Millainen ihminen sopii psykiatriseksi sairaanhoitajaksi?

Vierailija kirjoitti:

Empaattinen. Katsoin youtubesta jonkun vuosikymmeniä erilaissa psykiatrisissa sairaaloissa toimineen brittiläisen mielenterveyshoitajan haastattelun. Oli tehnyt töitä mm. sarjamurhaajien yms. muiden kanssa. Oli aivan loputtoman mukava, lämmin ja empaattinen ihminen ja korosti empatian tärkeyttä mielenterveystyössä. Työssä ei kuitenkaan pärjää jos ei aidosti pidä siitä ja rakasta olla ihmisten kanssa ja auttaa. Haastateltava puhui myös paineensietokyvystä.

Noin se menee ehkä vielä jossain muualla, ja tuollaiset ominaisuudet olivat vahvaa valuuttaa täälläkin hoitotyössä vielä viime vuosituhannella. Nykyään on valitettavan paljon hoitajia, jotka sopisivat paremmin vaikka kierrätyskeskusten lahjoitusten lajittelijoiksi kuin sairaitten ihmisten hpitajiksi. Sielläkin tosin on muita, joihin purkaa omaa mielenkipeyttään, mutta eivät olisi kuitenkaan heikommassa asemassa olevien sairaitten elämää kurjistamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Nuorisopsykiatrinen osastohoito on hyvin suuressa kriisissä resurssipulan vuoksi. Työ on siitä syystä nykyään erittäin kuormittavaa sen lisäksi, että nuorison hoitaminen muutenkin on vaativa ala.

Jos olet itse vasta nuoruusikäinen, ensimmäisiin opintoihisi menossa oleva ihminen, se voi olla sekä mahdollisuus että haaste ammattia ajatellen. Eikö kuitenkin ole niin, että sairaanhoitajakoulutuksen aikana voit tutustua vaihtoehtoihin?

Sairaanhoitajilla on varmaankin sivustoja, joilla näitä asioita voi käsitellä, samoin tietenkin oppilaitoksilla on antaa tietoja.

Onko jotain, mitä epäröit, kun toisaalta tiedät olevasi kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Tämä oli todella hyvä kirjoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Voitko tarkentaa missä kohtaa esitettiin olettamus, että entinen kiusaaja olisi huono psykiatrisena hoitajana? Haluat itse tulkita, että asia esitettiin niin. Miksi? Miksi yhä jankkaat ja keksit pyörää uudestaan? Jokainen tietää, että kiusaaja kiusaa oman pahan olonsa vuoksi. Fakta kuitenkin on, että teini-iän kiusaaminen on voinut vaikutta ihmiseen niin syvästi, että hänen elämänsä on mennyt pilalle. Hän saa ihan oikeutetusti ajatella niin, että hänen elämänsä on pilattu, oli pahantekijöiden syyt mitkä tahansa. Mielen arvet voivat olla niin syvät ettei niihin terapiat tehoa. Se on tietysti hyvä että kiusaajaa kaduttaa, mutta miten se parantaa kiusatun pilatun elämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Jokaisella on oikeus omaan näkemykseen, itse en pidä hyvänä liiallista idealismia, mutten toisaalta liiallista tuomitsevuutta tai kyynisyyttäkään, enkä mustavalkoisuutta. Tiedostan, että saatan olla myös liian hyväuskoinen ja se liiallinen usko ihmisiin on myös elämässä aiheuttanut kivikkoja. Mutta olen myös nähnyt paljon kasvun ja muutoksen tarinoita omalla polullani. Siksi en pidä liian nopeasta tai mustavalkoisesta tuomitsemisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Psykiatrina tunnistan sosiopaatin ja narsistin tästä kirjoituksesta. Toivoisin olevani väärässä, mutta tiedän etten ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Voitko tarkentaa missä kohtaa esitettiin olettamus, että entinen kiusaaja olisi huono psykiatrisena hoitajana? Haluat itse tulkita, että asia esitettiin niin. Miksi? Miksi yhä jankkaat ja keksit pyörää uudestaan? Jokainen tietää, että kiusaaja kiusaa oman pahan olonsa vuoksi. Fakta kuitenkin on, että teini-iän kiusaaminen on voinut vaikutta ihmiseen niin syvästi, että hänen elämänsä on mennyt pilalle. Hän saa ihan oikeutetusti ajatella niin, että hänen elämänsä on pilattu, oli pahantekijöiden syyt mitkä tahansa. Mielen arvet voivat olla niin syvät ettei niihin terapiat tehoa. Se on tietysti hyvä että kiusaajaa kaduttaa, mutta miten se parantaa kiusatun pilatun elämän?

Tottakai se kiusaaminen on voinut ja todennäköisesti jättänyt syvät arvet, olen itse käynyt pitkän psykoterapian mm. kiusatuksi tulemisen vuoksi ja tiedostan millaiset vaikutukset sillä on ihmiseen. En minä sanonut, että kiusaajan katumus parantaisi kiusatun elämää, miksi ihmeessä parantaisi? Kommentoin vain siihen, että sinänsä minusta ei välttämättä ole mitään ihmetyksen aihetta jos lapsena kiusannut toimii aikuisena psykiatrisena sairaanhoitajana, rivien välistä minusta vaikutti siltä, että asiassa oli jotain erikoista. Sen takia halusin muistuttaa siitä, että ihmiset voivat muuttua. Asia ei liity sen kiusatun kokemuksiin. Ei minunkaan haavojani paranna se, että tiedän kiusaajieni katuneen. Mutta pystyn jo nykyään ymmärtämään sen, ettei minun vihani heitä kohtaan tee heistä huonoja ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Jokaisella on oikeus omaan näkemykseen, itse en pidä hyvänä liiallista idealismia, mutten toisaalta liiallista tuomitsevuutta tai kyynisyyttäkään, enkä mustavalkoisuutta. Tiedostan, että saatan olla myös liian hyväuskoinen ja se liiallinen usko ihmisiin on myös elämässä aiheuttanut kivikkoja. Mutta olen myös nähnyt paljon kasvun ja muutoksen tarinoita omalla polullani. Siksi en pidä liian nopeasta tai mustavalkoisesta tuomitsemisesta.

Jo se, että otat keskustelussa eriävät mielipiteet liian nopeana tai mustavalkoisena tuomitsemisena, etkä vain toisenlaisen näkökulman esiintuomisena, kertoo, että sullakin on ehkä vielä jonkun verran kokemuksia kokematta ja joitain oppeja oivaltamatta. Tietysti toivotan kestävyyttä tulevissa kivikoissa ja kolhuissa, niissä kasvaa ymmärrys ja toistenlaisten katsantokantojen sieto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Psykiatrina tunnistan sosiopaatin ja narsistin tästä kirjoituksesta. Toivoisin olevani väärässä, mutta tiedän etten ole.

Sinä et ole psykiatri, et edes yleislääkäri, et ole edes lähihoitaja. Jos olisit, niin et väittäisi tuollaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Psykiatrina tunnistan sosiopaatin ja narsistin tästä kirjoituksesta. Toivoisin olevani väärässä, mutta tiedän etten ole.

Psykiatrina sinä et lähtisi asettamaan kenellekään diagnoosia ilman hieman laajempia ja pätevämpiä testauksia kuin vauva av: n anonyymit postaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä nuorena erittäin pahasta kiusaajasta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämä siis ihan faktaa eikä mitään provoilua.

Onhan mahdollista, että nuorena kiusannut henkilö on ottanut kokemuksistaan opin, tehnyt itsetutkiskelua ja halunnut työssään myöhemmin auttaa muita. Monella kiusaajalla on myös itsellään ollut esim. vaikeat kotiolot ja pahaa oloa on purettu väärällä tavalla muihin. Tällainenkin ihminen on voinut muuttua, ei lapsena muita kiusannut ole aikuisena automaattisesti paha ihminen. Nää ei ole mustavalkoisia asioita. Kyllähän aika monikin joskus pahaa tehnyt ihminen myöhemmin katuu, haluaa kääntää aiemmat kokemuksensa hyödyksi ja auttaa muita.

Kyllä jokainen tuon tietää, ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että he ovat kiusanneet myös itsekin herkässä iässä ollutta nuorta, jolla itselläänkin oli huonot kotiolot, hänet oli jo lapsena hakattu ja alistettu kynnysmatoksi.  Puhun siis itsestäni. Olen nyt aikuisena koonnut itseni ja menestynyt elämässäni, mutta silti kannan kaunaa noille pahantekijöille, olkoot tehneet mitä itsetutkiskelua tahansa. 

Ymmärrän, olen ollut kiusattu itsekin. Mutta vaikka minua kohtaan on toimittu lapsena väärin, se ei tarkoita etteivät kyseiset ihmiset nykyään voisi tehdä paljon hyvää muille ihmisille. Minun kaunani ei tee heistä pahoja ihmisiä muille kuin minulle. En siis voi sanoa, ettei minua lapsena kiusannut henkilö voisi nykyään olla esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja hyväkin työssään. Mennyt ei määritä nykyhetkeä automaattisesti.

En minä väittänyt etteikö voisi olla hyvä työssään. Minä en kuitenkaan usko minkään anteeksiannon helpottavan omaa oloaan. 

Otin tuon muutoksen näkökulman esille siksi, koska keskustelussa oli sellainen sävy, että entinen kiusaaja nykyisenä psykiatrisena sairaanhoitajana olisi jotenkin automaattisesti huono tai epäilyttävä asia. Ihmisiä kuitenkin kaikki ja minusta on huono juttu menneisyyden perusteella tehdä oletuksia nykyhetkestä. Itse uskon ihmisten kykyyn muuttua ja kasvaa niin halutessaan. Joskus tunsin tosi paljon kaunaa omia kiusaajiani kohtaan kunnes tiedostin, ettei heidän kiusaamisesta todennäköisesti johtunut pahuudesta vaan pahasta olosta, jonka toivottavasti ovat osanneet käsitellä ja kääntää edukseen elämässä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse pystyä ajattelemaan näin.

Mulla, 30vuotta sitten psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnon tehneellä, on vähän toinen näkemys ihmisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Vaikka arvostan sun ihmiskäsitystä, mulle se näyttäytyy kuitenkin hieman liian teoreettiselta ja idealistiselta. Toki sulla on oikeus nähdä ja kokea, niinkuin kirjoitat, mutta multa nämä ikä- ja työvuodet on aika pitkälle tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Realismia, väittäisin. Ihminen on aika pitkälle samanlainen persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan, vaikka oppiikin käyttäytymään ja toimimaan asiallisesti erilaisissa yhteisöissä. Lähinnä sun kirjoittamasta tulee mieleen, että sä olet itse ollut koulukiusaaja, joka yrittää tuoda vähän parempaa minää näkyville. Tuosta olisin mieluusti väärässä, mutta kokemuksen pohjalta en oikein usko.

Jokaisella on oikeus omaan näkemykseen, itse en pidä hyvänä liiallista idealismia, mutten toisaalta liiallista tuomitsevuutta tai kyynisyyttäkään, enkä mustavalkoisuutta. Tiedostan, että saatan olla myös liian hyväuskoinen ja se liiallinen usko ihmisiin on myös elämässä aiheuttanut kivikkoja. Mutta olen myös nähnyt paljon kasvun ja muutoksen tarinoita omalla polullani. Siksi en pidä liian nopeasta tai mustavalkoisesta tuomitsemisesta.

Jo se, että otat keskustelussa eriävät mielipiteet liian nopeana tai mustavalkoisena tuomitsemisena, etkä vain toisenlaisen näkökulman esiintuomisena, kertoo, että sullakin on ehkä vielä jonkun verran kokemuksia kokematta ja joitain oppeja oivaltamatta. Tietysti toivotan kestävyyttä tulevissa kivikoissa ja kolhuissa, niissä kasvaa ymmärrys ja toistenlaisten katsantokantojen sieto.

Niin, tässä on nyt itse kukin juuri yrittänyt vain tuoda sitä toisenlaista näkökulmaa esiin. Ei minusta kumpikaan näkemys ole väärin vaan totuutta kummassakin. Eihän nämä mitään yksinkertaisia asioita olekaan.

Halu hallita toisia ihmisiä. Piittaamattomuus toisten ihmisten tunteista ja heidän ihmisarvostaan. Kyky kaataa omat paskat toisten niskaan ja olla ylpeä siitä.

Vierailija kirjoitti:

Halu hallita toisia ihmisiä. Piittaamattomuus toisten ihmisten tunteista ja heidän ihmisarvostaan. Kyky kaataa omat paskat toisten niskaan ja olla ylpeä siitä.

Tuon suuntaiseksi valitettavasti arvot ja ominaisuudet on menneet.

Ymmärtävä, hyväksyvä. Sillä ei kuitenkaan saisi korvata oikeaa terapeuttia, joka ei saisi kovistella/kuulustella asiakasta, vaan auttaa henkisesti (eli tukea) ja saisi olla hyvä ammattitaito. Muiden yksityisyyttäkin pitää kunnioittaa. On jotenkin epäeettistä jos sairaanhoitaja joutuu noudattamaan jotain epäinhimillistä lakia tai käytäntöä, joka ei sovi nykyaikaan. Ihmisten itsenäisyys, oma elämä ja itsemääräämisoikeus pitäisi säilyttää. Jos näin ei ole, keskustelua aiheesta. Nuori aikuinen selviää kriiseistä joskus kriisikeskuksen avulla ja kirjat, mutta kriisikeskuksia pitäisi kehittää ettei aika ole liian rajattu.

En ole koko alalla ,en tiedä,ei alale koulutista!terv. rappu siivoja työttömänä.

Hoitoalalla mukaan lukien psykiatrian erikoisalat esiintyy paljon työpaikkakiusaamista. Varsinkin sairaanhoitajissa on paljon työpaikkakiusaajia ja sairaanhoitajat ovat siellä suurin ammattiryhmä. Joudut jossain vaiheessa uraasi mahdollisesti rankankin työpaikkakiusaamisen kohteeksi - varsinkin jos olet erittäin osaava, ahkera ja potilaat huomioiva työntekijä. Kannattaa miettiä eettistä kuormitusta työssä. Esimerkiksi lasten - ja nuorisopsykiatrian asiakkailla on rankkoja kiusaamiskokemuksia koulusta, mutta heidän omana hoitajanaan voi työskelle todella julma työpaikkakiusaaja. Miten tähän suhtautua?

Empaattinen, reilu, maalaisjärkeä, hyvät sosiaaliset taidot, riittävästi elämänkokemusta.

Ei sovi: narsistinen, minä-minä, aggressiivinen, niuhottaja, laiska, herkästi loukkaantuva, pitkävihainen.

T. skitsofreenikko