Rehellisesti, onko lastesi ammatilla sinulle merkitystä?

Vierailija kirjoitti:

Yrittäjät varmaan usein toivovat että edes joku lapsista kiinnostuisi yrityksestä ja ryhtyisi jatkajaksi.

Meillä on oma yritys eikä toivota, että lapset jatkaa tätä. Toivotaan, että joku ostaa pois hyvällä hinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vähän pettynyt olisin, jos tyttö haluaisi lähihoitajaksi tai kampaajaksi tms. eikä kävisi mitään korkeakoulua. Mutta alalla muuten Einolle mitään väliä.

Hei, Eino täällä. Olen lääkäri ja alavalinnalla oli minulle väliä.

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Siivooja? Eli pohjapalkkaihminen? Jaa... Kun olin sairaalassa töissä kuljetusmiehenä niin huomasin että oli kahdenlaisia pohjapalkkaihmisiä:

1. Kuljetusmiehet, siivoojat, pesulatyöntekijät, huoltomiehet. He olivat tyytyväisiä elämäänsä.

2. Lähetit, keittiötyöntekijät, välinehuoltajat. He olivat tyytymättömiä elämäänsä.

En tiedä mistä tuo johtuu. Mutta tuo ero elämäntyytyväisyydessä oli ihan ilmiselvä, jättimäisen suuri. Joissain työvuoroissani jouduin hakemaan keittiöstä ruokavaunuja joita kuljetin vuodeosastoille. Ja voi luoja sentään siellä keittiössä käyminen oli aina kamalaa, se koko keittiö oli täynnä maailman happamimpia katkerimpia myrkyllisimpiä vihamielisimpiä tätejä. Äkkiä pakoon niitä! Mua aina pelotti astua keittiön ovesta sisään, siellä sairastui tosi nopeasti. Oli paljon parempi tehdä työvuoroa jossa esim kuljetin pyykkivaunuja pesulasta vuodeosastoille. Aivan täysin päinvastainen sosiaalinen ilmapiiri. Ne oli mukavia rouvia, kunpa mulla olisi ollut aikaa jäädä sinne kahvittelemaan. Pesulassa mun ei koskaan tarvinnut pelätä että kukaan omaa elämäänsä vihaava ihminen yhtäkkiä tappaa mut.

Mutta niin... ei se varmaan universaalisti niin mene että siivoojat on elämäntyytyväisiä. Eiköhän sitä löydy superkatkeria siivoojiakin jostain, varmaan pilvin pimein jostain toisesta sairaalasta. Eli en osaa vastata aloittajan kysymykseen. Toivon että lapseni on elämäänsä tyytyväinen. En tiedä riippuuko se sitten hänen ammatistaan vai ei.

Oli siellä sairaalassa toki kolmannenkinlainen pohjapalkkaihmisten paikka:

3. Varasto. Siellä oli varastotyöntekijöitä. Minulle siellä varastossa käyminen oli täysin neutraalia. Ei pelottavaa, ei mukavaa. Mutta huomasin että siellä puolet työntekijöistä oli elämäänsätyytymättömiä. Ja puolet oli elämäänsätyytyväisiä. Ja siellä ne tyytymättömät viettivät melkein kaiken aikansa ihan täysillä kiusaten niitä tyytyväisiä. Sääliksi kävi heitä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Korkeastikoulutettu > ammattikorkeakoulututkinto

Onhan sillä nyt jotain väliä. Tärkeintä tietysti että elää itse valintansa kanssa hyvän elämän, enkä minä kuvittele tietäväni mitkä valinnat hänelle olisivat oikeita. Mutta varmasti ajattelisin että "ihanko oikeesti?" jos valitsisi ryhtyä papiksi tai strippariksi. Tai mediapersoonaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Korkeastikoulutettu > ammattikorkeakoulututkinto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Korkeastikoulutettu > ammattikorkeakoulututkinto

Ei, vaan yliopisto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan niillä lasten ammateilla tietenkin merkitystä. Onhan ammatti yleensä ihmiselle itselleen iso asia. Toivon, että lapset pääsevät ammatteihin, joissa viihtyvät. Toivon, että unelma-alaa valitessaan ottavat siitä selvää ja pohtivat asiaa huolella. Ymmärrän, että alaa voi myös vaihtaa, jos eka valinta ei kiinnosta tai työllistä eläkeikään asti.

Mikä tää viihtyminen oikein on? Mulla nyt takana 34 vuotta työuraa useissa eri ammateissa. Jos olis viihtymisestä kyse niin en olis tehny päivääkään. Kuin moni voi oikeasti sanoa viihtyvänsä työssään? Ehkä pari ekaa vuotta, mutta sen jälkeen?

Olen ollut työssäni (siinä edeten) n. 25 v. Viihdyn kyllä. En usko, että mikään työ olisi tätä parempaa. Ihan kamalan rankkaa ja stressaavaahan tämä on, mutta en usko, että mikään muu työ olisi tätä kivempaa. Saa käyttää omaa osaamistaan ja kehittyä koko ajan.

T. Se, joka toivoo lastensa viihtyvän töissään.

Vierailija kirjoitti:

Onhan sillä nyt jotain väliä. Tärkeintä tietysti että elää itse valintansa kanssa hyvän elämän, enkä minä kuvittele tietäväni mitkä valinnat hänelle olisivat oikeita. Mutta varmasti ajattelisin että "ihanko oikeesti?" jos valitsisi ryhtyä papiksi tai strippariksi. Tai mediapersoonaksi.

Mitä vikaa papin työssä? Hyvä palkkakin.

Rehellisesti ei mitään merkitystä, kunhan tulevat toimeen omillaan. Jos joskus kyllästyisivät siivoamaan lentokoneita, voisivat sitten jatkaa opiskelua niiden  suunnitteluun, tai vaikka mekaanikoksi tai lentäjäksi, jos kyvyt riittäisivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Korkeastikoulutettu > ammattikorkeakoulututkinto

Ei, vaan yliopisto.

Näin on. Ja he ovat yliopiston käyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan sillä nyt jotain väliä. Tärkeintä tietysti että elää itse valintansa kanssa hyvän elämän, enkä minä kuvittele tietäväni mitkä valinnat hänelle olisivat oikeita. Mutta varmasti ajattelisin että "ihanko oikeesti?" jos valitsisi ryhtyä papiksi tai strippariksi. Tai mediapersoonaksi.

Pappi vielä menettelisi, tai vaikka haudankaivaja, mutta stripparia ja aikuisviihdeammattilaista voisin nikotella hetken.

Vierailija kirjoitti:

Nffkf kirjoitti:

Ei pienintäkään väliä. Paljon tärkeämpää on että lapseni ovat onnellisia.. Seurustelin koko ikänsä suorittaneen naisen kanssa. Joka on erään suuryrityksen johto tehtävissä. Tuona aikana tuli tajuttua paljon elämästä, kuinka arvokasta se on ja kuinka helposti sen tuhlaa, merkityksettömiin asioihin. Ei auta Porschet tallissa, ylelliset lomamatkat ja parempi Seppälä jos elämä menee ohi.

Sen sijaan onni on siinä, kun ei ole rahaa, ei tavoitteita, ei hallinnantunnetta omasta elämästä. Kunhan ymmärtää, että elämä on sitä, että muut maksavat!

Kai tuohon väliin mahtuu paljon muutakin?

Tuo yritysjohtaja nainen vanheni ulkoisesti 10v viimeisen 2vuoden aikana. Lähti itkien töihin ja tuli itkien sieltä pois.. vaikka se liksa oli 5 numeroinen joka kk ja tuli vielä bonareita sadalla tonnila vuosi. Tää nainen oli onnellinen tasan sillon kun sai työt pois mielestään tai osti jotain kallista... Väitän että 90% Suomen väestöstä oli onnellisempia kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan sillä nyt jotain väliä. Tärkeintä tietysti että elää itse valintansa kanssa hyvän elämän, enkä minä kuvittele tietäväni mitkä valinnat hänelle olisivat oikeita. Mutta varmasti ajattelisin että "ihanko oikeesti?" jos valitsisi ryhtyä papiksi tai strippariksi. Tai mediapersoonaksi.

Mitä vikaa papin työssä? Hyvä palkkakin.

Ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole. Itse olen lapsuuteni elänyt uskonnollisessa yhteisössä josta päästyäni olen vasta voinut hengittää, ja olen umpiateisti, joten lapsen valinta ja siihen oletettavasti liittyvä vahva usko hämmentäisi ja herättäisi tunnetta että ymmärrämmekö toisiamme. Mutta sitä tunnetta kai itsenäistyvien lasten kuuluukin herättää, tehdä oman näköisiään valintoja, ei minun arvojeni tai maailmankatsomukseni mukaisia. Silti ajattelisin että "ihanko oikeesti".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahdon lapseni olevan onnellinen.

Lapseni on ihminen, yksilö, yksi henkilö.

Ammatti taas ei ikinä ole lähtöisin yhdestä ihmisestä, vaan ammatti on käsite joka on lähtöisin aina pelkästään yhteisöstä.

Ja minun käsitykseni onnellisuudesta: mikään onnellisuus ei ikinä voi olla lähtöisin yhteisöstä.

Toisin sanoen: lapseni ammatilla ei ole minulle mitään merkitystä.

Toki on paljonkin ihmisiä joilla on eri onnellisuuskäsitys kuin minulla. Paljonkin ihmisiä jotka kykenevät olemaan onnellisia ainoastaan yhteisön kautta. Ihmisiä joilla ei ole omaa sisäistä onnellisuutta, ihmisiä jotka ovat jo ajat sitten kadottaneet oman sisäisen itsensä. Heille ammatilla on merkitystä. Minun käy niitä ihmisiä sääliksi.

Enemmän minua säälittäisi huonolla palkalla kituutteleva, joka ei voi toteuttaa hyvällä palkalla todellista sisäistä itseänsä.

Jos sinun mielestäsi tarvitset rahaa toteuttaaksesi sinun "sisäistä itseäsi" - niin sinä et tiedä mitä sinun "sisäinen itsesi" edes on! Minä tunnen sinua kohtaan sääliä.

Tuosta tulee mieleen Kanye West. Hän joitain vuosia sitten paljon paasasi jossain haastattelussa siitä että "I dont have enough resources to really do me!" Niin eli siis... vähän kuin "minulla ei ole tarpeeksi rahaa tehdäkseni sitä mitä minun sisälläni oikeasti on!" No, se on vain Kanye West, eli aika tosi urpo julkkis. Sinä todennäköisesti et ole yhtä kuuluisa julkkis kuin Kanye West. Mutta oletko yhtä urpo?

Ei väliä kunhan on työssä mistä tykkää ja saa elannon.

Jos on rehellinen ja oikea työ, ei mitään somevaikuttajana oloa tai onlyfansia niin ei merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aikoinaan ettei, mutta nyt kun he kaikki ovat korkeasti koulutettuja,

tuntuu tosi kivalle ja tottakait olen erittäin ylpeä.

Juu, tottakait olisin muutenkin, tärkeintä todellisuudessa on, että löytävät paikkansa tässä elämässä, onnellisen sellaisen.

Elämässä ei ole mahdollista löytää paikkaa, elämässä ei ole olemassakaan mitään sellaista kuin "paikka". Elämä ei sisällä paikkoja.

Ainoastaan yhteisössä on jokin sellainen mikälie ihmeen "paikka" jonka joku voi löytää.

Ainoastaan itsensä menettänyt tai kadottanut ihminen elää yhteisönsä kautta.

Toisin sanoen: älä ikinä toivo että lapsesi löytäisi paikkansa. Älä ikinä toivo että lapsesi menettäisi itsensä. Älä ikinä toivo että lapsesi menettäisi mahdollisuuden onnellisuuteen! Älä toivo lapsellesi pahaa.

t. Tosiyksilö, josta mm Jean Paul Sartre kirjoissaan kertoi. Tosiyksilö! Yhdenkään yksilön onnellisuus, yhdenkään ihmisen onnellisuus, ei ole riippuvainen paikasta. Ihminen voi löytää onnellisuuden ainoastaan erillään yhteisöstä. Ihan ypöyksin sinä joudut onnesi löytämään.

PS. "Ihan ypöyksin sinä joudut ihan koko elämäsi maan päällä kulkemaan" - näin tuota Sartren ajattelua jatkoi pelottavan dramaattisesti eteenpäin kirjailija nimeltä Hermann Hesse. Joku sanoisi että Hesse oli pelottavan synkkä. Joku muu taas sanoisi että hän oli täydellisen realistinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan sillä nyt jotain väliä. Tärkeintä tietysti että elää itse valintansa kanssa hyvän elämän, enkä minä kuvittele tietäväni mitkä valinnat hänelle olisivat oikeita. Mutta varmasti ajattelisin että "ihanko oikeesti?" jos valitsisi ryhtyä papiksi tai strippariksi. Tai mediapersoonaksi.

Mitä vikaa papin työssä? Hyvä palkkakin.

Ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole. Itse olen lapsuuteni elänyt uskonnollisessa yhteisössä josta päästyäni olen vasta voinut hengittää, ja olen umpiateisti, joten lapsen valinta ja siihen oletettavasti liittyvä vahva usko hämmentäisi ja herättäisi tunnetta että ymmärrämmekö toisiamme. Mutta sitä tunnetta kai itsenäistyvien lasten kuuluukin herättää, tehdä oman näköisiään valintoja, ei minun arvojeni tai maailmankatsomukseni mukaisia. Silti ajattelisin että "ihanko oikeesti".

Toivon että kaikista lapsistasi tulee pappeja, sinä ahdasmielinen meduusa!