Mies jätti ja nyt onnellinen uusperhe. Tunnen itseni mitättömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Olisit onnellinen lasten puolesta kun isänsä kanssa tekevät kivoja asioita. Kaikilla ei noin hyvin mene vaan isä ei välitä pätkääkään.

Tää on kuitenkin edelleen aika kivikautinen tapa katsoa asiaa. Inhoan tuota, kun minulle on sanottu noin.

Äidin pitäisi aina olla ikionnellinen niistä murusista, joita lasten isä antaa. Vaikka ne lapset on tehty yhdessä ja pitäisi myös hoitaa YHDESSÄ. Isää ylistetään jos se on lastensa elämässä mukana hauskana viikonloppuisänä. Äidin pitäis sit kantaa se kaikki todellinen vastuu ja pitää naamansa kiinni.

Mikä pahinta, myös toiset äidit, etenkin esim totaali yh:t ajattelee näin. Ikinä ei saa valittaa, koska jonkun eksä on aina vielä p*skempi.

Vierailija kirjoitti:

Tosi ilkeitä kommentteja tässä keskustelussa. Aloituksessa esitetyt ajatukset ovat täysin inhimillisiä ja normaaleja varsinkin jos ero on tapahtunut vasta vähän aikaa sitten.

Se tekee aina kipeää, jos itse rakastaa ja toinen päättää lähteä. Tuskaa lisää entisestään se, jos toisella on jo uusi valmiina ja entinen kumppani vain tavallaan hyppää vanhasta elämästä suoraan uuteen kun jätetty osapuoli jää maahan makaamaan. Tietenkään ketään ei voi omistaa. Mutta ei se tuskaa poista. Jos asia ei vaivaisi niin silloinhan entistä kumppaniaan ei olisi rakastanut ollenkaan. Kyse ei siis ole mistään läheisriippuvuudesta.

Tietenkin jätetyksi tuleminen tekee kipeää. Ja kestää aikansa, ennenkuin siitä selviää. Mutta sen, että lapsilla on kivaa isänsä kanssa, pitäisi mun mielestä olla ap:n kannaltakin ihan hyvä juttu. Olisihan sekin mahdollista, että exä tekisi kaikkea kivaa vain uuden naisensa kanssa eivätkä ap:n lapset pääsisi osalliseksi niistä kivoista jutuista lainkaan. Ap ei pysty tarjoamaan lapsilleen asioita, joita hänen exänsä pystyy tarjoamaan. Ei ihan oikeasti kannata lähteä kilpailemaan lasten toisen vanhemman - varsinkaan eron jälkeen - siitä, kumman vanhemman kanssa lapsilla on hauskempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin erosin ja nyt mulla on uusperhe. Mitä vollottamista siinä? Läheisriippuvuudesta voi toipua. Elämä jatkuu. Suupielten roikotus on vastenmielistä.

Ihan pieni varoituksen sana sinulle uudelle uusperheläiselle. Olen ollut töissä neuvolassa lähes 40 v ja tavannut satoja uusperheitä, mutta en yhtään onnellista. Että älä sitten säikähdä, kun totuus lyö silmille. Toivon kuitenkin, että sinun tapauksesi on poikkeus.

Et yhtään onnellista? No me ainakin ollaan onnellisia. Molemmilla on uudet puolisot ja lapset ramppaa vapaasti molimmassa kodeiss. Huom. Sana kodeissa, kun lapsilla on nykyään kaksi kotia, joissa tykkäävät olla. Tähän varmaan liittyy se, että ei tapeltu erossa rahasta, ja kumpikaan ei jäänyt ns. Tyhjänpälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin erosin ja nyt mulla on uusperhe. Mitä vollottamista siinä? Läheisriippuvuudesta voi toipua. Elämä jatkuu. Suupielten roikotus on vastenmielistä.

Ihan pieni varoituksen sana sinulle uudelle uusperheläiselle. Olen ollut töissä neuvolassa lähes 40 v ja tavannut satoja uusperheitä, mutta en yhtään onnellista. Että älä sitten säikähdä, kun totuus lyö silmille. Toivon kuitenkin, että sinun tapauksesi on poikkeus.

Et yhtään onnellista? No me ainakin ollaan onnellisia. Molemmilla on uudet puolisot ja lapset ramppaa vapaasti molimmassa kodeiss. Huom. Sana kodeissa, kun lapsilla on nykyään kaksi kotia, joissa tykkäävät olla. Tähän varmaan liittyy se, että ei tapeltu erossa rahasta, ja kumpikaan ei jäänyt ns. Tyhjänpälle.

Vanhemmat eroavat toisistaan, ei lapsista. Jokaisen pitäisi muistaa eron hetkellä lapset ja niiden hyvinvointi. Kaikki riidat ja haukkumiset osuu aina pahiten lapsiin. Vaikeeta se on olla korrekti, mutta aikuisen pitää siihen pystyä, olkootkin puoliso miten aasi tahansa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ilkeitä kommentteja tässä keskustelussa. Aloituksessa esitetyt ajatukset ovat täysin inhimillisiä ja normaaleja varsinkin jos ero on tapahtunut vasta vähän aikaa sitten.

Se tekee aina kipeää, jos itse rakastaa ja toinen päättää lähteä. Tuskaa lisää entisestään se, jos toisella on jo uusi valmiina ja entinen kumppani vain tavallaan hyppää vanhasta elämästä suoraan uuteen kun jätetty osapuoli jää maahan makaamaan. Tietenkään ketään ei voi omistaa. Mutta ei se tuskaa poista. Jos asia ei vaivaisi niin silloinhan entistä kumppaniaan ei olisi rakastanut ollenkaan. Kyse ei siis ole mistään läheisriippuvuudesta.

Tietenkin jätetyksi tuleminen tekee kipeää. Ja kestää aikansa, ennenkuin siitä selviää. Mutta sen, että lapsilla on kivaa isänsä kanssa, pitäisi mun mielestä olla ap:n kannaltakin ihan hyvä juttu. Olisihan sekin mahdollista, että exä tekisi kaikkea kivaa vain uuden naisensa kanssa eivätkä ap:n lapset pääsisi osalliseksi niistä kivoista jutuista lainkaan. Ap ei pysty tarjoamaan lapsilleen asioita, joita hänen exänsä pystyy tarjoamaan. Ei ihan oikeasti kannata lähteä kilpailemaan lasten toisen vanhemman - varsinkaan eron jälkeen - siitä, kumman vanhemman kanssa lapsilla on hauskempaa. 

Mutta eihän ongelma ollut se, että lapsilla on isän kanssa kivaa... AP:n suru tulee siitä, että hän kokee tulleensa korvatuksi. Että nyt sitä elämää, jota hän kuvitteli perheenä elävänsä, vietetään jonkun muun naisen kanssa. Tuollaiset tunteet ovat edelleenkin ihan normaaleja. Varsinkin jos erosta on vain vähän aikaa.

Tuossa siis surraan menetettyä perhe-elämää. Ei sitä, että lapsilla on kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ilkeitä kommentteja tässä keskustelussa. Aloituksessa esitetyt ajatukset ovat täysin inhimillisiä ja normaaleja varsinkin jos ero on tapahtunut vasta vähän aikaa sitten.

Se tekee aina kipeää, jos itse rakastaa ja toinen päättää lähteä. Tuskaa lisää entisestään se, jos toisella on jo uusi valmiina ja entinen kumppani vain tavallaan hyppää vanhasta elämästä suoraan uuteen kun jätetty osapuoli jää maahan makaamaan. Tietenkään ketään ei voi omistaa. Mutta ei se tuskaa poista. Jos asia ei vaivaisi niin silloinhan entistä kumppaniaan ei olisi rakastanut ollenkaan. Kyse ei siis ole mistään läheisriippuvuudesta.

Tietenkin jätetyksi tuleminen tekee kipeää. Ja kestää aikansa, ennenkuin siitä selviää. Mutta sen, että lapsilla on kivaa isänsä kanssa, pitäisi mun mielestä olla ap:n kannaltakin ihan hyvä juttu. Olisihan sekin mahdollista, että exä tekisi kaikkea kivaa vain uuden naisensa kanssa eivätkä ap:n lapset pääsisi osalliseksi niistä kivoista jutuista lainkaan. Ap ei pysty tarjoamaan lapsilleen asioita, joita hänen exänsä pystyy tarjoamaan. Ei ihan oikeasti kannata lähteä kilpailemaan lasten toisen vanhemman - varsinkaan eron jälkeen - siitä, kumman vanhemman kanssa lapsilla on hauskempaa. 

Mutta eihän ongelma ollut se, että lapsilla on isän kanssa kivaa... AP:n suru tulee siitä, että hän kokee tulleensa korvatuksi. Että nyt sitä elämää, jota hän kuvitteli perheenä elävänsä, vietetään jonkun muun naisen kanssa. Tuollaiset tunteet ovat edelleenkin ihan normaaleja. Varsinkin jos erosta on vain vähän aikaa.

Tuossa siis surraan menetettyä perhe-elämää. Ei sitä, että lapsilla on kivaa.

Ymmärrän, mutta ap:n kannattaisi keskittää enemmän ajatuksiaan siihen, että erosta huolimatta lapsilta ei jää Puuhamaat yms kokematta. Vaikka ne siis jäävätkin ap:ltä itseltään kokematta. Sekin kun olisi voinut olla mahdollista, että ne olisivat jääneet kokematta myös lapsilta. 

Ensinnäkin miksi päästätte miehet noin vähällä. Vähintään viikko-viikko systeemillä lapset. Kouluttautukaa parempaan ammattiin missä hyvä palkka. TE olette itse vastuussa omasta onnellisuudestanne ja elämästänne, ei teidän exänne, huono koulutustaso ei ole myöskään exän syytä! Voi kun naiset tajuaisivat tämän, "rahaa" ei kannata naida ikinä! Omasta vauraudesta on huolehdittava jo 18.v iästä ja koulut kannttaa käydä,  jottei jää sitten tyhjän päälle kun se mies sitten lähtee!!

Ikuinen avioliitto onni on tänäpäivänä sanahelinää kukaan täysjärkinen ei siihen enää usko!!

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ilkeitä kommentteja tässä keskustelussa. Aloituksessa esitetyt ajatukset ovat täysin inhimillisiä ja normaaleja varsinkin jos ero on tapahtunut vasta vähän aikaa sitten.

Se tekee aina kipeää, jos itse rakastaa ja toinen päättää lähteä. Tuskaa lisää entisestään se, jos toisella on jo uusi valmiina ja entinen kumppani vain tavallaan hyppää vanhasta elämästä suoraan uuteen kun jätetty osapuoli jää maahan makaamaan. Tietenkään ketään ei voi omistaa. Mutta ei se tuskaa poista. Jos asia ei vaivaisi niin silloinhan entistä kumppaniaan ei olisi rakastanut ollenkaan. Kyse ei siis ole mistään läheisriippuvuudesta.

Tietenkin jätetyksi tuleminen tekee kipeää. Ja kestää aikansa, ennenkuin siitä selviää. Mutta sen, että lapsilla on kivaa isänsä kanssa, pitäisi mun mielestä olla ap:n kannaltakin ihan hyvä juttu. Olisihan sekin mahdollista, että exä tekisi kaikkea kivaa vain uuden naisensa kanssa eivätkä ap:n lapset pääsisi osalliseksi niistä kivoista jutuista lainkaan. Ap ei pysty tarjoamaan lapsilleen asioita, joita hänen exänsä pystyy tarjoamaan. Ei ihan oikeasti kannata lähteä kilpailemaan lasten toisen vanhemman - varsinkaan eron jälkeen - siitä, kumman vanhemman kanssa lapsilla on hauskempaa. 

Mutta eihän ongelma ollut se, että lapsilla on isän kanssa kivaa... AP:n suru tulee siitä, että hän kokee tulleensa korvatuksi. Että nyt sitä elämää, jota hän kuvitteli perheenä elävänsä, vietetään jonkun muun naisen kanssa. Tuollaiset tunteet ovat edelleenkin ihan normaaleja. Varsinkin jos erosta on vain vähän aikaa.

Tuossa siis surraan menetettyä perhe-elämää. Ei sitä, että lapsilla on kivaa.

Ymmärrän, mutta ap:n kannattaisi keskittää enemmän ajatuksiaan siihen, että erosta huolimatta lapsilta ei jää Puuhamaat yms kokematta. Vaikka ne siis jäävätkin ap:ltä itseltään kokematta. Sekin kun olisi voinut olla mahdollista, että ne olisivat jääneet kokematta myös lapsilta. 

Jos ero on suhteellisen tuore, on melko epärealistista olettaa, että jätetty osapuoli kykenisi välttämättä ajattelemaan positiivisesti. AP tuskin sanoo näitä asioita lapsilleen. Nimenomaan AP tekee järkevästi, kun purkaa asiaa täällä keskustelupalstalla.

Positiivinen ajattelu on tietenkin hyvästä, mutta on tärkeää hyväksyä myös ne negatiiviset tunteet. On hyvä asia, että lapsilla on isänsä kanssa kivaa. Mutta se ei poista tuskaa, koska tuska ei johdu siitä, että lapsilla on kivaa. AP:llä pitää olla myös oikeus surra menetettyä elämäänsä ja jopa tuntea välillä katkeruutta. Hyväksynnällä negatiiviset tunteet saavat vähemmän voimaa ja voivat pikku hiljaa lieventyä ja kadota.

Kuinka monella teistäkin kuvio on mennyt niin, että omaa hankaluuttanne olette kuluttaneet miehen loppuun ja sitten eronneet miehestä kun ei se loppuunkulutettu enää kelpaakkaan?

Veikkaan että aika monella toi. Jos näin, niin ihan oma vika ettette osanneet peiliin katsoa. Syyttäkää itteänne joskus.

Energiasyöpön on monesti hankala tajuta että on semmoinen.

OT, muutama varattu on yrittänyt. En lähde. En halua uusperhettä, olla toinen nainen tai ajatella lasten äidin tunteita kun miehen lapset meillä. En koske varattuihin.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ilkeitä kommentteja tässä keskustelussa. Aloituksessa esitetyt ajatukset ovat täysin inhimillisiä ja normaaleja varsinkin jos ero on tapahtunut vasta vähän aikaa sitten.

Se tekee aina kipeää, jos itse rakastaa ja toinen päättää lähteä. Tuskaa lisää entisestään se, jos toisella on jo uusi valmiina ja entinen kumppani vain tavallaan hyppää vanhasta elämästä suoraan uuteen kun jätetty osapuoli jää maahan makaamaan. Tietenkään ketään ei voi omistaa. Mutta ei se tuskaa poista. Jos asia ei vaivaisi niin silloinhan entistä kumppaniaan ei olisi rakastanut ollenkaan. Kyse ei siis ole mistään läheisriippuvuudesta.

Tietenkin jätetyksi tuleminen tekee kipeää. Ja kestää aikansa, ennenkuin siitä selviää. Mutta sen, että lapsilla on kivaa isänsä kanssa, pitäisi mun mielestä olla ap:n kannaltakin ihan hyvä juttu. Olisihan sekin mahdollista, että exä tekisi kaikkea kivaa vain uuden naisensa kanssa eivätkä ap:n lapset pääsisi osalliseksi niistä kivoista jutuista lainkaan. Ap ei pysty tarjoamaan lapsilleen asioita, joita hänen exänsä pystyy tarjoamaan. Ei ihan oikeasti kannata lähteä kilpailemaan lasten toisen vanhemman - varsinkaan eron jälkeen - siitä, kumman vanhemman kanssa lapsilla on hauskempaa. 

Mutta eihän ongelma ollut se, että lapsilla on isän kanssa kivaa... AP:n suru tulee siitä, että hän kokee tulleensa korvatuksi. Että nyt sitä elämää, jota hän kuvitteli perheenä elävänsä, vietetään jonkun muun naisen kanssa. Tuollaiset tunteet ovat edelleenkin ihan normaaleja. Varsinkin jos erosta on vain vähän aikaa.

Tuossa siis surraan menetettyä perhe-elämää. Ei sitä, että lapsilla on kivaa.

Ymmärrän, mutta ap:n kannattaisi keskittää enemmän ajatuksiaan siihen, että erosta huolimatta lapsilta ei jää Puuhamaat yms kokematta. Vaikka ne siis jäävätkin ap:ltä itseltään kokematta. Sekin kun olisi voinut olla mahdollista, että ne olisivat jääneet kokematta myös lapsilta. 

Jos ero on suhteellisen tuore, on melko epärealistista olettaa, että jätetty osapuoli kykenisi välttämättä ajattelemaan positiivisesti. AP tuskin sanoo näitä asioita lapsilleen. Nimenomaan AP tekee järkevästi, kun purkaa asiaa täällä keskustelupalstalla.

Positiivinen ajattelu on tietenkin hyvästä, mutta on tärkeää hyväksyä myös ne negatiiviset tunteet. On hyvä asia, että lapsilla on isänsä kanssa kivaa. Mutta se ei poista tuskaa, koska tuska ei johdu siitä, että lapsilla on kivaa. AP:llä pitää olla myös oikeus surra menetettyä elämäänsä ja jopa tuntea välillä katkeruutta. Hyväksynnällä negatiiviset tunteet saavat vähemmän voimaa ja voivat pikku hiljaa lieventyä ja kadota.

En ole missään sanonut, etteikö ap saisi surra eroaan. Tietenkin saa. Koitin vaan tuoda esille sen, että onneksi lapset eivät menettäneet kivaa kesäänsä, vaikka ap menettikin. Ap:n ei tarvitse siis surra vielä sitäkin, että lapsetkaan eivät pääsisi Puuhamaahan yms, vaan hänen pitäisi omilla varoillaan keksiä lapsilleen kesäksi tekemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monella teistäkin kuvio on mennyt niin, että omaa hankaluuttanne olette kuluttaneet miehen loppuun ja sitten eronneet miehestä kun ei se loppuunkulutettu enää kelpaakkaan?

Veikkaan että aika monella toi. Jos näin, niin ihan oma vika ettette osanneet peiliin katsoa. Syyttäkää itteänne joskus.

Energiasyöpön on monesti hankala tajuta että on semmoinen.

Ei vaan mies kuluttaa loppuun ja kun siitä eroaa niin vihdoinkin suurin painolasti häipyy. Näin on suurimmassa osassa liittoja. Siksi sitä uutta miestä ei enää hankita rasitteeksi kun edellisestä on päästy eroon.

Samantyyppinen aloitus ollut täällä aiemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin erosin ja nyt mulla on uusperhe. Mitä vollottamista siinä? Läheisriippuvuudesta voi toipua. Elämä jatkuu. Suupielten roikotus on vastenmielistä.

Ihan pieni varoituksen sana sinulle uudelle uusperheläiselle. Olen ollut töissä neuvolassa lähes 40 v ja tavannut satoja uusperheitä, mutta en yhtään onnellista. Että älä sitten säikähdä, kun totuus lyö silmille. Toivon kuitenkin, että sinun tapauksesi on poikkeus.

Et yhtään onnellista? No me ainakin ollaan onnellisia. Molemmilla on uudet puolisot ja lapset ramppaa vapaasti molimmassa kodeiss. Huom. Sana kodeissa, kun lapsilla on nykyään kaksi kotia, joissa tykkäävät olla. Tähän varmaan liittyy se, että ei tapeltu erossa rahasta, ja kumpikaan ei jäänyt ns. Tyhjänpälle.

Lapset pilaa vanhempiensakin välit, vieraat mukulat vielä useammin.

Särkikö usein päätä tai muuten ei haluttanut kun ex-mies halusi seksiä?

Alkuvuonna näköjään ollut muillakin samanlaisia ongelmia kuin ap:lla:

https://www.vauva.fi/keskustelu/4985778/sattuu-niin-paljon-exan-onnelli…

Ei kannata lihottaa itteensä ja alkaa nalkuttaan...

Jos lapsilla menee nyt hyvin eron jälkeenkin, niin miksi ihmeessä surkuttelet tätä asiaa? Ajattele asiaa lasten kannalta. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monella teistäkin kuvio on mennyt niin, että omaa hankaluuttanne olette kuluttaneet miehen loppuun ja sitten eronneet miehestä kun ei se loppuunkulutettu enää kelpaakkaan?

Veikkaan että aika monella toi. Jos näin, niin ihan oma vika ettette osanneet peiliin katsoa. Syyttäkää itteänne joskus.

Energiasyöpön on monesti hankala tajuta että on semmoinen.

Tavallisempaa kuitenkin on, että mies mankuu lapsia ja lupaa osallistua arjen pyörittämiseen täysipainoisesti. Sitten kun lapset on tehty ja päätöstä ei voi perua, mies ei osallistukaan vaan vastuu jää pääasiassa naisen kannettavaksi. Pahimmassa tapauksessa vielä valittaa naiselle raskauden jättämistä jäljistä kehossa.

Jos nainen kehtaa "nalkuttaa" miehen osallistumattomuudesta, mies ottaa eron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa sitten nautiskellaan rennosta kahdenkeskisestä elämästä ilman lapsia, tai sitten näin kuin aloittajan tapauksessa että lapset käväisevät kylässä muutamana päivänä kuussa.

Mm. tästä syystä olen itse naisena vapaaehtoisesti lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä monesti käy kun mies lähtee, elintaso tippuu kohisten.

Tuskin se niin ruususta uspen elämä, arki tulee 2 v. Sisällä (viimeistään)

Alat omaasi rakentaa, selviät kyllä eteenpäin.

Tässä on syy, miksi naisten kannattaa panostaa uraansa, ja tulotasonsa, ja vaatia, että mies tekee puolet kovin töistä, ja lasten kasvatusvastuusta, jotta nainen voi käydä töissä täysipäiväisesti, tienata ja edetä uralla. Muistakaa naiset, että: MIEHIIN EI KOSKAAN KANNATA LUOTTAA, LUOTTAA VOI VAIN ITSEENSÄ!!!!