Seksitön raskausaika
Saan elokuussa kolmannen lapsemme. Olemme naimisissa mieheni kanssa. Ongelma on tai en tiedä onko se edes ongelma, että seksiä meillä oli viimeksi tammikuun alussa 1 kerran kun oli talviloma niin silloin oli vain kerran ja sitä ennen silloin kun lapsemme sai alkunsa.
Onko hyväksyttävä, että olen tämän raskausajan ilman seksiä tai enkän ilman ole kun on 1 kerran ollut. Mitä muut tekisi tilanteessani. Olem puhunut, raivonnut, uhannut erota , uhannut pettää kun syntyy ym kaikki mitä keksin et kostan ettei ikinä enää ole sitten mun kans kun syntyy niin seksiä. Mikään ei tehoa. On hyvä mies, ei juo eikä polta. Ei käy baareissa koskaan. On vain töissä ja suoraan kotiin lasten luo, vapaa+ ajat on vain mun kans ja lasten kans. Tiedän ettei petä ei ole edes mahdollisuutta siihen. Et siitä ei ole kiinni. Kuulema on vain niin väsynyt kun ei ikinä ole hetkeäkään yksin sekä ettei meillä ole kahdenkeskistä aikaa koskaan. Olen sanonut et vie vanhemmilles hoitoon joskus, sanoo ettei kehtaa et nakkaa vaan muiden hoitoon lapset niinkuin muilla on tapana. Sanon et se on ainut vaihtoehto, koska minulla ei ole vanhempia ei sukulaisia eikä kavereita, joille itse voisin ne nakata et hänen se on tehtävä jos mielii vapaa- aikaa. Ei ole itselläkään vapaa- aikaa , teen 2 työtä ja silleen...tyydynkö vain seksittömyyteen ja olen koko ajan pahalla tuulella sekä lapsetkin jo ovat oppineet sanonnan " haluan avioeron, yks avioero mulle kiitos" sanovat joka päivä...kohta saan hävetä silmät päästäni kun kailottavat sitä joka paikassa.
Kommentit (121)
No kyllä kai se pitäisi itsekin tajuta, että kun on kerran siunattuun tilaan saatettu, niin silloin ei enää seksiä. Seksiä enää sen aikana tehdä.
Ei se ole mikään ongelma olla nyt edes se pieni hetki ilman ja keskittyä vauvan elämään ja aloittaa se heti siitä kun raskaaksi tulee.
Ihmisillä on jotenkin ihmeen vääränlainen ajatus, että seksiä pitää olla. AINA! MIKSI?
Nauttikaa myös muista elämän tarjoamista nautinnosta älkääkä pornoilko aina. Varsinkaan raskauden ja lasten aikana
Kari67 kirjoitti:
No kyllä kai se pitäisi itsekin tajuta, että kun on kerran siunattuun tilaan saatettu, niin silloin ei enää seksiä. Seksiä enää sen aikana tehdä.
Ei se ole mikään ongelma olla nyt edes se pieni hetki ilman ja keskittyä vauvan elämään ja aloittaa se heti siitä kun raskaaksi tulee.Ihmisillä on jotenkin ihmeen vääränlainen ajatus, että seksiä pitää olla. AINA! MIKSI?
Nauttikaa myös muista elämän tarjoamista nautinnosta älkääkä pornoilko aina. Varsinkaan raskauden ja lasten aikana
Kappas, Kari se taas on tullut tänne synnin pesään seksipalstalle ihmettelemään että miten voi ihmiset harrastaa seksiä. MIKSI? Kun ilmankin voisi olla!
Vierailija kirjoitti:

Niin mikä
On ongelma!!!
Masturboitko itse? Saatko siitä mitään?

Ongelma on tiukkapipoinen asenne. Vaimoni halusi aina kaikki 4 raskausaikaa seksiä liki joka päivä synnytyksiin asti. Naitiin kuin kanit. Paneminen ei haittaa mitenkään lasta äidin mahassa. Ihan täysipäisiä lapsia tuli ja nyt on jo useita lapsenlapsia.
Jos kuvittelee, että naiminen haittaa syntymätöntä lasta niin kannattaisi tutustua aiheeseen ja naisen anatomiaan. Edes iso kalu ei aiheuta mitään ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Kari67 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kari67 kirjoitti:
No kyllä kai se pitäisi itsekin tajuta, että kun on kerran siunattuun tilaan saatettu, niin silloin ei enää seksiä. Seksiä enää sen aikana tehdä.
Ei se ole mikään ongelma olla nyt edes se pieni hetki ilman ja keskittyä vauvan elämään ja aloittaa se heti siitä kun raskaaksi tulee.Ihmisillä on jotenkin ihmeen vääränlainen ajatus, että seksiä pitää olla. AINA! MIKSI?
Nauttikaa myös muista elämän tarjoamista nautinnosta älkääkä pornoilko aina. Varsinkaan raskauden ja lasten aikana
Kappas, Kari se taas on tullut tänne synnin pesään seksipalstalle ihmettelemään että miten voi ihmiset harrastaa seksiä. MIKSI? Kun ilmankin voisi olla!
Niin mikä
On ongelma!!!Ongelma on tiukkapipoinen asenne. Vaimoni halusi aina kaikki 4 raskausaikaa seksiä liki joka päivä synnytyksiin asti. Naitiin kuin kanit. Paneminen ei haittaa mitenkään lasta äidin mahassa. Ihan täysipäisiä lapsia tuli ja nyt on jo useita lapsenlapsia.
Jos kuvittelee, että naiminen haittaa syntymätöntä lasta niin kannattaisi tutustua aiheeseen ja naisen anatomiaan. Edes iso kalu ei aiheuta mitään ongelmia.
Normaali asenne ja teidän toimintaa kaipaa normaalia kohentumista.
Synnytyksestä kulunut nyt yli 2 kk eikä ole mies puhunut seksistä eikä tehnyt mitään siihen viittaavaa edes koskenut rintoihini. Edellisen kerran oli seksiä toukokuun alussa ja sitä ennen tammikuun alussa ja sitä ennen marraskuussa kun vauva sai alkunsa. Mitähän tästä pitäisi päätellä. Mies sanoo et haluaa kyllä ei ole siitä kiinni. Eipä osta edes kumeja sitä varten, en osta itsekään.
Saita mies kun ei raaski ostaa kortsuja.
"Valitettavasti" kaikki miehet ei ole sikoja. Miehesi ei nimittäin ole ehdollistunut seksiin kuten suuri osa meistä miehistä on. Sitä se miehen eläimellisyyson. Että aina vähän kiinostaisi. Miestäsi ei siis taida kiinnostaa.
Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Synnytyksestä kulunut nyt yli 2 kk eikä ole mies puhunut seksistä eikä tehnyt mitään siihen viittaavaa edes koskenut rintoihini. Edellisen kerran oli seksiä toukokuun alussa ja sitä ennen tammikuun alussa ja sitä ennen marraskuussa kun vauva sai alkunsa. Mitähän tästä pitäisi päätellä. Mies sanoo et haluaa kyllä ei ole siitä kiinni. Eipä osta edes kumeja sitä varten, en osta itsekään.
Ongelmansa itse kullakin. Yleisin valituksen aihe täällä on se kun mies vonkaa seksiä, ja äitiyshormonien jyllätessä naista ei voisi vähemmän kiinnostaa. No, nyt on mies joka ei vonkaa, mutta ei ole hyvä sekään.
Sanoin tämän jo aiemmin, ja sanon saman nyt: Päästäkää toisenne vapaille markkinoille. Sinä saat seksiä niin paljon kuin haluat, ja miehesi löytää satavarmasti mukavan, fiksun ja kauniin aseksuaalinaisen joka ei räyhää päivittäin seksinpuutteen vuoksi. Win- win.
Ja lisäyksenä, täällä naiset valittavat nimenomaan sitä että mies haluaa koskea tisseihin, mutta se ei kuulemma ole ollenkaan sopivaa koska ovat arat ja kipeät ja tuntuu jotenkin väärältä että mies koskee sellaiseen mikä on vain vauvaa varten. Tuttua kauraa, kun olin samassa tilanteessa kuin miehesi, minulla ei ollut mitään asiaa puolta metriä lähemmäksi silloisen vaimoni tissejä. Sehän jäikin vuosien mittaan pysyväksi olotilaksi.
Ei siitä miehestä tarvitse seksittömyyden takia erota, hae seksi muualta. meitä on monia miehiä joita ei häiritse että olet varattu. Päinvastoin minä etsin seksiin mieluummin varattuja naisia kuin vapaita.
Jos täältä turunseudulta olet, niin luokseni saat tulla purkamaan paineet :)
En asu lähellä Turkua...niin tää seksittömyys kalvaa tässä suhteessa, mies ei tee mitään asian eteen. Sanoin että et edes puhu asiasta! Vastas: mitä pitäs puhua? En ole pettänyt häntä ja jos ollaan vielä vanhoina yhdessä niin tuntuisi pahalta katsoa häntä silmiin ja pitää pettämiset salaisuutena, inhoisin itseäni enkä vois elää sen tunteen kanssa. Muut varmaan pystyvät? Ihmettelen miten?
Tän on pakko olla provo. Nuo uhkailut kuulostaa niin lapsellisilta. Tiesitkö, että uhkailu EI ole keino saada seksiä.
Kun tarinasi jatkuu kuullostat epävakaalta hullulta, et tasapainoiselta aikuiselta jos ukkos lähtee et tuu pärjäämään korttitalo kaatuu ja jatkat mahistelua sohvalla. Munaa voit saada mutta hoitaako toiset miehet lapsianne
Minä hoidan lapseni nytkin, olen äitiyslomalla sekä teen samalla myös töitä. Miten niin luulet et mieheni hoitaa lapset tai joku muu mies? Olen hyvä äiti nyt ja aina ollut, et voi päätellä tosta ongelmasta mitään tälläistä, en polta en juo, en käy baareissa. Varmasti niitä löytyy jotka eivät hoida lapsiaan, minä olen aina lapsiani varten kuten heidän isänsäkin. Meidän vapaa- aika menee kaikki lastemme kanssa, ihan jokainen hetki siitä. Vai korttitalo sortuu? Milläs niin päättelet? Omistan taloni sekä on työpaikka et sellasta. Ehkä omas sortui, mutta ei tarkoita että muiden sortuisi.
muija kun oli paksuna ja loppuajasta sain puhuttua että ettei kalvot puhkea niin ajan sitä anukseen niin sain aina kakkosta luvan kanssa suihinoton lomassa, sit kun lapsi syntyi, toosa oli kuin olisi maamiinaan astunut, jatkoin vielä hetken kakkosella ajoa ja kun tikit ja mustelmat väheni niin sai kokeilla jo vaginaakin mutta olipas persereiän jälkeen vähän väljempi tunnelma. no sitä sain kuitenkin joskus sit enää. joskus sitten muutaman v päästä kun kakkosta ei enää irronnutkaan sppontaanisti ja ajoimme kumeilla niin ikäänkuin unohdin ostaa kordareita ja kesken panemisen huomasin ai niin ne on loppu ja eikun kakkosta päin... tuo meni aina vaan sen yhden päivän ja sit piti jo olla kordareita
Puhut kuin joku rekkakuski, taidat olla? Meillä ei ole mitään kakkosta ollut ihan normaali seksi riittäisi.
Keskustelu on kuin meiltä. Mutta suurin ero on se, että perinteiseen tapaan vaimo on se haluton.
Jo 15 vuotta olen kärsinyt.
Olen yrittänyt puhua, suuttua, uhkailla, kärsiä, hakea apua, neuvotella, ymmärtää, kestää, sopeutua
En tiiä mitä vielä olis mahdollista tehdä.
Kun lukee ap tarinaa ni kuin vertais omaan mutta toisenpuolelta.
Kunpa löytyisi vertaistukiryhmä jossa vois jutella ja jakaa tunteita että jaksaa selviytyä
Aihe on niin tabu ettei sitä mennä ystävien kanssa jakamaan ja keskustelemaan...Ei ainakaan miesten kesken.
Pitää kärsiä sisäisesti ja se joka tuhoaa ihmisen hitaasti ja kivuliaasti.
Joo kun tietäisi mikä auttaisi ja noi uhkailut ottanut vasta vuosien jälkeen käyttöön kun alkanut voida huonosti tässä suhteessa. Meillä on vain 1 elämä, haluaisin voida hyvin kotona ja lasteni edessä. Koko ajan pelkkää riitaa ja kylmä ilmapiiri, olen ärsyyntynyt ja vihaisella päällä enkä kestä miehen seuraa ja puhun jatkuvasti kuinka haluan vain erota. Se vain nauraa! Sanoo et siinä edelleen olet. Ei tajua mitä tolla asenteellaan aiheuttaa. Alkaa hymyillä kun sanon et mä todella tulen vielä pettämään kun asiat ei muutu. Sen jälkeen vain nauraa et en usko sanoo.
Olen ollut kyllä aivan liian kiltti vaimo ja kotihengetär hänelle. Suustani osaan kyllä olla ilkeä, jos sille päälle satun ja hän tuntee mut et olen erittäin temperamenttinen kuten on myös tyttömme...😁. Ei silti halua erota , ei ole kertaakaan sanonut niin minulle toisin kuin minä olen sanonut miljoonat kerrat. Sanoo vain et mut edelleen olet siinä