Jatkuva riitely vie voimat
Pakko päästä valittamaan jonnekin. Olemme miehen kanssa taas riidelleet viime yönä yhteen saakka yöllä. Sen jälkeen valvoin unettomana ainakin tunnin ja aamulla lapset herättivät seitsemältä. Eli jälleen viiden tunnin yö parilla vauvan herätyksellä takana. Tätä on nykyään ihan liian usein. Mies alkaa haastaa riitaa, eikä pysty lopettamaan. Olen ihan, ihan lopussa.
En tiedä enää mitä tehdä. Riitojen syykin on aina sama, eli seksi tai toisin sanoen minun haluttomuuteni. Ja mitä enemmän riitelemme ja mitä vähemmän saan nukkua, sitä vähemmän haluttaa. Tämä tuntuu olevan ratkaisematon syöksykierre. Olisiko kenelläkään tähän mitään rakentavaa sanottavaa?
Kommentit (16)
Jos sinua ei haluta, niin ei kai siinä ole mitään riitelemistä? Asiaon vaan niin.
Riitely vain pahentaa asiaa. Eihän seksiä harrasteta kuin silloin, kun välit on kunnossa! Jospa opettelette käsittelemään asioita. Käy muutama kirja kirjastosta ihmissuhdetaidoista. Aloitat aina sanoin Minusta tuntuu. Toista ei saa syyllistää.
ikinä antanut kenenkää ihmisen, joka loukkaa minua, tunkea yhtään mitään minun sisälleni, minun henkilökohtaiselle alueelle. Sairasta on kehottaa antamaan ukolle reiän käyttöön, jotta hän olisi hiljaa. Vetäköön tumppuun.
Ongelmat on paljon syvemmällä, jospitää riidellä siitä, haluaako jompikumpi seksiä! Ja silloinkin ongelmat on syvällä, jos antaa toisen koskea itseensä vaikka ei haluaisi.
Ei se halu jostain pilvestä tipahda. Anna edes silloin tällöin perhesovun nimissä. Ei se ole selän rapsutusta kummallisempaa. Miehet ovat niin fyysisiä noissa asioissa. Kun kellit on täynnä niin pipo kiristyy samaa tahtia. Jotkut kaverit ovat sanoneet että ovat saaneet miehen kimpustaan sillä että ovat itse olleet koko aika ruinaamassa. Ekat päivät ovat olleet miehelle juhlaa, sit alkaa käymään työstä ja viimein suorituspaineita kun eukko on jatkuvasti veivissä kiinni. Fiksummat tietty yrittävät perheneuvolaa, yms. Tsemppiä.
Yritän olla riitelemättä, mutta mies vain jatkaa ja jatkaa. Olen yrittänyt " antaa" ainakin kahdesti viikossa, mutta olen kuulemma kylmä kuin lahna, enkä tee koskaan aloitteita. En vain pysty teeskentelemään. Periaatteessa meillä menee kai muuten ihan ok, mutta tämä yksi aihe hiertää koko ajan. Ja viime aikoina on kärjistynyt ihan todella.
Ap
Lapset ovat tiellä. Menevät illalla tosi myöhään nukkumaan, eilenkin vasta puoli kymmeneltä. Ja silloin olen itse aina jo ihan kypsä höyhensaarille.
Ap
minusta parasta esileikkiä on se, kun mies siivoaa ja viettää aikaa lasten kanssa!
minkä ikäinen on nuorimmaisesi?
Minulla nuorimman jälkeen halut palautui vasta joskus vuoden kuluttua synnytyksestä! Ja kyseessä on joku ihan oikeesti hormonaalinen juttu, ei sille itse mitään voi!
Minä sanoin miehelleni, kun vaan ruinasi ja ruinasi, että jos se seksi on niiiiin tärkeetä, niin menee hakeen sitä ihan vapaasti vaikka maksullislta naisilta! Otti niin päähän se vonkaaminen! No, eipä se menny...
Iltapala viim. 20.30 iltasatu ja pesut ja nukkumassa viim. kol 21?
Itsekin olen vasta saanut tämän järjestelyn toimimaan, aiemmin meilläkin valvottiin suht. myöhään. Lapset oppivat uuteen rytmiin nopeasti, meillä ainakin onnistui vauvallekin!
7
Mies on ihan hyvä isä ja " auttaa" kyllä kotitöissä varmaan keskivertoa enemmän. Eli siitä ei ole kyse.
Nuorimmainen on vähän päälle puolivuotias. Mutta meillä on kyllä ollut tätä samaa ongelmaa aikaisemminkin. Nyt on vain kärjistynyt. Mies on aina halunnut enemmän kuin minä, alkuaikoina jopa monta kertaa päivässä tai ainakin joka päivä. Ja pitkään oli niin, että motkotus alkoi, jos ei joka toinen päivä saanut.
Kiitoksia muuten kaikille vastauksista. Olo helpottaa hiukan, kun pääsee tätä purkamaan jonnekin.
Ap
Mutta viime aikoina ovat olleet ihan mahdottomia nukutettavia. Eilenkin aloin laittaa vauvaa nukkumaan joskus seitsemän jälkeen, mutta karjui ja pyöri tosiaan puoli kymmeneen. En tiedä missä on vika.
Ap
Lisäksi tuntuu, että kun ensin lapset ovat koko päivän iholla, ja saat " heistä rauhan" niin sitten seuraava on tulossa vaatimaan.
Pikkuvauvan kanssa läheisyydestä saa helposti jo päivän mittaan överit.
Tilanteen tajuaminen on kuitenkin ilm. miehellesi vaikeaa, ja siihen ongelmaan tulisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu, niin että arki toimisi.
Meilläkin ollaan usein väsyneitä iltaisin ja miehelläni on myös kovat seksihalut. Itsellänikin olisi, jollei olisi niin paljon muuta :)
Meillä sekstaillaan välillä päivisin, kun pienin nukkuu, ja isommat katsovat videota. Sauna ollaan havaittu hyväksi paikaksi, kun ovenkin saa lukkoon :) Mullakin halut on olleet tosi kadoksissa välillä, mutta ovat kumminkin aina heränneet juuri seksin myötä, ja homma on ollut nautinnollista kummallekin.
Keskustele miehesi kanssa asiasta joskus päivällä, kun aihe ei ole ajankohtainen ts. ei juuri torjumisen jälkeen. Kerro hänelle, että kaipaat lepoaikaa, koska iltaisin olet juuri saanut oman työpäiväsi päätökseen; että haluat hetken omaakin aikaa ilman että kukaan vaatii mitään.
mies niiden lasten kanssa viikoksi yksin. Seuraavan viikon olet kotona, mutta et tee mitään. Illalla vonkaat mieheltä. Johan alkaa ymmärtää.
Toiseksi miehesi on tosi lapsellinen. Jos toista sanoo lahnaksi, jättää se ikuiset arvet. Teiltä puuttuu kunnioitus. Ei ihme, ettei ole seksiä.
Sinun tekstisi oli kuin minun elämästäni vuosi sitten (ja varmaan taas muutaman kuukauden päästä).
Meillä kolme pientä lasta, neljäs syntyy hetkenä minä hyvänsä.
En nyt lähtötilannetta kerro sen tarkemmin, koska se olisi toistoa sinun tekstistäsi.
Meillä asia laukesi yksinkertaisesti niin, että annoin miehelle 2 kertaa viikossa, halutti tai ei. Ennen kuin kukaan alkaa moralisoimaan niin sanonpa vielä senkin, että sanoin miehelleni, että joko kelpaa pikapano korkeintaan 10 minuuttia (liukuvoiteen kera) tai sitten ei ollenkaan. Ja jos minun " lahnuuteni" häntä häiritsee, niin voi sitten olla ilman tai hakea jostain muualta kiihkeää seksiä (ja olla taas ilman, minä kun en hormooneilleni mitään voi, enkä pettäjää katsele).
Mies otti siis tän 2 kertaa / viikko -vaihtoehdon, mutta ei sitten halunnutkaan jatkaa sitä kun huomasi, että minä en todellakaan aidosti halua.
Kävimme miehen kanssa yhdessä ihan vaan äitiysneuvolassa (vaikka en raskaana siis ollutkaan) ja siellä th selitti miehelle miksi imettävät naiset ovat haluttomia. Antoi faktatietoa matalista hormoonitasoista ja siitä, että kiihottuminen on kerrassaan mahdotonta ilman oikeaa määrää hormoonia. Ja antoi myös tietoa siitä, kuinka painostus lisää ahdistusta ja todennäköisimmin tappaa ne olemattomatkin halut vielä pidemmäksi aikaa.
Mieheni siis ymmärsi vasta, kun joku muu hänelle kertoi.
Mies ymmärsi myös sen, että minäkin tarvitsen hellyyttä, apua kotitöissä ja sen, kuinka vaikeaa on yhtäkkiä irrottautua äidin roolista kiihkeän vaimon rooliin (siis kun vauva irrottaa tisusta niin mies pitäisi päästää reiän kimppuun..)
Mies siis tajusi. Teki kotitöitä ja hoiti lapsia. Halaili minua.
Hankimme lapsen vahdin (mll) kaksi kertaa viikossa ulkoilemaan lastemme kanssa klo 17-19 välisen ajan. Tällöin me nautimme toisistamme, hyväilimme ja kävimme yhdessä suihkussa.. lopulta myös aloimme harrastaa seksiä, minun aloitteestani!
Katsotaan kuinka nyt käy.. saamme neljänne lapsen siis kohtapuoliin (todistetusti siis seksiä on ollut :) )
Toivottavasti mies muistaa vielä hellyysohjeet ym.. ja sen, kuinka nainen ei voi haluttomuuteensa itse vaikuttaa imetysaikana.. Hormoonit on liian matalat ja limakalvot rutikuivat..
Hyvää jatkoa teille, toivottavasti löydät minun kokemuksista jotain, joka helpottaisi myös teidän tilannetta.
Vierailija:
Lisäksi tuntuu, että kun ensin lapset ovat koko päivän iholla, ja saat " heistä rauhan" niin sitten seuraava on tulossa vaatimaan.
...
Keskustele miehesi kanssa asiasta joskus päivällä, kun aihe ei ole ajankohtainen ts. ei juuri torjumisen jälkeen. Kerro hänelle, että kaipaat lepoaikaa, koska iltaisin olet juuri saanut oman työpäiväsi päätökseen; että haluat hetken omaakin aikaa ilman että kukaan vaatii mitään.
Kuvasit tosi hyvin miltä minusta tuntuu! Eli kun pari vaatijaa on saatu pois alta, heti on yksi taas apajilla. Kun olisi ihanaa viettää se puolen tunnin vapaahetki mikä koko päivänä on vaikka kirjaa lukien.
Olen kyllä yrittänyt selittää juuri tätä ja mies on vähentänyt kyllä vaatimuksiaan ts. nykyisin riittää pari kertaa viikossa. Mutta nyt mies katsoo tehneensä jo niin ison myönnytyksen, että minun pitäisi ilmeisesti olla vastapalveluksena hänen haaveidensa innokas seksipeto :( .
Meillä tosiaan tilanne on sellainen, että nuo pikapanot eivät kelpaa, vaan minun pitäisi olla innokas! Mutta kun se on käskytettynä tosi vaikeaa. Eikä kyse ole imetyksestäkään, koska imetyksen lopettamisesta on jo kolme kuukautta. Mutta ilmeisesti miehen vaatimukset ovat saaneet haluni lopullisesti katoamaan.
Ap
Kun on noin kiihkeästi riitelevä mies, niin on suurempi riski, että menee vieraisiin. Vaadi siis miehesikin perheneuvolaan tai jonnekin puimaan asiat läpi. Miehesi pitäisi auttaa sinua löytämään ratkaisu haluttomuuteesi (vähät unet ...). Pahat puheet seis.
Kyllä se miehen itsetuntoa alentaa, jos aina täytyy ruinata. Paljon helpommalla pääset, kun halitte ja lopulta rakastelette.