Huomaako ihmisestä tosiaan, jos tämä "ei käy missään"?

Vierailija kirjoitti:

No jos Tallinnassa "ruoka oli vähän erikoista" niin annat kyllä itsestäsi aika juntin kuvan.

Viimeistään tästä olis pitäny huomata, että tämä on ylilaudan teinin keksimä tarina. Khikhi-hii!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen huomaa. Jokaisen pitäisi sivistää itseään ja tutustua myös muihin maihin ja kulttuureihin. Ei ole normaalia pyöriä aina samoissa kuvioissa ja piireissä. 

Entä, jos sairastaa vaikeaa agorafobiaa kuten minä, eikä yksinkertaisesti ole mahdollista matkustella, kun hädin tuskin uskallan liikkua lähiympäristössäkään?

Ja mikäs se hoito olikaan? Altistus. Tutkitusti.

Mun ystävän kaverin mies on täydellinen kotihiiri ja äärettömän tylsää seuraa. Muutaman ulkomaanmatkan teki nuorena ja siinä se. Kesäisin viikko jossain vuokramökillä. Lukeminen ei ole kiinnostanut häntä koskaan, ei opiskelu, ei musiikki, ei teatteri, ei baletti. Ainut intohimo on televisio. Mitään vahvaa sisäistä elämääkään hänellä ei ollut. Töissä kävi rahan vuoksi, kunnes jäi työttömäksi. Sen jälkeen aika nopeasti sairastui Alzheimerintautiin jo kuusikymppisenä. Hän ei ole ravinnut aivojaan millään tavallaan, joten kai ne surkaustuivat käytön puutteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävän kaverin mies on täydellinen kotihiiri ja äärettömän tylsää seuraa. Muutaman ulkomaanmatkan teki nuorena ja siinä se. Kesäisin viikko jossain vuokramökillä. Lukeminen ei ole kiinnostanut häntä koskaan, ei opiskelu, ei musiikki, ei teatteri, ei baletti. Ainut intohimo on televisio. Mitään vahvaa sisäistä elämääkään hänellä ei ollut. Töissä kävi rahan vuoksi, kunnes jäi työttömäksi. Sen jälkeen aika nopeasti sairastui Alzheimerintautiin jo kuusikymppisenä. Hän ei ole ravinnut aivojaan millään tavallaan, joten kai ne surkaustuivat käytön puutteesta. 

Kuulostaa hyvin tyypilliseltä vanhan ajan sisäsuomalaiselta jurolta. Ei mitään mistä kukaan voisi nähdä miten heillä menee. Autona peruskippo, harrastuksena korkeintaan kodin remppaus, eikä nimenomaan remppaus vaan miehinen rakentaminen omin käsin ja auton korjaus. Ei musiikkia/konsertteja, teatteria, lukemista, eikä mitään muutakaan kulttuuria, koska nehän on homoille. Siellä sitä sitten ollaan kovempaakin kovia miehiä, uhotaan kotisohvalla, makkara suussa ja kalja kädessä, telkkarin äärellä. Kehuskellaan sillä, kuin nimenomaan EI ole käyty kouluja eikä luettu, ollaan niin kovia että ei ymmärretä tietokoneistakaan mitään, koska nehän ne vasta nörttien touhua onkin! Ja näin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävän kaverin mies on täydellinen kotihiiri ja äärettömän tylsää seuraa. Muutaman ulkomaanmatkan teki nuorena ja siinä se. Kesäisin viikko jossain vuokramökillä. Lukeminen ei ole kiinnostanut häntä koskaan, ei opiskelu, ei musiikki, ei teatteri, ei baletti. Ainut intohimo on televisio. Mitään vahvaa sisäistä elämääkään hänellä ei ollut. Töissä kävi rahan vuoksi, kunnes jäi työttömäksi. Sen jälkeen aika nopeasti sairastui Alzheimerintautiin jo kuusikymppisenä. Hän ei ole ravinnut aivojaan millään tavallaan, joten kai ne surkaustuivat käytön puutteesta. 

Alzheimerin taudin syyksi on epäilty suussa olevaa P.gingivalis-bakteeria.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/3495effd-2ae8-45f5-b056-611c5…

Eikös täällä juuri ollut ketju, jossa sanottiin matkustelevien naisten olevan red flag. Ja moni ei kai tykkää esim. Tinderissä kun profiilissa lukee matkustelu, viinit jne.

Eli eiköhän sulle löydy kumppani, joka on samaa maata.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse keski-ikäinen nainen ja teen paljon asioita, liikun ja saan uusia kokemuksia.

Äitini on reilu 60 vuotias ja jumittanut kotonaan viimiset 10 vuotta.

Jokainen elää tietysti tyylillään, mutta tuo kuitenkin näkyy jonkin verran.

Äiti on mm. Aivan hermona, kun pitääkin lähteä johonkin, vaikuttaa myös hermostuneelta eikä nauti asioista, kuin ennen, hän on myös melko pihalla maailman menosta ja siitä, kuinka toimitaan missäkin.

Jos jotain ongelmaa tulee niin hän on aivan paniikissa ja haluaisi muutenkin viime tingassa perua koko lähdön ja jäädä kotiin.

Ok, jos tuollaisesta nauttii ja jokainen tietysti päättää asian itse, mutta minun silmiini tuo ei tee hyvää ihmiselle. Aivot kaipaavat toimintaa pysyäkseen virkeinä yms.

Äiti oli ennen liikkuvaisempi ja rennompi, mutta sairaseläke sai hänet syrjääntymään. Kuitenkaan mitään ylitse pääsemätöntä terveydellistä estettä hänellä ei ole.

Sairaus muuttaa ihmistä oli se sairauden taso millainen tahansa. Itse en enää liiku niin ripeästi kuin aikaisemmin ja jo se vaikuttaa halukkuuteeni lähteä mihinkään. Eikä tämä ole edes siis kummoinenkaan asia, mutta vaikuttaa silti. Tähän liittyy myös kipuja ym., vaikka se ei muille näy.

Tervetuloa Raumalle. Täällä on varsinkin suurissa ikäluokissa paljon henkilöitä, jotka eivät uskalla kokeilla mitään uutta, vaan uudesta tomaattilajikkeestakin pitää kaupan myyjältä kysellä, että onko pahaa vai kannattaako ostaa.

Isoäitini ei käynyt elämänsä aikana 200 km kauempana kotoaan ja eli 95 vuotiaaksi. Elämä oli ollut aika rankkaa. Oli virkeä ja iloinen, luki meille uutisia lehdestä ja kun televisio tuli taloon, niin uutiset piti aina katsoa. Ei se uutistarjonta mitenkään hyvää ollut sen ajan televisiossa, mutta pysyi siinä jotenkin Suomen ja maailman asioista perillä.

Matkustaminen ei ole tae sivistyneestä- paitsi jos kuvittelee että ajoneuvoon selviytyminen jne on jo sivistynyttä :) Tai osaa kortilla avata hotellihuoneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen huomaa. Jokaisen pitäisi sivistää itseään ja tutustua myös muihin maihin ja kulttuureihin. Ei ole normaalia pyöriä aina samoissa kuvioissa ja piireissä. 

Entä, jos sairastaa vaikeaa agorafobiaa kuten minä, eikä yksinkertaisesti ole mahdollista matkustella, kun hädin tuskin uskallan liikkua lähiympäristössäkään?

Mitäpä itse arvelisit?

Juoksu kaiken läpi maailmalla ei sivistä ketään. Ihan tiedetäänkin eräs ryhmä ihmisiä jotka harrastavat tuota. Pakenevat sisäistä tyhjyyttään ja ongelmiaan.

Minusta tässä keskustelussa on liikaa nostettu jalustalle juuri ulkomaanmatkailua. Harvalla on varaa reissailla 3-4 kertaa vuodessa jolloin seuraavan reissun suunnittelua tehdään jo verrattain usein. Enemmänkin ihmisen elämään vaikuttaa se jos kököttää kotona lähes kaiken vapaa-ajan.

Ja siinä ihmisen kokemusmaailma jää väkisinkin tietynlaiseksi. Toki kirjallisuuden ja muun kulttuurin kautta voi löytää aikamoisia maailmoja kotoakin käsin. Ja nykyään on itseasiassa mahdollista netin kautta olla sosiaalisesti enemmän kontakteja ja kanssakäymistä kotihiirellä kuin menevällä ihmisellä.

Sellainen varoittava sana muuten kotona kyhnäämisestä vielä: tiedän pari pariskuntaa jotka asuvat 30 km sisällä Hgistä ja ovat viettäneet viimeiset 20 v keskenään kotonaan ja duunitkin löytyneet kotipihasta pitkälti. Heillä ei ole mitään puhuttavaa mistään. Ei mitään tekemistä ja remontitkin jääneet tekemättä kun tuollainen elämä vie aloitekyvynkin. Romanttinen kiinnostus suhteeseen täysi nolla, muttei enää mitään voimavaroja muuttaakaan tilannetta.

Voitteko kuvitella kuinka raskasta seuraa kun heität vaikka mitä tärppejä, niin bondausta ei juuri synny kun toinen ei ole kokenut mitään niin ei voi samaistua kuin vessassa käymiseen.

Kyllä, ihmisestä huomaa jos tämä ei käy missään.

MUTTA, jos ei halua käydä missään, niin ei ole pakko. Jos sinä et halua matkustella ja mies halusi, niin ehkä te ette sopineet toisillenne. Teidän pitää molempien löytää sopivammat kumppanit.

Ei se este parisuhteen löytymiselle ole vaikka et ole kovin seikkailuhaluinen. Kunhan löydät vain kaltaisesi ihmisen, joka ei haikaile seikkailujen ja kokemusten perään. Tai sitten löydät vielä ihmisen joka saa sinut elämään täysillä elämästä nauttien ja pelkäämättä. Ja mikäli et sitä halua olet kuitenkin juuri hyvä sellaisena kuin olet. Elät juuri sellaista elämää kuin itse haluat, ihanaa ja tasaisen turvallista. Ja jos kumppania etsit niin voithan kertoa itsestäsi esimerkiksi tinderissä jo ennen tapaamista, jos helpottaisi sen oikean löytymistä. Kirjoitat vaikka että kaipaat ihmistä kenen kanssa katsella netflifiä iltaisin ja nautit koti-illoista😊

Ei tuossa varmaankaan ole kyse siitä matkustelusta itsessään, vaan luonteestasi joka on tuollainen epäluuloinen/negatiivisesti uuteen suhtautuva ("ulkomailla on ruokamyrkytysriski", "Tallinnassa oli outo tunnelma", "laivalla voin huonosti"...)

Onhan niitä sellaisia vanhoja mummoja ja pappoja jotka eivät ole ikinä missään käyneet, mutta voivat olla ihan iloisia ja uteliaita, positiivisesti uusiin asioihin suhtautuvia tai vähintäänkin neutraalisti, ettei ole heti pelkoajatukset ja riskit mielessä. 

Eli joo, kyllä sinusta huomaa jo tästä aloituksestasi ettet ole käynyt "missään", mutta en tiedä onko se sinänsä viallista, täytyy vaan löytää toinen samanmoinen. Nimittäin sellainen, joka ei ole samanlainen, ei välttämättä jaksa tuollaista asennetta, että voi tulla ruokamyrkytys ja voin huonosti uudessa ympäristössä ja ruoka on outoa ja tunnelma outo ja mitä jos taivaskin putoaa kohta niskaan, jos tästä Netflixin äärestä poistun.

Anteeksi vaan mutta kyllä se näkyy ja kuuluu ihmisestä, jos ei oo nähny kotinurkkia kummempaa. He eivät vain itse tajua, miten selvästi se näkyy. Eivät he pysty keskustelemaan mistään. Se tosi-tv kotisohvalla ei riitä sivistämään kovin pitkälle.

Ei voi kuin ihmetellä, ettei ihminen kaipaa mihinkään, ei halua kokea ja nähdä eli elää.

Mä en pysty kuvittelemaan ihmissuhdetta, jossa ei tehdä ja koeta asioita yhdessä. En keksi oikeastaan mitään käyttöä sellaiselle ihmissuhteelle.

Poikkeukseksi luen isovanhempani. Hekin sentään kyllä kävivät risteilyillä...

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa varmaankaan ole kyse siitä matkustelusta itsessään, vaan luonteestasi joka on tuollainen epäluuloinen/negatiivisesti uuteen suhtautuva ("ulkomailla on ruokamyrkytysriski", "Tallinnassa oli outo tunnelma", "laivalla voin huonosti"...)

Onhan niitä sellaisia vanhoja mummoja ja pappoja jotka eivät ole ikinä missään käyneet, mutta voivat olla ihan iloisia ja uteliaita, positiivisesti uusiin asioihin suhtautuvia tai vähintäänkin neutraalisti, ettei ole heti pelkoajatukset ja riskit mielessä. 

Eli joo, kyllä sinusta huomaa jo tästä aloituksestasi ettet ole käynyt "missään", mutta en tiedä onko se sinänsä viallista, täytyy vaan löytää toinen samanmoinen. Nimittäin sellainen, joka ei ole samanlainen, ei välttämättä jaksa tuollaista asennetta, että voi tulla ruokamyrkytys ja voin huonosti uudessa ympäristössä ja ruoka on outoa ja tunnelma outo ja mitä jos taivaskin putoaa kohta niskaan, jos tästä Netflixin äärestä poistun.

Sitten taas jos on kaksi yhtä neuroottista, niin ne neuroosit voivatkin ruokkia toisiaan. "Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että ruokamyrkytystäkin pitäisi pelätä, mutta kun puoliso pelkää ruokamyrkytystä, niin nyt saan uuden asian mitä murehtia." Sitten molemmilla on molempien pelot ja yhdessä keksitään uusia. Eli vaikka samanlainen ongelma auttaa suhtautumaan toiseen ymmärtäväisesti ja empaattisesti ja vähentää asian häiritsevyyttä, niin käytännössä toisella pitäisi olla sen verran lievempi tilanne, että pystyy myös järkeilemään toisen pelkoja pois ja tsemppaamaan asioiden kokeilemisessa. Elämää kun ei vaan voi elää niin, ettei koskaan poistu mukavuusalueeltaan tai kokeile mitään uutta. Joskus on pakko, ja se sujuu helpommin, kun tietää että on ennenkin pystynyt ylittämään itsensä.