Lue keskustelun säännöt.
Miksi kukaan ei halua olla mun kaveri?
31.05.2023 |
Minulla on yksi lapsuudenystävä, joka oma-aloitteisesti kyselee kuulumisia ja saattaa ehdottaa itse tapaamista. Hyvä niin, sillä hän on kultaakin kalliimpi ihminen. Näemme silti melko harvoin. Hän on mun ainut kaveri.
Kaikki lapsuudenystävät ovat kaikonneet. Huomasin, että vuodesta toiseen se olen minä, joka ottaa yhteyttä. Tämä sama toistui jo teininä. Olisin varmaan ollut täysin yksin myös lapsuuden ja teini-iän, ellen olisi itse niin aktiivisesti ja oma-aloitteisesti yrittänyt olla yhteydessä toisiin ja kysyä pääsenkö mukaan. Nyt olen 35v ja jo vuosia ollut se, joka ylläpitää kontakteja. Tajusin myös, ettei ihmiset pidä mua läheisenä tai tärkeänä, sillä he eivät koskaan kertoneet mulle asioita. Saattoi olla, että joku, jota pidin hyvänä ystävänä oli mennyt naimisiin ja olin täysin tietämätön asiasta. Lopulta päätin, että en ota enää yhteyttä. Kyllä he ottavat, jos kaipaavat. Vuoteen en ole kuullut kenestäkään mitään.
Työpaikallani on melko pieni ja tiivis yhteisö. Huomasin myös, että olen täysin out kaikesta työpaikallani. Minut unohdetaan kutsua mukaan, en kuulu mihinkään whatsapp ryhmään ja mulle ei jaeta samoja asioita, mitä muille. Olin hoitovapaalla 2,5v ja sinä aikana ei kukaan ollut missään yhteydessä. Muut työntekijät ovat kuitenkin keskenään tavanneet hoitovapaidensa aikana ja heidän kuulumisiaan on kyselty. Ehdotin itse tapaamisia ja kysyin kuulumisia. Kerran piti muutaman muun tulla lapsineen meille kylään, mutta tapaaminen peruuntui. Muutaman päivän päästä olivat kaikki tavanneet toisaalla ja mua ei kutsuttu. Jos palaan lomalta töihin, olen ainut kenen lomakuulumisia ei kysytä. Mikäli kerron lomasta jotain itse, niin joku saattaa alkaa puhua päälle toista asiaa.
Olen huomannut masentuneeni jonkun verran ja kärsin siitä, että minussa on selvästi jotain vikana.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Kai se on vaan hyväksyttävä, että on yksinäinen. Pitkään aikaan en ole asiaa ajatellut, mutta nyt asia on taas pinnalla, kun pitkästä aikaa yritin ystävystyä. Ei siitä mitään tullut. Parempi vaan pysytellä omissa oloissa. Käydä töissä, jutella työkavereille sen verran kuin kohteliaisuus syistä on pakko ja antaa vaan olla. En kelpaa kenellekään. Toisaalta on lohdullista, että meitä on muitakin. Muitakin, jotka eivät tule toimeen ihmisten kanssa, vaikka haluaisivat. Emme vain kohtaa toisiamme ja jos kohtasimme, tulisimmeko toimeen keskenämme?
Ehkä olen vain niin rikkinäinen, tyhjä kuori. Minulla ei ole kenellekään mitään annettavaa. Miksi kukaan haluaisi olla kanssani. En ole mielenkiintoinen. Olen tylsä. En harrasta mitään hienoa, en käy missään, kun ei ole ketään kenen kanssa käydä. Ei minulla ole mitään kerrottavaa itsestäni. Parempi olla vaan hiljaa ja huomaamaton.
Huomaatko miten paljon toistat sanaa ei? Miten negatiivisesti suhtaudut itseesi. Myös muut huomaavat sen ja olisiko tässä ehkä ratkaisua ongelmaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt itkuntuhruiset silmät?
Onpahan taas tyhjää täynnä oleva kommentti, jonka olisi ihan hyvin voinut jättää pois, eikä kukaan olisi kaivannut.
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt itkuntuhruiset silmät?
Saatko jotain sairasta nautintoa tästä itsellesi? Toiset avautuvat yksinäisyydestä ja sinä vain pilkkaat! Tuskin sinullakaan ketään on tai jos on, niin joku päivä vielä huomaat jääneesi yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kai se on vaan hyväksyttävä, että on yksinäinen. Pitkään aikaan en ole asiaa ajatellut, mutta nyt asia on taas pinnalla, kun pitkästä aikaa yritin ystävystyä. Ei siitä mitään tullut. Parempi vaan pysytellä omissa oloissa. Käydä töissä, jutella työkavereille sen verran kuin kohteliaisuus syistä on pakko ja antaa vaan olla. En kelpaa kenellekään. Toisaalta on lohdullista, että meitä on muitakin. Muitakin, jotka eivät tule toimeen ihmisten kanssa, vaikka haluaisivat. Emme vain kohtaa toisiamme ja jos kohtasimme, tulisimmeko toimeen keskenämme?
Ehkä olen vain niin rikkinäinen, tyhjä kuori. Minulla ei ole kenellekään mitään annettavaa. Miksi kukaan haluaisi olla kanssani. En ole mielenkiintoinen. Olen tylsä. En harrasta mitään hienoa, en käy missään, kun ei ole ketään kenen kanssa käydä. Ei minulla ole mitään kerrottavaa itsestäni. Parempi olla vaan hiljaa ja huomaamaton.
On onnenpotku, jos kohtaa toisen samanlaisen ja vielä ystävystyy tämän kanssa. Kuten kommentoija nro 7 kirjoitti: "Kavereilta pitää saada jotain positiivista itselleen". Tylsästä ihmisestä ei saa kuin tylsyyttä, mutta jos ei itselläänkään ole muuta annettavaa kuin tylsyys ja kummallekin riittää tylsyys, ystävyyssuhteella on mahdollisuuksia. Ei munkaan elämässä nykyisin tapahdu oikein mitään, mutta eipä tapahdu ystävienikään elämässä. Tai jos tapahtuukin, se on sitten joku sairastuminen, kömmähdys tms. Ystävieni kanssa meillä on kuitenkin samanlainen huumorintaju ja osataan kertoa kömmähdyksistä yms toiselle tavalla, joka saa molemmat nauramaan. Tilannekomiikkaa, itseironiaa ja hirtehishuumoria. En mä pystyisi ystävystymään sellaisen kanssa, jonka elämä on yhtä seikkailua tai täynnä "vauhtia ja vaarallisia tilanteita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on vaan hyväksyttävä, että on yksinäinen. Pitkään aikaan en ole asiaa ajatellut, mutta nyt asia on taas pinnalla, kun pitkästä aikaa yritin ystävystyä. Ei siitä mitään tullut. Parempi vaan pysytellä omissa oloissa. Käydä töissä, jutella työkavereille sen verran kuin kohteliaisuus syistä on pakko ja antaa vaan olla. En kelpaa kenellekään. Toisaalta on lohdullista, että meitä on muitakin. Muitakin, jotka eivät tule toimeen ihmisten kanssa, vaikka haluaisivat. Emme vain kohtaa toisiamme ja jos kohtasimme, tulisimmeko toimeen keskenämme?
Ehkä olen vain niin rikkinäinen, tyhjä kuori. Minulla ei ole kenellekään mitään annettavaa. Miksi kukaan haluaisi olla kanssani. En ole mielenkiintoinen. Olen tylsä. En harrasta mitään hienoa, en käy missään, kun ei ole ketään kenen kanssa käydä. Ei minulla ole mitään kerrottavaa itsestäni. Parempi olla vaan hiljaa ja huomaamaton.
Huomaatko miten paljon toistat sanaa ei? Miten negatiivisesti suhtaudut itseesi. Myös muut huomaavat sen ja olisiko tässä ehkä ratkaisua ongelmaan?
Niin sen täytyy olla. Olen aina ollut jotenkin surumielinen. Lapsesta saakka. Äidilläni oli mielenterveysongelmia, eikä hän huolehtinut minusta. En ole koskaan saanut hyväksyntää muilta kuin miehiltä. Ehkä siksi koen oloni naisten seurassa jotenkin huonoksi ja vähäpätöiseksi. Enkä siksi en pysty ystävystymään. Seurustelusuhteissa minulla ei ole ollut vastaavia ongelmia. Ehkä kyse on omasta alemmuuden tunteestani muihin naisiin nähden, jotka näen jotenkin itseäni parempina. Ja tuon sitä tiedostamatta esiin.
Niille, jotka ovat mielestään mitättömiä ja epäkiinnostavia: en oikein usko, että kukaan on pohjimmiltaan sellainen. Jotkut ovat vain hukassa itsensä kanssa. Ehkä on tullut mitätöidyksi jo hyvin varhain tms, en lähde syitä sen enempää ruotimaan, vaan tarjoan mahdollista ratkaisua. Yritä muistella niitä hetkiä, kun olet ollut onnellinen ja sinun on ollut hyvä olla tässä maailmassa (toivottavasti kaikilla on ollut niitä hetkiä!). Mikä sinua kiinnosti, innosti, sai elämän tuntumaan kaiken arvoiselta? Saisitko uudelleen kiinni sisäisestä kipinästäsi? Väitän, että kun ihminen on täysin sovussa itsensä kanssa, antaa itselleen anteeksi virheensä, mutta yrittää korjata mitä pystyy, niin hän säteilee sellaista auraa, mikä saa muutkin kiinnostumaan. Jokin rentoutus- tai mietiskelytekniikka voi tässä auttaa. Varo kuitenkin julistamasta muille mitään autuaaksi tekeviä oppeja, ihminen ei tykkää tuputuksesta. Jos joku kysyy, sitten voi toki kertoa metodinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Miten ap ehtisi olla ilkeä ja käytöstavaton kun kukaan ei kuuntele eikä ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Ollaakseen jotain jossakin sinun pitää ensiksi olla läsnä ja jotain että ylipäätään kykenet suututtamaan ihmiset.
Onhan hän ainakin ollut, kun aloituksessa kertoo että on itse ylläpitänyt kontakteja ja kysellyt pääseekö mukaan. Sen lisäksi hän ilmeisesti käy töissä.
Ei se elämä aina toimi niin, että olet hyväksytty vaikka olisit paras tyyppi maailmassa. Se on näissä ihmisissä itsessään se epäsopivuus. Suuri osa ihmisistä on toistensa elämässä vain hyötyäkseen tai päästäkseen osaksi draamaa tai sitä tirkistelläkseen. Kummasti on ihmissuhde rintamalla hiljaista jos oma elämäsi ei ole viihteenä muille.
Olen tästä vahvasti eri mieltä. Hyväksikäyttäjät jäävät yksin ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin. Valtaosalla ihmisistä on ystäviä sillä he ovat hyviä tyyppejä jotka kaipaavat hyvien tyyppien seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Tässähän olikin jotain todella lohdullista ja rohkaisevaa...
Kun on tälläinen yksinäinen ihminen, niin siitä tulee kai jonkinlainen itseään toistava kierre. Ei oikein enää edes osaa ystävystyä. Ja jos joskus yrittää ja epäonnistuu, niin ei halua enää edes yrittää. Kyllähän minä tiedän että vika on minussa, en vain osaa korjata sitä. Ei kukaan ole oikeastaan koskaan tykännyt minusta ja minun kanssa ollaan vain jos on pakko. Olen jotenkin tosi ulkopuolinen. Jos minulla ei olisi perhettä ja lapsia jotka tarvitsevat minua, niin ihan sama vaikka kuolisin.
En minä yrittänyt olla lohduttava tai rohkaista. En tiedä miten tilanteesi korjaantuu. Ehkä voisit juottaa jonkun tuttavasi kunnon känniin ja kysyä että mikä mättää. Jos joku suostuisi edes hiukan avaamaan miksi seurasi ei kiinnosta.
Sinä se ainakin olet ihan huikean upea ihminen.
En ole, mutta ystäviä on silti niin paljon etten ehdi kaikkia tarpeeksi usein edes tapaamaan. Siksi onkin mahdotonta saada kiinni aapeen ongelmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Tämä on aika yksinkertaisen ja yksioikoisen ihmisen kommentti.
Ei ihmisessä välttämättä tarvitse olla mitään suurta, ilmiselvää vikaa, kuten käytöstavattomuus, päällepäsmäröinti tai ilkeys. Uskon, että kyse on enemmänkin energiasta tai aurasta tai miksi sitä nyt haluaakaan sanoa. Ap:sta huokuu jonkinlainen raskas energia, vaikka päälle päin oletkin ystävällinen ja hyväntahtoinen.
Menneisyyden kokemukset, yksin ja ulkopuoliseksi jääminen, ovat jättäneet sinuun hienovaraiset jälkensä. Olet ehkä vähän epätoivoinenkin tai pessimistinen, ja vaikka et teoillasi tai sanoillasi pyrkisikään sitä näyttämään, se silti huokuu sinusta sen verran, että ihmisten tuntokarvat sen jotenkin aistivat. Sellainen lannistuminen ja puutteenalaisuus (ystävyyssuhteissa) huokuu joistain ihan pienistäkin jutuista, joita ihminen ei edes tietoisesti rekisteröi, mutta jokin saattaa silti olla pielessä.
Nykyihminen ei ole kosketuksissa omiin alitajuisiin vaistoihinsa, mutta ennen muinoin ihmiset osasivat toimia ja reagoida niiden perusteella, kun kieltä ei vielä ollut. Uskon, että jostain tällaisesta hienovaraisesta on kyse.
Tuosta tulee ikävä kierre, jota on vaikea katkaista ilman kunnon itsetutkiskelua ja henkistä työskentelyä. Pitäisi käsitellä ne pettymykset ja päästää irti ulkopuolisen roolista, sisäistää uudenlainen identiteetti, ja sitten ulkomaailmakin alkaa reagoida eri tavalla kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Tässähän olikin jotain todella lohdullista ja rohkaisevaa...
Kun on tälläinen yksinäinen ihminen, niin siitä tulee kai jonkinlainen itseään toistava kierre. Ei oikein enää edes osaa ystävystyä. Ja jos joskus yrittää ja epäonnistuu, niin ei halua enää edes yrittää. Kyllähän minä tiedän että vika on minussa, en vain osaa korjata sitä. Ei kukaan ole oikeastaan koskaan tykännyt minusta ja minun kanssa ollaan vain jos on pakko. Olen jotenkin tosi ulkopuolinen. Jos minulla ei olisi perhettä ja lapsia jotka tarvitsevat minua, niin ihan sama vaikka kuolisin.
En minä yrittänyt olla lohduttava tai rohkaista. En tiedä miten tilanteesi korjaantuu. Ehkä voisit juottaa jonkun tuttavasi kunnon känniin ja kysyä että mikä mättää. Jos joku suostuisi edes hiukan avaamaan miksi seurasi ei kiinnosta.
Sinä se ainakin olet ihan huikean upea ihminen.
En ole, mutta ystäviä on silti niin paljon etten ehdi kaikkia tarpeeksi usein edes tapaamaan. Siksi onkin mahdotonta saada kiinni aapeen ongelmasta.
Tuo olikin hyvä vinkki, että juota joku tuttava känniin ja kysy. Kun ongelma on, että kukaan ei halua olla kanssani, niin kuinka minä juotan jonkun känniin? Ei kukaan edes halua kännätä kanssani. Ei ole ketään jolta kysyä. Ei kännissä, eikä selvinpäin. Ei tätä voi ymmärtää kuin muut yksinäiset, joilla ei ole yhtään omaa ystävää. Puoliso on ainut ystäväni. Jos tulee ero, niin sitten minulla ei ole ketään muuta kuin lapseni. He kun kasvavat aikuisiksi, niin ei ole niitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on aivan samanlainen tilanne.
En koskaan ole kenellekään ilkeä, en koskaan puhu muista pahaa. En edes halua olla ihmisten seurassa jotka tätä tekevät ja luulen että tämä on osasyy miksi olen yksin. Muut tuntuvat harrastavan tätä paljon, siis juoruilua.
En ole tuomitseva, vaan avoimen kuunteleva ja ne jotka minut tuntevat puhuvatkin minulle asioitaan kysyen mielipidettä. Olen kiinnostuntut psykologiasta.
Olen myös introvertti, vaikka en ensin siltä vaikuta ja alkuun esim uudesssa työpaikassa saan paljonkin seuraa. Mutta en jaksa olla niin sosiaalisen kupliva kauan.
En usko että on olemassa mitään tiettyä syytä miksi olet yksin. Minulle usein sanotaan kuinka olen niin ihana. Mutta ehkä se että minulla ei juuri oloe sosiaalista elämää karkoittaa ne mahdolisuudetkin pois.
Enkä tavallaan ole kiinnostava. Kiinnostavia harrastuksia kyllä on ja olen kyllä oikeasti ihan kiinnostava ihminen. Vain hitaasti lämpeävä.
Tässä jotain mitä voin sanoa omaan kokemukseen perustuen.
Olen kyllä ihan onnellinen juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Tässähän olikin jotain todella lohdullista ja rohkaisevaa...
Kun on tälläinen yksinäinen ihminen, niin siitä tulee kai jonkinlainen itseään toistava kierre. Ei oikein enää edes osaa ystävystyä. Ja jos joskus yrittää ja epäonnistuu, niin ei halua enää edes yrittää. Kyllähän minä tiedän että vika on minussa, en vain osaa korjata sitä. Ei kukaan ole oikeastaan koskaan tykännyt minusta ja minun kanssa ollaan vain jos on pakko. Olen jotenkin tosi ulkopuolinen. Jos minulla ei olisi perhettä ja lapsia jotka tarvitsevat minua, niin ihan sama vaikka kuolisin.
En minä yrittänyt olla lohduttava tai rohkaista. En tiedä miten tilanteesi korjaantuu. Ehkä voisit juottaa jonkun tuttavasi kunnon känniin ja kysyä että mikä mättää. Jos joku suostuisi edes hiukan avaamaan miksi seurasi ei kiinnosta.
Sinä se ainakin olet ihan huikean upea ihminen.
En ole, mutta ystäviä on silti niin paljon etten ehdi kaikkia tarpeeksi usein edes tapaamaan. Siksi onkin mahdotonta saada kiinni aapeen ongelmasta.
Miksi ylipäätään vastailet, jos et saa millään tavalla kiinni ongelmasta? Olet ilkeä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Minkälainen ihminen edes lähtökohtaisesti ajattelee että toinen on ilkeä??
Ei kovin moni hyvä tyyppi ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Tässähän olikin jotain todella lohdullista ja rohkaisevaa...
Kun on tälläinen yksinäinen ihminen, niin siitä tulee kai jonkinlainen itseään toistava kierre. Ei oikein enää edes osaa ystävystyä. Ja jos joskus yrittää ja epäonnistuu, niin ei halua enää edes yrittää. Kyllähän minä tiedän että vika on minussa, en vain osaa korjata sitä. Ei kukaan ole oikeastaan koskaan tykännyt minusta ja minun kanssa ollaan vain jos on pakko. Olen jotenkin tosi ulkopuolinen. Jos minulla ei olisi perhettä ja lapsia jotka tarvitsevat minua, niin ihan sama vaikka kuolisin.
En minä yrittänyt olla lohduttava tai rohkaista. En tiedä miten tilanteesi korjaantuu. Ehkä voisit juottaa jonkun tuttavasi kunnon känniin ja kysyä että mikä mättää. Jos joku suostuisi edes hiukan avaamaan miksi seurasi ei kiinnosta.
Ok. Pitää kokeilla samaa kuin Jeff Dahmer. Sillä tavalla ainakin saisin seuraa. Harmi vaan kun minulla on perhe, niin en oikein tiedä minne veisin niitä känniin juotettuja uusia ystäviä. Hotelliin ehkä? Ja sitten alan raivaamaan miksi seura ei kiinnosta?
Muutamassa viestissä on mainittu tylsyys ja sen vaikutus kaverien vähyyteen. Tylsyys on siinä mielessä vähän hankala sana, että jokainen määrittelee sen eri tavalla. Toisen tylsimys on toisen huipputyyppi. Minusta mielenkiintoisimpia henkilöitä ovat he, jotka osaavat reflektoida elämää ja jotka löytävät kiinnostavaa jutunjuurta aivan jostain arkisesta aiheesta. Tällaisen ihmisen rupattelu aamukahvihetkestään voi olla miljoona kertaa vangitsevampaa kuin jonkun ns. menevän tapauksen selostus siitä, kuinka paljon ihailijoita hän sai taas häätää pois kimpustaan viikonloppuna yökerhossa. Itsekeskeisyys ja tarve pönkittää omaa imagoa tekevät ihmisestä mielestäni lähtökohtaisesti tylsän. Kyky antaa tilaa myös toiselle ja taito havannoida erilaisia ilmiöitä, ihan arkielämän sellaisia, taas lisäävät kiinnostavuutta. Kyse ei siis ole niinkään siitä, että mielestäni kahvittelevat kotihiiret olisivat itsestäänselvästi kiinnostavia ja bilehileet ikävystyttäviä. Kiinnostavuus piilee ennemmin elämänasenteessa ja näkökulmanottokyvyssä.
Vierailija kirjoitti:
Muutamassa viestissä on mainittu tylsyys ja sen vaikutus kaverien vähyyteen. Tylsyys on siinä mielessä vähän hankala sana, että jokainen määrittelee sen eri tavalla. Toisen tylsimys on toisen huipputyyppi. Minusta mielenkiintoisimpia henkilöitä ovat he, jotka osaavat reflektoida elämää ja jotka löytävät kiinnostavaa jutunjuurta aivan jostain arkisesta aiheesta. Tällaisen ihmisen rupattelu aamukahvihetkestään voi olla miljoona kertaa vangitsevampaa kuin jonkun ns. menevän tapauksen selostus siitä, kuinka paljon ihailijoita hän sai taas häätää pois kimpustaan viikonloppuna yökerhossa. Itsekeskeisyys ja tarve pönkittää omaa imagoa tekevät ihmisestä mielestäni lähtökohtaisesti tylsän. Kyky antaa tilaa myös toiselle ja taito havannoida erilaisia ilmiöitä, ihan arkielämän sellaisia, taas lisäävät kiinnostavuutta. Kyse ei siis ole niinkään siitä, että mielestäni kahvittelevat kotihiiret olisivat itsestäänselvästi kiinnostavia ja bilehileet ikävystyttäviä. Kiinnostavuus piilee ennemmin elämänasenteessa ja näkökulmanottokyvyssä.
Mä ajattelen tässä yhteydessä tylsänä sellaisen henkilön, jonka elämässä vain harvoin tapahtuu mitään tavallisesta arkipäivästä poikkeavaa. Eli elämä on päivästä toiseen aika samanlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sinussa selvästi on, jos sama kuvio toistuu vuosikausia ja kaikissa porukoissa. Ehkä olet ilkeä, käytöstavaton tai ylimielinen, ehkä vain äärimmäisen tylsää seuraa. Ikävä kyllä.
Hyvät ja kiinnostavat tyypit revitään sosiaalisiin rientoihin mukaan puoliväkisin.
Tässähän olikin jotain todella lohdullista ja rohkaisevaa...
Kun on tälläinen yksinäinen ihminen, niin siitä tulee kai jonkinlainen itseään toistava kierre. Ei oikein enää edes osaa ystävystyä. Ja jos joskus yrittää ja epäonnistuu, niin ei halua enää edes yrittää. Kyllähän minä tiedän että vika on minussa, en vain osaa korjata sitä. Ei kukaan ole oikeastaan koskaan tykännyt minusta ja minun kanssa ollaan vain jos on pakko. Olen jotenkin tosi ulkopuolinen. Jos minulla ei olisi perhettä ja lapsia jotka tarvitsevat minua, niin ihan sama vaikka kuolisin.
En minä yrittänyt olla lohduttava tai rohkaista. En tiedä miten tilanteesi korjaantuu. Ehkä voisit juottaa jonkun tuttavasi kunnon känniin ja kysyä että mikä mättää. Jos joku suostuisi edes hiukan avaamaan miksi seurasi ei kiinnosta.
Sinä se ainakin olet ihan huikean upea ihminen.
En ole, mutta ystäviä on silti niin paljon etten ehdi kaikkia tarpeeksi usein edes tapaamaan. Siksi onkin mahdotonta saada kiinni aapeen ongelmasta.
Miksi ylipäätään vastailet, jos et saa millään tavalla kiinni ongelmasta? Olet ilkeä ihminen.
Siis saan kiinni siitä että vian on oltava aapeessä. Todennäköisyys siihen, että kaikki ihmiset alakoulusta työelämään olisivat jollain tavalla nar si s tisia tai mu lk kuja, kun eivät tajuta tykätä aapeestä, on onnettoman pieni. Yhdistävä tekijä hyljeksinnässä on ikävä kyllä ap itse.
Minulla on samanlaiset tuntemukset, vaikka tilanteeni ei ole ihan sama kuin ap:lla. Minulla ei ole edes puolisoa, jostain syystä en ole koskaan kiinnostanut miehiä. Minulla on kyllä ystäviä, mutta sama kuvio, että minä olen aina se, joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. Olin pienenä hoitajan kanssa kotona, enkä koskaan oppinut solmimaan sosiaalisia suhteita siten kuin päiväkotilapset. Olen miettinyt, että tämä ehkä vaikuttaa. Omalla kohdalla olen myös miettinyt, että varmaan olen liian innokas tutustumaan ja pitämään yhteyttä. Olen ihmisrakas, mutta en vaan osaa solmia sellaisia ihmissuhteita kuin haluaisin, siis että esim. ystävyys olisi tasavertaisesti molemminpuoleista ja olisi parisuhde. Ystävyyssuhteissani toistuu myös kuvio, että toinen kertoo paljon elämästään ja varsinkin ongelmistaan, vaatii tukea, mutta ei osoita aitoa kiinnostusta minun elämääni kohtaan. Siitä syntyy itseään toistava kehä – kun tuntuu, ettei muita kiinnosta, ei herkästi enää tarjoakaan omia kokemuksiaan tai yritä uskoutua. Olen miettinyt samoin kuin ap, että minussa on jotain vikaa. Ja olen kokenut samaa työpaikoissani, että muilla on sosiaaliset ympyrät keskenään ja jään ulkopuolelle, vaikka yritän itse olla aktiivinen. Yhtäkkiä vaan huomaan, että muista on tullut jotenkin maagisesti toisilleen läheisiä ja tekevät kaikkea työajan ulkopuolella.
Yksi asia, jota voit miettiä on sana ei. Miten usein sanot sen ja missä tilanteessa? Ehkä suhtaudut huomaamattasi kielteisesti ja epäilevästi asioihin? Mulla on esim yksi tuttu, jonka kanssa juurikaan syvempi ystävyys ei kiinnosta siksi, koska hänen puheessaan on ihan liikaa ei-sanaa ja kielteistä sävyä. Perus juttelu voi olla hänen kanssaan sellaista, että onpa harmi kun aurinko ei paista. Onpas nälkä, mutta tässä lähellä ei ole mitään hyvää ruokapaikkaa. Harmi kun palkkapäivä on vasta parin viikon päästä, kun nyt ei voi oikein tilata kalliita ruokiakaan paremmasta ravintolasta. Ei jaksa kahvillekaan mennä. Ei tässä kaupungissa ole edes hyviä kahviloita. En tiedä kyllä jaksaako sitä ja tätä. Ei ei ja ei.