Bonusvanhemman vastuu bonuslasten lomailusta
Millaisia kokemuksia teillä on uusperheissä lomailusta lasten kanssa? Teettekö koko perheenä kesälomareissut vai ainoastaan omien lasten kanssa ?
Eräs nainen kertoi, että hänellä on miehensä kanssa 7-vuotiaat kaksoset ja hän työskentelee pienipalkkaisessa työssä. Hänen miehensä on pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on ex-puolison kanssa 12- ja 14-vuotiaat lapset ja nämä lapset asuvat pääosin äitinsä luona. Kun nainen oli kertonut ystävilleen, että he ovat tekemässä kesälomareissun Tampereelle/Särkänniemeen, niin nämä miehen omat lapset eivät ole tulossa mukaan, koska lasten äiti oli kieltäytynyt maksamasta puolia lastensa kuluista, eikä lasten isällä ole varaa maksaa koko lystiä. Tähän ne ystävät olivat syyllistäneet tätä naista, että miksei hän sitten voisi maksaa bonuslastensa rannekkeita ja muita kuluja, mitä siitä reissusta tulee (syöminen, majoitus), johon nainen oli vastannut, että ei hänellä ole varaa maksaa toisten ihmisten lasten juttuja, että hänen pitää itsekin pienestä palkasta säästää, jotta saa edes omille lapsilleen tarjottua elämyksiä.
Minulla on myös miesserkku, jolla on vaimonsa kanssa 6-vuotias lapsi ja lisäksi vaimolla on kaksi teini-ikäistä lasta vuoroviikoin kotona. Serkkuni sopii kaikki lomansa aina siten, että nämä vaimon lapset ovat koulussa, kun se on hyvä tekosyy tehdä reissuja vain oman lapsensa kanssa. Esimerkiksi pääsiäisen aikaan hänellä oli 1,5 viikkoa lomaa töistä, ja hän lähti heti pääsiäispyhien jälkeen lapsensa kanssa matkalle kylpylään pariksi yöksi. Hänkin olisi voinut mennä sinne kylpylään koko perheen kanssa pääsiäisen pyhinä, mutta hän halusi sinne vain oman lapsensa kanssa, ei halunnut vaimon lapsia mukaan.
Kommentit (247)
Meillä on puolisoni kanssa molemmilla yksi lapsi edellisistä suhteistamme. Toinen lapsi asuu koko ajan meillä ja toinen vuoroviikoin. Emme laske kuka maksaa ja mitä. Jos haluamme lähteä reissuun molempien lapsien kanssa niin silloin mennään. Jos toinen haluaa viedä pelkästään oman lapsen niin silloin menevät kahdestaan. Ja sekin on ok. Aivan sama jos rupeaisin vaatimaan että en maksa puolisoni lapsen ruokia kun se ei ole minun tehtävä.
Toimimme yksikkönä vaikka yksi lapsi on vain joka toinen viikko mukana. Yhtä tärkeä hän on minulle kuin oma biolokinen lapseni
Jos pitää luokitella minun lapsi ja sinun lapsi niin suhde on jo kariutunut
Minä ja siskoni ei päästy koskaan isän uuden puolison matkoille mukaan, vei ainoastaan omat lapsensa, jotka siis isämme kanssa saatuja.
Me kuuluimme perheeseen ainoastaan valituilla hetkillä. Äidiksi piti kylläkin uutta puolisoa kutsua. Ja hänen uskonnon kokoontumisiin meidätkin raahattiin mukaan ja luetutettiin raamattua.
Nyt aikuisiällä, kun he erosivat, niin tämä äiti katkaisi välit myös meihin.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja siskoni ei päästy koskaan isän uuden puolison matkoille mukaan, vei ainoastaan omat lapsensa, jotka siis isämme kanssa saatuja.
Me kuuluimme perheeseen ainoastaan valituilla hetkillä. Äidiksi piti kylläkin uutta puolisoa kutsua. Ja hänen uskonnon kokoontumisiin meidätkin raahattiin mukaan ja luetutettiin raamattua.
Nyt aikuisiällä, kun he erosivat, niin tämä äiti katkaisi välit myös meihin.
Jäikö ikävä?
Kesä on ovella ja vastuut alkavat taas konkretisoitua rahasummiksi.
paljonko olette varanneet bonusten ensi kesän lomailuun rahaa?
Mitkä helvetin bonuslapset??!! Tuo selittää miksi monella se uusperhekuvio tökkii.
Loma-ajankohdat saatiin viimein varmistettua ja nyt täytyisi jostain löytää rahat bonuslasten ja isänsä matkaan. Itse en pääse osallistumaan siihen tänävuonna. Onneksi puolisoni, lasten äiti siis, pääsee mukaan.
Kesälomakausi kuumimmillaan, miten on mennyt kustannusten jako?
Lasten vanhemmat maksaa lastensa elämän ihan itse
Minä vien lapseni reissuun ja isäkin vie. Mieheni vie omansa reissuun ja jos ei halua niin voi voi. Ehkä sitten lasten äiti haluaa
Ihan hirveitä juttuja. Huh huh. Onneksi mun vanhemmat ei perustaneet uus-perheitä!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on puolisoni kanssa molemmilla yksi lapsi edellisistä suhteistamme. Toinen lapsi asuu koko ajan meillä ja toinen vuoroviikoin. Emme laske kuka maksaa ja mitä. Jos haluamme lähteä reissuun molempien lapsien kanssa niin silloin mennään. Jos toinen haluaa viedä pelkästään oman lapsen niin silloin menevät kahdestaan. Ja sekin on ok. Aivan sama jos rupeaisin vaatimaan että en maksa puolisoni lapsen ruokia kun se ei ole minun tehtävä.
Toimimme yksikkönä vaikka yksi lapsi on vain joka toinen viikko mukana. Yhtä tärkeä hän on minulle kuin oma biolokinen lapseni
Sama. Minulla yksi lapsi, puoliso ei koskaan halunnut lapsia. Eipä laskeskella oikein mitään maksuja, laskut vain menee 50/50 yhteiseltä tililtä. Mies haluaa usein poimia koko porukan laskun kun ollaan ravintolassa, majoituksessa tai vaikka taksissa. Minä maksan aina lennot, junaliput ym koko porukalle kun ne kerran varaankin. Ostan miehelle vaatteet, mies puolestaan maksaa valtaosin polttoainekulut. Minä ostan isot viikko-ostokset ruokakaupasta, mies käy paikkoheitot. Oudolta tuntuisi jos juuri lapsen kohdalla pitäisi tarkkaan laskea, että otapa sinä äitinä tuo pojan pizza toiselle laskulle niin minä miehenä haluan maksaa oman ja frouvani ruoat..
Tuo ettei biologinen vanhempi osallistu matkakuluihin toisen vanhemman kanssa on mielestäni täysin luonnollista. Oma valinta haluaako tästä tehdä jotain kynnyskysymystä, lapset kerää sitten niitä muistoja matkoilta sen toisen vanhemman kanssa jos niikseen.
Olen kasvattanut 2 lasta aikuisiksi totaali yksinhuoltajana, eikä ollut aikaa eikä halua uudelle suhteelle. En myöskään olisi jaksanut lisälapsia kasvattaa, näinkin oli kova työ. Rakastan rauhaa ja meillä oli kolmestaan kivaa ja rauhallista, kun oli itse kasvatetut lapset. En ihan ymmärtä intoa lähteä uusperheviritelmiin, minusta olisi raskasta laskea kuka maksaa ja mitä osuuksia.
Onneksi ei ole tuollaisia ongelma. Huoh ja yökötys. Tv.vela miehensä kanssa.
Exällä ei ole varaa maksaa omien lastensa eikä bonuslastensakaan lomareissuja, joten eivät reissaa uusperheenä yhdessä vaan ovat lomat kotona. Mun ja exän yhteiset lapset reissaavat mun tai mun vanhempien kanssa. Kun ovat isällään, ovat ihan kotinurkilla. Ei ole ollut ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkää
Höpö höpö
Me reissaamme vain pienimpien lasten kanssa. Pysyy kulut kurissa ja kumpikin maksaa omansa kulut. Ei minulla ole mielenkiintoa toisten lapsia maksaa lomalle.
Vierailija kirjoitti:
Me reissaamme vain pienimpien lasten kanssa. Pysyy kulut kurissa ja kumpikin maksaa omansa kulut. Ei minulla ole mielenkiintoa toisten lapsia maksaa lomalle.
Tämä on oikea tapa.
En pystyisi toisten lasten kuluja maksamaan. Ei siinä vaan ole mitään järkeä.