Mies jätti ja nyt onnellinen uusperhe. Tunnen itseni mitättömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tämä nyt lohduta millään tavalla, mutta yleensä lapset arvostavat lopulta enemmän arjessa läsnäolevaa vanhempaa, kuin etäiseksi jäänyttä "huvitteluvanhemaa". Tämä arvostus tosin alkaa näkyä vasta lasten aikuistuessa.

Noin usein lohdutetaan mut onko tuo totta. Itse olin se arkiäippä ja exä huvitteluisä, nyt lapset isoja ja ihan samalla tavalla he soittelevat mulle kuin isälleen. Käyvät kylässä jne suurinpiirtein yhtä paljon. Exä on ihan kiva tyyppi ja en kyl koe saavani mitään extraa siitä hyvästä et lapset pienenä hoidin ku exä painatti kännissä pitkin kyliä.. eihän lapset edes muista sitä.

Ei uusperhe yleensä kauaa ole onnellinen.. vaan se alkuhuuma vaihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä monesti käy kun mies lähtee, elintaso tippuu kohisten.

Tuskin se niin ruususta uspen elämä, arki tulee 2 v. Sisällä (viimeistään)

Alat omaasi rakentaa, selviät kyllä eteenpäin.

Miksi näin katkera ajatus? Jos sun kanssa ei elämä ja parisuhde toiminut niin miksi ei voisi viettää ihanaa elämää jonkun muun kanssa? Miksi elämä ei voisi olla ruusuista muiden ihmisten kanssa? Todella itsekeskeinen ajatusmaailma sulla.

Aloittajalle sellaisia terkkuja, että kukaan ei ole käskenyt eroamaan. Aina voi suht terveessä parisuhteessa koittaa muuttaa itseään, että saa sen suhteen toimimaan. Aina voi koittaa olla itsestään parempi versio, että molemmilla on hyvä olla. Toki se vaatii paljon ja kaikki ei sitä työtä halua tehdä. Sitten itketään täällä ja kavereille, kuinka elämä lyö. Sinä itse olet tehnyt päätöksen erosta ja nyt kannat sen vastuun. Turhaan täällä märiset.

No häh? Aloittaja tuli jätetyksi, niinhän luki jo otsikossa.

Ei tehnyt päätöstä erosta.

Ole lastesi puolesta onnellinen että heillä on mahdollisuus päästä käymään isänsä kanssa reissuissa ja harrastaa kulttuuria. Olet heidän äiti ja aivan yhtä tärkeä. Ole onnellinen että saat olla viikonloppuisin rauhassa ja harrastella omia juttuja. Ite jos eroaisin en kyllä uusperhettä enää perustaisi, eikä haittaa jos joku toinen nainen häntä hyysäisi säännöllisesti. Totta kai ymmärrän että pointtina tässä on se että sinua masentaa se ettet voi tarjota lapsillesi samaa elintasoa kuin miehesi, mutta elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monella teistäkin kuvio on mennyt niin, että omaa hankaluuttanne olette kuluttaneet miehen loppuun ja sitten eronneet miehestä kun ei se loppuunkulutettu enää kelpaakkaan?

Veikkaan että aika monella toi. Jos näin, niin ihan oma vika ettette osanneet peiliin katsoa. Syyttäkää itteänne joskus.

Energiasyöpön on monesti hankala tajuta että on semmoinen.

Tavallisempaa kuitenkin on, että mies mankuu lapsia ja lupaa osallistua arjen pyörittämiseen täysipainoisesti. Sitten kun lapset on tehty ja päätöstä ei voi perua, mies ei osallistukaan vaan vastuu jää pääasiassa naisen kannettavaksi. Pahimmassa tapauksessa vielä valittaa naiselle raskauden jättämistä jäljistä kehossa.

Jos nainen kehtaa "nalkuttaa" miehen osallistumattomuudesta, mies ottaa eron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa sitten nautiskellaan rennosta kahdenkeskisestä elämästä ilman lapsia, tai sitten näin kuin aloittajan tapauksessa että lapset käväisevät kylässä muutamana päivänä kuussa.

Mm. tästä syystä olen itse naisena vapaaehtoisesti lapseton.

Viisas veto. Satasesta vetoa tuokin kirjoittaja vinkuu että miksi nykynaiset ei halua perustaa perhettä ja tehdä lapsia. Niin miksiköhän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit onnellinen lasten puolesta kun isänsä kanssa tekevät kivoja asioita. Kaikilla ei noin hyvin mene vaan isä ei välitä pätkääkään.

Minun lapseni joutui pelkäämään isänsä luona. Äiti pelkäsi kotona, kun ei koskaan voinut tietää mitä lapselle tapahtuu toisen vanhemman luona. Eksälläni oli lapsia eri suhteista ja jotkut heistä olivat sosiaalipuolen asiakkaita alaikäisinä. Yksi on työkyvytön. Yhdellä on nyt aikuisena pahoja päihdeongelmia, niin minulle on kerrottu.

Ja sinä lisäännyit miehen kanssa, jolla on tuollainen historia?

Tiedän tunteen. Ex tekee uuden puolisonsa kanssa nyt kaikenlaista mille koskaan ei ollut aikaa kun oltiin vielä perhe. Uuden puolison lasten kanssa myös viettää enemmän aikaa kuin omiensa.

Ja silloin kun lapsia näkee niin aina tehdään sitten jotain kivaa. V#tuttaahan se kun toinen ottaa rusinat pullasta ja toinen hoitaa sitten arjen.

Sitten tajusin, että kyllähän mekin miehen kanssa alkuvuosina oltiin niin rakastuneita ja tehtiin lähes kaikki yhdessä. Sitähän se on. Ihanaa aikaa. Jolloin toiselle annetaan itsestään ne kaikki parhaat puolet.

Mies aloitti tuon suhteen paaaaljon ennenkuin erottiin. Se teki asioista paljon vaikeampia käsitellä. Kun tulee petetyksi ja sitten sille toiselle annetaankin se kaikki mitä itse olisin toivonut suhteelta ja perhe-elämältä.

Enää en ole vihainen, katkera enkä surullinen. Omaelämä kiinnostaa paljon enemmän kuin exän. Ja se jos mikä on vapauttava tunne. En kaipaa vanhaa elämääni takaisin yhtään ja voin kliseisesti sanoa, että olen kasvanut ihmisenä paljon.

Teen sellaisia juttuja mistä itselle tulee hyvä mieli. Ei mullakaan ole varaa matkustella tms. Mutta koitan jotain kivaa keksiä lapsillekkin nyt kesällä. Lisäksi elämässä on uusi ihminen joka tuo siihen jotain uutta ja piristävää.

Aika, aika ja aika on se mikä auttaa. Usko pois. Ja itsetutkiskelu myös. Keskity omaan hyvinvointiisi.

Tämän takia naisen ei ikinä kannata jäädä vain kotiäidiksi. Jos ei ole koulutusta, uraa eikä eläkettä ole kertynyt. Sitten, kun tulee se ero niin äiti tipahtaa tyhjän päälle. Kouluttautukaa ihmiset, vaikka siellä pikkulapsiarjessa. Ei siinä itku en auta, kun hyvä tuloinen mies jättää puille paljaille.

No, tänä päivänä erittäin yleistä ja siitä pääsee yli. En vain ymmärrä, että miksi rahat ei riitä edes Puuhamaahan tai risteilyyn, jos käy töissä, on lapsilisät ja elatusmaksut? Vai onko vain niin, ettei jaksa lähteä, masentaa? Olin työssä käyvä yksinhuoltaja ja ex-llä elatusapumaksuja rästissä ja yritti jopa jättää ne maksamattakin.

Hyvin riitti kun alun jälkeen sai tasapainoon. Alussa tein kahtakin työtä. Asuttiin tosin vuokralla ja asunto oli kohtuuhintainen. Käytiin ulkomailla, puuhamaat sun muut ja autoiltiin ympäri Suomea. Lapsella omavalintaisia harrastuksia.

Minä olen kateellinen- kyllä, täällä, pystyn teille sen luottamuksella kertomaan- kun vieras nainen saa hoitaa minun pientä lastani, tai harrastaa mukavia minun isomman lapseni kanssa. Saa jakaa juhlahetkiä minun lasteni kanssa. Hän on suoraan myös sanonut, miten nauttii ajasta lasteni kanssa.

Saavat hyvän tulotason ja perhe-elämää yhdessä exäni kanssa. Olen surull7nen kun ei olla enää ydinperhe. Rakkaasta kodistakin jouduin muuttamaan, ja vuokralla vieläpä. Olisi edes varaa ostaa oma koti. Käsirahaa olosi, mutta menot nousisi liian kodiksi ja laina isoksi. Ammatti onneksi on ok. Mutta monella tavalla menetin asioita.

Nyt kuulostaa siltä, että isä vie rusinat pullasta. Onko sulla mahdollista antaa lapsia hänelle enemmän kuin 8 päivää kuussa?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen9 lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ilkeitä kommentteja tässä keskustelussa. Aloituksessa esitetyt ajatukset ovat täysin inhimillisiä ja normaaleja varsinkin jos ero on tapahtunut vasta vähän aikaa sitten.

Se tekee aina kipeää, jos itse rakastaa ja toinen päättää lähteä. Tuskaa lisää entisestään se, jos toisella on jo uusi valmiina ja entinen kumppani vain tavallaan hyppää vanhasta elämästä suoraan uuteen kun jätetty osapuoli jää maahan makaamaan. Tietenkään ketään ei voi omistaa. Mutta ei se tuskaa poista. Jos asia ei vaivaisi niin silloinhan entistä kumppaniaan ei olisi rakastanut ollenkaan. Kyse ei siis ole mistään läheisriippuvuudesta.

Tietenkin jätetyksi tuleminen tekee kipeää. Ja kestää aikansa, ennenkuin siitä selviää. Mutta sen, että lapsilla on kivaa isänsä kanssa, pitäisi mun mielestä olla ap:n kannaltakin ihan hyvä juttu. Olisihan sekin mahdollista, että exä tekisi kaikkea kivaa vain uuden naisensa kanssa eivätkä ap:n lapset pääsisi osalliseksi niistä kivoista jutuista lainkaan. Ap ei pysty tarjoamaan lapsilleen asioita, joita hänen exänsä pystyy tarjoamaan. Ei ihan oikeasti kannata lähteä kilpailemaan lasten toisen vanhemman - varsinkaan eron jälkeen - siitä, kumman vanhemman kanssa lapsilla on hauskempaa. 

Mutta eihän ongelma ollut se, että lapsilla on isän kanssa kivaa... AP:n suru tulee siitä, että hän kokee tulleensa korvatuksi. Että nyt sitä elämää, jota hän kuvitteli perheenä elävänsä, vietetään jonkun muun naisen kanssa. Tuollaiset tunteet ovat edelleenkin ihan normaaleja. Varsinkin jos erosta on vain vähän aikaa.

Tuossa siis surraan menetettyä perhe-elämää. Ei sitä, että lapsilla on kivaa.

?

Menetettyä ydinperhettä voi surra ja se ei mitenkään liity uuteen seukkauskumppaniin. Toisinaan ihmetystä voi aiheuttaa myös se, että ex vaikuttaa eri henkilöltä jos ei kerta ennen ole jaksanut tehdä ko. asioita ja nyt vaikutusta tehdessään jaksaakin.

Tsemppiä aloittajalle. Pysy kasassa ja hoivaa itseäsi. Tiedä mitä elämä vielä tuo tullessaan.

Sitä ydinperhettä suren, ja minun korvautumista exän perheessä toisella. Lapset jakaa arvokkaita aikoja siellä, minä en kuulu joukkoon. Ap

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten naisten pahin asia erossa on se kun exällä menee hyvin.

Suomessa asuu hyvin vittumaisia naisia.

Kylläpä tuo näyttää miehillekin olevan ongelma. Ja monesti siitä kärsii monta ihmistä, saa ihan henkensä puolesta pelätä.

Kiltti mies kirjoitti:

Olisit vaan kelpuuttanut heti alussa ruman ätmin koska ätmit ei naisia jätä. Se komea miehesi tietenkin saa helposti uuden naisen ja niin siinä kävikin ja jäit yksin.

Kyllä ne rumat ätmit juoksee muiden perässä siinä missä muutkin. Tai ehkä enemmän, kun "tyytyvät" siihen minkä saavat, paitsi etteivät oikeasti tyydy vaan etsivät parempaa. Nuorempaa, kauniimpaa, vaikka itse rumia ovatkin.

Minä olen ollut aikanani samassa tilanteessa. Pari vuotta siihen meni. Minulla auttoi päiväkirjan kirjoittaminen, erokirjojen lukeminen ja klisheisesti: aika parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun niillä menee noin hyvin, niin sopikaa viikko -viikko -asumisesta. Saat aikaa itsellesi ja alat tykätä sinkkuudesta! Ja se uusi nainen varmaan potkaisee miehen ulos, kun ei halua toisen lapsia kotiinsa, ja miehen vapaa-aika vähenee myös. Toivottavasti eivät eroa kuitenkaan, jos lapset viihtyvät siellä. Sinun täytyy nyt kuitenkin päästä elämään omaa elämääsi yhtä lailla ja miehen alkaa elää lapsiarkea, eli viikko viikko -malli kehiin. Nythän sinä teet työt ja mies saa huvin.

Mies on tehnyt varmaan töitä rahojensa eteen. Hän saa käyttää niitä lapsiinsa ja tyttöystäväänsä jos haluaa. Ei se ole mitään epäreilua huvin viettämistä.

Usein sen paljon töitä rahojensa eteen tehneen perheellisen miehen taustalla on nainen, joka on hoitanut isomman osan lapsista ja kodista. Onhan se ihan ymmärrettävää, että tietynlainen katkeruus nostaa sitten päätään, vaikka tietenkin se on myös oma valinta suostua jäämään kotiin lasten kanssa. Pitäisi oppia ajattelemaan, ettei se materia ole tärkeää vaan ap saa olla niitten lastensa elämässä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Sitä ydinperhettä suren, ja minun korvautumista exän perheessä toisella. Lapset jakaa arvokkaita aikoja siellä, minä en kuulu joukkoon. Ap

Mutta lapset elävät sitä arkea, arvokasta arkea sinun kanssasi. Sinä olet tärkein ja arvokkain heidän elämässään, kun tarjoat heille aikaasi ja rakkauttasi muulloinkin kuin vain huvituksissa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut aikanani samassa tilanteessa. Pari vuotta siihen meni. Minulla auttoi päiväkirjan kirjoittaminen, erokirjojen lukeminen ja klisheisesti: aika parantaa.

Kerrotko metodeistasi enemmän? Miten päiväkirja auttoi? Onko kirjasuosituksia?

Kertokaa kokeneet, miten selvisitte siitä ydinperheen menetyksen surusta? Tämä ei minulle valkene, mietin tulevia vuosia, lasten juhlia, häitä, lapsenlapsia..kaikki ydinperheenä menetetty.