Lue keskustelun säännöt.
5 vuotiaan tytön käytös
05.06.2023 |
Onko tämä vielä normaalia tässä iässä? Tyttö on aina ollut todella omapäinen. Uhmaikä tuntunut aina vain kestävän ja kestävän. Otin jo 4-vuotis neuvolassa puheeksi, että voisiko tytöllä olla ADHD? Ei siedä pettymyksiä, vaikka harjoiteltu. Esim. Jos veljensä ehtii ennen häntä pesemään kädet ulkoa tullessa saattaa siitä mennä kuppi nurin. Neuvolassa ei oikein sanottu mitään.
Olen asian kanssa tosi yksin, en oikein tiedä minne ottaisin yhteyttä. Vakuutus meillä on. Suurin ongelma on tuo pettymyksen sieto, sekä uhmakkuus. Lisäksi jos lähdemme kylästä , lähdemme usein huudon kanssa. Asia puhutaan kotona , että kun aika tulee niin lähdemme. Silti joka kerta hän huutaa kurkku suorana kun lähdemme. Tämä on alkanut rajoittaa myös menemisiä kylään. Lisäksi tuntuu, että yksi isovanhemmista välttelee meitä tämän asian vuoksi.
Se mitä ihmettelen, niin päiväkodista ei ole tullut ainakaan ilmi tällaista käyttäytymistä. Lisäksi kaverisuhteissa ei ole mitään erikoista. On kavereita.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta mitenkään erikoiselta tai diagnoosia kaipaavalta 5-vuotiaalta. Ihmiset ovat tosi erilaisia, jo ihan lapsesta asti.
Onko niin, että isoveli on rauhallinen ja ns. järkevä esikoislapsi ja kuopuksen toisenlaiset piirteet sitten vain korostuvat, kun niitä väistämättä arjessa ehkä vertaa veljeen? Olen joskus törmännyt työssäni tähän, että perheessä on ehkä hyvinkin näpsäkkä ja noheva tyttölapsi, joka lukee viisivuotiaana ja tykkää askarrella ja leikkiä nukkekodilla, ja sitten se pari kolme vuotta nuorempi pikkuveli onkin aivan toista maata, ja mieluummin painisi kuralätäkössä kuin opettelisi lukemaan vielä ekaluokallakaan. Siis ammattilaisen mielestä aivan tuikitavallinen pikkupoika, mutta vanhempansa (etenkin jos ovat sellaisia hiukan suorituskeskeistä koulutettua keskiluokkaa...) ovat kauhean huolissaan.
Temperamenteista kannattaa lukea lisää, jos aihe kiinnostaa.
Lapselle pitää antaa kasvurauha ja oikeus olla omanlaisensa. Saa olla lapsi kiukutteluineen päivineen. Kyllä se siitä kasvaa.
Tyttö kuulostaa aivan hurmaavalta vahvatahtoiselta tulisielulta, joka pääsee vielä pitkälle.
Juurikin noin, pääasia, ettei vanhemmat huuda sille lapselle ja huuda yleensäkään. Lapsi ei tee sitä pahuuttaan. Aivot ovat kovasti vielä kehitysvaiheessa, eikä me päästä lapsen pään sisään, miten hän kokee nuo tilanteet, kun pitää itkeä niin kovin. Kun ei tuollaista pystytä kokonaisvaltaisesti vielä tutkimaan. Ensi keväänä kaikki voi olla toisin. Jo tuo, että päiväkodissa ei ole moitittavaa, kertoo, ettei lapselle mitään diagnoosia aleta kehittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa monessa kohdassa erään tuttavaperheen samanikäisestä lapselta.
Kaikessa oltava ekana, jo vaikka jos kävellään porukalla johonkin, niin jos joku muu lapsi ohittaa tämän kävellessään, niin heittäytyy maahan huutamaan, kuinka halusi kävellä edellä.
Jos toisella lapsella on kädessään jokin lelu tai mikä tahansa esine, on se saatava heti itselleen. Jos kyseessä vaikkapa pallo, joka on seissyt nurkassa koskemattomana ties kuinka kauan, mutta heti jos toinen lapsi kiinnostuu vähääkään tästä pallosta, on se silloin saatava heti itselleen, tai alkaa huuto. Ei halua leikkiä muiden kanssa sillä pallolla, vaikka tähän kannustetaan, vaan homma on sitä, että halutaan vain ettei kukaan koske tuohon palloon.
Yhdessä leikkimen muiden lasten kanssa hyvin haastavaa, koska riita alkaa käytännössä heti kun kaikki ei mene lapsen tahdon mukaisesti.
Ymmärrän, ettei lapsi pahuuttaan tuollaista tee, mutta on kyllä aika väsynyt olo lähtiessä, eikä oma lapsi enää oikein tiedä mitä tuolla kyläpaikassa uskaltaa tehdä.
Ap, mainitsit, että "Suurin ongelma on tuo pettymyksen sieto, sekä uhmakkuus. Lisäksi jos lähdemme kylästä, lähdemme usein huudon kanssa."
Mitä muita haasteita käytöksessä on? Onko muut siirtymätilanteet hankalia vai pelkästään kyläilyt?
Meillä asia hoidettiin korvatillikalla, huutelut loppui nopeasti.
Mutta jokainen tyylillään.
t. 1950-luku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos päiväkodissa menee hyvin ja kotona huutaa, voi asiaan suhtautua niinkin, että omat vanhemmat on turvallisia ja heille voi näyttää tunteensa. Sekin on tärkeää.
Jos siirtymät on hankalia, niin aina samat asiat ja samassa järjestyksessä. Päiväkodissa ainakin varmasti auttaa, kun siellä on päivärytmi suunniteltu ja sen mukaan mennään. Lapsi pystyy ennakoimaan. Eli ehkä tekin alatte kyläillä tyyliin tiistaisin ja sunnuntaisin, aina päivälevon jälkeen ja tietyn ajan. Sitten kun alkaa olla helpompaa, voi rajoja löysätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD ei ole sama kuin uhmakkuus tai huono pettymysten sietokyky. Toki tunnesäätelyn ongelmat usein yhteydessä ADHD:een mutta siihen liittyy ennen kaikkea tarkkaavuuden haasteet, impulsiivisuus ja ylivilkkaus.
Juu. Tyttö jaksaa kyllä keskittyä piirtämiseen, askarteluun, maalailuun. Siksi on tuntunutkin, ettei kaikki täsmää ADHD kanssa.
Usein kun olemme poistuneet kylästä ja tyttö huutaa ja itkee, ei hän halua lohdutusta sylissä tms. Sitten kun rauhoittuu, niin kysyttäessä hän saattaa sanoa "en vain halunnut lähteä" tai "olin vain väsynyt"
Se vain tuntuu pahalta kun etukäteen on keskusteltu, että kylästä joudutaan kuitenkin lähtemään.
En tiedä stressaanko turhaa asiasta, miehen mielestä ainakin.
Käytkö sanomassa puoli tuntia ennen lähtöä että puolen tunnin päästä lähdetään? Sitten vartin päästä ja lopulta sanot että nyt käyt sanomassa hei hei ja laitetaan vaatteet päälle? Kukaan lapsi tai aikuinenkaan ei pidä äkkilähdöistä.
Millä tavalla on kasvatettu? Mitä tapahtuu, kun ne veljen Uno-kortit on sotkettu?
"Älä nyt hermostu.. Se on niin pieni vielä..."
Usein nuorempaa lellitään, varsinkin jos sukupuolet noin päin. Ettehän ole sortuneet siihen? "Anna sä nyt kuitenkin periksi.. se on pienempi"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD ei ole sama kuin uhmakkuus tai huono pettymysten sietokyky. Toki tunnesäätelyn ongelmat usein yhteydessä ADHD:een mutta siihen liittyy ennen kaikkea tarkkaavuuden haasteet, impulsiivisuus ja ylivilkkaus.
Juu. Tyttö jaksaa kyllä keskittyä piirtämiseen, askarteluun, maalailuun. Siksi on tuntunutkin, ettei kaikki täsmää ADHD kanssa.
Usein kun olemme poistuneet kylästä ja tyttö huutaa ja itkee, ei hän halua lohdutusta sylissä tms. Sitten kun rauhoittuu, niin kysyttäessä hän saattaa sanoa "en vain halunnut lähteä" tai "olin vain väsynyt"
Se vain tuntuu pahalta kun etukäteen on keskusteltu, että kylästä joudutaan kuitenkin lähtemään.
En tiedä stressaanko turhaa asiasta, miehen mielestä ainakin.
Käytkö sanomassa puoli tuntia ennen lähtöä että puolen tunnin päästä lähdetään? Sitten vartin päästä ja lopulta sanot että nyt käyt sanomassa hei hei ja laitetaan vaatteet päälle? Kukaan lapsi tai aikuinenkaan ei pidä äkkilähdöistä.
No tämäpä juuri! Moni aikuinen ei tajua, miten inhottavaa se ennakoimattomuus lapsen näkökulmasta on. Se syö myös luotettavuutta. Inhottaa katsoa aina näitä, jotka lähestulkoon repivät lapsensa jostain tilanteesta yhtäkkiä varoittamatta ja päälle vielä suuttuvat, jos lapsi uskaltaa osoittaa minkäänlaisia negatiivisia tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Meillä asia hoidettiin korvatillikalla, huutelut loppui nopeasti.
Mutta jokainen tyylillään.t. 1950-luku
Jep ja ollaankin hyvin väkivaltaista kansaa! Kiitos 50-luku ja sen jälkeiset vuosikymmenet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta mitenkään erikoiselta tai diagnoosia kaipaavalta 5-vuotiaalta. Ihmiset ovat tosi erilaisia, jo ihan lapsesta asti.
Onko niin, että isoveli on rauhallinen ja ns. järkevä esikoislapsi ja kuopuksen toisenlaiset piirteet sitten vain korostuvat, kun niitä väistämättä arjessa ehkä vertaa veljeen? Olen joskus törmännyt työssäni tähän, että perheessä on ehkä hyvinkin näpsäkkä ja noheva tyttölapsi, joka lukee viisivuotiaana ja tykkää askarrella ja leikkiä nukkekodilla, ja sitten se pari kolme vuotta nuorempi pikkuveli onkin aivan toista maata, ja mieluummin painisi kuralätäkössä kuin opettelisi lukemaan vielä ekaluokallakaan. Siis ammattilaisen mielestä aivan tuikitavallinen pikkupoika, mutta vanhempansa (etenkin jos ovat sellaisia hiukan suorituskeskeistä koulutettua keskiluokkaa...) ovat kauhean huolissaan.
Temperamenteista kannattaa lukea lisää, jos aihe kiinnostaa.
Lapselle pitää antaa kasvurauha ja oikeus olla omanlaisensa. Saa olla lapsi kiukutteluineen päivineen. Kyllä se siitä kasvaa.
Tyttö kuulostaa aivan hurmaavalta vahvatahtoiselta tulisielulta, joka pääsee vielä pitkälle.
Sinä se olet kyllä vahvoja ennakkoasenteita täynnä. Voi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Tänään aamulla veljensä pelasi Uno korteilla. Tyttö kävi tahallaan levittämässä ne kortit sikin sokin. Ymmärrän, että välillä sisarukset kinastelee, mutta tytöllä on usein uhmakkaana ollessa tällaisia tekosia
Ei kaikki ole ADH, lapsilla on kausia jos jonkimoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomiona kaikille että ne vanhemmat sisarukset voivat olla salaa todella julmia. Oikein pahaa tekee huomata kuinka kritiikittömästi täällä niellään että pieni tyttö on paha, ilkeä ja kateellinen sisarukselleen.
Minun isosiskoni suorastaan rääkkäsi minua kulisseissa. Härnäsi, huijasi, valehteli ja mitätöi. Minä olin pieni, nurkkaanajettu ja puolustukseni oli olla äänekäs, vaikea ja pahansisuinen, kun koin että vanhemmalle sisarukselle puhutaan kuin ihmiselle ja minulle kuin jollekin vajaaälyiselle. En osannut kertoa mitä koin ja tunsin, ei minulla ollut sanoja sille.
Toivottavasti ap isommalla sisaruksella ei ole valtaa kertoa miten pikkusisko käyttäytyy niin että sisko kuulee kuinka arvioitte häntä. Heidän tulisi olla samalla tavalla kohdeltuja, isommalla ei saa olla ns kasvatusvaltaa tai häntä ei saa kritiikittä uskoa kaikessa. Joskus voi myös kokeilla sanoa vaikka että ehkä iso lapsi kestää uno-korttien sotkemisen, ei ole iso asia.
Jos isompi lapsi on vanhempien ns puolella niin että vanhemmat lapsen sinne ottavat, niin se pieni on yksin. Ja minusta se ainakin teki hyvin vihaisen, oikukkaan, pahantuulisen ja äänekkään lapsen. Se on joillekin persoonille äärimmäistä epäoikeudenmukaisuutta. Vallankäyttöä ja kiusaamista.
Ei oo totta mitä mä just luin.
Ei näin. Ei missään nimessä näin.
Tällä tavalla kasvatatte vain kiusaajaa. "Ei sillä ole väliä, jos sotkee kortit" Jokainen lapsi, jonka kortit on sotkettu, tietää että sillä on hemmetisti väliä. Varsinkin jos se toistuu.
Noilla neuvoilla pienin ei opi kantamaan vastuuta teoistaan. Kuitenkin kyseessä on jo 5 v. Älkää vähätelkö hänen tekojaan, vaatikaa vastuunkantoa.
Vierailija kirjoitti:
Huomiona kaikille että ne vanhemmat sisarukset voivat olla salaa todella julmia. Oikein pahaa tekee huomata kuinka kritiikittömästi täällä niellään että pieni tyttö on paha, ilkeä ja kateellinen sisarukselleen.
Minun isosiskoni suorastaan rääkkäsi minua kulisseissa. Härnäsi, huijasi, valehteli ja mitätöi. Minä olin pieni, nurkkaanajettu ja puolustukseni oli olla äänekäs, vaikea ja pahansisuinen, kun koin että vanhemmalle sisarukselle puhutaan kuin ihmiselle ja minulle kuin jollekin vajaaälyiselle. En osannut kertoa mitä koin ja tunsin, ei minulla ollut sanoja sille.
Toivottavasti ap isommalla sisaruksella ei ole valtaa kertoa miten pikkusisko käyttäytyy niin että sisko kuulee kuinka arvioitte häntä. Heidän tulisi olla samalla tavalla kohdeltuja, isommalla ei saa olla ns kasvatusvaltaa tai häntä ei saa kritiikittä uskoa kaikessa. Joskus voi myös kokeilla sanoa vaikka että ehkä iso lapsi kestää uno-korttien sotkemisen, ei ole iso asia.
Jos isompi lapsi on vanhempien ns puolella niin että vanhemmat lapsen sinne ottavat, niin se pieni on yksin. Ja minusta se ainakin teki hyvin vihaisen, oikukkaan, pahantuulisen ja äänekkään lapsen. Se on joillekin persoonille äärimmäistä epäoikeudenmukaisuutta. Vallankäyttöä ja kiusaamista.
Et voi omien kokemusten perusteella vetää aivan vastakkaiseen suuntaan. Oikein pelottaa miten kohtelet omia mahdollisia lapsiasi.
Nyt ymmärrän, miksi on niin paljon kiusaamista. Vanhemmat antaa jo kotona viestiä siitä, että ikävillä teoilla ei ole merkitystä, ei haittaa, muiden pitää kestää...
Ei kuulosta mitenkään erikoiselta tai diagnoosia kaipaavalta 5-vuotiaalta. Ihmiset ovat tosi erilaisia, jo ihan lapsesta asti.
Onko niin, että isoveli on rauhallinen ja ns. järkevä esikoislapsi ja kuopuksen toisenlaiset piirteet sitten vain korostuvat, kun niitä väistämättä arjessa ehkä vertaa veljeen? Olen joskus törmännyt työssäni tähän, että perheessä on ehkä hyvinkin näpsäkkä ja noheva tyttölapsi, joka lukee viisivuotiaana ja tykkää askarrella ja leikkiä nukkekodilla, ja sitten se pari kolme vuotta nuorempi pikkuveli onkin aivan toista maata, ja mieluummin painisi kuralätäkössä kuin opettelisi lukemaan vielä ekaluokallakaan. Siis ammattilaisen mielestä aivan tuikitavallinen pikkupoika, mutta vanhempansa (etenkin jos ovat sellaisia hiukan suorituskeskeistä koulutettua keskiluokkaa...) ovat kauhean huolissaan.
Temperamenteista kannattaa lukea lisää, jos aihe kiinnostaa.
Lapselle pitää antaa kasvurauha ja oikeus olla omanlaisensa. Saa olla lapsi kiukutteluineen päivineen. Kyllä se siitä kasvaa.
Tyttö kuulostaa aivan hurmaavalta vahvatahtoiselta tulisielulta, joka pääsee vielä pitkälle.