Sellainen ihminen, joka on kokenut kovia, on yleensä se empaattisin ihminen

Olen eri mieltä ap:n kanssa. Kovia kokeneet eivät ole empaattisia, vaan heistä tulee tylyjä. Ihmettelevät, mitä toinen vinkuu pienistä asioista. Ja että elämössä vaan pitää selvitä ja ottaa vastuu itsestään, itkeminen ei auta mitään.

N55

harva pystyy kääntämään vaikeudet voimaksi!

Kovia kokenut ihminen on harvoin empaattinen, enemmän realisti, ja häntä ärsyttää ihmiset jotka valittaa ja vinkuu pienistä, vaikka ei toki sano sitä ääneen. Vaikuttaa ehkä empaattiselta mutta näin ei ole.

Kovia kokeneet on suurimpia uhriutujia ja pyrkivät aina voittajaksi jossain kärsimyskilpailussa.

Eivät ole , he ovat yleensä hiljaa silloin kuin lumihiutaleet valittaa huonoa hiuspäivää.

Vierailija kirjoitti:

Kovia kokenut ihminen on harvoin empaattinen, enemmän realisti, ja häntä ärsyttää ihmiset jotka valittaa ja vinkuu pienistä, vaikka ei toki sano sitä ääneen. Vaikuttaa ehkä empaattiselta mutta näin ei ole.

on teeskentelyä olla muka kovin huolissaan lähes tuntemattomista. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole , he ovat yleensä hiljaa silloin kuin lumihiutaleet valittaa huonoa hiuspäivää.

Miksi puhutte heistä kun tarkoitatte itseänne? Kuten huomaamme niin jonkinlainen halveksunta ja valtataistelu aina mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten päinvastoin, vähättelee kaikkia koska on itse kokenut pahemmin. Ei tarvitse mennä kuin masennuspiireihin niin siellä kilpaillaan kellä on kurjinta. Jos pääsee ylös sängystä niin ei ole Oikeaa Masennusta.

Yksi syy miksen mene vertaistukiryhmänä yms. on juurikin se etten halua olla surkuttelemassa kokemuksia tai märehtimässä ankeuksia. Ennemmin olen ratkaisukeskeinen.

Valitsen tarkkaan seurani ja asiat joiden parissa toimin. t. Kovia kokenut

Jos saan tietää että toinen on ns. kovia kokenut niin en halua olla tekemisissä koska tiedän mitä nämä mielessään ajattelee meistä muista "lumihiutaleista". Esittävät päin naamaa kaikenlaista vaikka mielessään halveksuvat vain.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä ole. Kovia kokeneista kasvaa jo lapsesta pitäen pahoja, sosiopaatteja, kissan potkijoita ja nuorisorikollisia ilman mitään tunteita tai emptiaa. Ne on niitä ketkä isoimmalla todennäköisyydellä istuu vankilassa jo ennen parikymppisiä.

-erityisope

Tuohon vaikuttaa paljon synnynnäinen temperamenttikin. Toisilla on taipumus suunnata viha ulospäin, toiset suuntaavat sen itseensä. 

Erityisope vois mennä takas kouluun vaikka. Ei sotketa lapsia tähän vaan kyse on aikuisista. Ja monet kovia kokeneet lapset ovat menestyneitä, ahkeria jne. Suomen historiasta löytyy monta esimerkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossan määrin pitää paikkansa. Jossain määrin ihmistä jalostaa kärsimys.

 

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

Itse en mieti sitä miksi ihminen on empaattinen, vaan iloitsen ja kunnioitan hänen hienoa luonteenpiirrettään. Koen itse olevani suhteellisen empaattinen ja olen elänyt melko tavallista elämää jossa on ollut muutamia kovahkojakin kokemuksia ja isoja ilon aiheitakin. Kaikilla ihmisillä on elämässään suruja ja iloja; miksi sitten toisista tulee empaattisia ja toisista ei lainkaan, en tiedä.

Olen saanut elää normaalia elämää ja uraputken ensin työntekijänä, sitten yrittäjänä, perustaa perheen sekä hankkia ok - talon. Sitten iski burnout kolmikymppisenä ja ehti vaikeaan masennukseen asti, jota jouduttiin hoitamaan osastoilla. Lääkityksiä kokeiltiin, kuntoutusta ja lopulta sähköhoitoa. Menetin kaiken avioeron myötä. Yritin itsaria ekan kerran, kun sain psykoosin. Todettiin bipolaari, jota lääkittiin ja osastoilla rampattiin. 

Tapasin toisen naisen elämässäni ja vuosien jälkeen sain mahdollisuuden omistaa vielä talon ja yrittää elää normaalia arkea. Lopulta ero ja kaikki meni toisenkin kerran. Sain toisen psykoosin ja tietenkin taas yritin itsaria, mutta läheinen ehti soittaa ambulanssin ja pelastuin ihmeen kaupalla. Luulin että kaikki on ohi. Minut on nukutettu 49 kertaa, osa kirurgisia toimenpiteitä. Fyysinen ja henkinen kipu on aivan liian tuttua ja vienyt vuosia elämästäni.

Tapasin kolmannen naisen elämässäni ja olen saanut kokea rakkauden samoin kuin olisin teini jälleen. Sain taas talon ja kolmannen mahdollisuuden normaaliin elämään. Pidin tätä täysin mahdottomana ja olin luovuttanut jo kahdesti elämässä. Nykyään hoidan peruskuntoa ruokavaliolla ja liikun paljon, lääkityksistä ja hoidoista ei ole apua minulle, ehkä ne auttaa tietyn ajan/elämänvaiheen yli joillekin.

Luonne on aina ollut liiankin empatiakykyinen, huolehdin toisista, yritän parhaani enkä jaksa stressata pikkuasioita. Tykkään luonnostaan kuunnella toisia ja keskustella monipuolisesti elämästä, myös synkimmistä asioista. Ei ole merkitystä, millainen "status" on, jokaisella on oma tarinansa ja kaikki ovat omia, uniikkeja yksilöitä. Minulle on ehdotettu useasti että olisi hyödyksi vielä kokemusasiantuntijana. Oma halu on auttaa muita hankalissa elämäntilanteissa kuuntelemalla sekä omia kokemuksia asioista, joita ei ainakaan kannata tehdä ennenkuin on toipunut kunnolla ja harkinnut ja suunnitellut pidempään.

Olen hiljainen, ajattelen kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Olen liian herkkä ja aistin tunnelman ihmisistä ja pettymyksiä tuottaa ihmisten "esittäminen", rakastan ja arvostan aitoutta, jollaista näkee valitettavan harvoin. Arvostan elämän monimuotoisuutta ja elämää itsessään. Luonnon ääreltä löytyy kaikki, myös rauha, kärsivällisyys, läsnäolo ja kauneus. Elämä nykyisellään on aivan liikaa oravanpyörää ja aivan liian monet stressaa "turhaan" (esim. ulkonäkökeskeisyys, raha, ura). Tiedostan olevani onnekas ja "jatkoajalla", toivon onnekkuutta ja sitkeyttä jokaiselle, koskaan ei pitäisi luovuttaa.

Lisäksi valehteleminen, hyväksikäyttäminen, kaksinaamaisuus ja huijaaminen on jonkinlainen "normi" nykymaailmassa. Väkivaltaa on aivan liikaa. Pahoja ihmisiä on aivan liikaa. Miten saataisiin elämästä enemmän aitoa välittämistä ja kunnioitusta toisia kohtaan? Enemmän yhteisöllisyyttä, yhteen hiileen puhaltamista. Nuorille harrastuksia ja sitä kautta kavereita ja sosiaalistukista. 

Pitkä ja sekava teksti, pahoittelen sitä, koska en ole uskaltanut aiemmin kirjoittaa palstalle mitään kokemuksiani. Toivon kaikille rauhaa ja rakkautta elämään, siitä kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain, aina voi löytää jotain tällä hetkellä mahdottomalta tuntuvaa, päästä elämään omaa unelmaa. 

Tai sitten asshole kiireestä kantapäähän, ap.

Riippuu ihmisestä. Jotkut muuttuu vastoinkäymisten myötä empaattisemmiksi, joistain tulee vähemmän empaattisia. Jotkut pysyvät samassa.

Minusta tuli epäempaattinen mulkvisti kun näin mitä muut kovia kokevat ympärillä puuhasivat.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli epäempaattinen mulkvisti kun näin mitä muut kovia kokevat ympärillä puuhasivat.

Mitä ne puuhasivat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli epäempaattinen mulkvisti kun näin mitä muut kovia kokevat ympärillä puuhasivat.

Mitä ne puuhasivat?

Kaivoivat joka päivä itselleen syvempää kuoppaa yrittämättäkään kiivetä ylös.