Lue keskustelun säännöt.
Säälittää vanhat vanhemmat
19.06.2023 |
Tänään junamatkalla katselin vilkasta nappulaa, ehkä jotain 4 v tms. joka pyöri kuin väkkärä, kyseli ja selitti selkeästi väsyneille isovanhemmilleen. Kunnes tajusin puheistaan, että eikun nämähän onkin lapsen vanhemmat!
Olen aiemminkin ajatellut, että jotenkin aika hurjaa, että nykyään lapsella ja vanhemmilla voi tosiaan olla reilusti yli 30 v ikäero, aika normi taitaa olla lähemmäs 40 v.
Miten oikeasti vanhemmat voi samaistua lapsen elämään, joka on itseä kaksi sukupolvea "taaksepäin"? Ja miten lapsi voi myöhemmin teini-iässä ymmärtää eläkelöityviä vanhempiaan?
Ja ennen kaikkea: miten vahhemmat jaksaa kaiken lapseen liittyvän työn siinä vaiheessa, kun oman elämän pitäisi jo rauhoittua ja kierroksia laskea, ei nostaa?
Kommentit (50)
Aikaa menee, kun ei perusta perhettä sen toiseksi parhaan kanssa, vaan etsii sen parhaan kumppanin ja sitä ennen hoitaa opintonsa ja hankkii hyvän työpaikan. Nuoret ADHD:t ovat huonoja vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä säälitä yhtään eläkettä ansaitseva kultalusikka perseessä elävä eläkeläinen.
En omista yhtään kultaista lusikkaa, hopeisia on muutama. t. eläkeläinen
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin myös 36 ja 38 kun saatiin eka lapsi. Siinä kohtaa oli kummallakin työ, opintolainat maksettu, pystyttiin ostamaan omakotitalo jossa on tarpeeksi huoneita lapsiluvulle joka haluttiin, lasten kanssa on voitu tehdä kivoja juttuja, koska on paljon enemmän rahaa enemmän kuin parikymppisinä. Enemmän kiinnostaa jo ne lastenkonsertit ja muu missä ei porukka örvellä kännissä ja meidän ajatus kivasta illasta on päihteetön ilta kotona. Lapsilla on ollut paljon tasaisempi ja rahallisestikin parempi lapsuus kuin me oltais osattu tarjota parikymppisinä.
Lapset on siis saaneet asua samassa kodissa koko ikänsä, päässeet reissuihin, tivoliin, voidaan tarjota vähän kalliimmat harrastukset, jos niihin innostuvat. Kuopus (4v) just sanoi että haluais aloittaa satubaletin ja vanhempaa kiinnostaa kitarat eli ajankohtaista kohta ostaa sille sopiva sähkökitara, että ei lopu into siihen, kun on joku muutaman kympin kitara joka ei pysy vireessä. Ei ois muuten onnistunut kumpikaan, jos oltais saatu ees 10 vuotta aiemmin lapset.
Monesti ehkä näin, mutta ei lasten saanti vähän nuorempana tarkoita automaattisesti, että asiat eivät silti etenisi hissukseen parempaan päin, jos nyt materia on ainoa millä sitä mitataan. Meillä esikoinen syntyi ihan suunnitellusti kun olimme 24 ja 26, juuri valmistuttu yliopistosta. Vakityötä ei ollut kummallakaan vuosiin, mutta rahallisesti ihan ok, koska olimme tehneet teinistä asti kesätöitä ja opintojen ohessa. Vuokralla asuimme useamman vuoden. Seuraavat lapset syntyivät kun olin 27, 30, 33 ja 35. Niukempaa oli silloin kun vanhimmat lapset pienempiä, mutta ihan pystyimme välillä reissaamaankin, oli auto ja mikä tärkeintä, me olimme läsnä olevat ja perhekeskeiset vanhemmat. Meillä hyvin työllistävät alat, joten työttömänä ei ole tarvinnut olla, olemme vuorotelleet kotona ja välillä palkanneet lapsille kotiin hoitajan. Iso rivari ostettiin kun olin 30, ei lapsia haitannut pienempänä jakaa huoneita. Iso okt ruuhka-Suomesta tuosta 5 v. päästä. Ihan kivasti on mennyt näinkin. Johtotehtävissä emme ole, mutta emme haluaisikaan ainakaan tässä vaiheessa. Nyt olen 38 ja mies 40, vielä haaveilemme yhdestä tai vaikka kahdestakin lapsesta.
Tänä päivänä eletään pitkään. Jos lapsen saa 40-vuotiaana niin lapsi on jo lähes kolmekymmentä ennen kuin vanhemmilla alkaa vanhuuseläke. Jos työssä pystyy olemaan lähes 70-vuotiaaksi niin miksei pystyisi lasta hoitamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä säälitä yhtään eläkettä ansaitseva kultalusikka perseessä elävä eläkeläinen.
Sinä se vain kirjoittelet perse-fetissistäsi jokaiseen aloitukseen.
Vanhempien kuuluu olla lastensa vanhempia, ei kavereita. Ihan jokaisen kannattaa harjoitella kykyä samaistua erilaisten ihmisten elämään, meitä kun on tällä pallolla aika paljon.
Itse sain lapset nuorena. Pikkulapsiarki oli ihan kamalan rankkaa kun oli opiskelut kesken, työt, talonrakennukset, iso tuore asuntovelka samalla kun itse olin kotona 300€ kotihoidontuella. Tuosta ajasta ei ole edes valokuvia. Lapset ei pystynyt harrastaa mitään ja meidän elämä oli niin köyhää että jätti kyllä jälkensä sekä meihin vanhempiin että lapsiin. Me ei oltu yöelämässä menijöitä, sen puoleen oli rauhallista kyllä.
40v on oikein hyvä ikä saada lapsi jos vain itse jaksaa ja ylipäätään onnistuu vielä saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin olin nuorena niin levoton, että ei vanhemmuus olisi oikein sopinut. Tai sitten olisi rauhoittunut, kun muutuin nytkin niin paljon lapsen saatuani. Kuka sitä tietää. Nyt oli kuitenkin puitteet kohdillaan ja vanhemmuus ollut helppoa, kun ei tarvitse samaan aikaan kipuilla oman talouden ja henkisen kasvun, yöelämän ja muun sosiaalisen elämän houkutusten, opintojen ja uran kanssa. Olin siis 41, kun sain esikoisen.
Vanhempani olivat 41 ja 42 kun synnyin. Ollessani teini-ikäinen he olivat kyllä hyvin vahvasti vielä kiinni työelämässä. Olin aikuinen ja asuin omillani kun he jäivät eläkkeelle. Nyt äitini on jo yli 70-vuotias mutta hän on silti minua energisempi. Koko ajan jotain puuhailee. Että eipä se ikä aina paljon kerro.
Ja maailma muuttuu nykyään niin nopeaa tahtia että ainakin itse olen ihan pihalla teinien jutuista vaikka ikäeroa on vain 15 vuotta.
En ole vanhus. N. 65v.