YLE: Huvipuistokäynti kerran vuodessa kuuluu ihmisarvoiseen elämään
"Ruokaa, vaatteet ja katto pään päällä. Se riittää ehkä selviytymiseen, mutta ei ihmisarvoiseen elämään.
Siihen tarvitaan muun muassa mahdollisuus harrastaa, käydä joskus ulkona ja jopa pienellä lomamatkalla kerran vuodessa, arvioivat Turun yliopiston tutkijat.
Helsingissä nelihenkinen perhe tarvitsee ihmisarvoiseen elämään yli 3 600 euroa kuukaudessa, ilmenee tutkijoiden kokoamasta ihmisarvoisen elämän viitebudjetista. Yksin asuva selviää vähän yli 1 500 eurolla."
Miksi Yle julkaisee tällaisia juttuja, jotka lietsoo köyhiä vihaan ja katkeruuteen? Ihan kuin ihmisarvoinen elämä pyörisi kuluttamisen ympärillä ja edellyttäisi ties mitä. Onko mussa jotain vikaa, kun olen onnellinen vaikka tuloni on jo monta vuotta ollut vain vähän yli tonnin kuussa?
Kommentit (216)
Raha ei tuo onnea, mutta itken mieluummin Ferrarissa kuin Ladassa.
Näyttääkö esim. Wahlroos esimerkkiä miten elämästä nautitaan 1500e/kk? Tai Orpo?
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan ok toimeentuleva ollut aina, enkä päässyt lapsena joka vuosi huvipuistoon. En ole myöskään käynyt vuosiin ulkomailla.
en edes tiennyt että oli huvipuistoja, maaseudulla , oma ranta, iso piha, pellot, metsää, eläimiä, kasvimaa, mummola lähellä, aurinkoisia päiviä
Vierailija kirjoitti:
Syökää te vaan sitä sosekeittoa joka päivä, tuijottaja kuusimettänreunaa ja jonottamaan kirjastosta Tommi Kinnusen paskoja mummokirjoja, mutta älkää yleistää että se olisi hyvää elämää.
Onhan se ihan todella paskaa elämää.
Tuo on hyvä laskuri. Ihminen tarvitsee muutakin kuin leipäpalan ja katon pään päälle! Nykyään kaikki viranomaisasiat, pankki ym. on verkossa. On pakko olla siis nettiyhteys ja älypuhelin. Vastteet tarvitaan eri vuodenaikoihin, hygieniatarpeet jne. jne.
Lasten tarpeet myös: kaverit ovat somessa ja jos lapsi ei sinne pääse, jää hän ulkopuolelle. Ja on aovan turha vinkua, ettei ennenkään oltu: ei ollut aikuisetkaan riippuvaisia kuten nyt!
Vierailija kirjoitti:
Raha ei tuo onnea, mutta itken mieluummin Ferrarissa kuin Ladassa.
Näyttääkö esim. Wahlroos esimerkkiä miten elämästä nautitaan 1500e/kk? Tai Orpo?
Noilla menee yhteen ravintolailtaan toi 1500e.
Ankeuttajia on ne jotka itkee maksettujen hupien perään. Ei ole tylsämielisyyden merkki että viihtyy ilman ulkoisia ärsykkeitä, päinvastoin,
Suomalainen täti pelkää elämää. Ette te surkimukset edes uskaltaisi mennä huvipuiston, oopperaan, hienoon ravintolaan tai yksin suurkaupunkiin matkalle!
Vierailija kirjoitti:
Tuo on hyvä laskuri. Ihminen tarvitsee muutakin kuin leipäpalan ja katon pään päälle! Nykyään kaikki viranomaisasiat, pankki ym. on verkossa. On pakko olla siis nettiyhteys ja älypuhelin. Vastteet tarvitaan eri vuodenaikoihin, hygieniatarpeet jne. jne.
Lasten tarpeet myös: kaverit ovat somessa ja jos lapsi ei sinne pääse, jää hän ulkopuolelle. Ja on aovan turha vinkua, ettei ennenkään oltu: ei ollut aikuisetkaan riippuvaisia kuten nyt!
Tarkoitan juuri sitä, että on pakko työskennellä ja toimia netin kautta.
Miksi te yläpeukutatte tuon yhden ilkeän, muita haukkuvan kommentteja?
Vierailija kirjoitti:
Ankeuttajia on ne jotka itkee maksettujen hupien perään. Ei ole tylsämielisyyden merkki että viihtyy ilman ulkoisia ärsykkeitä, päinvastoin,
Hullu viihtyy ihan itseään heijaamalla ja seinää tuijottamalla.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen täti pelkää elämää. Ette te surkimukset edes uskaltaisi mennä huvipuiston, oopperaan, hienoon ravintolaan tai yksin suurkaupunkiin matkalle!
Et itse käy noissa missään. Itse kyllä käyn!
Vierailija kirjoitti:
Ai huvipuisto kerran vuodessa on tanttojen mielestä kallista tuhlausta johon työttömällä EI PIDÄ OLLA VARAA😩😫
Huoh.
No onhan se kallista ja turhaakin eikä lastenkaan sinne joka vuosi tarvitse päästä, muutama kerta lapsuuden aikana on jo ihan riittävää.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen täti pelkää elämää. Ette te surkimukset edes uskaltaisi mennä huvipuiston, oopperaan, hienoon ravintolaan tai yksin suurkaupunkiin matkalle!
Miksi kaikista noista edes pitäisi olla kiinnostunut? En ymmärrä. En nakkaa pskaakaan oopperoista tai huvipuistoista, vaan saan aikani kulumaan kirjoilla ja musiikilla.
Palsta täynnä seniilejä mummoja joiden elämä on kiikkustuolissa😆
Ihmiselle riittää hyvin yksinkertaisiksi perustarpeiksi se että on jonkinlainen suoja säätä ja lämpötiloja vastaan, kuoppa jossa käydä tarpeilla, pari lämmintä ateriaa päivässä ja ehkä joku vaatekerta, jotta ei tarvitse olla alasti. Kaikki muu ylimääräinen on luksusta ja ylellisyyttä jota Ihminen ei todellisuudessa tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
No ennemmin tämä lietsoo jo valmiiksi absurdeista ja paikkansapitämättömistä lähtökohdista kumpuavaa vihaa köyhiä kohtaan, kun puheenaiheeksi nostetaan jotain huvipuistokäyntejä ja lomamatkoja. Juuri tällaisten takia osa kuvittelee, että kahden täysipäiväisesti töissä käyvän aikuisen perheissä on mukamas ihan samoja tai jopa pahempia talousongelmia kuin sosiaaliturvan varassa elävillä.
Mitä vihaa tämä muka lietsoo?! Kyse on vain siitä, miten tarvitaan Suomessa melkoinen summa, jolla pystyy elämään ihmisarvoista elämää. Jos on köyhä, niin vaihtoehtoja on vähemmän, sehän on selvää!
Jos ihminen ei voi millään tavalla toteuttaa itseään, hankkia ja tehdä niitä asioita mitkä itselle on tärkeitä ja kiinnostavia, niin onhan se tosi ankeaa. Aina on se raha esteenä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle riittää hyvin yksinkertaisiksi perustarpeiksi se että on jonkinlainen suoja säätä ja lämpötiloja vastaan, kuoppa jossa käydä tarpeilla, pari lämmintä ateriaa päivässä ja ehkä joku vaatekerta, jotta ei tarvitse olla alasti. Kaikki muu ylimääräinen on luksusta ja ylellisyyttä jota Ihminen ei todellisuudessa tarvitse.
No koskeeko tuo sitten ihan kaikkia siivoojasta presidenttiin?
Vai saako eliitti etuoikeuksia?
Kyllä huomaa että av on maalaismummojen palsta.
Kun tuo ei vaan toimi. Toiset hukkaa sen joutavaan saman tien ja ovat taas käsi ojossa.