Liikunnasta mitä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä et tunnu ymmärtävän, että eri ihmiset pitävät eri asioista.

Ja sinä otat henkilökohtaisesti?

Täytyy ymmärtää ap, että ihmiset ovat vain erilaisia ja kuka mistäkin kiinnostuu. Jotkut pitävät enemmän kirjojen lukemisesta, taiteesta ym. ym. Lista on pitkä. Vaikka itse tykkään käydä kävelyllä luonnossa ja harrastan muutakin urheilua, niin en ole syyttämässä toisia, kun eivät tee sitä ja tätä. Meidät kaikki on luotu vain omalle paikalleen tekemässä juuri sitä, mitä elämä on tarkoittanut meille itse kullekin. Meistä kaikki eivät ole urheilijoita. Täytyy vain hyväksyä tämä elämän kirjo kaikille. Joten opettele ap hyväksymään toiset sellaisina kuin ovat. Jos sinä ap urheilet, niin miksi ihmeessä pakotat muutkin hyväksymään sinun ajattelusi? 

Myös esim veriarvot vaikuttavat tähän ja jollain, esim itselläni on perinnöllisesti matala hemoglobiini ja olen aina ymmärtänyt ja hyväksynyt sen että ei musta tällaisena aneemisena ihmisenä ole samanlaisiin liikuntasuorituksiin kuin sellaisesta, jonka veri kuljettaa happea lihaksille tehokkaammin hemoglobiinin ollessa vaikka 130-140. Harrastan silti liikuntaa mutta sellaista joissa tulee hyvä fiilis esim luontoa ja maisemia katsellessa tai kuntosali, jossa voin kehittyä omalla tavallani ja pitää yllä fyysistä jaksamista perus arkea varten. Itse liikuntasuoritus ei yleensä kuitenkaan tuo mulle mitään mielihyvää vaan ne ovat ne vaikkapa Lapin maisemat ja luonnonrauha, mökin tai lähiympäristön metsät ja linnunlaulu, tuoksuvat kukat ja vihreät puut jne. Ja salilla käymisessä ja kotijumpassa kiinnostaa sen hyödyt, ei se itse tekeminen niinkään. 

Eiköhän apn pointtina ole liikunta ei urheilu. Liikunta kun vaan on terveellistä. Omien voimavarojen mukaan mutta kuitenkin.

Täällä tuntuu muutamalle liikuntafanaatikolle menevän pahasti nahan alle se, että joku ei olekkaan samanlainen kuin he. Ihmiset pitävät eri asioista, eikä kukaan ala tekemään hampaat irvessä jotain sellaista, mistä ei pidä.

Miksi on niin uhkaavaa, jos joku tuntee itsensä? 

Jep, mäkää en ollu hyvä eka mutta jatkoin vaan tekemistä 

Olen samaa mieltä, tuli treenattua tiettyä juttua puoli vuotta ennenkuin koin olevani edes jotenkin hyvä tässä asiassa

En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan "ei ollut minun juttuni" kun hän tarkoittaa, että jalkoihin sattui. Täysin järjetön aloitus.

Taas joku "personal trainer" pätemässä kun on löytänyt uuden harrastuksen.

Ap on täysin oikeassa. Olen nyt jo useamman vuoden ollut todella koukussa etenkin salilla käymiseen. Suoranaisesti alkaa masentamaan, kun en pidempään aikaan pääse treenailemaan, kuten esimerkiksi koronasekoilun aikana. Mutta arvatkaa mitä? Ensimmäiset pari viikkoa olivat epämieluisat, mutta pakotin vain itseni jatkamaan. Sitten jo ensimmäisen kuukauden päätteeksi olin täysin koukussa ja rakastuin tuohon aktiivitettiin. En tykännyt siitä aluksi, koska olin ollut pitkään laiska, epäurheilullinen ja mukavuudenhaluinen. Onhan se vähän shokki keholle yhtäkkiä "rääkätä" sitä tuolla tavalla, mutta ennen kuin huomaatkaan sama keho (ja mieli) alkaa jo "vaatia" lisää urheilua vaan. Kaikki ovat toki erilaisia, mutta kannattaa antaa jollekin mahdollisuus, mieluummin pari kuukautta, ennen kuin aidosti tiedät tykkäätkö siitä vai et.

Vierailija kirjoitti:

Myös esim veriarvot vaikuttavat tähän ja jollain, esim itselläni on perinnöllisesti matala hemoglobiini ja olen aina ymmärtänyt ja hyväksynyt sen että ei musta tällaisena aneemisena ihmisenä ole samanlaisiin liikuntasuorituksiin kuin sellaisesta, jonka veri kuljettaa happea lihaksille tehokkaammin hemoglobiinin ollessa vaikka 130-140. Harrastan silti liikuntaa mutta sellaista joissa tulee hyvä fiilis esim luontoa ja maisemia katsellessa tai kuntosali, jossa voin kehittyä omalla tavallani ja pitää yllä fyysistä jaksamista perus arkea varten. Itse liikuntasuoritus ei yleensä kuitenkaan tuo mulle mitään mielihyvää vaan ne ovat ne vaikkapa Lapin maisemat ja luonnonrauha, mökin tai lähiympäristön metsät ja linnunlaulu, tuoksuvat kukat ja vihreät puut jne. Ja salilla käymisessä ja kotijumpassa kiinnostaa sen hyödyt, ei se itse tekeminen niinkään. 

Mulla on ollut alhainen ferritiini ja hemoglobiini koko elämän, mutta sitten aloin nelikymppisenä harrastaa juoksua ja kahden vuoden jälkeen oli noussut hb yli 150. Mullekaan ei tullut koskaan mitään mielihyvää liikunnasta, mutta nyt kun olen sinnikkäästi vain jatkanut niin alkaa ekaa kertaa tulla! Eilen lenkillä jopa nautin. Ja tämä vaati siis sen, että pari vuosikymmentä jaksoin yrittää ja lopulta onnistuin säännöllisen liikunnan aloittamisen ja ylläpitämisen. Ihmiset on kyllä erilaisia, mutta myös muutos on mahdollinen!

Vierailija kirjoitti: Mulla on ollut alhainen ferritiini ja hemoglobiini koko elämän, mutta sitten aloin nelikymppisenä harrastaa juoksua ja kahden vuoden jälkeen oli noussut hb yli 150. Mullekaan ei tullut koskaan mitään mielihyvää liikunnasta, mutta nyt kun olen sinnikkäästi vain jatkanut niin alkaa ekaa kertaa tulla! Eilen lenkillä jopa nautin. Ja tämä vaati siis sen, että pari vuosikymmentä jaksoin yrittää ja lopulta onnistuin säännöllisen liikunnan aloittamisen ja ylläpitämisen. Ihmiset on kyllä erilaisia, mutta myös muutos on mahdollinen!

Minulle tapahtui ilmiömäisesti samalainen muodonmuutos.

Nyt tepastelen rehvakkaasti peilin edessä kuin mikäkin palkintohevonen hampaat irvessä henkseleitä henkisesti paukutellen.

Peilikuva on kuin magneetti ja toisinaan ihan leikilläni otan suklaapatukan käteeni ja mainostan sitä, niin hyvännäköiseksi olen liikunnan ansiosta muuttunut.

Voin vain kuvitella papa ymamaa maa papa ymamaa maan soimassa taustalla, kun jap-patukan voimasta jaksan ja jaksan aina vain.

No mulla kyllä on paino vain noussut, kun aiemmin ei ollut lihaksia eikä ruokahalua, että pelkän ulkonäön puolesta ei olis kannattanut :D

kerran kokeilin teinevoimistelua ja kolmiloikkaa sekä korkeushyppyä koulussa ja ne sattui. en ole sen jälkeen kokeillut.

Opettaja yritti manipuloida minua tuolla samalla tekosyyllä, että kukaan ei ole seppä syntyessään, että kipu lähtee pois, kun opit oikean tekniikan.

No en uskonut, koska olin varma, että kokemani kipu oli jotain sellaista, joka kertoi, että ei näitä. en siis suostunut sitten enää yleisurheiluun tai telinevoimisteluun. Opettaja sai siitä herneen nokkaansa ja tiputti liikuntanumeroni kutoseen. sen jälkeen inhosinkin koululiikuntaa ylipäätään.

Lukiossa sitten kävikin ilmi, että jalassani oli synnynnäinen rakennevika. Sen vuoksi en saa harrastaa kaikkea liikuntaa ja kuinka ollakaan.... esimerkiksi  nuo urheilulajit olivat kiellettyjen listalla. Siellä on muitakin. En saa koskaan niitä harrastaa.   Onneksi tottelin omaa intuitiivista ymmärrystäni kehostani enkä ammattitaidotonta liikunnan opettajaa.

Olen siis edelleen "kerran kokeilin, eikä koskaan enää" -leirissä, mutta on todella satuttavaa, jos joku urheiluhullu alkaa saarnaamaan, että kokeile vähän pidempään, kokeile nyt, mikä sun asenteessa on vikana, ei urheilu noin hirveää voi olla. Niin... ei olekaan. minäkin rakastan urheilua, mutta minä en halua joutua pakotetuksi tai painostetuksi kertomaan miksen halua edes kokeilla tiettyjä urheilulajeja. Pitäisi uskoa, jos joku sanoo, että en halua kokeilla, se ei sovi minulle.

Minulta lääkäri kielsi kamppailulajit ja kontaktilajit selän synnynnäisen rakennevian takia, mutta yllättäen säännöllisesti harrastettuna kontaktilajit pitävät selkäkivut poissa. Pahimmillaan kivut olivat kun en harrastanut kuin kävelyä ja työntekoa.

Liikunnan ihmeseteleitä kun saisi niin voisin käydä urheilemassa.