepas 20 v yhdessä jonkun kanssa tai mieti omaa elämääsi 20 vuoden ajalta niin saat jotain käsitystä ongelmista mitä voi ihmiselämässä tulla vastaan. Jos siinä 20v 2 ihmistä, jotka ei halua kasvaa ihmisrnä, kouluttautua, oppia etc (eli työstää itseään) niin voi olla vähän vaikea suhde. Sitten sulla on siinä 2 40v ihmistä, jotka käyttäytyy kuin 20v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Mitkä ongelmat? Ei parisuhde auttamatta ole nippu ongelmia.

Olepas 20 v yhdessä jonkun kanssa tai mieti omaa elämääsi 20 vuoden ajalta niin saat jotain käsitystä ongelmista mitä voi ihmiselämässä tulla vastaan. Jos siinä 20v 2 ihmistä, jotka ei halua kasvaa ihmisrnä, kouluttautua, oppia etc (eli työstää itseään) niin voi olla vähän vaikea suhde. Sitten sulla on siinä 2 40v ihmistä, jotka käyttäytyy kuin 20v.

Olen eri kirjoittaja, mutta ihmisiä on tosi erilaisia. Ollaan menty mieheni kanssa jonkun verran ennen kolmeakymmentä yhteen ja oltu kohta kymmenen vuotta yhdessä.

Molemmat on ollut tavallaan tylsiä tavallaan joillekin liian erikoisia ihan sieltä teinistä asti. Nepsyydellä ehkä osuutta asiaan. Teininä olin muiden teinien mielestä tylsä ja vammainen nörtti ja nolo kun en juonut enkä juhlinut. Samanlainen tylsimys olen yhä; tee töitä, treenaan, harrastan. Mies hyvin samanlainen. Meidän yhdistävimmät piirteet on varmaan mensan jäsenyys ja intohimo liikuntaan. 

Ei kummallakaan ole ollut rillutteluvaiheita, ikäkriisejä tai suuria persoonallisuuden, seksuaalisuuden tai toiveiden muutoksia. 

Ihan ensi päivistä asti on puhuttu kaikki läpi ja varmaan moneen kertaan viikossa. Siis kaikki taloudesta kuolintoiveisiin jos vaikka halvaantuu tai sairastuu pahasti. Molemmilla sama uskollisuuskäsitys ja esimerkiksi täysin itsestäänselvää, ettei kumpikaan halua kasvattaa lapsia, luoda uraa tai rajoittaa toisen menoja. 

Tätä ennen en koskaan löytänyt sopivaa ja ajattelin jo etten sovi parisuhteeseen mutta pitikin vain löytää sopiva, duh. Aiemmissa suhteissa olin kylmä, en tarpeeksi kunnianhimoinen, liian lapsellinen ja yleensäkin joku projekti jonka mies oletti muuttavansa. 

Asioista keskustellaan ihan normaalisti ja olen sairastunut ja sairastanut vakavasti suhteemme aikana, ei ollut ongelma suhteelle tai suhteessa. 

Elintaso on yhteisestä toiveesta varojen alle ja priorisoidaan miehen vanhojen sukulaisten hoito ja sukutila asuinpaikan osalta. Minulle asuinpaikka mahdollistaa säästämisen muuhun, harrastukset (kotisali, kiljuuna koiraa ja kissaa, retkeily) ja oman rauhan. Win win. 

Ei ole mitään pakkoa mihinkään suuntaan ja molemmilla on hyvä tahto toista kohtaan. 

Eli en tiedä miksi ja milloin tähän yhtäkkiä tulisi hirveästi kasvukipuja ja työtä. Jos tulisi niin saattaisinpa ostaa oman tönön toisaalta jos mies yhtäkkiä vaatisi minua muuttumaan. Jos hän taas sairastuisi vakavasti, se olisi hirveää, mutta tiedän hänen toiveensa sen osalta ja hoivaisin häntä vaivoja säästämättä. 

Mutta tunnen siis kyllä enemmän näitä ihmisiä joille kaikki on yhtä kasvukipua, sekoilua ja kompromissia. Milloin on kriisi siitä että pitää olla aikuinen, milloin tulee yllätyksenä ettei ole ikuisesti seksikäs ja nuori, milloin ollaan surprised pikachuna kun totta tosiaan, voi tulla työttömyys, sairaus tai vaikka vanhemman kuolema. 

Väite: Hyvä elämä ei vaadi työtä.

Tässäkin pätee se vanha totuus puolitäydestä ja puolityhjästä lasista. Joku kokee tekevänsä suhteessaan kovasti töitä eikä silti saa mitä haluaa. Toinen taas tekee ihan huvikseen kivoja asioita puolisolle ja miettii, että olenpa enimmäkseen huipputyypin kanssa tekemisissä.

Itselläni on ollut elämässä taakkana tuo puolityhjä lasi, mutta olen päässyt siitä aikuisiällä eroon. Se on vaatinut työtä. Suhteeni ei niinkään. Olen saanut hyvän puolison, jonka lasi on luonnostaan puolitäysi.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus tämän kirjoittanut ennenkin, mutta en pari- ja perhepsykoterapian ammattilaisena käsitä mistä tämä yleinen hokema siitä, että parisuhde vaatii työtä on oikein ilmaantunut. Sitä hoetaan jatkuvasti, mutta ei sille mitään asiallista perustaa ammattikirjallisuudessa ole. 

 

Parisuhde perustuu kontaktille eikä sen hoitamisen pitäisi pääsääntöisesti tuntua työltä. Työ on aivan erilainen elämänalue kuin parisuhde ja perhe. En ole milloinkaan nähnyt muuta termiä kuin "tunnetyö" parisuhteen yhteydessä, mutta sillä tarkoitetaan tunteiden käsittelyä ja sanallistamista eikä sitä, että parisuhde olisi työtä.

Se on trollausta. Tietoinen pyrkimys saada ihmiset pelkäämään toisiaan ja parisuhdetta yleensä. Toistellaan kerta toisensa jälkeen, kuinka rankkaa parisuhteen ylläpito on. Kuinka "hyvä" parisuhde pysyisi jotenkin itsestään kasassa. Ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään. Lopputulos on odotettu. Kukaan ei tee mitään, koska pelkää joutuvansa tekemään jatkuvasti työtä sen parisuhteen ylläpitämiseksi. Kuvittelevat että "hyvä" parisuhde myös syntyisi itsestään. Ruokitaan ihmisten laiskuutta.

Samaa mieltä, kun homma toimii ja suhteessa kaikki on hyvin, ei siinä työtä tarvita. Toisen huomiointi on ihan luontevaa ja tapahtuu luontevasti ilman ponnistelua.

En ole samaa mieltä. Se vaatii nimenomaan työtä. Se mitä kukin ajattelee työn tarkoittavan, onkin sitten eri asia. Minä en näe työtä minään raatamisena tai pakkopullana.

Ei se rakkaushuumassa/dopamiinihöyryissä työtä tarvitsekaan. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin arki ja silloin pitää olla niitä järkisyitä olla yhdessä. Se työ tarkoittaa esim. sitä, että tarvitaan molemminpuolista joustoa parin vähemmän miellyttävien piirteiden kanssa, vaikka sitä alkuvaiheen huumaa (jolloin kaikki katsotaan ruusunpunaisten lasien läpi) ei enää olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen! Ollaan oltu mieheni kanssa 15vuotta yhdessä. Kaksi lasta, omakotitalo, koirat, naimisissa jne

Meillä ei ole ollut yhtään hankalaa aikaa ja seksiäkin on edelleen monta kertaa viikossa. Olen edelleen häneen tosi rakastunut ja hänkin on minuun. Pidetään toisiamme edelleen seksikkäinä myös.

Automaattisesti kohtelemme toisiamme kunnioituksella ja molemmat pääsevät tasapuolisesti omille menoilleen ja myös rakastamme viettää aikaa yhdessä. Puhumme paljon kaikesta.

Olen löytänyt kultakimpaleen.

Jos kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa toista, niin ei tarvitse olla vaikeita aikoja.

Tottakai hän käy välillä hermoilleni ja tulee kiistoja, kun jatkuvasti yhdessä ollaan. Mutta ei mitään isoja vaikeuksia tai isoja riitoja.

 

N40

Jos kunnioittaa ja rakastaa niin ei tarvitse olla vaikeita aikoja? Enpä ole tuollaista paskaa hetkeen kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hyvässä parisuhteessa toisen huomioiminen ei tunnu työltä.

Tämän olen omassa parisuhteessani kokenut, juuri näin:)

 

Ei tunnu työltä, mutta sillä termillä sitä satutaan kutsumaan. Myös omaan henkiseen kasvuun panostaminen on työtä parisuhteen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, kun homma toimii ja suhteessa kaikki on hyvin, ei siinä työtä tarvita. Toisen huomiointi on ihan luontevaa ja tapahtuu luontevasti ilman ponnistelua.

Kunpa se olisikin tuollaista.

Kun vihdoin ymmärtää, että mikä on tärkeää puolisoa valitessa, niin ei tarvi työstää parisuhdetta. Molemmat haluavat hyvin soljuvaa elämää yhdessä. Yksilöiden ongelmat, kuten päihderiippuvuus, mielenterveysongelmat ja uskottomuus eivät ole parisuhdeongelmia, joten niitä ei voi yhdessä ratkoa. Molempien on otettava vastuu itsestään.