Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppiset naiset eivät jaksa enää Asiantuntija avaa syyt selittämättömään ahdistukseen
20.06.2023 |
onko palstalaisille tuttua tämä yli 40v jaksamattomuus
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/bede928d-8db2-4ad3-97b1-e96d…
Kommentit (480)
Olipa tämä ketju pettymys. Kiinnostuneena tulin lukemaan nelikymppisten naisten kokemuksia ja vertaistuen jakamista, mutta niiden sijaan täällä väitelläänkin naiset vs. miehet ja blaablaa. Voiko tämän vielä muuttaa? Jos te väittelijät väistytte ja nelikymppiset naiset astuu puikkoihin? Olis mahtavaa, kiitos jo etukäteen. :P
En pääse lukemaan ketjun alussa linkattua juttua, mitä asiantuntija siinä sitten avasi?
Itse olen juurikin nelikymppinen nainen ja tunnistan itseni ylikuormittuneesta ahdistujasta. Olen burnout sairauslomalla sotealalta. En ole naimisissa ja miesystävän kanssa pidettiin tarkoituksella omat asunnot. Yksi lapsi, joka taistelee lukion ja vapaa-ajan tasapainon kanssa, hänellä asperger-add.
Itse olen kyllästynyt kantamaan vastuuta yksin ja miettinyt pitäisikö sittenkin muuttaa miehen kanssa yhteen. Tätä palstaa, kun lukee, tulee vaikutelma, että ei kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Niin, tarkoitus olis kai stressata noista yhdessä. Ja vaikka olisinkin kotiäiti, niin kyllä mua stressais rahahuolet, jos näyttäis, että rahat ei riitä. Ja onhan se vastuu rahojen riittävyydestä ja fiksusta käytöstä myös sillä, joka niitä ei tienaa.
Ihme ajatus tuo, ettei naisten ole tarvinnut perheen elannosta huolehtia. Nykyään voivat kuitenkin itse asiaan vaikuttaa.
Ai eikö artikkeli koskenutkaan nelikymppisiä naisia? Voisko joku avata artikkelin annin, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Vierailija kirjoitti:
Olipa tämä ketju pettymys. Kiinnostuneena tulin lukemaan nelikymppisten naisten kokemuksia ja vertaistuen jakamista, mutta niiden sijaan täällä väitelläänkin naiset vs. miehet ja blaablaa. Voiko tämän vielä muuttaa? Jos te väittelijät väistytte ja nelikymppiset naiset astuu puikkoihin? Olis mahtavaa, kiitos jo etukäteen. :P
En pääse lukemaan ketjun alussa linkattua juttua, mitä asiantuntija siinä sitten avasi?
Itse olen juurikin nelikymppinen nainen ja tunnistan itseni ylikuormittuneesta ahdistujasta. Olen burnout sairauslomalla sotealalta. En ole naimisissa ja miesystävän kanssa pidettiin tarkoituksella omat asunnot. Yksi lapsi, joka taistelee lukion ja vapaa-ajan tasapainon kanssa, hänellä asperger-add.
Itse olen kyllästynyt kantamaan vastuuta yksin ja miettinyt pitäisikö sittenkin muuttaa miehen kanssa yhteen. Tätä palstaa, kun lukee, tulee vaikutelma, että ei kannata.
Sama pettymys, kun avasin ketjun. Mulla on jossain tuolla välilehdillä aloitettuna keskustelunavaus otsikon aiheesta, en vain ole jaksanut saattaa sitä loppuun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin nelikymppisenä aidosti onnellinen. Töissä meni kivasti, puolison kanssa meni hyvin ja lapset oli teinejä. Asunto oli maksettu ja rahaa riitti matkusteluun. Ja mikä parasta, itsetunto alkoi olla kunnossa eli en välittänyt pätkääkään, mitä joku minusta ajattelee. Aloin olla terveesti itsekäs ja laitoin monessa asiassa itseni etusijalle. Se oli elämäni parasta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Oma mies on pienituloinen ja jos hänen yksin olisi pitänyt rahoittaa meidän elämä, hän olisi joutunut hankkimaan toisen kokopäivätyön entisen rinnalle. Kuulostaa kivalle, eikö vain? Hän kuitenkin oli tyytyväinen, että minäkin kävin töissä ja maksoin puolet kuluista.
Ei ne miehet ennen vanhaankaan ollet kaikki pankinjohtajia. Tukkijätkiä ja hanslankareita. Miehelle oli silti kunnia-asia elättää perheensä ja tuoda leipä pöytään. Mutta auttaahan se nyt tietenkin rahallisesti, että nainenkin osallituu rahan hankkimiseen. Tämä ei silti ole tässä asian pihvi. Kyse on siitä miksei nykyinen keski-ikäinen nainen ole enää onnellinen ja he masentuvat. Ja se voi olla yhteiskunnallinen kehityssuunta, missä naista on tuotu koko ajan enemmän mieheksi. Samaan aikaan miehissä on oireilua, kun ei saisi enää olla mies ja testosteroiini luokitellaan elimistön itsensä tuottamana aineenakin jo toksista käyttäytymistä aiheuttavana. Enkä sano sitäkään, että enää olisi edes mahdollista usean naisen jäädä kotiin vuosiksi. Se on enää luxusta niille, keillä sattuu olemaan erittäin hyvätuloinen mies.
Anteeksi nyt vaan, mutta minä en kyllä ole millään mittareilla mies tai lähellä miestä. Vaikka ammatti on miesvaltainen, housuja käytän ja kaikenlaista kodin hommaa pystynkin tekemään.
Voisko keski-ikäinen nainen masentua vaikka siitä, että naisvaltaisilla aloilla on kova kuormitus? Ja että perheissä on rahahuolia, töitä saa vain pätkissä, ihmiset syö ja nukkuu huonosti? Mun mielestä noi on paljon realistisempia syitä, kuin se, että naisella on enemmän sananvaltaa oman elämänsä sisältöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Nainen ne ruoat joutui suunnittelemaan ja laskemaan, millaiseen ruokaan rahat riittää. Miehet ei uhranneet siihen ajatustakaan, rahojen riittävyys oli naisten ongelma. Naiset joutuivat pyytämään lasten menoihin rahaa mieheltään ja jos mies sanoi ei, nainen joutui kertomaan asian lapselle ja kestämään lapsen pettymyksen.
Kysyn sinulta uudestaan, oletko 80+ ikäinen nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Hmm. Eikö ole jokaiselle selvää että tuo "vietti" on lähinnä urbaanilegenda? Käytännön syistä lähinnä ollut usein tällainen järjestely. Eihän naisia muuten siihen olisi kautta historian tarvinnut käytännösä pakottaa ja painostaa.
Betahöpinät kuuluvat Ylilaudalle, eivät aikuisten keskusteluihin.
Kysymys herää miksi ihmeessä hankitte omia lapsia, jos kumpikaan vanhemmista ei halua heitä hoitaa? Aika kummallinen on mielestäni myös tilanne, että ollaan mieluummin töissä kuin omien lasten kanssa... Jokainen isyysvapaata pitänyt miespuolinen ystäväni on kyllä sanonut ihan suoraan, että lasten kanssa kotona ollessa on ollut paljon helpompaa kuin töissä.
Koti-isän roolista haaveilevat miehet eivät valitettavasti ole kovinkaan haluttuja kumppaneita, ja jäävät pääsääntöisesti kokonaan ilman parisuhdetta. Olisihan se hyvin noloa kertoa tuttavilleen, että oma mies ei tee töitä vaan on "ammatiltaan" koti-isä.
Töistä saa palkkaa. Sen lisäksi miehet eivät halua maksaa yksin perheen menoja naisen hoitovapaan ajalta. Hyvin moni pitää isyysvapaata silloin, kun nainen on kotona. Isyysvapailla olevat miehet tekevät murto-osan siitä, mitä naiset tekevät. Tottakai se isyysvapaa on silloin leppoisaa oleilua.
Eihän täällä kovin moni nainenkaan haaveile kotiäitiydestä, joten miksi miehiä olisi sen enempää haaveilemassa koti-isyydestä. Isätkin voivat pistää lapset ykköseksi ja viettää vapaa-ajat, viikonloput ja lomat lastensa kanssa. Monella vaan omat harrastukset vie kaiken ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Nainen ne ruoat joutui suunnittelemaan ja laskemaan, millaiseen ruokaan rahat riittää. Miehet ei uhranneet siihen ajatustakaan, rahojen riittävyys oli naisten ongelma. Naiset joutuivat pyytämään lasten menoihin rahaa mieheltään ja jos mies sanoi ei, nainen joutui kertomaan asian lapselle ja kestämään lapsen pettymyksen.
Kysyn sinulta uudestaan, oletko 80+ ikäinen nainen?
Nainen ne tosiaan ruoat laski ja suunnitteli. Ja totta kai "stressasi" jos mies ei rahaa saanut hommattua. Mutta aivan eri tavalla. Mieskin stressasi jos lapsella oli kuumetta, ei se vastuu nyt mitään absoluuttista ollut, ettei toisen tontti yhtään mitenkään kuulunut itselle. Ja naiset "joutuivat pyytämään" on taas sitä feministien syöttämää tarinaa. Kyllä ne sen ajan rahat meni ihan perheen tarpeisiin. Ei siinä tarvinnut vaimon anella, että voidaanko ostaa lapselle housut. Mutta kun tuo "anelu" on juuri sitä ideologiaa, mikä on aika hyvin juurrutettu. Eli jos et itse tienaa, olet alisteinen. Ei se niin mennyt. Ei niin ajateltu. Oletko jutellut omien isovanhempiesi kanssa? Sanoiko mummi olleensa alisteinen? Tuskin.
En ole 80+ nainen. Mutta ei nyt mennä näihin ad hominem -juttuihisin sen syvällisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Hmm. Eikö ole jokaiselle selvää että tuo "vietti" on lähinnä urbaanilegenda? Käytännön syistä lähinnä ollut usein tällainen järjestely. Eihän naisia muuten siihen olisi kautta historian tarvinnut käytännösä pakottaa ja painostaa.
Betahöpinät kuuluvat Ylilaudalle, eivät aikuisten keskusteluihin.
Kysymys herää miksi ihmeessä hankitte omia lapsia, jos kumpikaan vanhemmista ei halua heitä hoitaa? Aika kummallinen on mielestäni myös tilanne, että ollaan mieluummin töissä kuin omien lasten kanssa... Jokainen isyysvapaata pitänyt miespuolinen ystäväni on kyllä sanonut ihan suoraan, että lasten kanssa kotona ollessa on ollut paljon helpompaa kuin töissä.
Koti-isän roolista haaveilevat miehet eivät valitettavasti ole kovinkaan haluttuja kumppaneita, ja jäävät pääsääntöisesti kokonaan ilman parisuhdetta. Olisihan se hyvin noloa kertoa tuttavilleen, että oma mies ei tee töitä vaan on "ammatiltaan" koti-isä.
Miten onnistuit vääntämään tämän noin mutkalle? En todellakaan haluaisi lapsia jos se tarkoittaisi että olen kodin vankina heidän kanssaan miehen hyvän mielen varassa. Sen sijaan tilanteeseen, jossa kaksi tasavertaista hoitaa myös ne lapset, oikein mielelläni hankin lapsia. Ongelma on se jos kumpikin ei hoida.
Kyllä sitä mieluummin käy töissä ja on itsenäinen kuin on kotona ja toisen varassa. Jos olisin niin rikas, ettei töissä tarvi käydä, kyllä hankkisin kodinhoitajan hoitamaan kotityöt ja monet asiat myös lasten suhteen itse kuorien parhaat päältä.
Kauankos nämä tuntemasi miehet ovat isyysvapaitaan pitäneet?
Tuntemani miehet ja naiset taas ovat monet palatessaan töihin kertoneet sen tuntuvan lomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Nainen ne ruoat joutui suunnittelemaan ja laskemaan, millaiseen ruokaan rahat riittää. Miehet ei uhranneet siihen ajatustakaan, rahojen riittävyys oli naisten ongelma. Naiset joutuivat pyytämään lasten menoihin rahaa mieheltään ja jos mies sanoi ei, nainen joutui kertomaan asian lapselle ja kestämään lapsen pettymyksen.
Kysyn sinulta uudestaan, oletko 80+ ikäinen nainen?
Nainen ne tosiaan ruoat laski ja suunnitteli. Ja totta kai "stressasi" jos mies ei rahaa saanut hommattua. Mutta aivan eri tavalla. Mieskin stressasi jos lapsella oli kuumetta, ei se vastuu nyt mitään absoluuttista ollut, ettei toisen tontti yhtään mitenkään kuulunut itselle. Ja naiset "joutuivat pyytämään" on taas sitä feministien syöttämää tarinaa. Kyllä ne sen ajan rahat meni ihan perheen tarpeisiin. Ei siinä tarvinnut vaimon anella, että voidaanko ostaa lapselle housut. Mutta kun tuo "anelu" on juuri sitä ideologiaa, mikä on aika hyvin juurrutettu. Eli jos et itse tienaa, olet alisteinen. Ei se niin mennyt. Ei niin ajateltu. Oletko jutellut omien isovanhempiesi kanssa? Sanoiko mummi olleensa alisteinen? Tuskin.
En ole 80+ nainen. Mutta ei nyt mennä näihin ad hominem -juttuihisin sen syvällisemmin.
Kyllä minä tiesin, että et ole nainen. Minä olen, ja jo pienenä pyörin äitini mukana, kun hän jutteli siskojensa, ystäviensä ja sukulaisten kanssa. Siihen aikaan ei kiinnitetty huomiota, mitä lapset kuulevat. Väitän, että minä tiedän paremmin kuin sinä, millaisina naiset parisuhteen kokivat. Kuten kirjoitin aiemmin, niin varhain leskeksi jääneitä naisia kadehtittiin. Kummitätini oli yksi näistä onnekkaista, hänellä alkoi hyvä elämä miehen kuoleman jälkeen. Kummitäti pääsi passaamasta miestään ja jopa matkusti ulkomaille. Muistan myös senkin, miten onnellinen äiti oli, kun pääsi töihin ja sai omaa rahaa.
Kerron tähän yhden vitsin 1970-luvulta. Pariskunta alkoi olla vanha ja heillä tuli ajankohtaiseksi muutto vanhainkotiin. Heidät pistettiin eri huoneisiin, mutta sitten hoitajat tulivat sanomaan, että he tekivät paljon töitä, mutta nyt heidän saadaan asumaan yhdessä samaan huoneeseen. Nainen suuttui ja sanoi, että hän ei lähde, hän on joutunut koko ikänsä passaamaan miestään ja nyt se on loppu. Tämän vitsin kuulin äidiltäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Nainen ne ruoat joutui suunnittelemaan ja laskemaan, millaiseen ruokaan rahat riittää. Miehet ei uhranneet siihen ajatustakaan, rahojen riittävyys oli naisten ongelma. Naiset joutuivat pyytämään lasten menoihin rahaa mieheltään ja jos mies sanoi ei, nainen joutui kertomaan asian lapselle ja kestämään lapsen pettymyksen.
Kysyn sinulta uudestaan, oletko 80+ ikäinen nainen?
Nainen ne tosiaan ruoat laski ja suunnitteli. Ja totta kai "stressasi" jos mies ei rahaa saanut hommattua. Mutta aivan eri tavalla. Mieskin stressasi jos lapsella oli kuumetta, ei se vastuu nyt mitään absoluuttista ollut, ettei toisen tontti yhtään mitenkään kuulunut itselle. Ja naiset "joutuivat pyytämään" on taas sitä feministien syöttämää tarinaa. Kyllä ne sen ajan rahat meni ihan perheen tarpeisiin. Ei siinä tarvinnut vaimon anella, että voidaanko ostaa lapselle housut. Mutta kun tuo "anelu" on juuri sitä ideologiaa, mikä on aika hyvin juurrutettu. Eli jos et itse tienaa, olet alisteinen. Ei se niin mennyt. Ei niin ajateltu. Oletko jutellut omien isovanhempiesi kanssa? Sanoiko mummi olleensa alisteinen? Tuskin.
En ole 80+ nainen. Mutta ei nyt mennä näihin ad hominem -juttuihisin sen syvällisemmin.
Miten eri tavalla? Jos perheellä ei riittänyt rahat ruokaan, luuletko ettei sillä naisellakin mennyt yöunet sitä murehtiessa?
Kyllä mun mummi harmitteli sitä, että jäi jumiin siihen elämään mitä eli. Ja sen kyllä näkee mun omasta äidistäni ja hänen sisaruksistaan.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä kiinnosta hevonvi
ttua 4kymppisten tai minkään iläisten naisten jaksaminen kun tämän ketjun kommentit luin.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5163510/nuorten-miesten-paha-olo?change…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Nainen ne ruoat joutui suunnittelemaan ja laskemaan, millaiseen ruokaan rahat riittää. Miehet ei uhranneet siihen ajatustakaan, rahojen riittävyys oli naisten ongelma. Naiset joutuivat pyytämään lasten menoihin rahaa mieheltään ja jos mies sanoi ei, nainen joutui kertomaan asian lapselle ja kestämään lapsen pettymyksen.
Kysyn sinulta uudestaan, oletko 80+ ikäinen nainen?
Nainen ne tosiaan ruoat laski ja suunnitteli. Ja totta kai "stressasi" jos mies ei rahaa saanut hommattua. Mutta aivan eri tavalla. Mieskin stressasi jos lapsella oli kuumetta, ei se vastuu nyt mitään absoluuttista ollut, ettei toisen tontti yhtään mitenkään kuulunut itselle. Ja naiset "joutuivat pyytämään" on taas sitä feministien syöttämää tarinaa. Kyllä ne sen ajan rahat meni ihan perheen tarpeisiin. Ei siinä tarvinnut vaimon anella, että voidaanko ostaa lapselle housut. Mutta kun tuo "anelu" on juuri sitä ideologiaa, mikä on aika hyvin juurrutettu. Eli jos et itse tienaa, olet alisteinen. Ei se niin mennyt. Ei niin ajateltu. Oletko jutellut omien isovanhempiesi kanssa? Sanoiko mummi olleensa alisteinen? Tuskin.
En ole 80+ nainen. Mutta ei nyt mennä näihin ad hominem -juttuihisin sen syvällisemmin.
Jos jopa nykyaikana voi käydä niin, että nainen saa anella miestä panostamaan lapsen ja perheen hankintoihin niin miksi menneisyydessä ei olisi voinut tapahtua niin? Eiköhän se ole aina mennyt niin, että jos ukoksi osui alkoholisti tai muuten ongelmainen tapaus, niin akka ja lapset saivat pärjätä miten taisivat.
Todellakin pettymys tää ketju! Ei yhtäkään järkevää viestiä aiheesta 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat saaneet yhteiskunnassa määräysvallan. Seurauksena rikkinäiset perheet, miesurheilijat naisten sarjoissa, Oulunkylän roadmanit, päätösvallan antaminen EU:lle jne. Hyviäkin juttuja tietysti on, mutta näitä asioita naiset keskimäärin tukevat äänestämällä punavihreitä
Sinä oikeasti ajattelet, että naiset määräävät yhteiskunnassa? Miten?
Määräävät esimerkiksi äänioikeutensa kautta. Sosiaaliturva, maahanmuutto, translaki ja avioeron normalisointi ovat naisten poliittisen- ja kulttuurivaikuttamisen tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ollut tutkimuksia. Yksi syy on tämä feministinen kulttuuri, missä nainen luulee haluavansa kulkea hyvänä jätkänä kaupungilla ja luoda kovaa uraa. Mieheltä hän luulee haluavansa pehmoisuutta, missä ei ole ripaustakaan maskuliinisuutta. Lapset tehdään aika myöhään ja pistetään iskä kotiin hoitamaan ja itse taas jakkupuku päällä uraa luomaan.
Sitten tulee masennus, jota ei osaa selittää. On paha olla, vaikkei tiedä miksi. Onhan saanut kaiken sen minkä itse halusi. Oma mies ei kiinnosta siinä mielessä, tuntuu ettei jaksa oravanpyörää ja lapsiakin on ikävä. Mutta ei VOI olla, kun tätä ihan itse halusi. Sitten lääkäriltä masennuslääkkeitä ja avataan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi niin moni keski-ikäinen nainen masentuu.
Ehkäpä unelma oli alunperinkin väärä, tiedäpä siitä sitten.
Kaunis satu, aika kaukana vain todellisuudesta. Tämä "nainen on onnellinen vain kodin lämpöisen hellan ääressä" on juuri sitä samaa 50-luvun Amerikan hapatusta, jota tietyt ihmiset apinoivat. Silloinhan kotiäideille oli tyypillistä olla huumekoukussa tai alkoholisti, olivat onnettomia.
Eihän tässä ääripäähän tarvitse heti pamauttaa, että nainen vain kotiin kokkaamaan. Mutta ehkä perinteisemmät sukupuoliroolit, missä miehet on miehiä ja naiset naisia. Eikä se tarkoita ettei töissä voisi käydä, mutta ehkä enemmän se päävastuu perheen taloudesta olisi miehellä. Kyllähän tässä on ihan biologiaa taustalla, niin turha siitä on hernettä vetää. Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.
Harmillisesti vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jos nainenkin tekee täyttä päivää töissä, se miehen enemmän maksama satanen perheen kuluista ei lohduta, kun naisen aika menee töiden ohella kotiin ja lapsiin ja miehellä riittää aikaa ja jaksamista harrastuksiin.
Niin mutta ennen vanhaan naisethan oli vuosia pois työelämästä lasten ollessa pieniä. Senkään jälkeen mikään ei estä tekemästä lyhennettyä päivää. Mutta edelleenkin jos kiireinen työelämä on juuri sinulle se juttu, niin ei muuta kuin anna palaa. Reppu selkään ja antaa mennä. Mutta on useita tutkimuksia missä vain viitataan siihen, että tämänkaltainen yhteiskunnallinen kehitys voi hyvinkin olla niiden keski-ikäisten naisten masennuksen taustalla. Mutta jos se ei sulla ole, olet siitä näin varma, niin ei muuta kuin jatkat samaan tahtiin. SSRI-lääkkeet on sitä paitsi nykyisin aika edullisia.
Ja taas sinä unohdat sen, että miehet silti vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista vaikka nainen tekisi osa-aikaista työpäivää. Kerro nyt ihmeessä, missä ovat koulutetut, hyvätuloiset ja anteliaat miehet, jotka nurkumatta tarjoavat koko perheelle hyvän elintason? Oletko sinä sellainen ja vieläpä sinkku?
Siis "miehet" vaativat maksamaan aina kaikesta puolet? Vähän niin että kuin naiset ei koskaan anna, lapset aina huutaa ja vanhat ihmiset on aina saitoja. Mitäpä jos ihan vaan unohdat stereotypiat. Se että miten juuri sinä olet sopinut asian oman puolisosi kanssa on tässä aika merkityksetöntä. Ja asiaa voi ajatella niinkin, että kun yhteiskunnallinen kehitys on mennyt tähän suuntaan, niin kyllä varmasti moni mies vaatiikin maksamaan kaikesta puolet. Aika loogista. Mutta eipä todellakaan vaadittu menneinä vuosina. Hyvin loogista sekin.
Etsipä jostain käsiisi vanhoja lehtiä, niin huomaat, että naiset ovat olleet miesten mielivallan alla. Varsinkin yleisöosaston kirjoituksista sen näkee. Naiset kyseli neuvoja, millainen oikeus heillä on käyttää miehen palkkatuloja omiin tarpeisiin. Ja joo, samaa oli omassa lapsuudenkodissakin. Sitten, kun äiti meni töihin, isä määräsi hänenkin palkastaan.
Aivan tässähän se "nykynaisen" elämänfilosofia tismalleen tiivistyy. Eli omat rahat on nykyisin se juttu, koska se tarjoaa jotain pakoa miesten mielivallan alta. Jos mies on perheen talouden pää, niin kyllä hän on päättänyt monista asioista talouteen liittyen. Tuskin nyt kuitenkaan yksin. Ja tätä stressiä kun naisella ei ole ollut, niin se on ollut helpotus. Niin hassulta kuin se "nykynaisesta" sitten kuulostaakin. Naisen päävastuu on ollut perhe ja miehellä se että leipää riittää pöydässä. Stressit on olleet erilaisia, mutta selvästi jakautuneita. Nythän nykynainen saa kantaa vastuuta sekä niiden rahojen riittävyydestä, fiksusta käytöstä ja sen lisäksi perheestä, lapsista ja niin edelleen. Ja aikaa ei riitä oikein lapsille ja perheelle, mutta sen lisäksi saa stressata rahahuolet. Tätähän ne tutkimukset juuri sanovat, että olisiko tässä mahdollisesti se nykyisen naisen onnettomuuden ja masennuksen yksi alkulähteistä. En sano että on, tai että täysin on, mutta perehdy toki aiheeseen.
Ihan kuin väittäisit, että kahden ihmisen palkalla eläminen aiheuttaa stressiä yhtä paljon kuin yhden ihmisen palkalla eläminen. Avaas nyt vähän tuota filosofiaasi. Minä olen luullut, että mitä enemmän perheellä on rahaa käytössään, sitä vähemmän heidän tarvitsee stressata rahan riittävyydestä.
Ei ennenkään naiset välttyneet huolelta rahan riittävyydestä. Kun mies antoi tietyn summan viikon ruokaostoksiin, niin sillä piti viikon ruuat saada. Ei nainen voinut ostaa kaupasta kaikkea mitä mieli teki, muuten loppuviikosta ei oltaisi syöty mitään.
Kuten jo sanoin: totta kai enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa. Mutta se että rahaa viikon ruokaostoksiin oli, ei ollut naisen päänvaiva. Mies huolehti sen. Eikä todella helpolla. Jotkut teki kahta työtä ja niin edelleen. Mutta se yksinkertaisesti oli miehen vastuulla. Nainen hoiti sitten perheen. Ja toistan, mutta sanon uudestaan: en väitä etteikö nykyinen malli ole esimerkiksi usealle miehelle helpompi. Mutta on useita tutkimuksia siitä, että nainen ei ole tässä järjestelyssä se onnellinen. Todella moni olisi onnellisempi, kuin saisi olla keskittynyt perheeseen ja vastuu taloudesta oli miehellä. Mutta nythän yhteiskuntamalli on kehittynyt jo sellaiseksi, ettei asian palauttaminen noin vain ole mahdollista. Ei se mies enää pysty sitä tekemään. Me on itse ajettu oma yhteiskuntamallimme sellaiseksi, että molemmat lähtökohtaisesti käy töissä ja tuo talouteen rahaa. Mutta ei näin ole kaikkialla maailmassa. Ihan itse tällainen systeemi on haluttu ajaa. Monissa hyvin köyhissä maissakin mies on se joka tuo leivän. Eikä ammatti todella ole karjapaimenta kummoisempi. Mutta tunteeko nelikymppinen nainen siellä ahdistusta syöden SSRI-lääkkeitä ja miettien avioeroa siitä piipparkaakkuja leipovasta miehestään. Ei. Ei tunne ei.
Nainen ne ruoat joutui suunnittelemaan ja laskemaan, millaiseen ruokaan rahat riittää. Miehet ei uhranneet siihen ajatustakaan, rahojen riittävyys oli naisten ongelma. Naiset joutuivat pyytämään lasten menoihin rahaa mieheltään ja jos mies sanoi ei, nainen joutui kertomaan asian lapselle ja kestämään lapsen pettymyksen.
Kysyn sinulta uudestaan, oletko 80+ ikäinen nainen?
Nainen ne tosiaan ruoat laski ja suunnitteli. Ja totta kai "stressasi" jos mies ei rahaa saanut hommattua. Mutta aivan eri tavalla. Mieskin stressasi jos lapsella oli kuumetta, ei se vastuu nyt mitään absoluuttista ollut, ettei toisen tontti yhtään mitenkään kuulunut itselle. Ja naiset "joutuivat pyytämään" on taas sitä feministien syöttämää tarinaa. Kyllä ne sen ajan rahat meni ihan perheen tarpeisiin. Ei siinä tarvinnut vaimon anella, että voidaanko ostaa lapselle housut. Mutta kun tuo "anelu" on juuri sitä ideologiaa, mikä on aika hyvin juurrutettu. Eli jos et itse tienaa, olet alisteinen. Ei se niin mennyt. Ei niin ajateltu. Oletko jutellut omien isovanhempiesi kanssa? Sanoiko mummi olleensa alisteinen? Tuskin.
En ole 80+ nainen. Mutta ei nyt mennä näihin ad hominem -juttuihisin sen syvällisemmin.
Kyllä minä tiesin, että et ole nainen. Minä olen, ja jo pienenä pyörin äitini mukana, kun hän jutteli siskojensa, ystäviensä ja sukulaisten kanssa. Siihen aikaan ei kiinnitetty huomiota, mitä lapset kuulevat. Väitän, että minä tiedän paremmin kuin sinä, millaisina naiset parisuhteen kokivat. Kuten kirjoitin aiemmin, niin varhain leskeksi jääneitä naisia kadehtittiin. Kummitätini oli yksi näistä onnekkaista, hänellä alkoi hyvä elämä miehen kuoleman jälkeen. Kummitäti pääsi passaamasta miestään ja jopa matkusti ulkomaille. Muistan myös senkin, miten onnellinen äiti oli, kun pääsi töihin ja sai omaa rahaa.
Kerron tähän yhden vitsin 1970-luvulta. Pariskunta alkoi olla vanha ja heillä tuli ajankohtaiseksi muutto vanhainkotiin. Heidät pistettiin eri huoneisiin, mutta sitten hoitajat tulivat sanomaan, että he tekivät paljon töitä, mutta nyt heidän saadaan asumaan yhdessä samaan huoneeseen. Nainen suuttui ja sanoi, että hän ei lähde, hän on joutunut koko ikänsä passaamaan miestään ja nyt se on loppu. Tämän vitsin kuulin äidiltäni.
Hieno juttu. Jatka työelämään keskittymistä täysillä ja toivotaan että sullakin mies kuolee nopsasti, niin pääset matkustamaan ja näin. Sillä välin sitten SSRI-lääkettä masennukseen, diatsepaamia ahdistukseen ja mietitään miksi et kaikesta huolimatta ole onnellinen. Se kai meillä oli lähtökohtakin. Mutta jos tietenkin jonkunlaisen elämän on itse niin kovasti toivonut, niin aika äärimmäisen vaikeaa kai se olisikin sanoa, että ehkä tähtäin unelmien suhteen oli hieman väärä.
Haluatko sä sitä betamiestäsi? Tunnetko olevasi liekeissä kun se rakastelee sua? Vai onko haaveissa se kickboxingia harrastava Make? Ole rehellinen.
Noin 43-vuotiaana alkoi tuntua siltä että omat voimavarat hupenee (energia, terveys, kärsivällisyys, stressinsieto) ja vaatimukset joka elämänalueella kasvavat (juuri aikuisuuden kynnyksellä olevat lapset, vaativa työ, ikääntyvät vanhemmat). Tuohon kohtaan osui paljon suuria elämänmuutoksia perä perää. Tuli pandemiarokotteen. En nukkunut kovin hyvin, kärsin alkavista vaihdevuosioireista, hirveistä menkoista ja migreenistä. Olin aika loppu. Nyt reilu viisi vuotta myöhemmin koen että alan olla taas enemmän oma itseni. Olen tottunut osaan niistäkin muutoksista joita en halunnut. Hirveimmän hormonitornadon jälkeen tunnen että edessä on luopumista mutta myös seesteisempää elämää. Toivottavasti olen oikeassa!
Aloittaja miksi sanot nelikymppiset naiset? Jutussahan ei puhuta naisista vaan nelikymppisistä. Miehet ovat ihan samassa veneessä.