Työhakemuksessa mättää joku, miksi en pääse koskaan haastatteluun???
Haen vastaavia töitä mitä olen tehnyt ennen äitiyslomaa, sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia valtiolta. Sanon kaipaavani uusia haasteita, kehun itseäni positiiviseksi, ahkeraksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi, tiedot ja taidot ja kokemus on hyvät, silti en koskaan pääse haastatteluun asti. Miksi?? Mikä olisi se tärppi millä voisin päästä astetta pidemmälle??
Kommentit (70)
Kiitos, tuo helpottaa jo jonkin verran hakemukseni tiivistämistä.
T:45 ja (49?)
En jaksanut lukea koko listaa läpi eli varmaan suurin osa jo tulikin aiemmin. Ystäväni palkkasi työpaikalle sihteeriä äskettäin, hakemuksia tuli muutama sata. Hylkäsi kylmästi heti kaikki joissa hakemus (ilman ansioluettelos siis) oli pidempi kuin yhden sivun (julmaa mutta jostain oli pakko aloittaa). Sen jälkeen katsoi, että oliko hakemuksessa kaikki pyydetyt tiedot ja pois ne jotka olivat puutteellisia, samoin jos ansioluettelo puuttui. Vasta tämän jälkeen alkoi varsinainen valinta. Piti plussana jos oli esim hieman valkoisesta poikkeava paperi (mutta HUOM, jollekin tämä saattaa olla negatiivinen juttu eli riskialtista siinä mielessä). Osa oli laittanut kuvan, joka oli positiivinen juttu, ei tarvitse olla mikään missi että kuvasta on apua. Jos hakemuksessa oli liikaa jaarittelua luonteenpiirteistä, meni helposti hylkyyn. Kieltämättä huvitti että osa oli laittanut hakemukseensa tietoja lemmikeistäänkin! Hyvä jos hakemuksessa on jotain positiivista joka jää mieleen, mutta tämä riippuu taas täysin siitä hakemusta lukevasta ihmisestä.
Tsemppiä työnhakuun!
Lapset olen maininnut CV:ssä perustiedoissa jotakuinkin tyyliin " perhesuhteet: naimisissa, kaksi lasta (X 2003 ja Y 2004)" . Äitiyslomia ja hoitovapaita en ole erikseen merkinnyt, lasten syntymävuosista voi luonnollisesti päätellä, että vähintään äitiyslomat on pidetty. Minulla toki työsuhde jatkui koko ajan, sitten merkkaisin perhevapaat tarkasti, jos olisi yhtään vaaraa, että ne tulkittaisiin työttömyydeksi tms. Mainittakoon myös että kahteen noista kolmesta työpaikasta minut valittiin, eli eivät ne lapset todellakaan estä työhön valintaa. Itse en edes halua työpaikkaan, jossa lapset katsotaan ehdottomaksi esteeksi.
Vierailija:
että kertoo todella kovasta ammattitaidon puutteesta ja on firman häpeä, jos eivät lukea hakemuksia edes jollain tasolla läpi - siellähän jää mitä suuremmalla todennäköisyydellä hyviä tapauksia huomaamatta. Ja edelleen, se on rekrytoijan tehtävä hoitaa hommansa oikein ja ammattitaitoisesti MIHIN EI KUULU hakemuksen pituuden perusteella arvostelu. TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ asiattomuutta. Voin kuvitella että näin toimitaan vain pikkufirmassa jossa ei ole oikeita HR-ihmisiä.
Jos ilmoituksessa lukee lyhyt hakemus, niin lyhyt sen on silloin oltava. Ei mielestäni ole rekrytoijan ammattitaidon puutetta olla lukematta niitä pitkiä, vaan hakijan kyvyttömyyttä ymmärtää tai noudattaa annettuja ohjieta. En minä ainakaan menisi heti palkaamaan ihmistä, joka lähettää parisivuisen hakemuksen, jos pyydän lyhyttä. Jos toimistoalan ihminen ei osaa tiivistää tuota, niin mikäköhän on sitten referointitaito ylipäänsä. Pystyykö noudattamaan mitään esimieheltä tulevia työohjeita?
Meille ainakin tulee tuhansia hakemuksia vuodessa (olen aika vetovoimaisella työnantajalla töissä), ei niitä kaikkia jaarituksia käydä lukemaan. Kyllä lukiessa hakemuksesta haetaan mainintaa niistä kriteereistä, joita on ilmoituksessa ollut ja jos niitä ei ala löytymään, niin siihen se jää. Mutta tietty käytännöt vaihtelee firmoittain. Eikä meillä ainakaan haastatella laisinkaan kaikkia, jotka soittavat. Ne tikusta asiaa, palkaa mut -jutut paistaa aika helposti läpi. Kyllä pitää olla aidosti kiinnostunut. Jos ei keksi mitään kysyttävää, niin miksi väkisin ruveta.
t, 38
Nykyään CV:ni sisältää vain koulutuksen, työkokemuksen ja kurssit. Ei mitään perheestä tai harrastuksista. Nyt sitten pääsen työhaastatteluihin.
Eräs haastattelija kysyi, miksen kerro mitään perheestäni. Sanoin, että en päässyt työhaastatteluun niin kauan, kun se asia oli CV:ssä. Hän sanoi, että kyllä hän sen asian olisi voinut lukea etukäteen. En kyllä tästä kommentista huolimatta lisää enää sitä tietoa takaisin.
Hakemus pitäisi saada tänään valmiiksi ja aika valmis se jo onkin. Tuntuu, että mieltymyksiä siitä minkälainen hakemuksen pitää olla on yhtä monta kuin työnantajaakin. Olen nyt paneutunut niihin tärkeimpiin seikkoihin, kuten mielenkiintoinen aloitus, tiiveys (pyydettiin lyhyttä hakemusta), olen vastannut niihin kysymyksiin, joita hakijalta vaadittiin ja selkeään kirjoitustyyliin.
Ainoa mikä tässä nyt vielä mättää on se CV. Pitääkö siihen kirjoittaa työnkuvauksesta enemmän, vai riittääkö se, että luettelee aika jäjestyksessä työpaikat ja työtehtävät ko. firmassa? Aloitetaanko luettelo tuoreimmasta työpaikasta?
Itseäni häiritsee se, jos peruskoulutasoiset opitkin ovat hukassa ihmiseltä. Hakemuksen voi vaikka luetuttaa jollakulla toisella, jos ei itse osaa tarkistaa sitä.
Kirjoita työnkuvausta parilla lauseella. Minulla on cv tähän tapaan (ja se on toiminut hyvin):
Sihteeri, firma, osoite, vuosiluvut
- työnkuvaan kuului kirjekuorien täyttö, kukkien osto, tj:n oikeana kätenä toimiminen
- opin eritoten nopean pikakirjoituksen tänä aikana
- sanoin itseni irti muuton vuoksi.
Aina aloitat tuoreimmasta työpaikasta. Vähäpätöisimmät (jos sinulla on eri työpaikkoja runsaasti) voit niputtaa.
Vierailija:
Ainoa mikä tässä nyt vielä mättää on se CV. Pitääkö siihen kirjoittaa työnkuvauksesta enemmän, vai riittääkö se, että luettelee aika jäjestyksessä työpaikat ja työtehtävät ko. firmassa? Aloitetaanko luettelo tuoreimmasta työpaikasta?
Minä ja mieheni olemme samassa firmassa töissä. Minun CV:ssani ei mainittu mitään perheestä, paitsi että olin listannut äitiyslomani siihen tietenkin. Mies oli selvittänyt omassaan lapset ja iät ja siviilisäätynsä ja harrastuksensa. Kumpikin sai paikan. Tai sitten tästä voidaan päätellä, että miehelle perheestä puhuminen on plussa, naiselle ei.
Vierailija:
Nykyään CV:ni sisältää vain koulutuksen, työkokemuksen ja kurssit. Ei mitään perheestä tai harrastuksista. Nyt sitten pääsen työhaastatteluihin.Eräs haastattelija kysyi, miksen kerro mitään perheestäni. Sanoin, että en päässyt työhaastatteluun niin kauan, kun se asia oli CV:ssä. Hän sanoi, että kyllä hän sen asian olisi voinut lukea etukäteen. En kyllä tästä kommentista huolimatta lisää enää sitä tietoa takaisin.
60:
Minä ja mieheni olemme samassa firmassa töissä. Minun CV:ssani ei mainittu mitään perheestä, paitsi että olin listannut äitiyslomani siihen tietenkin. Mies oli selvittänyt omassaan lapset ja iät ja siviilisäätynsä ja harrastuksensa. Kumpikin sai paikan. Tai sitten tästä voidaan päätellä, että miehelle perheestä puhuminen on plussa, naiselle ei.
Olen päässyt haastatteluun, vaikka CV:ssä kerroinkin aviomiehestä ja vuonna 2005 syntyneestä lapsesta. Haastattelussa kuitenkin selvisi, ettei työnantaja tainnut olla edes lukenut kunnolla CV:tä, kun oli juuri kysymässä perheestäni, kunnes huomasi sen kohdan CV:stä.
Entäs mihin pitäisi kirjoittaa, että olen sen niminen ja ikää minulla sen ja sen verran?
Mutta on eri asia kertoa erikseen henkilötiedoissa esim. että " minulla on kaksi lasta, 7 ja 9 vuotta, kissa ja koira, ja harrastan sitä ja tätä" jne. Tuo ei ole mitenkään pakollista. Jotkut pitävät sellaista turhana yksityiselämän korostamisena. Mutta kuten totesin, tästä on monenlaisia mielipiteitä.
60
Vierailija:
Vähän reikäinen teoria. Näkeehän äitiyslomastasi että sinulla on ainakin yksi lapsi l. perhe.
nimi
osoite
puh
email
syntymäaika
päätä itse haluatko mainita perheestäsi. olet vastaikään ollut äitiyslomalla, se pitäisi näkyä jostain kohtaa.
Vierailija:
Mainitsenko perheen CV:ssä vai en? Kumpi parempi?Olen päässyt haastatteluun, vaikka CV:ssä kerroinkin aviomiehestä ja vuonna 2005 syntyneestä lapsesta. Haastattelussa kuitenkin selvisi, ettei työnantaja tainnut olla edes lukenut kunnolla CV:tä, kun oli juuri kysymässä perheestäni, kunnes huomasi sen kohdan CV:stä.
Entäs mihin pitäisi kirjoittaa, että olen sen niminen ja ikää minulla sen ja sen verran?
2003-2005 Kukkakauppa Tulppaani...
2006 Timon kukkatukku...
Ja lapsi olisi syntynyt vuonna 2005.
Näinhän ei jää aukkoja, muttei myöskään kerro koko totuuttaa siitä, että on ollut töissä Kukkakauppa Tulppaanissa vain alkuvuoteen asti ja aloittanut Timon kukkatukussa kevät-talvella 2006.
teistä on kyllä suuri apu, kiitos.
Jopa ihan päivämäärän mukaan, ainakin aloituskuukausi pitäisi näkyä.
niin minun mielipiteeni on, että laitat sen lapsen ja perheen sinne selvästi. Siitähän huomaa, että olet ahkera ihminen; vauva talossa ja vielä opiskeleekin.
Tarkoitin sitä, että kerrotaanko vanhoista työpaikoista ja siitä mitä niissä on oppinut hakemuksessa vai CV:ssä?