Miksi nykyajan konsoli- ja pc-pelit ovat niin putkimaisia ja elokuvamaisia?
Suurimmissa osissa nykyajan peleissä pelattavuus on sitä, että mennään tiiviissä putkessa eteenpäin, vihollisia piesten ja/tai ampuen ja välillä tulee joku 10-15 kestävä välivideo, jossa on näitä kohtia, joissa pitää painaa tiettyä painiketta mahdollisimman nopeasti.
Ei siinä, itsekin olen nauttinut vaikka Uncharted-peleistä (hieno ja viihdyttävä pelisarja kyllä), jotka ovat tuollaisia nykyajan pelejä, joissa mennään ahtaassa putkessa, ja ammutaan vihollisia, ja on noita paina tätä painiketta äkkiä-tilanteita ja pelaajaa pidetään kädestä kokoajan, mutta miksi juuri muunlaisia pelejä ei tule kuin vain muutama silloin tällöin.
Esim. Dark Souls-sarja on hyvä juuri siitä, että ne ovat haastavia, ja pelaajaa ei pidetä kädestä, vaan kaikki joutuu ratkoman itse, ilman mitään tutkaa tai nuola, joka näyttäisi mihin mennä.
Toki makunsa kullakin viime kädessä.
Kommentit (34)
Pelien innovatiivisuus katosi 90-luvun jälkeen. Tilalle on tullut pelkkiä grafiikkademoja käytännössä. On kehittävämpää vaikka maalata tauluja öljyväreillä kuin pelata nykyajan "pelejä".
Resident Evil-sarja on ainakin sellainen pelisarja, jossa ei vielä nykypeleissäkään paapota pelajaa, vaan asioita joutuu ratkomaan itse. Toki RE7:sta lähtien sarjassa on ollut alhaisemmilla vaikeusasteilla sellainen tehtävä-logi, joka sanoo, mitä pitää tehdä seuraavaksi, mutta muuten ei pelaaja paapota mitenkään, vaan eteenpäin pelissä vieviä tavaroita esim. avaimia ja muita pitää itse etsiä ympäristöstä.
Nykypelit ovat interaktiivisia elokuvia ja tarinoita. Sisältöä on turha odotella.
Cuphead on yksi hyvä esimerkki, että vieläkin tehdään vaikeita pelejä. controllerilla hieman helpompi, näppiksen avulla saa lisää haasteita.
Huomannut kyllä saman "kädestäpitämisen" ilmiön, varsinkin mobiilipeleissä. En muista mikä rpg-irvikuva oli kyseessä, mutta ensimmäiseen 30 minuuttiin et tehnyt yhtään omaa päätöstä. Sitten kun tämä ns tutorial oli käyty läpi, pääsit suorittamaan tehtäviä "vapaasti". Painoit aloita tehtävä, painoit tehtävän nimeä, jolloin se vei sinut tehtävän suorituspaikkaan, jossa ehkä tarvitsi tehdä jotain ja sitten painoit tehtävän suoritetuksi... ja toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan!
Markkinoille tuodaan helppoja pelejä, koska ne myy. Mutta kun oikein etsii, niin vaikeitakin pelejä löytyy vielä, tosin enemmän indie-puolelta. Itse gamerina pelaan laidasta laitaan, casual gaming sopii joihinkin hetkiin, mutta usein kaipaan haasteita. Ja niitä vanhoja vaikeita pelejä pääsee pelaamaan yhä helposti esim. GOG:n kautta
Hyvääkin vielä tehdään ja retroa ja tyylillä. Ne pitää vain itse löytää ja kaivella.
Nykyisin pelit ovat hajuttomia ja mauttomia, vaikka grafiikat kehittyy huimaa vauhtia niin sitten taas kaikki muu ottanu takapakkia.
Mä en tykkä mmistään 3rd person paskoista. Pixel art grafiikkaa viehättää edelleen kaikkein eniten ja on nostalgista 90-lukua.
Keskityn enemmän tarinankerrontaan kuin vaikeisiin tappelukohtauksiin. Liian vaikeat tappelukohtaukset vievät helposti motivaation. LIsäksi raivostuttavaa, jos jossakin kohtaa et pääse etenemään vaikka mitä tekisit. Ennen Internetin Walkthrough-sivustoja yritin The last ninjassa mennä yhtä jyrkännettä alas enkä onnistunut päiväkausiin vaikka mitä yritin tehdä.
Vanhojen pelien vaikeustaso perustui siihen kun sisältöö ei ollut nimeksikään niin korvattiin se laittamalla vaikeustaso sadistiseksi, ei jatkoon
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin pelit ovat hajuttomia ja mauttomia, vaikka grafiikat kehittyy huimaa vauhtia niin sitten taas kaikki muu ottanu takapakkia.
Mua just ärsyttää se kun kattelee tutoa Unreal 5 engineä ja sen demoja että kylläpä on yksityiskohtaista ja siistiä. Mutta mitään siitä yksityiskohdasta ei voi pelaaja muokata. Ei yhtä kiveä siirtää. Suurin osa muutenkin nykypeleissä häiritsee kun niissä ei voi esimerkiksi enää poimia mitään esineitä ja käyttää niitä kuten oikeassa elämässä. Ja myös kaikki vastaan tulevat hahmot on huonosti käsikirjoitettuja ja jopa animoituja. Mitä hyötyä grafiikasta on jos peli on tyhjä?
Vierailija kirjoitti:
Vanhojen pelien vaikeustaso perustui siihen kun sisältöö ei ollut nimeksikään niin korvattiin se laittamalla vaikeustaso sadistiseksi, ei jatkoon
Sulta on vissiin mennyt 90-luku täysin ohi.
Eipä ole Mount and Blade: Bannelord putkijuoksu vaikka elokuvamaisia joukkokohtauksia voi tulla vastaan
Siksi ettå sama yleisö kuuntelee räppiä ja syö hampurilaisia lippis väärinpäin päässä.
Suurin osa pelaajista arvostaa nykyään sitä, että pelien tarinoihin panostetaan. Ja suurin osa niistä viime vuosien peleistä, joita on kehuttu tarinoistaan, ovat olleet niitä elokumamaisia putkijuoksuja. Ei niitä ole toki pakko pelata, jos ne eivät sinua kiinnosta iske, mutta itse ainakin pelaan mielummin jotain putkimaista ja sillöin tällöin välivideoilla höystettyä Unchartedia, Devil May Cryta tai Last Of Usia, kuin jotain todella vaikeaa peliä, jossa joutuu yhtä kohtaa tahkoamaan useita tunteja, ennekuin pääsee eteenpäin, jos silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin pelit ovat hajuttomia ja mauttomia, vaikka grafiikat kehittyy huimaa vauhtia niin sitten taas kaikki muu ottanu takapakkia.
Mua just ärsyttää se kun kattelee tutoa Unreal 5 engineä ja sen demoja että kylläpä on yksityiskohtaista ja siistiä. Mutta mitään siitä yksityiskohdasta ei voi pelaaja muokata. Ei yhtä kiveä siirtää. Suurin osa muutenkin nykypeleissä häiritsee kun niissä ei voi esimerkiksi enää poimia mitään esineitä ja käyttää niitä kuten oikeassa elämässä. Ja myös kaikki vastaan tulevat hahmot on huonosti käsikirjoitettuja ja jopa animoituja. Mitä hyötyä grafiikasta on jos peli on tyhjä?
XD
Ainakin Super Mario-tasohyppelyt ovat helpompia. Vanhoissa peleissä pääsin läpi vain muutamat ekat tasot. Luovutin kun tuli game over, ei kiinnostanut aloittaa koko peliä alusta. Uudet ovat kaltaiselleni huonolle pelaajalle hyviä, pienellä vaivalla pääsen koko pelin läpi.
Minulle casuaali on sellainen, joka hakkaa samaa peliä vuodesta toiseen. Esim CS tai Starcraft. Ei kyllä pää kestäisi, sen verran puuduttavaa touhua, mikään ei muutu, samaa pskaa uudelleen ja uudelleen. Ei, ei, ei.
Olen 40.
Ne "vaikeat" pelit menneisyydestä oli tehty nimenomaan 10 vuotiaille lapsille. Ei aikuisilla ole aikaa eikä kiinnostusta tehdä samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, toivoen parempaa tulosta.
Sitä kutsutaan hulluudeksi. Tai lapsuudeksi.
Pelejä vaivaa täsmälleen sama ilmiö kuin elokuvia eli pelätään kuluttajien kyllästymistä. Joku Hitchcock on aivan liian hidassoutuinen tarinankertoja nuoremmille sukupolville.
Pelithän on nykyään enemmänkin kokemuksia kuin "videopelejä" siinä perinteissä mielessä. Isot tuotannot ainakin. Silloin on oleellisempaa viedä juonta eteenpäin kuin se että jämähtäisi johonkin kohtaan aina tuntikausiksi vaikeuden takia. Tai että jatkuvasti joutuisi aloittamaan samaa kohtaa uudestaan. Enemmän menty juurikin siihen elokuvamaiseen suuntaan, mikä ei ainakaan minua haittaa.