Aina sanotaan, että ennen ihmiset olivat hoikempia ja ruuminrakennekin oli eri. Minun suvussani on toisin
Mummoni oli nuorena pönäkkä ja lyhyt 160 cm, vaikka ei kai varsinaisesti ylipainoinen ollutkaan. Äitini puolestaan 165 cm ja vähän hoikempi ja sirompi kuin mummo, mutta minä puolestani olen 170 cm ja hoikempi ja sirompi kuin äitini.
Kommentit (73)
Lihavia ihmisiä on ollut aina eri syistä. Lihavia oli kuitenkin vähemmistö Nuoret oli hoikkia kun hampurilaisia ei ollut. Töitä joutui tekemään paljon moni eli pientilallisena. Maataloustyöt oli raskaita samoin pelto ja metsätyöt. Nykyään istutaan paljon syödään niin kuin jokainen päivä olisi juhla. Ennen oli arkiruoka arkena ja juhla herkkuja ei tosiaan saanut joka päivä. Nyt syödään irtokarkkeja suklaata keksejä kakkuja pullaa. Nyt ei tarvitse raskaita töitä tehdä. Käydään kuntosalilla ennen se työ oli se kuntosali jokaikinen päivä.
Laiskuus liikunnan puute väärä ruokavalio liikaa sokeria makeita limsoja vedetään joka päivä. Siinä syy lihavuuteen. Jokaikinen laihtuu kun liikkuu enemmän ja syö vähemmän. Yksinkertaista
Jossain maatalon töissä ilman koneellista apuvoimaa oli vaikea kyllä lihoa.
Vierailija kirjoitti:
Huomaahan sen siitäkin, että jos saa käsiinsä vanhoja vintage-vaatteita niin ne ovat pienille ja hoikille, harva nykyajan ihminen mahtuisi niihin.
Tämä.
Ne ovat kokoa, joka mahtuu päälle, jos olet 160 cm ja 50 kg.
Naiset nykyään ovat lähemmäs 170 cm ja miltei 70 kg. Todella moni vieläpä painavampi.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on, että tuo ennen oltiin hoikempia- hokema ei pidä paikkaansa. Ei ole vielä muististani kadonnut se, miltä ihmiset näyttivät esimerkiksi 70-luvulla. Silloinkin oli kaiken kokoisia ihmisiä.
Luokkakuvastakin näkee, että joukkoon mahtui myös melkoisen ylipainoisia.
Myös tuttavissa ja naapureissa oli ylipainoisia jonkun verran.Sillonkin varoiteltiin ylipainon vaaroista ja terveydenhoitaja antoi koulussa ohjeita hyvään ruokavalioon oppilaille, jotka olivat selkeästi ylipainoisia. Pieneen pyöreyteen ei puututtu, se oli ihan tavallista, eikä sitä pidetty oikein minään uhkana.
Mäkin muistan paljon ylipainoisia ihmisiä nuoruudestani. Sen sijaan suurin osa lapsista oli ihan hoikkia tai normaalipainoisia. Ne tukevammat oli vanhempia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän luokalla oli yksi ylipainoinen 70-luvulla. Omieni luokalla Espoossa oli 1-3mutta Espoossa onkin Suomen terveimmät ihmiset.
Säkin puhut nyt lapsista. Entä ne äidit, isät, naapurit, opettajat?
Vierailija kirjoitti:
Tuo "ennen" ei välttämättä tarkoita 70-lukua, sehän oli juuri, vaan 40-50-lukua.
Sodan aikaan ja juuri sen jälkeen ei ollut varaa lihoa. Varmasti olisivat haluneet enemmän ruokaa ja kiloja itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihmisten keskimääräinen paino kasvanut, mutta lukuja ei voi verrata suoraan aiempiin vuosikymmeniin, koska myös ihmisten keskipituus on koko ajan kasvanut, yli 10 senttiä muutamassa vuosikymmenessä. Pohjoismaalaisten painolukuja ei myöskään pidä verrata muiden alueitten ihmisiin, koska pohjoismaalaiset keskimäärin ovat merkittävästi keskimääräistä muiden alueiden ihmisiä pidempiä.
Väittäisin myös, että nykyinen arkipäivän iikkumattomuus verrattuna vaikka 70-luvun lapsiin on yksi suurimpia syitä keskipainon nousuun, eikä siis ratkaisu ole mikään laihdutuskuuri vaan lasten elämäntavan muutos arkiaktiivisempaan ja vähemmän aikuisohjattuun ja aikataulutettuun liikkumis-elämäntapaan.
Ja BMI 20-22 EI ole normaaliksi katsotun BMI:n vaihteluvälin keskellä, vaan alarajalla.
Normaalin ruumiinrakenteen BMI:n vaihteluväli on 18-25, eli keskikohta
Ei ole, se on 18.5-25, aikuisilla siis. Vanhuksilla rajat ovat korkeammalla.
"Ei ole vaan se on määritetty niin, että minkä painoisilla ihmisillä elintasosairauksien lisääntyminen alkaa yleistymään. "
No ei ole.
BMI:n kehitti Adolphe Quetelet, belgialainen matemaatikko ja tilastotieteilijä, 18301840-luvuilla. Hän oli kiinnostunut siitä, millainen on keskimääräinen mies. Quetelet keräsi aikansa eurooppalaisten miesten pituus- ja painotietoja (ei naisia, ei lapsia, ei eri etnisiä ryhmiä). Hän huomasi, että paino kasvaa suunnilleen suhteessa pituuden neliöön. Poikkeamat keskiarvosta eivät hänen ajattelussaan olleet automaattisesti huonoja tai sairaita.
"Jotenkin vaikea kuvitella, että olit anorektikko, jos et osaa edes laskea painoindeksiäsi. "
Mä taas uskon tuon helposti. Anorektikot saa tosi niukasti ravintoa, ei niiden keho ja aivot toimi silloin ihan täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän off topic mutta usein ihmiset luulee että joskus esim. 50-luvulla kaikki oli hirveän hoikkia ja pajunvitsamaisen kapeita. Näinhän ei todellakaan ollut. Normaalipainoisia, vankkatekoisia ihmisiä paljon ja pyyleviäkin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Katselkaa paljon vanhoja valokuvia eri-ikäisistä ihmisistä, niistä sen näkee.
Niin. Yleensä perustellaan, että ennen oli enemmän hoikkia kahdella tavalla. Eka on se, että muistellaan omaa lapsuuttaan ja ettei omalla luokalla ollut kuin ehkä yksi maksisimmaan lihava. Ei siis muisteta ollenkaan, että koulussa oli lihavia opettajia ja keittäjä ja siivooja ja että oma täti ja isä oli pulleita tai lihavia. Toinen tapa on tuo, että muistellaan lehdissä ja elokuvissa olleita malleja ja näyttelijöitä, jotka oli tietenkin aikansa ideaalin mukaan hoikkia. Ei taviksia ja pulleita silloin juurikaan kuvattu lehtiin tai ollut elokuvissakaan, paitsi ehkä sivurooleissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on, että tuo ennen oltiin hoikempia- hokema ei pidä paikkaansa. Ei ole vielä muististani kadonnut se, miltä ihmiset näyttivät esimerkiksi 70-luvulla. Silloinkin oli kaiken kokoisia ihmisiä.
Luokkakuvastakin näkee, että joukkoon mahtui myös melkoisen ylipainoisia.
Myös tuttavissa ja naapureissa oli ylipainoisia jonkun verran.Sillonkin varoiteltiin ylipainon vaaroista ja terveydenhoitaja antoi koulussa ohjeita hyvään ruokavalioon oppilaille, jotka olivat selkeästi ylipainoisia. Pieneen pyöreyteen ei puututtu, se oli ihan tavallista, eikä sitä pidetty oikein minään uhkana.
Ilmeisesti Itä-Suomesta puhut. Länsi- ja Etelä-Suomessa oltiin hoikkia ja koulussa ehkä yksi hieman tukeva, muttei läski. Vaatteet oli tyyliä makkarankuori, joten hoikkuus oli in.
Niin. Koulussa. Eli lapset oli hoikkia. Entäs aikuiset?
Vaa'at on rikki, sen tähden näyttävät liikaa kiloja.
Onhan lihavuus lisääntynyt aivan selvästi.
Ap:kin ehtii tuosta turvota.