Moottoritiellä ajaminen.
Ajan aina nätisti oikeaa kaistaa. Jos rampilta joku tulee kylkeen niin ei siinä sitten. Kivaa varmaan joutua maksumieheksi. 😄En tasan väistä ikinä vasemmalle ramppikaaharin takia.
Kommentit (89)
Ihan hyvä, että ymmärtää omat oikeutensa tiellä liikkujana, mutta on myös ymmärrettävä omat velvollisuudet.
Ihan tieliikennelain peruspykälät kannattaa pitää myös mielessä. Ei siis voi vain sokeasti selittää, että "joo, kyllä mä näin, että se sieltä kylkeen tulee, mutta en periaatteestakaan antanut tietä"
3 § (17.12.2020/1040)
Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.
4 §
Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
"Osa rampista tulijoista jopa luulee, että moottoritiellä ajavan kuuluukin väistää, ja kiukkuilee, jos tilaa ei heru. Nykyinen tieliikennelaki on tässä kohden kuitenkin yksiselitteinen. Moottoritielle tulijan on väistettävä moottoritiellä kulkevia. Moottoritiellä ajavaa taas laki ei velvoita väistämään."
Jos tätä tekstiä ei ymmärrä niin sen huomaa myös liikenteessä.
Moottoritielle tulijan on väistettävä, mutta jos rampilta tulija joutuu pysähtymään, koska kukaan ei päästä häntä väliin, niin se todellakin on vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Ilmankos suomalainen liikenne tökkii...minä asenne vaikka voisi joustaa
Suomalaisten pitäisi oppia kiihdyttämään siinä kiihdytyskaistalla.
Miten te noin ylipäätänsä suhtaudutte varoituskolmioon vaikkapa risteyksessä?
Sovitatte vauhtia ja änkeätte eteen?
Tämähän riippuu ihan tilanteesta. Ja tietty siitä rampilta tulijasta...mutta on ihan turha uhota ettei väistä ikinä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Osa rampista tulijoista jopa luulee, että moottoritiellä ajavan kuuluukin väistää, ja kiukkuilee, jos tilaa ei heru. Nykyinen tieliikennelaki on tässä kohden kuitenkin yksiselitteinen. Moottoritielle tulijan on väistettävä moottoritiellä kulkevia. Moottoritiellä ajavaa taas laki ei velvoita väistämään."
Jos tätä tekstiä ei ymmärrä niin sen huomaa myös liikenteessä.
Moottoritielle tulijan on väistettävä, mutta jos rampilta tulija joutuu pysähtymään, koska kukaan ei päästä häntä väliin, niin se todellakin on vaarallista.
Harvoin motarilla ajetaan niin lähekkäin, etteikö siihen mahtuisi autoa väliin.
Kyllä mä ihan suosiolla vaihdan kaistaa jos rampilta tulossa rekkaa tai letka.
Arvostan enemmän sujuvaa liikennettä kuin minäminä-ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan: ap:lla on ollut tänään tai äskettäin sellainen tilanne motarilla, missä hänen törttöilynsä takia on tullut vaaratilanne tai ainakin hän tietää mokanneensa, joten nyt hän yrittää todistella itselleen toimineensa oikein.
Mitä vaikeaa on siinä, että nostaa jalkaa kaasupolkimelta, jos toinen tulee selkeästi kovempaa rampilta ja haluaa päästä kaistalle? Liikenteessä pitää ennakoida ja ottaa muut huomioon.
"Moottoritielle tulijan on väistettävä moottoritiellä kulkevia."
Vierailija kirjoitti:
Niin siis oikea tapa on hieman nostaa jalkaa kaasulta, että siitä rampista tulija pääsee kaistalle, eikä kiihdyttää rinnalla. Ei myöskään pidä ajaa edellä ajajan hanurissa kiinni, että väliin ei mahdu autoa. Vasemmalle ei saa väistää Suomessa.
Hidastella ei kannata, mutta joo, tapauskohtaisesti voi esim. hieman höllätä kaasua, JOS tilanne on se, että rampilla olevan vauhti on sellainen, että ehtii hienosti oman auton eteen. Mutta jos se rampilla tuleva on yhtään itseäni jäljessä, en nosta jalkaa kaasulta, koska hän voi paremmin sitten liittyä minun taakseni.
Ja lähtökohtaisesti tosiaan paras olisi, jos moottoritiellä jo ajavat ajaisivat tasaisesti samaa nopeutta ja pitäisivät hyvät turvavälit, silloin rampilta tuleminen on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten te noin ylipäätänsä suhtaudutte varoituskolmioon vaikkapa risteyksessä?
Sovitatte vauhtia ja änkeätte eteen?
Stop merkin takaa tullaan eteen jos vauhti sopiva. 😂😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan: ap:lla on ollut tänään tai äskettäin sellainen tilanne motarilla, missä hänen törttöilynsä takia on tullut vaaratilanne tai ainakin hän tietää mokanneensa, joten nyt hän yrittää todistella itselleen toimineensa oikein.
Mitä vaikeaa on siinä, että nostaa jalkaa kaasupolkimelta, jos toinen tulee selkeästi kovempaa rampilta ja haluaa päästä kaistalle? Liikenteessä pitää ennakoida ja ottaa muut huomioon.
"Moottoritielle tulijan on väistettävä moottoritiellä kulkevia."
Oletko kirjolla, kun asiat ovat sinulle noin mustavalkoisia?
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä, että ymmärtää omat oikeutensa tiellä liikkujana, mutta on myös ymmärrettävä omat velvollisuudet.
Ihan tieliikennelain peruspykälät kannattaa pitää myös mielessä. Ei siis voi vain sokeasti selittää, että "joo, kyllä mä näin, että se sieltä kylkeen tulee, mutta en periaatteestakaan antanut tietä"
3 § (17.12.2020/1040)
Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.
4 §
Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
Ja nämä ovat ne pykälät, mitkä motarille liittyjän pitää huomioida.
Ei se nyt mene normaalissakaan risteyksessä niin, että sinne voi noin vain tulla kolmion takaa ja sitten vetoaa siihen, että muiden pitäisi ennakoida.
Vierailija kirjoitti:
Ilmankos suomalainen liikenne tökkii...minä asenne vaikka voisi joustaa
Eteenhän nämä rampilta kiilaavat yrittävätkin lähes väkisin tunkea vaikkei takana olisi ainoatakaan autoa...että se siitä joustamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan: ap:lla on ollut tänään tai äskettäin sellainen tilanne motarilla, missä hänen törttöilynsä takia on tullut vaaratilanne tai ainakin hän tietää mokanneensa, joten nyt hän yrittää todistella itselleen toimineensa oikein.
Mitä vaikeaa on siinä, että nostaa jalkaa kaasupolkimelta, jos toinen tulee selkeästi kovempaa rampilta ja haluaa päästä kaistalle? Liikenteessä pitää ennakoida ja ottaa muut huomioon.
"Moottoritielle tulijan on väistettävä moottoritiellä kulkevia."
Kielletäänkö tuossa moottoritiellä kulkevaa helpottamasta rampilta tulijan elämää?
Ei
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ihan suosiolla vaihdan kaistaa jos rampilta tulossa rekkaa tai letka.
Arvostan enemmän sujuvaa liikennettä kuin minäminä-ajattelua.
Rekka on nyt eri asia, koska ne eivät pysty kiihdyttämään yli 90 km/h.
Mutta ruuhkaisissa tilanteissa nämä väistelijät yleensä aiheuttavat lisää ongelmia, jos eivät aja riittävällä nopeudella.
Kommenteista päätellen lopputulos on seuraava. Motarilla ajavan pitää hidastaa ja joustaa, että väistämisvelvollinen pääsee motarille.
Miksi väistäisit, kun se on laissa kiellettykin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä, että ymmärtää omat oikeutensa tiellä liikkujana, mutta on myös ymmärrettävä omat velvollisuudet.
Ihan tieliikennelain peruspykälät kannattaa pitää myös mielessä. Ei siis voi vain sokeasti selittää, että "joo, kyllä mä näin, että se sieltä kylkeen tulee, mutta en periaatteestakaan antanut tietä"
3 § (17.12.2020/1040)
Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.
4 §
Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
Ja nämä ovat ne pykälät, mitkä motarille liittyjän pitää huomioida.
Ei se nyt mene normaalissakaan risteyksessä niin, että sinne voi noin vain tulla kolmion takaa ja sitten vetoaa siihen, että muiden pitäisi ennakoida.
Kaikkien pitää huomoida. Motarille liittyjää koskevat vielä myös väistämissäännöt risteyksessä (kärkikolmio), mutta lähtökohtaisesti jokaista koskee ennakointivelvollisuus.
Vaikka sinun ei ole pakko siirtyä viereiselle kaistalle, niin liikenteessä on aina, ihan aina huomioitava toiset tien käyttäjät. Mutta se joka tekee väärin se maksaa molempien autojen kolhut ja mahdolliset henkilövahingot.
Muuten samaan mieltä, mutta tuo ensimmäinen kohta on väärin.
Kiihdytyskaistalla on paljon helpompi sovittaa sitä vauhtia, jos muut ajaa tasaisesti. Jos kaksi kuskia alkaa yhtäaikaa säätämään, niin usein tulee pahoja vaaratilanteita.