IL: 15-vuotiaan puukottajan perheen taustalta paljastuu uskomattoman surullinen tarina

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitäisi laki säätää sellaiseksi, että tuollaiset suvut voitaisiin viranomaisten toimesta lopettaa. Valitettavasti laki ei anna myöten, joten ne itse ja siinä sivussa yhteiskunta kärsii niistä.

Ja raitis perhe vai koko suku saunan taa jos raittiin suvun yksi lapsista menehtyy päihteisiin?

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa tarinassa taaskaan ole muita syyllisiä kuin ne kaikki muut, jotka nyt vaan eivät auta, kun nainen tekee toistuvasti vääriä valintoja ja julistaa, että minulla on oikeus.

Selkeä esimerkki siitä, että huostaanotettuja lapsia ei koskaan pidä palauttaa biologisille vanhemmilleen eikä lasten pidä antaa olla missään yhteydessä biologiseen perheeseensä. Nuo palauttamiset "normaaliin ydinperheeseen" ei onnistu, koska valinnassa "lapset vai huumeet" ei koskaan valita lapsia.

Ei lapsia aina huostaanoteta siksi, että vanhemmat käyttävät huumeita. Syy voi olla vaikka se, että lapsi itse käyttää huumeita.

Vierailija kirjoitti:

On paljon esim lapsena hyväksikäytettyjä jotka eivät kosta kokemaansa vääryyttä muille. Mikään ei oikeuta väkivaltaan.

Eikä sinun näkökulmasi oikeuta hyväksikäytön jatkamista ja sitä, että asioita ei pitäisi korjata.

Tarvitaan vähän älykkyyttä. Minusta ei tullut alkoholistia, vaikka olinkin päihdeperheestä. Olin ainoa lapsi ja jouduin selviämään elämästä oikeastaan yksin. Nyt olen työssä käyvä ihminen, minulla on kolme lasta, jotka menestyvät koulussa. Mies jonka kanssa avioliitossa 20 vuotta, myös mieheni äiti oli alkoholisti. Mies on työssä myös, ei ole alkoholisti.

Ainut, mikä minulla lapsuudesta on jäänyt, oli paniikki, kun saimme mitättömästä asiasta lasun. Olin aivan hädissäni, että nyt lapset viedään, sillä elin itse siinä pelossa koko lapsuuteni, että jonain päivänä minut huostaanotetaan. Lasu ei kumminkaan johtanut toimenpiteisiin ja huomasin, että oikeastaan ne lastensuojeluihmiset olivat aika mukavia ja pystyin heille olemaan avoin.

Päätin noin 15 vuotiaana, ettei minusta koskaan tule absolutistia, eikä minusta koskaan tule alkoholistia. Lasten nähden voi ottaa asiallisesti alkoholia, niin ettei humallu. Näin on vieläkin. Ja onneksi myös mieheni on sellainen, mutta en tiedä olisiko ilman minua.

Mutta näillä oli huumeet, meillä pelkkä rankka alkoholismi.

Ei kaikki päihdeongelmaiset ole saaneet mallia sieltä perheestä. Vastaavasti kaikista päihdeongelmaisten lapsista ei tule päihdeongelmaisia.

Siskoni kuoli yliannostukseen melko nuorena. Olemme molemmat kasvaneet tavallisessa, keskituloisessa työssäkäyvien vanhempien perheessä, missä vanhempien päihteidenkäyttö rajoittui satunnaisiin viineihin ja kaljoihin.

Sisko alkoi käyttää huumeita suunnilleen täysikäisenä. Hänellä oli silloin kaveripiirejä, missä päihteidenkäyttöä ihannoitiin ja pidettiin "hienona". Sisko oli luonteeltaan aika sinisilmäinen, naiivi, helposti mukaan menevä, halusi kokeilla, eikä aina niin ajatellut seurauksia. Hänelle oli myös tärkeää saada kaverien hyväksyntä. Aika pian hän oli jo riippuvainen ja huumeidenkäyttö alkoi myös näkyä. Välillä Sisko skarppasi, yritti elää normaalia elämää ja perusti perheen. Silti käyttö alkoi uudestaan ja uudestaan, vaikka lapset oli hänelle selkeä motivaatio päästä eroon huumeista. Eräs kerta oli kuitenkin se viimeinen.

Toisaalta, siskon lapset on nyt saaneet normaalin, päihteettömän lapsuuden. Se ei olisi ollut ikinä mahdollista siskon kanssa.

En tajua tuota lisääntymisen vimmaa. Olen itsekin pyörinyt päihdepiireissä, ja pillerit+kondomi oli ehdottomasti käytössä.

Olen syntynyt metadoniriippuvaisena ja ollut vastasyntyneenä suunnilleen viikon sen vuoksi vieroituksessa. Vanhempani lopetti päihteidenkäytön kun olin 4v. Tosin vain siksi että kuoli.

En ole itse ikinä käyttänyt mitään alkoholia vahvempaa, sitäkin vaan maltillisesti ja hyvin vähän. En ole tupakoinutkaan. Olen myös kofeiinille yliherkkä. En ole juonut kahvia, paitsi silloin kun ajattelin alkaa juomaan kahvia. Sain kahvikupillisen jälkeen oireita, sydämen syke nousi korkeaksi, olin kylmänhikinen, minua oksetti ja oli muutenkin huono olo. Siitä päättelin, ettei kofeiinikaan sovi minulle.

Muuten olen elänyt ihan normaalia elämää.

Osaan kyllä hahmottaa tämän syöksykierteen, miten se askel askeleelta vie yhä syvempiin vesiin, tehden ylösnousun joka kerta astetta vaikeammaksi.

Artikkelin äiti on elänyt huumepiireissä lapsuutensa, sairastunut mt ongelmiin varhaisteini-iällä ja päätynyt huostaanottoon teininä, joten on melko luonnollista että kierre jatkuu hänen kohdallaan.

Huomioni kiinnitti, että äiti kuitenkin pääsi moneen otteeseen eroon huumeista, mikä sinällään on todella kunnioitettava saavutus. Tilalle kuitenkin astuivat aina ne mielenterveysongelmat joita ei ilmeisesti koskaan ole onnistuttu hoitamaan tasapainoon. Ehkä ne myös osaltaan alunperin ajoivatkin huumeidenkäyttöön? Voi myös kuvitella sen syyllisyyden taakan, kun päänsä saa selväksi ja joutuu kohtaamaan ne seuraukset, mitä oma riippuvuus on aiheuttanut omille lapsille ja omalle elämälle, se on varmasti aivan sietämättömän tuskallinen mielentila ja liekö sellaistakaan edes mahdollista kokea ilman syviä vaikutuksia omaan mielenterveyteen.

Valitettavasti sosiaalinen viiteryhmämme useimmiten määrittelee myös pariutumisemme. Jos liikut huumepiireissä, todennäköisesti myös pariudut siellä liikkuvan kanssa, koska useimmille muillehan olet pelkkä turhake. Kukapa ei silti kaipaisi sitä toista ihmistä lähelleen ja rakkautta osakseen. Harmillisesti vain kun kaksi aktiivisesti päihdeongelmaista tai tuoreen vakavan päihdehistorian omaavaa päätyy yhteen, riskitkin siinä samalla tuplaantuvat, sillä jos toinen sortuu, on toisenkin sortuminen heti monta askelta lähempänä.

Äiti on tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta paljon hän on myös saanut kärsiä, luultavasti paljon enemmän kuin suurin osa tämän palstan kirjoittajista. Kun elämä lähtee heti lapsuudesta väärille urille, sitä alaspäin vievää spiraalia on äärimmäisen vaikeaa katkaista.

Tuskin sitä osaa edes aavistaa ihminen, joka ei ole elänyt vastaavanlaisissa oloissa ja kokenut vastaavanlaisia haasteita. Vasta jos on itse ponnistanut samoista lähtökohdista ja kokemuksista parempaan lopputulemaan on oikeutettu toista opastamaan, ei tosin silloinkaan tuomitsemaan, sillä olosuhteiden ja kokemusten lisäksi lopputulemaan vaikuttaa jokaisen henkilökohtaiset, persoonalliset kyvyt ja ominaisuudet. Joku on luontaisesti vahvempi, toinen herkempi.

Kumpi lopulta on parempi ihminen?

Virheitä tehnyt ja niitä syvästi katuva ihminen vai pintapuolisen täydellinen mutta muita halveksiva ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa tarinassa taaskaan ole muita syyllisiä kuin ne kaikki muut, jotka nyt vaan eivät auta, kun nainen tekee toistuvasti vääriä valintoja ja julistaa, että minulla on oikeus.

Selkeä esimerkki siitä, että huostaanotettuja lapsia ei koskaan pidä palauttaa biologisille vanhemmilleen eikä lasten pidä antaa olla missään yhteydessä biologiseen perheeseensä. Nuo palauttamiset "normaaliin ydinperheeseen" ei onnistu, koska valinnassa "lapset vai huumeet" ei koskaan valita lapsia.

1. Pian Sanni tutustui itseään viisi vuotta vanhempaan mieheen, joka käytti huumeita.

Sitten erosi tosta miehestä.

2. Tapasin miehen, jonka kanssa muodostui todella vaikea läheisriippuvuussuhde, johon kuului sairaalloista mustasukkaisuutta.

3. Sanni alkoi pelaamaan, mistä seurasi taloudellisia huolia. Mies ratkaisi asian palaamalla huumekuvioihin.

Omista valinnoista syyttelee sitten muita. Olis luullut, että toi eka mies olis herättänyt hänet. Sittten lapsia syntyy kaaoksen keskelle missä ei ole mitään järkeä. Tollasia ihmisiä en jaksa yhtään ja kierrrän ne kaukaa. Jos ekasta mokasta ei opi, niin sillon on turha vinkua.

Vierailija kirjoitti:

Puukottaminen on ap:n mielestä hymiön paikka...?

Ap:n mielestä lyödyn lyöminenkin on Ok. Hyväosaisten on niin hyvä olla hyviä ja potkaista maassa makaavaa ohimennessään.

Vierailija kirjoitti:

Osaan kyllä hahmottaa tämän syöksykierteen, miten se askel askeleelta vie yhä syvempiin vesiin, tehden ylösnousun joka kerta astetta vaikeammaksi.

Artikkelin äiti on elänyt huumepiireissä lapsuutensa, sairastunut mt ongelmiin varhaisteini-iällä ja päätynyt huostaanottoon teininä, joten on melko luonnollista että kierre jatkuu hänen kohdallaan.

Huomioni kiinnitti, että äiti kuitenkin pääsi moneen otteeseen eroon huumeista, mikä sinällään on todella kunnioitettava saavutus. Tilalle kuitenkin astuivat aina ne mielenterveysongelmat joita ei ilmeisesti koskaan ole onnistuttu hoitamaan tasapainoon. Ehkä ne myös osaltaan alunperin ajoivatkin huumeidenkäyttöön? Voi myös kuvitella sen syyllisyyden taakan, kun päänsä saa selväksi ja joutuu kohtaamaan ne seuraukset, mitä oma riippuvuus on aiheuttanut omille lapsille ja omalle elämälle, se on varmasti aivan sietämättömän tuskallinen mielentila ja liekö sellaistakaan edes mahdollista kokea ilman syviä vaikutuksia omaan mielenterveyteen.

Valitettavasti sosiaalinen viiteryhmämme useimmiten määrittelee myös pariutumisemme. Jos liikut huumepiireissä, todennäköisesti myös pariudut siellä liikkuvan kanssa, koska useimmille muillehan olet pelkkä turhake. Kukapa ei silti kaipaisi sitä toista ihmistä lähelleen ja rakkautta osakseen. Harmillisesti vain kun kaksi aktiivisesti päihdeongelmaista tai tuoreen vakavan päihdehistorian omaavaa päätyy yhteen, riskitkin siinä samalla tuplaantuvat, sillä jos toinen sortuu, on toisenkin sortuminen heti monta askelta lähempänä.

Äiti on tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta paljon hän on myös saanut kärsiä, luultavasti paljon enemmän kuin suurin osa tämän palstan kirjoittajista. Kun elämä lähtee heti lapsuudesta väärille urille, sitä alaspäin vievää spiraalia on äärimmäisen vaikeaa katkaista.

Tuskin sitä osaa edes aavistaa ihminen, joka ei ole elänyt vastaavanlaisissa oloissa ja kokenut vastaavanlaisia haasteita. Vasta jos on itse ponnistanut samoista lähtökohdista ja kokemuksista parempaan lopputulemaan on oikeutettu toista opastamaan, ei tosin silloinkaan tuomitsemaan, sillä olosuhteiden ja kokemusten lisäksi lopputulemaan vaikuttaa jokaisen henkilökohtaiset, persoonalliset kyvyt ja ominaisuudet. Joku on luontaisesti vahvempi, toinen herkempi.

Kumpi lopulta on parempi ihminen?

Virheitä tehnyt ja niitä syvästi katuva ihminen vai pintapuolisen täydellinen mutta muita halveksiva ihminen?

Puhut aivan kuin elämään ei voisi itse vaikuttaa juuri mitenkään. Syntymälähtökohtiinsa ei kukaan voi vaikuttaa, eikä varhaislapsuutensa, mutta ei kukaan voi myöskään keski-ikäisenä sanoa, että elämä nyt vaan meni näin.

Huostaanotetuilla on paremmat mahdollisuudet selviytyä päihteettömään elämään. Usein vaan lapsi on noin lojaali vanhemmalleen, että sen huostaanotetun lapsen silmässä vanhempi on jumala ja sossut saatanasta.

Eikä niitä lapsia niin vaan oteta päihdevanhemmiltakaan vastoin vanhempien tahtoa. Lastensuojelu ei ole mikään ihmeitä tekevä laitos, koska lastensuojelulla on vain tarkkaan määritelty toimivalta. On tilanteita, missä lastensuojelun toimintamahdollisuudet on rajalliset ja lastensuojelulla on kädet sidottuna, eikä esimerkiksi ole lainmukaisia perusteita jatkaa lapsen sijoitusta, jos lapsen vanhemmat on toimineet sen mukaan mikä mahdollistaa sijoituksen purkamisen, vaikka olisikin ilmeistä, että lapsi tulee takaisin sijoitettavaksi hyvin suurella todennäköisyydellä. Nämä onnikäviä tapauksia, missä vanhemman oikeudet menee lapsen oikeuksien edelle.

Miksi tuollaiset ihmiset, joilla ei ole elämä miltään osin hallinnassa, hankkivat lapsia? Ja vieläpä USEITA lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puukottaminen on ap:n mielestä hymiön paikka...?

Ap:n mielestä lyödyn lyöminenkin on Ok. Hyväosaisten on niin hyvä olla hyviä ja potkaista maassa makaavaa ohimennessään.

Millä logiikalla minä olen hyväosainen?

Silläkö, että en käytä itse päihteitä, toisin kuin biologiset vanhempani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa tarinassa taaskaan ole muita syyllisiä kuin ne kaikki muut, jotka nyt vaan eivät auta, kun nainen tekee toistuvasti vääriä valintoja ja julistaa, että minulla on oikeus.

Selkeä esimerkki siitä, että huostaanotettuja lapsia ei koskaan pidä palauttaa biologisille vanhemmilleen eikä lasten pidä antaa olla missään yhteydessä biologiseen perheeseensä. Nuo palauttamiset "normaaliin ydinperheeseen" ei onnistu, koska valinnassa "lapset vai huumeet" ei koskaan valita lapsia.

Ei lapsia aina huostaanoteta siksi, että vanhemmat käyttävät huumeita. Syy voi olla vaikka se, että lapsi itse käyttää huumeita.

Miksi hän palaisi kotiin pilaamaan muiden elämän? Huumeet on oma valinta, valinnasta kannetaan vastuu.

Vierailija kirjoitti:

No voi että.

Pikkusiskoni molemmat biologiset vanhemmat käyttivät huumeita ja pikkusisko jäikin orvoksi lapsena. Silti pikkusisko ei ole koskaan käyttänyt huumeita itse, tehnyt rikoksia, tai käyttänyt lapsuuttaan perusteluna toiminnalleen.

Tämä, ei saisi koskaan tuomita lasta vanhempien teoista.

T: alkoholistiperheen absolutistilapsi

Vierailija kirjoitti:

Näitä huumesukuja on paljon, ja lisää tulee koko ajan. Toivoisin huumevalistusta joka ei tähtää siihen että kerrotaan miten kivaa ja haitatonta on huumeiden käyttö, vaan näytettäisiin just nää tällaiset tarinat kaikessa raadollisuudessaan. Ja lapset pois ikuisiksi ajoiksi huumevanhemmilta. 

Lapset pois myös alkoholistivanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Osaan kyllä hahmottaa tämän syöksykierteen, miten se askel askeleelta vie yhä syvempiin vesiin, tehden ylösnousun joka kerta astetta vaikeammaksi.

Artikkelin äiti on elänyt huumepiireissä lapsuutensa, sairastunut mt ongelmiin varhaisteini-iällä ja päätynyt huostaanottoon teininä, joten on melko luonnollista että kierre jatkuu hänen kohdallaan.

Huomioni kiinnitti, että äiti kuitenkin pääsi moneen otteeseen eroon huumeista, mikä sinällään on todella kunnioitettava saavutus. Tilalle kuitenkin astuivat aina ne mielenterveysongelmat joita ei ilmeisesti koskaan ole onnistuttu hoitamaan tasapainoon. Ehkä ne myös osaltaan alunperin ajoivatkin huumeidenkäyttöön? Voi myös kuvitella sen syyllisyyden taakan, kun päänsä saa selväksi ja joutuu kohtaamaan ne seuraukset, mitä oma riippuvuus on aiheuttanut omille lapsille ja omalle elämälle, se on varmasti aivan sietämättömän tuskallinen mielentila ja liekö sellaistakaan edes mahdollista kokea ilman syviä vaikutuksia omaan mielenterveyteen.

Valitettavasti sosiaalinen viiteryhmämme useimmiten määrittelee myös pariutumisemme. Jos liikut huumepiireissä, todennäköisesti myös pariudut siellä liikkuvan kanssa, koska useimmille muillehan olet pelkkä turhake. Kukapa ei silti kaipaisi sitä toista ihmistä lähelleen ja rakkautta osakseen. Harmillisesti vain kun kaksi aktiivisesti päihdeongelmaista tai tuoreen vakavan päihdehistorian omaavaa päätyy yhteen, riskitkin siinä samalla tuplaantuvat, sillä jos toinen sortuu, on toisenkin sortuminen heti monta askelta lähempänä.

Äiti on tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta paljon hän on myös saanut kärsiä, luultavasti paljon enemmän kuin suurin osa tämän palstan kirjoittajista. Kun elämä lähtee heti lapsuudesta väärille urille, sitä alaspäin vievää spiraalia on äärimmäisen vaikeaa katkaista.

Tuskin sitä osaa edes aavistaa ihminen, joka ei ole elänyt vastaavanlaisissa oloissa ja kokenut vastaavanlaisia haasteita. Vasta jos on itse ponnistanut samoista lähtökohdista ja kokemuksista parempaan lopputulemaan on oikeutettu toista opastamaan, ei tosin silloinkaan tuomitsemaan, sillä olosuhteiden ja kokemusten lisäksi lopputulemaan vaikuttaa jokaisen henkilökohtaiset, persoonalliset kyvyt ja ominaisuudet. Joku on luontaisesti vahvempi, toinen herkempi.

Kumpi lopulta on parempi ihminen?

Virheitä tehnyt ja niitä syvästi katuva ihminen vai pintapuolisen täydellinen mutta muita halveksiva ihminen?

Kunpa ap ja kaltaisensa lukisivat kirjoituksesi. Lukisivat ajatuksen kanssa. Olen kasvanut turvallisessa perheessä ja ympäristössä, mutta ei tulisi mieleenkään tuollainen kylmyys sairaita ihmisiä kohtaan. Ei ole kysymys vain valinnoista, että sukupolvien ajan kestäneestä huono-osaisuudesta pääsee parempien ihmisten kirjoihin. Mielenterveys- ja huumeongelmista kärsivät myös ns. paremmat piirit, mutta hoidon ja avun saaminen on aivan heillä aivan toista luokkaa.

Vierailija kirjoitti:

No voi että.

Pikkusiskoni molemmat biologiset vanhemmat käyttivät huumeita ja pikkusisko jäikin orvoksi lapsena. Silti pikkusisko ei ole koskaan käyttänyt huumeita itse, tehnyt rikoksia, tai käyttänyt lapsuuttaan perusteluna toiminnalleen.

Pikkusiskosi on ilmeisesti jäänyt aika pienenä orvoksi ja se on hänet pelastanut. Jos hän olisi ollut 15v kun vanhemmat kuoli,  olisi hänkin luultavasti menetetty tapaus.

Tuossakin perheessä ne kolme nuorinta voivat elää normaalin elämän, koska toivon mukaan ovat päässeet  hyviin sijaisperheisiin eivätkä enää palaa lapsuuden perheeseen.

Ja tottakai osa  ei sorru huonoille teille, vaikka kasvuolohuhteet on olleet huonot, mutta kyllähän se riskiä nuoren kohalla lisää, että elämä ei mene hyvin, jos lapuus kuluu vanhempien päihehuuruissa ja epävarmuudessa.

Se on helppo huudella, kun oma lapsuus on ollut jotakuinkin normaali ja vanhemmat  edes jollain tasolla kunnollisia.

Hyvä on jos joku saa tuon kierteen omalta osaltaan poikki. 

Taas toisaalta huumeita voi alkaa käyttää ihan tavallisen perusperheen tavallinen , rauhallinen, kotonaviihtyvä lapsi jonka suunnilleen ainoa harrastus on netissäroikkuminen ja pelaaminen.  Molemmat vanhemmat keskituloisia ja työssäkäyviä, aina kaikkia lakeja noudattaneita, ilman luottotietohäiriömerkintöjä ja  rikosrekisteriä.  Viimeisen päälle tavallista perhe-elämää ja lapsella kotiintuloajat, jos joskus olisi ulkona iltaisin käynyt. Ei käynyt. Roikkui netissä ja tilasi aineet sieltä

Aloitin itse käytön, koska elämä oli minusta tylsää. Käyttö sai elämän tuntuvan paremmalta ja se myös toi elämään lisää ihmisiä. Toisaalta osa ihmisistä jäi taakse, mutta eipä sillä ollut väliä silloin. Olin myös täysin varma siitä että käytön haittoja liioitellaan ja että voin lopettaa koska haluan.

Isäni oli käyttänyt huumeita kun olin ollut lapsi. Hän kuoli kun olin ekaluokkalainen, ei tosin huumeisiin. Hän ei ollut kuitenkaan ollut elämässäni oikestaan koskaan sinä aikana mitä minä muistan. Myös isän veli oli käyttänyt suurimman osan elämästään. Nämä ei kuitenkaan olleet merkittäviä asioita, en oikeastaan edes ajatellut että silloin. En siis katso oman huumeidenkäyttöni olevan mikään automaattinen seuraus.

Olin huomaamaton käyttäjä, olin koko ajan opiskelemassa tai töissä, tai molemmissa. Käytön lopettamiselle ei ollut mitään yhtä syytä. Tapasin miehen, löysin hyviä harrastuksia, minulla oli paljon kavereita ja se käyttökin alkoi oikeastaan tuntua aika tylsältä. Lopettaminen oli tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta lisämotivaatiota siihen antoi haaveet tulevaisuudesta ja perheestä. Nyt en ole käyttänyt lähemmäs kymmeneen vuoteen.