Miten kerron minälle, etten halua häntä meille jouluaattona?
Olemme uusperhe ja meillä on yhteensä kuusi lasta, ja moninkertainen määrä lapsenlapsia. Olimme suunnitelleet viettävämme jouluaattoa rauhallisesti kahden lapsemme perheen kanssa. Muut vierailevat sitten muina joulunpyhinä luonamme. Nyt miniäni, jonka piti alunperin perheineen viettää joulua omien vanhempiensa luona, imoitti tulevansa jouluaattona mieluummin meille. En tiedä miten saisin sanottua hänelle, ettemme me muut jaksaisi häntä nyt tänä jouluaattona. Kun kaiken pitää olla täydellistä. Lasten täytyy käyttytyä kuin enkelit. Kaikki lahjavuoret on raahattava meille, jotta pukki voi jakaa ne samalla kertaa.
Minulla on vaativa työ ja tämä syksy on ollut muutenkin rankka, koska olen läpikäynyt ison leikkauksen, putkiremontin ja muuta " ylimääräistä." Haluaisin ottaa jouluaaton rennosti ilman täydellisyyden tavoitteluja ja höösäämistä. Miniäni vie meiltä muilta neurroottisella hössöttämisellään jouluilon.
Miten kerron hänelle häntä loukkaamatta etten halua häntä meille jouluksi? Nyt nämä kaksi muuta lasta perheineen sanovat, että jos tämä miniä tulee, he eivät tule ollenkaan. Kukaan ei jaksa häntä.
Kommentit (49)
täydellisyydentavoittelija? Vai onko kyse siitä, että hän pingottaa, kun vaistoaa, ettei anoppi pidä hänestä? Minä ainakin reagoin helposti niin.
Yritän miellyttää, kun en tiedä, miten päin olisin.
Kyllä miniä voi loukkaantua, mutta hän on vastuussa omista tunteistaan.
Omia puoliaan täytyy myös pitää.
Kun lukee näiden miniöiden marinoita, kuinka anoppilassa ei käyttäydytä aattona, kuten heillä ja anopilla ei ole hopeakalustoa, kuten heidän lapsuudenkodissa jnee..
Miehelle jo yks päivä sanoin, että poikien ollessa isoja ja perustaessaan perheen, me karkaamme joka vuosi vaikka ulkomaille jouluksi. En halua pilata jouluamme pokkuroimalla miniöille. He ovat poikamme miehekseen valikoineet ja jos me emme kelpaa heille appivanhemmiksi niin voivat pysyä meiltä pois.
Sitä paitsi, olen niin monta isoa joulua järjestänyt sukulaisille itse miniänä, että toivon meidän miehen kanssa saavan vanhempina nauttia rauhassa aikuisten joulusta.
Vierailija:
täydellisyydentavoittelija? Vai onko kyse siitä, että hän pingottaa, kun vaistoaa, ettei anoppi pidä hänestä? Minä ainakin reagoin helposti niin.
Yritän miellyttää, kun en tiedä, miten päin olisin.
siitä ettei ap halua juuri ikävää miniäänsä jouluksi kotiinsa.
Hyvä ap, nimenomaan suurperheissä pitäisi löytyä sitä empatiaa ja avaraktseisuutta sen verran että jokainen hyväksyttäisiin sellaisena kuin on.
Miksi annat itsesi stressaantua miniäsi käytöksestä? Sinulla pitäisi olla vanhempana ihmisenä sen verran jo elämän viisautta että kykenisit katsomaan stressaantuneen käytöksen läpi ja osaisit ohjata tuollaiset hankalat tilanteet onnelliseen loppuun.
Isket miniälle viinilasin käteen ja ystävällisesti ohjaat sohvalle rentoutumaan tms ;)
Ei voi olla noin vaikeaa aikuisille ihmisille. Pahinta mitä voit tehdä että suljet miniän perheen ulkopuolelle. Yhdessäkään perheessä ei ole vain " helppoja" ihmisiä. Silti kaikkia pitäisi oppia rakastamaan samalla tavalla.
Miksi pitäisi jouluaattona sietää hankalia ihmisiä jos niitä sietää jo koko vuoden?
iin minkäs teet. Siinä pingottaa sinnikkäämpi anoppikin.
Ja pojalle voi olla hankala puhua, koska siitä miniä saisi uutta aihetta riitaan. Ehkät tämä anoppi on todella väsynyt ja haluaa päästä tilanteesta helpoimmalla.
Kyllä te sitten tiedätte kun olette anoppeja. Sekin aika tulee teille nuorille joskus vielä eteen. Tyttönne mies laukoo teistä vittumaisia anoppivitsejä ja ei halua nähdä teitä. Poikanne vaimo vihaa teitä jo varmuuden vuoksi, koska olette anoppi.
minulla nostaa karvat pystyyn sellainen äiti, joka kohtelee eri lapsia eri tavoin. Se on tyyli, joka ihan varmasti aiheuttaa sekä pahaa mieltä että eripuraa aina.
Ja jos on hyvät välit, voipi sopia asioista, tässä tapauksessa olisi minusta kyllä luontevinta puhua poikansa kanssa.
Meitä on monta sisarusta ja ei me aina olla samaan aikaan samassa paikassa jouluja tai muita pyhiä. Joku voi olla toisen suvun luona, joku matkoilla ja joku haluaa olla yksin kotona.
rakentaa toimiviksi kun kerran samaa perhettä ollaan. Siksi sitä perheeksi kutsutaan.
Nykyisin tuntuu olevan vaan niin helppoa sulkea ovet ja kännykät jos ei satu kiinnostamaan.
Ja oikeasaan vävyt on vielä pahempia
että täällä vauvapalstalla on joku mummoikäinen????? Mä olen ihan todellaluullut, että täällä päästellään typeriä juttuja julki ihan vaan hormonihöyryissä vauva-aikana. Tsiisus. Pitääkin alkaa tarkkailemaan ympäristön kyttismummoja, ne ruikuttaa nykyään täällä, kun eivät kadulla uskall.
Mikä on mummo ikä? Sinä olet vanha äidiksi!!!! Minä 38v ja kaksi aikuista lasta,lapsenlapsia odottelen :)
niin tietääpähän jatkossa välttää tuollaista ketkua akkaa.
Vierailija:
mukaanlukien meitä on kaikkiaan 25. Tälläinen porukka ei mahdu kotiimme kerralla, vaikka olisi miten itsekästä mielestänne olla kutsumatta kaikkia.Lopetan tämän keskustelun, koska pahoitan vain mielenne kommenteistanne. Tottapuhuen kun näitä viestejä luen, huomaan että omat lapsemme, miniämme ja vävymme ovat sittenkin kultahippusia moneen muuhun nykyvanhempaan verrattuna.
hänellä ja miehellään yhteensä KUUSI LASTA. Jouluaaton viettävät miehen tyttären ja ap:n pojan ja näiden perheiden kanssa. Muut 4 lasta tulevat sitten muina päivinä.
Aluksi niniän perheineen ei pitänyt heille tulla, joten mielestäni silloin voi nätisti sanoa, että on jo muita suunnitelmia, koska teidän ei alunperin pitänytkään tulla...
Kukaan ei ihmettele miksi miehen lapsia kohdellaan eriarvoisesti, nyt vaan joku katkera miniä päätteli, että ap suosii tyttäriään ja viettää joulun vain poikansa perheen kanssa.
T: Miniä myös, joka joulun viettää oman perheen kanssa kotona ja kutsuu molempien vanhemmat syömään muina päivinä.
Vierailija:
Mikä on mummo ikä? Sinä olet vanha äidiksi!!!! Minä 38v ja kaksi aikuista lasta,lapsenlapsia odottelen :)
Äidilläni 6 lastenlasta. Eli mummoikä alkaa suurinpiirtein sun ikäisenä. ;)
ja nyt pojan perhe pääseekin niin miksei voi mennä? Ja minkä ihmeen mutkan kautta se on se miniä, jonka perhe se pojan perhe on?
Toivottavasti ap olet vielä täällä.
Tahdon vaan sanoa että älä välitä noista inhottavista kommenteista!
Sanot miniälle, että tänä jouluna systeemi on tämä, miksi se on sovittu. Tehän voisitte tehä vaikka niin, että vuorotellen jouluna lapset perheineen on teillä? Niin jokainen saa olla sit vuorollaan...
Rauhallista Joulua sinulle ap!
Kahdella pojallani ihanat vaimot,parhaimmat maailmassa:) En myöskään itse ole ikävä miniä!!!!!