Miehestä erossa ollessa alan kyseenalaistaa koko suhteen

Vierailija kirjoitti:

Onnea! Olet saanut lypsettyä mieheltä tarpeeksi rahaa ja nyt hänen aikansa on täynnä.

Ei muuta kuin ero vireille ja parempi mies saaliiksi.

Katkeraa, katkeraa kalkkia. Taisi satuttaa sinua paljon, kun sinut jätettiin? Kurjaahan se on.

Vähän lyhyemmän suhteen (7v.) ja taaperoarjen keskeltä näkökulmaa teille pitkien suhteiden ihmisille. En ennen ymmärtänyt näitä ihana olla yksin rauhassa ja toisen sotkut, äänet ja läsnäolo ei häiritse, mutta nyt olen alkanut välillä ajatella samoin. Voisikohan kuitenkin syy olla suhteen/kumppanin sijasta itse asiassa siinä, että sitä omaa tilaa ja aikaa on/on ollut yksinkertaisesti liian vähän? Ja kenties jo pitkän aikaa?

Kyllähän pitkässä suhteessakin tarvitsee aikaa ihan itselleen, juuri niille omille ajatuksille, rauhalle ja vapaudelle tehdä asioita omassa tahdissaan ja järjestyksessä välillä. Ainakin itselle tämä oli nyt herätys siitä, etten halua meidän suhteen väljähtyvän vuosien saatossa siksi, että itse tahtomattani ja huomaamattani unohdin itseni äitiyden ja puolisona olemisen alle kokonaan. Olen siis niitäkin, mutta myös yhä minä yksilönä, joka olin ennen miestäni, ennen lastani.

En tiedä onko tästä enää auttamaan jos vuosikausia on ollut tilanteessa jota kuvaan, mutta toivottavasti edes jollekin jossain. Tsemppiä kaikille ja elämässä voi onneksi olla useampia ihan hyviä ratkaisuja eikö vain yhtä oikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies on naiselle tänä päivänä lähinnä naisen oman agendan mahdollistaja ja sosiaalisen statuksen pönkittäjä. Naisen mielenmaisemassa perustila on tyytymättömyys, paremman etsintä ja kateus muita naisia kohtaan. Etenkin siinä kohtaa kun agenda on toteutettu (avioliitto, pesänrakennus, lapset) niin mies muuttuu naisen silmissä lähinnä apupojaksi, jonka pienimmätkin epäkohdat lattialle jätettyine sukkineen ja vessanpöntön paskaraitoineen kumuloituvat naisen mielessä yhä isommaksi kasaksi ongelmia josta on päästävä eroon ja saatava taas jotain parempaa. Etenkin jos vertaistukiryhmässä joku muukin nainen tekee niin. Pelkkä perusarki ei enää naiselle riitä, ja kaikki tämän päivän voimaantumispaska heittää lisää bensaa liekkeihin.

Kuulostaa kovasti siltä, miltä etenkin vanhemman polven avioliitot ovat olleet naisen näkökulmasta. Miehellä pitää olla vaimo ja lapset, välittää hän heistä tai ei. Mies toteuttaa omaa agendaansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mies murjottaa tyytymättömyyttää sohvalla ja etsii treffipalstoilla nuorempaa ja parempaa, kun vaimo on töissä tai puuhailee lasten tai kavereidensa kanssa. Kun perhe on hankittu, on nsinen miehelle vain lapsenlikka ja kotitalouskone, jota voi kohdella miten sattuu.

Sitten nainen voimaantuu ja lähtee.

Ehkä hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on naiselle tänä päivänä lähinnä naisen oman agendan mahdollistaja ja sosiaalisen statuksen pönkittäjä. Naisen mielenmaisemassa perustila on tyytymättömyys, paremman etsintä ja kateus muita naisia kohtaan. Etenkin siinä kohtaa kun agenda on toteutettu (avioliitto, pesänrakennus, lapset) niin mies muuttuu naisen silmissä lähinnä apupojaksi, jonka pienimmätkin epäkohdat lattialle jätettyine sukkineen ja vessanpöntön paskaraitoineen kumuloituvat naisen mielessä yhä isommaksi kasaksi ongelmia josta on päästävä eroon ja saatava taas jotain parempaa. Etenkin jos vertaistukiryhmässä joku muukin nainen tekee niin. Pelkkä perusarki ei enää naiselle riitä, ja kaikki tämän päivän voimaantumispaska heittää lisää bensaa liekkeihin.

Kuulostaa kovasti siltä, miltä etenkin vanhemman polven avioliitot ovat olleet naisen näkökulmasta. Miehellä pitää olla vaimo ja lapset, välittää hän heistä tai ei. Mies toteuttaa omaa agendaansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mies murjottaa tyytymättömyyttää sohvalla ja etsii treffipalstoilla nuorempaa ja parempaa, kun vaimo on töissä tai puuhailee lasten tai kavereidensa kanssa. Kun perhe on hankittu, on nsinen miehelle vain lapsenlikka ja kotitalouskone, jota voi kohdella miten sattuu.

Sitten nainen voimaantuu ja lähtee.

Ehkä hyvä niin.

Ei se ole hyvä.

Hyvä olisi ettei tuota edes tapahtuisi. Naiset voivat nykyään pariutua keskenään. Tehkääs se ja lopettakaa paskoista miehistä ulíseminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on naiselle tänä päivänä lähinnä naisen oman agendan mahdollistaja ja sosiaalisen statuksen pönkittäjä. Naisen mielenmaisemassa perustila on tyytymättömyys, paremman etsintä ja kateus muita naisia kohtaan. Etenkin siinä kohtaa kun agenda on toteutettu (avioliitto, pesänrakennus, lapset) niin mies muuttuu naisen silmissä lähinnä apupojaksi, jonka pienimmätkin epäkohdat lattialle jätettyine sukkineen ja vessanpöntön paskaraitoineen kumuloituvat naisen mielessä yhä isommaksi kasaksi ongelmia josta on päästävä eroon ja saatava taas jotain parempaa. Etenkin jos vertaistukiryhmässä joku muukin nainen tekee niin. Pelkkä perusarki ei enää naiselle riitä, ja kaikki tämän päivän voimaantumispaska heittää lisää bensaa liekkeihin.

Kuulostaa kovasti siltä, miltä etenkin vanhemman polven avioliitot ovat olleet naisen näkökulmasta. Miehellä pitää olla vaimo ja lapset, välittää hän heistä tai ei. Mies toteuttaa omaa agendaansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mies murjottaa tyytymättömyyttää sohvalla ja etsii treffipalstoilla nuorempaa ja parempaa, kun vaimo on töissä tai puuhailee lasten tai kavereidensa kanssa. Kun perhe on hankittu, on nsinen miehelle vain lapsenlikka ja kotitalouskone, jota voi kohdella miten sattuu.

Sitten nainen voimaantuu ja lähtee.

Ehkä hyvä niin.

Ei se ole hyvä.

Hyvä olisi ettei tuota edes tapahtuisi. Naiset voivat nykyään pariutua keskenään. Tehkääs se ja lopettakaa paskoista miehistä ulíseminen.

Miksi paskoista miehistä ei saisi valittaa? Luuletteko olevanne arvostelun yläpuolella? Ette ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on naiselle tänä päivänä lähinnä naisen oman agendan mahdollistaja ja sosiaalisen statuksen pönkittäjä. Naisen mielenmaisemassa perustila on tyytymättömyys, paremman etsintä ja kateus muita naisia kohtaan. Etenkin siinä kohtaa kun agenda on toteutettu (avioliitto, pesänrakennus, lapset) niin mies muuttuu naisen silmissä lähinnä apupojaksi, jonka pienimmätkin epäkohdat lattialle jätettyine sukkineen ja vessanpöntön paskaraitoineen kumuloituvat naisen mielessä yhä isommaksi kasaksi ongelmia josta on päästävä eroon ja saatava taas jotain parempaa. Etenkin jos vertaistukiryhmässä joku muukin nainen tekee niin. Pelkkä perusarki ei enää naiselle riitä, ja kaikki tämän päivän voimaantumispaska heittää lisää bensaa liekkeihin.

Kuulostaa kovasti siltä, miltä etenkin vanhemman polven avioliitot ovat olleet naisen näkökulmasta. Miehellä pitää olla vaimo ja lapset, välittää hän heistä tai ei. Mies toteuttaa omaa agendaansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mies murjottaa tyytymättömyyttää sohvalla ja etsii treffipalstoilla nuorempaa ja parempaa, kun vaimo on töissä tai puuhailee lasten tai kavereidensa kanssa. Kun perhe on hankittu, on nsinen miehelle vain lapsenlikka ja kotitalouskone, jota voi kohdella miten sattuu.

Sitten nainen voimaantuu ja lähtee.

Ehkä hyvä niin.

Ei se ole hyvä.

Hyvä olisi ettei tuota edes tapahtuisi. Naiset voivat nykyään pariutua keskenään. Tehkääs se ja lopettakaa paskoista miehistä ulíseminen.

Miksi paskoista miehistä ei saisi valittaa? Luuletteko olevanne arvostelun yläpuolella? Ette ole.

Emme tietenkään luule. Valittaminen vain ei auta. Puuttukaa juurisyyhyn joka on se, että sekaannutte miehiin. Jättäkää miehet rauhaan niin ongelmat häviävät. Ei tarvetta valittaa!

Voimaantuneita suomalaisia naisia. Kokemusta teistä on, mutta nyt on katse kääntynyt solakoihin slaavilaisiin ihaniin naisiin, jotka omaavat perinteisen konservatiivisen miehen kunnioituksen. Jatkakaa te täällä voimaantumista ja vertaistukeanne miesten tarpeettomuudesta. Bye

T. Mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla päinvastoin. Hirveä ikävä, mutta kun ollaan yhdessä ajattelen, ettei meidän ole enää hyvä.

Läheisriippuvuutta

Paskat. Ihan normaalia parisuhdetta. En vaihtaisi pois päivääkään.

Naiset poistattavat ketjusta epämieluisia totuuksia. Voi juma***ta miten noloa. 😂

Vierailija kirjoitti:

Naiset poistattavat ketjusta epämieluisia totuuksia. Voi juma***ta miten noloa. 😂

Se on nykyään aivan tavallista. Naisia ei saa kommentoida millään tavalla, mutta miehiä voi haukkua ja nimitellä.

mitenhän se mies tuntee? olisko samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla päinvastoin. Hirveä ikävä, mutta kun ollaan yhdessä ajattelen, ettei meidän ole enää hyvä.

Läheisriippuvuutta

Läheisriippuvuus on sitä, että ei pysty olemaan ilman toista. Sellainen johtuu siitä, että itsetuntemusta ei olekaan vaan korvaa sen ulkoisilla asioilla muodostuneella identiteetillä itsetuntemuksen korvikkeena. Se taas johtaa muiden ihmisten tarvitsemiseen tunteakseen itsensä edes ihmiseksi.

Joten jos huomaa, että on parempi yksin, se on hieno edistysaskel, koska vain siten pystyy tietämään, kuka ise on ja mitä oikeasti haluaa ilman, että joku muu määrittelee sitä mitenkään.

Kuinka moni valittaa, että puoliso tarvitsee seuraa tai ei muuten osaa olla? Kuinka monella puoliso yrittää muuttaa sua jotenkin? Kuinka moni kokee, että ei saa olla oma itsensä toisen seurassa?

Toisen seurassa ei voi olla oma itsensä, jos toinen koko ajan tarvitsee sua kokeakseen itsensä, vaikka sen pitäisi pystyä siihen itse. Koska se etsii itseään eikä osaa ja koska koko identiteetti perustuu ulkomaailman vaikutteisiin, sen itsetuntemus etsii itseään sun välityksellä ja sen takia se yrittää sitoa sua ja saada luopumaan itselle tärkeistä asioista, että täytät sille sen puuttuvan "jonkin."

Ihmiset toistaa mantraa, että toinen on hänen "puuttuva pala" ja se on todella huono juttu, vaikka kuulostaa sanoina romanttiselta. Ripustautujat tarvitsee vierelleen jonkun ylipäätään ja silloin sille toiselle tärkeät asiat ovat haitta, joka vie huomiota hänen seuranaan olemiselta. Ei ole edes mitään väliä, oletko jotenkin upea ihminen vai et, kunhan vain olet siinä.

Jos sitten tutkit, miten se jonkin puuttuminen ilmenee muuten, huomaat kaikenlaista epävarmuutta, joka kaikki johtuu siitä, että ei tunne itseään.

Jos tuntee itsensä, epäonnistuminen jossain on tilaisuus parantaa, mutta jos käsitys omasta itsestä muodostuu muiden ihmisten kautta, oma käsitys itsestä on egon varassa ja se altistaa valtavalle määrälle asioita vetämään omanarvontuntoa alas. 

Miettikääpä sitä.

Nostan hattua jokaiselle, joka huomaa olevan parempi olla uksin, koska se johtaa itsetuntemukseen.

Vierailija kirjoitti:

mitenhän se mies tuntee? olisko samalla tavalla.

Eiku miehiellä on varmasti kauhea ikävä. Ei miehet osaa olla ilman naista. 

Nälkään kuolee raukka, pyykit odottaa ja tiskit. Pllua onneksi saanut naapurista eli seksiä ei tarvitse heti harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näihin valitusvirsiin pitäisi olla pakollista laittaa valittajan ikä.

Varmaan tässä tapauksessa 70v.

Perustele?

Olen 41-v.

Aina helpottaa asioiden hahmottamista missä elämänvaiheessa mennään.

Miksi luulit 7v?

Kokemus on, että 70v naiset on aika kuiviin imetty.

Vaikka välillä mietin onko joillakin keski-ikäisillä vielä pahempi tilanne ollut, ehkä siitä lähtee se, että moni kuolee niin nuorena.

Kuitenkin tulkkasin aloitustasi väärin.

Kiinnostaisi tietää miltä tuntuu sitten, kun olette jälleen yhdessä, monethan oikeasti tarvitsevat paljon yksinoloa latautuakseen, ei se ole epänormaalia?

Kyllä minäkin nautin kovasti yksin olemisesta ja omien juttujen puuhailusta omassa rauhassa. En erossa ollessa koe tarvetta jatkuvasti olla yhteyksissä. Silti olen aina hyvin iloinen kun taas näemme ja rakastan miestäni kovasti. Mielestäni tämä on ihan normaalia introvertille.

T. 10 vuotta parisuhteessa ollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on naiselle tänä päivänä lähinnä naisen oman agendan mahdollistaja ja sosiaalisen statuksen pönkittäjä. Naisen mielenmaisemassa perustila on tyytymättömyys, paremman etsintä ja kateus muita naisia kohtaan. Etenkin siinä kohtaa kun agenda on toteutettu (avioliitto, pesänrakennus, lapset) niin mies muuttuu naisen silmissä lähinnä apupojaksi, jonka pienimmätkin epäkohdat lattialle jätettyine sukkineen ja vessanpöntön paskaraitoineen kumuloituvat naisen mielessä yhä isommaksi kasaksi ongelmia josta on päästävä eroon ja saatava taas jotain parempaa. Etenkin jos vertaistukiryhmässä joku muukin nainen tekee niin. Pelkkä perusarki ei enää naiselle riitä, ja kaikki tämän päivän voimaantumispaska heittää lisää bensaa liekkeihin.

Kuulostaa kovasti siltä, miltä etenkin vanhemman polven avioliitot ovat olleet naisen näkökulmasta. Miehellä pitää olla vaimo ja lapset, välittää hän heistä tai ei. Mies toteuttaa omaa agendaansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mies murjottaa tyytymättömyyttää sohvalla ja etsii treffipalstoilla nuorempaa ja parempaa, kun vaimo on töissä tai puuhailee lasten tai kavereidensa kanssa. Kun perhe on hankittu, on nsinen miehelle vain lapsenlikka ja kotitalouskone, jota voi kohdella miten sattuu.

Sitten nainen voimaantuu ja lähtee.

Ehkä hyvä niin.

Asiatonta vihapuhetta. Vanhemmanpolven edustajana voin kertoa, ettei ollut kuvaamasi toimintaa. Kyllä rakastettiin vaikka teinkin kotona paljon askareita. Mies ei kyllä maannut ja etsinyt naisia treffipalstoilta. Leikki lasten kanssa ja opetti ajamaan pyörää, uimaan, käyttämään puhelimen toimintoja yms. Totta kai tapaili ystäviään. Ei ollut minulta pois päinvastoin.  Jossain hänenkin täytyi ladata itseään. 

Ikävää jos tunnet olevasi kone. Tarkastele myös itseäsi. Miten kohtelet miestä ja toisen arjessa huomiointia. Mies voi saada käsityksen jottet kaipaa häntä, jos et osoita hänelle pikkuhuomiointia. Lähesty itse kosketa ohimennen, sanallisesikehut, menet mukaan yhteisiin leikkihetkiin lasten ja miehen kanssa. Asenteen muutos voisi auttaa. Negatiivinen ajattelu johtaa vain negatiivisiin tekoihin.

Sehän on hyvä, että nautit omasta ajasta.

Ei se tarkoita, ettekö nauttisi myös miehesi seurasta.

Silleen Minulla on.

On hyvä rakas mies.

Hän tekee omia juttuja ja minä omia. Pitkästä aikaa olen nähnyt omiakin kavereita. Arjessa työ ja koti vie enimmän energian.

miettikääpä mistä on kyse kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla päinvastoin. Hirveä ikävä, mutta kun ollaan yhdessä ajattelen, ettei meidän ole enää hyvä.

Läheisriippuvuutta

Läheisriippuvuus on sitä, että ei pysty olemaan ilman toista. Sellainen johtuu siitä, että itsetuntemusta ei olekaan vaan korvaa sen ulkoisilla asioilla muodostuneella identiteetillä itsetuntemuksen korvikkeena. Se taas johtaa muiden ihmisten tarvitsemiseen tunteakseen itsensä edes ihmiseksi.

Joten jos huomaa, että on parempi yksin, se on hieno edistysaskel, koska vain siten pystyy tietämään, kuka ise on ja mitä oikeasti haluaa ilman, että joku muu määrittelee sitä mitenkään.

Kuinka moni valittaa, että puoliso tarvitsee seuraa tai ei muuten osaa olla? Kuinka monella puoliso yrittää muuttaa sua jotenkin? Kuinka moni kokee, että ei saa olla oma itsensä toisen seurassa?

Toisen seurassa ei voi olla oma itsensä, jos toinen koko ajan tarvitsee sua kokeakseen itsensä, vaikka sen pitäisi pystyä siihen itse. Koska se etsii itseään eikä osaa ja koska koko identiteetti perustuu ulkomaailman vaikutteisiin, sen itsetuntemus etsii itseään sun välityksellä ja sen takia se yrittää sitoa sua ja saada luopumaan itselle tärkeistä asioista, että täytät sille sen puuttuvan "jonkin."

Ihmiset toistaa mantraa, että toinen on hänen "puuttuva pala" ja se on todella huono juttu, vaikka kuulostaa sanoina romanttiselta. Ripustautujat tarvitsee vierelleen jonkun ylipäätään ja silloin sille toiselle tärkeät asiat ovat haitta, joka vie huomiota hänen seuranaan olemiselta. Ei ole edes mitään väliä, oletko jotenkin upea ihminen vai et, kunhan vain olet siinä.

Jos sitten tutkit, miten se jonkin puuttuminen ilmenee muuten, huomaat kaikenlaista epävarmuutta, joka kaikki johtuu siitä, että ei tunne itseään.

Jos tuntee itsensä, epäonnistuminen jossain on tilaisuus parantaa, mutta jos käsitys omasta itsestä muodostuu muiden ihmisten kautta, oma käsitys itsestä on egon varassa ja se altistaa valtavalle määrälle asioita vetämään omanarvontuntoa alas. 

Miettikääpä sitä.

Nostan hattua jokaiselle, joka huomaa olevan parempi olla uksin, koska se johtaa itsetuntemukseen.

Minä nostan hattua, että osaa olla yhdessä ja osaa olla erikseen ja osaa luottaa ja olla luotettava.

Itse olin niin monta vuotta itse ja se oma kehittyi, että nyt kun on hyvä suhde, jossa saa olla oma itsensä ja kasvaa, niin haluan tässä olla. Tämä on vapaus.

Tätä osaan arvostaa ja sitoudun.

Oletko niitä tuuliviirinaisia, jotka aamuisin herätessään miettivät "olenko varma tunteistani?"

Onneksi ei tarvitse olla naimisissa sinunlaisesi kanssa, vaan vakaan ja luotettavan, jonka tahto rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä ei riipu fiiliksistä mökkilaiturin nokassa.

Vierailija kirjoitti:

miettikääpä mistä on kyse kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla päinvastoin. Hirveä ikävä, mutta kun ollaan yhdessä ajattelen, ettei meidän ole enää hyvä.

Läheisriippuvuutta

Läheisriippuvuus on sitä, että ei pysty olemaan ilman toista. Sellainen johtuu siitä, että itsetuntemusta ei olekaan vaan korvaa sen ulkoisilla asioilla muodostuneella identiteetillä itsetuntemuksen korvikkeena. Se taas johtaa muiden ihmisten tarvitsemiseen tunteakseen itsensä edes ihmiseksi.

Joten jos huomaa, että on parempi yksin, se on hieno edistysaskel, koska vain siten pystyy tietämään, kuka ise on ja mitä oikeasti haluaa ilman, että joku muu määrittelee sitä mitenkään.

Kuinka moni valittaa, että puoliso tarvitsee seuraa tai ei muuten osaa olla? Kuinka monella puoliso yrittää muuttaa sua jotenkin? Kuinka moni kokee, että ei saa olla oma itsensä toisen seurassa?

Toisen seurassa ei voi olla oma itsensä, jos toinen koko ajan tarvitsee sua kokeakseen itsensä, vaikka sen pitäisi pystyä siihen itse. Koska se etsii itseään eikä osaa ja koska koko identiteetti perustuu ulkomaailman vaikutteisiin, sen itsetuntemus etsii itseään sun välityksellä ja sen takia se yrittää sitoa sua ja saada luopumaan itselle tärkeistä asioista, että täytät sille sen puuttuvan "jonkin."

Ihmiset toistaa mantraa, että toinen on hänen "puuttuva pala" ja se on todella huono juttu, vaikka kuulostaa sanoina romanttiselta. Ripustautujat tarvitsee vierelleen jonkun ylipäätään ja silloin sille toiselle tärkeät asiat ovat haitta, joka vie huomiota hänen seuranaan olemiselta. Ei ole edes mitään väliä, oletko jotenkin upea ihminen vai et, kunhan vain olet siinä.

Jos sitten tutkit, miten se jonkin puuttuminen ilmenee muuten, huomaat kaikenlaista epävarmuutta, joka kaikki johtuu siitä, että ei tunne itseään.

Jos tuntee itsensä, epäonnistuminen jossain on tilaisuus parantaa, mutta jos käsitys omasta itsestä muodostuu muiden ihmisten kautta, oma käsitys itsestä on egon varassa ja se altistaa valtavalle määrälle asioita vetämään omanarvontuntoa alas. 

Miettikääpä sitä.

Nostan hattua jokaiselle, joka huomaa olevan parempi olla uksin, koska se johtaa itsetuntemukseen.

Minä nostan hattua, että osaa olla yhdessä ja osaa olla erikseen ja osaa luottaa ja olla luotettava.

Itse olin niin monta vuotta itse ja se oma kehittyi, että nyt kun on hyvä suhde, jossa saa olla oma itsensä ja kasvaa, niin haluan tässä olla. Tämä on vapaus.

Tätä osaan arvostaa ja sitoudun.

Täsmälleen oikea havainto