Hassuimmat asiat mitä lapsettomat tuttusi eivät tajua
Olen joutunut selittämään, että lasta ei voi jättää yksin nukkumaan ja itse lähteä viihteelle.
Hauskoja on aina "hyvää tarkoittavat" neuvot ihmisiltä, joilla itsellään ei ole lapsia. Kerran lapseni (3v) kiukkusi kauppakeskuksessa, lapseton kaverini alkoi neuvomaan, että jätät vaan itkemään ja lähdetään me tästä kävelemään, kyllä se seuraa kun huomaa meidän kadonneen. Siis äly hoi..haluankin opettaa lapselle, että kun olet väsynyt ja kiukuttaa, niin minä hylkään sinut.
Myös kaikki hääkutsut jotka on lapsivapaat, en mene sellaisiin juhliin ollenkaan, mielestäni häät ovat perhejuhla päiväsaikaan ja illalla lasten poistuttua voi aikuiset örveltää jos nii haluavat. Oletetaan, että aina on lastenvahti saatavilla, no ei ole.
Ja tähän ketjuun ei siis lapsettomien kommentteja kiitos.
Kommentit (84)
Esim. se että vaikka lapseni ovat jo sen ikäisiä että pärjäisivät illan kotona keskenään, en silti halua lähteä kavereiden kanssa baariin ja jättää lapsia keskenään kotiin kun itse tulen joskus aamuyöstä. Ehkä sitten kun lapset ovat jo isompia teinejä, mutta en vielä. Enkä aina pysty tuosta vaan viemään lapsia mummolaan hoitoon, ei se mummolakaan ole mikään automaattinen lapsenvahtipäivystys. Jos kavereiden kanssa ei aikataulut natsaa niin että pääsen ns. lapsivapaina viikonloppuina mukaan, niin sitten ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Se tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että arkisin työpäivän jälkeen en voi lähteä noin vaan lenkille tai oluelle ilman, että asia sovitaa etukäteen. Kun tulen töistä, käyn lapset ja laitetaan ruoka ja sit haluan viettää aikaa lasteni kanssa, illat menee nopeeta huomaamatta
Minun lapsellani on myös isä eli voin ihan hyvin lähteä lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana kommentoin silti. Minä en ole tuollainen lapseton ollut ikinä. Hää kommentista olen ihan samaa mieltä.
Meidän suvussa on ollut häät aina lapsiperheellisillekkin lasten kera ja päihteettömät, tai eihän sinne olisi muuten ollut paljon tulijoitakaan. Ravintola jatkot ovat sitten ollut pelkästään aikuisille.
En ymmärrä miksi kirkkoon ja kahvitus tilaisuuteen ei saisi lapsia ottaa mukaan. Siinä samalla voi kasvattaa lasta tavoille ettei vie koko tilaisuuden huomioo itseensä. Mitenkä lapsi oppii jos häntä pidetään pois kaikista tilaisuuksista.
Tämä juuri. Itselle oli itsestään selvää, että perheelliset tuovat lapset mukanaan meidän häihin ja lasten kiljahdukset ym kuuluvat iloiseen hääjuhlaan :) perheelliset sitten poistuivat kun meno alkoi olla kosteaa. En laita muuta kuin kortin noille lapsettomille hääjuhlijoille, jos oltaisiin paikanpäälle menty olisi ostettu kunnon lahja tai annettu rahalahja.
Vierailija kirjoitti:
Se, että koira ei ole sama kuin lapsi. Ei tietenkään aina lapseton pari pidä koiraa lapsenaan, itselläni sellainen vain sattuu olemaan lähipiirissä. Heidän "vauvansa" kuolivat alle kymmenen vanhana ja ottivat heti perään uuden "vauvan", naurattaa heidän vaahtoamisensa miten raskasta on tuon lapsukaisen hoitaminen. No en sitä päin naamaa koskaan sanoisi, mutta sisäisesti naurattaa ja myös surettaa, koska selvästi hoivavietti on heillä kova, mutta jostain syystä eivät ihmisvauvoja saa (syyt eivät tietenkään minulle tai kellekään muullekaan kuulu, eivätkö tahdo vai eivätkö saa).
Voi luoja, kumpikohan tässä on se joka jotain ei tajua? Eivätköhän he ole hyvin kivuliaan tietoisia siitä että koira ei ole sama kuin lapsi, mutta hyvä jos se antaa heille edes jotain lohtua mikäli kärsivät lapsettomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etteivät vanhemmat voi lähteä kahdestaan minnekään!
Miten niin ei voi?
- äiti kahdelle
Meillä ei ole lapsenvahtia, siksi ei voi. Ei ole tukiverkostoa ja tuntemattomille en anna lasta hoitoon.
Ei monet heistäkään ymmärrä joilla on niitä lapsia ettei kaikki lapsiperheet ole sellaisia kuin heidän.
Sinunkin jutuistasi tuli jotenkin sellainen olo että jalkojen levittäminen jollekin miehelle antaa sinulle jonkun oikeuden katsoa muita nenänvarttasi pitkin ja paheksua ajatusmaailmaa joka ei mene yksin sinun maailmasi kanssa.

Ap pyysi vain perheellisten ajatuksia, ehkä tukea tai ehkä tarkoitus oli vain hauskuuttaa perheellisiä. Tämän kommentin yksipuolinen näkemys siitä minkälainen on perhe kertoo kyllä, että olisi pitänyt sivuuttaa koko kommentti ;)
Vierailija kirjoitti:
Se, että koira ei ole sama kuin lapsi. Ei tietenkään aina lapseton pari pidä koiraa lapsenaan, itselläni sellainen vain sattuu olemaan lähipiirissä. Heidän "vauvansa" kuolivat alle kymmenen vanhana ja ottivat heti perään uuden "vauvan", naurattaa heidän vaahtoamisensa miten raskasta on tuon lapsukaisen hoitaminen. No en sitä päin naamaa koskaan sanoisi, mutta sisäisesti naurattaa ja myös surettaa, koska selvästi hoivavietti on heillä kova, mutta jostain syystä eivät ihmisvauvoja saa (syyt eivät tietenkään minulle tai kellekään muullekaan kuulu, eivätkö tahdo vai eivätkö saa).
Olisin erittäin tyytyväinen, jos ihmiset eivät automaattisesti kuvittelisi, että lapsettomalle koira on joku lapsen korvike! Hiukan pitkään olen parikin kertaa katsonut aivan aidosti kysymysmerkkinä, kun joku on alkanut lässyttää jotain "teidän lapsista" tai "vauvoista".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei monet heistäkään ymmärrä joilla on niitä lapsia ettei kaikki lapsiperheet ole sellaisia kuin heidän.
Sinunkin jutuistasi tuli jotenkin sellainen olo että jalkojen levittäminen jollekin miehelle antaa sinulle jonkun oikeuden katsoa muita nenänvarttasi pitkin ja paheksua ajatusmaailmaa joka ei mene yksin sinun maailmasi kanssa.Ap pyysi vain perheellisten ajatuksia, ehkä tukea tai ehkä tarkoitus oli vain hauskuuttaa perheellisiä. Tämän kommentin yksipuolinen näkemys siitä minkälainen on perhe kertoo kyllä, että olisi pitänyt sivuuttaa koko kommentti ;)
Perheellisenä kommentoin että ap kuvittelee olevansa jotenkin lapsettomien yläpuolelle ja hänelle on noussut kusipäähän.

Kuinka päädyit tähän kuvitelmaan?
Älä yleistä. Sinun lapsettomat kaverit ehdottaa, että jätät lapset yksin, ei tarkoita kaikkien lapsettomien toimivan samoin.
Millainen hääjuhlan pitäisi olla on mielipideasia. Sinun mielipiteesi ei ole se oikeampi kuin jonkun erilainen näkemys.
Meillä oli lapsi mukana vain kirkossa ja muuten haluttiin että häämme oli irtiotto arjesta ja se on mulle ihan sama mitä joku muu siitä ajattelee. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että koira ei ole sama kuin lapsi. Ei tietenkään aina lapseton pari pidä koiraa lapsenaan, itselläni sellainen vain sattuu olemaan lähipiirissä. Heidän "vauvansa" kuolivat alle kymmenen vanhana ja ottivat heti perään uuden "vauvan", naurattaa heidän vaahtoamisensa miten raskasta on tuon lapsukaisen hoitaminen. No en sitä päin naamaa koskaan sanoisi, mutta sisäisesti naurattaa ja myös surettaa, koska selvästi hoivavietti on heillä kova, mutta jostain syystä eivät ihmisvauvoja saa (syyt eivät tietenkään minulle tai kellekään muullekaan kuulu, eivätkö tahdo vai eivätkö saa).
Olisin erittäin tyytyväinen, jos ihmiset eivät automaattisesti kuvittelisi, että lapsettomalle koira on joku lapsen korvike! Hiukan pitkään olen parikin kertaa katsonut aivan aidosti kysymysmerkkinä, kun joku on alkanut lässyttää jotain "teidän lapsista" tai "vauvoista".
Juu, kyllä ne on meillä mun ja mieheni äidit jotka pitää meidän koiria vauvoina ja puhuu miten pienet tulee mummulaan jne. Mulle koira on paitsi kotieläin myös harraste-eläin, joka tekee kentällä mitä käsketään niin saadaan pokaali. Toki koirat nukkuu meidän sängyssä, syö mun lautaselta ja arkielämä järjestellään koirien ympärille ja kotona lässytän niille kuin vauvoille, mutta en ikinä muiden seurassa...
Mulla ei ole asiaan varsinaisesti mitään sanottavaa, eikä se edes kiinnosta hirveästi, mutta lapsettomana katsoin tarpeelliseksi kommentoida jotain silti, kun se on erikseen kielletty.
Jotenkin raivostuttava olettamus kaikilta lapsettomilta: lapset pilaavat tapahtumat kiljumisellaan.
Haloo, kaikkien meidän lapset eivät käyttäydy noin. Kuten kaikki alkoholia naukkailevat aikuisetkaan eivät örise ja p*sko housuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Älä yleistä. Sinun lapsettomat kaverit ehdottaa, että jätät lapset yksin, ei tarkoita kaikkien lapsettomien toimivan samoin.
Millainen hääjuhlan pitäisi olla on mielipideasia. Sinun mielipiteesi ei ole se oikeampi kuin jonkun erilainen näkemys.
Hassuimmat asiat mitä lapsettomat tut-tu-si eivät tajua.
Vierailija kirjoitti:
Se, että koira ei ole sama kuin lapsi. Ei tietenkään aina lapseton pari pidä koiraa lapsenaan, itselläni sellainen vain sattuu olemaan lähipiirissä. Heidän "vauvansa" kuolivat alle kymmenen vanhana ja ottivat heti perään uuden "vauvan", naurattaa heidän vaahtoamisensa miten raskasta on tuon lapsukaisen hoitaminen. No en sitä päin naamaa koskaan sanoisi, mutta sisäisesti naurattaa ja myös surettaa, koska selvästi hoivavietti on heillä kova, mutta jostain syystä eivät ihmisvauvoja saa (syyt eivät tietenkään minulle tai kellekään muullekaan kuulu, eivätkö tahdo vai eivätkö saa).
Naurattaa kun lapsettomaksi jääneillä ihmisillä on kova hoivavietti? Ei ole perhe-elämä tainnut ainakaan empatiaa opettaa.
Sitä, että 13v ei pääse treeneihin 50km päähän ilman kuskia. Kaikkialle ei pääse bussilla eikä pyörällä. Sekä, kaikilla paikkakunnilla ei järjestetä joka lajin treenejä, tai ole samanikäisten joukkuetta.
Monesti vastataan että etsii sitten toisen harrastuksen ... Jos näin tekisi, hetken päästä huudettais miksei lapsesi harrasta liikuntaa....
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin raivostuttava olettamus kaikilta lapsettomilta: lapset pilaavat tapahtumat kiljumisellaan.
Haloo, kaikkien meidän lapset eivät käyttäydy noin. Kuten kaikki alkoholia naukkailevat aikuisetkaan eivät örise ja p*sko housuunsa.
Jotenkin raivostuttava olettamus kaikilta lapsellisilta: syy siihen ettei lapsia kutsuta olisi lapset pilaavat tapahtumat kiljumisellaan.
Haloo, me haluttiin että kaikki saa vetää perseet ja siihen kuvioon ei lapset sovi.🤣
Miten niin ei voi?
- äiti kahdelle