Mistä johtuu nuorten kokema kasvava ahdistus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, mitä vielä ei ole kommenteissa mainittu:

-jo päiväkodissa alkava tavoitteiden asettaminen ja jatkuva itsearviointi.

Olen kahden alakoululaisen äiti enkä voi kuin ihmetellä tätä jatkuvaa arviointihumppaa. Lapsi juuri esitteli vuoden kuvataidetuntien työnsä ja ainakin kolmeen liittyi erillinen kirjallinen vihkokirjoitelma, jossa oli pitänyt pohtia, punnita ja arvioida oman työn etenemistä, lopputulosta suhteessa suunnitelmaan ja miten voisi seuraavalla kerralla parantaa. Siis kuvistyötä eli suomeksi PIIRRUSTUSTA/MAALAUSTA! Ja kyseessä 9-vuotias!

Isosisaruksella vastaavaa on vielä paljon enemmän. Osan osaa ottaa huumorilla, osan kanssa selvästi stressaantuu. Lapsi oppii myös arvioimaan itseään siten kuin opettaja toivoo ja keksimään sopivia kehittämiskohteita päästään. Esim. lapsi oppii varhain, että kehittämiskohteita -kohtaa ei saa ikinä jättää tyhjäksi (vaikka oikeasti ajattelisi niin), vaan siihen pitää puoliväkisin keksiä jotain pätevän oloista, mistä helposti tulee sitten sisäistetty totuus itselle (esim. että tunnilla pitäisi olla vieläkin aktiivisempi).

Miksei keskinkertainen ja riittävän hyvä enää riitä edes varhaiskasvatuksessa, saati sitten koulussa? Ei ihme että tulee suorituspaineita ja ahdistaa.

Ei herranjestas. Oikeestiko? Kehittämissuunnitelma? Tuon ikäisen ei pitäisi saada piirrustuksista muuta kuin kehuja.

Koko idea kuvataidetyön suunnittelusta ja lopputuloksen arvioinnista suhteessa suunnitelmaan kuulostaa etäiseltä tällaiselle asiaa harrastelevalle. Monesti taide tapahtuu parhaiten silleen, että sen vaan antaa tapahtua, yleensä jopa täysin tietämättä lopputuloksesta. Todella ikävää, että koulun kuvataiteestakin on tullut tuollaista tavoitteellista ja suunnitelmallista, johon on väkisin pitäny sotkea jo valmiiks kouluympäristössä kovalla käytöllä oleva analyyttinen aivopuolisko ja sen hyödyntäminen.

Koko aika vaan vaaditaan enemmän ihmisiltä ja toisilla tulee rajoja vastaan, että ei joko osaa tai jaksa.

Helpompi sitä voisi olla, jos olisi vankka varma elämänkuva rutiineineen. Ei kaikista ole moniosaajiksi.

Hmm. Ihminen on vissiin pari miljoonaa vuotta vanha laji, josta helposti suurin osa on eletty metsässä selviytyen. Kymmenen tuhatta vuotta ilmeisesti maatalous on ollut myös juttu, mutta tämä myös sellaista maanläheistä tekemistä. Teollistuminen ja sen jälkeinen yhteiskunta on todella uusi, eikä ihminen lajina ole tarkoitettu sopeutumaan tällaiseen ympäristöön, joka meillä nykypäivänä on. Esimerkiksi stressi on ollut kätevä työkalu ja pelastusmekanismi, mutta nykyään se tuottaa isosti harmia, kun sitä ei ole tällaisessa ympäristössä käyttämiseen "suunniteltu"

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ihminen on vissiin pari miljoonaa vuotta vanha laji, josta helposti suurin osa on eletty metsässä selviytyen. Kymmenen tuhatta vuotta ilmeisesti maatalous on ollut myös juttu, mutta tämä myös sellaista maanläheistä tekemistä. Teollistuminen ja sen jälkeinen yhteiskunta on todella uusi, eikä ihminen lajina ole tarkoitettu sopeutumaan tällaiseen ympäristöön, joka meillä nykypäivänä on. Esimerkiksi stressi on ollut kätevä työkalu ja pelastusmekanismi, mutta nykyään se tuottaa isosti harmia, kun sitä ei ole tällaisessa ympäristössä käyttämiseen "suunniteltu"

Apinat ovat laumaeläimiä, eivät yhdyskuntaeläimiä. Mutta järjetön ihmismäärä pakottaa muurahaismaiseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ihminen on vissiin pari miljoonaa vuotta vanha laji, josta helposti suurin osa on eletty metsässä selviytyen. Kymmenen tuhatta vuotta ilmeisesti maatalous on ollut myös juttu, mutta tämä myös sellaista maanläheistä tekemistä. Teollistuminen ja sen jälkeinen yhteiskunta on todella uusi, eikä ihminen lajina ole tarkoitettu sopeutumaan tällaiseen ympäristöön, joka meillä nykypäivänä on. Esimerkiksi stressi on ollut kätevä työkalu ja pelastusmekanismi, mutta nykyään se tuottaa isosti harmia, kun sitä ei ole tällaisessa ympäristössä käyttämiseen "suunniteltu"

Apinat ovat laumaeläimiä, eivät yhdyskuntaeläimiä. Mutta järjetön ihmismäärä pakottaa muurahaismaiseen elämään.

Kaupungit on ihmiseläintarhoja

Vierailija kirjoitti:

-Suorituskeskeinen elämä

- Sosiaalisen median luoma mielikuva täydellisestä elämästä jota ihmiset tavoittelevat ja lopulta ahdistuvat sen kovien arvojen vuoksi

Se on tämä sosiaalikulttuuri.  Mielestäni on järjetöntä kuitata nuorten ahdistus vain sanomalla miten pumpulissa on kasvettu tai miten ei kestetää mitään, ei osata mitään elämäntaitoja.   .. Pitäisiköhän sitten vanhempien ja muiden aikuisten tehdä asioille jotain?  

Kyse on suuremmasta kulttuurisesta mädätyksestä, jossa lopulta kaikilla on huono olla.

Se on sitä ihanaa markkinataloutta! Voikaa huonosti, niin ostatte enemmän. Tällä kaikella kakalla (insta, tinder jne) saadaan ihmiset tuntemaan huonommuutta. Sitten huonoa ja tyhjää oloa yritetään paikata ulkoisilla jutuilla (meikit, vaatteet, treenaus jne). Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä olen lähipiirini nuoria kuunnellut syy lienee siinä, että kaikki niin sanotusti normaalikin ylimääräinen sotkee asioita valtavasti.

Yksi sanoi esimerkiksi, että ei todellakaan ole varaa sairastua. Jos olet viikon poissa, korvaavia tehtäviä tulee yhteensä niin paljon, että on kuin olisi yksi kurssi lisää, ja poissaolot on täynnä koko kevääksi ja yhdestäkin lisäpoissaolosta seuraa tervetuloa ensi vuonna tai tee itsenäisesti huomattavasti työlläämmällä tavalla. Samalla opintolainaa kertyy 650 euroa kuussa, tukikuukaudet raksuttaa menemään ja epäilyttää myös, saako lopulta töitä ainakaan Suomesta vai pitääkö lähteä ulkomaille töihin.

Joo tämähän se onkin ollut ihan parasta. Ensin paukutat kiitettäviä arvosanoja, saat stipendejä yms ja valmistut maisteriksi. Etkä koskaan saa sitä ensimmäistäkään oman alan paikkaa. Kyllå siinä pohtii, että kannattiko. Vähemmästäkin ahdistuu, kun tässä työvoimapulan riivaamassa maassa ei työllisty. Että mikä vika mussa on? Yleisessä keskustelussa työttömät leimataan kouluttamattomiksi/työkyvyttömiksi luusereiksi. Nice.

Hyvä pointti tuo että ihmiset on lauma eläimiä ja nyt eletään pakotetusti muurahaiselämää johon ei ole vielä ole ollut evoluutiota.

Avotilakoulut, suuret hallit joissa satoja oppilaita, kauhea häly eikä mitään järjestystä

Taaperosta asti oltava itseohjautuva

Ei luotettavia aikuisia, opettajilla yms ei ole aikaa kohdata lapsia yksilöinä

Vanhemmat ovat uupuneet puolikuoliaiksi töissä ja kiireissä, ei kohtaa lapsiaan

Kasvatus ulkoistettu valtiolle jolla ei resursseja kasvattaa

Näistä johtuvat arvottomuuden tunteet ja hylkäämiskokemukset, juurettomuus yms.

Järjettömät vaatimukset

Tieto siitä, että tulevaisuus on syvältä - orjuutta 70 vuotta ja maailma syttyy tuleen

Jos valitset väärin, elämäsi on mennyttä

Jos sinulle sattuu jotain huonoa tuuria, elämäsi voi olla mennyttä

Kukaan ei kelpaa

Järjetön kilpailu ja vertailu jatkuvasti läsnä

Kiusaaminen ja väkivalta

Aikuisia ei kiinnosta

Leikkauksia, köyhyyttä, ei mahdollisuuksia

Hhhhhhmmmmmmmmmm.... Emmä vaan tiiä, kai se on se kännykkä.

Somepaineiden lisäksi nuorilta puuttuvat vanhemmat. Fyysisesti ovat kyllä olemassa, mutta henkisesti ovat kaveritasolla, eivät vanhempitasolla. Jo pikkulapsesta joudutaan selviytymään yksin, kun vanhemmat eivät toimi suunnannäyttäjinä ja tukijoina.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vain yhtä syytä. Pitäisi korjata yhteiskunnasta päiväkoti-, koulu- ja työpaikkakiusaaminen pois. Kiusaaminen jo muodostuu useammasta asiasta, jotka korjaamalla päästäisiin jo pitkälle.

Koulukiusaamiseen puututaan nykyisin varhain ja se onkin vähentynyt minimiin. Miten selität sen että ahdistuneisuus kasvaa siitä huolimatta?

100 asiantuntijaa, konsulttia ja toimittajaa jankuttaa jatkuvasti ympärillä että sulla on vaan paha olo & joku kirjainyhdistelmä.  Kyllähän siinä alkaa ihminen itsekin siihen hiljalleen uskoa että näinhän se on.

Olen havahtunut viime vuosina siihen, kuinka negatiivisia ihmiset ovat ja kaikki yhteisöllisyys puuttuu.

Vanhempani ovat aina olleet ahdistuneita töistään, mutta paiskivat niitä silti kuin hullut. Ovat syntyneet 60-luvulla. Käytännössä aina vihaisia ja väsyneitä. Ovat myöntäneet pitävänsä minua epäonnistuneena, kun olen mielestään köyhä.

Yliopistolla kaikki puhuvat vain rahattomuudesta ja siitä miten vaikeaa on. Kurssikaverit vaihtuivat joka kurssin jälkeen, kehenkään ei ehdi tutustua. Proffia ei kiinnosta, sanovat töistä että etsi tiedot itse, en minä tiedä, palauta vaikka joskus kesän aikana.

Menin töihin lähimpään isoon kauppaan, ihan järkyttävä kokemus. Päällikkö kiroili jatkuvasti ja valitti jotain kipujaan. Kaksi nuorta kassatyöntekijää lopetti ahdistuksen takia juuri kun olin tutustunut heihin. Minulle soiteltiin perään voinko tehdä ylimääräisiä töitä joka ikinen päivä, jopa niihin vuoroihin joihin olin jo sanonut, etten mitenkään pääse. Minulle valehdeltiin työtuntien määrästä ja luvattiin antaa vapaaksi päivä, jolloin piti mennä katsomaan sairasta mummoani, muttei sitten annettukaan. Kun menin selvittämään asiaa, minulle ei edes avattu ovea vaan huikattiin ovenraosta että katsotaan nyt laitetaanko se vapaaksi. Eikä koskaan laitettu.

Tajusin noin vuosi sitten olevani yksinäinen, ja otin yhteyttä muutamaan ystävääni. Kaikki olivat masentuneita ja jotenkin järkyttyneitä elämästä. Ihania ihmisiä, mutta todella rankkaa kuunnella jokaiselta erikseen, kuinka vaikeaa ja ahdistavaa on. Mitään hyvää ei ollut kenellekään tapahtunut. Autan parhaani mukaan. Kukaan ei ota minuun päin yhteyttä, minä olen aina se joka soittaa.

Ja pari päivää sitten olin koiran kanssa puistossa. Joku tuntematon keski-ikäinen mies ajoi pyörällä ohi ja huusi vihaisesti ja jotenkin ivallisesti että koiran kakat pitää kerätä. Minulla oli kakkapussi kädessä ihan näkyvillä. Olin vaan tästäkin jotenkin hämmentynyt, että miksi joku kauniina päivänä puistossa huutaa tuntemattomalle ihmiselle tosi myrkyllisellä äänellä kakasta, kun tällä on selvästi pussi kädessään.

Uskon että elämä ei olisi nuorille yhtään niin ahdistavaa, jos vanhemmat, ystävät, työnantajat ja tuntemattomat puhuisivat asiallisesti tai jopa ystävällisesti. Että todettaisiin yhdessä, joo, elämä on aikamoista, mutta hei, me selvitään kyllä. Että otetaanko vaikka jätskit, katsotaan purjelaivoja ja puhutaan jostain kivasta - siitä miten paljon hyvää maailmassa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vain yhtä syytä. Pitäisi korjata yhteiskunnasta päiväkoti-, koulu- ja työpaikkakiusaaminen pois. Kiusaaminen jo muodostuu useammasta asiasta, jotka korjaamalla päästäisiin jo pitkälle.

Koulukiusaamiseen puututaan nykyisin varhain ja se onkin vähentynyt minimiin. Miten selität sen että ahdistuneisuus kasvaa siitä huolimatta?

Kiusaaminen on epäluonnollista käytöstä, joka johtuu isolta osin epäluonnollisista ympäristöistä ja ihmiskohtaamisista. Esimerkiksi koulut ja työpaikat ympäristönä on sellaiset, missä ei olla loppupeleissä vapaasta tahdosta. Eli niinkö ei olla vapaita poistumaan silloin kun siltä tuntuu. Tämä on se, joka auttaa ihmisiä tuollaisen kiusaamiskäytöksen kanssa. Jos olisi luonnollisia ihmiskontakteja, jossa jokainen olis pelkästä vapaasta tahdostaan ja vapaa lähtemään silloin kuin huvittaa, niin kiusaajahan jäisi aika nopeasti yksin ja kokisi käytöksensä seuraamukset tätä kautta. Mutta ympäristö, jossa on pakko olla, hyödyttää myös kiusaajaa, kun kiusattava päivästä toiseen tuodaan hänen luokseen.

Toki netti sitten kans on ympäristönä epäluonnollinen ja dehumanisoiva, mutta siellä kiusaamisesta mulla ei oo antaa syvempää analyysiä

Kännykkä ja liika avautuminen. Viimeeksimainittu kääntyy lähes aina avautujaa itseään vastaan.

Vierailija kirjoitti:

100 asiantuntijaa, konsulttia ja toimittajaa jankuttaa jatkuvasti ympärillä että sulla on vaan paha olo & joku kirjainyhdistelmä.  Kyllähän siinä alkaa ihminen itsekin siihen hiljalleen uskoa että näinhän se on.

Tule tänne terapiaan.

Koulu ja opetussuunnitelma muuttunut. Pakko harrastaa pakko kuulua johonkin.

VASTAUS: kukaan ei ole heille opettanut , että pahan olon tullen on olemassa joku maailmankaikkeuden voima , jolta voi pyytää apua, rauhaa ja apua ongelmiin. En tarkoita ,että pitää olla ns uskovainen, mutta ihmeesti on helpottanut elämässä ,kun on rukoillut jotain korkeampaa voimaa. Minulle se on ollut Jumala.

Ps. Olen ollut kirkosta eronnut puosikymmeniä.

Kaikki kyseenalaistetaan. Enää nuoret eivät voi olla varmoja sukupuolestakaan vaikka ennen mitään epäselvää ei ollut.

Kiusaaminen, huono lapsuus, taloudellinen epävarmuus ja varmuuden puute elämästä.

Liikaa syyllistämistä ja kieltoja yhteiskunnassa.