Miten voi enää parisuhteita edes löytää yli 30-vuotiaana?
Elämän täyttää harrastukset ja työ. Harrastukset ovat miesvaltaisia tai sitten siellä on joku pariskunta. Sinkkunaisia ei niissä luuhaa. Yöelämä ei kiinnosta eikä napostele juurikaan. Tutuista suurin osa on hyvänpäiväntuttuja harrastuksista tai työpaikalta. Työpaikkaromanssit tietenkin vaihtoehto, mutta meillä on keski-ikä korkea ja olen itse nuorempien joukossa. Jos haluan lisääntymisikäisen, ei yli 50-vuotias mummo ole vaihtoehto.
Ja vaikka työpaikalla joku nuorempi osoittaisi mielenkiintoa, saa kyllä olla aika innokas että siellä uskaltaa mitään aloitetta tehdä. Tinderit jne kokeiltu.
Olisi kiva löytää sellainen naikkonen, jonka kanssa elämänarvot mätsäävät. Voisi lähteä liikkumaan; pyöräilemään, salille, juoksemaan jne. Get a point?
Kateellisena katselen joskus juoksulenkillä, kun jotkut miehet siellä juoksevat sporttisen naisensa kanssa.
M38
Kommentit (75)
Aloitusviestissä oli kaksi luotaantyöntävää sanaa: mummo ja naikkonen. Muuten en moiti, mutta nuo ovat halventavia ilmauksia tässä yhteydessä. Jos normaalisti puhut samaan tapaan, se saattaa ajaa naisia pois luotasi, vaikka et sitä itse huomaisi.
n34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
38- vuotiaana sulla on rima liian korkealla sillä olet jo jäänyt ikävä kyllä junasta pois ajat sitten ja asetat itsesi liian korkeatasoiseksi sillä olet alhaisinta ylijäämä jämää. Sinun pitäisi valita lihavista naisista joku nopeasti tai jäät muuten lopullisesti yksin. Älä katso ulkonäköä jos haluat elinikäisen kumppanin rinnallesi. Kumpiko on tärkeämpi, se ulkonäkö vai haluatko elää yksin koko elämäsi.
Mieheni kelpuutti minut lihavan naisen itselleen ja ja pelasti itsensä lopun elämän yksinäisyydeltä ja meillä on ollut tosi onnellinen elämä yhdessä jo yli 30-vuotta. Meillä on kummallakin sellaisia asioita mitä emme halua eikä toista pakoteta sellaisiin. Mihinkään ei ole pakko suostua kummankaan puolelta jos ei kiinnosta. Tämmöistä harvinaislaatuista suhdetta varmasti hyvin harva löytää.
Mahtaako toimia jos toinen käy salilla, lenkillä, pyöräilemäs ja naista ei mikään liikunta kiinnosta?
Epäilenpä vähän, että ennen pitkää tulisi kränää. Itse en välttämättä voi kovin helpolla ymmärtää sellaista väärää asennetta liikuntaa kohtaan.
ap
Ai että kuulostat vaikeelta ja ongelmaiselta tyypiltä. Jo parin viestin perusteella saa todella ikävän kuvan luonteestasi ja asenteistasi. Parisuhteessa on kaksi ihmistä ja harvoin kahdella ihmisellä on täysin identtiset kiinnostuksenkohteet. Asioita voi tehdä yksin myös parisuhteessa. Jos joku tykkää vaikka enemmän lukea kirjoja ja sivistää itseään kuin hikoilla jossain kämäisellä salilla, niin se ei tarkoita että hänellä olisi jotenkin väärä asenne liikuntaa kohtaaan. Hänellä on erilaiset prioriteetit ehkä elämässä. Ja se että jollakin on ylipainoa ei tarkoita että olisi jotenkin täysin liikuntaa vieroksuva. Mitä jos se sporttinen friidu vaikka loukkaantuj tai vammautuu suhteen aikana, eikä pystykään enää pyöräilemään jne. Jätät hänet sitten ilmeisesti, koska eihän voi olla enää mitään yhteistä.
Minulla oli ylipainoinen mies. Syykin sille ylipainolle selvisi eikä se ollut pelkkä herkuttelu ja liian suuret annoskoot. Hän ei ollut fyysisesti kovinkaan aktiivinen ja valitsi aina istumisen ja auton seisomisen ja kävelyn sijaan. Se laiskuus ja mukavuudenhalu näkyi myös muissa jutuissa. Eli ainakin liikuntakykyisellä ja terveellä ihmisellä paino on aika hyvä indikaattori elintavoista. En ota kyllä toista pulleroa enää. T: hoikka ja timmi nainen
Näin yli nelikymppisenä tuntuu, että ei ole kivaa parisuhdetta enää tarjolla. Kaikilla suht järkevillä miehillä on jo lapsia. Ne lapsettomat jämät ovat monesti jollain tapaa outoja. En ole kiinnostunut hoitamaan toisten ihmisten jälkeläisiä, joten sinkuksi varmaan jään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
38- vuotiaana sulla on rima liian korkealla sillä olet jo jäänyt ikävä kyllä junasta pois ajat sitten ja asetat itsesi liian korkeatasoiseksi sillä olet alhaisinta ylijäämä jämää. Sinun pitäisi valita lihavista naisista joku nopeasti tai jäät muuten lopullisesti yksin. Älä katso ulkonäköä jos haluat elinikäisen kumppanin rinnallesi. Kumpiko on tärkeämpi, se ulkonäkö vai haluatko elää yksin koko elämäsi.
Mieheni kelpuutti minut lihavan naisen itselleen ja ja pelasti itsensä lopun elämän yksinäisyydeltä ja meillä on ollut tosi onnellinen elämä yhdessä jo yli 30-vuotta. Meillä on kummallakin sellaisia asioita mitä emme halua eikä toista pakoteta sellaisiin. Mihinkään ei ole pakko suostua kummankaan puolelta jos ei kiinnosta. Tämmöistä harvinaislaatuista suhdetta varmasti hyvin harva löytää.
Mahtaako toimia jos toinen käy salilla, lenkillä, pyöräilemäs ja naista ei mikään liikunta kiinnosta?
Epäilenpä vähän, että ennen pitkää tulisi kränää. Itse en välttämättä voi kovin helpolla ymmärtää sellaista väärää asennetta liikuntaa kohtaan.
ap
Ai että kuulostat vaikeelta ja ongelmaiselta tyypiltä. Jo parin viestin perusteella saa todella ikävän kuvan luonteestasi ja asenteistasi. Parisuhteessa on kaksi ihmistä ja harvoin kahdella ihmisellä on täysin identtiset kiinnostuksenkohteet. Asioita voi tehdä yksin myös parisuhteessa. Jos joku tykkää vaikka enemmän lukea kirjoja ja sivistää itseään kuin hikoilla jossain kämäisellä salilla, niin se ei tarkoita että hänellä olisi jotenkin väärä asenne liikuntaa kohtaaan. Hänellä on erilaiset prioriteetit ehkä elämässä. Ja se että jollakin on ylipainoa ei tarkoita että olisi jotenkin täysin liikuntaa vieroksuva. Mitä jos se sporttinen friidu vaikka loukkaantuj tai vammautuu suhteen aikana, eikä pystykään enää pyöräilemään jne. Jätät hänet sitten ilmeisesti, koska eihän voi olla enää mitään yhteistä.
Minulla oli ylipainoinen mies. Syykin sille ylipainolle selvisi eikä se ollut pelkkä herkuttelu ja liian suuret annoskoot. Hän ei ollut fyysisesti kovinkaan aktiivinen ja valitsi aina istumisen ja auton seisomisen ja kävelyn sijaan. Se laiskuus ja mukavuudenhalu näkyi myös muissa jutuissa. Eli ainakin liikuntakykyisellä ja terveellä ihmisellä paino on aika hyvä indikaattori elintavoista. En ota kyllä toista pulleroa enää. T: hoikka ja timmi nainen
Ensimmäinen nainen joka ymmärtää minua.
ap
ps; tänään pyöräilyä 60 kilsaa.
Jännä, että tämäkin keskustelu kääntyi timmit vastaan pullerot-keskusteluksi. Harmi.
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että tämäkin keskustelu kääntyi timmit vastaan pullerot-keskusteluksi. Harmi.
Koska kummankin osapuolen elämäntavat ovat niin erilaiset, eivät he voi ymmärtää toisiaan. Pulleroilla on paljon tekosyitä; ei ole aikaa, ei kiinnosta, ulkona on kuuma/kylmä jne, fysiikka ei riitä yms.
Itse harrasta liikuntaa kesäaikana noin viitenä-kuutena päivästä viikossa. 4 salitreeniä viikkoon ja siihen päälle 3-2 aerobista treeniä. Joko hölkkää, juoksua tai pyöräilyä.
ap
Vierailija kirjoitti:
38- vuotiaana sulla on rima liian korkealla sillä olet jo jäänyt ikävä kyllä junasta pois ajat sitten ja asetat itsesi liian korkeatasoiseksi sillä olet alhaisinta ylijäämä jämää. Sinun pitäisi valita lihavista naisista joku nopeasti tai jäät muuten lopullisesti yksin. Älä katso ulkonäköä jos haluat elinikäisen kumppanin rinnallesi. Kumpiko on tärkeämpi, se ulkonäkö vai haluatko elää yksin koko elämäsi.
Mieheni kelpuutti minut lihavan naisen itselleen ja ja pelasti itsensä lopun elämän yksinäisyydeltä ja meillä on ollut tosi onnellinen elämä yhdessä jo yli 30-vuotta. Meillä on kummallakin sellaisia asioita mitä emme halua eikä toista pakoteta sellaisiin. Mihinkään ei ole pakko suostua kummankaan puolelta jos ei kiinnosta. Tämmöistä harvinaislaatuista suhdetta varmasti hyvin harva löytää.
Onko teillä seksiä? Kyllä seksuaaliseen kiihottumiseen vaikuttaa kumppanin ulkonäkö jollakin tasolla. Vanhemmilla ihmisillä seksi on jo loppunut ja he ovat sen unohtaneet, niin asialla ei ole merkitystä. Toista on ap:n kaltaisilla viriileillä miehillä, joilla seisoo kun näkeekin seksikkään naisen.
Oma kokemus on ettei mitenkään. Itseasiassa jo 25-vuotiaana alkoi mennä mutkikkaaksi ja tuntua, että kaikki itselle sopivat onkin jo varattuja ja vapaana on vaan sellaisia joista jo omakohtaisella kokemuksella tietää, ettei parisuhdetta vaan kannata harkitakaan.
Kysyisin asiaa enemmänkin näin päin:
Miten kukaan voi olla niin luuseri, ettei 30 vuotiaana kykene löytämään kumppania? Miten tuollaisessa oikein onnistuu?
Vierailija kirjoitti:
Näin yli nelikymppisenä tuntuu, että ei ole kivaa parisuhdetta enää tarjolla. Kaikilla suht järkevillä miehillä on jo lapsia. Ne lapsettomat jämät ovat monesti jollain tapaa outoja. En ole kiinnostunut hoitamaan toisten ihmisten jälkeläisiä, joten sinkuksi varmaan jään.
Sinkuksi varmaan jäät, ja hyvä niin. Jos et mennyt kaupaksi miehille nuorena, niin miten ihmeessä se nyt onnistuisi kun ulkonäkösi on mennyttä.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkajutuista esimerkki: olen erään julkisen sektorin hallinnossa töissä. Meillä on monenlaista työntekijää, pääosin kuitenkin sotealan ihmisiä. Eri työtehtävien ihmiset eivät ole juurikaan tekemisissä keskenämme, vaan hallinto kahvittelee keskenään jne.
Meillä on kuitenkin oma kuntosali. Yksi sotealan naisihminen on alkanut moikkailemaan innokkaasti ja joskus kyselee tyyliin; "jaa tulitko tekemään viikonlopputreenin". Muut naiset eivät kummemmin moikkaile.
Onko kiinnostunut vai vain ystävällinen? En haluasi itse kuitenkaan tunkeilla tai olla tyly/röyhkeä. Pitäisi tulla selvä vihreä valo. Opiskeluaikana oli yksi tytsy, joka innokkaasti katseli kulmien alta joskus ja hymyili söpösti. En vain pitänyt paikkaa ja tilannetta sopivana mihinkään aloitteen tekemiseen...
M38
Olet ihan liian kursaileva. Tuo kuntosalin nainen on jo avannut pelin. Nyt on sinun vuorosi tehdä jotakin. Kävele lähelle ja sano, että sisäkuntoilu vähän tympii kesällä, ja ehdota, että menisitte yhdessä lenkille tai ehdota vaikka jonkin uuden liikuntalajin (melonta?) kokeilua. Tee tuo ehdotus kohteliaasti. Jos nainen ei ole innostunut, hänkin tajuaa kieltäytyä kohteliaasti. Mutta voi hän innostuakin.
Vierailija kirjoitti:
Näin yli nelikymppisenä tuntuu, että ei ole kivaa parisuhdetta enää tarjolla. Kaikilla suht järkevillä miehillä on jo lapsia. Ne lapsettomat jämät ovat monesti jollain tapaa outoja. En ole kiinnostunut hoitamaan toisten ihmisten jälkeläisiä, joten sinkuksi varmaan jään.
On myös niitä lapsettomaksi pitkissä parisuhteissa jääneitä miehiä, joille on sitten tullut ero, ja ovat silti täysin parisuhdekelpoisia.
Töistä löysin omani. Kun tutustuimme olin 34 ja 2v myöhemmin aloimme seurustelemaan. Nyt 27v takana ja 4 lastakin:)
Sä vaan kato lakkaat makaamasta sohvalla ja räkimästä kattoon ja meet vaan parisuhteeseen. Kyllä parisuhde kaikille löytyy. /s
Itselleni ei ole tullut vastaan ketään kenen kanssa haluaisin olla parisuhteessa, mutta en toisaalta kyllä etsikään seurustelukumppania. Lähestymisiä on tullut, mutta olen torjunut koska en ole tuntenut samoin. Vaikea kuvitella että joku laukaisisi sellaisen tunteen minussa että haluaisin hänet niin lähelle. Mutta ei sitä tiedä. N31