Miksi isovanhemmat tulevat passattaviksi pikkulapsiperheeseen eivätkä auta?
Toisesta ketjusta kopioitu viesti, jossa kirjoittaja pohti, miksi appivanhemmat eivät osaa lukea ollenkaan rivien välistä.
"Appivanhemmat olivat meillä pitkän päivän kylässä, kun mieheni oli poissa kotoa. Appivanhemmat eivät hoksanneet lähteä, kun pienen lapsen nukkumaanmenoaika lähestyi. Eivät edes tajunneet kommentista "me ryhdyttäisiin nyt tässä rauhoittumaan nukkumaanmenoa varten ja tekemään Leo-Islan iltapuuhia", että nyt olisi hyvä hetki lähteä kotiin. Appivanhemmat jäivät meille pyörimään vielä siinä vaiheessa, kun lapsi oli jo pinnasängyssä. Lähtivä lopulta, kun olin 20 minuuttia tehnyt kotitöitä appivanhempien maatessa sohvalla ja anoppi totesi, että voisivat lähteä ja antaa minun olla rauhassa. Vihdoin."
Millaiset appivanhemmat makaa sohvalla miniän tehdessä ilmeisesti pikkulapsiperheessä kotitöitä? Miksi tällaisissa tilanteissa ei olla avuksi? Ei ihme, että monilla miniöillä anoppi nyppii, jos käytös on tuollaista.
Kommentit (1703)
Se vielä että tulee avuttoman miehensä kanssa lapsiperheeseen kuin hotelliin. Odottaa palvelua ja mielellään venyisivät vaikka viikon toisten nurkissa.
Jos menemme heille käymään, vievät huoltoasemalle kahville tai pizzalle. Heidän kotonaan ei ole tarjoilua eikä majoitusta.
Aamupala pitää olla pöytään tarjoiltuna, kahvit kuppiin kaadettuna, ukko ei osaa edes leipää tehdä itse. Sitten pitää saada toiset aamukahvit, jonka jälkeen aletaan kysellä lounasta, jonka jälkeen on pullakahvit. Sitten on muun mässytyksen vuoro, esim kahvia, mansikoita, jäätelöä. Jonka jälkeen on päivällisen aika ja illalla sitten grillataan heille.
Itse tykkään viettää aikaa muuallakin kuin keittiössä. Lisäksi meillä on oma elämä töineen ja harrastuksineen. Lomaakaan ei liikaa ole yhdessä niin että huvittaisi toimia pitopalveluna.
Lemmikkejämme inhoavat ja yrittävät tahallaan päästää karkuun. Koko ajan saa kävellä perässä ja vahtia ettei aikuiset ihmiset jätä ovia tai ikkunoita levälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen anoppi on ??? Anoppi voi olla 50 v voi olla 76 v jne. Onko kauhea vaiva laittaa kahvit ja biskettiä pöytään jos asuu lähimaastossa ja kaukaisimmat tarjota ruoka. Yleensä lastenlapsille on mummo rakas ja pappa myös jos elää.
On kauhea vaiva laittaa kahvit ja biskettiä, koska samalla pitää kuunnella miten anoppi valitta väärästä paahtoasteesta sekä laiskasta kahvinkeittimen huollosta, kun siitä kuulu vääränlainen porina-ääni. Myös bisketit ovat vääriä, koska niissä ei saa olla palmuöljyä, appelsiinia, ulkomaalaisia marjoja, vehnäjauhoa eikä liian vaaleaa suklaata.
On kauhea vaiva laittaa ruokaa, kun se ei koskaan kelpaa anopille. Aina on liian suolaista, makeaa, rasvaista, suolatonta, kitkerää, täyttävää jne. Koskaan, toistan koskaan mikään mitä hänelle tarjoan, ei kelpaa.
Kuulostaapa tutulta!!!!!
Ja sen kerran kun kaikki tarjoiluissa menee nappiin, hän on juuri syönyt, eikä hänelle maistu.
Sen lisäksi muistetaan valittaa ikuisesti kestäneestä laihdutuskuurista ja vahtia tikkulaihan ukon syömisiä kun ei itsekään saa.
Mun appivanhemmat ja häät.
Oli selkeät ohjeet, hotelli heille varattuna, hotellissa hyvä ravintola ja kahvila, vihkipaikka sen vieressä. Ei, he tunki meille, jossa me valmistauduimme niihin häihin. Pilasivat sitten sen aamun.
Vihkimisen jälkeen menimme ravintolaan jossa tarjosimme jokaiselle mitä kukakin halusi tilata. Koko ruokailun appi jauhoi minulle, miten miehen serkun häät oli olleet oikeanlaiset. Anoppi käynnisti normaalin valituksensa elämänsä ankeudesta. Ei kyennyt siitä ainoan poikansa kauniista hääpäivästä nauttimaan, ei hotellilomasta, ei mistään.
Seuraavana aamuna lähtivät suoraan kotiin, vaikka silloin meillä olisi ollut sitä kahvia ja rentoa yhdessäoloa tarjolla (jota olivat vailla hääaamuna) koska kahvitimme tuttuja ja naapureita. Ei. Se ei ehdottomasti sopinut.
Eli kaikki pyörii sen oman navan, oman marinan ja oman töykeän käytöksen ympärillä. Mikään tilaisuus ei ole sellainen että mistään noista voisi edes päivää joustaa!
On tilanteita, että anoppi ja/tai appiukko on vihannut miniäänsä alusta asti. Vävy pääsee usein paljon helpommalla.
Kun parisuhteeseen syntyy lapsia, niin anopin todellinen luonne alkaa näkyä. Hankala ja omistushaluinen isoäiti puuttuu ja sekaantuu asioihin ja määräilee lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa. Kun äiti ja isä ei anna lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa kiellot periksi. Lastenlasten suosiota ostetaan lepsuilulla, rahalla ja tavaralla.
Kaikki miniät ja anopit eivät valitettavasti elä sovussa. On tärkeää, että mies haluaa ja osaa laittaa rajat omille vanhemmilleen. Jos mies on nössö eikä osaa ja uskalla sanoa vastaan vanhemmilleen, niin ongelmia tulee takuuvarmasti.
On myös lapsiperheitä, joissa on rajattomat isovanhemmat. He ramppaavat kylässä aikuisilla lapsillaan - omilla avaimillaan ja koska sattuu. Isovanhemmat kulkevat yllätyskylässä ja tarkastamassa milloin mitäkin. Osa isovanhemmista vahtii ja terrorisoi puhelimella. On ahdistavaa ja kuormittavaa, jos edes toisen kotirauhaa ei kunnioiteta!
Famiglia kirjoitti:
Meillä ei ole ongelmia koska pystymme puhumalla sopimaan asioista, kuten kyläilyistä, tarjoiluista, kaikesta. Annetaan tilaa toisillemme ja käydään mielellään ulkona syömässä.
Itse olen 48v ja ollut anoppina neljä vuotta. Minulla myös on anoppi 72v.
Miehellä ja lapsilla on paljon helpompaa, jos miniät ja anopit elävät sovussa. On myös ennalta ehkäisevä vaikutus erojen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ihan persiistä, yhtä ja samaa jauhantaa. Fiksuja ja sopuisia anoppi-miniä suhteita kyllä on paljonkin, mutta heillä on parempaa tekemistä. Paskan suoltaminen näet myrkyttää ensisijaisesti sen oman pääkopan.
Tämä ketju on vertaistukiketju niille joilla on ongelma-appivanhemmat tai ongelmavanhemmat.
Älä tule jos ei sulla ole sellaisia! Meille joilla nuo on tällainen on tärkeää tukea.
Älä viitsi naurattaa 🙄 Mitä vertaistukea muka on myrkyn ja katkeruuden levittäminen ja suurentelu? Luulen, että suurin osa äideistä voi paremmin ilman tätäkin ketjua.
Mä koen nämä anoppi-ongelmat hankaliksi. Niistä ei viitsi mainita kuin hyvin valituille ihmisille. Ei näistä revitä huumoria työpaikan kahvipöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ihan persiistä, yhtä ja samaa jauhantaa. Fiksuja ja sopuisia anoppi-miniä suhteita kyllä on paljonkin, mutta heillä on parempaa tekemistä. Paskan suoltaminen näet myrkyttää ensisijaisesti sen oman pääkopan.
Tämä ketju on vertaistukiketju niille joilla on ongelma-appivanhemmat tai ongelmavanhemmat.
Älä tule jos ei sulla ole sellaisia! Meille joilla nuo on tällainen on tärkeää tukea.
Älä viitsi naurattaa 🙄 Mitä vertaistukea muka on myrkyn ja katkeruuden levittäminen ja suurentelu? Luulen, että suurin osa äideistä voi paremmin ilman tätäkin ketjua.
Vertaistuki on tunteiden tuulettamista. Ei sen ole tarkoitus olla somaa ja nättiä.
Rajaton öykkäri häirikkösukulainenkaan ei ole soma ja nätti. Vaan ihan persiistä.
Mene sinä jonnekin lapsettomien ryhmään lässyttämään miten sinä sait kolme lasta kolmessa vuodessa ihan helposti, vittuako täällä märehditte ja itsestä se vain on kiinni.
Tuuletus on ihan eri asia kuin järjetön riehuminen, valehtelu ja liioittelu - puhumattakaan törkeästä muiden haukkumisesta. Suosittelen sinulle ja kaltaisillesi terapiaa.
Kuten sanottu, mene sinne lapsettomien ryhmään. Kykysi tylyttää menee täällå ihan hukkaan. Siellä niillä saat aikaan haluamaasi pahaa mieltä ja itsemurhia.
No, jopas osui ja upposi - miten nyt noin aloit riehumaan? Luepas omat kommenttisi läpi, ja näe millainen ällöäityli olet. Sinun tekstisi ei todellakaan tuo hyvää mieltä, mutta onneksi kaikki näkevät lävitsesi, olet pahasti mt-ongelmainen. Rauhoitu jo ihminen.
Vierailuja ennen miehelle tulee äitikammo ja muuttuu takakireäksi aiheuttaen riitoja. Asumme maalla ja meillä on lapsia ja eläimiä. Anoppi on siivoushullu minimalisti. Sisustus kaksiossa on pelkkää valkoista ja mustaa. Paljon sääntöjä, kuten missä kohdassa sohvassa voi istua ym. Meillä on suurpiirteisempää, voi olla auto oven edessä parkissa, moottori keskellä pihaa korjattavana ja yleensä joku pihatyö tai remontti aina meneillään. Anopin painajainen siis. Tästä sitten stressaannutaan jo viikkoja ennen vierailuja.
Vierailija kirjoitti:
Mummo antoi kahdelle lapsenlapselleen aina eri summan rahaa. Tyyliin pojalle 50e, tytölle 20e. Ikäeroa ei kuitenkaan kuin vuosi. Annoin aina tytölle omistani puuttuvan osuuden enkä kertonut että sai eri summan. Sitten sanottiin että ei tarvi antaa ollenkaan jos antaa eri summan. Meillä ollaan tasa-arvoisia. Antoi siis joululahjaksi ja kesälomarahaksi. En pysty millään ymmärtää tai hyväksyä tuollaista.
Eikös kyseessä ole mummon rahat? Mitä se sinulle kuuluu minkä verran hän antaa rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ihan persiistä, yhtä ja samaa jauhantaa. Fiksuja ja sopuisia anoppi-miniä suhteita kyllä on paljonkin, mutta heillä on parempaa tekemistä. Paskan suoltaminen näet myrkyttää ensisijaisesti sen oman pääkopan.
Tämä ketju on vertaistukiketju niille joilla on ongelma-appivanhemmat tai ongelmavanhemmat.
Älä tule jos ei sulla ole sellaisia! Meille joilla nuo on tällainen on tärkeää tukea.
Älä viitsi naurattaa 🙄 Mitä vertaistukea muka on myrkyn ja katkeruuden levittäminen ja suurentelu? Luulen, että suurin osa äideistä voi paremmin ilman tätäkin ketjua.
Vertaistuki on tunteiden tuulettamista. Ei sen ole tarkoitus olla somaa ja nättiä.
Rajaton öykkäri häirikkösukulainenkaan ei ole soma ja nätti. Vaan ihan persiistä.
Mene sinä jonnekin lapsettomien ryhmään lässyttämään miten sinä sait kolme lasta kolmessa vuodessa ihan helposti, vittuako täällä märehditte ja itsestä se vain on kiinni.
Tuuletus on ihan eri asia kuin järjetön riehuminen, valehtelu ja liioittelu - puhumattakaan törkeästä muiden haukkumisesta. Suosittelen sinulle ja kaltaisillesi terapiaa.
Ainoa joka täällä riehuu, valehtelee ja liioittelee olet sinä.
Tääkin ketju on niin nähty. Siis NIIN Last Season, että saa hyvät iltanaurut näiden parin katkeran miniän sepustuksista. Samaa jargonia päivästä toiseen. Meneehän se päivä noinkin.😂
Vierailija kirjoitti:
Se vielä että tulee avuttoman miehensä kanssa lapsiperheeseen kuin hotelliin. Odottaa palvelua ja mielellään venyisivät vaikka viikon toisten nurkissa.
Jos menemme heille käymään, vievät huoltoasemalle kahville tai pizzalle. Heidän kotonaan ei ole tarjoilua eikä majoitusta.
Aamupala pitää olla pöytään tarjoiltuna, kahvit kuppiin kaadettuna, ukko ei osaa edes leipää tehdä itse. Sitten pitää saada toiset aamukahvit, jonka jälkeen aletaan kysellä lounasta, jonka jälkeen on pullakahvit. Sitten on muun mässytyksen vuoro, esim kahvia, mansikoita, jäätelöä. Jonka jälkeen on päivällisen aika ja illalla sitten grillataan heille.
Itse tykkään viettää aikaa muuallakin kuin keittiössä. Lisäksi meillä on oma elämä töineen ja harrastuksineen. Lomaakaan ei liikaa ole yhdessä niin että huvittaisi toimia pitopalveluna.
Lemmikkejämme inhoavat ja yrittävät tahallaan päästää karkuun. Koko ajan saa kävellä perässä ja vahtia ettei aikuiset ihmiset jätä ovia tai ikkunoita levälleen.
Mulle oli järkytys, kun appiukko alkoi vaatia heidänkin luonaan että palvelen häntä. Anoppi lähti käymään jossain, niin appi tuli multa pyytämään voileipää ja maitoa. :D Hän alkoi jankuttua ja ärsyyntyä, kun sanoin että varmaan osaa omassa kodissa tehdää voikkarin ja kaataa maitoa lasiin. Mun mies sitten kävi tekemässä hänelle välipalan. Aivan selvää varmaan on, ettei hän ole ikänään auttanut missään.
Vierailija kirjoitti:
Mummo antoi kahdelle lapsenlapselleen aina eri summan rahaa. Tyyliin pojalle 50e, tytölle 20e. Ikäeroa ei kuitenkaan kuin vuosi. Annoin aina tytölle omistani puuttuvan osuuden enkä kertonut että sai eri summan. Sitten sanottiin että ei tarvi antaa ollenkaan jos antaa eri summan. Meillä ollaan tasa-arvoisia. Antoi siis joululahjaksi ja kesälomarahaksi. En pysty millään ymmärtää tai hyväksyä tuollaista.
Meillä ihan sama. Lapsilla ikäeroa vuosi. Nuorempi lapsistani ei ole ikinä kelvannut anopille. Vanhemmalle 100€ ja nuoremmalle 20€. Nuorempi kysyi miksi näin, anoppi siinä irvisteli ja sanoi, että kun se kuopus on niin paljon nuorempi. Ihan alusta asti ollut näin. Mieheni piti tästä äidilleen puhuttelun privaatisti. En tiedä mitä sanottiin, mutta sen tiedän, että mieheni ei hyväksy äitinsä tapaa suosia esikoistamme.
Vierailija kirjoitti:
On tilanteita, että anoppi ja/tai appiukko on vihannut miniäänsä alusta asti. Vävy pääsee usein paljon helpommalla.
Kun parisuhteeseen syntyy lapsia, niin anopin todellinen luonne alkaa näkyä. Hankala ja omistushaluinen isoäiti puuttuu ja sekaantuu asioihin ja määräilee lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa. Kun äiti ja isä ei anna lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa kiellot periksi. Lastenlasten suosiota ostetaan lepsuilulla, rahalla ja tavaralla.
Kaikki miniät ja anopit eivät valitettavasti elä sovussa. On tärkeää, että mies haluaa ja osaa laittaa rajat omille vanhemmilleen. Jos mies on nössö eikä osaa ja uskalla sanoa vastaan vanhemmilleen, niin ongelmia tulee takuuvarmasti.
On myös lapsiperheitä, joissa on rajattomat isovanhemmat. He ramppaavat kylässä aikuisilla lapsillaan - omilla avaimillaan ja koska sattuu. Isovanhemmat kulkevat yllätyskylässä ja tarkastamassa milloin mitäkin. Osa isovanhemmista vahtii ja terrorisoi puhelimella. On ahdistavaa ja kuormittavaa, jos edes toisen kotirauhaa ei kunnioiteta!
Famiglia kirjoitti:
Meillä ei ole ongelmia koska pystymme puhumalla sopimaan asioista, kuten kyläilyistä, tarjoiluista, kaikesta. Annetaan tilaa toisillemme ja käydään mielellään ulkona syömässä.
Itse olen 48v ja ollut anoppina neljä vuotta. Minulla myös on anoppi 72v.
Miehellä ja lapsilla on paljon helpompaa, jos miniät ja anopit elävät sovussa. On myös ennalta ehkäisevä vaikutus erojen suhteen.
On myös tilanteita, joissa vaikea ja luonnehäiriöinen miniä rikkoo koko perheen. Mies ei enää uskalla olla yhteyksissä vanhempiinsa, ettei vaimo vaan vetäisi hernettä nenään. Lapset kärsivät, kun eivät saa tavata mummoa ja ukkia. Joillekin ihmisille näyttää olevan mahdotonta normaali kanssakäyminen.
Vierailija kirjoitti:
Tääkin ketju on niin nähty. Siis NIIN Last Season, että saa hyvät iltanaurut näiden parin katkeran miniän sepustuksista. Samaa jargonia päivästä toiseen. Meneehän se päivä noinkin.😂
Totta 😂 Milloinkahan nämä kauhumammelit ehtii hoitaa niitä lastensa tunnetarpeita, kun koko päivä roikutaan palstalla mesomassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vielä että tulee avuttoman miehensä kanssa lapsiperheeseen kuin hotelliin. Odottaa palvelua ja mielellään venyisivät vaikka viikon toisten nurkissa.
Jos menemme heille käymään, vievät huoltoasemalle kahville tai pizzalle. Heidän kotonaan ei ole tarjoilua eikä majoitusta.
Aamupala pitää olla pöytään tarjoiltuna, kahvit kuppiin kaadettuna, ukko ei osaa edes leipää tehdä itse. Sitten pitää saada toiset aamukahvit, jonka jälkeen aletaan kysellä lounasta, jonka jälkeen on pullakahvit. Sitten on muun mässytyksen vuoro, esim kahvia, mansikoita, jäätelöä. Jonka jälkeen on päivällisen aika ja illalla sitten grillataan heille.
Itse tykkään viettää aikaa muuallakin kuin keittiössä. Lisäksi meillä on oma elämä töineen ja harrastuksineen. Lomaakaan ei liikaa ole yhdessä niin että huvittaisi toimia pitopalveluna.
Lemmikkejämme inhoavat ja yrittävät tahallaan päästää karkuun. Koko ajan saa kävellä perässä ja vahtia ettei aikuiset ihmiset jätä ovia tai ikkunoita levälleen.Mulle oli järkytys, kun appiukko alkoi vaatia heidänkin luonaan että palvelen häntä. Anoppi lähti käymään jossain, niin appi tuli multa pyytämään voileipää ja maitoa. :D Hän alkoi jankuttua ja ärsyyntyä, kun sanoin että varmaan osaa omassa kodissa tehdää voikkarin ja kaataa maitoa lasiin. Mun mies sitten kävi tekemässä hänelle välipalan. Aivan selvää varmaan on, ettei hän ole ikänään auttanut missään.
Hyvä kun edes sun mies osasi tehdä sen voileivän, kun ei sulta onnistunut 🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tilanteita, että anoppi ja/tai appiukko on vihannut miniäänsä alusta asti. Vävy pääsee usein paljon helpommalla.
Kun parisuhteeseen syntyy lapsia, niin anopin todellinen luonne alkaa näkyä. Hankala ja omistushaluinen isoäiti puuttuu ja sekaantuu asioihin ja määräilee lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa. Kun äiti ja isä ei anna lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa kiellot periksi. Lastenlasten suosiota ostetaan lepsuilulla, rahalla ja tavaralla.
Kaikki miniät ja anopit eivät valitettavasti elä sovussa. On tärkeää, että mies haluaa ja osaa laittaa rajat omille vanhemmilleen. Jos mies on nössö eikä osaa ja uskalla sanoa vastaan vanhemmilleen, niin ongelmia tulee takuuvarmasti.
On myös lapsiperheitä, joissa on rajattomat isovanhemmat. He ramppaavat kylässä aikuisilla lapsillaan - omilla avaimillaan ja koska sattuu. Isovanhemmat kulkevat yllätyskylässä ja tarkastamassa milloin mitäkin. Osa isovanhemmista vahtii ja terrorisoi puhelimella. On ahdistavaa ja kuormittavaa, jos edes toisen kotirauhaa ei kunnioiteta!
Famiglia kirjoitti:
Meillä ei ole ongelmia koska pystymme puhumalla sopimaan asioista, kuten kyläilyistä, tarjoiluista, kaikesta. Annetaan tilaa toisillemme ja käydään mielellään ulkona syömässä.
Itse olen 48v ja ollut anoppina neljä vuotta. Minulla myös on anoppi 72v.
Miehellä ja lapsilla on paljon helpompaa, jos miniät ja anopit elävät sovussa. On myös ennalta ehkäisevä vaikutus erojen suhteen.On myös tilanteita, joissa vaikea ja luonnehäiriöinen miniä rikkoo koko perheen. Mies ei enää uskalla olla yhteyksissä vanhempiinsa, ettei vaimo vaan vetäisi hernettä nenään. Lapset kärsivät, kun eivät saa tavata mummoa ja ukkia. Joillekin ihmisille näyttää olevan mahdotonta normaali kanssakäyminen.
Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää että sen aikuisen pojan kuuluukin irtautua vanhemmistaan.
Ja yleensä se vain on se miniä joka saa syyt niskoilleen kun poika ei juoksekaan enää joka viikonloppu siellä lapsuudenkodissaan - vaikka se on ihan se poika itse joka ottaa etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo antoi kahdelle lapsenlapselleen aina eri summan rahaa. Tyyliin pojalle 50e, tytölle 20e. Ikäeroa ei kuitenkaan kuin vuosi. Annoin aina tytölle omistani puuttuvan osuuden enkä kertonut että sai eri summan. Sitten sanottiin että ei tarvi antaa ollenkaan jos antaa eri summan. Meillä ollaan tasa-arvoisia. Antoi siis joululahjaksi ja kesälomarahaksi. En pysty millään ymmärtää tai hyväksyä tuollaista.
Meillä ihan sama. Lapsilla ikäeroa vuosi. Nuorempi lapsistani ei ole ikinä kelvannut anopille. Vanhemmalle 100€ ja nuoremmalle 20€. Nuorempi kysyi miksi näin, anoppi siinä irvisteli ja sanoi, että kun se kuopus on niin paljon nuorempi. Ihan alusta asti ollut näin. Mieheni piti tästä äidilleen puhuttelun privaatisti. En tiedä mitä sanottiin, mutta sen tiedän, että mieheni ei hyväksy äitinsä tapaa suosia esikoistamme.
Meilläkin suositaan esikoista. Onpa sanottu päin naamaakin miten kuopusta ei olisi pitänyt edes hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tilanteita, että anoppi ja/tai appiukko on vihannut miniäänsä alusta asti. Vävy pääsee usein paljon helpommalla.
Kun parisuhteeseen syntyy lapsia, niin anopin todellinen luonne alkaa näkyä. Hankala ja omistushaluinen isoäiti puuttuu ja sekaantuu asioihin ja määräilee lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa. Kun äiti ja isä ei anna lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa kiellot periksi. Lastenlasten suosiota ostetaan lepsuilulla, rahalla ja tavaralla.
Kaikki miniät ja anopit eivät valitettavasti elä sovussa. On tärkeää, että mies haluaa ja osaa laittaa rajat omille vanhemmilleen. Jos mies on nössö eikä osaa ja uskalla sanoa vastaan vanhemmilleen, niin ongelmia tulee takuuvarmasti.
On myös lapsiperheitä, joissa on rajattomat isovanhemmat. He ramppaavat kylässä aikuisilla lapsillaan - omilla avaimillaan ja koska sattuu. Isovanhemmat kulkevat yllätyskylässä ja tarkastamassa milloin mitäkin. Osa isovanhemmista vahtii ja terrorisoi puhelimella. On ahdistavaa ja kuormittavaa, jos edes toisen kotirauhaa ei kunnioiteta!
Famiglia kirjoitti:
Meillä ei ole ongelmia koska pystymme puhumalla sopimaan asioista, kuten kyläilyistä, tarjoiluista, kaikesta. Annetaan tilaa toisillemme ja käydään mielellään ulkona syömässä.
Itse olen 48v ja ollut anoppina neljä vuotta. Minulla myös on anoppi 72v.
Miehellä ja lapsilla on paljon helpompaa, jos miniät ja anopit elävät sovussa. On myös ennalta ehkäisevä vaikutus erojen suhteen.On myös tilanteita, joissa vaikea ja luonnehäiriöinen miniä rikkoo koko perheen. Mies ei enää uskalla olla yhteyksissä vanhempiinsa, ettei vaimo vaan vetäisi hernettä nenään. Lapset kärsivät, kun eivät saa tavata mummoa ja ukkia. Joillekin ihmisille näyttää olevan mahdotonta normaali kanssakäyminen.
Ja on tilanteita, jolloin lapsia on suojeltava vahingollisilta isovanhemmilta. Jopa omilta vanhemmilta. Paikka sukupuussa ei kerro sitä, kuka on hyvä ihminen ja kuka ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vielä että tulee avuttoman miehensä kanssa lapsiperheeseen kuin hotelliin. Odottaa palvelua ja mielellään venyisivät vaikka viikon toisten nurkissa.
Jos menemme heille käymään, vievät huoltoasemalle kahville tai pizzalle. Heidän kotonaan ei ole tarjoilua eikä majoitusta.
Aamupala pitää olla pöytään tarjoiltuna, kahvit kuppiin kaadettuna, ukko ei osaa edes leipää tehdä itse. Sitten pitää saada toiset aamukahvit, jonka jälkeen aletaan kysellä lounasta, jonka jälkeen on pullakahvit. Sitten on muun mässytyksen vuoro, esim kahvia, mansikoita, jäätelöä. Jonka jälkeen on päivällisen aika ja illalla sitten grillataan heille.
Itse tykkään viettää aikaa muuallakin kuin keittiössä. Lisäksi meillä on oma elämä töineen ja harrastuksineen. Lomaakaan ei liikaa ole yhdessä niin että huvittaisi toimia pitopalveluna.
Lemmikkejämme inhoavat ja yrittävät tahallaan päästää karkuun. Koko ajan saa kävellä perässä ja vahtia ettei aikuiset ihmiset jätä ovia tai ikkunoita levälleen.Mulle oli järkytys, kun appiukko alkoi vaatia heidänkin luonaan että palvelen häntä. Anoppi lähti käymään jossain, niin appi tuli multa pyytämään voileipää ja maitoa. :D Hän alkoi jankuttua ja ärsyyntyä, kun sanoin että varmaan osaa omassa kodissa tehdää voikkarin ja kaataa maitoa lasiin. Mun mies sitten kävi tekemässä hänelle välipalan. Aivan selvää varmaan on, ettei hän ole ikänään auttanut missään.
Hyvä kun edes sun mies osasi tehdä sen voileivän, kun ei sulta onnistunut 🤣🤣
Joutaisi appi kuolemaan nälkään, jos ei voileivän tekemisestä selviä itsenäisesti.