Lue keskustelun säännöt.
Aikuisena todettu autismi naisella
Kirjolla
28.06.2023 |
Onko muilla kokemuksia aikuisena diagnosoidusta autismista? Olen itse 35+ nainen ja yritin saada prosessia tulille, mutta työterveydessä sanottiin suoraan, että "pärjään liian hyvin" ja että "olen menetettyä sukupolvea". Mikä neuvoksi? Pääseekö kunnallisen kautta kuinka helposti tutkimuksiin?
Kommentit (16)
Mitä sä sillä diagnoosilla teet? Mihin sitä tarvitset? Jos kerran pärjäät elämässä hyvin ja olet 35v pärjännyt.
Itselläni on autismipiirteitä mutta so what? Ei mikään diagnoosi muuttaisi mun elämää mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pärjäät, tuskin nykyisin edes saat diagnoosia - aika usein vaaditaan ns tuen tai kuntoutuksen tarve. Itse pääsin tutkimuksiin noin miljoonannen burnoutin jälkeen. En kertakaikkiaan pärjännyt työelämässä kuin pieniä jaksoja, korkeakoulututkinnoista huolimatta. Ja tämä yhä pahenevana luuppina, käytännössä en enää toipunut ollenkaan, vaan sairastuin fyysisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Jos pärjäät, tuskin nykyisin edes saat diagnoosia - aika usein vaaditaan ns tuen tai kuntoutuksen tarve. Itse pääsin tutkimuksiin noin miljoonannen burnoutin jälkeen. En kertakaikkiaan pärjännyt työelämässä kuin pieniä jaksoja, korkeakoulututkinnoista huolimatta. Ja tämä yhä pahenevana luuppina, käytännössä en enää toipunut ollenkaan, vaan sairastuin fyysisestikin.
Tätä juuri pelkään, että jos en saa minkäänlaista diagnoosia asiasta, en saa nykyisellä työpaikalla (tai tulevissa töissä) sellaisia tukitoimia, joita tarvitsen jaksamiseen ja sitten jossain kohtaa tulee taas totaalinen stoppi. Olen itsekin ollut aiemmin "masennuksen ja sosiaalisen ahdistuneisuuden" takia pitkiä pätkiä poissa työelämästä. En haluaisi enää siihen jamaan takaisin. Haluaisin jaksaa töissä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Olisit pyytänyt työterveyslääkäriltä tarkennusta tuohon jälkimmäiseen ja sen selityksen kirjaamista koneelle. Törkeästi sanottu.
Sinun kannattaa olla yhteydessä oman alueesi Autismiliittoon tai -yhdistykseen. Heiltä saa paljon asianmukaisia neuvoja prosessin aloitukseen. Autismiliiton nettisivuilla on paljon oppaita. Autismikirjon naiset oppivat maskaamaan oireitansa joskus jopa pelottavan hyvin, koska pojille sallittiin helpommin epäsiisteys, eikä pojilta vaadittu sosiaalisesti samaa tasoa, kuin tytöiltä vaadittiin. Tämä siis n. 30 vuoden takainen kasvatusajatus, nykyään kasvatetaan tasa-arvoisemmin.
Se, että nainen on saanut elämässään jotain aikaiseksi, ei ole itsessään mikään syy evätä diagnoosia. Joku voi olla menestynyt työssään, mutta kotona on todella vaikeaa hoitaa muutamia tai useampia asioita. En tiedä miten ennen diagnoosia, mutta diagnoosin jälkeen oman kunnan sosiaalityöntekijät voisivat ehkä auttaa. Heitä velvoittaa mm. vammaislaki ja autisminkirjolla oleva henkilö on oikeutettu tarvitsemaansa mahdolliseen palveluun.
Jos puhuminen on vaikeaa, tai on haastavaa löytää juuri oikeita sanoja ja termejä, tapaaminen ahdistaa, yhteydenpitoa voi myös pyytää vaikka sähköpostilla. Tämä myös helpottaa myöhemmin asioihin palaamista, omaan tahtiin, ja kaikesta yhteydenpidosta, myös asioiden eväämisestä/sen yrityksestä/muusta venkoilusta, jää jälki.
Kiitos vinkeistä todella paljon :) Työterveyden kohtaaminen oli tosiaan niin rankka kokemus, että ajattelin pitää ns. taukoa diagnoosin haun suhteen nyt kesän, koska en usko, että jaksan uutta tällaista kokemusta. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sillä diagnoosilla teet? Mihin sitä tarvitset? Jos kerran pärjäät elämässä hyvin ja olet 35v pärjännyt.
Itselläni on autismipiirteitä mutta so what? Ei mikään diagnoosi muuttaisi mun elämää mitenkään.
Henkilökohtaisella tasolla olisi itselleni ainakin tärkeää, että minulla olisi mustaa valkoisella asiasta. Vaikea selittää auki sitä miksi: tavallaan haluaisin saada varmuuden siihen, että en ole kuvitellut asiaa. Tai että oireet ovat todellisia. Tai että voin oikeasti luvan kanssa surra sitä, millaista elämäni olisi voinut olla, jos olisin saanut diagnoosin jo lapsena. Vaikea selittää, toivottavasti tästä sai edes jotenkin kiinni. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Clara Törnvall on kirjoittanut hyvän kirjan, naisia autismin kirjolla, kannattaa tutustua. Kirjassa hän avaa myös omaa prosessiaan, hän on 'hyvin pärjäävä', sai diagnoosin noin nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sillä diagnoosilla teet? Mihin sitä tarvitset? Jos kerran pärjäät elämässä hyvin ja olet 35v pärjännyt.
Itselläni on autismipiirteitä mutta so what? Ei mikään diagnoosi muuttaisi mun elämää mitenkään.
Hyvä sulle. Mutta älä oleta, että muut ovat samanlaisia kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsin itse julkisella puolella tutkimuksiin. Mulla oli jo psykiatrian poliklinikan asiakkuus, niin sitä kautta järjestyi. En tiedä miten helposti terveyskeskuksen kautta järjestyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sillä diagnoosilla teet? Mihin sitä tarvitset? Jos kerran pärjäät elämässä hyvin ja olet 35v pärjännyt.
Itselläni on autismipiirteitä mutta so what? Ei mikään diagnoosi muuttaisi mun elämää mitenkään.
Mun elämän diagnoosi todellakin muutti täysin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sillä diagnoosilla teet? Mihin sitä tarvitset? Jos kerran pärjäät elämässä hyvin ja olet 35v pärjännyt.
Itselläni on autismipiirteitä mutta so what? Ei mikään diagnoosi muuttaisi mun elämää mitenkään.
Kyllä mulle ainakin sen tajuaminen, että aistin ja koen maailman perustavanlaatuisesti eri tavalla kuin yli 90 % ihmiskunnasta on ollut elämäni suurin Ahaa - elämys, joka on mullistanut ja muuttanut kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En myöskään päässyt tutkimuksiin, ei nähty tarpeelliseksi, vaikka olen työkyvytön. En sitten tiedä miten tästä nousta työelämään jos ei tutkimuksia ja niiden avulla ammattiapua saa. Kuitenkin koko elämäni olen kokenut olevani poikkeava ja elämäni on yhtä kaaosta.
Jos teiltä yritetään evätä se tutkimuksiin pääsy, niin käskekää lääkärin katsoa Käypä Hoito -suosituksista naisten autismi. Siis nimenomaan naisten autismi, ei pelkästään autismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmilleni ehdotettiin sosiaalisten ongelmieni takia tutkimuksia, kun olin alakoulussa, mutta vanhempani kieltäytyivät. Menin parikymppisenä työterveyteen purkamaan pahaa oloani työssä jaksamisesta, kun olin siirtynyt opinnoista kokoaikatyöhön. Esimerkiksi sosiaaliset kontaktit ja oma-aloitteisuus ovat minulle todella vaikeita asioita, koska en monesti ymmärrä lainkaan, miten minun odotetaan toimivan, enkä osaa reagoida, jos vastapuoli keskustelussa sanoo vaikka jotain muutakin kuin luettelee robottimaisesti asiaan liittyviä seikkoja. Tämä antaa kylmän ja empatiakyvyttömän kuvan minusta, vaikka oikeasti olen esim. todella itkuherkkä. Olen alalla, jossa koko 5v yliopistotutkinnon sai tehtyä istumalla kotona, lukemalla kirjoja ulkoa ja tenttimällä, puhumatta juuri kellekään. Mulla työterveys suhtautui hyvin suopeasti minuun ja ongelmaani, ja jokainen siellä minua haastatellut lääkäri ja psykiatri katsoi, että hyötyisin diagnoosista ja että minulla on as-piirteitä.
Työterveydessä minua ei jostain syystä voitu diagnosoida loppuun vaan piti laittaa lähete neuropsykiatriaan. Suhtautuminen mielenkiintoisesti muuttui, kun työterveyden lähete otettiin vastaan neuropsykiatrian puolella. Siellä lääkäri osasi sen 2 sivun lähetteen perusteella sanoa, että minulla ei ole niinkään autismia kuin pikemminkin burnout, ja katsoi, että hyötyisin enempi tukitoimista siihen burnoutiin. Vaikka työterveydessä oli nimenomaan katsottu, että se burnout johtuu as-piirteistäni, ja sitä burnoutia hoitamalla ei päästä mihinkään, jos muutoksia ei keksitä siihen, mikä sen aiheutti! Pitkin hampain neuropsykiatrian yksikkö pisti minut jonon hännille johonkin työryhmään, ja siellä ollaan edelleen yli vuotta myöhemmin, keltään en ole odotusaikana saanut yhteydenottoa. Minun oli pakko tänä vuonna lopettaa se työ, jonka takia hain apua.
Diagnoosia tai edes yhteydenottoa siis edelleen odotellaan, mutta mitään apua siitä tai tukitoimista ei enää ole nykytilanteeseeni. En enää edes uskalla luottaa siihen, että pärjään koko työelämässä.
Kirjolla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pärjäät, tuskin nykyisin edes saat diagnoosia - aika usein vaaditaan ns tuen tai kuntoutuksen tarve. Itse pääsin tutkimuksiin noin miljoonannen burnoutin jälkeen. En kertakaikkiaan pärjännyt työelämässä kuin pieniä jaksoja, korkeakoulututkinnoista huolimatta. Ja tämä yhä pahenevana luuppina, käytännössä en enää toipunut ollenkaan, vaan sairastuin fyysisestikin.
Tätä juuri pelkään, että jos en saa minkäänlaista diagnoosia asiasta, en saa nykyisellä työpaikalla (tai tulevissa töissä) sellaisia tukitoimia, joita tarvitsen jaksamiseen ja sitten jossain kohtaa tulee taas totaalinen stoppi. Olen itsekin ollut aiemmin "masennuksen ja sosiaalisen ahdistuneisuuden" takia pitkiä pätkiä poissa työelämästä. En haluaisi enää siihen jamaan takaisin. Haluaisin jaksaa töissä. Ap.
Nää on juuri niitä syitä miksi pitäisi tutkia. Autismin kun ei ole mitään lääkettä. Eli ainoa keino on antaa tukea työhön, voi tarvita enemmän lepoa työn välissä kuin muut esim. vuorotyötä voi olla mahdotonta tehdä. Oiskohan mahdollista tavata jotain muuta lääkäriä.
Olisit pyytänyt työterveyslääkäriltä tarkennusta tuohon jälkimmäiseen ja sen selityksen kirjaamista koneelle. Törkeästi sanottu.
Sinun kannattaa olla yhteydessä oman alueesi Autismiliittoon tai -yhdistykseen. Heiltä saa paljon asianmukaisia neuvoja prosessin aloitukseen. Autismiliiton nettisivuilla on paljon oppaita. Autismikirjon naiset oppivat maskaamaan oireitansa joskus jopa pelottavan hyvin, koska pojille sallittiin helpommin epäsiisteys, eikä pojilta vaadittu sosiaalisesti samaa tasoa, kuin tytöiltä vaadittiin. Tämä siis n. 30 vuoden takainen kasvatusajatus, nykyään kasvatetaan tasa-arvoisemmin.
Se, että nainen on saanut elämässään jotain aikaiseksi, ei ole itsessään mikään syy evätä diagnoosia. Joku voi olla menestynyt työssään, mutta kotona on todella vaikeaa hoitaa muutamia tai useampia asioita. En tiedä miten ennen diagnoosia, mutta diagnoosin jälkeen oman kunnan sosiaalityöntekijät voisivat ehkä auttaa. Heitä velvoittaa mm. vammaislaki ja autisminkirjolla oleva henkilö on oikeutettu tarvitsemaansa mahdolliseen palveluun.
Jos puhuminen on vaikeaa, tai on haastavaa löytää juuri oikeita sanoja ja termejä, tapaaminen ahdistaa, yhteydenpitoa voi myös pyytää vaikka sähköpostilla. Tämä myös helpottaa myöhemmin asioihin palaamista, omaan tahtiin, ja kaikesta yhteydenpidosta, myös asioiden eväämisestä/sen yrityksestä/muusta venkoilusta, jää jälki.