Hyviä aineettomia tai kierrätettyjä lahjoja lapsiperheeseen
Listataan mieleisiä aineettomia lahjoja lapsiperheisiin, ehdotukset lahjaksi sopivista kierrätetyistä tavaroista ovat myös tervetulleita.
Kaikilla tuntemillani lapsiperheillä on ahdistava määrä tavaraa, mutta huomaavaista on viedä kutsuille lahja.
Olen vienyt HopLop-lahjakortin ja (uutta) käyttötavaraa kuten kerhotossut tai ensimukin. Kaipaan lisää ideoita, jotta voin jatkossakin ilahduttaa.
Ja tosiaan, joskus ajatuksella tehty kortti tai vaikkapa niityltä poimittu kukkakimppu riittää viemisiksi lastenkutsuille, mutta useimmiten koen että odotetaan ihan oikeata lahjaa, vaikka pientäkin.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi yhteinen retki teatteriin? Mun poikani tykkäsi pienenä teatterista. Kävimme yhdessä katsomassa monta kivaa lapsille suunnattua teatteriesitystä. Pahimmassa teini-iässäkin hän huomautteli, jos edellisestä teatterikäynnistä alkoi olla liikaa aikaa.
Hyvä idea! Helsingissä on ainakin elinvoimainen nukketeatteri ja sirkusesityksiä.
Meidän 2 v olisi onnesta soikeana, jos aineettomana lahjana vietäisiin johonkin uuteen leikkipuistoon. Ei tarvitse olla tämän erityisempää.
Yritän aina kysellä vanhemmilta mitä tarvittaisiin, vastoin yleisiä odotuksia lapset ilahtuvat juurikin kerhotossuista, eskarirepusta jne. Käytettyä olen antanut vaatteita kysyttyäni vanhemmilta, ja lisäksi jokin edullinen lahja kuten värinkynät ja piirustuspaperi.
Juurikin aika on ihana lahja. Sukulaisen tai ystävän lupaama leikkipuistoreissu pillimehun ja eväsleivän kanssa on jo melko pienellekin iloinen ja odotettu tapahtuma.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 2 v olisi onnesta soikeana, jos aineettomana lahjana vietäisiin johonkin uuteen leikkipuistoon. Ei tarvitse olla tämän erityisempää.
Tämä on aivan mahtava idea alle kouluikäisille, omanikin tykköisi. Ei tarvitse maksaa mitään sen lifea tai huvipuistoa, ennenkokematon leikkipuisto on huippujuttu! Itseasiassa yhdeltä reissulta jossa käytiin ties missä kylpylöissä, huvipuistossa jne viisivuotiaani nimesiparhaaksi jutuksi leikkipuiston serkkujen kanssa :D
Ylipäätään se, että vahdit koko lapsikatrasta jotta vanhemmat saavat yhteistä aikaa. Aivan sama missä se tapahtuu, vaikka heillä kotonaan.
Oma toive:
Älkää antako jotain pientä krääsää tai kierrätettyä tavaraa. Yhdessä tekeminen on mukavaa. Lapsen kanssa voi leipoa vaikka muffinsseja, istuttaa kukkia tai mennä katsomaan eläimiä luontoon. Yhteisistä retkistä jää paljon kivempi muisto kuin jostakin nopeasti särkyvästä tavarasta.
Aineettomat lahjat ovat hyvä idea, mutta myös kulutustavara, joka ei jää nurkkiin pyörimään. Esim. itse pitäisin kassillisesta ruokaa. Lapsille kivoja lahjoja voisivat olla lippu teatteriin, uimahalliin, huvipuistoon, eläinpuistoon, elokuviin jne.
Meillä lapsi voisi ihastua ihan siitäkin, että pääsisi kampaajalle, koska yleensä leikkaan lasten hiukset itse.
Miten olisi yhteinen retki teatteriin? Mun poikani tykkäsi pienenä teatterista. Kävimme yhdessä katsomassa monta kivaa lapsille suunnattua teatteriesitystä. Pahimmassa teini-iässäkin hän huomautteli, jos edellisestä teatterikäynnistä alkoi olla liikaa aikaa.