Miten tulette toimeen kaikkea pelkäävien ihmisten kanssa? kyse pelokkuudesta, joka näyttäytyy huolena

Vierailija kirjoitti:

Miisku kirjoitti:

Olen itse se "arkajalka" ja minun kanssani tulee toimeen, jos antaa minun tehdä asiat omalla tavallani. Pyrin olemaan puuttumatta muiden asioihin, mutta jos näen vaaranpaikan, sanon sen ääneen. Minä päätän miten toimin lapseni kanssa. Ihmiset saa aivan rauhassa pitää minua kaikkea pelkäävänä tyyppinä.

Mutta oikeasti, jättäisitkö sinä sanomatta näissä tilanteissa?

- Taaperolle on puettu liian isot pelastusliivit ja haararemmiä ei ole kiinnitetty.

- Lapsen turvaistuin on kiinnitetty väärin.

-Kylpyhuoneeseen on jätetty vauvan kylpyvati vesineen päivineen ja ovi auki. Perheessä reilu vuosikas lapsi.

- Pinnasängyn vieressä on seinäkiinnitteisen yövalon johto (kuristumisvaara).

Monesti ihminen ei tule ajatelleeksi, että jokin asia voi olla vaarallista. Mietin aina miten asiasta sanon ja yritän sanoa mahdollisimman neutraalisti ja ystävällisesti, ilman minkäänlaista syyttävää äänensävyä. Entä jos en sanoisi mitään ja jotain kävisi? En voisi elää asian kanssa, olinhan huomannut asian. Entä jos lapsen huoltaja/hoitaja ei ollut huomannut tätä vaaraa.

Omat lapseni saavat kyllä juosta, kiipeillä ja tehdä paljon muitakin asioita. Olen kuitenkin tietyistä turvallisuuteen liittyvistä asioista tarkka. (Turvaistuin, pyöräilykypärä, pelastusliivit jne.) Tiedostan, että äärimmäisestä huolellisuudesta huolimatta jotain voi aina käydä, mutta kyse onkin riskien minimoimisesta. Minun mielestäni on varsin luonnollista, että yritän toimia mahdollisimman turvallisesti, mutta ai hitto että tämä rassaa joitakin ihmisiä. Olen kuullut, että olen liian tarkka, kyllähän nyt lyhyen matkan voi kuljettaa ilman turvaistuinta/väärän kokoisilla pelastusliiveillä/käyttää väärän kokoista noin 20 vuotta vanhaa pyöräilykypärää. Olin kuulemma hysteerinen, kun ulkomailla suuressa kaupungissa reissatessa en antanut kaksivuotiaan pellavapään juoksennella jalkakäytävällä ilman että aikuinen pitää kädestä kiinni.

Ymmärrän, että kaltaiseni ihmisen kanssa voi olla sietämätöntä elää ja olla. Voin kuitenkin kertoa, että minunkin on toisinaan vaikea olla ja elää sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät mieti sekuntiakaan onko jokin asia turvallista tai edes järkevää.

Ap linjoilla.

En tarkoita tuollaisia hengenvaarallisia tilanteita. Eli oikeasti jos jotain menee pieleen, niin hengenlähtö on varma. Tarkoitan asioita, joilla ei loppupeleissä ole oikeasti merkitystä. Kaiken voi korjata, jos menee pieleen.

Toivon, että Thermacell-keskustelu loppuu.

No kuten sanoin, ota huolet tosissaan ja osoita ne vääriksi jollain totuuspohjaisella vasta-argumentilla.

Jos jatkaa jankkaamista, sitten asian voi ohittaa.

Itselläni on työkaveri joka pelkää aina pahinta. Jos kesken työpäivän tulee lähisukulaiselta puhelu, vastaa hän aivan paniikissa ja joskus pääsee itku puhelun jälkeen vaikka kyse ei hätätilanteesta tms, säikähti vain puhelua niin paljon. Myös kaikki työhön liittyvät arkipäivän pikku ongelmat tulee raportoimaan ns. huoliäänellä ja aina negatiivisesta kulmasta. Teemme toimistotyötä jossa ei olla vastuussa ihmishengistä tai taloudesta.

Itse en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin olla ylikorostetun rauhallinen ja esittää konkreettiset ratkaisut kulloiseenkin pulmaan. Toki välillä ärsyttää, kun työkaveri näkee muutoksissa, uusissa ideoissa ja hankkeissa aina ensimmäisenä negatiiviset puolet. Silloin joutuu aina perustelemaan ja rautalangasta vääntämään. Työkaveri myös helposti ymmärtää väärin kuulemansa, ja aina jotenkin nurinkurisesti ja mustavalkoisesti. Joskus tekisi mieli sanoa että rauhoitu ja kuuntele.

Mutta onhan tuo jatkuvassa hätätilassa oleminen varmasti myös raskasta.

"Thermacelliä ei kande käyttää, koska se on myrkky, ja koska pölyttäjät."

No ihan OT, Thermacell ei erottele mitä ötököitä se ottaa hengiltä. Sinne menevät myös jo alati häviävät pölyttäjät ja jos mehiläiset kuolevat sukupuuttoon, me tullaan nopeasti perässä.

Itse olen tuollainen neuroottinen tyyppi.

Kun se sukellusveneonnettomuus tapahtui, mun ensimmäinen ajatus oli, että ketkä hullut ovat valmiita ottamaan riskin ja menemään moisella kapistuksella niin syvälle. Mä en olisi suostunut, vaikka mulle olis maksettu se 200 000$.

Anturit on aina ylivirittyneet vaistoamaan potenttiaalisia uhkia. Minkäänlaista riskienottokykyä ei ole.

Sen takia, en varmaankaan hanki lapsiakaan. Pelkään, että kasvattaisin heistä jotain pumpuliinkäärittyjä palleroita, jotka suurinpiirtein eivät ikinä pääsisi kokeilemaan omia siipiään.

Neuroottisuus on luonteenpiirre. Sille ei voi oikein mitään muuta kuin altistaa itsensä rohkeasti uusille asioille.

Itse pelkäsin nuorena hevosia. Sitten menin rohkeasti talleille ja hepan selkään.

Nykyään ratsastan tottuneesti. Eli kun teet jotain asiaa 100 kertaa, alat luottaa itseesi.

Toisaalta vaistoan asioita, mitä muut eivät näe tai eivät piittaa. Esim. ihmisissä hoksaan jo alkuvaiheessa, jos he ovat epäaitoja tai voiko heihin luottaa tai pikemminkin, missä määrin heihin voi luottaa. Mulle on usein sanottu, että mulla on hyvä ihmistuntemus.

Mielestäni ei ehkä niinkään vaan mua jää vaivaan tietyt "red flag'it" tai varoitusmerkit ihmisissä, jotka muut jättää huomiotta vaikka ehkä hekin huomaavat ne mutta eivät pidä niitä tärkeinä.

Siis, totuuden nimissä, me kaikki ollaan rikkinäisiä ja annettaan näitä signaaleja.

Itseäni ei haittaa muiden keskeneräisyys vaikka oma keskeneräisyys haittaakin.

Vaistoan, milloin muhun yritetään vaikuttaa tai manipuloida. Tämän takia en ottanut "piikkiä".

Luen mielelläni "salaliittoteorioita" koska nautin niistä kuin scifi-novelleista ja niissä on aina ripaus totuutta taustalla, koska neurootikon maailma ei koskaan ole "yksiulotteinen" yhden totuuden maailma.

Kadehdin ihmisiä, jotka uskaltavat kiivetä Himalajalle ilman varaköysiä, tunkeutua Amazonin viidakkoon, hypätä laskuvarjolla, surffata New Smyrna Beach'illa ym.

Neuroottisuus on feminiininen ominaisuus. Siitä oli luolaihmisille hyötyä, kun lapsia uhkasivat paljon suuremmat vaarat kuin nykyään.

nykyään maailma on superturvallinen verrattuna luolamiesaikoihin mutta meidän geeniperimä on luolamiehiltä.

Neuroottisten luolaäitien lapsista säilyi hengissä suurempi osa kuin "rennompien" äitien lapsista mutta nykyajan turvallisessa maailmassa siitä voi olla jopa haittaa, koska neuroottinen mieli on "ohjelmoitu" etsimään vaaroja ja jos niitä ei ole, niin niitä on "keksittävä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen neuroottinen ihmistyyppi. Suosittelen sanomaan jotain sellaista, että turha huoli, tuskin toteutuu. Tai ihan olankohautuksella ohittamaan.

Toki osa noista esimerkeistäsi ei liittynyt varsinaisesti kaiken pelkäämiseen vaan oli ihan tutkittuakin tietoa (kuten thermacell ja överiprosessoidun lihan haitat). Tai jos kuusen juuret oikeasti ovat vaarassa, niin ehkä sen kuopan voisi vähän sivummalle kaivaa. Ärsyttää sellainen, että ruvetaan päätä pahkaa tekemään ottamatta asioista yhtään selvää, ja sitten kantapään kautta opitaan ja kaikki kärsivät.

Minäkin olen tällainen. Lapsena jo opetettu, että kaikki on vaarallista, ihmiset haluaa vaan pahaa ja missä vaan voi sattua mitä vaan.

Mitään yleispätevää ohjetta on vaikea antaa, joskus on ihan hyvä huomioida nämä ajatukset ja toimia niiden mukaan, joskus taas huomioida, mutta jättää noudattamatta. Mutta ainakaan ei pidä sanoa höpöhöpö tai muuta mitätöivää.

Minusta taas joskus voi todellakin sanoa höpöhöpö tai muuten "mitätöidä" tai "vähätellä". Omat huoleni ovat joskus aivan idioottimaisia ja turhia, ja on hyvä jos niihin ei lähde mukaan eikä anna tilaa huolien paisumiselle.

-tuo ensimmäisen kommentin kirjoittaja-

Toisaalta on tilanteita, jolloin olisin toivonut toisen sanovan "hyvä että huomasit" ja " kiitos että huomasit".

Joissakin huolissa on järkeä. Mutta tuskin laiturin lauta katkeaa, siinä on ehkä vaarallista jonkun yksittäisen keski-ikäisen juosta ellei ole hyvä tasapaino, mutta nuori pystyy siihen vielä. Lasten pitäisi juosta ja leikkiä jos on se tunne, koska se on osa kropan ja aivojen kehitystä. Eri asia missä, ettei riehu kaupassa tms. Ehkä metvurstia ei kannata syödä joka viikko liikaa, vaikka kaikki kai syövät jotain epäterveellistä. Onko vastaus negaava vai onko siinä perää? Yrittääkö kontrolloida vai ei? Pitäisi olla kai positiivisiakin aiheita, jos ei ole ei juttele liikoja tai lainkaan.

"Sinänsä järkeviä ihmisiä, ja riskien toteutumisessa mahdollisuuksia, mutta ongelma on siinä, että koko ajatusmaailmaa värittää pelko. Kyse ei ole varsinaisesta mt-ongelmasta."

Jos koko ajatusmaailmaa värittää pelko, niin silloin on kyllä kyse mt-ongelmasta. Kyseessä voi olla esim. yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tai jokin persoonallisuushäiriö.

Persoonallisuushäiriöitä monenlaisia muitakin kuin se kuuluisa narsismi. Jollakulla voi persoonallisuushäiriön keskiössä olla negatiivisuus ja murehtiminen. Persoonallisuushäiriö tarkoittaa pitkäaikaisia ja joustamattomia ajattelu- ja käyttäytymismalleja (kansankielellä voisi sanoa luonteenpiirteitä), jotka poikkeavat merkittävästi normaalista ja ovat niin hallitsevia, että niistä koituu merkittävää haittaa ihmiselle itselleen ja/tai hänen lähipiirilleen. Nämä voivat olla monenlaisia: epäluuloisuutta, vaativuutta, läheisriippuvuutta, itserakkautta, itseinhoa, huomionhakuisuutta, aggressiivisuutta, negatiivisuutta... Siis piirteitä, joita kaikissa terveissäkin ihmisissä esiintyy lievissä määrin, mutta persoonallisuushäiriössä ne ovat niin hallitsevia, että täyttävät yllä olevan määritelmän. Persoonallisuushäiriöt kumpuavat lapsuuden ja nuoruuden aikaisisista vaikeista kokemuksista tai vaille jäämisestä. Esim. koko aikusiän jatkuva laaja ja voimakas negatiivisuus voidaan diagnosoida nimellä depressiivinen persoonallisuus ja se saattaa kummuta esim. kotioloista, joissa vanhemmat olivat aina pessimistisiä/pelokkaita/lyttääviä ja myös lapsi oppi suhtautumaan maailmaan tällä tavalla.

Sorry, tämä viesti ei nyt vastannut mitenkään ap:n kysymykseen että miten tällaisen ihmisen kanssa pitäisi toimia. Oli vaan pakko tarttua tuohon yhteen kohtaan. Ehkä tämä voi auttaa vaikka ymmärtämään paremmin, miksi se ihminen on niin raskas.

Up