Lue keskustelun säännöt.
Sokeririippuvuus ja ylipaino. Itsetuhoisia ajatuksia. En halua mitään niin paljoa kuin olla normaali painoinen. En enää jaksa kun aina repsahdan.
07.06.2023 |
En kestä itseäni. Ihan kaiken muun voin lopettaa.
Ryyppäämisen, uhkapelit, huonot suhteet, tupakoinnin yms. Kaikki tuo on mennyttä mutta syömistä en osaa hallita.
Laihdutan mutta aina vaan sorrun sokeriin tai roskaruokaan. Vaikka söisin hyvin, niin silti sokerilla sabotoin laihtumisen. Olen laihduttanut yli 30 kg ennen ja nyt olisi sama edessä.
En vaan helvetti jaksa tätä enää.
Jos en saa normaalia kroppaa, en halua mitään muutakaan. En pysty harrastamaan seksiä, en pukeutua nätiksi, en aloittaa elämää kunnolla ennen kuin olen normaali ja minä vaan saatana epäonnistun siinäkin. Ei helvetti kun tekisi mieli rangaista itseään, vaikka huutaa ja pitää monen päivän paasto.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Taidat rangaista itseäsi jo nyt, mutta et paastolla vaan ylensyönnillä.
Miten on minäkuvasi laita? Löytyykö itseinhoa kuinka paljon?
Niin teen. En vain viitsinyt kirjoittaa koska ajattelin ettei kukaan ymmärrä.
Mielestäni nämä elämän muutokset ovat ehkä liian helppoja. Voin joka päivä valita. Voin aina aloittaa alusta. Nyt kun olen tehnyt jo niin paljon hyviä päätöksiä elämässäni, koen kuitenkin halua rangaista itseäni.
Olen koukussa syyllisyyden tunteeseen kenties. Tai olen tottunut siihen ja tuntuu tyhjältä kun ei olekaan mitään.
Toisaalta nautin valtavasti hyvästä olosta ja tasaisesta mielialasta mikä minulla onkin ollut.
Aivan kuin en sallisi itselleni kuitenkaan kaikkea hyvää, onnistumista. Joku osa minussa haluaa vastustaa.
En ymmärrä. Se tekee vihaiseksi. Oikeasti en ymmärrä tätä hommaa yhtään.
Joskus jos olen todella vihainen itselleni (olen hävennyt itseäni sanomalla jotain typerää, olen toiminut vastoin odotuksiani tms) niin ahmin ruokaa koska tiedän kärsiväni siitä jälkeenpäin.
Kuulostaa varmaan sairaalta, sitä se onkin.
En tiedä miksi toimin niin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kero ruokavalio/ vhh. Ja sen on oltava elinikäinen. Mullakin välillä repsataa mutta aina palaan takaisin ruotuun.
Vierailija kirjoitti:
Älä lue painoaiheisia juttuja kuten tätä palstaa siltä osin. Tällaisten medioiden kautta voi päässä alkaa pyörimään, että paino olisi elämän ratkaisevin asia. Olet jo saavuttanut paljon enemmän hyvää kuin mikä on noiden nykyisten kilojesi merkitys.
Tämä on hyvä neuvo. Sen lisäksi kannattaa jättää lukematta lehtien paino- ja laihdutusjutut. Ne pahentavat ongelmaasi. Sinun pitää löytää jotain järkevämpää ja ennen kaikkea itseäsi ilahduttavampaa ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.
Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.
Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.
Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.
Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.
Samalla herkulla kuin ennenkin, mutta harvemmin ja pienemmällä määrällä. Palkiten itsensä siitä, että ennen sitä on yrittänyt syödä terveellisemmin, ja onnistuminen antaa sitten luvan hetken syödä kuin ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.
Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.
Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.
Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.
Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.
Herkkujen sijaan palkitse vaikka naistenlehdellä, kosmetiikalla? Jotain voiteita, kasvonaamio...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon sulla on oikeasti ylipainoa, paljon on BMI? En huomannut tätä, jos jo kerroit, anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ozempic auttaa just tuohon. Joillain ei oo sitä suolistohormoonia tarpeeksi omasta takaa . Lihava ei ole laiska, itsekuriton porsas. Se on sairaus.
Ei Ozempic ole mikään normaalipainoisten tai lähes normaalipainoisten lääke. Kalliskin on ja laihduttajan pitää maksaa se itse kokonaan.
Ei Ozempic voi sille mitään, että makea koukuttaa. Ozempic vaikuttaa suolistohormoneihin ja ihminen saa normaalia ruokaa syömällä kylläisyyden nopeammin. Sen vuoksi hän syö sitten saman verran kuin normaalipainoiset ihmiset. Jos Ozempic tehoaa niin se on merkki siitä, että vika on suolistohormoneissa.
Ihmisen painoon vaikuttavia tekijöitä on tuhatkunta. Sen vuoksi tällä palstalla esitetyt selitykset ovat monesti epätieteellisiä ja osa myös terveydelle ihan oikeasti vaarallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon sulla on oikeasti ylipainoa, paljon on BMI? En huomannut tätä, jos jo kerroit, anteeksi.
Noin 30 kg. ;(
Pakko keksiä jotain. Itken täällä kun olen vain niin väsynyt tähän syömisongelmaan. Miksi en voi vain olla normaali ihminen. Miten helkkarissa mä tämän onnistun ratkaisemaan? En halua olla tällainen kuvottava lihava ihminen vaan omanlaiseni, normaali nainen. Teen melkein mitä vain, että tämä pelleily lakkaa olemasta. Pakko vaan olla syömättä vaikka olisi kuinka pahat oireet. Siis sokeria ja liikaa hh sisältäviä ruokia. Muuten en onnistu.
Ap
Sokeririippuvuus? :D Se loppuu kun olet pari viikkoa ilman sokeria ja välissä voit siirtyä esim. valkoisesta sokerista hedelmiin jne. Matkusta vaikka maahan missä ei mitään karkkeja ja höttöpullia edes myydä. Lisäksi: ongelmasi taustalla on jotain muuta kuin itse sokeri joten terapiaan mars.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen oikeasti vahva ihminen. Todella vahva ja monesta selvinnyt. Tämä helvetin ruoka on vaan ongelma.
Voin laihduttaa itseni helposti niin etten syö. Voin pidättäytyä ruoasta, voin ottaa päämäärän, että laihdun.
Kun sitten yritän myötätuntoa, normaalia ja terveellistä ateriointia, sallia itselleni vähän herkkujakin niin tunnen jatkuvaa impulssia. Sitten naks, haluan lisää. Haluan roskaruokaa ja makeaa.
Se impulssi kestää pitkään. En pääse siitä eroon.Ainoastaan todella armoton ruokavalio auttaa. Jossa olen vähän niinkuin koko ajan itselleni vihainen ja kyttäämässä mitä syön. Jos olen lepsu ja myötätuntoinen, haluan ottaa sen mitä odotan.
Vihaan tätä, niin saatanasti. Tämä on pahin riippuvuus kaikista mitä minulla on ollut.
Ap
Ymmärrän ihan täysin, olen samanlainen. Olen vuosia pyytänyt apua lääkäreiltä (heitä on hurjan monta) painonpudotukseen ja ruokavalioon. Mitään apua en ole koskaan saanut. Kaikki syömäni ruoat ja jonkun ehdottamat muutokset, aina seuraava on tyrmännyt. Viimeksi sanoin lääkärille että tunnen syyllisyyttä joka ainoasta suupalasta, vaikka se olisi tomaattia. Syön säännöllisesti ja kohtuullisia annoksia, terveellisesti ja monipuolisesti kunnes sokerinhimo iskee. Saan painoa pois kilon tai kaksi kituuttamalla pari kolme kuukautta ja tulevat takaisin viikossa kun sorrun. Itseinho on niin järkyttävää että jos olisin itsetuhoinen, olisin jo päättänyt päiväni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.
Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.
Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.
Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.
Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.
Ei ruoasta luopua tarvitse, vaan pakkomielteisestä kierteestä palkinto/rangaistus.
Itse tilasin "palkinnoksi' erään mieluisan lehden kestotilauksena, vaatteet meni tietenkin uusiksi- kirpparilta ostin edullisesti.
Paras palkinto on se, että nyt tunnen olevani sellainen ihminen jollainen oikeasti olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota selaimeesi hakuna sairaalan ruoka ajat. Sietä löydät myös mitä syövät kellon ajan mukaan koko valveilla olo ajan.Helppo katsoa koti ruoka sietä.Muista ne kellon ajat.Aamiainen-Lounas-Välipala-Päivälinen ja Ilta-pala. Ei pitäisi olla vaikeaa. Noudatat sitä laihdut.Lihonnut eit hetkessä et myöskään hetkessä laihdu. 2 ylipainoista naista,koko iän laihdutti ja lihosi.Otivat ohjelman käyttön,toisella perhe mukaan myös ,toisella ei.Opivat ruoka rytmin kellon mukaan.Jatkavat sitä yhä vaikka laihtuneet.Tullut sitä elämän tapa. Toiselta lähti 4 vuodessa ylipaino 30 kg. Toiselta lähti 40 kg.ylipaino kesti vain 5 vuotta.Kietäytyvät kaikki missä sokeria.Kuin valkoinen jauho.Kaikki juomat joissa hiilihappoa koska hiilihappo laajentaa vatsalaukkua ja alkaa tass musutaa yli tarpeen.Eivät tupakoi,eivät käytä alkoholia.päivien askel lukumäärän pitävät 12000 askelta yhä.Käyvät urheilupuistojen ilmaiset kuntolaittet ulkona.Ne kun on käytettävissä 24 tuntia ja 12 kuukautta..
Hiilihappo on ongelma lihavuusleikatuille. Heidän ei kannata venyttää pieneksi leikattua mahalaukkuaan hiilihappopitoisilla juomilla. Useimmilla lihavuusleikatuista tulee närästystä hiilihappopitoisista juomista. Sen lisäksi leikattu mahalaukku on hauraampi ja voi ihan oikeasti revetä jos syö tai juo liikaa.
Muuten kyllä ennen aterioita juotu lasillinen vettä on vieläkin hyvä keino ja on käytännöllisesti katsoen ilmainen.
Tottumukset muuttuu hitaasti,opettele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.
Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.
Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.
Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.
Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.
Herkkujen sijaan palkitse vaikka naistenlehdellä, kosmetiikalla? Jotain voiteita, kasvonaamio...
Ei ole varaa ostaa muuta kuin ruokaa? En koskaan osta lehtiä enkä kosmetiikka.
Ihan kuin mun kirjoittamaa!
En jää koukkuun mihinkään paitsi ruokaan! Ja se sokeri 😬 Kun himo tulee niin ei voi ajatella mitään muuta.
Mysimbasta olen saanut kyllä tosi ison avun. Saatavuusongelmien takia olin ilman tosi kauan. Usean kuukauden ja lihoin kymmenen kiloa sinä aikana. Harmittaa. Aloin jo olla hieman tyytyväinen itseeni. Nyt taas mysimbaa syön muttei se toimi enää niin hyvin. Parempi kuitenkin lääkkeen kanssa kuin ilman ja on paino hieman tippunutkin.
Lääke muokkaa aivojen mielihyväkeskusta. Ruoka ei aiheuta enää sellaista hyvää oloa (syömishetkellä) mitä ennen. Riittää suklaapatukka levyn sijasta ja se on iso muutos se. Nälkäisenä voi mennä kauppaan ilman että mukaan tarttuu pussi munkkeja ja suklaata.
Mulle ruoka ja herlut tuottaa syömishetkellä mielihyvää, se on vaan niin hyvää! Heti syömisen jälkeen on morkkis ja se ei enää ikinä mutta seuraavana aamuna taas on mielessä mitä tunkisi suuhunsa.
En ole vielä ottanut kesävaatteita esiin kun ne ei istu päälle.
Just tuo ettei voi pukeutua kauniisti ja tuntee olonsa vieraaksi tässä kropassa. Ei ole ollenkaan kiva olla. Se vaikuttaa tosi moneen asiaan kuten mainitsemaasi seksiinkin kun pitää itseään ällönä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen oikeasti vahva ihminen. Todella vahva ja monesta selvinnyt. Tämä helvetin ruoka on vaan ongelma.
Voin laihduttaa itseni helposti niin etten syö. Voin pidättäytyä ruoasta, voin ottaa päämäärän, että laihdun.
Kun sitten yritän myötätuntoa, normaalia ja terveellistä ateriointia, sallia itselleni vähän herkkujakin niin tunnen jatkuvaa impulssia. Sitten naks, haluan lisää. Haluan roskaruokaa ja makeaa.
Se impulssi kestää pitkään. En pääse siitä eroon.Ainoastaan todella armoton ruokavalio auttaa. Jossa olen vähän niinkuin koko ajan itselleni vihainen ja kyttäämässä mitä syön. Jos olen lepsu ja myötätuntoinen, haluan ottaa sen mitä odotan.
Vihaan tätä, niin saatanasti. Tämä on pahin riippuvuus kaikista mitä minulla on ollut.
ApYmmärrän ihan täysin, olen samanlainen. Olen vuosia pyytänyt apua lääkäreiltä (heitä on hurjan monta) painonpudotukseen ja ruokavalioon. Mitään apua en ole koskaan saanut. Kaikki syömäni ruoat ja jonkun ehdottamat muutokset, aina seuraava on tyrmännyt. Viimeksi sanoin lääkärille että tunnen syyllisyyttä joka ainoasta suupalasta, vaikka se olisi tomaattia. Syön säännöllisesti ja kohtuullisia annoksia, terveellisesti ja monipuolisesti kunnes sokerinhimo iskee. Saan painoa pois kilon tai kaksi kituuttamalla pari kolme kuukautta ja tulevat takaisin viikossa kun sorrun. Itseinho on niin järkyttävää että jos olisin itsetuhoinen, olisin jo päättänyt päiväni.
Voimia sinullekin!! Olet todella yrittänyt löytää ratkaisua.
Voi kun me vaan päästäisiin tämän asian yläpuolelle.
Pakko tämä on ratkaista. Luulen, että vika on ajatuksissani tai suhtautumisessani. Minulla sen on oltava ns. pään sisällä.
Onnistuin pitkän pohdinnan ja ajatusleikin sekä meditaation avulla lopettamaan helposti muut riippuvuudet, joista kärsin vuosia. Enää ei tee mieli enkä ymmärrä järjen häivää esimerkiksi alkoholin juomisessa (ent. suurkuluttaja).
Eli minun täytyy työstää tätäkin asiaa. Nyt katsoa silmästä silmään. Haluan ymmärtää, että mikä hitto tässä on taustalla ja miten sen avaan.
Tsemppiä paljon!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.
Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.
Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.
Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.
Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.
Samalla herkulla kuin ennenkin, mutta harvemmin ja pienemmällä määrällä. Palkiten itsensä siitä, että ennen sitä on yrittänyt syödä terveellisemmin, ja onnistuminen antaa sitten luvan hetken syödä kuin ennenkin.
Kokeilin tuotakin joskus, ei toiminut kuin hetken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ozempic auttaa just tuohon. Joillain ei oo sitä suolistohormoonia tarpeeksi omasta takaa . Lihava ei ole laiska, itsekuriton porsas. Se on sairaus.
Ei Ozempic ole mikään normaalipainoisten tai lähes normaalipainoisten lääke. Kalliskin on ja laihduttajan pitää maksaa se itse kokonaan.
Ei Ozempic voi sille mitään, että makea koukuttaa. Ozempic vaikuttaa suolistohormoneihin ja ihminen saa normaalia ruokaa syömällä kylläisyyden nopeammin. Sen vuoksi hän syö sitten saman verran kuin normaalipainoiset ihmiset. Jos Ozempic tehoaa niin se on merkki siitä, että vika on suolistohormoneissa.
Ihmisen painoon vaikuttavia tekijöitä on tuhatkunta. Sen vuoksi tällä palstalla esitetyt selitykset ovat monesti epätieteellisiä ja osa myös terveydelle ihan oikeasti vaarallisia.
Ap:llä on 30 kg ylipainoa. Joten pidä turpasi kiinni. Ozempic auttaa nimenomaan hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen oikeasti vahva ihminen. Todella vahva ja monesta selvinnyt. Tämä helvetin ruoka on vaan ongelma.
Voin laihduttaa itseni helposti niin etten syö. Voin pidättäytyä ruoasta, voin ottaa päämäärän, että laihdun.
Kun sitten yritän myötätuntoa, normaalia ja terveellistä ateriointia, sallia itselleni vähän herkkujakin niin tunnen jatkuvaa impulssia. Sitten naks, haluan lisää. Haluan roskaruokaa ja makeaa.
Se impulssi kestää pitkään. En pääse siitä eroon.Ainoastaan todella armoton ruokavalio auttaa. Jossa olen vähän niinkuin koko ajan itselleni vihainen ja kyttäämässä mitä syön. Jos olen lepsu ja myötätuntoinen, haluan ottaa sen mitä odotan.
Vihaan tätä, niin saatanasti. Tämä on pahin riippuvuus kaikista mitä minulla on ollut.
ApYmmärrän ihan täysin, olen samanlainen. Olen vuosia pyytänyt apua lääkäreiltä (heitä on hurjan monta) painonpudotukseen ja ruokavalioon. Mitään apua en ole koskaan saanut. Kaikki syömäni ruoat ja jonkun ehdottamat muutokset, aina seuraava on tyrmännyt. Viimeksi sanoin lääkärille että tunnen syyllisyyttä joka ainoasta suupalasta, vaikka se olisi tomaattia. Syön säännöllisesti ja kohtuullisia annoksia, terveellisesti ja monipuolisesti kunnes sokerinhimo iskee. Saan painoa pois kilon tai kaksi kituuttamalla pari kolme kuukautta ja tulevat takaisin viikossa kun sorrun. Itseinho on niin järkyttävää että jos olisin itsetuhoinen, olisin jo päättänyt päiväni.
Voimia sinullekin!! Olet todella yrittänyt löytää ratkaisua.
Voi kun me vaan päästäisiin tämän asian yläpuolelle.
Pakko tämä on ratkaista. Luulen, että vika on ajatuksissani tai suhtautumisessani. Minulla sen on oltava ns. pään sisällä.
Onnistuin pitkän pohdinnan ja ajatusleikin sekä meditaation avulla lopettamaan helposti muut riippuvuudet, joista kärsin vuosia. Enää ei tee mieli enkä ymmärrä järjen häivää esimerkiksi alkoholin juomisessa (ent. suurkuluttaja).
Eli minun täytyy työstää tätäkin asiaa. Nyt katsoa silmästä silmään. Haluan ymmärtää, että mikä hitto tässä on taustalla ja miten sen avaan.Tsemppiä paljon!
Ap
Kiitos, tsemppiä sullekin.
Kylläpäs on epätieteellistä tekstiä. Yrität kovasti, mutta kaikki menee päin Vittikkoa.