Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea ei ole tarkoitettu motavuotta kestäväksi tueksi
Molemmat ovat väliaikaisia tukia jotka ovat olemassa sitä varten että Ihminen saattaa olla pari kuukautta työjaksijen välissä työttömänä ja työllistyy sitten viimeistään kahden tai kolmen kuukauden kuluessa uudelleen, ei niiden varassa ole tarkoitus elää tolkuttomasti monta vuotta putkeen ja oleilla yhteikunnan elättinä. Moni pitkäaikaistyötön on unistanut tämän pointin kokonaan ja sen sijaan että he olisivat pyrkineet työllistymään uudelleen mahdollisimman pian työttömyyden alettua he ovat jääneet vuosiksi makaamaan ja odottamaan että valtio maksaa heille asunnot, vaatteet, ruoa, puhelimet, lääkkeet ja sähkön vaikka samaan aikaan toiset raatavat töissä niska limassa jotta voivat sitten maksaa kaikki tulonsa veroina valtiolle elättäökseen ne jotka eivät ole töissä, ota itsestään vastuuta ja elätä itse itseään. Ei siis ole mikään ihme että suurimmalla osalle suomalaisista riittää ja on mennyt hermot työttömiin.
Kommentit (138)
Oletko ap ollut luomassa näitä tukimuotoja, vai minkä perusteella tiedät, mihin ne on tarkoitettu?
Työmarkkinatuki on työttömälle, toimeentulotuki niille, joilla on niin pienet tulot, ettei niillä elä.
Täysin työhaluton alkoholistiexäni sai työmarkkinatukea elääkseen, vaikkei hänellä ollut koskaan ollut mitään yritystä, aikomusta tai halua työllistyä. Tuntui ihmeelliseltä, kun olin siihen saakka ajatellut, että työmarkkinatuki olisi työllistymistä edistävä tuki.
Mun on pakko elää noilla koska lukuisista mt ja teveysongelmistani huolimatta en pääse työkyvyttömyys/sairaseläkkeelle. Aina torppaa johonkin hakemus. Töissä olen ollut mutta burn out iskee tosi nopeasti.Viimeksi kun olin kaupan kassana töissä sain kohtauksen kaikki ahdisti äänet pömisi oli pakko heivata seuraava kassa lappu ja juosta vessaan nurkkaan kyyhöttämään.
Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle on jokin sopiva työ olemassa. Sopisiko sinulle jokin ulkotyö tai jokin, jossa ei ole paljon ihmisiä ja ääniä?
Jos ei saa töitä moteen vuoteen niin miksei voisi kestää mota vuotta? Kuollakko pitäisi jos on mota vuotta työttömänä?
Hyvä ap. Sinä et tarvitse noita tukia, koska kehitysvammaisena et ole työelämässä mukana. Saat eläkettä. Mutta koeta nyt ymmärtää muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei saa töitä moteen vuoteen niin miksei voisi kestää mota vuotta? Kuollakko pitäisi jos on mota vuotta työttömänä?
Kun on jäänyt työttömäksl, on ideaalia että työllistyy jo uuteen työhön parissa kuukaudessa eikä jää laakereille makaamaan.
Sieltähän se taas tuli Orponkin ajatus, työttömät vain makaa kotona.
En minäkään ajatellut että työttömyyteni venähtää pätkätöiden pilkkomaksi viideksitoista vuodeksi.
Työnantajille lakiin kirjattu pakko palkata pitkäaikaistyötön, mikäli hakijoissa on pitkäaikaistyöttömiä.
Näin asia on ratkaistu. Työttömyysajat ei jatkuvasti pitkity.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei saa töitä moteen vuoteen niin miksei voisi kestää mota vuotta? Kuollakko pitäisi jos on mota vuotta työttömänä?
Kun on jäänyt työttömäksl, on ideaalia että työllistyy jo uuteen työhön parissa kuukaudessa eikä jää laakereille makaamaan.
Niin, ideaali. Mutta emme elä ihanneyhteiskunnassa, jossa työllistyminen on varmaa, jos vain yrittää. Työ ei siis putoa syliin pelkästään katsomalla metsää.
Pitäisi tehdä sellainen tukimuoto, jossa työtä vastaan saisi elannon. Ai niin. Sitä kutsutaankin jo työksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei saa töitä moteen vuoteen niin miksei voisi kestää mota vuotta? Kuollakko pitäisi jos on mota vuotta työttömänä?
Kun on jäänyt työttömäksl, on ideaalia että työllistyy jo uuteen työhön parissa kuukaudessa eikä jää laakereille makaamaan.
Jäin työttömäksi sairauden takia ja sairastin monta vuotta. Mutta en kelpaa enää mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei saa töitä moteen vuoteen niin miksei voisi kestää mota vuotta? Kuollakko pitäisi jos on mota vuotta työttömänä?
Kun on jäänyt työttömäksl, on ideaalia että työllistyy jo uuteen työhön parissa kuukaudessa eikä jää laakereille makaamaan.
Yli 50-vuotias työtön ei saa töitä millään keinolla. Se on fakta Suomessa.
Kaveri työskentelee näiden ansiosidonnaisella olevien kanssa. Iso osa ei halua heistä työllistyä. Kitisevät kuulemms jokaisesta aktivointiyrityksestä. Hakevat vain oman alan töitä, joihin eivät enää sovellu. Ansiosidonnaiseen nopea leikkuri ja ehkä alkaa työnteko kiinnostaa terveitä.
Joku uusi omarahoitteinen työttömyysvakuutus olisi hyvä luoda, joka takaisi asumistukea ja extra rahoitusta työttömäksi jääneille, jos nämä hallituksen kaavailemat uudistukset tulee voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Täysin työhaluton alkoholistiexäni sai työmarkkinatukea elääkseen, vaikkei hänellä ollut koskaan ollut mitään yritystä, aikomusta tai halua työllistyä. Tuntui ihmeelliseltä, kun olin siihen saakka ajatellut, että työmarkkinatuki olisi työllistymistä edistävä tuki.
Työmarkkinatuki (ja päälle toimeentulotuki) on nykyään työkyvyttömien ja juoppojen tuki.
Olin 50-vuotiaana ihan huippu omalla alallani. Osasin kaiken. Uudet ohjelmat, tunsin tehdasprosessit (joita nuoret ei enää tiedä kun tehtaat siirretty ulkomaille), tunsin jakelutiet, jne jne. Silti ei vaan töitä yksinkertaisesti ollut. Monet tutut huipputyypit nyt konkurssissa, kun aloittivat yksityisyrittäjinä.
Suomessa ei ole oikeasti enää töitä kuin lähäreille ja ilmaisille harjoittelijoille ja kokeilijoille.
Siksi tarvitaankin perustulo.