Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.

Vierailija
31.05.2023 |

Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.

Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.

Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.

Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.

Kommentit (849)

Vierailija
401/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtiölaina/rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006142183.html

Mutta onneksi naapurit maksaa, jos tulee yt-neuvottelut nyt kun ihmiset vähentävät kulutusta.

Mitä ne naapurit maksaa? Luuletko, että. uut osakkaat tekevät hyväntekeväisyyttä?

Osakkeen omistaja on vastuussa menoistaan, osakkaat maksavat silloin, jos tarve, mutta osakkeen omistaja on sen osakkeenomistajille velkaa. Fiakut taloyhtiöt aloittavat huoneistonhallintaprosessi jo toistuvasta laiminlyönnistä maksuissa, laittavat asunnon vuokralle ja kuittaavat niillä saataviaan. Osakas on edelleen yhtiölle velkaa. Jos osaks ei hoida maksuvelvoitetaan, yhtiö lunastaa asunnon ja myy edelleen kuitaten saatavansa. Asunnosta on jo maksettu esim 30% ostohetkellä, joten taloyhtiö voi sitten vaikka myydä asunnon velkaosuuden hinnalla ja taloyhtiö kuittaa omansa. Musta pekka jäi velalliselle käteen

Vierailija
402/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

T a p p a i s i n itseni, jos olisin nyt niin köyhä, että mun pitäisi itkeä täällä, miten ei ole paha, jos joku joutuu nipistämään kaikesta elämän nautinnoista, joita on tähän saakka saanut rahalla!

Miten te köyhät esim. kuuntelette hyvillä stereoilla musiikkia? Miten pysytte järjissänne Applen laitteiden hyvässä huomassa, jos on varaa vain androideihin? Miten nautitte pihastanne, jos ei ole varaa ostaa kukkia tai taimia tai multaa? Miten nautitte kodista, jos ei ole varaa ostaa edes ruukkukukkia tyyliin orkidea tai vaikkapa sähköpianoa, jos haluatte soittaa? Mitä järkeä tuossa teidän köyhässä elämässänne oikein on?

Tai missä rentoudutte luonnon rauhassa, jos ei ole mökkiä, ja asutte jossain sairaassa betonikuutiossa??????

Sinä vaikutat vuodesta toiseen niin pahoinvoivalta ja onnettomalta ihmiseltä, että tuskin sinulle on kukaan kovin kateellinen oli köyhä tai rikas.

Mulla on ne rahat silti, ei sulla :) Ja en voi pahoin, en oikein tiedä minkälainen on sinun käsityksesi hyvinvoivasta ihmisestä? Ainakin se on täysin erilainen, kuin mulla. Mun mielestä esim. jokainen pikkupalkkatyössä perse ruvella ahertava on todella säälin arvoinen, jos alkaa kropasta terveys pettää, mutta silti töitä ei voi vähentää, kun ei ole varaa!

Tai jos se työ on aamusta toiseen yhtä tuskaa sinne mennä. 

Sellainen on pahoinvointielämää ainakin mulle. Onneksi ei ole minun asemani.

Hieno juttu, mutta älä nyt kuitenkaan jokaista talousaiheista ketjua käy kääntämässä omiin tarinoihisi.

Mulla on vielä monta kommenttia taklattavana, ennen kuin kaikille noille köyhälisteille on opetettu, että millaista elämää elävät omaavat hyvinvointia ja millaista elämää elävät omaavat pahoinvointia. 

Toki rahattomanakin voi olla hyvinvoiva, mutta silloin ei liene tarvetta haukkua tai ilkkua aloittajaakaan?

Varakkaanakin voi olla hyvinvoiva ilman että on tarvetta haukkua ja ilkkua ketään. Siitä sinä et tosin tiedä mitään, koska olet sisältä niin rikki että edes Roope Ankan rahasäiliö ei sinulle onnea toisi.

Ja säkö väität, että nämä köyhät mussuttajat täällä ovat sisäisesti jotenkin ehjiä? Mistä kohtaa? Kappas, kun en ole huomannut mitään sen jalompaa käyttäytymistä, kuin itseltänikään. 

Jaloa olisi esim. jos ap tekee tämmöisen aloituksen, olla neuvomatta. Ei näitä neuvojen toivossa tehdä. Vaan ennemmin vertaistuen ja koska voivottelu helpottaa oloa monesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
403/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No korothan eivät ole äkkiä pomsahtaneet taivaisiin vaan nyt korkotaso on taas normaali verrattuna täysin luonnottomaan nollakorkojen aikaan.

Ja 350.000 euroa lainaa on paljon keskituloiselle perheelle.

Korot nousivat yhtäkkiä, eivät ennustetun parin vuoden aikana. Se on se, joka syöksee nyt hyvätuloisiakin kurimukseen. Normaalitilanteessa korot olisivat nousseet parin vuoden aikana ja samoin palkat. Nyt korot ovat nousseet monella lähes neljä prosenttiyksikköä alle vuodessa!

Ihan höpöpuhetta! Valitetaan vain siitä, kun pitäisi menoistaan säästää. Jos henkilöllä on ollut varaa ottaa 350000 euron laina ja samalla vielä kuukaudessa noussut 700 eurolla tulotkin, niin ei pitäisi olla mitään valitettavaa. Ainoa valittmisen aihe oli se, kun pitää alkaa tinkimään palveluista, konserteista ym riennoista

Niin? Eikö se sulle ole sitten ikävää? Ai niin, mutta kun olet sellainen luuseri, jolla ei ole ikinä ollut siihen varaa. Eikä äidilläskään ollut! Kun teidänlaisenne poistuisivat pilaamasta varakkaan väen ilmaa.

Vierailija
404/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulun alempaan keskiluokkaan, asun yksin ja olen lapseton. Asuntolainaa on jäljellä 40 000e ja korko nousi 50e/kk, yhtiövastike nousi 20e/kk ja sitten tietenkin kaikki muu on kallistunut.

Palkkaa saan nettona 2100e/kk, ennen sain säästöön kuukaudessa 500-600 euroa mutta nyt joku 500e tekee tiukkaa mutta talouteni ei kaatunut tähän.

En oikein missään käy mikä maksaa ja alkoholia en käytä. Tarkoitus olisi maksaa asuntolaina mahdollisimman pian pois ja muuta velkaa ei ole, auto on noin 2000e arvoinen jonka ostin omalla rahalla.

M32

Sinä olet tehnyt hyviä elämänvalintoja. Katsokaas nyt kaikki, ei se tuon vaikeampaa ole!

Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki asuisimme yksin ja olisimme lapsettomia. Minulla ainakin olisi varaa vaikka mihin, mutta olen kiitollinen lapsistani.

Ok. Kunhan et sitten tässä ketjussa ole valittanut, että kyllä on kurjaa, kun noi korot ovat nousseet niin kau-hees-ti!

Vierailija
405/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

kun kaikki mitä ihminen oikeasti tarvitsee, mahtuu reppuun ja kaikki turhaan haaskaaminen lopetettiin jo vuosia sitten, niin nämä korkojen nousut ei vaikuta mitenkään. eipä tarvitse paljon töitä tehdä ja kiukustua kun raha riittää "vain elämiseen". niin on tehty jo 25 vuotta. ei sitä ennenkään ollut muuta kun kädestä suuhun elelyä. se riitti isovanhemmille, sama riittää minulle. on kova paikka, kun kulutusyhteiskunta kohtaa laman. katselkaapa kotianne, ja kertokaa, mitä näette? kaikkea turhaa roinaa ja koristehepeniä? pidetäänkö yllä kulisseja? hyvää kesää kaikille.

Jos sulla ei ole lapsia, niin on helppo määkiä siellä. 

Vierailija
406/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

on siinä taas pitäny yrittää pystyttää kulissia 470 000 euron talolla, mökillä, varmaan autoilla, vaikka työ on joku lyhyt pätkätyö, No eikun vaan myymään (alihintaan) ja joudutte nöyrtymään ja muuttamaan sinne minne teidän olisi jo alunperin pitänyt muutta...jonnekkin pikkukylään rähjäseen kerrostalokolhoosiin. Kyse on ylpeydestä. Näin sanoi yksi talousguru vastaavalle elämänsä yli varojen eläneelle parille, joilla jotain miljoona dollaria velkaa. Muistaakseni tässä on se video. Muta ethän sä katso

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
407/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me maksettiin asuntolaina pois juuri ennen kuin korko nousi.

Miksi muut ei tee niin?

Vierailija
408/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No korothan eivät ole äkkiä pomsahtaneet taivaisiin vaan nyt korkotaso on taas normaali verrattuna täysin luonnottomaan nollakorkojen aikaan.

Ja 350.000 euroa lainaa on paljon keskituloiselle perheelle.

Korot nousivat yhtäkkiä, eivät ennustetun parin vuoden aikana. Se on se, joka syöksee nyt hyvätuloisiakin kurimukseen. Normaalitilanteessa korot olisivat nousseet parin vuoden aikana ja samoin palkat. Nyt korot ovat nousseet monella lähes neljä prosenttiyksikköä alle vuodessa!

Ihan höpöpuhetta! Valitetaan vain siitä, kun pitäisi menoistaan säästää. Jos henkilöllä on ollut varaa ottaa 350000 euron laina ja samalla vielä kuukaudessa noussut 700 eurolla tulotkin, niin ei pitäisi olla mitään valitettavaa. Ainoa valittmisen aihe oli se, kun pitää alkaa tinkimään palveluista, konserteista ym riennoista

Niin? Eikö se sulle ole sitten ikävää? Ai niin, mutta kun olet sellainen luuseri, jolla ei ole ikinä ollut siihen varaa. Eikä äidilläskään ollut! Kun teidänlaisenne poistuisivat pilaamasta varakkaan väen ilmaa.

Lisää näitä naurunaiheita keskiviikkoiltaan. Älä vaan lopeta. 😂😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
409/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.

No eipä noussut paljoa.

Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.

Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.

Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.

Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.

Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.

Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.

Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.

Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.

Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.

Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.

Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.

No jos sinulla on kristallipallo joka kertoo milloin se korkotaso kääntyy nousuun ja milloin sijoitusten arvo on suurimmillaan niin onnea sinulle. Kaikilla ei moista tietoa ole.

Ei tarvi olla kristallipalloa. Sijoituksista kun saa rahat pois parissa päivässä. Minulla olikin strategiana "Sijoita maksimimäärä niin kauan KUN korot ovat alhaalla, kun korot nousevat yli 3% maksa laina pois sijoituksilla" Ja näin tein.  Sijoituksiin lainan pois maksun jälkeen jäi todella mukava summa.  Ei tarvitse edes yrittää ajoittaa markkinaa. Ainoa mikä harmittaa on 5 numeroinen lisävero tälle vuoteen (tästä voitte haarukoida saadun voiton määrän) Ilman sijoittamista minulla olisi yhä jäljellä 6 numeroinen summa lainaa jos sijoittamani rahat olisinkin laittanut lyhennyksiin.

Täytyy niiden sijoitustenkin tuottaa koko ajan ihan hyvin eikä se ole mikään selviö. Ihan jo viimeisen parin kolmen vuoden aikana on ollut melkoista vuoristorataa.

Eikä ole mikään selviö että se korkotaso ylittää sen rajasi vasta sitten kun sijoitukset ovat tuottaneet niin paljon että voit maksaa lainan pois. Se voi tapahtua ihan milloin vain laina-aikana ja lainaa voi jäädä paljonkin jäljelle sillä kovalla korolla maksettavaksi.

Ei sen tarvikaan ylittää lainan määrää. Riittää kun se sijoitusten tuotto on EURONKIN suurempi kuin korkomenot ovat olleen. Näin sijoituksista pois ottaessa ja lainaan suuremman erän lyhentäessä tilanne on euroa parempi kuin se olisi ollut lainaa etukäteen lyhentäessä.

Ihan kuten lainassa korkoriski voi toteutua, myös sijoittamisessa riski voi toteutua. Jokainen valitsee minkä riskin ottaa.

Tuotto on aina sidoksissa riskiin. Jos saat hyvää sijoitustuottoa, olet myös ottanut isompia riskejä.

Lainoissa korkoriskin voi poistaa ja sitoa lainan halpaan korkoon, kun raha oli lähes ilmaista. 

Ihmettelen, miksei lehdissä puhuttu 2020 ja 2021 korkosuojauksesta sijoituksena????????????? Koska sehän se oli. Itse sijoitin 235 000€:n lainanottoon max 2,25% korolla 14 vuodeksi. Nyt voin niin pitkään tehdä tuolla edullisella rahalla mitä haluan. 

Korkosuojauksesta harvemmin puhutaan sijoituksena koska laskennallisesti sen tuotto on keskimäärin aina negatiivinen. Se on kuin vakuutus. Tietysti jos kakka osuu tuulettimeen isommin kuin pankki on arvioinut niin aina joku voittaa, mutta pitkällä aika välillä ainut voittaja on pankki.

Ei sen tuotto ole edes AINA laskennallisesti negatiivinen. Jos lainan saa pienemmällä korolla, kuin sijoitukset, joihin sen käyttää, tuottavat prosentuaalisesti, niin sehän on silloin positiivinen sijoitus. Ja tämä ei toteudu niin helposti, jos lainassa ei ole korkosuojausta kun korot nousevat.

Jos korkosuojauksen tuotto ei ole laskennallisesti negatiivinen niin pankki on tehnyt virheen. Sama kuin ostaisit kympillä sisään ja myisit vitosella ulos. Sijoittamisnäkökulma ei muuta asiaa, koska tilastollisesti korkosuojaus ei lisää sijoittamiseen jäävää rahaa vaan vähentää sitä (juuri siksi että tuotto-odotus on suunniteltu negatiiviseksi). 

Mutta edellleen, kyse on siis samanlaisesta bisneksestä kuin vakuutusten myynnissä eli pelataan todennäköisyyksillä, asiantuntijoiden ennusteilla ja matemaattisilla malleilla. Siksi joku aina välillä voittaakin. Enemmän kuitenkin hävitään.  Tällä hetkellä voittajia varmasti on, mutta esim 2010 korkosuojauksen ottaneet ovat maksaneet siitä ylimääräistä yli kymmenen vuotta.

Et taida olla kauhean hyvin perillä siitä malista, jolla pankki rahoittaa korkokatot? 

Ei pankki siinä häviä yhtään mitään, kääntyivätpä korot miten tahansa, sen jälkeen kun on katon myynyt.

Ja sijoitus se on, koska korkosuojaus lisää sijoittamiseen jäävää rahaa, kun korkokatto estää rahan menemistä korkoihin. Sillä rahalla voi vaikka ostaa kultaa ja näin saa itselle enemmän, kuin olemalla sijoittamatta korkokattoon.

Tottakai pankki voi hävitä jos on sinulle korkosuojausta myynyt. Jos sinulla on vaikka 2% korkokatto ja korko on 4% niin pankilta jää 2% saamatta. Vastaavasti esim korkoputkityyppisessä suojauksessa maksat ylimääräistä pankille niin kauan kun korko on putken alarajan alapuolella tai korkokaton tapauksessa makselet täyttä korkoa kattoon asti ja sen päälle esim kk-maksun tai korkeamman marginaalin . Näin on käynyt vaikka noilla 2010-luvun alkupuolella lainansa suojanneilla.

Jos et vieläkään ymmärrä kuviota niin käypä huomenna kysymyssä pankiltasi korkosuojausta lainallesi ja kerro oliko hyvä tarjous, mikä on mielestäsi sen tuotto-odotus jos a) korot säilyvät ennallaan, b) korot nousevat 2%, c) korot laskevat -2% seuraavan viiden vuoden aikana esimerkiksi.

Vierailija
410/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me maksettiin asuntolaina pois juuri ennen kuin korko nousi.

Miksi muut ei tee niin?

Sitä tässä ollaan ihmetelty jo 21 sivua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
411/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.

Ei ole pakko asua Helsingissä jos ei ole valmis maksamaan Helsingin hintoja. Jo siirtymällä vähän Vantaan puolelle säästää helposti sata tonnia ja jos tyytyy vanhempaan rivariin niin sataviisikymmentä tuhatta..

Tuo on tietenkin totta, mutta koeta sinäkin tajuta, että tällä hetkellä moinen ei onnistu, koska asuntokauppa ei käy ollenkaan.

Ymmärrän aloittajaa jollain tasolla, mutta höpinä siitä, miten häneltä jäävät ruokaravintolat, viinitastingit, konsertit ja teatterit käymättä koska stressitesti kusi ja lainaa tuli otetuksi liikaa, aiheuttaa pelkän hymähdyksen.

Olen nimittäin kansaneläkeläinen ja menen taas huomenna ruokajonoon siinä toivossa, että muutaman päivän tarpeet saisin sieltä. Ainut inflaation takia saamani "tuki" on pienen sähkölaskuni alv-ale, joka tekee noin kympin koko vuodelta. Kiitos siitäkin, voin vakuuttaa ettei se mene viinaan eikä tupakkaan.

Sen ymmärrään hyvin mutta se on riski johon olisi pitänyt varautua ja ajatella että sen riskin realisoituminen on myös ihan normaalia. Ei siis niin että nollakorko ja sen mahdollistama elintaso on normaalia.

Nollakorko on oikeastaan ansa asunnonostajalle, sillä se asunnon kauppahinta on sama kuin korkeampi korko + asunnon hinta. Siis myyntihinnat laskevat aina kun korkotaso nousee, kuten nyt on jo käynyt ja sama kehitys jatkuu. Olet voittaja jos ostat korkeiden korkojen aikana ja makselet lainaa pois laskevien korkojen aikana. Ihmisillä ei vain ole tosielämässä mahdollisuuksia odottaa 20 vuotta sitä asunnonostoa jos jälkikasvua alkaa tulemaan. Olemme kaikki olosuhteiden riepoteltavina, me asuntolainattomatkin.

T: Eri

Tää tosin on ansa vain jos ei tunnista elävänsä poikkeuksellista 0-korko aikaa.

Me otettiin kiinteällä korolla (todellinen vuosikorko 0,65%) rahaa kaksin käsin ja nyt on ihan sama mihin sitä lykkää tai vaikka pankkitilillä makuuttais niin tuottaa.

Asunnon arvo on toki tipahtanut mutta halvemmaksi tämä tuli kuin nykyhinta + 4% korko (diskontattuna)

Just tää!!! Miten voi kiinteä korko olla kyllä 0,65%????? Ei tuollaista minusta tavan ihmisille tarjottu?

Mutta siis toi on se tapa tehdä tää! Miettikää, saa tosiaan AIVAN VARMAA TUOTTOA, jos tuollaisen rahan pistää nyt pankkitilille. Niin kauan, kun pankki on vielä pystyssä, enkä mä tällä viimeisellä kommentilla vitsaile.

Mitäs luulet, minkälaista kiinteää korkoa pankit tarjoavat tällä hetkellä? :-)

Vierailija
412/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Melkoinen kämppä, meidän asunto järvenpäässä maksoi alle 200k

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
413/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtiölaina/rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006142183.html

Mutta onneksi naapurit maksaa, jos tulee yt-neuvottelut nyt kun ihmiset vähentävät kulutusta.

Mitä ne naapurit maksaa? Luuletko, että. uut osakkaat tekevät hyväntekeväisyyttä?

Osakkeen omistaja on vastuussa menoistaan, osakkaat maksavat silloin, jos tarve, mutta osakkeen omistaja on sen osakkeenomistajille velkaa. Fiakut taloyhtiöt aloittavat huoneistonhallintaprosessi jo toistuvasta laiminlyönnistä maksuissa, laittavat asunnon vuokralle ja kuittaavat niillä saataviaan. Osakas on edelleen yhtiölle velkaa. Jos osaks ei hoida maksuvelvoitetaan, yhtiö lunastaa asunnon ja myy edelleen kuitaten saatavansa. Asunnosta on jo maksettu esim 30% ostohetkellä, joten taloyhtiö voi sitten vaikka myydä asunnon velkaosuuden hinnalla ja taloyhtiö kuittaa omansa. Musta pekka jäi velalliselle käteen

Joo mutta toi on oikeasti riski, jos esim. uudistaloyhtiössä, jossa on 70% yhtiön rakennuslainaa ja vielä kaupungin vuokratontti, useilta osakkailta lähtee samanaikaisesti maksukyky ja esim. korkotaso nousee ihan törkeäksi. 

Nämä nykyisen rahajärjestelmän kuolinkorahdukset tulevat sykleissä, joista jokainen kriisi on aiempaa pahempi, syvempi ja vaatii 10-kertaisesti enemmän velkarahan luontia, kuin edellinen. 

Se aiheuttaa inflaatiota.

Tästä ei ulos kuivin jaloin tulla, ellei joku maailman eliitti päätä niin. Mutta eivät he niin päätä, vaan toiminta tähtää siihen, että ihmisten on PAKKO luopua varallisuudestaan ja antaa se korporaatioille maailmalla. Kun se on tiettyyn pisteeseen ensin tehty, sitten käynnistetään (pitkään jo kuliseissa luotu) uusi rahajärjestelmä

Vierailija
414/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomen BKT laski vuositasolla viime vuodesta. Kaikki menee kohonneisiin kuluihin ja ylikin eli yksityiskulutus sakkaa -> uusia työpaikkoja ei synny ja vanhoja loppuu kuten esim. norjalainen ODA tänään ilmoitti. Tämä etenee hitaasti mutta varmasti kohti matalampaa elintasoa. Ruotsissa talous kasvoi taas viimeisen kahden vuoden aikana erinomaisesti. Tätä tämä nyt on.

Totta kai Ruotsissa talous kasvoi. Koronan aikana vanhusten ja raihnaisten annettiin kuolla. Nyt vähemmän kuluja. Koronasulkuja ei tehty millekään alalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
415/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.

No eipä noussut paljoa.

Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.

Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.

Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.

Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.

Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.

Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.

Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.

Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.

Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.

Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.

Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.

No jos sinulla on kristallipallo joka kertoo milloin se korkotaso kääntyy nousuun ja milloin sijoitusten arvo on suurimmillaan niin onnea sinulle. Kaikilla ei moista tietoa ole.

Ei tarvi olla kristallipalloa. Sijoituksista kun saa rahat pois parissa päivässä. Minulla olikin strategiana "Sijoita maksimimäärä niin kauan KUN korot ovat alhaalla, kun korot nousevat yli 3% maksa laina pois sijoituksilla" Ja näin tein.  Sijoituksiin lainan pois maksun jälkeen jäi todella mukava summa.  Ei tarvitse edes yrittää ajoittaa markkinaa. Ainoa mikä harmittaa on 5 numeroinen lisävero tälle vuoteen (tästä voitte haarukoida saadun voiton määrän) Ilman sijoittamista minulla olisi yhä jäljellä 6 numeroinen summa lainaa jos sijoittamani rahat olisinkin laittanut lyhennyksiin.

Täytyy niiden sijoitustenkin tuottaa koko ajan ihan hyvin eikä se ole mikään selviö. Ihan jo viimeisen parin kolmen vuoden aikana on ollut melkoista vuoristorataa.

Eikä ole mikään selviö että se korkotaso ylittää sen rajasi vasta sitten kun sijoitukset ovat tuottaneet niin paljon että voit maksaa lainan pois. Se voi tapahtua ihan milloin vain laina-aikana ja lainaa voi jäädä paljonkin jäljelle sillä kovalla korolla maksettavaksi.

Ei sen tarvikaan ylittää lainan määrää. Riittää kun se sijoitusten tuotto on EURONKIN suurempi kuin korkomenot ovat olleen. Näin sijoituksista pois ottaessa ja lainaan suuremman erän lyhentäessä tilanne on euroa parempi kuin se olisi ollut lainaa etukäteen lyhentäessä.

Ihan kuten lainassa korkoriski voi toteutua, myös sijoittamisessa riski voi toteutua. Jokainen valitsee minkä riskin ottaa.

Tuotto on aina sidoksissa riskiin. Jos saat hyvää sijoitustuottoa, olet myös ottanut isompia riskejä.

Lainoissa korkoriskin voi poistaa ja sitoa lainan halpaan korkoon, kun raha oli lähes ilmaista. 

Ihmettelen, miksei lehdissä puhuttu 2020 ja 2021 korkosuojauksesta sijoituksena????????????? Koska sehän se oli. Itse sijoitin 235 000€:n lainanottoon max 2,25% korolla 14 vuodeksi. Nyt voin niin pitkään tehdä tuolla edullisella rahalla mitä haluan. 

Korkosuojauksesta harvemmin puhutaan sijoituksena koska laskennallisesti sen tuotto on keskimäärin aina negatiivinen. Se on kuin vakuutus. Tietysti jos kakka osuu tuulettimeen isommin kuin pankki on arvioinut niin aina joku voittaa, mutta pitkällä aika välillä ainut voittaja on pankki.

Ei sen tuotto ole edes AINA laskennallisesti negatiivinen. Jos lainan saa pienemmällä korolla, kuin sijoitukset, joihin sen käyttää, tuottavat prosentuaalisesti, niin sehän on silloin positiivinen sijoitus. Ja tämä ei toteudu niin helposti, jos lainassa ei ole korkosuojausta kun korot nousevat.

Jos korkosuojauksen tuotto ei ole laskennallisesti negatiivinen niin pankki on tehnyt virheen. Sama kuin ostaisit kympillä sisään ja myisit vitosella ulos. Sijoittamisnäkökulma ei muuta asiaa, koska tilastollisesti korkosuojaus ei lisää sijoittamiseen jäävää rahaa vaan vähentää sitä (juuri siksi että tuotto-odotus on suunniteltu negatiiviseksi). 

Mutta edellleen, kyse on siis samanlaisesta bisneksestä kuin vakuutusten myynnissä eli pelataan todennäköisyyksillä, asiantuntijoiden ennusteilla ja matemaattisilla malleilla. Siksi joku aina välillä voittaakin. Enemmän kuitenkin hävitään.  Tällä hetkellä voittajia varmasti on, mutta esim 2010 korkosuojauksen ottaneet ovat maksaneet siitä ylimääräistä yli kymmenen vuotta.

Et taida olla kauhean hyvin perillä siitä malista, jolla pankki rahoittaa korkokatot? 

Ei pankki siinä häviä yhtään mitään, kääntyivätpä korot miten tahansa, sen jälkeen kun on katon myynyt.

Ja sijoitus se on, koska korkosuojaus lisää sijoittamiseen jäävää rahaa, kun korkokatto estää rahan menemistä korkoihin. Sillä rahalla voi vaikka ostaa kultaa ja näin saa itselle enemmän, kuin olemalla sijoittamatta korkokattoon.

Tottakai pankki voi hävitä jos on sinulle korkosuojausta myynyt. Jos sinulla on vaikka 2% korkokatto ja korko on 4% niin pankilta jää 2% saamatta. Vastaavasti esim korkoputkityyppisessä suojauksessa maksat ylimääräistä pankille niin kauan kun korko on putken alarajan alapuolella tai korkokaton tapauksessa makselet täyttä korkoa kattoon asti ja sen päälle esim kk-maksun tai korkeamman marginaalin . Näin on käynyt vaikka noilla 2010-luvun alkupuolella lainansa suojanneilla.

Jos et vieläkään ymmärrä kuviota niin käypä huomenna kysymyssä pankiltasi korkosuojausta lainallesi ja kerro oliko hyvä tarjous, mikä on mielestäsi sen tuotto-odotus jos a) korot säilyvät ennallaan, b) korot nousevat 2%, c) korot laskevat -2% seuraavan viiden vuoden aikana esimerkiksi.

Ei se pankki myydessään korkosuojausta jää tappiolle. Ei se myynti- ja ansaintalogiikka niissä ole tuollainen. Niihin liittyy johdannaiskauppaa yms, ne myyvät sen korkosuojauksen samantien eteenpäin. 

Ja siis tietenkin kaikki sijoitukset pitää tehdä oikeaan aikaan. 

Mutta korkosuojaus oli ainakin itselleni yksi helpoiten ajoitettavista sijoituksista. Ainakin minulle. Sitä helpotti toki se, etten tarvinnut isoa lainaa ennen kuin 2020, mutta ainakin silloin sen päätöksen tekeminen oli superhelppoa ja olisin ihmetellyt todella paljon, jos olisin siinä sijoituksessa hävinnyt. 

Olin ollut jo kauan sitä mieltä, että talous romahtaa aikanaan. Sitten löysin Rahavalmennuksen ja sen katsominen auttoi oivaltamaan lisää. 

Vierailija
416/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Korkojen nousu tekee mitä pitää. Tarkoitus onkin hillitä kulutusta. Ei palkkojen kuulu juosta korkojen perässä.

Vierailija
417/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.

no sitten teidän paikka ei ole asua Helsingissä. Ei sinne muutenkaan kukaan järkipäinen lapsiperhe jää lapsiaan kasvattamaan. Sillon muutetaan kauemmas, eletään väjhän rauhallisemmin ja leveemmin ja halvemmin. Vai äitinkö tarpeet juosta kissanristiäisissä meni lasten hyvinvoinnin edelle? 

Vierailija
418/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.

Ei ole pakko asua Helsingissä jos ei ole valmis maksamaan Helsingin hintoja. Jo siirtymällä vähän Vantaan puolelle säästää helposti sata tonnia ja jos tyytyy vanhempaan rivariin niin sataviisikymmentä tuhatta..

Tuo on tietenkin totta, mutta koeta sinäkin tajuta, että tällä hetkellä moinen ei onnistu, koska asuntokauppa ei käy ollenkaan.

Ymmärrän aloittajaa jollain tasolla, mutta höpinä siitä, miten häneltä jäävät ruokaravintolat, viinitastingit, konsertit ja teatterit käymättä koska stressitesti kusi ja lainaa tuli otetuksi liikaa, aiheuttaa pelkän hymähdyksen.

Olen nimittäin kansaneläkeläinen ja menen taas huomenna ruokajonoon siinä toivossa, että muutaman päivän tarpeet saisin sieltä. Ainut inflaation takia saamani "tuki" on pienen sähkölaskuni alv-ale, joka tekee noin kympin koko vuodelta. Kiitos siitäkin, voin vakuuttaa ettei se mene viinaan eikä tupakkaan.

Sen ymmärrään hyvin mutta se on riski johon olisi pitänyt varautua ja ajatella että sen riskin realisoituminen on myös ihan normaalia. Ei siis niin että nollakorko ja sen mahdollistama elintaso on normaalia.

Nollakorko on oikeastaan ansa asunnonostajalle, sillä se asunnon kauppahinta on sama kuin korkeampi korko + asunnon hinta. Siis myyntihinnat laskevat aina kun korkotaso nousee, kuten nyt on jo käynyt ja sama kehitys jatkuu. Olet voittaja jos ostat korkeiden korkojen aikana ja makselet lainaa pois laskevien korkojen aikana. Ihmisillä ei vain ole tosielämässä mahdollisuuksia odottaa 20 vuotta sitä asunnonostoa jos jälkikasvua alkaa tulemaan. Olemme kaikki olosuhteiden riepoteltavina, me asuntolainattomatkin.

T: Eri

Tää tosin on ansa vain jos ei tunnista elävänsä poikkeuksellista 0-korko aikaa.

Me otettiin kiinteällä korolla (todellinen vuosikorko 0,65%) rahaa kaksin käsin ja nyt on ihan sama mihin sitä lykkää tai vaikka pankkitilillä makuuttais niin tuottaa.

Asunnon arvo on toki tipahtanut mutta halvemmaksi tämä tuli kuin nykyhinta + 4% korko (diskontattuna)

Just tää!!! Miten voi kiinteä korko olla kyllä 0,65%????? Ei tuollaista minusta tavan ihmisille tarjottu?

Mutta siis toi on se tapa tehdä tää! Miettikää, saa tosiaan AIVAN VARMAA TUOTTOA, jos tuollaisen rahan pistää nyt pankkitilille. Niin kauan, kun pankki on vielä pystyssä, enkä mä tällä viimeisellä kommentilla vitsaile.

Mitäs luulet, minkälaista kiinteää korkoa pankit tarjoavat tällä hetkellä? :-)

Kuule kun 2020 ja 2021 Suomi oli täynnä korkosuojausta vastaan huutavia henkilöitä. Niin ei tarvitse mennä kuin sinne (aikakoneella) kysymään sitä rahan hintaa. Jos et siis elänyt sitä ajanjaksoa.

Vierailija
419/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko vähenätte kulutusta,tai hommaatte toisen,tai kolmannen työn.Jos verokortti ei anna myöden, niin tölkkienkeräämisellä festivaaleilla,kaupunkitapahtumissa jne. saatte hieman parannettua tilannetta.Tsemppiä!

Mahtavan hyvinvoivaa elämäää... not.

Valintoja.

Vierailija
420/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No korothan eivät ole äkkiä pomsahtaneet taivaisiin vaan nyt korkotaso on taas normaali verrattuna täysin luonnottomaan nollakorkojen aikaan.

Ja 350.000 euroa lainaa on paljon keskituloiselle perheelle.

Korot nousivat yhtäkkiä, eivät ennustetun parin vuoden aikana. Se on se, joka syöksee nyt hyvätuloisiakin kurimukseen. Normaalitilanteessa korot olisivat nousseet parin vuoden aikana ja samoin palkat. Nyt korot ovat nousseet monella lähes neljä prosenttiyksikköä alle vuodessa!

Ihan höpöpuhetta! Valitetaan vain siitä, kun pitäisi menoistaan säästää. Jos henkilöllä on ollut varaa ottaa 350000 euron laina ja samalla vielä kuukaudessa noussut 700 eurolla tulotkin, niin ei pitäisi olla mitään valitettavaa. Ainoa valittmisen aihe oli se, kun pitää alkaa tinkimään palveluista, konserteista ym riennoista

Niin? Eikö se sulle ole sitten ikävää? Ai niin, mutta kun olet sellainen luuseri, jolla ei ole ikinä ollut siihen varaa. Eikä äidilläskään ollut! Kun teidänlaisenne poistuisivat pilaamasta varakkaan väen ilmaa.

Mitä enemmän velkaa ja "vipua", sen varakkaampi on olo.

Ihanata!

-eri