IS: "Purran mukaan sunnuntailisän poistamisesta on keskusteltu" - sunnuntaivuorojen shoppailu ei ole enää kannattavaa
Perussuomalaiset ovat leikkaamassa palkkojen sunnuntailisät.
Kommentit (778)
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole poliitikko.Edeyllytän kuitenkin että politiikassakin noudatetaan lakeja ja vaalitaan toisia kunnioittavaa käyttätymistä.Suomessa on demokraatiset vaalit,ja niiden tulosta pitää kunnioittaa.Vaalien aikana toisen puolueennedustajien mustamaalaaminen ja väärien perättömien tietojen levittäminen pitäisi katsoa vihapuheeksi,ja rikokseksi.
Perättömien tietojen levittämisessä PS on itseoikeutetulla ykköspallilla.
Luulen että taas tulee hoitajalakko jos sunnuntai tai vuorolisiin kosketaan.Siksikö intiasta tuodaan halpatyövoimaa ettei hoitajille tarvitse maksaa palkkaa?Kukaan ei ole kiinnostunut suomalaisten työttömien työllistämisestä.Suomi halpatyövoimalla nousuun,eräskin puolue määrittää sen sivistykseksi.Minusta se on köyhien ihmisten hyväksikäyttämistä.Sitähän on paljon Suomessakin nähty.Se on myös asia,josta ei juurikaan saa puhua.
Hoitoalalla olen vielä kitkutellut, mutta miksi sitä enää sitten pyhätöitä tekisi.. Voisin alkaa keikkailla eri paikoissa vain arkisin, siitä taitaa nykyään tienata muutenkin enemmän Auton voi myydä, kuljen sitten bussilla ja pyörällä niin säästyy siinäkin, ei tarvi tehdä ihan niin paljon keikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kauppa menee kiinni klo 23.00 eikä silloin kulje enää linja-autoa, mun puoliso joutuu lopettamaan työt kaupassa, jos vuorolisät lähtee. Ei ole rahaa pitää autoa. Puoliso siirtyy työkkärin listoille hakemaan päivätöitä.
Huonolla mallilla on rahan käyttö jos ei ole varaa pitää autoa.Täälläpäin on pakko olla jopa 2 autoa jos meinaa töissä käydä.
Vierailija kirjoitti:
Aha. Hyvää joukkopaon jatkumista hoitoala. En tee tasan yhtäkään viikonloppua tai muuta pyhää, jos siitä ei makseta haittakorvauksia. Palkka naurettavan pieni jo valmiiksi.
Hoitaja
Mikä palkka teille ahneille riittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aha. Hyvää joukkopaon jatkumista hoitoala. En tee tasan yhtäkään viikonloppua tai muuta pyhää, jos siitä ei makseta haittakorvauksia. Palkka naurettavan pieni jo valmiiksi.
HoitajaMikä palkka teille ahneille riittää?
Mikä työttömyyskorvaus sinulle ahneelle riittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliturvamenoista 32,7 miljardia eli 40% menee eläkeläisiin ja lisäksi maksetaan työeläkkeitä 30 miljardia.
Eli eläkeläisiin menee 62,7 miljardia.Linkki sosiaaliturvamenoihin
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terv…
Työttömyyskorvauksia maksetaan 4,9 miljardia ja 90000 työtöntä on työkokeiluissa, palkkatukitöissä, kuntouttavassa työtoiminnassa ja kursseilla.
Aina käydään työttömien kimppuun.
Tietenkin, mitä muuta odotit? Kansa on kokkareita, persuja, kristillisä ja rkp:tä äänestänyt ja nyt on laskun maksun aika!
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi hoitaa eläkeläisiä joten eläkeläiset saa olla likaisissa kodeissaan yksin.
Kun eläkeläinen saa aivoinfarktin niin sosiaaliohjaaja hommaa hänelle palvelut kotiin.
Omaiset katsovat kotona telkkaria, kun hallitus vie bensarahat.
Miten niin vie pensarahat, PS:hän lupasi pensat lähes ilmaiseksi?
Persut on sillä lailla päteviä, että pystyvät alentamaan pensan hintaa, viis maailmanmarkkinahinnasta!
Höpö höpö.

No voi voi. Sitä me äänestäjät haluttiin ja sitä me nyt saadaan ! Töihin vaan kaikki elätit !
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla olen vielä kitkutellut, mutta miksi sitä enää sitten pyhätöitä tekisi.. Voisin alkaa keikkailla eri paikoissa vain arkisin, siitä taitaa nykyään tienata muutenkin enemmän Auton voi myydä, kuljen sitten bussilla ja pyörällä niin säästyy siinäkin, ei tarvi tehdä ihan niin paljon keikkaa.
elämä on valintoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aha. Hyvää joukkopaon jatkumista hoitoala. En tee tasan yhtäkään viikonloppua tai muuta pyhää, jos siitä ei makseta haittakorvauksia. Palkka naurettavan pieni jo valmiiksi.
HoitajaMikä palkka teille ahneille riittää?
Riittävä ostovoima riittää, eli jos palkkoja ei nosteta, niin sitten pitäisi ruuan, asumisen ja energian hintaa laskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lisistä" puhuminen ylipäänsä on tarkoituksellista huiputtamista. "Lisät" ovat palkan osa niillä ja "lisien" poisto on palkan alentamista. Tämä iskee erityisen julmasti matalapalkka-aloille kuten juurikin mainitut kaupan kassat, ravintoloiden henkilökunta, siivoojat jne. jne.
Oikea otsikko Hesarissa olisikin:
"Purran mukaan merkittävästä palkkojen pienentämisestä matalapalkka-aloilla on keskusteltu"ja kaikista yperintä on että juuri matalapalkka-alojen työntekijöitä on persujen äänestäjissä. Ovat siis äänestäneet itseään vastaan! Eihän se toki kiellettyä ole mutta he saavat sen mitä halusivat
No ei todellakaan pidä paikkaansa. Olen eläkeläinen, eläkkeeni on n. 1850/ kk ja mieheni oli yrittäjä, nyt eläkkeellä ja hänelläkin on hyvä eläke. Meillä ei ole mitään lainoja enää.
Äänestettiin edellisissä vaaleissa Perussuomalaisia ja niin nytkin. Tiedämme muitakin eläkeläisiä jotka ovat äänestäneet samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vaan kumma, että monissa maissa sunnuntaisin tehdään ihan iloisesti töitä ilman mitään erityisiä lisiä. Katsokaa vaikka Baltiaan. Ei siellä vinguta tällaisten perään.
Toinen vaihtoehto on tietenkin palata menneisyyteen, jolloin sunnuntaisin oli kaikki kiinni. Saksassa ja Puolassa näin on, ja kauppojen perjantai- ja lauantairuuhkat ovat järkyttävät. Sunnuntaisin ei ole auki edes pikkukaupat (vrt. meillä Siwa aikoinaan). En usko että tällainenkaan miellyttäisi monia.
Palataan vaan, jos markkinatalous ei salli maksaa kunnollisia viikonloppulisiä. Kyllä ne virolaisetkin alkaa vaatia sunnuntailidiä elintason nousun myötä. Ei se niinpäin mene, että me tahallaan lasketaan elintasoa.
Virolaiset ja muut myös osaavat muuttaa takaisin kotimaahansa, jos Suomessa tienaa käytännössä yhtä huonosti. Sitä kautta työvoimapula taas pahenee.
Meidänkin kylässä on joitakin virolaisia ja baltialaisia kassoja, vaikka kaukana Helsingistä.
No sittenhän ne virolaiset ja muunmaalaiset tekee innolla sunnuntaitakin. Kas kun ovat tottuneet työntekoon.
Suomalaiset on hemmoteltu piloille.
Suomalaiset kuuluvat Euroopan vähiten työskentelevien joukkoon.
Suomessa selviää vähemmällä työnteolla kuin monissa muissa Euroopan maissa. Vain Ranskassa, Norjassa ja Tanskassa vuosittainen työaika on lyhyempi. Vuosilomaa Suomessa on vähintään 25 arkipäivää, jonka lisäksi 9 arkipyhää. Lomapäivien määrä on Euroopan korkeimpia, mutta arkipyhien määrässä olisi lisättävää.
Se vapaapäivä on sitten joku muu päivä. Sunnuntaissa ei ole mitään erityistä. Joo, kun ei pääse kirkkoon niin lisää palkkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliturvamenoista 32,7 miljardia eli 40% menee eläkeläisiin ja lisäksi maksetaan työeläkkeitä 30 miljardia.
Eli eläkeläisiin menee 62,7 miljardia.Linkki sosiaaliturvamenoihin
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terv…
Työttömyyskorvauksia maksetaan 4,9 miljardia ja 90000 työtöntä on työkokeiluissa, palkkatukitöissä, kuntouttavassa työtoiminnassa ja kursseilla.
Aina käydään työttömien kimppuun.
Tietenkin, mitä muuta odotit? Kansa on kokkareita, persuja, kristillisä ja rkp:tä äänestänyt ja nyt on laskun maksun aika!
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi hoitaa eläkeläisiä joten eläkeläiset saa olla likaisissa kodeissaan yksin.
Kun eläkeläinen saa aivoinfarktin niin sosiaaliohjaaja hommaa hänelle palvelut kotiin.
Omaiset katsovat kotona telkkaria, kun hallitus vie bensarahat.
Miten niin vie pensarahat, PS:hän lupasi pensat lähes ilmaiseksi?
Persut on sillä lailla päteviä, että pystyvät alentamaan pensan hintaa, viis maailmanmarkkinahinnasta!
Suomessa polttoaineiden hinnoista noin puolet on veroa ja siksi ne on täällä on maailman kalleimpien joukossa, mutta ettehän te tyhjäpäiset bimbot näistäkään asioista mitään ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppa menee kiinni klo 23.00 eikä silloin kulje enää linja-autoa, mun puoliso joutuu lopettamaan työt kaupassa, jos vuorolisät lähtee. Ei ole rahaa pitää autoa. Puoliso siirtyy työkkärin listoille hakemaan päivätöitä.
Huonolla mallilla on rahan käyttö jos ei ole varaa pitää autoa.Täälläpäin on pakko olla jopa 2 autoa jos meinaa töissä käydä.
Kiitos hienosta julkisesta liikenteestä stadin ladyt ja herrat. Lentokoneella menen nykyään maaseudulle koska halvempi kun juna ja ulkomaille lentokoneella.
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen, miljardivoittoja tekevät kauppiaat siis tekevät vielä suurempaa voittoa kun kassoille ei tarvitse maksaa sunnuntai-lisiä.
Onkohan hallituksessa paljon kauppiaiden sukulaisia?
On. Samat poliitikot istuvat s-ryhmän hallintoneuvostossa. Tästä he kuittaavat julkisesti 50 000-100 000e/vuosi, löytyy s -sivustolta. Oman kymmenientuhansien palkkansa päälle. Kun s-ryhmä julkaisee tuloksensa (=voittonsa) ja se on vaivaiset 100 miljoonaa, siitä on jo maksettu nämä palkkiot ja s-bonuukset. Faktaa. Tulos on se, mitä jää, kun kulut on maksettu.
Paljonko on hallinnossa väkeä. Miksi.