Sokeririippuvuus ja ylipaino. Itsetuhoisia ajatuksia. En halua mitään niin paljoa kuin olla normaali painoinen. En enää jaksa kun aina repsahdan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.

Mieti, että mistä nautit. Yhdelle se on taidenäyttelyssä tai museossa ilmaispäivänä kaikessa rauhassa käyminen ihmettelemässä näyttelyä. Toiselle se rauhallinen uiminen ja kelluminen uimahallissa, vesihän on tavallaan syliinsä ottava elementti, kolmas nauttii uuden oppimisesta ja opettelee tuntemaan lintuja niiden laulun perusteella, neljäs puolestaan alkaa neuloa tunteidensa kaulaliinaa. Hankkii lankoja eri tunteiden ilmaisuun ja neuloo vain kulloisenkin tunteen mukaan. Siitä saa ihan rimaan kiinnittämällä DIY-taidetta.

Vierailija kirjoitti:

Pill Happy Nation kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oikeasti vahva ihminen. Todella vahva ja monesta selvinnyt. Tämä helvetin ruoka on vaan ongelma.

Voin laihduttaa itseni helposti niin etten syö. Voin pidättäytyä ruoasta, voin ottaa päämäärän, että laihdun.

Kun sitten yritän myötätuntoa, normaalia ja terveellistä ateriointia, sallia itselleni vähän herkkujakin niin tunnen jatkuvaa impulssia. Sitten naks, haluan lisää. Haluan roskaruokaa ja makeaa.

Se impulssi kestää pitkään. En pääse siitä eroon.

Ainoastaan todella armoton ruokavalio auttaa. Jossa olen vähän niinkuin koko ajan itselleni vihainen ja kyttäämässä mitä syön. Jos olen lepsu ja myötätuntoinen, haluan ottaa sen mitä odotan.

Vihaan tätä, niin saatanasti. Tämä on pahin riippuvuus kaikista mitä minulla on ollut.

Ap

Ymmärrän ihan täysin, olen samanlainen. Olen vuosia pyytänyt apua lääkäreiltä (heitä on hurjan monta) painonpudotukseen ja ruokavalioon. Mitään apua en ole koskaan saanut. Kaikki syömäni ruoat ja jonkun ehdottamat muutokset, aina seuraava on tyrmännyt. Viimeksi sanoin lääkärille että tunnen syyllisyyttä joka ainoasta suupalasta, vaikka se olisi tomaattia. Syön säännöllisesti ja kohtuullisia annoksia, terveellisesti ja monipuolisesti kunnes sokerinhimo iskee. Saan painoa pois kilon tai kaksi kituuttamalla pari kolme kuukautta ja tulevat takaisin viikossa kun sorrun. Itseinho on niin järkyttävää että jos olisin itsetuhoinen, olisin jo päättänyt päiväni.

Voimia sinullekin!! Olet todella yrittänyt löytää ratkaisua.

Voi kun me vaan päästäisiin tämän asian yläpuolelle.

Pakko tämä on ratkaista. Luulen, että vika on ajatuksissani tai suhtautumisessani. Minulla sen on oltava ns. pään sisällä.

Onnistuin pitkän pohdinnan ja ajatusleikin sekä meditaation avulla lopettamaan helposti muut riippuvuudet, joista kärsin vuosia. Enää ei tee mieli enkä ymmärrä järjen häivää esimerkiksi alkoholin juomisessa (ent. suurkuluttaja).

Eli minun täytyy työstää tätäkin asiaa. Nyt katsoa silmästä silmään. Haluan ymmärtää, että mikä hitto tässä on taustalla ja miten sen avaan.

Tsemppiä paljon!

Ap

Näinhän se usein on, että kun yhdestä addiktiosta selviää niin tuolle tulee toinen. Toiset on alttiimpia riippuvuuksille.

Entiset tupakoijat alkaa usein syömään ja lihovat etc..

Se on se joku ahdistuksentunne mitä helpottaa korvaavalla tekemisellä.

Sen voi korvata ihan jollain järkevälläkin, kuten liikunnalla. Vähenee ahdistukset ja masennukset samalla. Ai niin, mutta kun niihinkin pitää syödä tehottomia SSRI-myrkkyjä.

No sit Scherlock?! Ihanko itse keksit nämä viisautesi joita auliisti jaat meille tampiolle? Kiitoskiitoskiitos luojalle kaltaisistasi.

Kyllähän tuollaisten asioiden luulee aina olevan ihan perustietoa kaikille, mutta sitten päätyy av:lle ja tajuaa miten ovatkin täysin utopiaa suurelle osalle. Mikä ihme pistää aina englantia huonoiten osaavat valkoriskat sitä eniten käyttämään suomalaisilla keskustelupalstoilla? "No sit Scherlock?!" Luoja mitä valkoroskavirheitä.

Kaikki tuntemani läskit ovat itsekurittomia vätyksiä muutenkin elämissään. Onko sattumaa? Epäilen.

Vierailija kirjoitti:

Kero ruokavalio/ vhh. Ja sen on oltava elinikäinen. Mullakin välillä repsataa mutta aina palaan takaisin ruotuun.

Ei missään nimessä mitään erikoisuuksia ja rajoittavia dieettejä enää.

Suosittelen tutkituttamaan, että onko vitamiinien- ja hivenaineiden puutostiloja.

Nyt tulee ilmaiseksi laihdutusvinkki joka toimii kaikilla, eikä maksa mitään: kuluta enemmän kuin syöt. Jos taas haluat lihota: syö enemmän kuin kulutat. Jos noin yksinkertaiset asiat menee yli aikuisten ihmisten ymmärryksen, niin sitten peli on menetetty jo muutenkin.

Kehopositiivisuushan on kovasti muotia. Go girl go!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.

Mieti, että mistä nautit. Yhdelle se on taidenäyttelyssä tai museossa ilmaispäivänä kaikessa rauhassa käyminen ihmettelemässä näyttelyä. Toiselle se rauhallinen uiminen ja kelluminen uimahallissa, vesihän on tavallaan syliinsä ottava elementti, kolmas nauttii uuden oppimisesta ja opettelee tuntemaan lintuja niiden laulun perusteella, neljäs puolestaan alkaa neuloa tunteidensa kaulaliinaa. Hankkii lankoja eri tunteiden ilmaisuun ja neuloo vain kulloisenkin tunteen mukaan. Siitä saa ihan rimaan kiinnittämällä DIY-taidetta.

Ei ole varaa ostaa muuta kuin ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Nyt tulee ilmaiseksi laihdutusvinkki joka toimii kaikilla, eikä maksa mitään: kuluta enemmän kuin syöt. Jos taas haluat lihota: syö enemmän kuin kulutat. Jos noin yksinkertaiset asiat menee yli aikuisten ihmisten ymmärryksen, niin sitten peli on menetetty jo muutenkin.

Tätähän ei tässä pelkästään kysytty.

Eikö ihmiset enää ymmärrä mitään lukemaansa??

"Ei helvetti kun tekisi mieli rangaista itseään, vaikka huutaa ja pitää monen päivän paasto"

Rankaisu on hyvä idea, kunhan se on rakentava eikä hyödyntävä rankaisu!

Kylmä suihku.

Sun kannattaa muutenkin alkaa ottamaan päivittäisiä, mieluiten heti aamusta, kylmiä suihkuja. Se lieventää makeanhimoa, rauhoittaa mieltä ja kehoa, ja saa sinut yleensäkin takaisin "järkeihisi".

Puhun kokemuksesta.

Aloita haaleasta ja siitä aloitat pikkuhiljaa kasvattamaan sietokykyä aina vaan kylmempään ja kylmempään.

Mene vaikka heti kokeilemaan ja palaa tänne kertomaan miltä nyt tuntuu :)

Cool down! kirjoitti:

"Ei helvetti kun tekisi mieli rangaista itseään, vaikka huutaa ja pitää monen päivän paasto"

Rankaisu on hyvä idea, kunhan se on rakentava eikä hyödyntävä rankaisu!

Kylmä suihku.

Sun kannattaa muutenkin alkaa ottamaan päivittäisiä, mieluiten heti aamusta, kylmiä suihkuja. Se lieventää makeanhimoa, rauhoittaa mieltä ja kehoa, ja saa sinut yleensäkin takaisin "järkeihisi".

Puhun kokemuksesta.

Aloita haaleasta ja siitä aloitat pikkuhiljaa kasvattamaan sietokykyä aina vaan kylmempään ja kylmempään.

Mene vaikka heti kokeilemaan ja palaa tänne kertomaan miltä nyt tuntuu :)

Siis kunhan se ei ole *HYÖDYTÖN/tuhoisa rankaisu. Huutaminen ei mitään auta :) kylmä suihku tosiaan rauhoittaa mielen että kehon, ei tee mieli huutaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.

Itse en ole palkinnut itseäni millään ainakaan oikeastaan ikinä. Miksi pitäisi itseään palkita? Mikä ihmeen arvottomuuden tunne, jos ei voi itseään palkita? Nämä ovat vain psykologisia ansoja, joiden ymmärtäminen on erittäin vapauttavaa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.

Herkkujen sijaan palkitse vaikka naistenlehdellä, kosmetiikalla? Jotain voiteita, kasvonaamio...

Naistenlehdet syöttävät naisille todella yksioikoista maailmankuvaa. Kannattaa verrata naistenlehtien ja niin sanotusti kaikille aikuisille kirjoitettujen lehtien juttujen tekstin laatua. Naisille kirjoitetaan kuin yksinkertaisille ja välillä ihmettelen, kuinka matalan riman alta voivat toimittajat naistenlehdissä ryömiä juttuineen.

Tosin klikkimedia-aikana kykyä kirjoittaa hyviä, kielenkäytöltään rikkaita ja monipuolisisia lehtijuttuja ei ilmeisesti arvosteta. Luin HS:n kuukausiliitteen jutun Marinista. Siinä kerrottiin suunnilleen se, kuinka hän ei halunnut puhua yksityiselämästään ja kuinka hän harjoitteli ennen puheensa pitämistä. Toki raportoitiin se, ettei skumppa kelvannut mutta salaatti ja kahvi maistuivat. 10 vuotta sitten tuollaista, sisältököyhää, juttua ei olisi päästetty painoon.

Mä laihduin sillä, kun jäin erossa lähes rahattomaksi. Ekat kuukaudet söin puuroa.

Meillä on käytössä ruokalista.

Vakioaamiainen, välipala ja iltapala.

Lounas on aina salaattia ja päivällinen on aina lämmin.

Kun syö 5-6 krt päivässä, ei tee mielitekoja mieli.

Syön joka aamu puuroa, vähän rahkaa ja mustikoita.

Lounaaksi vähän riisiä, joka on yön marinoitunut kastikkeessa, päälle kauden vihanneksia. Mukaan esim kanaa, kalaa jne ja aina porkkanaraastetta.

Välipala ja iltapala on tuorepuuroa.

Tänään päivällisellä on kookoslinssikeittoa.

Teen 3 annosta, miesystävä ottaa yhden annoksen mukaan huomenna töihin.

Jos tekee mieli napostella, meillä on aina porkkanoita vedessä pilkottuna jääkaapissa.

Pyydä apua ammattilaiselta.

Minä käyn joka 2 - 3 vuosi perustarkastuksessa ja arvot ovat hyvät

Yksi suurimpia esteitä on tuollaiset itseinhon ajatukset sekä käsitys siitä, että et pysty muuttamaan tapojasi, koska et ole aiemminkaan pystynyt. Kyllä pystyt. Tarvitset vain jotain oikeanlaista apua. Edellä on ollut ehdotuksia, ehkä jostain niistä olisi apua?

Vierailija kirjoitti:

No minua kohtaan on oltu väkivaltaisia lapsuudessa ja aikuisuudessa myös suhteissa. Nykyään onneksi yksin ja vahva olen. Käyn töissä, nautin elämän pienistä asioista ja siitä, että olen hengissä.

Välillä tietenkin harmittaa juuri tällaiset asiat, että kun oikeasti yrittää olevinaan parhaansa niin silti pettää itsensä.

Alkoholistien kasvattama olen, meillä oli paljon kaikenlaista. Minua myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Ei kai pahasti mutta niin, että osa jäi muistiin.

Olen minä tavallaan vähän rikkinäinen mutta silti uudestaan noussut, vahva kuin härkä. Kyllä minä tämän syömisongelmankin ratkaisen!

Tosiaan säännöllistä syömistä, terveellistä jne on kaikkea kokeiltu. Vettä juon jne.

Minun vain on oltava tarkkana, täytyy keksiä jotain.

Ap

Ei ole mitään sellaista kuin "ei kovin paha" lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö... Et todennäköisesti sanoisi noin jos saisit nyt tietää että jotakuta tuntemaasi lasta käytetään hyväksi:(

Älä siis puhu itsellesi noin. T: toinen samanlaisia kokenut, alkkisvanhemmat, hyväksikäyttö, tunnesyöminen/ahmiminen.

Kuulostat todella kiihtyneeltä ja hieman epätasapainossa että olet. En mitenkään usko että jos parannut sokeriaddiktiosta huomenna niin on kaikki hyvin.

Olen itse nykyään normaalipainoinen ja suhteeni sokeriin on hyvä. Makea ei enää maistu kuin ennen, lempikarkitkaan ei välillä muuta kuin ällötä. Limu ei oikein enää maistu ja vähän yllättäen ei kaikki mehutkaan.

Ei ole mikään taikaruokavalio tai lääkitys tämän taustalla. Olen opetellut olemaan oikeasti nälissäni taas, myös paastoten ( lapsuudessa tästä olikin kokemusta tosin ei vapaaehtoisesti..). Olen harrastanut liikuntaa. Syönyt oikeaa ruokaa vatsan täyteen, opetellut pois itseni ruoskimisesta jos syön jotain epäterveellistä mistä nautin.

Laskin myös kaloreita ( sekä ruokien, että liikuntaan kuuluvien) koska minulle se sopi kun ongelma oli liiallinen syöminen kokonaisuudessaan, eikä vain sokeri, enkä hahmottanut mikä on sopiva annos milloinkin.

Ehdottomasti auttoi että olen liikkunut koko tämän ajan, myös ylipainoisena ja minulla on onnekseni rakastava mies joka ei muuta teekään kuin kehuu kroppaani oli painoa mikä määrä tahansa.

Kaikilla ei ole yhtä onnellista asemaa ja haluan myös lisätä etten missään nimessä sano että mikä toimi minulle, toimii kaikille.

En tiedä voiko joillain sokeriaddiktio olla niin paljon voimakkaampi että se on kuin kovat huumeet? Silloin varmasti tarvitaan ammattiapua?

Minulla se järkyttävä sokerinhimo ei ole palannut paastojen ja ruokavaliomuutoksen jälkeen vaikka nykyään tykkään syödä karkkia ja jätskiä välillä.

Paljon tsemppiä APlle

Elämäntapamuutosta tarvitaan ja se on hankalaa jos on muuten kuormittava elämäntilanne. Tarvitset tukea ravitsemusasioissa, Ozempic lääkityksen ja on aloitettava kuntoilemaan. Kävelyä joka päivä puolesta tunnista tuntiin sekä kuntosalia kaksi kertaa viikossa. Muutos on nykylääkityksellä mahdollista mutta töitä joutuu toki tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon sulla on oikeasti ylipainoa, paljon on BMI? En huomannut tätä, jos jo kerroit, anteeksi. 

Noin 30 kg. ;(

Pakko keksiä jotain. Itken täällä kun olen vain niin väsynyt tähän syömisongelmaan. Miksi en voi vain olla normaali ihminen. Miten helkkarissa mä tämän onnistun ratkaisemaan? En halua olla tällainen kuvottava lihava ihminen vaan omanlaiseni, normaali nainen. Teen melkein mitä vain, että tämä pelleily lakkaa olemasta. Pakko vaan olla syömättä vaikka olisi kuinka pahat oireet. Siis sokeria ja liikaa hh sisältäviä ruokia. Muuten en onnistu.

Ap

Et ole kuvottava. Älä morkkaa itseäsi. Lopeta se heti!

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuntemani läskit ovat itsekurittomia vätyksiä muutenkin elämissään. Onko sattumaa? Epäilen.

Tämä kommentti osoittaa hyvin nykynäkemykset niiltä, jotka eivät samanlaisten ongelmien kanssa paini, hehän kokevat olevansa henkisesti vahvempia, kun heillä ei ole tuollaista ongelmaa tai sen tuosta vain selättävät. "Henkisesti ilman samaa alitajuista traumaa oleva" on kuvaavampi termi niille, jotka kehottavat vain välttämään sokeria, liikkumaan enemmän tai syömään terveellisemmin, että laihtuisi. Henkilö, joka ei ole kokenut mitään tiettyä sairautta/ongelmaa/huonoa itsetuntoa nuoruudessa/geeni- tai hormoniongelmaa/traumaa, ei koskaan tule ymmärtämään, miten lihominen voi olla sidottu muihin mielen kommervenkkeihin kuin vain huonoon itsekuriin tai lapsena opittuihin ruokailutapoihin. Mielen traumasta johtuva lihominen ei ole yhtä hyvin hallittavissa liikunnalla tai itsekurillakaan, koska se pahoinvoiva mieli huutaa helpotusta jotain kautta, ja se syy pitää löytää, muuten syömisen sijaan mukaan tulee esim. huumeet. Aivot sitten hyväksyvät sen vaikka sokerin lievittääkseen pahoinvointiaan, mutta vasta oikean syyn löydyttyä voi liikaa syövä ihminen yrittää löytää parannusta ongelmaansa. Välissä tai miksei koko syynäkin tärkeää olisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Osalla tosi hyviä kommentteja ja näkökulmia asiaan, kiitos niistä.

Toiset taas kertovat neuvoja kuin idiootille. Ihan oikeasti, olen kokeillut kaikkea!! Tämä ongelma on pääni sisällä aivan selvästi.

Oletetaan, että söisin aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Tätä noudattaen useita viikkoja. Normaalit kalorit. Silti ratkean koska minulla on vahva impulssi päästä "räjäyttämään" se.

Siinä voi olla tavallaan vihaa, välinpitämättömyyttä, passiivis-aggressiivisuutta, nautintoa, iloa ja itkua.

Siinä on sellainen tunnemaailma koko jutussa.

Minun on selvitettävä tämä juttu. Alkaa terapoimaan ja räjäytellä noita tunteita jotenkin muuta kautta kun syömisellä tai oppia hyväksymään se tietynlainen lataus. Rauhoittaa se.

Otan tämän nyt projektiksi, pakko ymmärtää mistä on kyse.

Ap

Tämä itseasiassa kuulostaa juuri siltä että pystyt kyllä syömään "oikein" niinkuin itsekin sanoit. Sitten sinulle jostain tulee impulssi "turmella" kaikki, jotta voit rangaista itseäsi.

Entäs jos lähtökohtaisesti et yritä rakentaa jotain niin hienoksi ja hyväksi, että voit sen turmella? Entäs jos pyrkisit jatkossa suurpiirteisyyteen ja "melko hyvään" ruokavalioon. En usko että tuo turmelemisimpulssi tulisi sitten niin vahvana. Se houkutus pilata täydellinen ruokavalio on liian iso.

Ja itseasiassa kokemuksella kyllä puhun, kuulostaa kovinkin tutulta. Itsellä paraneminen alkoi siitä kun yksinkertaisesti aloin säälimään kehoani, ettei se ansaitse sellaista kohtelua, vaan paljon parempaa. Sitten lopetin kaiken "överin" ja pikkuhiljaa kohti parempaa. Aloin sallia kaikkea mutta keskityin siihen näkökulmaan mitä kaikkea kehoni ansaitsee ja tarvitsee, ei siihen että mitä se ehdottomasti ei saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.

Itse en ole palkinnut itseäni millään ainakaan oikeastaan ikinä. Miksi pitäisi itseään palkita? Mikä ihmeen arvottomuuden tunne, jos ei voi itseään palkita? Nämä ovat vain psykologisia ansoja, joiden ymmärtäminen on erittäin vapauttavaa.

Eri

Eli et koskaan osta mitään herkkua, uutta vaatetta tms palkkioksi viikon raskaasta työstä tai loman alkamisen kunniaksi, itseäsi ilahduttaaksesi tms? Et koskaan tunne että olisit hulluna sinnitellyt ja raatanut saadaksesi jotain kivaa mitä haluat? Ohoh, taidat olla ihmisen historian ensimmäinen joka ei näin toimi. Tai sitten et vain tunnista omaa käytöstäsi.