Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini saattaa soittaa jopa 15 peräkkäin jos en vastaa - millä saan ymmärtämään ettei tekisi niin?
03.07.2023 |
Ihan mielettömän ärsyttävää. Jos en pysty juuri silloin vastaamaan kun hän soittaa, niin sen sijaan että hän jättäisi viestin tai soittaisi myöhemmin uudelleen, niin hän soittaa uudestaan ja uudestaan taukoamatta putkeen jopa 15 kertaa kunnes vastaan.
Olen monta kertaa sanonut, ettei tekisi tätä vaan että joskus en vain pysty vastaamaan puhelimeen eikä se ole mikään syy huolestua. Mutta hän ei suostu uskomaan.
Millä saan hänet uskomaan, ettei tekisi näin kun mikään sanominen ei toimi?
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä naisia vaivaa, solvaatte miehiä, anoppeja ja nyt on oma äiti tulilinjalla ja kuoro säestää.
Minä soitan pojalleni vaikka ei olisi asiaakaan, ja jos hän on työssä, palaverissa tai muuten kiinni hän laittaa viestin.
Hänen ollessaan teini ja opiskelija matkusteli paljon, olin aika hysteerinen jos en saanut heti kiinni, saatoin soittaa viisikin kertaa. Nyt tilanne on toinen, olen rauhoittunut.
Ei se ollut kontrollia, vaan aito huoli missä lapseni menee, enkä pyydellyt anteeksi. On hän teininä sanonut, että olen ihan pikkasen vauhko äiti. Jos ei tullut viimeisellä junalla heti kotiin, soitin sata kertaa.
Kun sairastuin äsken koronaan, hän suorastaan lensi auttamaan, pyytämättä🥰
Trolli tai ei, tämä on oppikirjaesimerkki narsistiäidistä, joka kuvittelee omistavansa lapsensa eikä erota eikä kunnioita rajaa oman ja lapsen elämän välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei tytöt, joskus koittaa se aika ettei äitikään soita.
Mistäsinä tiedät kirjoittajien sukupuolet?
Todellisuudessa et mistään, kunhan vain haluat päsmäröidä.
Kukaan ei ole sanonut, ettei normaali yhteydenpito olisi hyvä asia. Ja vähän ymmärretään vanhuuttakin ja erityisesti muistisairauksia, mutta vanhuus tai äitiys ei merkitse oikeutta tunkeutua häiritsevästi kenenkään elämään jatkuvalla syötöllä.
Äitini oli aiemmin samanlainen. Meni niin pahaksi, että päätyi lopulta suljetulle osastolle, kun naapurit löysivät ulkoa talvella vähissä vaatteissa, etsimässä todisteita siitä että joku yrittää murtautua hänen ulko-ovestaan.
Sai sopivan mt-lääkityksen ja parani. Soittelemme nykyisin kerran tai kaksi viikossa. On onneksi normaali, mutta lääkkeet lopun ikää.
Vierailija kirjoitti:
Joko alkava muistisairaus tai narsismi. Narsistille tyypillistä että toisen on oltava joka hetki HÄNEN tavoitettavissaan. Eikä tosiaan ymmärrä ettei maailmassa toimita vain hänen sääntöjen mukaan.
Miksi alapeukkuja? Eikö taaskaan kestetä kuulla narsismista johon kuuluu olennaisesti kontrollointi , toisten rajojen rikkominen. Ap on varmaan huomannut että äitinsä ei soittele muille noin tiheään. N valitsee yhden uhrikseen , yleensä kitin ihmisen ja lopun tiedättekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko alkava muistisairaus tai narsismi. Narsistille tyypillistä että toisen on oltava joka hetki HÄNEN tavoitettavissaan. Eikä tosiaan ymmärrä ettei maailmassa toimita vain hänen sääntöjen mukaan.
Miksi alapeukkuja? Eikö taaskaan kestetä kuulla narsismista johon kuuluu olennaisesti kontrollointi , toisten rajojen rikkominen. Ap on varmaan huomannut että äitinsä ei soittele muille noin tiheään. N valitsee yhden uhrikseen , yleensä kitin ihmisen ja lopun tiedättekin.
Ihmiset nyt alapeukuttavat täällä milloin mistäkin syystä, jotkut vahingossakin kun sormi osuu skrollatessa alapeukkuun. Ei siitä kannata ottaa itseensä.
Narsismi taas on aika väsynyt aihe enkä itse ainakaan jaksa enää lukea siitä jankuttamista. Diagnoosin tekeminen on haastavaa ammattilaisellekin, saati että sen voisi tehdä maallikko yhden tai kahden palstaviestin perusteella. Oikeasti on paljon ihmisiä jotka ovat vain itsekkäitä, epäkypsiä ja m*lkkuja ilman että siihen liittyy lääketieteellistä diagnoosia. Ja olen itsekin satuttanut itseni henkisesti ja fyysisesti suhteessa missä toisella osapuolella oli paljon narsistisia piirteitä. Ei vaan jaksa näitä palstadiagnooseja enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.
Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö narsisti ole myös ihminen joka tahtoo tarkalleen määrätä rajat milloin ja kuinka kauan ja kuinka usein esim sietää äitinsä kanssa jutella? Olla joka paikassa sääntöjen määrääjä.
Hillitön raivo ja välit poikki jos äiti sattuu soittamaan väärään aikaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.
Pystytkö sinä aina vastaamaan kenen tahansa puheluun riippumatta siitä, missä olet ja mitä olet tekemässä? Oletko kenties opettaja tai lääkäri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita tekstari tai whatsappviesti. Se soittaa koska haluaa tietää, että sulla on kaikki ok.
Se soittaa koska ei kunnioita rajoja ja sillä on tarve. Ei sitä ap:n hyvinvointi kiinnosta.
Tämä. Ei kiinnosta, kun itsellä on nyt tarve saada toinen heti kiinni. Estolle vaan, ei nämä muuten ymmärrä. Veikkaan, että tuo soitteli ei ole ainoa asia, jossa apn mutsi ei kunnioita sen rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Eikö narsisti ole myös ihminen joka tahtoo tarkalleen määrätä rajat milloin ja kuinka kauan ja kuinka usein esim sietää äitinsä kanssa jutella? Olla joka paikassa sääntöjen määrääjä.
Hillitön raivo ja välit poikki jos äiti sattuu soittamaan väärään aikaan?
Eiköhän tämä ole tässä tapauksessa aivan toisin päin. Äiti päättää, että tyttären on nyt siihen puheluun vaan vastattava ja soittaa vaikka koko päivän, kunnes toinen vastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.
Ap tässä. Ja kiitos, tämä oli erinomainen vastaus. Olet aivan oikeassa, minun pitää kohdella äitiäni paremmin.
Minun olisi myös pitänyt taustoittaa viestiäni enemmän. Ensinnäkin, on ymmärrettävää, että hän on huolissaan, sillä noin 10 vuotta sitten sairastuin pahasti ja jouduin teho-osastolle kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olisi todennäköisesti henki mennyt jos olisin ollut yksin kotona, sillä menin tajuttomaksi. Onneksi se tapahtui kun olimme suvun kesken kesämökillä enkä ollut yksin, joten minut saatiin tarpeeksi nopeasti tajuttomana teho-osastolle, jossa todettiin, että olisin voinut kuolla kyseiseen sairauskohtaukseen jos minua ei olisi saatu teho-osastolle tarpeeksi nopeasti. Mikä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut yksin, koska tajuttomana en olisi kyennyt hälyttämään itselleni apua ja apua piti myös saada nopeasti jotta selviydyin. Toisella kerralla pystyin soittamaan itselleni ambulanssin joka tuli hakemaan minut teho-osastolle. Mutta ensimmäisellä en. Joten on ymmärrettävää, että hänelle on jäänyt huoli siitä, että jotain on tapahtunut jos minua ei saa kiinni vaikka sairaus on nykyään kurissa.
Toiseksi, meillä on erinomaiset välit ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Hän ei todellakaan soittele häiritsevän usein ja itsekin soitan usein hänelle. Ärsyyntymiseni johtui vain siitä, että silloin kun hän soittaa, niin hän soittaa useita kertoja peräkkäin jos en vastaa, kuten tänä aamuna. Ja tajusin, että ihan omaa hölmöyttänihän se on, sillä asiahan selviää ihan sillä, että laitan hänelle ensimmäisen soiton jälkeen viestin, jolloin hän tietää että kaikki on kunnossa ja että olen kuullut puhelimen mutta en pysty vastaamaan juuri silloin. Sinänsä tuntuu hölmöltä etten tajunnut, etten teekään tätä, sillä toiminhan tuolla tavoin myös työelämässä. Nolottaa tajuta, että minähän se tässä olen käyttäytynyt typerästi.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Pystytkö sinä aina vastaamaan kenen tahansa puheluun riippumatta siitä, missä olet ja mitä olet tekemässä? Oletko kenties opettaja tai lääkäri?
Kyllä, jos minulla on puhelin vieressä, niin uskon voivani myös vastata siihen. Ihan vaan sanoakseni, että en ehdi puhua. Koska miksi sen pitäisi muuten siinä vieressä olla, jos siihen ei voi vastata. Ehkä, jos olisin hätäkeskuksen vastaaja, en pitäisi omaa puhelintani edes mukana, mutta luulen, että äitini ymmärtäisi sen.
Näen asian niin eri tavoin kun moni muu. Jos äitini kokisi tarvetta kuulla ääneni joka päivä, niin järjestäisin asian niin. Minulla jotkut tempparit, Facebook päivystykset tai vauvapalsta ei vaan ole niin tärkeitä, ettenkö voisi luopua muutamasta minuutista niiden parissa puhuakseni äidilleni.
En ymmärrä tätä kiirettä mitä ihmisillä muka on, ettei muutamaa minuuttia päivässä löydy läheisille ja ystäville.
Kukaan Suomessa ei tee 16 tuntista työpäivää 7 päivänä viikossa. Ap voisi aloittaa päivänsä soittamalla äidilleen. Soittaa kerran ruokatunnin aikana ja jopa illalla ennen nukkumaan menoa ja siihen menisi ehkä alle 10 minuuttia ja äiti olisi onnellinen.
Mutta palstalla se on periaatekysymys ettei sellaista kuulu tehdä, eikä varsinkaan omien vanhempien kohdalla. Ehkä jonkun panon kohdalla vielä hyväksytään, mutta oma äiti. Ei, se ei vaan sovi, eikä siihen löydy aikaa ja sen harkitsemisen sijaan pitää blokata ihan kokonaan. Niin ja tietenkin antaa päälle sekä narsismi, että mielenterveysdiagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.Ap tässä. Ja kiitos, tämä oli erinomainen vastaus. Olet aivan oikeassa, minun pitää kohdella äitiäni paremmin.
Minun olisi myös pitänyt taustoittaa viestiäni enemmän. Ensinnäkin, on ymmärrettävää, että hän on huolissaan, sillä noin 10 vuotta sitten sairastuin pahasti ja jouduin teho-osastolle kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olisi todennäköisesti henki mennyt jos olisin ollut yksin kotona, sillä menin tajuttomaksi. Onneksi se tapahtui kun olimme suvun kesken kesämökillä enkä ollut yksin, joten minut saatiin tarpeeksi nopeasti tajuttomana teho-osastolle, jossa todettiin, että olisin voinut kuolla kyseiseen sairauskohtaukseen jos minua ei olisi saatu teho-osastolle tarpeeksi nopeasti. Mikä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut yksin, koska tajuttomana en olisi kyennyt hälyttämään itselleni apua ja apua piti myös saada nopeasti jotta selviydyin. Toisella kerralla pystyin soittamaan itselleni ambulanssin joka tuli hakemaan minut teho-osastolle. Mutta ensimmäisellä en. Joten on ymmärrettävää, että hänelle on jäänyt huoli siitä, että jotain on tapahtunut jos minua ei saa kiinni vaikka sairaus on nykyään kurissa.
Toiseksi, meillä on erinomaiset välit ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Hän ei todellakaan soittele häiritsevän usein ja itsekin soitan usein hänelle. Ärsyyntymiseni johtui vain siitä, että silloin kun hän soittaa, niin hän soittaa useita kertoja peräkkäin jos en vastaa, kuten tänä aamuna. Ja tajusin, että ihan omaa hölmöyttänihän se on, sillä asiahan selviää ihan sillä, että laitan hänelle ensimmäisen soiton jälkeen viestin, jolloin hän tietää että kaikki on kunnossa ja että olen kuullut puhelimen mutta en pysty vastaamaan juuri silloin. Sinänsä tuntuu hölmöltä etten tajunnut, etten teekään tätä, sillä toiminhan tuolla tavoin myös työelämässä. Nolottaa tajuta, että minähän se tässä olen käyttäytynyt typerästi.
- ap
Semmoinen tarina sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Pystytkö sinä aina vastaamaan kenen tahansa puheluun riippumatta siitä, missä olet ja mitä olet tekemässä? Oletko kenties opettaja tai lääkäri?
Kyllä, jos minulla on puhelin vieressä, niin uskon voivani myös vastata siihen. Ihan vaan sanoakseni, että en ehdi puhua. Koska miksi sen pitäisi muuten siinä vieressä olla, jos siihen ei voi vastata. Ehkä, jos olisin hätäkeskuksen vastaaja, en pitäisi omaa puhelintani edes mukana, mutta luulen, että äitini ymmärtäisi sen.
Näen asian niin eri tavoin kun moni muu. Jos äitini kokisi tarvetta kuulla ääneni joka päivä, niin järjestäisin asian niin. Minulla jotkut tempparit, Facebook päivystykset tai vauvapalsta ei vaan ole niin tärkeitä, ettenkö voisi luopua muutamasta minuutista niiden parissa puhuakseni äidilleni.En ymmärrä tätä kiirettä mitä ihmisillä muka on, ettei muutamaa minuuttia päivässä löydy läheisille ja ystäville.
Kukaan Suomessa ei tee 16 tuntista työpäivää 7 päivänä viikossa. Ap voisi aloittaa päivänsä soittamalla äidilleen. Soittaa kerran ruokatunnin aikana ja jopa illalla ennen nukkumaan menoa ja siihen menisi ehkä alle 10 minuuttia ja äiti olisi onnellinen.
Mutta palstalla se on periaatekysymys ettei sellaista kuulu tehdä, eikä varsinkaan omien vanhempien kohdalla. Ehkä jonkun panon kohdalla vielä hyväksytään, mutta oma äiti. Ei, se ei vaan sovi, eikä siihen löydy aikaa ja sen harkitsemisen sijaan pitää blokata ihan kokonaan. Niin ja tietenkin antaa päälle sekä narsismi, että mielenterveysdiagnoosi.
Hyvin sanottu. Vastasin jo äsken, että tajusin itse olleeni väärässä ja toimineeni hölmösti.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen äitisi on? Ei tuo ole normaalia.
Ei se hänestä ole kiinni vaan ilmeisesti minun tilanteestani, eli alkoi kun siirryin etätöihin. Koska olen vielä sinkku ja sitten vielä paljolti etätöissä, niin tarkoittaa, että olen paljon yksin kotona. Mikä huolestuttaa häntä, koska ajattelee että jos minulle jotain tapahtuu niin kukaan ei ole auttamassa eikä huomaa. Joten jos en vastaa niin hän huolestuu, että minulle on käynyt jotain. Siksi soitot minua ehkä niin paljon stressaavatkin, että on tilanteita (kuten etäpalaveri tms.) joissa en pysty vastaamaan ja tekstarin laitto on myös vaikeaa (koska ainakin omassa työyhteisössäni pidetään epäkohteliaana jos palaverissa ryhtyy laittamaan tekstareita, meillä kun vaaditaan että on video päällä) ja ahdistaa tietää, että äitini on huolissaan kun en vastaa. Mutta varmaan tosiaan pitää skarpata sen kanssa, että laitan aina heti tekstiviestin niin hänen ei tarvitse olla huolissaan kun tietää että minulla on kaikki ok.
- ap
Kun mä aloin tehdä etätöitä, hän alkoi tulla kutsumatta käymään. Kun hän näki että olen kotona, pimpotteli ovikelloa kunnes menin avaamaan luurit päässä kesken palaverin. Kun viittoilin luurejani että olen kesken palaverin, hän alkoi vaan selittää milloin mitäkin kesäkukkia mitä oli tuomassa, ja häslätä työpisteelläni.
Tämä oli sekä siksi, että ei ymmärrä minun tyyppistä työtä, että ei ole koskaan kunnioittanut minun rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.
Meinaat, että kaupan kassalla vastataan? Hammaslääkärissä? Uimahallissa? saunassa? Aitoa ajaessa? Nukkuessa?
Kyse nimenomaan siitä, että ihm8nen pillastuu, jos ei HETI AINA pysty vastaamaan ja soittaa 15 krt putkeen tajuamatta, että juuri nyt ei voi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kyse nimenomaan siitä että hän huolestuu että sinulle on käynyt jotain?
Oma äitinikin joskus panikoi ja ylireagoi kun en vastannut. Kerran en vastannut puoleentoista tuntiin kun olin päiväsaikaan kaverilla, känny oli laukussa enkä kuullut kymmeniä puheluita tai viestejä. Kun soitin takaisin niin äiti oli jo ehtinyt pyytää huoltomiehen avaamaan oveni ja tarkastamaan olenko siellä elossa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt soittaa huoltoyhtiöön ja haukkua ne maanrakoon kun menevät mun kotiin ihan vaan jonkun toisen henkilön puhelinsoiton perusteella, eivät itse edes yrittäneet ottaa minuun yhteyttä. Olin täysi-ikäinen ja asunut jo omillani muutaman vuoden.
Toisella kerralla (29-vuotiaana) erehdyin kertomaan äitille että olen menossa treffeille toiseen kaupunkiin. Hän sitten alkaa soittelemaan minulle keskellä yötä, en vastaa, laitan viestin että olen ok ja hyvää yötä. Soittoja silti tuli. Hiljennän puhelimen, mutta valo kuitenkin aina loisti puhelimesta kun soittoa tuli, laitoin viestiä että "älä soittele, mä nukun". Soittelu edelleen jatkui ja tuli viestejä "mistä mä tiedän että se oot sä!?! Mä haluun kuulla sun äänen, kuka tahansa ois voinut kirjottaa ton viestin!" Sammutin puhelimen.Nykyään pidän häneen aika vähän yhteyttä, enkä kerro tekemisistäni hänelle oikein mitään. Tuntuu olevan menneen perille, tosin vaikuttaa siltä että hän laittoi marttyyrivaiheen päälle eikä enää koskaan soita minulle 😄
Älä anna periksi kohtuuttomille vaatimuksille, tai hän tottuu siihen että aina teet kuten hän haluaa ja siitä tulee sinun velvollisuutesi rauhoitella hänen hermojaan.Siis herranjestas, mikä draama-mamma sinulla! Onko hän todella yksinäinen jossain pikkuyksiössä eikä ikinä pääse ulos-tylsyyksissään?? Vai mikä vaivaa? Kiessus.
😂 Ihan 100% oikeassa olet.
Näille jotka luulee että nää äidit on vaan aidosti huolissaan, niin voin sanoa että ei ole. Kyse on kontrollista, kuten täällä monet ovatkin sanoneet, sekä siitä että saavat huomiota ja draamaa, ehkä jopa pääsevät olemaan uhrina.
Huomaa että hän ei ole minusta oikeasti huolissaan tai edes kiinnostunut kun silloin kun soitan, niin hän käy läpi viimeisimmät lääkärin reissunsa sitä myöten minkälainen oli reitti pääovilta ilmoitustiskille ja siitä odotushuoneeseen, mistä piti kääntyä vasemmalle, "eiku ei ollut vielä siitä, vielä piti mennä ovista ja sitten vasemmalle..." Haluaisin sanoa että vitsailen, mutta ei, ihan oikeasti kaikki yksityiskohdat käydään läpi koko reissun osalta. Sitten kuulen mitä yhdelle hänen kaverilleen kuuluu ja taas, en vitsaile, miten hänen kaverinsa tyttären koira voi 😑
Sitten vasta tunnin jälkeen hän (ehkä) kysyy mitä mulle kuuluu ja pääsen sanomaan että mulla on korona, tai että erosin poikaystävästä. Eroonkin hänen eka kommentti "No mä arvasin!" Eli heti on kyse hänestä ja hänen erinomaisuudestaan.
Huoh. Voisin antaa tuhat muutakin esimerkkiä mutta varmaan ymmärrätte jo millaisesta "huolestuneesta äidistä" on kyse.Ihan sama meno. Äidin pitää päästä kaikki omat vaivansa kertomaan, mutta muiden terveyshuolet ärsyttävät häntä. Jouduin isoon leikkaukseen, ja kun lopulta jaksoin toivuttuani kertoa siitä äidilleni (etukäteen hänelle ei voi kertoa koska soittelisi sairaalaan jatkuvasti), hän vaan alkoi kertoa omasta 20 vuotta sitten tehdystä leikkauksestaan. Sama kun erosin 20 vuoden suhteesta, äitini ensimmäisen lauseen kuultuaan alkoi kertoa miten 60-luvulla erosi poikaystävästään.
Oikeasti näillä vanhemmilla ei ole huoli muista, heillä on ainoastaan huoli siitä, että menettävät kohteen, jolle ja johon peilata omia huoliaan.
Kiinnitin viime jouluna äitini puhetapaan huomiota. Joka. Ikinen. Lause. Alkoi sanalla "Minä". Siis joka ikinen lause. Jopa se että kertoi sukulaisten kuulumiset meni jotenkin niin että "minä soitin Ritvalle ja kerroin vaivoistani, ja Ritva on ollut terveenä".
Mun äiti on samanlainen. Jos kerron sille, että olen sairas, niin sairastuminen on aina omaa syytäni. Alkaa hillitön paapatus, kuinka elän liian epäterveellisesti ja läpäläpä. Ja lähestyn siis neljääkymppiä, en ole mikään lapsi enää. Kun hän sairastuu, on vika aina jonkun muun. Se ja se tartutti, on varmaan ollut stresssiä. Näin ei no kuitenkaan ole muiden kohdalla, silloin sairastuminen johtuu heistä itsestään. Jopa läheisen syöpä.
Kerran oli hengen lähtö lähellä, kun vältyin täpärästi kovalta sähköiskulta. Sen sijaan, että olisi ollut huolissaan ja kysynyt olenko kunnossa, alkoi kertomaan, kuinka itse oli saanut lapsena sähköiskun ja häntä ei viety edes lääkäriin ja kuinka epäilee, että siitä tuli hänelle reikä sydämeen. Loppuun totesi, että olisi vaan ollut mun aika lähteä, jos en olisi onnistunut viime hetkellä väistämään.
Tuon jälkeen alkoi käydä aika selväksi, miksi olin aina todella ahdistunut mutsin puheluiden jälkeen. Oksensi minun niskaan kaikki omat huolensa, joita riittää, koska on äärimmäinen katastrofiajattelija, joka kehittelee mielessään vaikka mitä tilannekuvia jonkun yhden kuulemansa lauseen perusteella. Haastaa myös riitaa ja kehittelee draamaa tuon takia. Puhuu kaikista pahaa selän takana.
No, eipä olla enää väleissä. Ahdistus alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Olen tyytyväinen, ettei tarvitse olla hänelle enää vanhempi, huoliämpäri ja kestää niitä suhteettomia tunnekuohukohtauksia, joihin hakee aina oikeutuksen muista. Hänessä kun ei koskaan ollut syy näihin ylilyönteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen äitisi on? Ei tuo ole normaalia.
Ei se hänestä ole kiinni vaan ilmeisesti minun tilanteestani, eli alkoi kun siirryin etätöihin. Koska olen vielä sinkku ja sitten vielä paljolti etätöissä, niin tarkoittaa, että olen paljon yksin kotona. Mikä huolestuttaa häntä, koska ajattelee että jos minulle jotain tapahtuu niin kukaan ei ole auttamassa eikä huomaa. Joten jos en vastaa niin hän huolestuu, että minulle on käynyt jotain. Siksi soitot minua ehkä niin paljon stressaavatkin, että on tilanteita (kuten etäpalaveri tms.) joissa en pysty vastaamaan ja tekstarin laitto on myös vaikeaa (koska ainakin omassa työyhteisössäni pidetään epäkohteliaana jos palaverissa ryhtyy laittamaan tekstareita, meillä kun vaaditaan että on video päällä) ja ahdistaa tietää, että äitini on huolissaan kun en vastaa. Mutta varmaan tosiaan pitää skarpata sen kanssa, että laitan aina heti tekstiviestin niin hänen ei tarvitse olla huolissaan kun tietää että minulla on kaikki ok.
- ap
Kun mä aloin tehdä etätöitä, hän alkoi tulla kutsumatta käymään. Kun hän näki että olen kotona, pimpotteli ovikelloa kunnes menin avaamaan luurit päässä kesken palaverin. Kun viittoilin luurejani että olen kesken palaverin, hän alkoi vaan selittää milloin mitäkin kesäkukkia mitä oli tuomassa, ja häslätä työpisteelläni.
Tämä oli sekä siksi, että ei ymmärrä minun tyyppistä työtä, että ei ole koskaan kunnioittanut minun rajoja.
Siis aivan sairasta touhua! Miten ihmeessä suostut katselemaan tuollaista? Hankkii vielä potkut sulle. Tuo on aivan suoraa vallankäyttöä, eikä mitään huolehtimista.
Alue: Aihe vapaa
Ihan sama meno. Äidin pitää päästä kaikki omat vaivansa kertomaan, mutta muiden terveyshuolet ärsyttävät häntä. Jouduin isoon leikkaukseen, ja kun lopulta jaksoin toivuttuani kertoa siitä äidilleni (etukäteen hänelle ei voi kertoa koska soittelisi sairaalaan jatkuvasti), hän vaan alkoi kertoa omasta 20 vuotta sitten tehdystä leikkauksestaan. Sama kun erosin 20 vuoden suhteesta, äitini ensimmäisen lauseen kuultuaan alkoi kertoa miten 60-luvulla erosi poikaystävästään.
Oikeasti näillä vanhemmilla ei ole huoli muista, heillä on ainoastaan huoli siitä, että menettävät kohteen, jolle ja johon peilata omia huoliaan.
Kiinnitin viime jouluna äitini puhetapaan huomiota. Joka. Ikinen. Lause. Alkoi sanalla "Minä". Siis joka ikinen lause. Jopa se että kertoi sukulaisten kuulumiset meni jotenkin niin että "minä soitin Ritvalle ja kerroin vaivoistani, ja Ritva on ollut terveenä".