Miksi 70-luvulla ihmiset olivat niin hoikkia? Näkivätkö ne nälkää?
Aikuiset ihmiset pääosin tosi hoikkia 70-luvulla...
Eikö silloin ollut ruokaa tarpeeksi?
Kommentit (656)
Ei syöty ja mässätty koko ajan. Karkkipäivä kerran viikossa ja silloinkin joku pieni tikkari tms. Sipsit, karkit yms oli erityinen juttu lasten synttäreillä.
Pullaa sai viikonloppuna. Ruoka tehtiin itse, eineksiä käytettiin vähän, leikkeleet, juusto, liharuuat tarjolla harvemmin.
Paikasta toiseen mentiin kävellen ja pyöräillen, autoja ei ollut kaikilla. Lasten kuului liikkua ja mennä itse, vanhemmat haukkui ja huusi, jos pyysi autokyytiä harrastuksiin.
Lisäksi moni kotihomma ja ansiotyökin vaati vähän enemmän fyysistä työtä. Esim ruokaa kasvatettiin itse omilla pihoilla paljon enemmän kuin nyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat olivat yli satakiloisia, samoin äidin siskot ja mummo. Isän veljistä muutama yhtä iso, samoin isän puolen mummo. Painonvartijat tuli Suomeen v. 1975. Ylipainoa oli varmaan vähemmän siihen aikaan, mutta oli kuitenkin. Eli kaupalliselle toimijalle oli kysyntää.
Olimme melko köyhiä , ruokavalio perunaa ja ruskeaa kastiketta. Ei kasviksia.
Mummon naapurissa asui yksi erittäin lihava nainen. Hänelle oli lääkäri antanut laihdutusohjeeksi tupakoinnin aloittamisen.
Aloitukset tyyliin "ei ollut lihavia silloin" on vaan huonoja provokaatio.
Silloin 70- luvulla ja vielä 80- luvulla lihavat olivat vähemmistö, nykyisin ovat enemmistö. Normaalipainoisia haukutaan nykyisin anorektikoiksi, kun silmät on tottuneet läskeihin.
Niin. Menin talvella pitkästä aikaa uimahalliin. Olen aina ollut todella hoikka ja etukäteen vähän hävetti kun olen sairauden takia lihonut viimeisen vuoden aikana melkein 10 kiloa. Yllätyksekseni näin vain yhden itseäni hoikemman teini-iän ylittäneen. Muutos tuskin on tapahtunut vuodessa, mutta en ehkä ole aiemmin kiinnittänyt huomiota muiden ulkoiseen olemukseen.
Mutta alkuperäiseen kysymykseen: ruoka-annokset ovat kasvaneet (ennen lautasetkin olivat pienempiä), mutta ruoan laatu on heikentynyt. Nykyistä prosessoitua höttöä elimistö ei varmaan edes tunnista ruoaksi, joten koko ajan tekee mieli lisää kun vitamiineista ja muusta tarpeellisesta on puutetta.
Tupuliini kirjoitti:
Ei ole outo väite. Minä olen nuoruudessani nähnyt nälkää. Palkka oli pieni, siitä ei riittänyt vuokran jälkeen vaatteisiinkaan ja vain hiukan ruokaan. Kuinka jotkut ihmiset kuvittelevat, että, kun itsellä on ollut ruokaa, niin kaikilla muillakin on täytynyt olla. Tämä nälässä olo on aiheuttanut minulle koko iän kestävän aineenvaihduntasairauden. Lihon pienestäkin määrästä ruokaa, vaikka syön vihannes- ja kalapainotteisesti. Edes tabletit eivät pysty auttamaan asiaa.
Nyt puhuttiinkin aiheesta yleisesti.
Yleisesti ottaen Suomessa EI nähty nälkää 70-luvulla.
Jotkut näkee jopa nykyäänkin nälkää Suomessa, mutta yleisesti ottaen ei.

Yleisesti ottaen Suomessa ei ole nähty nälkää sitten 1690-luvun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen järkyttynyt kun katselen kaupoissa mitä naiset ostaa sieltä, on paljon karkkeja,sipsejä,limsaa,energiajuomaa yms
Työpaikkaruokalassa myös katson järkkynä (lihavien)naisten annoskokoja, ne syö samankokoisia annoksia kuin miehet. Tajuaako ne naiset että ne syö liian isoja annoskokoja joten siksi ne on lihavia?
Olen meinannut huomauttaa näitä naisia heidän syömisistään koska he syövät liikaa mutta miten voisin kohteliaasti sen tehdä?
Ylipaino ei ole kaunista eikä terveellistä, älkää naiset tehkö ylipainosta normaalia.
Mä söin noita miehen annoksia, kun kävin yli 100 km:n päässä töissä pari vuotta sitten. Monesti se työpaikkaruokalan lounas oli päivän ainoa ateria, ja oli pakko syödä, että illalla jaksoi vielä ajaa 10-11 tunnin päivän jälkeen kotiin. Saattoi mulla olla joskus joku smoothie tai hedelmä joskus eväänä mukana, mutta pääosin päivä vedettiin sillä yhdellä aterialla. Joo tiedän, kauheata.
Näin ne ylipainoiset naiset just aina itselleen vakuuttelee että on terveellistä syödä yli isoja annoksia.
Selittelyä ja selittelyä vaan.
Todista väitteesi että ihmiset olivat hoikempia kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat olivat yli satakiloisia, samoin äidin siskot ja mummo. Isän veljistä muutama yhtä iso, samoin isän puolen mummo. Painonvartijat tuli Suomeen v. 1975. Ylipainoa oli varmaan vähemmän siihen aikaan, mutta oli kuitenkin. Eli kaupalliselle toimijalle oli kysyntää.
Olimme melko köyhiä , ruokavalio perunaa ja ruskeaa kastiketta. Ei kasviksia.
Mummon naapurissa asui yksi erittäin lihava nainen. Hänelle oli lääkäri antanut laihdutusohjeeksi tupakoinnin aloittamisen.
Aloitukset tyyliin "ei ollut lihavia silloin" on vaan huonoja provokaatio.
Silloin 70- luvulla ja vielä 80- luvulla lihavat olivat vähemmistö, nykyisin ovat enemmistö. Normaalipainoisia haukutaan nykyisin anorektikoiksi, kun silmät on tottuneet läskeihin.
Niin. Menin talvella pitkästä aikaa uimahalliin. Olen aina ollut todella hoikka ja etukäteen vähän hävetti kun olen sairauden takia lihonut viimeisen vuoden aikana melkein 10 kiloa. Yllätyksekseni näin vain yhden itseäni hoikemman teini-iän ylittäneen. Muutos tuskin on tapahtunut vuodessa, mutta en ehkä ole aiemmin kiinnittänyt huomiota muiden ulkoiseen olemukseen.
Mutta alkuperäiseen kysymykseen: ruoka-annokset ovat kasvaneet (ennen lautasetkin olivat pienempiä), mutta ruoan laatu on heikentynyt. Nykyistä prosessoitua höttöä elimistö ei varmaan edes tunnista ruoaksi, joten koko ajan tekee mieli lisää kun vitamiineista ja muusta tarpeellisesta on puutetta.
Nykyhöttöruuassa on ruokahalua kiihottavia ainesosia, eikä suinkaan vahingossa. Esimerkiksi aromivahventeet, kuten natriumglutamaatti, ja glukoosisiirappi, maissisiirappi jne. lisäävät ruokahalua.
Yleensäkin lähes joka asiaan lisätään sokereita jossain muodossa. Tarkkana saa olla, jos haluaa vaikkapa kinkku-tai muuta leikkelettä taikka pekonia, johon ei ole lisätty sokeria! Ihan käsittämätöntä.
Mun vanhemmat olivat 20-30-vuotiaita 1970-luvulla. Mun faija sanoi, että siihen aikaan ei ollut tapana syödä ulkona vaan tehtiin tavallista kotiruokaa eikä kaupoissa edes ollut valikoimissa kauheasti herkkuja, kuten sipsejä, suklaata ja karkkeja.
Ei todellakaan nähty nälkää. Olin tavallisen duunariperheen lapsi ja nälästä ei ollut tietoakaan. Monipuolisesti syötiin kaikenlaisia ruokia, lähinnä kai nykyisen lautasmallin mukaan, paitsi vihanneksia ei ehkä ollut aivan yhtä paljon kuin nykysuosituksissa, mutta oli kuitenkin. Siihen aikaanhan jokaisen kaupunkilaisomakotitalon pihassakin oli kasvimaa.
Se miksi oltiin silloin hoikkia, johtui tietenkin siitä, että liikuttiin nykyihmisiin verrattuna valtavan paljon enenmmän. Lapset oli jatkuvasti pihalla touhuamassa milloin mitäkin. Pihapeleissä oli mukana kaikki, eikä vain ne jotka aktiivisesti urheiluseuroissa harrastivat. Vanhemmista taas iso osa teki ihan fyysistä työtä ja liikkuivat muutenkin paljon, pääosin hyötyliikuntaa.
Kyllähän karu tosiasia on se, että netti ja tietokonepelit on laiskistanut nykyajan lapset ja se heijastuu myös aikuisuuteen.
M60
Vierailija kirjoitti:
Todista väitteesi että ihmiset olivat hoikempia kuin nyt.
Ihan tilastoista löytyy.
Tuossa vaikka helposti luettava juttu, jos et ymmärrä tilastoja tai et osaa niitä etsiä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006184858.html
Silloin syötiin rasvaa ja sokeria.
Ei ollut rasvattomia eikä vähärasvaisia tuotteita, ei myöskään aspartaamilla makeutettuja light tuotteita.
Rasvainen ruoka ja maito täyttää nopeammin, joten sitä menee vähemmän. Ligjt-tuotteet taas aiheuttavat selluliittia.
Ei nähty nälkää, mutta joka päivä ei ollut makean herkun päivä vaan tehtiin itse ja syötiin kunnon ruokaa.
Kävely joka paikkaan oli oletus. Polkupyörä oli tosi hyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti syöty niin paljon kuin nykyään varsinkaan jotain herkkuja kun ei tainnut olla myynnissä mitään noin 350-400 gramman karkkipusseja, isoja sipsipusseja, 1½ litran limsapulloja, isoja keksipakkauksia jne.
Jep, karkkiannos oli tikkari tai pieni karkkirasia (30 g), ei puolen kilon säkki. Limsaa sai juhannuksena ja syntymäpäivänä, sipsejä synttärinä.
Vierailija kirjoitti:
Tupuliini kirjoitti:
Ei ole outo väite. Minä olen nuoruudessani nähnyt nälkää. Palkka oli pieni, siitä ei riittänyt vuokran jälkeen vaatteisiinkaan ja vain hiukan ruokaan. Kuinka jotkut ihmiset kuvittelevat, että, kun itsellä on ollut ruokaa, niin kaikilla muillakin on täytynyt olla. Tämä nälässä olo on aiheuttanut minulle koko iän kestävän aineenvaihduntasairauden. Lihon pienestäkin määrästä ruokaa, vaikka syön vihannes- ja kalapainotteisesti. Edes tabletit eivät pysty auttamaan asiaa.
Nyt puhuttiinkin aiheesta yleisesti.
Yleisesti ottaen Suomessa EI nähty nälkää 70-luvulla.
Jotkut näkee jopa nykyäänkin nälkää Suomessa, mutta yleisesti ottaen ei.
Puhutaan nyt pikkuisen eri ajankohdasta, mutta äitini, joka on syntynyt -40 ja ex-anoppini, joka on syntynyt -45 kärsivät nälkää/aliravitsemuksesta parikymppisinä eli siinä 60-luvun alussa ja puolivälissä. Eikä se kuulemma ollut harvinaista. Ei nuorilla opiskelijoilla, jotka olivat maalaisoloista kotoisin, ollut varaa ostaa kunnon ruokaa. Äitini ainakin on sanonut olleensa liiankin laiha ja ruoka mitä sai, oli todella yksipuolista. Noin muutenkin väittäisin, että yksi syy mm. 70-lukulaisten hoikkuuteen oli ruoan yksitoikkoisuus. Nykyisin kaupat ovat täynnä erilaisia epäterveellisiä houkutuksia, mutta terveellisempääkin ruokaa tulee syötyä helposti liikaa, kun on tarjolla sitä, tätä ja tota ihanaa. Ei niitä perunoita ja ruskeaa kastiketta mätetty naamaan ihan silkasta syömisen nautinnosta, enemmän se oli tankkausta. Nykypäivän lihomisessa on vaikea nähdä mitään hyvää, mutta eivät ne ihmiset hoikkinakaan vuosikymmeninä välttämättä terveitä olleet. Nykyisin helposti nähdään hoikka ihminen väistämättä elinvoimaa uhkuvana ja terveenä, vaikka ei se hoikkuus automaattisesti tarkoita terveellistä ruokavaliota.
Minä ainakin painoin 70-luvulla yhtä paljon kuin nyt.
Isäni äiti oli lihava 70-luvulla, lääkäri määräsi laihdutuslääkkeeksi amfetamiinia.
Suklaata oli vähemmän kaupoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat olivat yli satakiloisia, samoin äidin siskot ja mummo. Isän veljistä muutama yhtä iso, samoin isän puolen mummo. Painonvartijat tuli Suomeen v. 1975. Ylipainoa oli varmaan vähemmän siihen aikaan, mutta oli kuitenkin. Eli kaupalliselle toimijalle oli kysyntää.
Olimme melko köyhiä , ruokavalio perunaa ja ruskeaa kastiketta. Ei kasviksia.
Mummon naapurissa asui yksi erittäin lihava nainen. Hänelle oli lääkäri antanut laihdutusohjeeksi tupakoinnin aloittamisen.
Aloitukset tyyliin "ei ollut lihavia silloin" on vaan huonoja provokaatio.
Silloin 70- luvulla ja vielä 80- luvulla lihavat olivat vähemmistö, nykyisin ovat enemmistö. Normaalipainoisia haukutaan nykyisin anorektikoiksi, kun silmät on tottuneet läskeihin.
Niin. Menin talvella pitkästä aikaa uimahalliin. Olen aina ollut todella hoikka ja etukäteen vähän hävetti kun olen sairauden takia lihonut viimeisen vuoden aikana melkein 10 kiloa. Yllätyksekseni näin vain yhden itseäni hoikemman teini-iän ylittäneen. Muutos tuskin on tapahtunut vuodessa, mutta en ehkä ole aiemmin kiinnittänyt huomiota muiden ulkoiseen olemukseen.
Mutta alkuperäiseen kysymykseen: ruoka-annokset ovat kasvaneet (ennen lautasetkin olivat pienempiä), mutta ruoan laatu on heikentynyt. Nykyistä prosessoitua höttöä elimistö ei varmaan edes tunnista ruoaksi, joten koko ajan tekee mieli lisää kun vitamiineista ja muusta tarpeellisesta on puutetta.
Nykyhöttöruuassa on ruokahalua kiihottavia ainesosia, eikä suinkaan vahingossa. Esimerkiksi aromivahventeet, kuten natriumglutamaatti, ja glukoosisiirappi, maissisiirappi jne. lisäävät ruokahalua.
Yleensäkin lähes joka asiaan lisätään sokereita jossain muodossa. Tarkkana saa olla, jos haluaa vaikkapa kinkku-tai muuta leikkelettä taikka pekonia, johon ei ole lisätty sokeria! Ihan käsittämätöntä.
Totta. Liian vähän kiinnitetään tähän huomiota, kun päivitellään kansakunnan lihavuutta. Prosessoitu ruoka ja kaikki nämä ruokahalua kiihottavat ainesosat, mainonta, helppo ja halpa pikaruoka jne ovat seurausta siitä, että ruokateollisuus haluaa rikastua. Tuskin karkkitehtaat tai muut edes väittävät, että toivoisivat ihmisten ostavan enää sen pienimmän mahdollisen karkkilaatikon tai suklaapatukan kerran viikossa... Kauppa se on, mikä kannattaa. Megapussit päivittäin ostoskoriin, ja kassavirta kilisee...
On syytä siinäkin, joka syö liikaa, mutta pitäisi ymmärtää, ettei se ole ainoa syy.
Christiiina kirjoitti:
Mun vanhemmat olivat 20-30-vuotiaita 1970-luvulla. Mun faija sanoi, että siihen aikaan ei ollut tapana syödä ulkona vaan tehtiin tavallista kotiruokaa eikä kaupoissa edes ollut valikoimissa kauheasti herkkuja, kuten sipsejä, suklaata ja karkkeja.
Sitähän tässä on aika monta sivua tolkutettu.

moi