Lue keskustelun säännöt.
Moni "masennus" selätetään ihan reippaalla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla
05.07.2023 |
Ei ihme jos voitte huonosti kun löhöätte sisällä ja lounaaksi nutrilettiä ja mehukeittoa, ehkä yksi meetvursti viipale ruisleivän päälle ja omena jälkiruoaksi. Sitten ihmettelette miksi on koko ajan nälkä, väsymys ja masentaa.
Kommentit (366)
Suomessa oli aika jolloin masennus oli muoti diagnoosi. Moni ei ollut masentunut lainkaan. Yhdellä kilpirauhasongelma, toisella post-traumaattinen stressireaktio, kolmannella sydänlihastulehdus ja neljännellä syöpä.
Nykyään muotidiagnoosi on adhd. Mikähän seuraavaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein ruokavalion kohennus ja liikunta lisää hyvinvointia, mutta on myös olemassa masennusta joka on aivoperäisenä paljon haastavampi asia kuin joku ruokavalio ja liikunta-asia. Viisas ihminen tarkastelee asioita useammalta kantilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Jos nyt osaisit olla parkumatta suureen ääneen, niin voisit olla hyödyksi löytöeläintalossa tai hoitaa välillä jonkun muun kissaa. Tai käydä esim. kissakahvilassa.
Ei aina tarvitse olla omaa eläintä, vaan eläinrakkaudessa voi olla hyödyksi myös muille. Kuten elämässä muutenkin.
Tässä se nähdään miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä. Nimenomaan haluan kissan kainaloon. Kun tulen kotiin niin haluaisin että kissan naama odottaa ikkunassa. Se se on elämää. Vähän läpyä tassulla lelulle ja varpaiden ojentelua. Tyhjää ilman.
Olen käynyt lomittamassa kavereilla kissoja mutta se ei ole sama kuin nukkua kissan kanssa joka aina tulee naaman eteen nukkumaan jos vaihdan kylkeä niin se vaihtaa toiselle puolelle.
En ikimaailmassa pystyisi astumaan löytöeläintaloon. Olen niin herkkä. En voisi ottaa adoptioeläintä tai -lasta, olisin niin sydänverelle raavittu kun ajattelisinkin vain miksi adoptioon on jouduttu. Yksi mielenterveysongelmistani on siis äärimmäinen empaattisuus.
Iso HUOKAUS.
Eli pitää olla kissa, ei voi olla kissaa.
= elämä on h lvettiä? Eikä mitään muuta voi olla? Ei mitään muuta??
Ei mitään elävää masentuneen vastuulle. Ei kissaa, ei koiraa, ei hamsteria, ei akvaariokalaa. Terapiaeläimet ovat toki erittäin suositeltavia, mutta niitä ei saa jättää masentuneen vastuulle.
Kakkapuhetta. Olen kärsinyt vakavasta masennuksessa, ollut lähellä itsemurhaa useasti, mutta koirani pelasti minut aikanaan niin monia kertoja. En voinut tehdä sitä, kun koira tuli nuolemaan naamaani. Tästä on jo kauan, mutta tuollainen yleistäminen on typerää.
Epäilemättä sinä hyödyit koirasta, eläimet ovat terapeuttisia. Mutta miten mahtaa ollut koirasi elämänlaadun ja hyvinvoinnin laita. Jokainen eläin ansaitsee omistajan joka kykenee täysin voimin panostamaan eläimensä hyvinvointiin ja tarpeisiin.
Koirani voi todella hyvin, kiitos kysymästä. Sai paljon liikuntaa, rakkautta ja myös hoitoa. Urheilin myös masennuksen aikana, ja olin todella aktiivinen. Kaikki masennus ei näy ulospäin, eikä tee toimintakyvyttömäksi. Kaltaisesi syyttelevät ihmiset ovat muuten ihmiskunnan pahinta lajia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli aika jolloin masennus oli muoti diagnoosi. Moni ei ollut masentunut lainkaan. Yhdellä kilpirauhasongelma, toisella post-traumaattinen stressireaktio, kolmannella sydänlihastulehdus ja neljännellä syöpä.
Nykyään muotidiagnoosi on adhd. Mikähän seuraavaksi?
Ikuinen muotidiagnoosi on typeryys, ja toisten syyttely. On se kuinka mukahauskaa tahansa. En voi kuin halv*ksia kaltaisiasi ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt yksityiskohtaiset neuvot ruokavalioon ja liikuntaan niin että masentuneinkin ymmärtää.
Mitä syödä? Mihin aikaa? Miten liikkua?
Oikeasti?
Maallikkona heittäisin, että jos ei ole muuta kuin kotona, niin aamulla 7.00 hereille ja heti tunnin kävelylenkki. Suihkun kautta aamiainen ja vitamiinit.
11.00 lounas, joko sitä ennen tai sen jälkeen ulkoilua 1h , miten nyt paremmaksi kokee.
13-14.00 välille kahvi/välipala ja taas ulos vähintään 1-2h.
17.00 päivällinen.
Väliin liikuntaa, ulkoilmaa 1-2h.
21.00 iltapala, iltapesut.
22.00 sänkyyn ja kirja joko lukien tai kuunnellen. Niin kauan, että nukuttaa. Jos ei nukuta, ei haittaa.
Sama rytmi joka ikinen päivä. Kroppa tottuu ja lopulta nukuttaa. Ja silti, sama rytmi.
Kalaöljy, vitamiinit, terveellinen ravinto, riittävästi vettä sisäisesti ja ulkoisesti niin, että on puhdas olo, lisänä puhdas ja siisti koti.
Toimii.
Ekat 2kk oli vaikeaa. Tosi vaikeaa. Silti sisulla ja itseä piiskaten suoritin. Kun tuntui pahalta, ajattelin, että joskus hyvä tuntuu vielä paremmalta.
Jatkoin pari vuotta. Ja selvisin. Ilman yhtäkään lääkettä.
JUURI NÄIN
Kerro tämä niille kaikille, jotka ovat läheisen menettäneet masennuksen takia. Luulen, ettei susta enää sen jälkeen kuulla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Putkimiehen koulutuksellako aloittaja pätee lääketieteellisissä asioissa?
Se on kuule ihan oikee "leegoinsinööri"..
Masennus on totaalinen lamaannus. Sängystä on vaikea nousta,edes vessaan. Ruoka on lähinnä pikakahvia ja paahtoleipää jos nyt pystyy syömään jotain. Ne asiat jotka ennen tuottivat iloa eivät tuota enää. Himolukija ei pysty lukemaan kirjaa. Himoshoppailijaa ei kiinnosta ostaa vaatteita edes netistä..
Eläimet ovat rakkaita ja parasta terapiaa mutta jäävät usein hunningolle, koiraa ei viedä ulos ja kissan hiekkalaatikko haisee kilometrin päähän. Tämä ei johdu ilkeydestä vaan siitä että masennus varastaa motivaation tehdä mitään.
Joku voisi murtautua asuntoon ja tähdätä aseella,masentunut ei pään sisäisessä mustassa kuilussaan edes pelästy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Oikean lääkärin toteama masennus ei kuulkaas lenkkeilyllä lähde eikä ole laiskuutta. Toivon, että nämä vakavasti sairaiden ihmisten herjaajat joku aamu heräävät niin masentuneina, etteivät jaksa vessaan mennä ja päässä takoo, miten tappais itsensä.
Kyllä siinä koira jäisi hoitoa vaille ihan täysin. Typerää edes ehdottaa koiran säännöllistä ulos viemistä ja oikeanlaisen ravinnon säännöllisestä antamista, kun ei pysty itseään hoitamaan saatikka syömään säännöllisesti.
Joku raja näissä typeryksien kommenteissakin pitää olla.
Oikean lääkärin eli psykiatrin diagnosoima masennus on reliabiliteetiltaan heikko oiretason häiriö, jolla ei ole selkää etiologiaa eli jonka syytä ei tunneta, tuskinpa yhtenäistä syytä onkaan. DSM-V olevan kliinisen depression kappa-arvo on 0.28, mikä on matalampi kuin DSM-IV olevan kliinisen depression kappa-arvo johtuen pelkästään siitä, että DSM-V diagnoosien reliabiliteettia tutkittiin realistisemmissa olosuhteissa kuin DSM-IV eli diagnoosit tehtiin paremmin edustavasta joukosta potilaita niiden toimesta, jotka yleensäkin diagnosoivat potilaita. Diagnoosin kriteerit eivät sinänsä muuttuneet. Tuskinpa näin ollen ICD-tautiluokituksen kliininen depressio on todellisuudessa yhtään sen luotettavampi kuin DSM-V oleva.
https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999
Kappa-arvon tulkinnassa on vaihtelua, mutta 0.28 kappa-arvo on erittäin heikko ihan jokaisen tulkinnan perusteella. Yleisen tulkinnan mukaan jo 0.4 kappa-arvoa pidetään tyydyttävänä, vaikka tuolla kappa-arvolla vähintäänkin puolet diagnooseista on virheellisiä:
"For reliability of only 0.50 to 0.60, it must be understood that means that 40% to 50% of the data being analyzed are erroneous. When kappa values are below 0.60, the confidence intervals about the obtained kappa are sufficiently wide that one can surmise that about half the data may be incorrect (10). Clearly, statistical significance means little when so much error exists in the results being tested."
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3900052/
Koska psykiatriset diagnoosit ovat oirepohjaisia, eivätkä omaa biologista määritelmää eivätkä etiologiaa, on erityisen tärkeää parantaa niiden reliabiliteettia. Ilman reliabiliteettia nimittäin tuskin on valideja, toisistaan erottuvia oiretason häiriöitä, joilla voidaan edes tutkia taustalla olevaa muista häiriöistä erottuvaa patofysiologiaa. Reliabiliteetti tarkoittaa tässä tilanteessa sitä, kuinka suurella todennäköisyydellä psykiatrit antavat samoilla oireilla potilaalle saman diagnoosin. Se ei kerro sinänsä mitään siitä, miten oireet ilmenevät samalla potilaalla ajan kuluessa ja ovatko ne ajallisesti stabiileja eli vakaita. Siis jos tänään potilaalla on masennus, huomenna yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, näin karrikoiden. Tai sitten hänellä ei ole oireita lainkaan.
Toisin sanoen vaikka lääkäri diagnosoisi sinulla masennuksen, hän ei tiedä todellakaan mikä sinua vaivaa. Todennäköisesti tiedät lääkäriä paremmin, mikä sinua vaivaa, kun kuuntelet kehoasi ja mieltäsi. .
Täällä ketjussa on joku yksi masentunut kuka vaihtaa iipeetä ja alapeukuttaa tätä aloitusta ja kaikkia kommentteja koska hän otti nyt itseensä tästä aloituksesta. Vain hän tietää masennuksesta kaiken, hänelle on tehty väärin, kaikki on muiden vika, hän on oikeutettu makaamaan sängyssä päivät koska muut ovat pahoja. Kukaan muu ei tiedä masennuksesta mitään. Kaikki pyörii hänen ympärillä
hahahahaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus on totaalinen lamaannus. Sängystä on vaikea nousta,edes vessaan. Ruoka on lähinnä pikakahvia ja paahtoleipää jos nyt pystyy syömään jotain. Ne asiat jotka ennen tuottivat iloa eivät tuota enää. Himolukija ei pysty lukemaan kirjaa. Himoshoppailijaa ei kiinnosta ostaa vaatteita edes netistä..
Eläimet ovat rakkaita ja parasta terapiaa mutta jäävät usein hunningolle, koiraa ei viedä ulos ja kissan hiekkalaatikko haisee kilometrin päähän. Tämä ei johdu ilkeydestä vaan siitä että masennus varastaa motivaation tehdä mitään.
Joku voisi murtautua asuntoon ja tähdätä aseella,masentunut ei pään sisäisessä mustassa kuilussaan edes pelästy.
Minulla masennus ja ahdistus ilmeni sillä tavalla että ylihuolehdin mm. lemmikeistäni, se meni ihan överiksi. Toinen niistä oli siis vakavasti sairas ja se oli yksi syy miksi tilani huononi. Valvoin eläimen tilaa yötä päivää enkä edes kotoa uskaltanut lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei kyllä. Riippuu myös henkilön menneisyyden kokemuksista.
Menneisyys on mennyttä. Sillä ei ole enää tällä hetkellä mitään merkitystä, ellei ihminen itse anna sille merkityksen.
Ihminen itse päättää mitä hän ajattelee. Elääkö menneissä vai nykyhetkessä.
Typerää olisi kiusata itseään pahoilla muistoilla. Se olisi vain itsensä kiusaamista, rääkkäämistä suorastaan. Se ei auta, vaan pitää ihmisen onnettomana. Ihmisen ei kuulu elää menneisyydessä!
Ihminen on ohjelmoitu elämään menneisyydessä, koska autopilotilla eläminen säästää energiaa ja luo turvallisuudentunnetta. Harva ihminen haluaa pois oppia pyörällä ajamisen taidosta ehdoin tahdoin, ja harva ihminen haluaa pois oppia coping-keinoista, joilla sopeutui hankalaan kasvuympäristöön. Ihmiset lisäksi haluavat usein muistella itseään jatkuvasti, koska se on ainoa mikä ylläpitää heidän psyykkistä olemassaoloaan. Jos unohtaa kuka on, se vasta pelottavaa onkin.
Etenkin jos ympäristö on virikkeetön, elämässä ei ole sisältöä ja tulevaisuudessa ei ole mitään mielenkiintoista, niin ainoa mikä jää jäljelle on vanhat muistot itsestä. Siitä miten joku naapurin Pekka kiusasi 20 vuotta sinua kun sinulla oli vääränlainen pipa päässä, tai miten joku 40-vuotias setä raiskasi sinut 30 vuotta sitten kun oli 13-v. Nuo kipeät muistot lisäävät myös muun muassa endorfiinin ja adrenaliinin tuotantoa nostamalla stressivastetta, mikä saa kehon tuntemaan, että se tosiaan on elossa. Inhottavaa ajatella, että trauma voi tuottaa kehossa sellaisia välittäjäaineita ja hormoneja, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi elinvoimaiseksi, mutta samastahan syystä monet viiltelevät itseään tai rääkkäävät itseään kovalla liikunnalla. Ne saavat lisäksi sinut tuntemaan oikeutusta sille, että miksi olet onneton ja miksi et hallitse elämääsi, kuten pitäisi. Krooninen masennuksen sairastaminen johtuu yleensä juuri tästä prosessista, että ihminen ei pysty päästämään irti menneisyydestä eikä saa ympäristöltä riittävästi positiivisia ärsykkeitä, jotka heikentävät traumaattisia muistijälkiä omassa mielessä. On ehkä perää ajatuksessa, että ennen vanhaan ihmisillä ei ollut aikaa sairastaa masennusta, kun piti selvitä hengissä ja keskittyä nykyhetkeen. Sairaslomilla ja työkyvyttömyyseläkkeellä taas ei ole mitään muuta kuin aikaa muistella omia traumojaan virikkeettömässä ympäristössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei kyllä. Riippuu myös henkilön menneisyyden kokemuksista.
Menneisyys on mennyttä. Sillä ei ole enää tällä hetkellä mitään merkitystä, ellei ihminen itse anna sille merkityksen.
Ihminen itse päättää mitä hän ajattelee. Elääkö menneissä vai nykyhetkessä.
Typerää olisi kiusata itseään pahoilla muistoilla. Se olisi vain itsensä kiusaamista, rääkkäämistä suorastaan. Se ei auta, vaan pitää ihmisen onnettomana. Ihmisen ei kuulu elää menneisyydessä!Ihminen on ohjelmoitu elämään menneisyydessä, koska autopilotilla eläminen säästää energiaa ja luo turvallisuudentunnetta. Harva ihminen haluaa pois oppia pyörällä ajamisen taidosta ehdoin tahdoin, ja harva ihminen haluaa pois oppia coping-keinoista, joilla sopeutui hankalaan kasvuympäristöön. Ihmiset lisäksi haluavat usein muistella itseään jatkuvasti, koska se on ainoa mikä ylläpitää heidän psyykkistä olemassaoloaan. Jos unohtaa kuka on, se vasta pelottavaa onkin.
Etenkin jos ympäristö on virikkeetön, elämässä ei ole sisältöä ja tulevaisuudessa ei ole mitään mielenkiintoista, niin ainoa mikä jää jäljelle on vanhat muistot itsestä. Siitä miten joku naapurin Pekka kiusasi 20 vuotta sinua kun sinulla oli vääränlainen pipa päässä, tai miten joku 40-vuotias setä raiskasi sinut 30 vuotta sitten kun oli 13-v. Nuo kipeät muistot lisäävät myös muun muassa endorfiinin ja adrenaliinin tuotantoa nostamalla stressivastetta, mikä saa kehon tuntemaan, että se tosiaan on elossa. Inhottavaa ajatella, että trauma voi tuottaa kehossa sellaisia välittäjäaineita ja hormoneja, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi elinvoimaiseksi, mutta samastahan syystä monet viiltelevät itseään tai rääkkäävät itseään kovalla liikunnalla. Ne saavat lisäksi sinut tuntemaan oikeutusta sille, että miksi olet onneton ja miksi et hallitse elämääsi, kuten pitäisi. Krooninen masennuksen sairastaminen johtuu yleensä juuri tästä prosessista, että ihminen ei pysty päästämään irti menneisyydestä eikä saa ympäristöltä riittävästi positiivisia ärsykkeitä, jotka heikentävät traumaattisia muistijälkiä omassa mielessä. On ehkä perää ajatuksessa, että ennen vanhaan ihmisillä ei ollut aikaa sairastaa masennusta, kun piti selvitä hengissä ja keskittyä nykyhetkeen. Sairaslomilla ja työkyvyttömyyseläkkeellä taas ei ole mitään muuta kuin aikaa muistella omia traumojaan virikkeettömässä ympäristössä.
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Teen muutaman tunnin viikossa työtä, olen kahdessa harrastuksessa opiskellut pitkälle ja niiden alalla työskentelen. Alat ovat mielenkiintoisia ja niinpä minulla riittää virikettä äärettömästi aina kun vointi sallii opiskella. Minulla on myös sairas lapsi jota omaishoidan yksin. Minulla ei todellakaan ole aikaa muistella traumojani. Mutta ne ovat kehollani koko ajan enkä pääse irti.
Esim. yhtäkkinen ääni tai ohilkulkeva hurjastelija saa minut pakokauhun valtaan. Exästäni erosin 15 vuotta sitten enkä näe häntä enkä ajattele häntä mutta joka viikko näen hänestä painajaisia muutaman kerran.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on!
Fyysinen terveys tuntuu hyvältä kyllä, mutta ei se korjaa niitä asioita jotka on saaneet ihmisen alun perin masentumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt yksityiskohtaiset neuvot ruokavalioon ja liikuntaan niin että masentuneinkin ymmärtää.
Mitä syödä? Mihin aikaa? Miten liikkua?
Oikeasti?
Maallikkona heittäisin, että jos ei ole muuta kuin kotona, niin aamulla 7.00 hereille ja heti tunnin kävelylenkki. Suihkun kautta aamiainen ja vitamiinit.
11.00 lounas, joko sitä ennen tai sen jälkeen ulkoilua 1h , miten nyt paremmaksi kokee.
13-14.00 välille kahvi/välipala ja taas ulos vähintään 1-2h.
17.00 päivällinen.
Väliin liikuntaa, ulkoilmaa 1-2h.
21.00 iltapala, iltapesut.
22.00 sänkyyn ja kirja joko lukien tai kuunnellen. Niin kauan, että nukuttaa. Jos ei nukuta, ei haittaa.
Sama rytmi joka ikinen päivä. Kroppa tottuu ja lopulta nukuttaa. Ja silti, sama rytmi.
Kalaöljy, vitamiinit, terveellinen ravinto, riittävästi vettä sisäisesti ja ulkoisesti niin, että on puhdas olo, lisänä puhdas ja siisti koti.
Toimii.
Ekat 2kk oli vaikeaa. Tosi vaikeaa. Silti sisulla ja itseä piiskaten suoritin. Kun tuntui pahalta, ajattelin, että joskus hyvä tuntuu vielä paremmalta.
Jatkoin pari vuotta. Ja selvisin. Ilman yhtäkään lääkettä.
JUURI NÄIN
Kerro tämä niille kaikille, jotka ovat läheisen menettäneet masennuksen takia. Luulen, ettei susta enää sen jälkeen kuulla...
Voisitko vääntää rautalangasta, että mikä tässä viestissä oli vikana? Kaikki masentuneet eivät pystyisi ylläpitämään rutiineja, mutta onko se sinusta syy olla kertomatta, että se kannattaisi? Ihan kaikkien ihmisten pitää ponnistella elämässä, joillekin ponnistelua on juurikin tuo rutiineissa pysyminen. Et sinä eikä kukaan muukaan voi väittää, että sitä ei kannattaisi yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei kyllä. Riippuu myös henkilön menneisyyden kokemuksista.
Menneisyys on mennyttä. Sillä ei ole enää tällä hetkellä mitään merkitystä, ellei ihminen itse anna sille merkityksen.
Ihminen itse päättää mitä hän ajattelee. Elääkö menneissä vai nykyhetkessä.
Typerää olisi kiusata itseään pahoilla muistoilla. Se olisi vain itsensä kiusaamista, rääkkäämistä suorastaan. Se ei auta, vaan pitää ihmisen onnettomana. Ihmisen ei kuulu elää menneisyydessä!Ihminen on ohjelmoitu elämään menneisyydessä, koska autopilotilla eläminen säästää energiaa ja luo turvallisuudentunnetta. Harva ihminen haluaa pois oppia pyörällä ajamisen taidosta ehdoin tahdoin, ja harva ihminen haluaa pois oppia coping-keinoista, joilla sopeutui hankalaan kasvuympäristöön. Ihmiset lisäksi haluavat usein muistella itseään jatkuvasti, koska se on ainoa mikä ylläpitää heidän psyykkistä olemassaoloaan. Jos unohtaa kuka on, se vasta pelottavaa onkin.
Etenkin jos ympäristö on virikkeetön, elämässä ei ole sisältöä ja tulevaisuudessa ei ole mitään mielenkiintoista, niin ainoa mikä jää jäljelle on vanhat muistot itsestä. Siitä miten joku naapurin Pekka kiusasi 20 vuotta sinua kun sinulla oli vääränlainen pipa päässä, tai miten joku 40-vuotias setä raiskasi sinut 30 vuotta sitten kun oli 13-v. Nuo kipeät muistot lisäävät myös muun muassa endorfiinin ja adrenaliinin tuotantoa nostamalla stressivastetta, mikä saa kehon tuntemaan, että se tosiaan on elossa. Inhottavaa ajatella, että trauma voi tuottaa kehossa sellaisia välittäjäaineita ja hormoneja, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi elinvoimaiseksi, mutta samastahan syystä monet viiltelevät itseään tai rääkkäävät itseään kovalla liikunnalla. Ne saavat lisäksi sinut tuntemaan oikeutusta sille, että miksi olet onneton ja miksi et hallitse elämääsi, kuten pitäisi. Krooninen masennuksen sairastaminen johtuu yleensä juuri tästä prosessista, että ihminen ei pysty päästämään irti menneisyydestä eikä saa ympäristöltä riittävästi positiivisia ärsykkeitä, jotka heikentävät traumaattisia muistijälkiä omassa mielessä. On ehkä perää ajatuksessa, että ennen vanhaan ihmisillä ei ollut aikaa sairastaa masennusta, kun piti selvitä hengissä ja keskittyä nykyhetkeen. Sairaslomilla ja työkyvyttömyyseläkkeellä taas ei ole mitään muuta kuin aikaa muistella omia traumojaan virikkeettömässä ympäristössä.
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Teen muutaman tunnin viikossa työtä, olen kahdessa harrastuksessa opiskellut pitkälle ja niiden alalla työskentelen. Alat ovat mielenkiintoisia ja niinpä minulla riittää virikettä äärettömästi aina kun vointi sallii opiskella. Minulla on myös sairas lapsi jota omaishoidan yksin. Minulla ei todellakaan ole aikaa muistella traumojani. Mutta ne ovat kehollani koko ajan enkä pääse irti.
Esim. yhtäkkinen ääni tai ohilkulkeva hurjastelija saa minut pakokauhun valtaan. Exästäni erosin 15 vuotta sitten enkä näe häntä enkä ajattele häntä mutta joka viikko näen hänestä painajaisia muutaman kerran.
Minä myös sinnittelen valon puolella kaikin mahdollisin keinoin, mutta ne painajaiset joka yö yrittää vetää mielen matalaksi. Se on rankkaa. Yön ja päivän vuoristorataa. Ai niin, yksi keino olisi vielä kokeiltava, nimittäin eräs iäkäs nainen sanoi että jos ottaa illalla melatoniinia niin ei näe painajaisia seuraavana yönä. Voimia sinulle sinne jonnekin.
Sinänsä vaikka tämän edesmenneen kirjailijankin tapauksessa oli taustalla kasvissyöjiä ja ortoreksiaa.
Onhan se niinkin, että tällöin voi jäädä saamatta aivoille tärkeitä vitamiineja, aminohappoja ja rasvahappoja. Nämä puitetilat voi pahentaa masennusta tai jopa aiheuttaa sitä.
Esimerkiksi tryptofaani on valkuaisaine, joka on serotoniinin, eli tärkeän "onnellisuus" välittäjäaineen esiaste. Sitä saa lihasta ja maitotuotteista, kuten juustosta.
Enpä tiedä tuosta, eihän noita huonossa tilassa oleva todennäköisesti jaksa tehdä, mutta kunnollinen nukkuminen voi auttaa jos siis siihen pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt yksityiskohtaiset neuvot ruokavalioon ja liikuntaan niin että masentuneinkin ymmärtää.
Mitä syödä? Mihin aikaa? Miten liikkua?
Oikeasti?
Maallikkona heittäisin, että jos ei ole muuta kuin kotona, niin aamulla 7.00 hereille ja heti tunnin kävelylenkki. Suihkun kautta aamiainen ja vitamiinit.
11.00 lounas, joko sitä ennen tai sen jälkeen ulkoilua 1h , miten nyt paremmaksi kokee.
13-14.00 välille kahvi/välipala ja taas ulos vähintään 1-2h.
17.00 päivällinen.
Väliin liikuntaa, ulkoilmaa 1-2h.
21.00 iltapala, iltapesut.
22.00 sänkyyn ja kirja joko lukien tai kuunnellen. Niin kauan, että nukuttaa. Jos ei nukuta, ei haittaa.
Sama rytmi joka ikinen päivä. Kroppa tottuu ja lopulta nukuttaa. Ja silti, sama rytmi.
Kalaöljy, vitamiinit, terveellinen ravinto, riittävästi vettä sisäisesti ja ulkoisesti niin, että on puhdas olo, lisänä puhdas ja siisti koti.
Toimii.
Ekat 2kk oli vaikeaa. Tosi vaikeaa. Silti sisulla ja itseä piiskaten suoritin. Kun tuntui pahalta, ajattelin, että joskus hyvä tuntuu vielä paremmalta.
Jatkoin pari vuotta. Ja selvisin. Ilman yhtäkään lääkettä.
JUURI NÄIN
Kerro tämä niille kaikille, jotka ovat läheisen menettäneet masennuksen takia. Luulen, ettei susta enää sen jälkeen kuulla...
Voisitko vääntää rautalangasta, että mikä tässä viestissä oli vikana? Kaikki masentuneet eivät pystyisi ylläpitämään rutiineja, mutta onko se sinusta syy olla kertomatta, että se kannattaisi? Ihan kaikkien ihmisten pitää ponnistella elämässä, joillekin ponnistelua on juurikin tuo rutiineissa pysyminen. Et sinä eikä kukaan muukaan voi väittää, että sitä ei kannattaisi yrittää.
Tuo on ihan utopistinen lukujärjestys saikulla/eläkkeellä olevalle. En tunne ketään joka saikulla noin pystyisi tekemään, juuri siksi saikulla ollaankin. Kyllä minä terveenä mielelläni menin aamusta iltaan liikunnoissa ja töissä ja aikatauluissa mutta nyt on useimmat päivät viikossa niin että en pääse sängystä ylös. Ne päivät jolloin pääsen ja on virtaa ovat kuin lottovoitto, surullisen ihania, muisto siitä millaista elämä ennen oli.
Kehoni on stressitilassa ollut 10 vuotta, eipä tulisi mieleenkään rääkätä sitä lisää. Jos saan unen vasta klo 05 aamulla niin jos pitäisi klo 7 herätä niin eipä olisi järkeä. Unettomuuden vuoksi minulla on nykyisin hyvin infernaaliset olot päällä, kyllä sitä nuorena pystyi öitä valvomaan mutta joku raja minulla on tullut vastaan.
Olin kuntoutuksessa muutaman viikon jossa oli aikataulu, ei noinkaan rankka, mutta menin todella huonoon kuntoon vähillä unilla ja stressin vuoksi. Kesti monta kuukautta palautua siitä.
Tarvitsen omaa tahtia, aikataulut on myrkkyä. Mitä rennompi meno, sitä paremmin nukun ja sen paremmin päivällä jaksan. Silloin kun jaksan niin harrastan paljon liikuntaa ja opiskelen ja taiteilen ja teen terveellistä ruokaa pakasteeseen niille päiville kun ei pääse sängystä ylös.
Osan vuodesta käyn pikkuisen töissä, sinne pakotan itseni vaikka mikä olisi, kipulääkkeet ennen ja jälkeen maksimiannoksella.
Lisäksi tuo viesti ihannoi lääkkeettömyyttä mikä on harmi. Itse en olisi enää elossa ilman lääkkeitä.
Ei ole mikään ongelma, jos sinä et nauti metsässä marjojen poimimisesta. Jos joku ehdottaa sitä sinulle, voit vastata niin ja selittää, juuri niin kuin tässä viestissäsi teit. Ei se tee sinusta huonompaa ihmistä.
Harvat meistä ovat niin herkkiä hyttysille ja punkeille, etteivät metsässä pysty olemaan. Useammat ovat vaan vähän mukavuudenhaluisia ja siksi ostavat marjat mieluummin pakastealtaasta - tai sitten valittelevat, kun ne ovat liian kalliita. Marjoja poimitaan Suomen metsistä vuosi vuodelta vähemmän, eikä syynä ensisijaisesti ole hyttysallergia tai punkkipelko, sen sinäkin myöntänet.
Sinusta ei tee huonompaa ihmistä sekään, jos joku puhuu ylipainosta. Ei edes se, jos joku puhuu sinun ylipainostasi. Sinä itse tiedät, mikä on asian laita. Ylipainosta asiattomasti puhuva tekee itse itsestään ikävän ihmisen.
Sen sijaan on epäreilua, jos kukaan ei saa puhua ylipainosta tai sen mukanaan tuomista ongelmista, jottei sinulle tulisi paha mieli. Ylipaino on valtava ongelma länsimaissa ja meidän on löydettävä siihen ratkaisuja. Ratkaisuja emme löydä, ellei aiheesta voi keskustella.
Masentuneilla on usein vaikeuksia asettaa itselleen rajat. Raja itsen ja muiden välillä on usein häilyvä, ja yksi oire siitä on ottaa kovin viatonkin kommentti itseensä. Keskittykää rajojen asettamiseen, mutta älkää myöskään pyrkikö viemään niitä liian kauas muiden tontille.