Kertokaa, onko olemassa oikeasti onnellisia uusperheitä??

Ei ole olemassa, sen on näyttänyt elämä niin työssä kuin yksityiselämässä. Aina niissä on isoja ongelmia ja eroriski suurempi. Toisen lasta kohtaan ei tunneta lämpimiä tunteita, josta kannetaan syyllisyyttä yms. Heitä vain sietää ja lapsi koittaa sietää myös tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Minä taas väitän, että teillä ne isän lapset on menettäneet isänsä, joten ei teillä ole onnellista uusperhettä. On kaksi aikuista, joilla on kivaa keskenään, yksi kotona asuva teini-ikäinen ja sitten ne miehen lapset, jotka ovat syvästi onnettomia. Onneksi heillä näyttää olevan hyvä äiti, joka jaksaa ja viitsii huolehtia lapsista, vaikka isälle he ovat vieraita.

No, tässähän se pointti onkin: uusperhettä ei voi änkeä ydinperheen muottiin. Se on aina pikemminkin kommuuni kuin perhe (Ellei lapset ole ihan pieniä alussa). Ja kun siihen suostuu, niin kokonaisuus toimii.

Ja yksi asia: Lapset eivät nähneet isäänsä lähes lainkaan, ennen kuin minä tulin kuvioihin. Eli minä en ollut se syy isän menettämiseen. Minun tapaamisen jälkeeni mies haastoi eksänsä oikeuteen, jotta sai tapaamisoikeuden.

Ei kannattaisi tuomita, kun ei tiedä.

Ai että ihan oikeuden kautta piti hakea tapaamisoikeus, mutta isä ei silti viitsi olla lastensa kanssa! Mietitkö koskaan, miksi miehen exä ei ole ollut innoissaan miehen tapaamisoikeudesta, jos isä alleviivaa sitä, että en teistä ihmeemmin välitä, mutta kiusatakseni äitiänne vaadin tätä oikeudessa.

Av on ihmeellinen paikka. Jos isä ei halua nähdä lapsiaan, on hän huono ihminen. Jos isä haluaa nähdä lapsiaan, hän haluaa vain kiusata äitiä?

Ajattele: Äiti yritti tehdä miehen kanssa sopimuksen, että tämä luopuu lapsistaan. Mies ei suostunut. Paska isä?

Mistä sait päähäsi, että mies ei viitsi olla lastensa kanssa?

Minä sanoin, ettei hän ole aktiivinen isä. Tarkoitin, ettei leikitö tai laulata, vaan ennemmin katsoo vain leffoja heidän kanssaan,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Usein ero on tullut siksi, että isä ei ole osallistunut, joten eivät miehet useinkaan muutu sen suhteen. Poikkeuksia toki on.

Siksi näille miehille pitää olla tosi tiukka sen suhteen, ettei ala leikkimään äitiä lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Tuurista kiinni. Yhtä isolla todennäköisyydellä pidät miehen lapsista kuin että naapurisi päiväkodista arvottaisiin joku lapsi sinulle asumaan kotiisi seuraavaksi 14 vuodeksi. Onhan se mahdollista, että satut pitämään juuri siitä ko lapsesta, joka luoksesi muuttaa, mutta isompi todennäköisyys on, että et. Et nimittäin pääse itse valitsemaan. Kun lapseni oli päivåkodissa, niin siellä oli parinkymmenen lapsen joukossa yksi, josta tykkäsin jostain selittämättömästä syystä hirveästi ja olisin voinut hänet adoptoida. Muista taas en pitänyt. Vain omasta lapsesta pitää ilman muuta, muut lapset ovat tavallisia ihmisiä, joistakin pidät, useimmista et.

Hah, taitaa olla kyllä enemmän ihmisestä, siis siitä aikuisesta kiinni miten suhtautuu toisen lapsiin. Jos ei lähtökohtaisesti tykkää lapsista, siis muista kuin omastaan, on varmaan vaikea oppia pitämään puolison lapsista. Jos taas yleisesti ottaen pitää lapsista niin huomattavasti helpompaa. Minusta suurin osa lapsista vaikuttaa ihan kivoille. Ongelmia uusperheessä toki voi silti tulla, vaikkei lapsissa tai aikuisissa sinällään olisi mitään vikaa.

On, olen itse kasvanut sellaisessa ja pidän sekä isääni että isäpuoltani yhtä lailla vanhempinani. Mutta eivätpä vanhempani olleetkaan katkeria av-hulluja, vaan tasapainoisia ja järkeviä aikuisia.

Kyllä mä väittäisin, että ollaan onnellinen uusperhe. Minulla on siis lapsi edellisestä suhteesta ja sen lisäksi nykyisen puolisoni kanssa kaksi yhteistä lasta. 

Mies on aina ollut kuin isä pojalleni eikä ole koskaan kohdellut häntä eri tavalla kuin noita kahta nuorempaa. Nytkin ovat kahdestaan mökillä kalastamassa.

Uusperheisiin ei kannata lähteä kenenkään jolla ei ole omia lapsia. Itse seurustelin nuorena ja lapsettomana miehen kanssa jolla oli lapsi. En vain pystynyt sopeutumaan tilanteeseen ja pidin miehen lasta ennemminkin riesana, vaikka lapsi oli ihan kiva. En kuitenkaan näyttänyt tätä lapselle.

Nyt 10v myöhemmin 2 lapsen äitinä voisin kuvitella, että nyt tilanne olisi ollut eri. Omien lasten myötä ainakin itse koen että pystyisin sopeutumaan toisen lapsiin paremmin ja tykkään omien lasten myötä enemmän myös vieraiden lapsista.

Tiedän yhden, jossa uusperhe muodostui lasten ollessa aika pieniä, miehellä yksi ja naisella yksi, kummankaan toinen vanhempi ei juurikaan kuvioissa. Sattumoisin suunnilleen samanikäiset tytöt, joista tuli läheiset - pitävät itseään siskoksina nyt aikuisena. Äitipuoli tuntuu välittävän tästä miehensä lapsesta suuresti, kuin omastaan. Ei heilläkään tosin aina ole ongelmatonta ollut, tunnen toisen tyttäristä hyvin, mutta toisaalta aika saman tyyppisiä ongelmia olisi voinut olla ydinperheessäkin.

Toinen uusperhe jonka tiedän, tuntuisi toimivan myös hyvin. Lapset, nyt jo teinit, on noin vuoroviikoin vanhemmillaan jotka asuvat lähekkäin. Lapset voi kulkea aika vapaasti heidän väliään, ja ilmeisen helposti onnistuu sopia asiat. Äidin uusi puoliso ei juurikaan osallistu lasten kasvatukseen, mutta tykkää kyllä käyttää poikia laskettelemassa, kalassa ym. Välit ei ehkä ole kovin läheiset, mutta kuitenkin hyvät. Miehen lapset on muuttaneet hyvän aikaa sitten kotoa, tulevat hyvin toimeen isän uuden puolison kanssa.

On.

Esimerkiksi oma lapsuudenperheeni. Kaikki oli onnellisia ja kaikki tuli hyvin toimeen keskenään. Äitipuoleni on minulle kuin kolmas vanhempi, hän on kuulunut elämääni siitä asti kun olin 5v. Uskon, että hän ihan aidosti rakastaa minua ja sisaruksiani. Myös isäni ja äitini ovat aina tulleet hyvin toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! Miksi miehen lapset käy niin harvoin?

Useampi syy. Osasyy lasten omat menot ja halut. Osasyy äitinsä puolen sukujuhlat tms.

Meidän puoleltamme yksi syy on se, että en ole antanut uusperheemme kaatua siihen , ettei isä kanna vastuuta omista lapsistaan. Eli jos isä ei voi hoitaa, hän ei lapsiaan ota. Hädässä toki autan, mutta tämän kymmenen vuoden aikana on tullut vain kerran hätä, että miehen oli pakko lähteä töihin.

Mies ei siis ole kovin aktiivinen isä. Jos minäolisin lapsista ottanut vastuuta, olisi hän sen minulle takuulla luovuttanut. Ja se olisi ollut tuho. Siksi olen ollut tiukka tässä.

Miksi kuvittelet, että teillä on uusperhe? Jonkun exän kanssa yhteenmuutto ei tee teistä perhettä.

En kutsukaan meitä perheeksi. Uusperhe ei koskaan sitä ole (ellei sitä ole perustettu, kun lapset ovat hyvin pieniä).

Kyllä meillä ainakin on ihan oikea perhe. Minulla tosin saattaa perheen määritelmä muuttua tunnelman ja tarpeen mukaan. Yleensä se on minä, mies ja nuorin lapseni. Varsin usein siihen kuuluvat kuitenkin myös meidän pois kotoa muuttaneet lapset (en tiedä mitä perheen määritelmää he sitten taas käyttävät). Toisaalta nuorin kun piirtää perheen piirtää hän ihan keskelle minut, minun viereeni mieheni ja toiselle puolelleni itsensä, sitten koira ja kissa siihen lähelle, isänsä hieman etäisyyden päähän itsestään, omat isoveljensä itsensä taakse ja bonusisoveljensä mieheni puolelle. Kaikki olemme hänelle perhettä. Ja hyvä niin.

Olen tuo, jolle vastaat.

Tarkoitin aikaisemmalla lausellani sitä, että alussa ei saa olettaa uusperheen olevan heti perhe. Olen saanut todistaa huonosti päättyneitä tapauksia, kun kaikki osapuolet on pakotettu viettämään aikaa yhdessä oerustellen, koska nyt me olemme perhe. Ei se niin vain mene. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Ja välttämättä sitä ei muodostu koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! Miksi miehen lapset käy niin harvoin?

Useampi syy. Osasyy lasten omat menot ja halut. Osasyy äitinsä puolen sukujuhlat tms.

Meidän puoleltamme yksi syy on se, että en ole antanut uusperheemme kaatua siihen , ettei isä kanna vastuuta omista lapsistaan. Eli jos isä ei voi hoitaa, hän ei lapsiaan ota. Hädässä toki autan, mutta tämän kymmenen vuoden aikana on tullut vain kerran hätä, että miehen oli pakko lähteä töihin.

Mies ei siis ole kovin aktiivinen isä. Jos minäolisin lapsista ottanut vastuuta, olisi hän sen minulle takuulla luovuttanut. Ja se olisi ollut tuho. Siksi olen ollut tiukka tässä.

Miksi kuvittelet, että teillä on uusperhe? Jonkun exän kanssa yhteenmuutto ei tee teistä perhettä.

En kutsukaan meitä perheeksi. Uusperhe ei koskaan sitä ole (ellei sitä ole perustettu, kun lapset ovat hyvin pieniä).

Kyllä meillä ainakin on ihan oikea perhe. Minulla tosin saattaa perheen määritelmä muuttua tunnelman ja tarpeen mukaan. Yleensä se on minä, mies ja nuorin lapseni. Varsin usein siihen kuuluvat kuitenkin myös meidän pois kotoa muuttaneet lapset (en tiedä mitä perheen määritelmää he sitten taas käyttävät). Toisaalta nuorin kun piirtää perheen piirtää hän ihan keskelle minut, minun viereeni mieheni ja toiselle puolelleni itsensä, sitten koira ja kissa siihen lähelle, isänsä hieman etäisyyden päähän itsestään, omat isoveljensä itsensä taakse ja bonusisoveljensä mieheni puolelle. Kaikki olemme hänelle perhettä. Ja hyvä niin.

Olen tuo, jolle vastaat.

Tarkoitin aikaisemmalla lausellani sitä, että alussa ei saa olettaa uusperheen olevan heti perhe. Olen saanut todistaa huonosti päättyneitä tapauksia, kun kaikki osapuolet on pakotettu viettämään aikaa yhdessä oerustellen, koska nyt me olemme perhe. Ei se niin vain mene. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Ah, aivan. Lähdin ehkä liian tomerasti puolustamaan meidän perheen oikeutta pitää itseämme ihan oikeana perheenä.

Mutta tosiaan, nämä ovat herkkiä asioita ja kestää ennen kuin kaikki löytävät paikkansa ja tapansa olla suhteessa tähän uuteen yhdistelmään ihmisiä. Mekin seurustelimme useamman vuoden ennen miehen muuttoa meille. Silloin myös toiseksi vanhin lapsistani oli ehtinyt muuttamaan opiskelujen perässä, kuten myös nuorin mieheni lapsista työn perässä. Juttelimme paljon yhdessä ja erikseen nuorimman lapseni kanssa, mitä kaikkea yhteenmuuttaminen voi tuoda mukanaan jne. Miehelle ja lapselle oli jo ehtinyt syntyä jonkinlainen tunneside ja lapsi jo oikein kaipasi, että mies tulisi jo meille asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! Miksi miehen lapset käy niin harvoin?

Useampi syy. Osasyy lasten omat menot ja halut. Osasyy äitinsä puolen sukujuhlat tms.

Meidän puoleltamme yksi syy on se, että en ole antanut uusperheemme kaatua siihen , ettei isä kanna vastuuta omista lapsistaan. Eli jos isä ei voi hoitaa, hän ei lapsiaan ota. Hädässä toki autan, mutta tämän kymmenen vuoden aikana on tullut vain kerran hätä, että miehen oli pakko lähteä töihin.

Mies ei siis ole kovin aktiivinen isä. Jos minäolisin lapsista ottanut vastuuta, olisi hän sen minulle takuulla luovuttanut. Ja se olisi ollut tuho. Siksi olen ollut tiukka tässä.

Miksi kuvittelet, että teillä on uusperhe? Jonkun exän kanssa yhteenmuutto ei tee teistä perhettä.

En kutsukaan meitä perheeksi. Uusperhe ei koskaan sitä ole (ellei sitä ole perustettu, kun lapset ovat hyvin pieniä).

Kyllä meillä ainakin on ihan oikea perhe. Minulla tosin saattaa perheen määritelmä muuttua tunnelman ja tarpeen mukaan. Yleensä se on minä, mies ja nuorin lapseni. Varsin usein siihen kuuluvat kuitenkin myös meidän pois kotoa muuttaneet lapset (en tiedä mitä perheen määritelmää he sitten taas käyttävät). Toisaalta nuorin kun piirtää perheen piirtää hän ihan keskelle minut, minun viereeni mieheni ja toiselle puolelleni itsensä, sitten koira ja kissa siihen lähelle, isänsä hieman etäisyyden päähän itsestään, omat isoveljensä itsensä taakse ja bonusisoveljensä mieheni puolelle. Kaikki olemme hänelle perhettä. Ja hyvä niin.

Olen tuo, jolle vastaat.

Tarkoitin aikaisemmalla lausellani sitä, että alussa ei saa olettaa uusperheen olevan heti perhe. Olen saanut todistaa huonosti päättyneitä tapauksia, kun kaikki osapuolet on pakotettu viettämään aikaa yhdessä oerustellen, koska nyt me olemme perhe. Ei se niin vain mene. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Ja välttämättä sitä ei muodostu koskaan.

Me emme koskaan yrittäneet muodostaa ns uusperhettä, koska neljä vanhinta lasta oli tapaamisaikanamme jo 12-14-vuotiaita, nuorimmat kaksi ihan pieniä. Kävimme isompien lasten kanssa lomilla, ja asuimme saman katon alla vaihtelevasti.

Silti tuon 7 vuoden jälkeen on jonkinlainen muodostuminen tapahtunut. Elämä on mennyt omiin uomiinsa, kaikilla on oma paikkansa ja kaikki tietää, mitä heiltä odotetaan ja miten elämä toimii.

Hassua on, että yksi lapsista luettelee kaikki lapset sisaruksikseen, ja selittää sukulaissuhteet vasta kysyttäessä. Muut eivät sitä tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! Miksi miehen lapset käy niin harvoin?

Useampi syy. Osasyy lasten omat menot ja halut. Osasyy äitinsä puolen sukujuhlat tms.

Meidän puoleltamme yksi syy on se, että en ole antanut uusperheemme kaatua siihen , ettei isä kanna vastuuta omista lapsistaan. Eli jos isä ei voi hoitaa, hän ei lapsiaan ota. Hädässä toki autan, mutta tämän kymmenen vuoden aikana on tullut vain kerran hätä, että miehen oli pakko lähteä töihin.

Mies ei siis ole kovin aktiivinen isä. Jos minäolisin lapsista ottanut vastuuta, olisi hän sen minulle takuulla luovuttanut. Ja se olisi ollut tuho. Siksi olen ollut tiukka tässä.

Miksi kuvittelet, että teillä on uusperhe? Jonkun exän kanssa yhteenmuutto ei tee teistä perhettä.

En kutsukaan meitä perheeksi. Uusperhe ei koskaan sitä ole (ellei sitä ole perustettu, kun lapset ovat hyvin pieniä).

Kyllä meillä ainakin on ihan oikea perhe. Minulla tosin saattaa perheen määritelmä muuttua tunnelman ja tarpeen mukaan. Yleensä se on minä, mies ja nuorin lapseni. Varsin usein siihen kuuluvat kuitenkin myös meidän pois kotoa muuttaneet lapset (en tiedä mitä perheen määritelmää he sitten taas käyttävät). Toisaalta nuorin kun piirtää perheen piirtää hän ihan keskelle minut, minun viereeni mieheni ja toiselle puolelleni itsensä, sitten koira ja kissa siihen lähelle, isänsä hieman etäisyyden päähän itsestään, omat isoveljensä itsensä taakse ja bonusisoveljensä mieheni puolelle. Kaikki olemme hänelle perhettä. Ja hyvä niin.

Olen tuo, jolle vastaat.

Tarkoitin aikaisemmalla lausellani sitä, että alussa ei saa olettaa uusperheen olevan heti perhe. Olen saanut todistaa huonosti päättyneitä tapauksia, kun kaikki osapuolet on pakotettu viettämään aikaa yhdessä oerustellen, koska nyt me olemme perhe. Ei se niin vain mene. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Ja välttämättä sitä ei muodostu koskaan.

Me emme koskaan yrittäneet muodostaa ns uusperhettä, koska neljä vanhinta lasta oli tapaamisaikanamme jo 12-14-vuotiaita, nuorimmat kaksi ihan pieniä. Kävimme isompien lasten kanssa lomilla, ja asuimme saman katon alla vaihtelevasti.

Silti tuon 7 vuoden jälkeen on jonkinlainen muodostuminen tapahtunut. Elämä on mennyt omiin uomiinsa, kaikilla on oma paikkansa ja kaikki tietää, mitä heiltä odotetaan ja miten elämä toimii.

Hassua on, että yksi lapsista luettelee kaikki lapset sisaruksikseen, ja selittää sukulaissuhteet vasta kysyttäessä. Muut eivät sitä tee.

Yritä nyt ymmärtää, että kaikille ei näin käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! Miksi miehen lapset käy niin harvoin?

Useampi syy. Osasyy lasten omat menot ja halut. Osasyy äitinsä puolen sukujuhlat tms.

Meidän puoleltamme yksi syy on se, että en ole antanut uusperheemme kaatua siihen , ettei isä kanna vastuuta omista lapsistaan. Eli jos isä ei voi hoitaa, hän ei lapsiaan ota. Hädässä toki autan, mutta tämän kymmenen vuoden aikana on tullut vain kerran hätä, että miehen oli pakko lähteä töihin.

Mies ei siis ole kovin aktiivinen isä. Jos minäolisin lapsista ottanut vastuuta, olisi hän sen minulle takuulla luovuttanut. Ja se olisi ollut tuho. Siksi olen ollut tiukka tässä.

Miksi kuvittelet, että teillä on uusperhe? Jonkun exän kanssa yhteenmuutto ei tee teistä perhettä.

En kutsukaan meitä perheeksi. Uusperhe ei koskaan sitä ole (ellei sitä ole perustettu, kun lapset ovat hyvin pieniä).

Kyllä meillä ainakin on ihan oikea perhe. Minulla tosin saattaa perheen määritelmä muuttua tunnelman ja tarpeen mukaan. Yleensä se on minä, mies ja nuorin lapseni. Varsin usein siihen kuuluvat kuitenkin myös meidän pois kotoa muuttaneet lapset (en tiedä mitä perheen määritelmää he sitten taas käyttävät). Toisaalta nuorin kun piirtää perheen piirtää hän ihan keskelle minut, minun viereeni mieheni ja toiselle puolelleni itsensä, sitten koira ja kissa siihen lähelle, isänsä hieman etäisyyden päähän itsestään, omat isoveljensä itsensä taakse ja bonusisoveljensä mieheni puolelle. Kaikki olemme hänelle perhettä. Ja hyvä niin.

Olen tuo, jolle vastaat.

Tarkoitin aikaisemmalla lausellani sitä, että alussa ei saa olettaa uusperheen olevan heti perhe. Olen saanut todistaa huonosti päättyneitä tapauksia, kun kaikki osapuolet on pakotettu viettämään aikaa yhdessä oerustellen, koska nyt me olemme perhe. Ei se niin vain mene. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Ja välttämättä sitä ei muodostu koskaan.

Me emme koskaan yrittäneet muodostaa ns uusperhettä, koska neljä vanhinta lasta oli tapaamisaikanamme jo 12-14-vuotiaita, nuorimmat kaksi ihan pieniä. Kävimme isompien lasten kanssa lomilla, ja asuimme saman katon alla vaihtelevasti.

Silti tuon 7 vuoden jälkeen on jonkinlainen muodostuminen tapahtunut. Elämä on mennyt omiin uomiinsa, kaikilla on oma paikkansa ja kaikki tietää, mitä heiltä odotetaan ja miten elämä toimii.

Hassua on, että yksi lapsista luettelee kaikki lapset sisaruksikseen, ja selittää sukulaissuhteet vasta kysyttäessä. Muut eivät sitä tee.

Yritä nyt ymmärtää, että kaikille ei näin käy.

Ei käy, vaikka yrittäisi. Temperamentit ja persoonallisuudet eivät osu yhteen.

Minun lapseni elivät uusperheessä myös isänsä luona. Siellä heillä oli puolisisarus.

Mutta tänä päivänä, kun joku kysyy heiltä sisaruksista, niin molemmat sanovat vain täyssisaruksen. Eivät lue sisarukseen tuota puolisisarusta, vaikka elivät vuosikausia vuoroviikoin tämän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

En ole aivan samaa mieltä. Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei parisuhdetta priorisoida tarpeeksi ja hoideta. Varsinkin jos jompikumpi on etävanhempi tai kokee syyllisyyttä erosta ja laittaa lapset kumppanin edelle. Uusperheessä lapset tulee helpommin laitettua kumppanin edelle sen sijasta, että kaikki olisi samalla viivalla, kuin ydinperheessä.

Meillä on onnellinen uusperhe. Minulla ei ole lapsia, miehellä on kaksi alle kouluikäistä, jotka ovat meidän kanssa joka toinen viikko. Minä aivan rehellisesti pidän lapsista. Ja he pitävät minusta. Minä otan mielelläni vastuuta heistä ja hoidan heitä, vaikka eivät olekaan minun biologisia lapsia. En ole mikään miehen kodinhoitaja vaan jaamme lasten hoidon ja kotityöt tasan, kuten tekisimme ydinperheenäkin. En siis koe, etteikö mieheni saisi kaataa myös minulle sitä vastuuta, kunhan ei tee sitä kokonaan.

Meidän ainoat ongelmat on tulleet siitä, jos jompi kumpi meistä on laittanut lapset toisen edelle. Lasten tarpeisiin pitää tietysti vastata, mutta myös parisuhteesta pitää huolta. Lapset ei siitä kärsi vaan se tuo heillekin vaan hyvää, kun näkevät onnellisen parisuhteen ja kaikki yhdessä tekeminen on mukavampaa kun kaikilla on hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimii aika hyvin. Kaikki tykkäävät toisistaan, tai ainakaan kukaa ei ärsytä ketään. Salaisuus on tässä:

Kotona asuu vain yksi täysi-ikäinen, mutta hän oli jo nuorenaluonteeltaan hiljainen ja siisti. Miehen teinit tulevat vain 1-2 krt/kk, ja koska käyvät harvoin, niin ovat vieraskoreita.

Minä väitän, että uusperheet kaatuvat siihen, ettei isä (miksei äitikin, mutta yleensä isä) kanna hoito-, kasvatus- ja viihdyttämisvastuuta omista lapsistaan. Äitipuolen pitää alkaa tekemään näitä asioita, ja lopulta uupuu. Ja silloin tulevat ongelmat.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! Miksi miehen lapset käy niin harvoin?

Useampi syy. Osasyy lasten omat menot ja halut. Osasyy äitinsä puolen sukujuhlat tms.

Meidän puoleltamme yksi syy on se, että en ole antanut uusperheemme kaatua siihen , ettei isä kanna vastuuta omista lapsistaan. Eli jos isä ei voi hoitaa, hän ei lapsiaan ota. Hädässä toki autan, mutta tämän kymmenen vuoden aikana on tullut vain kerran hätä, että miehen oli pakko lähteä töihin.

Mies ei siis ole kovin aktiivinen isä. Jos minäolisin lapsista ottanut vastuuta, olisi hän sen minulle takuulla luovuttanut. Ja se olisi ollut tuho. Siksi olen ollut tiukka tässä.

Miksi kuvittelet, että teillä on uusperhe? Jonkun exän kanssa yhteenmuutto ei tee teistä perhettä.

En kutsukaan meitä perheeksi. Uusperhe ei koskaan sitä ole (ellei sitä ole perustettu, kun lapset ovat hyvin pieniä).

Kyllä meillä ainakin on ihan oikea perhe. Minulla tosin saattaa perheen määritelmä muuttua tunnelman ja tarpeen mukaan. Yleensä se on minä, mies ja nuorin lapseni. Varsin usein siihen kuuluvat kuitenkin myös meidän pois kotoa muuttaneet lapset (en tiedä mitä perheen määritelmää he sitten taas käyttävät). Toisaalta nuorin kun piirtää perheen piirtää hän ihan keskelle minut, minun viereeni mieheni ja toiselle puolelleni itsensä, sitten koira ja kissa siihen lähelle, isänsä hieman etäisyyden päähän itsestään, omat isoveljensä itsensä taakse ja bonusisoveljensä mieheni puolelle. Kaikki olemme hänelle perhettä. Ja hyvä niin.

Olen tuo, jolle vastaat.

Tarkoitin aikaisemmalla lausellani sitä, että alussa ei saa olettaa uusperheen olevan heti perhe. Olen saanut todistaa huonosti päättyneitä tapauksia, kun kaikki osapuolet on pakotettu viettämään aikaa yhdessä oerustellen, koska nyt me olemme perhe. Ei se niin vain mene. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Ja välttämättä sitä ei muodostu koskaan.

Me emme koskaan yrittäneet muodostaa ns uusperhettä, koska neljä vanhinta lasta oli tapaamisaikanamme jo 12-14-vuotiaita, nuorimmat kaksi ihan pieniä. Kävimme isompien lasten kanssa lomilla, ja asuimme saman katon alla vaihtelevasti.

Silti tuon 7 vuoden jälkeen on jonkinlainen muodostuminen tapahtunut. Elämä on mennyt omiin uomiinsa, kaikilla on oma paikkansa ja kaikki tietää, mitä heiltä odotetaan ja miten elämä toimii.

Hassua on, että yksi lapsista luettelee kaikki lapset sisaruksikseen, ja selittää sukulaissuhteet vasta kysyttäessä. Muut eivät sitä tee.

Yritä nyt ymmärtää, että kaikille ei näin käy.

Eri, mutta tässähän pyydettiin nimenomaan kertomaan onko onnellisia uusperheitä. Eli sen sijaan, että keskitytään niihin niin hyvin tunnettuihin ongelmiin, kiinnitetäänkin huomiota siihen, että kyllä nämä voi myös onnistua. Ja hyvä, jos jaetaan enemmän kokemuksia siitä, miten voi mahdollisesti saada onnistumaan, kun uusperheitä tulee aina myös olemaan muodossa ja toisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten täytyy vielä tietysti tehdä yhteinen lapsikin.

No meillä kesti 6v ennenkuin saimme yhteisen hartaasti toivotun. Tuossa nyt istuu vieressä, ikää jo 21v...

Minulla oli 3 valmista lasta, miehellä ei. Esikoispoika oli jo teini ja koki pettävänsä isänsä jos pitäisi miehestäni, tytöt olivat alusta saakka läheisiä mieheni kanssa. Pari vuotta haettiin tapoja olla mutta 27v onnellista perhe-elämää takana. Vanhimmat lapset omillaan ja perheellisiä, tapaamme viikoittain. Mieheni on lastenlapsille superrakas

Paino sanalla lastenlapsille 8)

Kuten kirjoitin n 2v oli totuttelua (esikoisella) mutta 25v on ollut hyvin läheiset välit mieheni kanssa. Esim nyt ovat tulossa meidän kanssa lomalle ja poikani ja mieheni ovat suunnitelleet yhteisiä menoja kahdestaan. Vaikka he olisivat biologisesti sukua toisilleen heillä voisi olla tempperamentti- ja luonne-eroja samoin kuin nyt. Se ei kuitenkaan estä heitä olemasta läheisiä

Vierailija kirjoitti:

Uusperheisiin ei kannata lähteä kenenkään jolla ei ole omia lapsia. Itse seurustelin nuorena ja lapsettomana miehen kanssa jolla oli lapsi. En vain pystynyt sopeutumaan tilanteeseen ja pidin miehen lasta ennemminkin riesana, vaikka lapsi oli ihan kiva. En kuitenkaan näyttänyt tätä lapselle.

Nyt 10v myöhemmin 2 lapsen äitinä voisin kuvitella, että nyt tilanne olisi ollut eri. Omien lasten myötä ainakin itse koen että pystyisin sopeutumaan toisen lapsiin paremmin ja tykkään omien lasten myötä enemmän myös vieraiden lapsista.

Kiitos näistä sanoista. En pidä itseäni enää nuorena, olen lapseton ja suhteessa miehen kanssa jolla yksi alakouluikäinen ihan kiva lapsi jonka aika usein koen riesaksi. Tulemme lapsen kanssa hyvin toimeen, mutta olen huomannut olevani lapselle isän luona oleva äidin ja kavereiden korvike. Lapsen ollessa meillä minun pitäisi aina olla paikalla ja valmiudessa lasta varten jotta isä pääsee töihin jne, tuntuu että oma elämä pitäisi laittaa paussille siksi aikaa. Olen yrittänyt purra hammasta yhteen, ymmärtää ja sietää koska parisuhteemme on ihana ja toimiva silloin kun olemme aikuisten kesken. Lapset ovat lapsia onneksi vain hetken, mutta senkin hetken toivoisin mieheni muistavan ettei parisuhde lakkaa olemasta siksi aikaa kun lapsi on talossa. Kuulostan varmaan kovin itsekkäältä, mutta kun on pari vuosikymmentä elänyt aikuiselämää ilman lapsia, on sopeutuminen ollut hankalampaa kuin osasin ikinä kuvitella. Olen vuosien saatossa ollut useiden ystävieni lapsille luottohoitaja ja olen aina tykännyt lapsista. Vaikeinta tässä kuviossa varmaan onkin se, ettei voi itse päättää milloin lapsen luokseen ottaa ja milloin palauttaa, vaan sen määrää lapsen äiti.