Voiko ihastus toiseen kehittyä hitaasti ja suhde lämmetä ajan kanssa?

Pidemmän päälle tulisi olla vetovoimaa, muutoin suhde haalenee kaverilliseksi. Turvallisuus tai samat arvot ovat sinänsä hyviä arvoja suhteessa, mutta parisuhteessa tulisi olla myös lieskoja ja kipinää, sitä jotain. Vaikea miettiä puolisoksi ihmistä, johon en olisi ihastunut voimakkaasti ja totaalisesti.

Kyllähän jotkut parisuhteet kehittyvät ystävyydestä romanttisiksi eli tottakai voi. Ihmiset ovat myös tosi erilaisia, jotkut ovat hitaasti lämpeäviä.

Jos et pidä häntä ollenkaan viehättävänä niin ei voi.

Kyllä sen tietää, kun oikea tulee kohdalle, silloin ei mieti enää ketään muuta ja ajatukset ovat täysin hänessä. Jos tunteet ovat molemminpuoliset, niin siitä on hyvä jatkaa.

Tilanne on siis se, että olen aiemmin ryhtynyt suhteisiin joissa on ollut kyllä sitä vetovoimaa, mutta olen lopulta tullut satutetuksi ja suhteista on puuttunut monia tasapainoisen suhteen kannalta olennaisia asioita. Yritän tietoisesti nyt olla päätymättä uudestaan myrkylliseen suhteeseen. Tässä miehessä on ne asiat joita turvallinen ja tasapainoinen suhde edellyttäisi. Mutta se vetovoima on hukassa.

Ap

Vetovoima on tärkein. Muutenhan kyseessä on kaverisuhde. Ei tarvitse valita joko tai, voi löytää tasapainoisen parisuhteen jossa kokee myös vetovoimaa. Miksi ihmiset edes harkitsee tyytyvänsä parisuhteissa noin vähään, pelkkään kaveruuteen. Ei vetovoima ilmesty jos sitä ei alun perin ole. Se on biologiaa, ihminen kokee luonnostaan vetovoimaa sopivaa kumppania kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on siis se, että olen aiemmin ryhtynyt suhteisiin joissa on ollut kyllä sitä vetovoimaa, mutta olen lopulta tullut satutetuksi ja suhteista on puuttunut monia tasapainoisen suhteen kannalta olennaisia asioita. Yritän tietoisesti nyt olla päätymättä uudestaan myrkylliseen suhteeseen. Tässä miehessä on ne asiat joita turvallinen ja tasapainoinen suhde edellyttäisi. Mutta se vetovoima on hukassa.

Ap

Älä yritä suhdetta tämän miehen kanssa, jos arvostat tätä miestä pätkääkään. Jos vetovoimaa ei ole, ei sitä voi pakottaa. Älä vehtaa hänen kanssaan, jos et ole kiinnostunut hänestä.

Tietyssä määrin ajankanssa tunteet voivat syventyä romanttisiksi, mutta jos vetovoima puuttuu täysin, niin tuskin.

Mainitsit ap, että aiemmat suhteet ovat perustuneet vetovoimaan, mutta olet tullut satutetuksi. Onko mahdollista, että aiempien kokemusten perusteella nykyinen kumppaniehdokas turvallisena ja vakaana ei herätä samaa, kuin aiemmat suhteet? Eli jännitys on ollut suhteiden vetoava puoli ja nyt mielesi ei tunnista turvallisuudessa kipinää.

Vierailija kirjoitti:

Vetovoima on tärkein. Muutenhan kyseessä on kaverisuhde. Ei tarvitse valita joko tai, voi löytää tasapainoisen parisuhteen jossa kokee myös vetovoimaa. Miksi ihmiset edes harkitsee tyytyvänsä parisuhteissa noin vähään, pelkkään kaveruuteen. Ei vetovoima ilmesty jos sitä ei alun perin ole. Se on biologiaa, ihminen kokee luonnostaan vetovoimaa sopivaa kumppania kohtaan.

Samaa mieltä, sitten erotaan muutaman vuoden päästä ja entistä vaikeampi löytää mieleistä puolisoa. Sopivan puolison tullessa kohdalle pää menee sekaisin ja järki sumenee. Ei sitä tarvitse miettiä onko vetovoimaa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetovoima on tärkein. Muutenhan kyseessä on kaverisuhde. Ei tarvitse valita joko tai, voi löytää tasapainoisen parisuhteen jossa kokee myös vetovoimaa. Miksi ihmiset edes harkitsee tyytyvänsä parisuhteissa noin vähään, pelkkään kaveruuteen. Ei vetovoima ilmesty jos sitä ei alun perin ole. Se on biologiaa, ihminen kokee luonnostaan vetovoimaa sopivaa kumppania kohtaan.

Samaa mieltä, sitten erotaan muutaman vuoden päästä ja entistä vaikeampi löytää mieleistä puolisoa. Sopivan puolison tullessa kohdalle pää menee sekaisin ja järki sumenee. Ei sitä tarvitse miettiä onko vetovoimaa vai ei.

No tämä on varma resepti epäonnistuneeseen suhteeseen.

Mun avioliitto alkoi näin. En kokenut voimakasta ihastumista. Alkuun ajattelin aina ennen tapaamistamme, että nyt kerron ettei tästä koskaan tule mitään tämän vakavampaa. Sitten kuitenkin oli tosi mukavaa yhdessä ja sellainen hyvä olo, että toisen kanssa pystyi olemaan täysin oma itsensä ja ajattelin, että no katsotaan nyt vielä vähän aikaa. Eräänä päivänä sitten huomasinkin, että ajatus siitä, ettei tuo toinen enää haluaisikaan nähdä, tuntui tosi pahalle. Vielä tässä on yhdessä pysytty, noin 30 vuotta.

Täällä vastailee vain sinkut jotka ovat epäonnistuneet suhteissaan. Ja mitä olen oppinut naisille kemia tarkoittaa keskikaljaa. Eli jos mies on pikkuhönössä eikä kunnioita naista vaan lääppii, niin tällaisilla tuntuu alkuun olevan sitä kemiaa. 

Ottakaa vain ne kipinää ja tulta tekevät jänskämiehet siksi aikaa kunnes he tylsistyvät teihin.

Ottakaa vain se kivamies kunnes itse tylsistytte häneen. Kykenette aina rationalisoimaan myöhempiä tunnepäätöksiänne, kun "kipinää" ei sittenkään riitä, eikö vain?

Rakkaus ja parisuhde on viime kädessä päätös eikä mikään Disneyn taivaalta putoava tunnetila ja useimmiten ihmisten päätökset perustuvat ihan omaan sisäiseen tilaan, eikä toisen ihmisen rakastettavuuteen.

Kivamies kylläkin ansaitsee aitoutta ja permasitoutunutta.

Tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Ensinnäkin se että tietenkin tunteita ja vetovoimaa voi kehittyä myös ajan myötä. Mutta ihan toinen asia on se pitääkö se suhde aloittaa jo heti "varmuuden vuoksi" ja siinä suhteessa odotella niiden tunteiden tuloa. Normaalistihan ajatellaan että voidaan olla kavereita ja sitten katsoa johtaako se kaveruus myöhemmin johonkin. Ei siis niin että ryhdytään suhteeseen ja siinä katsotaan että tuleeko niitä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetovoima on tärkein. Muutenhan kyseessä on kaverisuhde. Ei tarvitse valita joko tai, voi löytää tasapainoisen parisuhteen jossa kokee myös vetovoimaa. Miksi ihmiset edes harkitsee tyytyvänsä parisuhteissa noin vähään, pelkkään kaveruuteen. Ei vetovoima ilmesty jos sitä ei alun perin ole. Se on biologiaa, ihminen kokee luonnostaan vetovoimaa sopivaa kumppania kohtaan.

Samaa mieltä, sitten erotaan muutaman vuoden päästä ja entistä vaikeampi löytää mieleistä puolisoa. Sopivan puolison tullessa kohdalle pää menee sekaisin ja järki sumenee. Ei sitä tarvitse miettiä onko vetovoimaa vai ei.

No tämä on varma resepti epäonnistuneeseen suhteeseen.

Onko sulla niitä useampikin taustalla? Yleensä ottaen suhteeseen lähdetään, jos tuntee vetovoimaa toista kohtaan. Se on kuitenkin se liima. Muutoinhan voi hengailla kaverina.

Ei voi, kyllä sen heti pitää tulla se ihastumisen tunne jo näkemisestä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Ensinnäkin se että tietenkin tunteita ja vetovoimaa voi kehittyä myös ajan myötä. Mutta ihan toinen asia on se pitääkö se suhde aloittaa jo heti "varmuuden vuoksi" ja siinä suhteessa odotella niiden tunteiden tuloa. Normaalistihan ajatellaan että voidaan olla kavereita ja sitten katsoa johtaako se kaveruus myöhemmin johonkin. Ei siis niin että ryhdytään suhteeseen ja siinä katsotaan että tuleeko niitä tunteita.

Jos toisella osapuolella on enemmän tunteita, kaveruus ei kyllä mitenkään toimi. Ja kaikkia ei välttämättä kiinnosta mikään kaveruus jos on ollut etsimässä parisuhdetta. Tuhlaa vaan aikaansa jos jatkaa ihmisen kanssa, joka ei tiedä mitä haluaa.

Tiedän tunteen. Itselläni ollut 3 parisuhdetta, joissa kipinöi ja rakkaus leiskui. Olihan se huumaa ja kuumaa, mutta lopulta ne muuttuivat valtataisteluiksi ja toisesta tuli suunnilleen vihollinen.

Sydän särkyneenä loppuivat.

Niistä yritin opetella ja itseäni analysoida että miksi tuollaisia suhteita oli.

Vastaan tuli muutamakin turvallinen, kiltti ja luotettava tapailusuhde, ei ne kiinnostaneet pidemmän päälle.

Nyt kun on päätä seinään hakannut, kasvanut ja miettinyt asioita, huomaa että hiljaa hyvä tulee.

Vuosi sitten tapasin ihmisen jonka kanssa ei heti leiskunut, mutta oli hyvä olla. Hiljalleen edettiin, vasta äskettäin huomasin että olen todella ihastunut ja tunne vaan kasvaa. Ihankuin joku lukko olisi auennut ja itsekin yllätyin miten tässä näin kävi..

Kunnioitan ja arvostan toista päivä päivältä enemmän, hän on älykäs, luotettava, turvallinen, sopivasti jämäkkä jääräpää, petipuuhatkin on saaneet ihan eri tason, haluan häntä valtavasti.

Joten vastoin aiempaa mielipidettäni, kyllä ne tunteet voi myöhemminkin roihahtaa.

Menin uuteen työpaikkaan ja katsoin netistä tulevan tiimini valokuvat. Ainoa nätti oli Minna, mutta hänkään ei oikein vastannut sillä tavalla ihannettani, että hänellä oli muutamia kiloja ekstraa. Töissä sitten ikään kuin aikani kuluksi ajattelin, että pitäisikö tuota Minnaa vähän leikkimielisesti jallitella. Ei siis mitään vakavaa, vaan sellaista perusflirttiä. Olinhan varattu mies. Pitkään meillä meni ihan sellaisella perusflirtillä puolin ja toisin. Yhteisiä lounaita ja hymyilyä. Tätä kesti noin vuoden verran. Sitten jossain kohtaa se vain iski kuin viki rostin sata salamaa. Tajusin, että ajattelen Minnaa vähän niinkuin koko ajan. Tällainen vanha kolmevitonen ukko alkoi kuunnella rakkauslauluja iltaisin youtubesta ja miettiä vain seuraavaa päivää, että saan taas nähdä Minnan. Eli ikään kuin aika vain kypsytti mun ihastumisen. Tai tunne oli niin voimakas, että rakastumisesta voisin hyvin puhua. Tarinalla on onnellinen tai ei-niin-onnellinen loppu, haluaa sen nähdä miten vain, mutta Minna sai yt-neuvotteluissa potkut. Sen jälkeen käytiin pari kertaa lounaalla ja kertoi alkaneensa seurustella. Siitä se sitten ikään kuin vain hiipui. Ehkä parempi lopulta niin, kun itsekin olen ja olin varattu.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi, kyllä sen heti pitää tulla se ihastumisen tunne jo näkemisestä.

Ei kukaan voi toisen puolesta sanoa miten sen ihastuksen "pitää" tulla. Kaikille ihmisille ei ole edes mahdollista ihastua nopeasti, toiset ovat luonteeltaan sellaisia, että syttyvät hitaammin. Lisäksi elämänhistoria vaikuttaa, esim. aiemmat kokemukset parisuhteista. Todellakaan ei voi sanoa, että kaikilla ihastumisen pitäisi syttyä jotenkin salamana, ei se mene niin.