Hesarin juttu: Markku pysyy vaimon kanssa taloudellisista syistä

Tiedän tuollaisen perheen, erossa ilmeni, että miehellä oli velkaa suunnilleen koko omaisuutensa verran (kaikki oli nimissään, koska hän tienasi enemmän ja oli maksanut kaiken). Vaimo sai 1800 e ja yritti oikeuden kautta lisää, mutta ei saanut, koska sovittelussa todettiin hänen olleen lasten kanssa kotona omasta tahdostaan eikä siksi, että miehen työ edellytti kotonaoloa.

Miehelle jäi ne velat, omakotitalo, kesämökki ja testamentilla saatu metsäkiinteistö. Velat oli maksettu yhdellä puukaupalla.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi iloita saavutuksista ja valmistautua vanhuuteen, eikä heittää kaikkea menemään ja lähtä juoksemaan naisten perässä. Ei sitä intohimoa ole monella muullakaan jos oltu vuosikymmeniä yhdessä.

Jotkut jahtaavat jotain sellaista mitä eivät koskaan pysty oman psyykensä pysyvien korjaamattomien ongelmien vuoksi koskaan saavuttamaan. Siksi vaihtuvia rakkausihmisiä tasaisin väliajoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Markku on tässä joka tapauksessa häviäjä, kun on käyttänyt ainoan elämänsä valveillaoloajasta valtaosan työntekoon.

No kyllähän se ottaisi todella aivoon, jos siitä työnteosta ansaituista rahoista osa menisi erossa eksälle. Siis eksälle, ei avioliiton aikana elatukseen (ymmärrän hyvin että sekin sapettaa, mitäs meni naimisiin, lasten elatukseen nyt toki täytyy osallistua) Ilmeisesti tuo Markku suhtautuu vaimoonsa (josta haluaisi erota) aika neutraalisti, vaikka ero olisikin ihan sopuinen, niin eksä on eksä, ei sellaiselle halua antaa lantin lanttia, kerran ko ihminen poistuu elämästä ja on mennyttä elämää.

Jos Markku olisi hoitanut oman osuutensa lasten- ja kodinhoidosta, hän ei olisi voinut tehdä sitä uraa, mitä sai nyt, koska vaimo hoiti hänenkin osuutensa. Sietääkin siitä maksaa erotessa.

Markku mokasi monessa kohtaa ja nyt on plörinät housuissa ja tippa linssissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Joo kyllä ne kotityöt ovat ihan arkea, eikä mitalin arvoisia hommia. Silloin, kun jokainen hoitaa vain sen oman osuuden. Silloin kun yksi hoitaa oman osuuden lisäksi esim. kolmen hommat (mies +laks lasta) ne hommat muuttuvat jo vähän arvokkaammiksi. Sen voi ajatella myös sitä kautta, et jos vaimo ei teekään sitä automaattisesti, vaan niihin hommiin pitäisi palkata joku ulkopuolinen.

Jännästi ne ovat aina mitättömiä hommia, jolloin ei yhtään tarvi arvostaa, kun joku ne puolestasi tekee ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen perheen, erossa ilmeni, että miehellä oli velkaa suunnilleen koko omaisuutensa verran (kaikki oli nimissään, koska hän tienasi enemmän ja oli maksanut kaiken). Vaimo sai 1800 e ja yritti oikeuden kautta lisää, mutta ei saanut, koska sovittelussa todettiin hänen olleen lasten kanssa kotona omasta tahdostaan eikä siksi, että miehen työ edellytti kotonaoloa.

Miehelle jäi ne velat, omakotitalo, kesämökki ja testamentilla saatu metsäkiinteistö. Velat oli maksettu yhdellä puukaupalla.

Lain mukaan siis meni. Eipä siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuhlaavat ainutkertaisen elämän onnettomassa suhteessa. Järjetöntä.

Kuka on väittänyt elämää helpoksi? Kun on kerran kumppanin valinnut, häntä ei saa jättää.

Totta kai saa jättää kunhan vain pitää huolen että se tapahtuu reilusti.

Jos rakkaus loppuu tai toisella on vaikkapa huumeongelma tai pahoinpitelee niin eikö muka saa jättää?

Parisuhteesta lähteminen on aivan Ok, oli syy mikä tahansa. Mutta se pitää hoitaa reilulla tavalla.

Ei. Vaan suhteesta lähtö pitää nykypäivänä asiaan vihkityneiden someeksperttien mielestä tehdä salasuhteen kautta hypäten lennosta uuteen. Parasta heille on että jätettävä nainen olisi raskaana. Sitten päälle vastasynnyttäneen naisen julkinen nöyryyttäminen postaamaalla jatkuvalla syötöllä uuden suhteen seksikokemuksia julkiseen someen. Ja sitten haastattelua lehtiin jossa uhriutuvasti todetaan että en ole tehnyt mitään väärin. Jepjep.

Hyi h**v***i jos joku tuolla tavalla toimii. Ei ole millään tavalla hyväksyttävä tapa toimia kenenkään normaalilla tavalla ajattelevan mielestä. Lähinnä tulee epävakaus ja tunne-elämän täydellinen pintapuolisuus ja sekavuus mieleen tuollaisesta käyttäytymisestä. Uskoisin että 95-99 prosenttia suomalaisista tuomitsisi tuollaisen käytöksen.

Eiks toi ole kuvaus siitä jostakin parisuhde/ rakkaus- bloggariäijästä.

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun kyllä todella ihmeissäni. Markun vaimo on mahdollistanut Markun urakehityksen ja sitä kautta nykyisen suuren palkan bonuksineen, uhraten samalla oman urakehityksensä. Vaimo on hoitanut kodin ja lapset samalla kun Markku on tehnyt ympäripyöreitä päiviä. Nyt Markkua sitten mukamas huolestuttaa miten vaimo pärjäisi eron jälkeen, mutta samaan hengenvetoon harmittelee että raha-asioista ei sovittu jo aikanaan ja että ei tullut otettua puolisoa joka tienaa yhtä paljon! Jotenkin tulee sellainen olo että Markkua ei suinkaan huoleta vaimo vaan ihan oma napa. Tähän asti Markku on saanut kaiken mitä haluaa - uran ja rahaa JA perheen ja kodin josta joku toinen on pitänyt huolta. Taitaa olla ne omat rahat jotka Markkua huolestuttaa, ei vaimon. Kuule Markku, kyllä sinä rahalla pääset vaimostasi eroon. Näytä vaikka tuo juttu vaimollesi ja siitä ne asiat alkaa edetä.

Ja sitten ihmetellään kun Suomeen ei synny enää tarpeeksi vauvoja. Olisiko tässä mitään? Aika pska diili naiselle kipuineen (raskausaika, synnytys, jopa elinikäiset vauriot) ja vastuineen ja sit palkintona erilliset rahat. Ou jee! Kannattaa pysyä lapsettomana sinkkuna siskot!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuhlaavat ainutkertaisen elämän onnettomassa suhteessa. Järjetöntä.

Kuka on väittänyt elämää helpoksi? Kun on kerran kumppanin valinnut, häntä ei saa jättää.

Totta kai saa jättää kunhan vain pitää huolen että se tapahtuu reilusti.

Jos rakkaus loppuu tai toisella on vaikkapa huumeongelma tai pahoinpitelee niin eikö muka saa jättää?

Parisuhteesta lähteminen on aivan Ok, oli syy mikä tahansa. Mutta se pitää hoitaa reilulla tavalla.

Ei. Vaan suhteesta lähtö pitää nykypäivänä asiaan vihkityneiden someeksperttien mielestä tehdä salasuhteen kautta hypäten lennosta uuteen. Parasta heille on että jätettävä nainen olisi raskaana. Sitten päälle vastasynnyttäneen naisen julkinen nöyryyttäminen postaamaalla jatkuvalla syötöllä uuden suhteen seksikokemuksia julkiseen someen. Ja sitten haastattelua lehtiin jossa uhriutuvasti todetaan että en ole tehnyt mitään väärin. Jepjep.

Hyi h**v***i jos joku tuolla tavalla toimii. Ei ole millään tavalla hyväksyttävä tapa toimia kenenkään normaalilla tavalla ajattelevan mielestä. Lähinnä tulee epävakaus ja tunne-elämän täydellinen pintapuolisuus ja sekavuus mieleen tuollaisesta käyttäytymisestä. Uskoisin että 95-99 prosenttia suomalaisista tuomitsisi tuollaisen käytöksen.

Tuolla kuvauksella pitäisi saada johonkin isoon naistenlehteen kyselygallup ja avoin kommenttikenttä. Sitten nähtäisiin mikä on suomalaisten tuomio tuollaiselle käytökselle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis Markku on maksanut kaiken. Asunnon, elämisen, lapset, lainat, kumppanin elämän. Vaimo on hengaillut kotona, saa puolet kaikesta omaisuudesta ja Markku on sika?!?

Ok. Mä en aina ymmärrä tätä näkökulmaa.

Vaimo on hoitanut pieniä lapsia yksin pahimmillaan 80 tuntia viikossa, mikä on todella rankkaa, minkä tietää jokainen, joka on sitä joutunut tekemään. Vaimo on myös vaihtanut pienipalkkaisempaan työhön, jotta Markku saisi tehdä työmatkoja. Markku on sika, jos ajattelee, ettei vaimo aidosti ansaitse puolta omaisuudesta. Ei muuten.

Kuka pakotti vaimon tekemään noin? Tieto siitä, että mies tienaa niin paljon, että hän voi tehdä kivaa työtä pienellä palkalla ja hoitaa lapsia. Vaihtoehtona olisi ollut se, että hänkin tekisi uraa ja perheelle rahaa.

Ööö, missäs ne lapset olisi olleet sen ajan, kun molemmat vanhemman olisi käärineet rahaa ollen  70- 80h/viikossa töissä? 

Miksi tuollaiset ihmiset edes tekisi lapsia, jos ainoa rakkaus on raha???

lapsi tarvitsee ympärivuorkautista hoitoa alkuunsa ja mieluiten omalta vanhemmalta, kiintymyssuhteen lujittamiseksi.

Senkin jälkeen, kun lapsi on vieraan hoidossa, ei hoitopäivän mitta saa olla älyttömän pitkä, sen kieltää jo lakikin.

Eikä lapsi ole tunteeton nukke, joka halutaan ja jätetään sitten selviämään miten parhaakseen taitaa. Lapsi tarvitsee vanhempiensa hoitoa ja huomiota.

Pakko sanoa, että mies joka kirjoittaa tuollaisen kommentin, kuin mitä sinä olet kirjoittnut (tai vaikka olet nainenkin) niin ei toivottavasti ole isä kenellekään lapselle (tai äiti). 

Lapsi tarvitsee vanhempiaan, eikä ihmiset, joien työviikko on 80h pysty mitenkään olemaan ainakaan pienen lapsen/pienen koululaisen vanhempia.

Pitää valita, haluaako vain kerätä omaisuutta vai elää perhe-elämää.

No sitten niiden vuosikausia kotona olleiden äitien on turha erotessa valittaa, että eivät avioehdon tai avoliiton takia saa rahaa. Tai että eläke on pienempi. Tai vähäisen työkokemuksen takia ei saa töitä. He ovat itse valinneet elää perhe- elämää eivätkä kerätä omaisuutta.

-eri ja nainen

Kannattaisi ehkä lukea artikkeli ja kommentoida vasta sitten. Tässä tapauksessa oli päätetty, että mies ottaa aikaa vievän hyväpalkkaisen työn. Vaimo ei suinkaan ole ollut kotona vaan vaihtanut pienempipalkkaiseen työhön, jotta voi hoitaa työn, kodin ja lapset. Ja nyt sekään ei muka riitä? Älä nyt jaksa.

Vaimo on tuon miehen valinnut ja suostunut siihen, että mies tekee paljon töitä ja itse että vaihtaa pienempipalkkaiseen työhön ja hoitaa kodin ja lapset. Vaimo on valinnut perhe- elämän eikä omaisuuden keräämistä.

Niin, tuskin orjakahleissa tuota kaikkea tehnyt. Mut tuskin siihen vapaaehtoisuuten kuului, et lopulta erotaan, kun perhe kasvatettu. Markkuhan se tässä nyt eroon haluaa, ei ilm. vaimo.

Aina on mahdollista, että ero tulee. Ei tuollaista uhrautumista oman uran ja toimeentulon kustannuksella kannata missään nimessä tehdä. Markun kaltaisia on maat pullollaan.

Jälkiviisaus on....no jälkiviisautta. Jos sen tulevaisuuden näkis onnen hetkellä.

Ei kai kukaan voi olla oikeasti niin typerä, että kuvittelee jonkun suhteen kestävän kuolemaan asti? Siis aikuinen ihminen, eihän? Ei ota ollenkaan huomioon sitä että ero voi tapahtua? Jos ei osaa varautua, niin sitten sietääkin kärsiä seuraukset.

Markku tässä menettää rahansa, koska avioehtoa ei ole. Jossain toisessa skenaariossa uhrautuja menettää vuotensa ja jää ilman rahoja, kun avioehto on.

Eli markku oli tyhmä, kun ei tajunnut haluavansa erota?

Kyllä, jos ei tullut suhteeseen ja avioliittoon lähtiessä mieleen, että suhde voi päättyä ihan milloin vain kumman tahansa halusta.

Kyllä minulla oli se seurustellessa ja naimisiin mennessä mielessä. Olin tosi rakastunut ja vielä enemmän rakastuin avioliiton aikana, vaikka luulinkin, että olen varautunut myös eroon. Olen jalat maassa -tyyppi.

Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa elämä ei mennyt niinkuin olin/olimme ajatelleet. Emme saaneet lapsia, työ- ja asumiskuviot yllättivät välillä raskaasti. Selvisimme niistä ja se myös yhdisti. Opin arvostamaan puolisoani yhä enemmän ja luotin häneen tosi paljon. Hänellä oli samanlaisia ajatuksia minusta, niin hän kertoi. Meillä oli yleensä hauskaa ja hyvä olla yhdessä, vaikka myös riitelimme.

Mitä sitten tapahtui? Monenlaista, jota en tähän yritäkään kuvata. Usean vuoden ajan sellainen tapahtumavyöry erilaisia vastoinkäymisiä itsellä ja lähipiirissä, että hyvä, kun pysyi jotenkin pinnalla. Ja siihen sitten avioero. Oli tosi vaikea tajuta, että puoliso, jonka olin uskonut olevan puolellani, onkin sitten vastapuoli. Ei hän silti kaikkea tehnyt viimeisen päälle hankalaksi. Enkä minäkään. Nyt kun aikaa on kulunut joitakin vuosia, ymmärrän yhä enemmän, miten asiat ovat menneet ja mikä käänne milloinkin on vaikuttanut asioihin.

Heti eron jälkeen syyttelin itseäni tyhmäksi ja muutenkin otin kaikenlaista syytä niskoilleni.

Tällä hetkellä ajattelen, että se nuori nainen, joka silloin olin, oli todella hyvä ja ihana kumppani sille samanlaiselle nuorelle miehelle. Neuvoisin häntä kuitenkin enemmän ajattelemaan ja arvostamaan itseään, pysymään selvillä kaikenlaisista hoidettavista asioista omassa ja yhteisessä elämässä. Arvostamaan omaa aikaa, vaivannäköä ja rahaa. Ottamaan koko ajan huomioon sen, että yhteinen elämä voi hajota erillisiksi.

Itselleni 40v. sitten oli itsestään selvää, että pitää olla oma ura ja omat rahat. Avioehtoa ei tehty, koska kummallakan ei ollut (näin luulin) omaisuutta.

Kesken opiskelun sain lapset, mutta muuten elämä meni, kuten oltiin ajateltu. Sitten sairastui lapsi. Häntä hoitaessa jäi työt ja opiskelut. Sitten uuvuin minä. Yhteisestä sopimuksesta jäin kotiin, kunnes toipuisin. Miehelle tämä oli ok, koska olin "uhrannut" omasta elämästä kaiken yhteisen lapsen vuoksi. Kaikkea muutakin tuli ja vuodet kului.

Nyt alan olla kunnossa ja opinnot tehty. Jonkin aikaa ehdin töitäkin tehdä, ennen eläkettä. Mutta eläke jää lähes haaveeksi.

Se vaan, et aina on hyvä asiat miettiä etukäteen, mut silti elämä ai aina mene, kuten sen suunnittelee.

Tietenkään elämä ei aina mene kuten sen on suunnitellut, sehän on selvä. Avioehto on juurikin vakuutus siltä varalta, ettei se suunnitelma onnistu ja ero tulee.

Avioehto ole mikään vakuutus. Avioehto ei takaa mitään, jos elämä vaan heittelee niitä ikäviä kortteja. Avioero ei ole se pahin, mitä voi tapahtua. Eikä ositus. Jos elämä ajattelee vain talouden kautta, kannattaa pysytellä itsekseen ja keskittyä vain sen talouden kasvattamiseen. Mitään ei silloin menetä.

Totta, avioero ei ole pahinta mitä ihmiselle voi elämässä tapahtua. Avioehdolla vaan voi poistaa riskin siitä, että erossa menettää omaisuuttaan. Monen muun elämän vastoinkäymisen varalta ei tuollaista vakuutusta saa, joten se kannattaa ehdottomasti tehdä, yksi murhe vähemmän. Talous ja raha ovat aika tärkeitä asioita ihmisen elämässä, sillä rahalla kun maksetaan elämisen kulut sekä sellainen elämä minkä itselleen haluaa. Vaikkapa työttömyys tai sairaus voi tilanteen romahduttaa pahastikin. Sellaiseen voi yrittää varautua säästämällä, siinäkin se raha on aika tärkeä. Apua mielenterveyteen tai muuhun sairauteen voi joutua hakemaan yksityiseltä, se maksaa. Myös yksityiset vakuutukset. Eli taloutta kannattaa ajatella ja varautua sen minkä pystyy, niitä ikäviä kortteja voi tosiaan tulla.

Eli markun olisi kannattanut vakuuttaa elämänsä avioehdolla, jotta voisi suoda itselleen tuon kaiken. Se, mistä vaimo sit jäisi paitsi, on toisarvoista. Oikeastiko ajattelet tässä tilanteessa? Vai miten se avioehto olisi ollut vakuutus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis Markku on maksanut kaiken. Asunnon, elämisen, lapset, lainat, kumppanin elämän. Vaimo on hengaillut kotona, saa puolet kaikesta omaisuudesta ja Markku on sika?!?

Ok. Mä en aina ymmärrä tätä näkökulmaa.

Vaimo on hoitanut pieniä lapsia yksin pahimmillaan 80 tuntia viikossa, mikä on todella rankkaa, minkä tietää jokainen, joka on sitä joutunut tekemään. Vaimo on myös vaihtanut pienipalkkaisempaan työhön, jotta Markku saisi tehdä työmatkoja. Markku on sika, jos ajattelee, ettei vaimo aidosti ansaitse puolta omaisuudesta. Ei muuten.

Kuka pakotti vaimon tekemään noin? Tieto siitä, että mies tienaa niin paljon, että hän voi tehdä kivaa työtä pienellä palkalla ja hoitaa lapsia. Vaihtoehtona olisi ollut se, että hänkin tekisi uraa ja perheelle rahaa.

Ööö, missäs ne lapset olisi olleet sen ajan, kun molemmat vanhemman olisi käärineet rahaa ollen  70- 80h/viikossa töissä? 

Miksi tuollaiset ihmiset edes tekisi lapsia, jos ainoa rakkaus on raha???

lapsi tarvitsee ympärivuorkautista hoitoa alkuunsa ja mieluiten omalta vanhemmalta, kiintymyssuhteen lujittamiseksi.

Senkin jälkeen, kun lapsi on vieraan hoidossa, ei hoitopäivän mitta saa olla älyttömän pitkä, sen kieltää jo lakikin.

Eikä lapsi ole tunteeton nukke, joka halutaan ja jätetään sitten selviämään miten parhaakseen taitaa. Lapsi tarvitsee vanhempiensa hoitoa ja huomiota.

Pakko sanoa, että mies joka kirjoittaa tuollaisen kommentin, kuin mitä sinä olet kirjoittnut (tai vaikka olet nainenkin) niin ei toivottavasti ole isä kenellekään lapselle (tai äiti). 

Lapsi tarvitsee vanhempiaan, eikä ihmiset, joien työviikko on 80h pysty mitenkään olemaan ainakaan pienen lapsen/pienen koululaisen vanhempia.

Pitää valita, haluaako vain kerätä omaisuutta vai elää perhe-elämää.

No sitten niiden vuosikausia kotona olleiden äitien on turha erotessa valittaa, että eivät avioehdon tai avoliiton takia saa rahaa. Tai että eläke on pienempi. Tai vähäisen työkokemuksen takia ei saa töitä. He ovat itse valinneet elää perhe- elämää eivätkä kerätä omaisuutta.

-eri ja nainen

Kannattaisi ehkä lukea artikkeli ja kommentoida vasta sitten. Tässä tapauksessa oli päätetty, että mies ottaa aikaa vievän hyväpalkkaisen työn. Vaimo ei suinkaan ole ollut kotona vaan vaihtanut pienempipalkkaiseen työhön, jotta voi hoitaa työn, kodin ja lapset. Ja nyt sekään ei muka riitä? Älä nyt jaksa.

Vaimo on tuon miehen valinnut ja suostunut siihen, että mies tekee paljon töitä ja itse että vaihtaa pienempipalkkaiseen työhön ja hoitaa kodin ja lapset. Vaimo on valinnut perhe- elämän eikä omaisuuden keräämistä.

Niin, tuskin orjakahleissa tuota kaikkea tehnyt. Mut tuskin siihen vapaaehtoisuuten kuului, et lopulta erotaan, kun perhe kasvatettu. Markkuhan se tässä nyt eroon haluaa, ei ilm. vaimo.

Aina on mahdollista, että ero tulee. Ei tuollaista uhrautumista oman uran ja toimeentulon kustannuksella kannata missään nimessä tehdä. Markun kaltaisia on maat pullollaan.

Jälkiviisaus on....no jälkiviisautta. Jos sen tulevaisuuden näkis onnen hetkellä.

Ei kai kukaan voi olla oikeasti niin typerä, että kuvittelee jonkun suhteen kestävän kuolemaan asti? Siis aikuinen ihminen, eihän? Ei ota ollenkaan huomioon sitä että ero voi tapahtua? Jos ei osaa varautua, niin sitten sietääkin kärsiä seuraukset.

Markku tässä menettää rahansa, koska avioehtoa ei ole. Jossain toisessa skenaariossa uhrautuja menettää vuotensa ja jää ilman rahoja, kun avioehto on.

Eli markku oli tyhmä, kun ei tajunnut haluavansa erota?

Kyllä, jos ei tullut suhteeseen ja avioliittoon lähtiessä mieleen, että suhde voi päättyä ihan milloin vain kumman tahansa halusta.

Kyllä minulla oli se seurustellessa ja naimisiin mennessä mielessä. Olin tosi rakastunut ja vielä enemmän rakastuin avioliiton aikana, vaikka luulinkin, että olen varautunut myös eroon. Olen jalat maassa -tyyppi.

Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa elämä ei mennyt niinkuin olin/olimme ajatelleet. Emme saaneet lapsia, työ- ja asumiskuviot yllättivät välillä raskaasti. Selvisimme niistä ja se myös yhdisti. Opin arvostamaan puolisoani yhä enemmän ja luotin häneen tosi paljon. Hänellä oli samanlaisia ajatuksia minusta, niin hän kertoi. Meillä oli yleensä hauskaa ja hyvä olla yhdessä, vaikka myös riitelimme.

Mitä sitten tapahtui? Monenlaista, jota en tähän yritäkään kuvata. Usean vuoden ajan sellainen tapahtumavyöry erilaisia vastoinkäymisiä itsellä ja lähipiirissä, että hyvä, kun pysyi jotenkin pinnalla. Ja siihen sitten avioero. Oli tosi vaikea tajuta, että puoliso, jonka olin uskonut olevan puolellani, onkin sitten vastapuoli. Ei hän silti kaikkea tehnyt viimeisen päälle hankalaksi. Enkä minäkään. Nyt kun aikaa on kulunut joitakin vuosia, ymmärrän yhä enemmän, miten asiat ovat menneet ja mikä käänne milloinkin on vaikuttanut asioihin.

Heti eron jälkeen syyttelin itseäni tyhmäksi ja muutenkin otin kaikenlaista syytä niskoilleni.

Tällä hetkellä ajattelen, että se nuori nainen, joka silloin olin, oli todella hyvä ja ihana kumppani sille samanlaiselle nuorelle miehelle. Neuvoisin häntä kuitenkin enemmän ajattelemaan ja arvostamaan itseään, pysymään selvillä kaikenlaisista hoidettavista asioista omassa ja yhteisessä elämässä. Arvostamaan omaa aikaa, vaivannäköä ja rahaa. Ottamaan koko ajan huomioon sen, että yhteinen elämä voi hajota erillisiksi.

Itselleni 40v. sitten oli itsestään selvää, että pitää olla oma ura ja omat rahat. Avioehtoa ei tehty, koska kummallakan ei ollut (näin luulin) omaisuutta.

Kesken opiskelun sain lapset, mutta muuten elämä meni, kuten oltiin ajateltu. Sitten sairastui lapsi. Häntä hoitaessa jäi työt ja opiskelut. Sitten uuvuin minä. Yhteisestä sopimuksesta jäin kotiin, kunnes toipuisin. Miehelle tämä oli ok, koska olin "uhrannut" omasta elämästä kaiken yhteisen lapsen vuoksi. Kaikkea muutakin tuli ja vuodet kului.

Nyt alan olla kunnossa ja opinnot tehty. Jonkin aikaa ehdin töitäkin tehdä, ennen eläkettä. Mutta eläke jää lähes haaveeksi.

Se vaan, et aina on hyvä asiat miettiä etukäteen, mut silti elämä ai aina mene, kuten sen suunnittelee.

Tietenkään elämä ei aina mene kuten sen on suunnitellut, sehän on selvä. Avioehto on juurikin vakuutus siltä varalta, ettei se suunnitelma onnistu ja ero tulee.

Avioehto ole mikään vakuutus. Avioehto ei takaa mitään, jos elämä vaan heittelee niitä ikäviä kortteja. Avioero ei ole se pahin, mitä voi tapahtua. Eikä ositus. Jos elämä ajattelee vain talouden kautta, kannattaa pysytellä itsekseen ja keskittyä vain sen talouden kasvattamiseen. Mitään ei silloin menetä.

Totta, avioero ei ole pahinta mitä ihmiselle voi elämässä tapahtua. Avioehdolla vaan voi poistaa riskin siitä, että erossa menettää omaisuuttaan. Monen muun elämän vastoinkäymisen varalta ei tuollaista vakuutusta saa, joten se kannattaa ehdottomasti tehdä, yksi murhe vähemmän. Talous ja raha ovat aika tärkeitä asioita ihmisen elämässä, sillä rahalla kun maksetaan elämisen kulut sekä sellainen elämä minkä itselleen haluaa. Vaikkapa työttömyys tai sairaus voi tilanteen romahduttaa pahastikin. Sellaiseen voi yrittää varautua säästämällä, siinäkin se raha on aika tärkeä. Apua mielenterveyteen tai muuhun sairauteen voi joutua hakemaan yksityiseltä, se maksaa. Myös yksityiset vakuutukset. Eli taloutta kannattaa ajatella ja varautua sen minkä pystyy, niitä ikäviä kortteja voi tosiaan tulla.

Hmm eli meidän tapauksessa mieheni olisi kannattanut se avioehto tehdä, jos olis eronkin halunnut kaiken pa*kan jälkeen. Niin olisi turvannut itselleen kaiken tuon, kun minä olisin työkyvyttömänä jäänyt ilman mitään mahdollisuuksia mihinkään sen olemattoman eläkkeen lisäksi. Että sellainen vakuutus sitten se.

Onneksi hän ei ole sitä eroa toistaiseksi halunnut, vaan ajatellut, että yhdessä kärsitään, mitä tulee ja iloitaan toki myös hyvistä asioista. Kyllä häntä varmaan harmittais, jos eron ottais. Kun joutuis sit minuakin ottaa vähän huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Markku on tyypillinen suomalainen mies. Puoliso kelpaa perhe-elämän pyörittäjäksi eikä miehen tarvitse perhe-elämään ja kodinhoitoon sekaantua enempää kuin on pakko. Sitten kun lapset ovat isompia ja oma asema vakiinnutettu työelämässä, alkaa harmittaa, että on joutunut osallistumaan edes taloudellisesti oman perheen ylläpitoon. Herää oivallus mitä kaikkea sillä omalla palkalla ja omaisuudella voisikaan tehdä, jos ei tarvitsisi perhettä elättää. Mieheltä jää ymmärtämättä, että uravaimon kanssa olisi saattanut jäädä lapset tekemättä. Tekstissä myös pistää silmään, että vaimolla on pienipalkkainen työ, jotta hän voi paremmin huolehtia lapsista. Eli vaimolla on ollut myös omia tuloja, jotka todennäköisesti on käytetty perheen hyväksi.

Ja sitten ihmetellään niitä laskevia syntyvyyslukuja! Miksi tätä asiaa ei oteta keskusteluun? Tämä juuri on se pointti, miksi minultakin taitaa jäädä lapset tekemättä. Harvinaisen paska diili naiselle. Kroppakin kärsii ja pahimmassa tapauksessa synnytyksestä jää elinikäiset traumat ja vauriot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Se vähän isompienkin lasten hoito varsin tehokkaasti rajoittaa työntekoa, jonkun on oltava ajoissa hakemassa lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, hoidettava heitä illat, vietävä harrastuksiin jne. Vielä kouluikäiset ja teinitkin, ei heitä voi vaikka työmatkojen ajaksi yksin jättää. Useissa perheissä molemmat joustaa, mutta sitten on näitä Markun perheitä joissa vaimo on ainoa joka joustaa, ja se näkyy sitten tietenkin vaimon palkkapussissa ja urakehityksessä. Usein näissä tapauksissa toinen joutuu tekemään osa-aikatöitä ettei lasten päivät veny kohtuuttomiksi, ylitöitä ei ainakaan voi tehdä ja poissaoloja tulee paljon lasten sairauksien takia. Onhan se nyt reilua että tätä jotenkin näissä perheissä kompensoidaan.

Jos olisikin se kristallipallo, jotta jokainen tietäisi ettei se oma mussukka tule olemaan Markun kaltainen. Jotkut kun vetävät maton alta yllättäin. Toisaalta, jos lastentekohommaan lähtee, niin pitäisi miettiä pärjääkö vaikka ihan yksin yh:na ja mitä seurauksia sillä on. Jos tietää mussukkansa olevan Markun kaltainen ja silti lähtee, niin oma vika, kikkelis kokkelis, mitäs läksit työnarkomaanin kanssa lisääntymään. Tosiaan useimmissa perheissä, joissa mies on empatiakykyinen, molemmat joustavat. Jos ei mahdollista, niin silloin siinä suhteessa sitä voi kompensoida rahallisesti, mutta ei enää erossa. Ero on ero, toinen ei kuulu elämään enää.

Olisi kiva tietää vaimon näkökulma tähän asiaan. Vaimo on kuitenkin tehnyt työtä koko ajan, joten millä tavalla vaimo on tyytynyt vähempään. Onko hän esim. juristi/KTM, joka on tehnyt uransa kaupan kassan tai kouluavustajana? Vai onko hän esim. juristi/KTM, joka on tehnyt uransa julkisella sektorilla?

Eräs juristi-ystäväni teki tietoisen valinnan luoda uransa julkisella sektorilla, koska oli lapsena kärsinyt vanhempiensa jatkuvasta työnteosta ja viettänyt lapsuuden vaihtuvien lapsenvahtina kanssa. Ei hänen työnsä miltään helpolta vaikuta, mutta hän pystyy kuitenkin vaikuttamaan esim. omiin lomiinsa ja työpaikan joustavien etätyökäytäntöjen on jo kymmenen vuotta voinut välillä tehdä töitä esim. iltaisin.

Saattaa olla, että Markunkin vaimolla on ihan tavallinen työ ja ura, mutta Markku ei sitä arvosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen perheen, erossa ilmeni, että miehellä oli velkaa suunnilleen koko omaisuutensa verran (kaikki oli nimissään, koska hän tienasi enemmän ja oli maksanut kaiken). Vaimo sai 1800 e ja yritti oikeuden kautta lisää, mutta ei saanut, koska sovittelussa todettiin hänen olleen lasten kanssa kotona omasta tahdostaan eikä siksi, että miehen työ edellytti kotonaoloa.

Miehelle jäi ne velat, omakotitalo, kesämökki ja testamentilla saatu metsäkiinteistö. Velat oli maksettu yhdellä puukaupalla.

Lain mukaan siis meni. Eipä siinä.

Ei mennyt, jotain jäi kertomatta. Kyllähän metsän arvo huomioidaan osituksessa, jos se on oikeudessa tehty (puuston arvo).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis Markku on maksanut kaiken. Asunnon, elämisen, lapset, lainat, kumppanin elämän. Vaimo on hengaillut kotona, saa puolet kaikesta omaisuudesta ja Markku on sika?!?

Ok. Mä en aina ymmärrä tätä näkökulmaa.

Vaimo on hoitanut pieniä lapsia yksin pahimmillaan 80 tuntia viikossa, mikä on todella rankkaa, minkä tietää jokainen, joka on sitä joutunut tekemään. Vaimo on myös vaihtanut pienipalkkaisempaan työhön, jotta Markku saisi tehdä työmatkoja. Markku on sika, jos ajattelee, ettei vaimo aidosti ansaitse puolta omaisuudesta. Ei muuten.

Kuka pakotti vaimon tekemään noin? Tieto siitä, että mies tienaa niin paljon, että hän voi tehdä kivaa työtä pienellä palkalla ja hoitaa lapsia. Vaihtoehtona olisi ollut se, että hänkin tekisi uraa ja perheelle rahaa.

Ööö, missäs ne lapset olisi olleet sen ajan, kun molemmat vanhemman olisi käärineet rahaa ollen  70- 80h/viikossa töissä? 

Miksi tuollaiset ihmiset edes tekisi lapsia, jos ainoa rakkaus on raha???

lapsi tarvitsee ympärivuorkautista hoitoa alkuunsa ja mieluiten omalta vanhemmalta, kiintymyssuhteen lujittamiseksi.

Senkin jälkeen, kun lapsi on vieraan hoidossa, ei hoitopäivän mitta saa olla älyttömän pitkä, sen kieltää jo lakikin.

Eikä lapsi ole tunteeton nukke, joka halutaan ja jätetään sitten selviämään miten parhaakseen taitaa. Lapsi tarvitsee vanhempiensa hoitoa ja huomiota.

Pakko sanoa, että mies joka kirjoittaa tuollaisen kommentin, kuin mitä sinä olet kirjoittnut (tai vaikka olet nainenkin) niin ei toivottavasti ole isä kenellekään lapselle (tai äiti). 

Lapsi tarvitsee vanhempiaan, eikä ihmiset, joien työviikko on 80h pysty mitenkään olemaan ainakaan pienen lapsen/pienen koululaisen vanhempia.

Pitää valita, haluaako vain kerätä omaisuutta vai elää perhe-elämää.

No sitten niiden vuosikausia kotona olleiden äitien on turha erotessa valittaa, että eivät avioehdon tai avoliiton takia saa rahaa. Tai että eläke on pienempi. Tai vähäisen työkokemuksen takia ei saa töitä. He ovat itse valinneet elää perhe- elämää eivätkä kerätä omaisuutta.

-eri ja nainen

Kannattaisi ehkä lukea artikkeli ja kommentoida vasta sitten. Tässä tapauksessa oli päätetty, että mies ottaa aikaa vievän hyväpalkkaisen työn. Vaimo ei suinkaan ole ollut kotona vaan vaihtanut pienempipalkkaiseen työhön, jotta voi hoitaa työn, kodin ja lapset. Ja nyt sekään ei muka riitä? Älä nyt jaksa.

Vaimo on tuon miehen valinnut ja suostunut siihen, että mies tekee paljon töitä ja itse että vaihtaa pienempipalkkaiseen työhön ja hoitaa kodin ja lapset. Vaimo on valinnut perhe- elämän eikä omaisuuden keräämistä.

Niin, tuskin orjakahleissa tuota kaikkea tehnyt. Mut tuskin siihen vapaaehtoisuuten kuului, et lopulta erotaan, kun perhe kasvatettu. Markkuhan se tässä nyt eroon haluaa, ei ilm. vaimo.

Aina on mahdollista, että ero tulee. Ei tuollaista uhrautumista oman uran ja toimeentulon kustannuksella kannata missään nimessä tehdä. Markun kaltaisia on maat pullollaan.

Jälkiviisaus on....no jälkiviisautta. Jos sen tulevaisuuden näkis onnen hetkellä.

Ei kai kukaan voi olla oikeasti niin typerä, että kuvittelee jonkun suhteen kestävän kuolemaan asti? Siis aikuinen ihminen, eihän? Ei ota ollenkaan huomioon sitä että ero voi tapahtua? Jos ei osaa varautua, niin sitten sietääkin kärsiä seuraukset.

Markku tässä menettää rahansa, koska avioehtoa ei ole. Jossain toisessa skenaariossa uhrautuja menettää vuotensa ja jää ilman rahoja, kun avioehto on.

Eli markku oli tyhmä, kun ei tajunnut haluavansa erota?

Kyllä, jos ei tullut suhteeseen ja avioliittoon lähtiessä mieleen, että suhde voi päättyä ihan milloin vain kumman tahansa halusta.

Kyllä minulla oli se seurustellessa ja naimisiin mennessä mielessä. Olin tosi rakastunut ja vielä enemmän rakastuin avioliiton aikana, vaikka luulinkin, että olen varautunut myös eroon. Olen jalat maassa -tyyppi.

Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa elämä ei mennyt niinkuin olin/olimme ajatelleet. Emme saaneet lapsia, työ- ja asumiskuviot yllättivät välillä raskaasti. Selvisimme niistä ja se myös yhdisti. Opin arvostamaan puolisoani yhä enemmän ja luotin häneen tosi paljon. Hänellä oli samanlaisia ajatuksia minusta, niin hän kertoi. Meillä oli yleensä hauskaa ja hyvä olla yhdessä, vaikka myös riitelimme.

Mitä sitten tapahtui? Monenlaista, jota en tähän yritäkään kuvata. Usean vuoden ajan sellainen tapahtumavyöry erilaisia vastoinkäymisiä itsellä ja lähipiirissä, että hyvä, kun pysyi jotenkin pinnalla. Ja siihen sitten avioero. Oli tosi vaikea tajuta, että puoliso, jonka olin uskonut olevan puolellani, onkin sitten vastapuoli. Ei hän silti kaikkea tehnyt viimeisen päälle hankalaksi. Enkä minäkään. Nyt kun aikaa on kulunut joitakin vuosia, ymmärrän yhä enemmän, miten asiat ovat menneet ja mikä käänne milloinkin on vaikuttanut asioihin.

Heti eron jälkeen syyttelin itseäni tyhmäksi ja muutenkin otin kaikenlaista syytä niskoilleni.

Tällä hetkellä ajattelen, että se nuori nainen, joka silloin olin, oli todella hyvä ja ihana kumppani sille samanlaiselle nuorelle miehelle. Neuvoisin häntä kuitenkin enemmän ajattelemaan ja arvostamaan itseään, pysymään selvillä kaikenlaisista hoidettavista asioista omassa ja yhteisessä elämässä. Arvostamaan omaa aikaa, vaivannäköä ja rahaa. Ottamaan koko ajan huomioon sen, että yhteinen elämä voi hajota erillisiksi.

Itselleni 40v. sitten oli itsestään selvää, että pitää olla oma ura ja omat rahat. Avioehtoa ei tehty, koska kummallakan ei ollut (näin luulin) omaisuutta.

Kesken opiskelun sain lapset, mutta muuten elämä meni, kuten oltiin ajateltu. Sitten sairastui lapsi. Häntä hoitaessa jäi työt ja opiskelut. Sitten uuvuin minä. Yhteisestä sopimuksesta jäin kotiin, kunnes toipuisin. Miehelle tämä oli ok, koska olin "uhrannut" omasta elämästä kaiken yhteisen lapsen vuoksi. Kaikkea muutakin tuli ja vuodet kului.

Nyt alan olla kunnossa ja opinnot tehty. Jonkin aikaa ehdin töitäkin tehdä, ennen eläkettä. Mutta eläke jää lähes haaveeksi.

Se vaan, et aina on hyvä asiat miettiä etukäteen, mut silti elämä ai aina mene, kuten sen suunnittelee.

Tietenkään elämä ei aina mene kuten sen on suunnitellut, sehän on selvä. Avioehto on juurikin vakuutus siltä varalta, ettei se suunnitelma onnistu ja ero tulee.

Avioehto ole mikään vakuutus. Avioehto ei takaa mitään, jos elämä vaan heittelee niitä ikäviä kortteja. Avioero ei ole se pahin, mitä voi tapahtua. Eikä ositus. Jos elämä ajattelee vain talouden kautta, kannattaa pysytellä itsekseen ja keskittyä vain sen talouden kasvattamiseen. Mitään ei silloin menetä.

Totta, avioero ei ole pahinta mitä ihmiselle voi elämässä tapahtua. Avioehdolla vaan voi poistaa riskin siitä, että erossa menettää omaisuuttaan. Monen muun elämän vastoinkäymisen varalta ei tuollaista vakuutusta saa, joten se kannattaa ehdottomasti tehdä, yksi murhe vähemmän. Talous ja raha ovat aika tärkeitä asioita ihmisen elämässä, sillä rahalla kun maksetaan elämisen kulut sekä sellainen elämä minkä itselleen haluaa. Vaikkapa työttömyys tai sairaus voi tilanteen romahduttaa pahastikin. Sellaiseen voi yrittää varautua säästämällä, siinäkin se raha on aika tärkeä. Apua mielenterveyteen tai muuhun sairauteen voi joutua hakemaan yksityiseltä, se maksaa. Myös yksityiset vakuutukset. Eli taloutta kannattaa ajatella ja varautua sen minkä pystyy, niitä ikäviä kortteja voi tosiaan tulla.

Itse ajattelen, että myös avioliittoon mennään turvan saamiseksi mainitsemiasi asioita varten. Jos sairastuu, puoliso auttaa (myös taloudellisesti), koska ollaan yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä jne.

Monesti pariududaan samasta yhteiskuntaluokasta olevan ihmisen kanssa, jolloin varallisuus on suurin piirtein sama. Ellei mies huomioi sitä taloudellisesti, että nainen synnyttää yhteiset lapset ja hoitaa heitä kotona (jos perheen taloustilanne sallii) 3-4 vuoden ikäiseksi, en ikimaailmassa valitsisi sellaista miestä. Enkä pihiä muutenkaan. Markku voi halutessaan hoitaa eron oikeudenmukaisesti ja maksaa vaimolle sen minkä pystyy. Ottaa velat maksaakseen ja koettaa korvata loven eläkkeeseen jne. Muussa tapauksessa hän on pihi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Se vähän isompienkin lasten hoito varsin tehokkaasti rajoittaa työntekoa, jonkun on oltava ajoissa hakemassa lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, hoidettava heitä illat, vietävä harrastuksiin jne. Vielä kouluikäiset ja teinitkin, ei heitä voi vaikka työmatkojen ajaksi yksin jättää. Useissa perheissä molemmat joustaa, mutta sitten on näitä Markun perheitä joissa vaimo on ainoa joka joustaa, ja se näkyy sitten tietenkin vaimon palkkapussissa ja urakehityksessä. Usein näissä tapauksissa toinen joutuu tekemään osa-aikatöitä ettei lasten päivät veny kohtuuttomiksi, ylitöitä ei ainakaan voi tehdä ja poissaoloja tulee paljon lasten sairauksien takia. Onhan se nyt reilua että tätä jotenkin näissä perheissä kompensoidaan.

Jos olisikin se kristallipallo, jotta jokainen tietäisi ettei se oma mussukka tule olemaan Markun kaltainen. Jotkut kun vetävät maton alta yllättäin. Toisaalta, jos lastentekohommaan lähtee, niin pitäisi miettiä pärjääkö vaikka ihan yksin yh:na ja mitä seurauksia sillä on. Jos tietää mussukkansa olevan Markun kaltainen ja silti lähtee, niin oma vika, kikkelis kokkelis, mitäs läksit työnarkomaanin kanssa lisääntymään. Tosiaan useimmissa perheissä, joissa mies on empatiakykyinen, molemmat joustavat. Jos ei mahdollista, niin silloin siinä suhteessa sitä voi kompensoida rahallisesti, mutta ei enää erossa. Ero on ero, toinen ei kuulu elämään enää.

Jos Markun vaimolla ei ole omaisuutta, niin sittenhän ero hoidetaan lain mukaisesti eli Markun kaltaisia vartenhan on olemassa lain turvaa. Kotiäitiys ja avioehto on naisen puolelta suurta ajattelemattomuutta, vaikka tietysti suurin osa perheistä on ihan tavallisia keskiluokkaisia perheitä, joilla ei ole omaisuutta, vaikka siitä osansa saisikin. Sehän tässä Markkua kirpaiseekin, kun hänkin joutuu kärsimään.

Luin eilen Hesarin kommentointia jutusta eikä sielläkään Markun jutut oikein menneet läpi miestenkään keskuudessa. Todettiin heti, että Markkuhan voi kompensoida vaimolleen parhaansa mukaan ja antaa vaikka tuhkatkin pesästä. Osituksen voi halutessaan tehdä miten vain pariskunta itse sopii, jos molemmat suostuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Se vähän isompienkin lasten hoito varsin tehokkaasti rajoittaa työntekoa, jonkun on oltava ajoissa hakemassa lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, hoidettava heitä illat, vietävä harrastuksiin jne. Vielä kouluikäiset ja teinitkin, ei heitä voi vaikka työmatkojen ajaksi yksin jättää. Useissa perheissä molemmat joustaa, mutta sitten on näitä Markun perheitä joissa vaimo on ainoa joka joustaa, ja se näkyy sitten tietenkin vaimon palkkapussissa ja urakehityksessä. Usein näissä tapauksissa toinen joutuu tekemään osa-aikatöitä ettei lasten päivät veny kohtuuttomiksi, ylitöitä ei ainakaan voi tehdä ja poissaoloja tulee paljon lasten sairauksien takia. Onhan se nyt reilua että tätä jotenkin näissä perheissä kompensoidaan.

Jos olisikin se kristallipallo, jotta jokainen tietäisi ettei se oma mussukka tule olemaan Markun kaltainen. Jotkut kun vetävät maton alta yllättäin. Toisaalta, jos lastentekohommaan lähtee, niin pitäisi miettiä pärjääkö vaikka ihan yksin yh:na ja mitä seurauksia sillä on. Jos tietää mussukkansa olevan Markun kaltainen ja silti lähtee, niin oma vika, kikkelis kokkelis, mitäs läksit työnarkomaanin kanssa lisääntymään. Tosiaan useimmissa perheissä, joissa mies on empatiakykyinen, molemmat joustavat. Jos ei mahdollista, niin silloin siinä suhteessa sitä voi kompensoida rahallisesti, mutta ei enää erossa. Ero on ero, toinen ei kuulu elämään enää.

Mistähän sen tietäis alussa, onko markun kaltainen lopussa. Parikymppisenä ihmiset ovat erilaisia, kuin kolme- ja nelikymppisenä. Ja pitkissä liitoossa ns. voimasuhteet voivat ajan myötä muuttua. Oma mielikin voi muuttua, eli kaikkinensa parisuhteet ja perheen perustamiset ovat sen puoleen riskihommaa. Talous on vain yksi osa sitä.

Parasta olisi tietenkin, että parit alun alkaen tekisivät taloussuunmitelmat molempien hyväksi. Se tarkoittaa muutakin, kuin toisen omaisuuden turvaaminen avioehdolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Se vähän isompienkin lasten hoito varsin tehokkaasti rajoittaa työntekoa, jonkun on oltava ajoissa hakemassa lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, hoidettava heitä illat, vietävä harrastuksiin jne. Vielä kouluikäiset ja teinitkin, ei heitä voi vaikka työmatkojen ajaksi yksin jättää. Useissa perheissä molemmat joustaa, mutta sitten on näitä Markun perheitä joissa vaimo on ainoa joka joustaa, ja se näkyy sitten tietenkin vaimon palkkapussissa ja urakehityksessä. Usein näissä tapauksissa toinen joutuu tekemään osa-aikatöitä ettei lasten päivät veny kohtuuttomiksi, ylitöitä ei ainakaan voi tehdä ja poissaoloja tulee paljon lasten sairauksien takia. Onhan se nyt reilua että tätä jotenkin näissä perheissä kompensoidaan.

Jos olisikin se kristallipallo, jotta jokainen tietäisi ettei se oma mussukka tule olemaan Markun kaltainen. Jotkut kun vetävät maton alta yllättäin. Toisaalta, jos lastentekohommaan lähtee, niin pitäisi miettiä pärjääkö vaikka ihan yksin yh:na ja mitä seurauksia sillä on. Jos tietää mussukkansa olevan Markun kaltainen ja silti lähtee, niin oma vika, kikkelis kokkelis, mitäs läksit työnarkomaanin kanssa lisääntymään. Tosiaan useimmissa perheissä, joissa mies on empatiakykyinen, molemmat joustavat. Jos ei mahdollista, niin silloin siinä suhteessa sitä voi kompensoida rahallisesti, mutta ei enää erossa. Ero on ero, toinen ei kuulu elämään enää.

Jos Markun vaimolla ei ole omaisuutta, niin sittenhän ero hoidetaan lain mukaisesti eli Markun kaltaisia vartenhan on olemassa lain turvaa. Kotiäitiys ja avioehto on naisen puolelta suurta ajattelemattomuutta, vaikka tietysti suurin osa perheistä on ihan tavallisia keskiluokkaisia perheitä, joilla ei ole omaisuutta, vaikka siitä osansa saisikin. Sehän tässä Markkua kirpaiseekin, kun hänkin joutuu kärsimään.

Luin eilen Hesarin kommentointia jutusta eikä sielläkään Markun jutut oikein menneet läpi miestenkään keskuudessa. Todettiin heti, että Markkuhan voi kompensoida vaimolleen parhaansa mukaan ja antaa vaikka tuhkatkin pesästä. Osituksen voi halutessaan tehdä miten vain pariskunta itse sopii, jos molemmat suostuvat.

No tässä tapauksessa Markun vaimo ei ollut kotiäiti, jätti vain kunnianhimoisen uran välistä lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Se vähän isompienkin lasten hoito varsin tehokkaasti rajoittaa työntekoa, jonkun on oltava ajoissa hakemassa lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, hoidettava heitä illat, vietävä harrastuksiin jne. Vielä kouluikäiset ja teinitkin, ei heitä voi vaikka työmatkojen ajaksi yksin jättää. Useissa perheissä molemmat joustaa, mutta sitten on näitä Markun perheitä joissa vaimo on ainoa joka joustaa, ja se näkyy sitten tietenkin vaimon palkkapussissa ja urakehityksessä. Usein näissä tapauksissa toinen joutuu tekemään osa-aikatöitä ettei lasten päivät veny kohtuuttomiksi, ylitöitä ei ainakaan voi tehdä ja poissaoloja tulee paljon lasten sairauksien takia. Onhan se nyt reilua että tätä jotenkin näissä perheissä kompensoidaan.

Jos olisikin se kristallipallo, jotta jokainen tietäisi ettei se oma mussukka tule olemaan Markun kaltainen. Jotkut kun vetävät maton alta yllättäin. Toisaalta, jos lastentekohommaan lähtee, niin pitäisi miettiä pärjääkö vaikka ihan yksin yh:na ja mitä seurauksia sillä on. Jos tietää mussukkansa olevan Markun kaltainen ja silti lähtee, niin oma vika, kikkelis kokkelis, mitäs läksit työnarkomaanin kanssa lisääntymään. Tosiaan useimmissa perheissä, joissa mies on empatiakykyinen, molemmat joustavat. Jos ei mahdollista, niin silloin siinä suhteessa sitä voi kompensoida rahallisesti, mutta ei enää erossa. Ero on ero, toinen ei kuulu elämään enää.

Mistähän sen tietäis alussa, onko markun kaltainen lopussa. Parikymppisenä ihmiset ovat erilaisia, kuin kolme- ja nelikymppisenä. Ja pitkissä liitoossa ns. voimasuhteet voivat ajan myötä muuttua. Oma mielikin voi muuttua, eli kaikkinensa parisuhteet ja perheen perustamiset ovat sen puoleen riskihommaa. Talous on vain yksi osa sitä.

Parasta olisi tietenkin, että parit alun alkaen tekisivät taloussuunmitelmat molempien hyväksi. Se tarkoittaa muutakin, kuin toisen omaisuuden turvaaminen avioehdolla.

Aivan, ei sitä voi tietää, kaikkihan on on periaatteessa epävarmaa. Siksi kotiäidiksi kannattaa jäädä vain, jos parilla ei ole avioehtoa ja miehellä on varallisuutta. Silloin edes jonkinlainen kompensaatio on lain turvaama eikä tarvitse lähteä tyhjin käsin. 

Se henkilö, jonka kanssa on omat lapset tehnyt, ei ole koskaan aivan kuka tahansa kuten lapsettomien eroissa, koska lapset ovat perineet vanhempiensa piirteitä. Itseänikin hirvittää, etten parikymppisenä ollenkaan ajatellut tuollaisia asioita, vaikka omalla kohdalla mitkään riskit eivät ole realisoituneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässäkin on syy syntyvyyden laskulle.

Nykyään harva haluaa elättää puolisoa ja lapsia. Harva myöskään haluaa olla toisesta taloudellisesti riippuvainen, koska eron tullessa ei välttämättä jää käteen mitään.

Kodin hoitoa, siivousta, ruuanlaittoa, lasten hoitoa, arjen organisointia ei pidetä nykyään enää minään. Ne ovat vain se pakollinen paha työn teon ohella. Kokoomuksenkin mukaan se on kotona loisimista.

Kuka nyt haluaisi toista aikuista ja työkykyistä elättää. No jotkut eivät haluaisi elättää lapsiaan, se nyt on aunuksesta oikeasti, ihan luusereita sellaiset. Lapset kun omaa elantoaan yleensä eivät muualta saa kuin vanhemmiltaan.

Ei ole järkevää olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, omiin muroihin siinä pissii, suhteet kun eivät kestä monestakin syystä, itsenäinen kannattaa ehdottomasti olla.

Kodinhoito, siivous, ruuanlaitto ja arjen organisointi ovat aivan normaaleja, jokaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita eli just sitä pakollista pahaa työn ohella, jonka jokainen sinkkukin tekee eikä saa sitä mitalia. Nuo asiat kuuluvat elämään, eivät ole mitään palkan arvoisia sankaritekoja.

Lastenhoito heidän alkuaikoinaan onkin tärkeää ja erittäin hyvä jos sitä yhteiskunta tukisi. Vuosikausiksi venyessään menee loisimisen puolelle, oli ne sitten kenen tahansa rahat joissa loisii. Isommista lapsista huolehtiminen kuuluu siihen arkeen työn ohessa, ei se ole mikään ammatti. Suomessa nyt totaali- hausfrau- konsepti on harvinaisempi, kymmenen + vuotta kotona olevat ei niin yleisiä, ellei ole joku sarjasynnyttäjä.

Se vähän isompienkin lasten hoito varsin tehokkaasti rajoittaa työntekoa, jonkun on oltava ajoissa hakemassa lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, hoidettava heitä illat, vietävä harrastuksiin jne. Vielä kouluikäiset ja teinitkin, ei heitä voi vaikka työmatkojen ajaksi yksin jättää. Useissa perheissä molemmat joustaa, mutta sitten on näitä Markun perheitä joissa vaimo on ainoa joka joustaa, ja se näkyy sitten tietenkin vaimon palkkapussissa ja urakehityksessä. Usein näissä tapauksissa toinen joutuu tekemään osa-aikatöitä ettei lasten päivät veny kohtuuttomiksi, ylitöitä ei ainakaan voi tehdä ja poissaoloja tulee paljon lasten sairauksien takia. Onhan se nyt reilua että tätä jotenkin näissä perheissä kompensoidaan.

Jos olisikin se kristallipallo, jotta jokainen tietäisi ettei se oma mussukka tule olemaan Markun kaltainen. Jotkut kun vetävät maton alta yllättäin. Toisaalta, jos lastentekohommaan lähtee, niin pitäisi miettiä pärjääkö vaikka ihan yksin yh:na ja mitä seurauksia sillä on. Jos tietää mussukkansa olevan Markun kaltainen ja silti lähtee, niin oma vika, kikkelis kokkelis, mitäs läksit työnarkomaanin kanssa lisääntymään. Tosiaan useimmissa perheissä, joissa mies on empatiakykyinen, molemmat joustavat. Jos ei mahdollista, niin silloin siinä suhteessa sitä voi kompensoida rahallisesti, mutta ei enää erossa. Ero on ero, toinen ei kuulu elämään enää.

Jos Markun vaimolla ei ole omaisuutta, niin sittenhän ero hoidetaan lain mukaisesti eli Markun kaltaisia vartenhan on olemassa lain turvaa. Kotiäitiys ja avioehto on naisen puolelta suurta ajattelemattomuutta, vaikka tietysti suurin osa perheistä on ihan tavallisia keskiluokkaisia perheitä, joilla ei ole omaisuutta, vaikka siitä osansa saisikin. Sehän tässä Markkua kirpaiseekin, kun hänkin joutuu kärsimään.

Luin eilen Hesarin kommentointia jutusta eikä sielläkään Markun jutut oikein menneet läpi miestenkään keskuudessa. Todettiin heti, että Markkuhan voi kompensoida vaimolleen parhaansa mukaan ja antaa vaikka tuhkatkin pesästä. Osituksen voi halutessaan tehdä miten vain pariskunta itse sopii, jos molemmat suostuvat.

No tässä tapauksessa Markun vaimo ei ollut kotiäiti, jätti vain kunnianhimoisen uran välistä lasten takia.

Ei ollut, mutta kompensaation tarve syntyy lasten tekemisestä joka tapauksessa kaikissa perheissä, sillä synnytys ja äitiysloma sekä jo pariutuminen voi (sukupuolen takia) haitata urakehitystä.