Rehellisesti, onko lastesi ammatilla sinulle merkitystä?

Toivon, että valitsee hyväpalkkainen ja sopivan alan, ja ettei työpaikalla olisi kiusaamista tai muuta ikävää kulttuuria. Lapsi ei ole taiteellisesti suuntautunut, en tiedä, olisinko enemmän huolissaan vai innoissani, jos olisin sellaisen jälkikasvun saanut. Vaikea kuvitella, kun ei ole koskaan tarvinnut miettiä.

Poika halusi ja on nyt LL.

Vierailija kirjoitti:

Kai sinä ap tajuat, että näillä nykyajan nuorilla ei ole mitään toivoa. Ne valmistuu ikuisiksi pätkätyöläisiksi ja työttömiksi. Niillä ei ikinä ala elämä, se on pelkkää minimituilla kituuttamista eläkkeelle asti. Välissä jotain lyhyitä pätkiä jonka taloudellinen hyöty imetään pois kun se vie puolen vuoden tuet sitten kun jäävät työttömäksi. Ei näiltä sovi odottaa mitään eikä kasata paineita koska heidät on laitettu tänne epäonnistumaan kaikessa mitä ikinä yrittävätkin tehdä, me ollaan järjestetty maailma nyt niin heille.

No meidän likka sai "vakipaikan" pari vuotta ennenkuin valmistui kauppatieteellisestä. Vaikuttaa siltä, että viihtyy työssään ja tulotaso on ihan hyvä. Siitä on hänen hyvä jatkaa.

Lapseni on vielä opiskelija. On saanut valita mieleisensä alan ja opiskelupaikan. Näin uskallan sanoa, sillä hoiti koulunsa ja lukion niin kunnialla, että pääsi todistusvalinnalla sisään toivomaansa opiskelupaikkaan.

Itse sain kotoa ohjeen opiskella niin paljon, että voin olla itseeni tyytyväinen. Saman ohjeen annoin pojalleni. Minkä alan hän valitsee, on yksin hänen asiansa.

Mitä tulee työssä viihtymiseen, niin minä ainakin viihdyn omissa töissäni. Kauan siihen meni ja monta alanvaihtoa se vaati, mutta nyt teen työtä, jossa viihdyn. Toivon samaa lapselleni, toivottavasti hän löytää oman paikkansa vähän nopeammin.

Eikö tuo lasten ammatinharjoittaminen ole laitonta? Parempi, että aloittaisivat vasta täysi-ikäisinä.

On sen verran väliä, että hävettäisi, jos he tienasivat elantonsa esim. vaikka aikuisviihteestä. Koneinsinööri tai siivooja, kumpikin käy.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Pääasia että tekevät työtä josta pitävät.

Mitä jos olisivat elämäntapatyöttömiä, alkaisko kiinnostaa?

On merkitystä tässä vaiheessa, kun lapsi on vielä niin nuori, ettei osaa itse ajatella valintojensa seurauksia kunnolla. Sinällään mulle ei merkitse muu kuin se, että lapsi olisi onnellinen. Mutta uskon, että opiskelemalla alalle joka a) työllistää melko varmasti ja b) jossa on hyvät mahdollisuudet säännölliseen päivätyöhön, hänellä on parempi todennäköisyys olla tyytyväinen elämäänsä. Sen takia olen tyytyväinen siihen, että hän haki tällaiselle alalle ammattikouluun ja myös pääsi sinne. (Lukioon tai myöhemmin korkeakouluihin ei näillä oppimisvaikeuksilla ollut mitään järkeä edes yrittää.)

Jos lapsi päättäisi ryhtyä turkistarhaajaksi niin siinä olisi sulateltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi päättäisi ryhtyä turkistarhaajaksi niin siinä olisi sulateltavaa.

Eihän siinä mitä, laillinen elinkeino. Vaatii vaan aika paljon alkupääomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi päättäisi ryhtyä turkistarhaajaksi niin siinä olisi sulateltavaa.

Eihän siinä mitä, laillinen elinkeino. Vaatii vaan aika paljon alkupääomaa.

Kuoleva elinkeino jota valtio jostain syystä tekohengittää. Ei kovin varmat tulevaisuudennäkymät. Ja edellyttää jonkin asteista sadismia ja empatiakyvyttömyyttä että tuohon pystyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Elämässä ei ole mahdollista löytää paikkaa, elämässä ei ole olemassakaan mitään sellaista kuin "paikka". Elämä ei sisällä paikkoja.

Ainoastaan yhteisössä on jokin sellainen mikälie ihmeen "paikka" jonka joku voi löytää.

Ainoastaan itsensä menettänyt tai kadottanut ihminen elää yhteisönsä kautta.

Toisin sanoen: älä ikinä toivo että lapsesi löytäisi paikkansa. Älä ikinä toivo että lapsesi menettäisi itsensä. Älä ikinä toivo että lapsesi menettäisi mahdollisuuden onnellisuuteen! Älä toivo lapsellesi pahaa.

t. Tosiyksilö, josta mm Jean Paul Sartre kirjoissaan kertoi. Tosiyksilö! Yhdenkään yksilön onnellisuus, yhdenkään ihmisen onnellisuus, ei ole riippuvainen paikasta. Ihminen voi löytää onnellisuuden ainoastaan erillään yhteisöstä. Ihan ypöyksin sinä joudut onnesi löytämään.

PS. "Ihan ypöyksin sinä joudut ihan koko elämäsi maan päällä kulkemaan" - näin tuota Sartren ajattelua jatkoi pelottavan dramaattisesti eteenpäin kirjailija nimeltä Hermann Hesse. Joku sanoisi että Hesse oli pelottavan synkkä. Joku muu taas sanoisi että hän oli täydellisen realistinen.

Minun lapsilla on paikat. Mitäs noi sun juttusi on?