Meillä on ollut tänä vuonna 2 kertaa seksiä. Parisuhde sen takia nyt ongelmissa
Olen täyttänyt 40 alkuvuodesta ja jotenkin vain ne halut ovat tässä vuosien varrella vähenneet. Viikolla ei jaksa kun pitää käydä töissä ja viikonloppuisin on kiva huilata tai nähdä ystäviä. Seksi jää siinä taka-alalle.
Miestä tämä on alkanut ärsyttää niin, että hän mököttää aina 2 päivää sen jälkeen kun olen kieltäytynyt. Salaa toivon, että hän ei ehdottaisi, jotta hänelle ei tulisi paha mieli, mutta aina se vain tulee siihen pisteeseen.
Tässä nelikymppisenä sitä haluaisi nauttia elämästä, mutta tuo aiheuttaa sen, että olen usein ärsyyntynyt. Onko jollekin käynyt samoin nelikymppisenä?
Kommentit (141)
Jänniä juttuja nämä. Mies ja miehen lapset ovat tartuttaneet minulle 4 kulkutautia tänä vuonna. Välissä on ollut menkkoja monet, ja koronan takia yhdet jotka kesti yli kaksi viikkoa. Sen ajan mitä minä olen ollut terve on mies ollut harrastuksissa/töissä/lastensa kanssa, ja sen ajan mitä ei ole ollut noissa, on hän itse ollut sairaana. Kun hän on parantunut, on taas ollut poissa kotoa ja minä sairastanut vuorostani.
Nyt minulla on ollut läheinen viikon täällä meillä kun ei ole pärjännyt kotonaan, ja kun hän tänään lähtee, tulee vuorostaan miehen lapset tänne viikoksi. Sisälämpötila makuuhuoneessamme on 28 astetta. Kesälomalle mies ei ole suunnitellut meille yhteisesti mitään muuta kuin kivaa olemista ja jotain sitten tehdään. Tämä jokin on että käydään kävelyllä ja pyöräillään. Muiden kanssa on suunnitelmat tehnyt.
Olen hyvinkin halukas ihminen, mutta tässä puolessa vuodessa minut on kyllä ajettu nyt niin loppuun, että jollei tule pitkää pätkää jolloin minun jaksamisestani ja terveydestäni huolehditaan, ja kannetaan oman osuuden lisäksi minunkin osuuttani (kuten minäkin olen joutunut tekemään) ja kanssani vietetään aikaa omilla vapailla niin että sen näkee että mies sitä oikeasti haluaa, ja että hän suunnittelee meille yhteistä tekemistä, ja että kosketusta ja arjen jakamista ja huolenpitoa on vastavuoroisesti minun suuntaani, niin haluttomuuteni jatkuu, ehkä jopa häntä kohtaan ikuisesti.
Sanana "kieltäytyminen" on jo pois meidän sanoista, sillä meillä halutaan.
Vierailija kirjoitti:
Haluttomuus ei ole mikään sairaus! Seksihullut ovat sairaita. Hakekaa te seksiä vonkaavat miehet apua siihen, että ette voi elää ilman kusivehkeisiin koskemista!
Haluttomuus ei ole sairaus, mutta se, että päättää elää lopun elämäänsä haluttoman puolison kanssa, on kyllä sairasta.

Tee jotain äläkä vaan valita!

Ei ole kyllä tervettä sekään että haluton joutuu alistumaan halukkaamman haluille vuosi toisensa jälkeen ja hänen omat halunsa (halu olla harrastamatta seksiä) jätetään täysin huomiotta.

Siinä kaksi toisilleen haluiltaan epäsopivaa kärsivät toisistaan. Lähtisin tuollaisesta suhteesta, minulle seksuaalisuus on tärkeää

Sinä lähtisit, oman kokemukseni mukaan kaikki eivät. Se ongelma kun useinkaan ei ole varsinaisesti kumppanin haluttomuus, vaan se seksittömyys. Ja jos seksiä on aina kun haluaa...
Ei se aina ole se halukkaampi joka kärsii.

Psskaa.
Ihmisten pitäisi tajuta lopettaa seksittömät suhteet, jos itsellä haluja on.
Seksittömyys ajaa ihmisten parisuhteet surkeaan jamaan. Pettämistä, valehtelua, riitoja.
Lievimmillään katkeruutta, etääntymistä ja riitoja.
Haluttomat olkoot keskenään. Halukkaiden pitäisi ymmärtää lähteä. Usein helpottaa jo yksin eläminen, kun ei tarvitse katsella halutonta puolisoa. Seksittömyys on siedettävämpää sinkkuna.
Onhan tuo nyt ihmeellistä että 40v iässä halut on nollassa ja vapaa aikakin pitäisi käyttää pelkästään muuhun kuin parisuhteeseen ja sen hoitamiseen . Itse olen kohta 62v mies ja painan välillä pitkiä työputkia viikkoja 12 - 16 tuntia ja nukun 5-6h keskimäärin . Silti halut ei katoa mihinkään ja vaatteiden hankauskin alkaa jo tuntua aamupäivisin jos edellisestä kerrasta on enemmän kuin 3-4 päivää ,puhumattakaan kun vaimon kanssa kaulaillaan ja suudellaan useita kertoja päivässä . Tokikaan me , vaimo 63 ei rakastella kuin 5-6 krt / kk mutta silti vaimo osaa yllättää joskus aloitteella . Meille on keskeistä suhteen hoitaminen kun lapset on nyt maailmalla .
Joku ongema suhteessa ja kohtaamisessa täytyy olla ja valitettavasti ymmärrän miehen mökötyksen jos seksiä on noinkin harvoin tuhon ikään verrattuna . Tuolla asenteella, ystävät vapaa- aikana ja muusta ei väliä veikkaan että suhde ajautuu karille jos/ kun vielä läheisyyskin puuttuu suhteesta ? Läheisyys jos sen puutteesta on kyse niin tällä voisi ehkä vielä korjata tilanteen aktiivisesti harjoitettuna .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluttomuus ei ole mikään sairaus! Seksihullut ovat sairaita. Hakekaa te seksiä vonkaavat miehet apua siihen, että ette voi elää ilman kusivehkeisiin koskemista!
Haluttomuus ei ole sairaus, mutta se, että päättää elää lopun elämäänsä haluttoman puolison kanssa, on kyllä sairasta.
Ei ole kyllä tervettä sekään että haluton joutuu alistumaan halukkaamman haluille vuosi toisensa jälkeen ja hänen omat halunsa (halu olla harrastamatta seksiä) jätetään täysin huomiotta.
Siinä kaksi toisilleen haluiltaan epäsopivaa kärsivät toisistaan. Lähtisin tuollaisesta suhteesta, minulle seksuaalisuus on tärkeää
Sinä lähtisit, oman kokemukseni mukaan kaikki eivät. Se ongelma kun useinkaan ei ole varsinaisesti kumppanin haluttomuus, vaan se seksittömyys. Ja jos seksiä on aina kun haluaa...
Ei se aina ole se halukkaampi joka kärsii.
Psskaa.
Ihmisten pitäisi tajuta lopettaa seksittömät suhteet, jos itsellä haluja on.
Seksittömyys ajaa ihmisten parisuhteet surkeaan jamaan. Pettämistä, valehtelua, riitoja.
Lievimmillään katkeruutta, etääntymistä ja riitoja.
Haluttomat olkoot keskenään. Halukkaiden pitäisi ymmärtää lähteä. Usein helpottaa jo yksin eläminen, kun ei tarvitse katsella halutonta puolisoa. Seksittömyys on siedettävämpää sinkkuna.
Jukoliste, etkö osaa lukea? Haluttomuus ei ole synonyymi seksittömyydelle!
Olen 48 v nainen ja kokoajan haluttaa. Voisin sekstailla vaikka joka päivä. Pidän myös tuhmista puheista ja por*non katselusta.
Seksi mielessä joka päivä.
Ei ole normaalia jo 40 v täys haluttomuus. Säälin miestäsi.,
Vierailija kirjoitti:
Olen 48 v nainen ja kokoajan haluttaa. Voisin sekstailla vaikka joka päivä. Pidän myös tuhmista puheista ja por*non katselusta.
Seksi mielessä joka päivä.Ei ole normaalia jo 40 v täys haluttomuus. Säälin miestäsi.,
Puhut paskaa. Sinäkö sen normaalin määrittelet? Seksuaalisuus on niin monisyinen käsite että sen normaaliutta et sinä tai kukaan muukaan yksittäinen määrittele. Se vaihtelee sekä yksilöiden välillä että yksilön elämässä itsessään. En minäkään voi määritellä, että sinun hyperseksuaalisuutesi on epänormaalia vaikka mieli kyllä tekisi.
Tuo AP:n kysymys on samanlainen kuin jos mies kysyisi: "Rakastelen mieluummin tyttöystäväni kanssa kuin vaimoni. Vaimoni sai tietää, nyt parisuhteemme on ongelmissa".
Eli tietää jo kysyessään että yleensä siinä noin käy, yli 95% todennäköisyydellä. Ongelmia tulee.
Alkuperäisessä kysymyksessä nainen kertoo että miehen seksin ehdottelu on alkanut ärsyttämään.
Ei ole, vaan mies yleensä on alkanut ärsyttämään. Kaikki mitä hän tekee. Kaikki mitä hän sanoo. Miltä hän näyttää. Miltä hän tuoksuu. Kaikki ärsyttää. Kaikki.
Lohdutuksena, että hyvin monessa pitkässä suhteessa käy noin. Kyse voi olla myös esivaihdevuosien alkamisesta, nainen ei vain kertakaikkiaan halua enää seksiä, etenkään oman miehensä kanssa.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun tietää että tuossa suhteessa seksi tulee loppumaan parin seuraavan vuoden kuluessa.
Eiköhän olisi korkea aika kumpaisenkin vapauttaa toisensa tuosta suhteesta, ja etsiä miellyttävämpää ja haluttavampaa seuraa muualta.
Mietin joskus sitä, että mitä tapahtuu (usein juurikin naiselle) että seksistä oman kumppanin kanssa tulee jonkinlainen suoritus/työ/velvollisuus, ei asia mitä kovinkaan vapaaehtoisesti ainakaan kovin usein haluaisi ja suurin piirtein mikä tahansa muu asia menee sen edelle, oli arki tai varsinkin loma.
AP kirjoittaa, että nelikymppisenä sitä haluaisi nauttia elämästä ja huilata viikonloppuisin. Mitä on tapahtunut, ettei se seksi puolison kanssa ole nautinnollista, miksi se ei lataa niitä akkuja ja mene "huilaamisesta"? Ei kai seksin mitään puurtamista pitäisi olla kenellekään.
Jos minä ajattelen seksiä oman puolison kanssa, en keksi mitään mikä rentouttaisi tai lataisi niitä akkuja paremmin. Minusta on aivan ihanaa, kun iltaisin ollaan saatu lapset unille, niin käydään suihkussa tai saunassa yhdessä hyvien juomien kera (en tarkoita alkoholia), tehdään iltapalaa, ollaan sohvalla kainalokkain, suukotellaan, hipsutellaan, katsellaan sarjaa/leffaa, keskustellaan ja myös rakastellaan. Siinä sohvalla, joskus siirrytään makkariin, tai joskus sitten jo siellä kylppärissä/saunassa.
En tajua miten seksi oman puolison, sen maailman rakkaimman ihmisen kanssa voisi olla vastenmielistä suoritusta minkä edelle menisi suunnilleen kaikki. Sehän on sitä rakkaussuhteen (mitä kai jokaisen parisuhteen pitäisi olla) ydintä.
Miksi olla ihmisen kanssa, jolle ei halua osoittaa rakkautta myös seksillä? Onko sitä rakkautta edes olemassa jos seksi puolison kanssa on epämiellyttävä suorite?
N41

Naulan kantaan. Samoin kuin tuo jossakin muussa kommentissa oleva lause "seksittömyys on siedettävämpää sinkkuna".
Olen itse miettinyt samaa asiaa, käytetään aikaa ja vaivaa seurusteluaikana jotta saataisiin seksiä. Sitten hups vain ja aamen: sama aika ja vaiva käytetään seksin välttelyyn. Siitä tulee muutamassa vuodessa ylimääräinen, epämiellyttävä suorite.
Meille ei ole ollut seksiä 4vuoteen.alkuun kysyin et miksi on loppunut .niin ei osannut sanoo.olen tehnyt selväksi ettei koske siihen ikinä.meillä lapset 5v ja 13 v.olenko ihan pöhkö kun ei olen lähtenyt 876
Kannattaa olla rehellinen seksuaalisuudestaan kun rupeaa suhdetta ajattelemaan. Meinaan VAIKKA olisi kuinka halukas niin jos halut ei kohtaa niin suhde kuolee. Minullekin on valehdeltu vain siksi että pääsee ns suhteeseen. Sitten kun aikaa menee aletaan keksiä tekosyitä ettei seksiä tule. Ainiin ja tuohan kertoo itseasiassa myös sitä että parisuhde on rakkaudeton
Kukaa joka toista rakastaa ei rupea keksimään syitä kieltäytyä seksistä se on ihan varma.
Vierailija kirjoitti:
Mietin joskus sitä, että mitä tapahtuu (usein juurikin naiselle) että seksistä oman kumppanin kanssa tulee jonkinlainen suoritus/työ/velvollisuus, ei asia mitä kovinkaan vapaaehtoisesti ainakaan kovin usein haluaisi ja suurin piirtein mikä tahansa muu asia menee sen edelle, oli arki tai varsinkin loma.
AP kirjoittaa, että nelikymppisenä sitä haluaisi nauttia elämästä ja huilata viikonloppuisin. Mitä on tapahtunut, ettei se seksi puolison kanssa ole nautinnollista, miksi se ei lataa niitä akkuja ja mene "huilaamisesta"? Ei kai seksin mitään puurtamista pitäisi olla kenellekään.
Jos minä ajattelen seksiä oman puolison kanssa, en keksi mitään mikä rentouttaisi tai lataisi niitä akkuja paremmin. Minusta on aivan ihanaa, kun iltaisin ollaan saatu lapset unille, niin käydään suihkussa tai saunassa yhdessä hyvien juomien kera (en tarkoita alkoholia), tehdään iltapalaa, ollaan sohvalla kainalokkain, suukotellaan, hipsutellaan, katsellaan sar
Samaa olen miettinyt reilu kaksi vuotta, suhde muuttuu " kaverisuhteeksi' niin rakkautta tuskin on jäljellä. Ajattelee vain sitä itseään " en halua seksiä joten minun ei tarvitse" miettimättä kumppanin tarpeita. Itse olen lähtemässä kuivasta suhteesta koska ennemmin olen ilman seksiä yksin kuin suhteessa ilman seksiä.
Oikeanlaista rakkautta? No se on sinun käsityksesi. Miksi halukkaan tarpeet ylipäätään ovat tärkeämpiä kuin haluttoman? Olen tuo kommentoimasi enkä kertaakaan kieltäytynyt seksistä. En kertaakaan, en yhden ainutta kertaa ikinä. Ihan hirvittävät vuodet takana, luojan kiitos ne on ohi.