Lue keskustelun säännöt.
Mitä yksinäisyys on? Joihinkin se on koodattu
04.06.2023 |
Miksi joku päätyy aina lopulta yksin? Miksi toisilla sosiaalinen elämä on tasapainoista?
Vertaan itseäni ja serkkuani. Lapsena oli kavereita ala-asteajan vielä minullakin. Sitten yläasteella alkoi vanhemmillani isot ongelmat (alkoholismi, masennus). Kun kaverit aloittivat viinakokeilut ja bileet, jäin kotiin yksin. En osannut enää olla muiden kanssa ilmeisesti. Olin liian vakava jne.
Räpiköin läpi nuoruuden yksin. Lukion. Yliopisto-opinnot. Olin ns. vähäosainen. Yliopistolla jäin ulkopuolelle.
Siinä kun muilla oli kaveriporukat, ystävyys, bileet, juhlat niin itsellä oli tv-sarjat ja yksin kävely. Kokeilin joskus mennä bileisiin mukaan. Kukaan ei puhunut minulle juuri mitään. Olin kuin puoliksi olemassa vaan. Kala kuivalla maalla.
No serkkuni oli ainoa lapsi. Vanhempien silmäterä. Häntä vietiin eri harrastuksiin. Oli talliystävät, tanssiystävät jne. Lisäksi naapuruston parhaat ystävät. Läpi koulujen ja opintojen ja hän oli aina toivottua seuraa. Jos hän aloitti opiskeluaikana vaikka joogan, kohta hänellä oli joogaystävät ja heidän kanssa viikonloppumatkat mökille meditoimaan ja joogaamaan.
Serkku meni naimisiin ja sai lapsia. Itse tapailin, mutta en vaan löytänyt. Kai olin ollut liikaa yksin.
En voi syyttää perhettäkään: veljellani oli kavereita vielä nuorenakin, vaikka kotona oli hankalaa. Hän meni töihin, löysi vaimon, sai lapsia.
Että miksi joihinkin on koodattu yksinäisyys. Tai itsekö sen koodaa itseensä? Tunnen olevani joku köynnös, joka ojentelee joka suuntaan, mutta missään ei ole mitään.
Ja näin lapseton yksinäinen nainen on se hätävara monelle. Kukaan ei voi suunnitella kanssani mitään kesämenoja vaan "katsotaan". Sitten jos joku muu suunnitelma peruuntuu, niin saan soiton "sinähän varmaan ehdit lähteä tänään klo 18 kanssani teatteriin? Voit ostaa x:n lipun, kun se sairastui. Siinäpä on sinullekin vaihtelua!"
Olen kokeillut deitit, harrastukset jne. Minulle tutuimpia on Frendit ja muut tv-sarjat, siinä missä muille omat ystävät.
Työelämässä ei ongelmia. En usko, että olen kirjolla. Ulkonäkö: ei mitään poikkeavaa. Osaan puhua ja osaan olla hiljaa. Kuunnella. Jotenkin päädyn kyllä aina kuuntelijaksi, kun joku muu on valokeilassa ja itse vain sivuroolissa aina.
Jotain minusta puuttuu kai, mutta en tiedä mitä. Lapsena olin tykätty kaveri. Lojaali ja paljon mielikuvitusta. Se ei riittänyt myöhemmin enää
Kommentit (94)
Kiinnitän huomiota pariin juttuun. Puhut ettei nuorena kukaan puhunut sinulle. Nyt puhut että sinua pyydetään viime hetkellä paikkoihin. Olet sivuroolissa.
Mitä sinä teet? Mitä tuot ystävyyteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koodattu? oonkin aina ihmetellyt miä tuo viivakoodi mun käsivarressa on.
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Ei kukaan yhtäkkiä tule seisomaan eteen vaan lipuu pikkuhiljaa. Joskus oon miettinyt, että oonkohan mä näkymätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Ei kukaan yhtäkkiä tule seisomaan eteen vaan lipuu pikkuhiljaa. Joskus oon miettinyt, että oonkohan mä näkymätön.
Luultavasti mutta sen voi korjata. Älä siirry. Sano että seisot mun edessä. Asemoidu uudelleen niin ettei kukaan seiso sun edessä. En oo koskaan joutunut miettimään tämmöistä. Miten tää ei tuu luonnostaan?
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitän huomiota pariin juttuun. Puhut ettei nuorena kukaan puhunut sinulle. Nyt puhut että sinua pyydetään viime hetkellä paikkoihin. Olet sivuroolissa.
Mitä sinä teet? Mitä tuot ystävyyteen?
Mitäkö teen? Kuten sanoin yritän löytää ilman vastakaikua. Jos pyydän johonkin, niin saan vatsauksen "katsotaan". Käytännössähön se on "ehkä, todennäköisesti ei".
Minä kyllä olen lähtenyt ties minne ja viimetingassa. Kuitenkin tunnistan myös hyväksikäytön ja siihen en lähde mukaan. Esim. olen tahtonut leffaan kaveria ja lastaan useasti. Kahville. Shoppailureissulle. Ei ehditä. Sitten on lapsen yo-juhlat ja saan tilinumeron. Ei kiitos.
Niin. Nuorena kun menin bileisiin ja yritin kysellä ja olla mukana, niin se tapahtui ilman vastakaikua.
En ole täydellinen, mutta olen yrittänyt olla kaveri jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitän huomiota pariin juttuun. Puhut ettei nuorena kukaan puhunut sinulle. Nyt puhut että sinua pyydetään viime hetkellä paikkoihin. Olet sivuroolissa.
Mitä sinä teet? Mitä tuot ystävyyteen?
Mitäkö teen? Kuten sanoin yritän löytää ilman vastakaikua. Jos pyydän johonkin, niin saan vatsauksen "katsotaan". Käytännössähön se on "ehkä, todennäköisesti ei".
Minä kyllä olen lähtenyt ties minne ja viimetingassa. Kuitenkin tunnistan myös hyväksikäytön ja siihen en lähde mukaan. Esim. olen tahtonut leffaan kaveria ja lastaan useasti. Kahville. Shoppailureissulle. Ei ehditä. Sitten on lapsen yo-juhlat ja saan tilinumeron. Ei kiitos.
Niin. Nuorena kun menin bileisiin ja yritin kysellä ja olla mukana, niin se tapahtui ilman vastakaikua.
En ole täydellinen, mutta olen yrittänyt olla kaveri jne.
Onks sulla hauskat tai kiinnostavat jutut? Hyviä tarinoita? Kiinnostavia näkökulmia? Vai oletko myötäilevä, hajuton ja mauton? Tuo sivurooli kuulostaa siltä. Laitatko itseäsi likoon mitenkään?
Sitä mä tarkoitan, en sitä että vain pyydät johonkin. Se on vasta osa koko hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Ei kukaan yhtäkkiä tule seisomaan eteen vaan lipuu pikkuhiljaa. Joskus oon miettinyt, että oonkohan mä näkymätön.
Luultavasti mutta sen voi korjata. Älä siirry. Sano että seisot mun edessä. Asemoidu uudelleen niin ettei kukaan seiso sun edessä. En oo koskaan joutunut miettimään tämmöistä. Miten tää ei tuu luonnostaan?
En mä siirry, vaan ne muut siirtyvät eri asemiin. Kukaan ei varsinaisesti tule siihen kohtaan missä minä olen.
Et ole joutunut miettimään, kun olet itse se kiilaaja, joka ei välitä tipan vertaa siitä onko muille tilaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitän huomiota pariin juttuun. Puhut ettei nuorena kukaan puhunut sinulle. Nyt puhut että sinua pyydetään viime hetkellä paikkoihin. Olet sivuroolissa.
Mitä sinä teet? Mitä tuot ystävyyteen?
Mitäkö teen? Kuten sanoin yritän löytää ilman vastakaikua. Jos pyydän johonkin, niin saan vatsauksen "katsotaan". Käytännössähön se on "ehkä, todennäköisesti ei".
Minä kyllä olen lähtenyt ties minne ja viimetingassa. Kuitenkin tunnistan myös hyväksikäytön ja siihen en lähde mukaan. Esim. olen tahtonut leffaan kaveria ja lastaan useasti. Kahville. Shoppailureissulle. Ei ehditä. Sitten on lapsen yo-juhlat ja saan tilinumeron. Ei kiitos.
Niin. Nuorena kun menin bileisiin ja yritin kysellä ja olla mukana, niin se tapahtui ilman vastakaikua.
En ole täydellinen, mutta olen yrittänyt olla kaveri jne.
Onks sulla hauskat tai kiinnostavat jutut? Hyviä tarinoita? Kiinnostavia näkökulmia? Vai oletko myötäilevä, hajuton ja mauton? Tuo sivurooli kuulostaa siltä. Laitatko itseäsi likoon mitenkään?
Sitä mä tarkoitan, en sitä että vain pyydät johonkin. Se on vasta osa koko hommaa.
No en valmistele mitään hauskoja juttuja kerrottavaksi. Kerron kyllä kuulumisiani, mutta mikäli ei ole vastakaikua, niin en jatka höpöttämistä yksin. Enkä sanoisi olevani myötäilijä. Minulla on mielipiteeni ja näkemykseni. En ketään viihdyyttääkseni kuitenkaan luo draamaa. En ole shownumero, jota yritän myydä. Ihan tavallista vasyavuoroista keskustelua tarjoan. Osaan nauraa ja itsellenk myös.
En tiedä huomasitko ap, mutta minä tein tänne "Ikuinen ulkopuolisuuden tunne" -aloituksen, joka liippaa läheltä tätä aihetta.
Näitä lukiessa ja omia juttuja miettiessä tulee varmuus siitä, että sekä yksinäisyydessä että ulkopuolisuudessa on kyse jostain traumasta. On ollut lapsena tai nuorena tavalla tai toisella laiminlyöty, kaltoinkohdeltu tai ehkä kiusattu. Ei ole kokenut saavansa hyväksyntää eli on ollut joka paikassa näkymätön tai sivuroolissa. Tuo rooli on sitten jäänyt päälle. Arka , hiljainen luonne pahentaa tilannetta ja johtaa kierteeseen, jossa yksinäisyyttä kokeva vetäytyy entisestään. Itselläni on ainakin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Ei kukaan yhtäkkiä tule seisomaan eteen vaan lipuu pikkuhiljaa. Joskus oon miettinyt, että oonkohan mä näkymätön.
Luultavasti mutta sen voi korjata. Älä siirry. Sano että seisot mun edessä. Asemoidu uudelleen niin ettei kukaan seiso sun edessä. En oo koskaan joutunut miettimään tämmöistä. Miten tää ei tuu luonnostaan?
En mä siirry, vaan ne muut siirtyvät eri asemiin. Kukaan ei varsinaisesti tule siihen kohtaan missä minä olen.
Et ole joutunut miettimään, kun olet itse se kiilaaja, joka ei välitä tipan vertaa siitä onko muille tilaa?
Ok vau en käsitä miks sulla ei oo kavereita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitän huomiota pariin juttuun. Puhut ettei nuorena kukaan puhunut sinulle. Nyt puhut että sinua pyydetään viime hetkellä paikkoihin. Olet sivuroolissa.
Mitä sinä teet? Mitä tuot ystävyyteen?
Mitäkö teen? Kuten sanoin yritän löytää ilman vastakaikua. Jos pyydän johonkin, niin saan vatsauksen "katsotaan". Käytännössähön se on "ehkä, todennäköisesti ei".
Minä kyllä olen lähtenyt ties minne ja viimetingassa. Kuitenkin tunnistan myös hyväksikäytön ja siihen en lähde mukaan. Esim. olen tahtonut leffaan kaveria ja lastaan useasti. Kahville. Shoppailureissulle. Ei ehditä. Sitten on lapsen yo-juhlat ja saan tilinumeron. Ei kiitos.
Niin. Nuorena kun menin bileisiin ja yritin kysellä ja olla mukana, niin se tapahtui ilman vastakaikua.
En ole täydellinen, mutta olen yrittänyt olla kaveri jne.
Onks sulla hauskat tai kiinnostavat jutut? Hyviä tarinoita? Kiinnostavia näkökulmia? Vai oletko myötäilevä, hajuton ja mauton? Tuo sivurooli kuulostaa siltä. Laitatko itseäsi likoon mitenkään?
Sitä mä tarkoitan, en sitä että vain pyydät johonkin. Se on vasta osa koko hommaa.
No en valmistele mitään hauskoja juttuja kerrottavaksi. Kerron kyllä kuulumisiani, mutta mikäli ei ole vastakaikua, niin en jatka höpöttämistä yksin. Enkä sanoisi olevani myötäilijä. Minulla on mielipiteeni ja näkemykseni. En ketään viihdyyttääkseni kuitenkaan luo draamaa. En ole shownumero, jota yritän myydä. Ihan tavallista vasyavuoroista keskustelua tarjoan. Osaan nauraa ja itsellenk myös.
Ahaa nyt alkaa valjeta miksi teistä ei tykätä. Kannattaako urputtaa vastaan jos joku yrittää auttaa? Sä tässä kärsit, en mä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin nuorempana sosiaalinen,minulla oli melko paljon kavereita, kävin baareissa yms festareilla. Nykyisin olen yksinäinen, muutos tapahtui jossain 25-30 ikävuoteni aikana ja olen nyt 32 vuotias mieshenkilö.
Väitän että iän myötä ihmisistä tulee aikalailla yksinäisiä koska ei sitä enää iän myötä monet jaksa ravata baareissa,festareilla yms vaan mieluummin sitä on yksin kotona.
Mitä te muut yli 30 vuotiaat ihmiset teette esimerkiksi viikonloppuisin ja jutteletteko muille ihmisille viikonloppuisin edes?
Itse ole viikonloput aikalailla yksin aina enkä edes puhu muille ihmisille viikonloppuisin mutta viikolla töissä taas saan sitä sosiaalista kanssakäymistä.
Onko sinulla, ap, yhään sen tasoisesti syvällistä pidempiaikaista ihmissuhdetta, että voisit luottamuksellisesti puhua juuri näistä asioista, joista teit näin hienon aloituksen? Ainakin veljesi periaatteessa on ihminen, jolla on ollut sinusta tuntuma aina. Miten muut kokevat sinut? Miksi deittailu ja harrastukset päättyvät?
Tuo vertauksesi itsestäsi kurottavana köynnöksenä on tärkeä. Eikö siihen tartuta vai etkö itse näe, jaksa, uskalla pitää kiinni toisen köynnöksestä?
Et kerro ikääsi, mutta et ihan nuori enää liene. Se että lapsiperheet eivät osaa olla ystäviä lapsettomien sinkkujen kanssa, on ihan tavallista. Kannattaa hakea kontaktia ihmisiin, joilla on muunlaiset prioriteetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Ei kukaan yhtäkkiä tule seisomaan eteen vaan lipuu pikkuhiljaa. Joskus oon miettinyt, että oonkohan mä näkymätön.
Luultavasti mutta sen voi korjata. Älä siirry. Sano että seisot mun edessä. Asemoidu uudelleen niin ettei kukaan seiso sun edessä. En oo koskaan joutunut miettimään tämmöistä. Miten tää ei tuu luonnostaan?
En mä siirry, vaan ne muut siirtyvät eri asemiin. Kukaan ei varsinaisesti tule siihen kohtaan missä minä olen.
Et ole joutunut miettimään, kun olet itse se kiilaaja, joka ei välitä tipan vertaa siitä onko muille tilaa?
Ok vau en käsitä miks sulla ei oo kavereita
Nyt meni jollain tunteisiin :D
No jos sä haukut toista ihmistä niin he reagoivat. Et sä oo nyt oikein kovinkaan hieno tyyppi tässä. Oot yksin ja yksi selitys on tosi kehnot taidot ottaa vastaan apua jota ihan itse pyysit.
Oikeesti yritin vain auttaa mutta purit ruokkivaa kättä.
Aloittajalla puuttuu ainakin liekki elämisestä. Varmaan lapsuuden kokemuksilla on vaikutuksensa.
Itsekin olen jokseenkin yksinäinen, mutta kaikenlaista seuraa riittäisi ja elämä on jo tavallaan pelattu läpi alta nelikymppisenä. Tietenkin jos oikein sielunsisar löytyisi niin perheen voisi perustaa, mutta mitään hevonpärseen änkyröintiä ei jaksa kyllä katsella ja sitä myöden vetää hyvää elämää vessanpöntöstä alas.
Mitä jos on introvertti eli nauttii yksinäisyydestä?
Miksi yksinäisyys nähdään aina negatiivisina asiana muiden silmissä?
Itse olen yksinäinen koska haluan olla mahdollisimman vähän tekemisissä muiden ihmisten kanssa koska ihmiset on tyhmiä.
Viimeksi perjantaina klo 16 juttelim muille ihmisille kun sanoin kaupan kassalla etten tarvitse kuittia.
minulla johtuu ainakin jännittämisestä, ja huonoista sosiaalisista taidoista ja ihmiset huomaa tämän eivätkä halua olla seurassani. Onneksi tapasin kutienkin kumppanin netin välityksellä joka rakastaa minua tälläisenä kuin olen
Joo sama täällä. Lapsuus luonnevikaisen vanhemman rääkkäämänä suurin syy siihen että tipuin pois porukoista ja sanoin lukio, yliopisto, nuoruus, aikuisuus ilman ystäviä.
Mutta! Minä tein tästä supervoiman jonka ansiosta olen uralla edennyt todella pitkälle ja ylintä johtoa nyt. Sen ajan mitä muut käyttää ystäviin ja tyttöjen iltoihin, minä tutkin, opiskelen ja kerään tietoa. Olen tämän ansiosta monessa edelläkävijä ja huippuosaaja ja jotenkin sitten oppinut hyödyntämään tätä niin, että asia ei edes harmita.
No joo joskus harmittaa kyllä kun syön ravintolassa - tietenkin yksin - ja vieressä äänekäs iloinen naisporukka. Silloin aina vähän salaa vakoilen niitä ja mietin millaista olisi jos itselläkin olisi ystäviä.
Mutta sitten taas pyyhkäisen ajatuksen pois enkä surkuttele. Mulla on ihan kivaa ja kiinnostavaa itseksenikin!