Sinä, joka olit pitkään vela, mutta joka sitten lopulta saikin lapsen, mikä sai sinut lopulta lisääntymään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Niin se mieli vain vannoutuneimmankin muuttuu, kun alkaa 35 tai 40 vuotta lähestyä ja loppuelämän realiteetit iskevät. Harvassa on niin periaatteellinen vela, että päätös pysyy.

Loppuelämän mikä? Kuule ei ne lapset ole aikuisena kenellekään seuraa pitämässä. Ne on pitkä ja raskas kuluerä jonka jälkeen toivottavasti lopettavat hermojesi ja varojesi kuppaamisen ja siirtyvät elämään omaa elämäänsä ja hankkivat ne ihmiset elämäänsä joista oikeasti välittävät. Ihan yhtä yksin olet kuin ilman lapsia sen jälkeen.

Tämä on vauvapalstan vakaa uskomus. Ehkä tänne kirjoittavat enimmäkseen ne jotka ovat luonteeltaan hankalia eivätkä pysty säilyttämään välejä jälkikasvuun. Se ei toisaalta ole ihme jos lapsia ajatellaan lähtökohtaisesti vain kulueränä ;)

Toisinkin voi olla.

Kun ihminen ei oikeasti halua lapsia niin se ei halua lapsia ja sen voi todeta missä tahansa vaiheessa vanhemmuutta, mutta sitten se on liian myöhäistä. Joten jos joku hetken hormonihurahdus tulee niin sen mukaan ei pidä mennä. Lapset ei sinulle velkaa yhtään mitään, ei seuraa eikä välittämistä, joten niitä on turha hankkia siksi että elämässäsi olisi joku. Vanhemmuus eristää ihmisen hyvin pitkälti muista ihmisistä joten veloilla on varmasti enemmän elämän lopussa tukiverkkoja kuin ihmisellä joka hankki lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Mutta eihän sitten kukaan voisi varmuudella tietää olevansa vela ennen kuin on ohittanut hedelmällisen iän? Jos joku on nelikymppiseksi asti täysin varma ja vakuuttunut, ettei koskaan halua lapsia, mutta sitten yhtäkkiä muuttaa mieltään ja onnistuu vielä saamaan lapsen, niin eikö hän ole koskaan ollutkaan vela?

Sitä tietää olevansa vela kun jättää perheensä tai huomaa kesken kaiken että inhoaa vanhemmuutta, sitten se on liian myöhäistä ja vain pitää kärsiä jos ei saa lähdettyä.

Koska elämässä ei ole mitään järkeä. Oma elämäni itsessään ei ole minkään arvoista, joten se on pakko ulkoistaa toiselle. Haluan että muutkin pääsevät kuolemaan ja kannattelemaan henkistä hyvinvointiani.

Minä en koskaan, missään vaiheessa elämääni haaveillut lapsista. Se oli itsestään selvää, etten lapsia halunnut. Olin varsin "iäkäs" kun tapasin elämäni miehen ja aloitin intiimin ihmissuhteen. Jotenkin vain ajattelin, etten enää niin vanhana tarvitsisi ehkäisyä (kun en ollut nuorempanakaan tarvinnut) ja niin kävi, että aloin odottamaan lasta 45-vuotiaana. En halunnut tehdä aborttia, koska esim. lapsivesitutkimuksessa ei todettu mitään epänormaalia. Raskausaika oli vaikea pahoinvointineen ja väsymyksineen, mutta vauva oli helppohoitoinen ja olihan minulla saatavilla apua silloin kun tarvitsin. Lapsi on minulle nyt maailman tärkein asia, mutta olisin varmasti elänyt elämäni tyytyväisenä ilman lastakin.

Vierailija kirjoitti:

Minä. En. Koskaan. Muuta. Mieltäni. Missään. Asiassa Piste.

Missään asiassa? Kuulostaa todella huolestuttavalta koska normaalisti kehittyneen ihmisen oppimisprosessiin kuuluu se että uuden tiedon tai uusien olosuhteiden edessä näkemykset muuttuvat. Olet samaa mieltä asioista kuin kohdusta tullessasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Mutta eihän sitten kukaan voisi varmuudella tietää olevansa vela ennen kuin on ohittanut hedelmällisen iän? Jos joku on nelikymppiseksi asti täysin varma ja vakuuttunut, ettei koskaan halua lapsia, mutta sitten yhtäkkiä muuttaa mieltään ja onnistuu vielä saamaan lapsen, niin eikö hän ole koskaan ollutkaan vela?

Sitä tietää olevansa vela kun jättää perheensä tai huomaa kesken kaiken että inhoaa vanhemmuutta, sitten se on liian myöhäistä ja vain pitää kärsiä jos ei saa lähdettyä.

Eli henkilö, joka ei olisi halunnut lapsia mutta joka on niitä silti hankkinut jo esim. 20-vuotiaana, voi olla vapaaehtoisesti lapseton koko loppuikänsä, mutta toinen henkilö, joka on esim. 48-vuotiaaksi asti ollut ihan varma, ettei koskaan halua lapsia mutta sitten sellaisen vielä saa, ei ole koskaan edes ollut vela, koska hän lopulta kuitenkin hankki lapsen?

Tää on aina yhtä hauskaa seurattavaa kun tällaiseen ketjuun kokoontuu lauma täysin kaistapäistä porukkaa mylvimään. Kysymys oli osoitettu mieltään muuttaneille ja silti täällä on lähes ainoastaan velat kirkumassa kuorossa. Eipä siinä mitään, jatkakaa toki. Kai tuosta huuto-oksentamisesta tulee sitten parempi olo.

Syntymä on kuolemantuomio, ei kukaan pysty hillitsemään sikiämistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Niin se mieli vain vannoutuneimmankin muuttuu, kun alkaa 35 tai 40 vuotta lähestyä ja loppuelämän realiteetit iskevät. Harvassa on niin periaatteellinen vela, että päätös pysyy.

Olen 37 enkä edelleenkään halua lapsia.

Minulla tulee seuraavaksi 60 eikä vielä merkkejä muutoksesta. Sitä muutosta on kyllä lupailtu jo 40 vuotta.

Vahinko. En uskaltanut tehdä aborttia.

Meni monta vuotta ennen kuin sain minkäänlaisen tunnesiteen lapseeni. Onneksi hänellä sentään oli rakastava isä ihan alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vela ei hanki lasta, koskaan. Ymmärrä se ap.

Vela voi muuttaa mielensä.

Ymmärrä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Niin se mieli vain vannoutuneimmankin muuttuu, kun alkaa 35 tai 40 vuotta lähestyä ja loppuelämän realiteetit iskevät. Harvassa on niin periaatteellinen vela, että päätös pysyy.

Loppuelämän mikä? Kuule ei ne lapset ole aikuisena kenellekään seuraa pitämässä. Ne on pitkä ja raskas kuluerä jonka jälkeen toivottavasti lopettavat hermojesi ja varojesi kuppaamisen ja siirtyvät elämään omaa elämäänsä ja hankkivat ne ihmiset elämäänsä joista oikeasti välittävät. Ihan yhtä yksin olet kuin ilman lapsia sen jälkeen.

Tämä on vauvapalstan vakaa uskomus. Ehkä tänne kirjoittavat enimmäkseen ne jotka ovat luonteeltaan hankalia eivätkä pysty säilyttämään välejä jälkikasvuun. Se ei toisaalta ole ihme jos lapsia ajatellaan lähtökohtaisesti vain kulueränä ;)

Toisinkin voi olla.

Toisinkin voi tosiaan olla. Ne vanhemmat saattavat ikääntyessään muuttua kohtuuttomaksi rasitteeksi lapsilleen. Tiedän lähipiiristä parikin tapausta, missä jo aikuiset lapset ovat oman elämänsä lisäksi sidottuja hoitamaan ja huolehtimaan ikääntyneistä vanhemmistaan, jotka ovat kuitenkin liian hyväkuntoisia päästäkseen mihinkään hoitolaitokseen. Mihin eivät edes haluaisi, koska kotona pitää saada olla. Ja sitten soitellaan päivittäin lapsille kun ei pärjätä.

Ei tietenkään aina ole näin. Minunkin vanhempani pärjäävät vielä mainiosti itsekseen. Mutta kuinka kauan? Itse velana ainakin varmistan, etten ikinä jää taakaksi lapsilleni. Yhteiskunta saa hoitaa minut sitten vanhana. Tai olla hoitamatta ja antaa eutanasiapillerin. Otan sen mieluusti vastaan siinä vaiheessa kun en enää yksin pärjää.

Mä olin vela 38-vuotiaaksi, sitten alkoi tuntua siltä että jään paitsi jostain todella olennaisesta jos en koe äitiyttä. Päätettiin yrittää lasta.

Tulin vihdoin raskaaksi 40-vuotiaana ja ehdin täyttää 41 kun lapsi syntyi. Hänen synnyttyään sain elämäni ensimmäisen vauvakuumeen koska lapsi oli ihmeellisen ihana ja äitiys mahtavaa.

Saatiin vielä toinen lapsi kun olin 43.

Nyt olen viisikymppinen ja elän elämäni ihaninta aikaa, en olisi ikinä uskonut nauttivani äitiydestä ja lapsiperhe-elämästä näin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela ei hanki lasta, koskaan. Ymmärrä se ap.

Vela voi muuttaa mielensä.

Ymmärrä se.

Niin, perheellinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Niin se mieli vain vannoutuneimmankin muuttuu, kun alkaa 35 tai 40 vuotta lähestyä ja loppuelämän realiteetit iskevät. Harvassa on niin periaatteellinen vela, että päätös pysyy.

Loppuelämän mikä? Kuule ei ne lapset ole aikuisena kenellekään seuraa pitämässä. Ne on pitkä ja raskas kuluerä jonka jälkeen toivottavasti lopettavat hermojesi ja varojesi kuppaamisen ja siirtyvät elämään omaa elämäänsä ja hankkivat ne ihmiset elämäänsä joista oikeasti välittävät. Ihan yhtä yksin olet kuin ilman lapsia sen jälkeen.

Ikävä, että sulle on käynyt noin. Mulla on kaksi aikuista lasta ja näen heitä kyllä ihan säännöllisesti ja he laittavat viestiä ja soittelevat mulle. On lapsenlapsikin jota hoidan mielelläni aina silloin tällöin.

Oma äitini on myös elossa ja näen häntäkin ja soittelen hänelle. Autan jos apua tarvitsee. Ihan normaalia välittämistä mielestäni. Tällä palstalla on aina ihan ihmeellisiä kommentteja liittyen parisuhteeseen ja perheeseen, eivät mitenkään vastaa ainakaan minun todellisuuttani. Ikävää että ihmiset voi nykypäivänä näin huonosti 😟

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Niin se mieli vain vannoutuneimmankin muuttuu, kun alkaa 35 tai 40 vuotta lähestyä ja loppuelämän realiteetit iskevät. Harvassa on niin periaatteellinen vela, että päätös pysyy.

39 and going! Katsotaan jos se mieli tässä yhtäkkiä muuttuu, vielä toistaiseksi en edelleenkään ymmärrä miksi yhtään kukaan haluaa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä en halua lapsia -vielä, eivät ole veloja. Vela ei halua, eikä hanki lapsia -koskaan.

Niin se mieli vain vannoutuneimmankin muuttuu, kun alkaa 35 tai 40 vuotta lähestyä ja loppuelämän realiteetit iskevät. Harvassa on niin periaatteellinen vela, että päätös pysyy.

Voi kiesus, miten typerä kommentti! Ei vapaaehtoisessa lapsettomuudessa ole kysymys mistään typerästä periaatteesta, josta luovutaan, kun tulee tiukka paikka. Tuntemani velat itseni mukaan lukien eivät ole koskaan pystyneet näkemään itseään lapsen kanssa. Itse jopa toivoin joskus nuorempana, että alkaisin näkemään asian niin kuin kuuluu eli haluaisin lapsen, koska minulle jatkuvasti joka tuutista kerrottiin, kuinka epänormaalia on olla haluamatta lasta.

Täytin alkuvuodesta 50 ja voin ihan rehellisesti sanoa, että en ole koskaan kadehtinut ketään lapsellista, enkä koe jääneeni mistään paitsi. En oikeasti koskaan edes mieti, minkälaista elämäni olisi, jos mulla olisi lapsi. Koko ajatus on niin absurdi, että sellaista ei voi edes kuvitella. Pystyn näkemään itseni lottovoittajana, jonkun julkkiksen puolisona, kehitystyöntekijänä Afrikassa jne., mutta en mitenkään voi kuvitella itselleni lasta. Mulla on ollut kissoja ja koiria ja niitä kohtaan olen hyvinkin "äidillinen" eli kysymys ei ole siitä, että en kykenisi sellaisiin huolenpidon ja hellyyden tunteisiin. En myöskään automaattisesti inhoa kaikkia lapsia. Hyvinkasvaetut ja kivat lapset on kiinnostavia ja mukavaa seuraa, ihan niin kuin hyvinkasvatetut ja kivat aikuisetkin.

Minä luulin olevani vela nuorena, mutta avomies alkoi mainita lapsihaaveistaan säännöllisesti ja 35-vuotiaana aloin ensi kertaa ohimennen harkitsemaan ajatusta. No, 39-vuotiaana sain lapsen, enkä ole katunut yhtään.

Ap, miksi sinua kaduttaa lapsen hankkiminen, ja miten kestät sen? Sinun pitää kuitenkin olla lasta tukeva ja rakastava äiti yli 18 vuotta. Et voi mennä Joensuun mallilla.